sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Toimitetaan hesaria!


Toimitetaan hesaria!

Suomen Pravdaksikin nimitetty hesari on omalla tavallaan huvittava lehti. Lukijan ei tosiaankaan tarvitse ponnistella huomatakseen mitä agendaa toimittaja ajaa. Vuoden 2011 tökeröt kohu-uutiset huomasi heti tietoisen sensaatiotehtailun hedelmiksi. Kun suuri rasismigallup antoi suomalaisten asenteista melko mairittelevan kuvan, nostettiin rima järjettömän korkealle ja valitettiin suureen ääneen, miten ”rasismi teki Suoneen pesän”.
Hesarin levikki on tasaisessa pudotuksessa ja lienee kohtuullista arvioida, että uudella toimituksellisella linjauksella on asian kanssa jotakin tekemistä. Sanomalehtien vaikeuksia ei toki voi ilman tutkimusta johtaa suoraan toimituspolitikkaan, mutta herättää kyllä huomiota, ettei lehden tila ole koskaan ollut samaan aikaan sekä taloudellisesti että toimituksellisesti yhtä surkea. Ehkä lukijat eivät pidä siitä, että heitä aliarvioidaan?
Joskus menneisyydessä Suomen valtalehden otti aina käteensä kiinnostuneena. Monet toimittajat Jaakko Okkerista Simopekka Nortamoon olivat todellisia ammattilaisia ja samalla korkean tason älykköjä, jotka kirjoittivat mitä halusivat, edes Kekkosta ei kumarreltu kohtuuttomasti. Silloin joskus oli myös vaikeaa löytää lehden agendaa, vaikka ajan ”älymystön” huomatuimmat edustajat vaativat yksimielisesti, että jokaisen omalla paikallaan oli työskenneltävä tinkimättömästi ”edistyksen” hyväksi. Nykymuotoisen ”agendan” puuttuminen tietenkin johtui siitä, että kyseessä oli laatulehti, jossa oli ainakin mahdollista puntaroida jokaista asiaa eri näkökulmista. Kirjoittajan ei tarvinnut suorittaa Test Actia osallisuudestaan siihen naiiviin uskoon, että ”edistys” oli asia, joka velvoitti sitoutumaan. Toki lehdestä saattoi aina löytää uskomattoman naiiveja vuodatuksia, etenkin kulttuuripalstoilta, mutta myös toisenlaista tekstiä oli.
Nyt asiat tuntuvat muuttuneen. Lehti ajaa yksisilmäisen ylpeästi Suomea NATO:on, se kannattaa kritiikittömästi kaikkea, mikä mahtuu multikulturalismin ja ”suvaitsevaisuuden” otsikoiden alle. Feminismi on asia, joka on kaiken kritiikin yläpuolella. Kun nyttemmin jopa ulkopuolisten kirjoittamat sunnuntainumeroiden suuret artikkelit ovat hävinneet, ei hesarin lukija enää odota minkäänlaisia älyllisiä seikkailuja. Kaikki on paitsi ennalta arvattavaa ja simppelin alleviivaavaa, myös usein masentavan typerää. Argumentaatio on kokonaan korvattu asenteella.
Pienenä esimerkkinä voi tarkastella Antti Blåfieldin kolumnia 11.3.2012 ”Me haluamme olla ylpeästi yksin”. Otsikon innoittajana oli gallup-tulos, jonka mukaan 75 prosenttia suomalaisista vastustaa Guggenheim-museon rakentamista. Jos Helsingin pitäisi huolehtia kustannuksista, vastustajia olisi helsinkiläisistä 92 prosenttia. Vielä vuosi sitten lähes puolet helsinkiläisistä kannatti museota. Mitä oikein on tapahtunut?
Sen sijaan, että pohdiskelisi, mitä uutta tästä asiasta on vuoden mittaan tullut esille, toimittaja kasaa selityksiksi suomalaisten oletetut ja muuten mahdolliset kielteiset ominaisuudet. Guggenheim-säätiön perustajan juutalaisuuskin tulee mainituksi: olemmeko me helsinkiläiset antisemiittejä? Missä kuussa tämäkin ikävä ilmiö lienee vallannut kaupungin, kun siitä ei vuosi sitten näytä olleen merkkiäkään?
Toimittajan mielestä ainakin on hirvittävän väärin, että me ”käännämme selkämme suuren kansainvälisen taidemuseon tarjoamalle yhteistyölle”. Onko rajojen madaltuminen saanut meidät säikähtämään? Olemmeko nurkkakuntaisia, yksisilmäisiä? Vaadimmeko vanhaa maailmaa takaisin? Tosiasiahan on, että olemme saaneet muulta maailmalta paljon, niin peräti paljon hyvää!
Voi hyvä toimittaja! Kyllä lukija tietää, että suomalaiset ovat juuri tuollaisia. ainakin hesarin toimittajien mielestä. Lehden agendahana on pelastaa heidät ja avata ovet ja ikkunat maailmaan. Jutun anti oli sikäli täysin odotettavaa ja ennustettavaa.
Mutta mikä olikaan jutun älyllinen taso? Mitä muuta kuin kirjoittajan asennetta siitä oli löydettävissä? Vastaus kuuluu, ei yhtään mitään. Sen sijaan, että kirjoittaja olisi pohtinut, mitä uutta Guggenheim-suunnitelmasta oli vuoden mittaan tullut esille ja mikä siis voisi selittää kannatuksen vähenemisen, hän tyytyykin esittämään sen syyksi suomalaisten takapajuiset asenteet, jotka vuoden mittaan olivat siis takapajuistuneet aivan huimin hyppäyksin.
Mikäli toimittaja on sitä mieltä, että niinkin kivaa suunnitelmaa kuin Guggenheim-museota olisi suomalaisten veronmaksajien ehdottomasti tuettava huolimatta projektin pöyristyttävistä ehdoista ja kustannuksista ja sen huonosta ennusteesta, niin hän on toki vapaa niin tekemään. Mikäli hän sen sijaan haluaa tietää, miksi muut ovat eri mieltä, niin hänen olisi parasta suhtautua vakavasti siihenkin mahdollisuuteen, että syynä ei ole vain suuren enemmistön –hänen lukijakuntansa-  lohduton typeryys. Ennen muuta hänen olisi kyettävä tunnustamaan, että vuoden kuluessa tapahtunut suuri mielipiteen muutos saattaa olla aivan rationaalinen reaktio siihen uuteen informaatioon, jota asiasta on saatu.

15 kommenttia:

  1. Minä olen ajat sitten lopettanut Hesari-tilaukseni. Vilkaisen tavallisesti lehden ilmaisesta nettiversiosta nopeasti uutisotsikot, siinä kaikki.

    Tähän on tultu: Suomessa ei enää ilmesty lukukelpoista valtakunnallista sanomalehteä! Maakuntalehdistön tila ei liene sen parempi; ainakin Turun Sanomat ajaa monikulttuurisuusintoilussa ja homofoliassa jopa Hesarin ohi.

    Käy vilpittömästi sääliksi niitä kansalaisia, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta lukea ulkomaisia laatulehtiä.

    VastaaPoista
  2. "Jos antaa viran, antaa myös järjen". HS on sillä tasolla. Päätoimittajan uskontotieteen proffaisä on suomensukuisten Venäjällä kokemien kärsimysten kuuluisa asiantuntija; Kirkon ulkomaanapua johtavan veljen on kirjoitettu toimineen maailman mahtavimman miehen, Barack Obaman, kehityspoliittisena neuvonantajana. Lehden varapäätoimittajaksi nostettiin äitiyslomalta palannut Venäläinen- niminen toimittaja. Antti Blåfield on tiettävästi koulutukseltaan teologi. Hänen jäädessä loppukesästä eläkkeelle on seuraajaksi hyvissä ajoin kutsuttu Pohjanmaalta sodanaikaisen maalaisliiton johtajan pojanpoika.

    VastaaPoista
  3. Myös minun mielestäni Hesarin sisältö on heikentynyt, joskin punavihreät femakot ovat viime viikkoina vääntäneet ämyreitään hiljemmälle. Olisiko presidentinvaalitulos tulkittu laillani haloslaisuuden tappioksi?

    VastaaPoista
  4. Mielestäni Hesari oli vielä pari vuotta sitten menossa todella pahaan, ruotsalaistyyppiseen suuntaan. Viime aikoina tilanne ei ole enää huonontunut vaan jopa parantunut tasapuolisuden suhteen. Sisällön taso ei tosin päätä huimaa. Tuo viittaus Solomon Guggenheimin juutalaisuuteen osui minullakin silmään ja mitenin, onko toimittaja ollut kännissä juttua kirjoittaessaan.

    VastaaPoista
  5. Juuri näin. Kuinka ollakaan, tuli vastikään keskusteltua, miten Hesari-diskurssi Guggenheimista vastaa joltiseltaankin täydellisesti venäläistä diskurssia Skolkovon merkityksestä ja mahdollisuuksista. Melkoisen yhtä lentävää (jollei kosmista) otetta on molemmissa teemoissa.

    Hesarista yleisesti. Eihän koko asiassa muuten oikeasti olisi mitään kauhisteltavaa, mutta kun Hesari on melkeinpä kaikki mitä täällä on. Ei meillä ole vaihtoehtoja. Jos olisi olemassa edes jonkinlainen intellektuaalinen, poliittinen tai "mediallinen" vaihtoehto suomalaisten lehtien joukossa, voisi kääntyä naureskellen takavasemmalle ja jättää Hesarin tytöt ja muut nokkimaan omine nokkineen. Mutta kun ei. Tuo jättiläinen on valtava möhkäle. Eikä sitä nyt ihan harvakseltaan ilmestyvien pääkirjoitussivun "vastaväitteiden" avulla kaadeta.

    Kammottavinta on "oikeamielisen leikki-liberalismin" yhdistäminen hallintovallan ja markkinoiden peesaamiseen. Ei ole kritiikkiä ulos eikä sisään. Näkemys leijuu ja soljuu, mutta ei koskaan rakennu tosiasioiden varassa, saati sitten kehity mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kommentit ovat olleet mainoita, mutta erityisesti Riikka: Bravo!

      Poista
  6. Riikka sanoo:"Kammottavinta on "oikeamielisen leikki-liberalismin" yhdistäminen hallintovallan ja markkinoiden peesaamiseen. Ei ole kritiikkiä ulos eikä sisään. Näkemys leijuu ja soljuu, mutta ei koskaan rakennu tosiasioiden varassa, saati sitten kehity mihinkään."

    Tähän on helppo yhtyä. Pentti Arajärvi vastasi pari vuotta sitten sunnuntadebatti-kirjoitukseeni, jossa kerroin, että tehtyä työtuntia kohden mies ja nainen saavat samaa palkkaa Suomessa, seuraavasti: Kun käytämme ansiotasoindeksiä, erisuuruiset tehdyt työtunnit on jo otettu huomioon. Pentti kirjoitti siis täyttä valhetta.

    Päätomittaja Pentikäinen ai antanut minulle vastineoikeutta ja kun valitin asiassa Julkisen Sanan Neuvostolle, sielläkin todettiin, ettei minulla ole oikeutta vastineeseen.

    Koko juristilauma on lampaita, jotka määkivät samaa virttä kuin STM:n tasa-arvoyksikön viranhaltijat. Tutkivaa journalistiikkaa ei enään ole.

    Pauli Sumanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella huolestuttavaa! Juristien ongelma saattaa olla, ettei heillä ole substanssiosaamista muusta kuin juristeriasta. Joka tapauksessa on käsittämätöntä, että noin ilmeisessä asiassa ollaan noin avoimen härskejä. Ehkä toimitus ajatteli, ettei asia voi ketään kiinnostaa saati että se saisi kiinnostaa...

      Poista
  7. Luultavasti selitys Hesarin lapselliseen kasvatukselliseen tendessiin löytyy kiihtyvällä vauhdilla putoavasta levikistä. Me vanhat jäärät, jotka nurisemme journalistisen tason laskusta, olemme kuitenkin tottumuksen takia uskollisia tilaajia. Mutta me vähenemme koko ajan.

    Sen sijaan nuoret eivät ole fiksautuneet tilattuun lehteen samalla tavalla. Nyt Hesari yrittää epätoivoisesti saada heidät ystävikseen puhumalla heidän kieltään heidän asenteellaan - eli kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta ja fiilistelyä korostaen.

    Meitä se ärsyttää, mutta moni meistä pysyy silti tilaajina. Minäkin. Pahoin kyllä pelkään, ettei uusien lukijapolvien kalastelu tuollakaan metodilla onnistu.

    Ehkäpä se on hyväkin. Hesari saa ehkä laadukkaita kilpailijoita siinä vaiheessa, kun sen levikki on esim. 150 000 kpl.

    VastaaPoista
  8. Analyysi kuulostaa varsin uskottavalta. Olisipa hienoa saada vaihtoehtoinen lehti. Nykyinen Uusi Suomikaan ei ole hesariin verrattavissa.

    VastaaPoista
  9. Vaikka olisi parempi vaieta, koska en juurikaan Hesaria lue, en malta olla kehaisematta jossakin näissä sm-jutuissa näkemääni määritelmää runoilevasta psykiatrista lehden kulttuuripoliittisena linjana. Ominaiseen tapaansa se pönkittää eliitin asenteita ison kirjan ilkeilyillä ns. toisinajattelevia kohtaan. > > Kulttuuritoimituksen nykyinen päälikkö on pätevöitynyt tehtäväänsä mm. savolaisuudelle naureskelevassa Punatähdet-orkesterissa, joskin on syntyjään hesalainen.

    Sama kulttuurilinjaus haluaa brändätä Kuopion huumejengin rikollisten pesäksi tekeillä olevassa elokuvassa.

    VastaaPoista
  10. Kun Niklas Herlinillä kerran on millä mällätä, se voisi pistää vähän enemmän tai vaikka paljonkin enemmän rahaa Uuden Suomen toimitustyöhön. Nythän lehti on enemmän sekalaisen seurakunnan blogialusta.

    VastaaPoista
  11. Niinköhän Niklas yhtenä maan rikkaimmista uutisoisi hallituksen keksineen viisauden sarven: kaikki valmistelu annetaan verikalenterin huippujen tehtäväksi.

    Stadigh, Eloranta, Alahuhta lähettävät sitten muistionsa ministerille toimeenpantavaksi.

    VastaaPoista
  12. Hesarin ongelma on sen liiallinen mahtavuus. Se on ihan liian iso näin pieneen maahan, eikä siihen siksi osata suhtautua luontevasti, eikä se itsekään osaa olla luontevasti roolissaan. Kautta aikain Hesarin kriitikot ovat olleet puolijumalia - kuin Neroja, joiden peukalon nostosta tai laskusta on riippunut taiteilijoiden kohtalo.

    Hesarin pitäisi olla nöyrä sananvapauden puolustaja, mutta sen nöyryys on aika väkinäistä. Ehkä pientä parannusta on sentään tapahtunut takavuosiin verrattuna, jolloin Hesari oli lähinnä töykeä, sekä lukijoitaan että mainostajiaan kohtaan. Silloin sillä oli varaa siihen, mutta enää ei oikein olisi - ja muutos tekee kipeää.

    Hesari on kuin jättikokoinen Räty, joka silmät pyöreinä selittää tekevänsä aina kaiken vain muiden parhaaksi ja ihmettelee, kun sitä ei uskota, kiitetä ja kunnioiteta.

    VastaaPoista
  13. Hesari on väline hallituksen tarjoillessa elämysmatkaa sinne mistä on tultu - aikaan ennen kunnallista itsehallintoa 1800-luvun puolivälissä. Siihen saakka ei Iisalmessa tapahtunut mitään ohi Kirkkoherran (tuon legendaarisen rovasti Brofeldtin!), oli vain suuri seurakunta, jonka ruusupensaista valittiin yksiä oksia valoon ja toisia nypittiin rikkaruohoina.

    Paikallisia lehtiä seuraavat tietävät HS:n päätoimittaja Mikael Pentikäisen viettävän kesiään Lapinlahdella, äitinsä synnyinsijoilla.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.