torstai 17. lokakuuta 2013

Kaiken takana oli valtio



Ja kaiken takana oli valtio. Putinin epistola ja Venäjän arvot


Presidentti Putinin tavaksi on tullut pitää juhlallisia puheita, hieman neuvostoajan tapaan. Venäläisessä julkisuudessa niiden nimeksi on tullut ”poslanije” eli ”epistola”. Samaa sanaa käytetään Uuden testamentin apostolien kirjeistä.
Putinin epistola Valdai-klubin kokouksessa 20.9.2013 oli hyvin merkittävä sikäli, että siinä puitiin syntyjä syviä, ei vain modernisaation ja nykypolitiikan ongelmia, vaan koko Venäjän olemusta ja sen ja lännen suhdetta.
Venäjä on yhä monikansallinen valtio, jossa on useita uskontoja ja kieliä. Sellaisena se sopii huonosti tämän aikakauden muotteihin, ainakin mikäli sillä on huomattavasti keskusjohtoisen yhtenäisvaltion piirteitä. Siispä se joutuu sanoutumaan irti aikakauden yleislinjasta.
Venäläisten patrioottien piirissä on varsin suosittu se Lev Gumiljovin kehittelemä ajatus, että Venäjä on luonnostaan eräänlainen tasa-arvoisten imperiumi, jonka kansat elävät ja ovat aina eläneet symbioosissa keskenään. Tämän oletetaan juontavan juurensa Euraasian maantieteestä ja geopolitiikasta.
Joka tapauksessa alueellisesti keskittynyt monikansallisuus aiheuttaa keskipakoisia paineita, ellei synny kaikille edullista ns. ”orgaanista solidaarisuutta”. Yhdistävää ”venäjäläistä” identiteettiä ei enää löydy ”proletaarisesta internationalismista”. Sitä ei myöskään ole ilman muuta löydettävissä venäjän kielestä, venäläisestä kulttuurista ja ortodoksisesta uskonnosta. Kaiken keskellä on yhä pakostakin Venäjän valtio ja sen yhteinen historia.
Alueellisten haasteiden ohella varsin akuutti on presidentti Putinin kannalta myös älymystön muodostama haaste. Urbaani nuori keskiluokka on ärsyyntynyt Putinin ja koko valtaeliitin tavasta hallita ja hyökkää ”varkaita ja huijareita” vastaan enimmäkseen läntisen kulttuurin arvoihin tukeutuen.
Venäjän hallinto on tulkinnut länsimaisten arvojen tunkeutumisen Venäjälle propagandasodaksi, jolla on poliittisia ja jopa valtiollisia päämääriä. Alueilla, esimerkiksi Tatarstanissa ilmennyt nationalismi, joka on näkynyt historian oppikirjoissakin, viittaa myös yhteisen identiteetin murenemiseen.
Tässä tilanteessa yhteisiä arvoja korostavan ja enemmistöä yhdistävän identiteetin etsintää voi pitää ymmärrettävänä reaktiona ongelmiin. Ideologista etsintää ja tukijoukkojen organisointia on harjoitettu jo kauan. Putinin kolmannelle kaudelle saakka tätä toimintaa johti Vladislav Surkov, joka nyt on saanut väistyä. Hän korosti modernisaatiota ja yritti luoda ideologista liikettä kannattamaan keskusjohdon politiikkaa, mutta laihoin tuloksin.
Presidentti ja hänen lähipiirinsä ovat ilmeisen tietoisia venäläisen ideologian luomisen vaikeudesta. Siihen liittyviä tutkimusprojekteja on viime vuosina tehty useammassakin think tankissa. Tällaisia ovat rautatiemagnaatti Vladimir Jakuninin johtama ”Probleemianalyysin ja valtion hallinnon projektien keskus” (www.problemanalysis.ru) sekä Suomessakin filiaalinsa omaava ”Strategisten tutkimusten instituutti” (www.riss.ru) , jota johtaa KGB-kenraali evp Reshetnikov. Lisäksi on olemassa ”Tieteellisen poliittisen ja ideologisen ajattelun keskus” (www.rusrand.ru)  , jota johtaa Jakuninin instituutista lähtenyt Stepan Sulakshin.
Nämä think tankit ovat käsitelleet laajasti Venäjän identiteetin erityispiirteitä ja tehneet ideologisia tilaustöitä eri valtion elimille. Niille on tyypillistä voimakas lännenvastaisuus. Sitä edustaa esimerkiksi Probleemianalyysin keskuksen Sergei Kara-Murza, joka nojautuu vahvasti 1800-luvun slavofiilisiin klassikoihin kuten Nikolai Danilevskiin, joka teki jyrkän eron Venäjän ja Euroopan välille. Hämmästyttävän aggressiivista uskonnollisuutta edustaa RISI:n johtaja, kenraali Reshetnikov, joka uudessa kirjassaan ”On palattava Venäjään. Kolmas tie vai toivottomuuden umpikujat?” samaistaa kommunismin ja liberalismin ”saatanallisina” ja russofobisina ideologioina.

Putinin hallinnon kannanotot liberaaleja virtauksia vastaan eivät ole mikään uutinen. Putinin puhe Valdai-klubin tilaisuudessa 20.9.2013 oli kuitenkin harvinaisen suorasanainen ja seikkaperäinen kannanotto Venäjä ja länsi-keskusteluun. Se voidaan rinnastaa Medvedevin tunnettuun ”modernisaatio-ohjelmaan” ja Yhtenäisen Venäjän varhaisempaan samantyyliseen paperiin, joka ilmeisesti oli lähinnä Surkovin muotoilema. Paperia kannattaa katsoa tarkemmin. Se löytyy Kremlin kotisivulta (www.kremlin.ru) sekä englanniksi Valdai-clubin sivustolta.
Kuten mainitut edeltäjänsä, Putin sanoutui heti aluksi irti sekä palaamisesta kommunismiin että palaamisesta vuotta 1917 edeltäneen Venäjän arvoihin. Joka tapauksessa maan ja kansan menestys edellyttää identifioitumista omaan historiaan, omiin arvoihin ja traditioihin. Kansallisen identiteetin vahvistaminen oli hänen mielestään perustavan tärkeää. Valtio oli 1900- luvulla romahtanut kaksi kertaa ja jättänyt jälkeensä demoralisaatiota. Vastuun ottamisen ja luottamuksen puute juonsi juurensa siitä.
Putinin mielestä pyrkimys itsenäisyyteen sekä hengen maailmassa että ulkopolitiikassa on osa Venäjän kansallista erikoislaatua. Vieraiden elämänmuotojen istuttaminen ei ”enää” ole mahdollista, totesi Putin, jota tässä suhteessa voisi arvella Nikolai Danilevskin tai Konstantin Leontjevin oppilaaksi.
Tarina jatkui saman kaavan mukaan. Kansallisen idean tulee Putinin mielestä perustua kansallisen perinteen parhaiden ainesten synteesiin. Sitä ei voi sanella ylhäältä, eikä se ole ikuisiksi ajoiksi samanlainen, vaan pikemminkin elävä organismi, ilmoitti presidentti Herderin ja Danilevskin perinteitä noudatellen. Hänen mielestään niin uusslavofiilien kuin uusien länsimaistajienkin, niin etatistien kuin liberaalienkin tuli oppia keskustelemaan ja työskentelemään yhdessä ja luopua keskinäisestä vihamielisyydestä. Valtiota osapuolena tässä keskustelussa ei mainittu, mikä kannattaa panna merkille. Tulkitsisin asian niin, että valtio-isänmaa on kaikkien keskustelujen yläpuolella ja sama koskee sen korkeimpia symbolisia edustajia. Näillä tahoilla on oikeus odottaa tottelemista ja palvelemista.
Putin ilmoitti myös jo Pushkinin puhuneen siitä, että valtion vihollisista on tullut itse Venäjän vihollisia. Ilman viitettä tämä kohta jää hieman epäselväksi. Mahdollisesti kyseessä on runo ”Venäjän parjaajille”. Viesti nykypolvelle on joka tapauksessa selvä. Pushkin kelpasi esikuvaksi kaikille vapautta rakastaville kapinoitsijoille, mutta valtiota ei hänkään haastanut, vaan kiiruhti sen tueksi puolalaisia ja näiden auttamisen verukkeella Venäjän kimppuun rientäviä länsimaita vastaan.
Aikoinaan tämä kehitys –valtion vastustaminen- johti Putinin mukaan valtion hajoamiseen ja sen jättämät haavat on vielä hoidettava. Viesti sopii ainakin tsaari-Venäjän intelligentsijalle.
Putinin mielestä nyt on tärkeää, ettei saa rikkoa sukupolvien ketjua. Ei pidä enempää takertua yksityiskohtiin kuin viedä tulkintoja äärimmäisyyksiin. Historian pahoihin asioihin keskittymisen on loputtava. Kritiikki on välttämätöntä, mutta ilman itsetuntoa ja isänmaanrakkautta siitä tulee alentavaa ja vahingollista. Historiasta on oltava ylpeitä. Historian, sensuroimattomana ja kokonaisuudessaan, tulee olla osa venäläistä identiteettiä. Ilman tämän ymmärtämistä ei ole mahdollista saada aikaan keskinäistä luottamusta ja siirtyä eteenpäin.
Puheensa edellisessä osassa Putin siis lausui julki uskonsa kansalliseen perinteeseen identiteetin keskuksena ja valtioon sen ytimenä, toisessa osassa hän arvioi eräitä nykyisiä virtauksia traditionalismin näkökulmasta. Julistusta voi verrata paavi Leo XIII:n ensyklikaan ”Rerum novarum” vuodelta 1891. Merkittävänä erona on, ettei Putin väitä olevansa erehtymätön, vaikka hänen kritisoimisensa ylimpänä valtion edustajana lienee myös lähtökohtaisesti väärin.
Putin toteaa, että toisen haasteen Venäjälle muodostaa yleismaailmallinen kehitys, niin poliittinen kuin moraalinen. Monet euro-atlanttiset maat ovat hylkäämässä juurensa, mukaan lukien kristilliset arvot, jotka ovat länsimaisen sivilisaation ytimessä. Moraaliset arvot ja perinteiset identiteetit hylätään, kansalliset, kulttuuriset, uskonnolliset ja jopa seksuaaliset. Ollaan toimeenpanemassa politiikkaa, jossa suurperheet ja homoliitot asetetaan samanarvoisiksi, samoin usko Jumalaan ja usko saatanaan.
Poliittisen korrektiuden äärimmäisyydet ovat johtaneet siihen, että on vakavasti harkittu pedofiliaa kannattavien puolueiden rekisteröintiä. Euroopassa ihmiset häpeävät tunnustaa uskontoaan, pyhäpäivät poistetaan tai muutetaan muuksi. Mikä pahinta, tätä mallia yritetään aggressiivisesti eksportoida koko maailmaan. Putin kertoi olevansa varma siitä, että kyseessä on suora tie rappioon ja primitivismiin sekä syvään demografiseen ja moraaliseen kriisiin. Mitäpä muuta todistaa yhteiskunnan kyvyttömyys uusintaa itseään?
Putinin mielestä ihmiset menettäisivät ihmisarvonsa, mikäli kristinuskon ja muiden uskontojen luomasta moraalista luovuttaisiin. Näiden arvojen puolustaminen on oikein ja luonnollista. Vähemmistöjen oikeuksia tulee kunnioittaa, mutta enemmistön oikeuksia ei saa kyseenalaistaa.
Tämän jälkeen Putin puhui ulkopolitiikasta, korostaen Venäjän rakentavaa panosta menneisyydessä, esimerkiksi 1815 ja 1945. Vuonna 1919 Venäjä puuttui päättäjien pöydästä ja tulokset olivat murheelliset. Venäjän perinteisiin kuuluu Putinin mukaan tietynlainen monikulttuurisuus, jota Konstantin Leontjevin mukaan oli tuottanut kukoistavaa monimuotoisuutta. Venäjä on valtiosivilisaatio, jota ylläpitävät venäläinen kansa, venäjän kieli, venäläinen kulttuuri, venäjän ortodoksinen kirkko ja muut Venäjän perinteiset uskonnot. Tämä oli jotain aivan muuta kuin Euroopassa havaittava keinotekoinen ja nyt jo maineensa menettänyt ns. multikulturalismi, joka perustui kolonialismin johdosta tunnettuun syyllisyyteen.
Putinin mielestä pelkkä etninen komponentti ei riitä identiteetin perustaksi. On luotava kansalaisidentiteetti, joka perustuu yhteisiin arvoihin, patrioottiseen tietoisuuteen, kansalaisvastuuseen ja solidaarisuuteen, lain kunnioitukseen ja vastuullisuuteen isänmaan kohtaloista.
Tämän filosofian keskuksena tulee olla yksilön, toisaalla valtion keskeisyyttä korostanut Putin ilmoitti hieman hämmästyttävästi ja pahoitteli samalla sitä, että Venäjällä oli yksilölle aikoinaan annettu liian vähän arvoa ja kohdeltu häntä vain välineenä. Venäjän rikkaus oli kuitenkin sen koulutetuissa, luovissa ja fyysisesti ja henkisesti terveissä ihmisissä.
Ihmisen kehittämisessä keskeinen rooli on kasvatuksella ja opetuksella. Yksilön ja patriootin kasvatuksen pitää perustua suurelle Venäjän kulttuurille ja kirjallisuudelle. Opettajat olivat avainasemassa ja heitä on tuettava.
Venäläisten tulee myös tuntea olevansa maansa, alueensa, kaupunkinsa ja omaisuutensa vastuunalaisia omistajia. Kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan rooli on tärkeä ja sen tulee kehittyä itsehallinnon kautta. Tässä Putin tölväisi ”ulkomailta saneltua” tai median tyrkyttämää ideologiaa ja väitti hallituksen luottavan yhdistysten itsesäätelyyn, mutta valtion tehneen toimenpiteitä saadakseen selville, kehen oikein oltiin luottamassa, mikä on normaali kansainvälinen käytäntö.
Lopuksi Putin puhui Euraasian unionista, joka oli ”absoluuttinen prioriteetti” ja jonka oli määrä muodostua itsenäiseksi keskukseksi sen sijaan, että sen alueet muodostuisivat Euroopan ja Aasian laitamista.
Putinin puhetta on nimitetty tunnustautumiseksi ”traditionalismiin”, mikä lienee sille hyvä etiketti. Uskonnon edustamien arvojen ja perinteiden kunnioittaminen asetettiin läntisen aggressiivisen rappiokulttuurin vastakohdaksi. ”Venäjäläisen” identiteetin keskiössä korostettiin valtion roolia ja valtiossa taas etnisen venäläisyyden, venäjän kielen ja kulttuurin, ortodoksisen uskonnon ja yhteisen historian merkitystä. Historian merkitys nousi hyvin voimakkaasti esille.
Auktoriteeteiksi valituista henkilöistä Pushkin luonnollisesti kelpaa kaikille venäläisille ja suurelle osalle varmaan myös Solzhenitsyn. Konstantin Leontjev, joka aikoinaan voimakkaasti korosti Venäjän itäsuuntausta, sen sijaan lienee monelle paljon vaikeampi sulattaa. On erittäin huomionarvoista, että hänet otettiin auktoriteetiksi näin juhlallisessa yhteydessä. Joidenkin mielessä saattaa tämän johdosta käväistä ajatus, että Valdai-klubin asemesta Putinin ideologiset esikuvat löytyvät ns. Izborskin klubista, joka yhdistää hurraaisänmaallisia ”kvassipatriootteja”.
Kokonaisuutena puheessa käytettiin maltillisia ilmauksia, mutta asiallisesti se oli varsin selkeä kannanotto läntistä ideologista vaikutusta vastaan ja oman, siitä selvästi poikkeavan venäläisen identiteetin kehittämisen puolesta. Tutkimusten mukaan peräti 80 prosenttia venäläisistä kannattaa ”ulkomaisten agenttien” suitsimista. Sieltä löytyy se hiljainen enemmistö, jonka varaan Putin näyttää rakentavan. Hänen oma suosionsa keikkuu jossakin viidenkymmenen prosentin tietämillä, joten lisä ei olisi pahitteeksi. Voidaan kuvitella, että presidentin hallinto on selvittänyt erilaisten linjausten merkityksen kannatukselle, mikä demokratiassa on tärkeää. Ja siinähän on, ainakin traditionaalisen käsityksen mukaan, tärkeää myös noudattaa enemmistön tahtoa. Ei vähemmistä muutu ”moraaliseksi enemmistöksi” vaikka olisi kuinka moraalinen.
On vaikea sanoa, mitä käytännön merkitystä näillä linjauksilla tulee olemaan. Varmasti sitä on. Historianopetuksen alalla tämä kehitys jo näkyy. Ehkä se pian voidaan havaita esimerkiksi kouluissa ja niille osoitetussa huomiossa laajemminkin. Ehkä syntyy konflikteja. Ehkä vanha Venäjälle tyypillinen taipumaton intelligentsija syntyy uudelleen ja ryhtyy valtion periviholliseksi kuten 1800-luvulla kävi. Silloin valtio oli taipumaton ja katsoi olevansa keskustelun yläpuolella.
Se linja toimi aikansa. Nyt korkein johto korostaa yhtä aikaa niin yksilön kuin valtion primäärisyyttä. Tässä voi kuulla kaikuja neuvostokauden yrityksistä neliöidä ympyrää mahtikäskyllä. Mutta periaatteelliset julistukset ovat sittenkin vain julistuksia. Ne eivät vielä riitä ohjeeksi käytännön ratkaisuille.

8 kommenttia:

  1. Kiitokset. Tämmöistä analyysia ja referaattia ei muualta saa.

    VastaaPoista
  2. Viisas ja suoraselkäinen puhe Venäjän presidentiltä. Näin tutkijana, länsimaita edustavana, odottaisin tietysti omalta valtionjohdoltani yhtä suoraselkäisiä kannanottoja vastaaviin kysymyksiin Suomessa.

    Niitä odotellessa, muistuttaisin kirjoittajaa lainaten, että "think tankit tekevät ideologisia tilaustöitä eri valtion elimillemme", Suomessa. Niille on tyypillistä voimakas idänvastaisuus".
    Lisäksi peilaisin tekstien sisältöjä edelleen suomalaiseen kontekstiin, siteeraten jälleen kirjoittajaa: "Historian, sensuroimattomana ja kokonaisuudessaan, tulee olla osa suomalaista identiteettiä." Sitähän se ei tänään ole, joitakin valonpilkkuja on ollut aivan viime aikoina näkyvissä. "Ilman tämän ymmärtämistä ei ole mahdollista saada aikaan keskinäistä luottamusta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sopiihan sitä peilata. Ei kuitenkaan kannata liikaa panna Suomea ja Venäjää samalle viivalle. Kyllähän mekin koemme olevamme suurvalta, mutta ei meillä ole tavotteen tulla itsenäiseksi valtakeskukseksi.

      Poista
  3. Yksi yksityiskohta nousi minulle esiin tästä: Venäjän imperiumi on todellakin hajonnut, kahdesti edellisellä vuosisadalla, ja sitten kuitenkin kasannut itsensä ja jatkanut, toisin kuin vaikka Habsburgien Itävalta, joka katosi lopullisesti hajoamisensa myötä. Aikoinansa tietyt ajattelijat sanoivatkin, että venäläiset eivät ole valtiota muodostava kansa. Nykyään tätä tuskin muistavat edes radikaalikonservatiivien lunatic fringe (jos sopii lainata termiä), mutta tätä referaattia lukiessa tajusin, että tämänhän täytyy olla venäläisille itselleen mitä polttavin kysymys, ainakin alitajuisesti. Kyse ei tietenkään ole niinkään venäläisten rodullisista ominaisuuksista, kuin siitä, onko Venäjän tapainen valtakunta oikeasti elinkelpoinen, mahdollinen ilman erityisiä edellytyksiä.

    Tästähän tietenkin tulee tämä skitsofreeninen suhtautuminen, missä toisaalta ollaan symbioosissa olevien kansojen veljellinen yhteisö, mutta mikä kuitenkin, ihan vain kaiken varalta, on pidettävä kansojen vankilassa, jos se veljeys ehkä sitten ei kuitenkaan... Toisaalla on toivo suuresta Venäjästä, että se on paitsi mahdollinen, niin myös jotain enemmän kuin vain imperiumi, toisaalla pelko, että se on vain viime kädessä väkivallalla koossa pysyvä imperiumi. Tämä pelon ja toivon vuorottelu näkyy presidentin puheesta.

    Sivuajatuksena tuli mieleen, että Venäjän eräänä vertailukohtana voisi tosiaan pitää Habsburgien Itävältaa. Sehän oli toinen monikansallinen valtakunta, joka oli ihan mielekäs feodaaliajan luomuksena , kokoelma kaikenlaisia alueita, jotka keisarisuku oli tullut koonneksi hallittavakseen, ja jossa samoin 1800-luvulla vaihdettiin paradigmaa ilman kytkintä, niin sanoakseni, seuraksena skitsofreeninen valtio vailla käsitystä itsestään. Ajatus lähinnä tällaisessa vertailussa olisi nähdä, miltä osin Venäjän valtion erityispiirteet johtuvat erityisestä venäläisestä kulttuurista ja mitkä yksinkertaisesti valtion ominaisuuksista, kun valtiorakenne ei ole sopusoinnussa oman aikansa kanssa. Ohimennen sanoen, kun kansallisvaltioiden aika näyttää olevan menossa ohi ja kehitys kulkee kohti monikansallisempia, joskin löysemmin organisoituja, valtiojärjestelmiä kohti, Venäjäkin saattaa muuttua paljon luonnollisemmaksi muodostelmaksi.

    Tällaisia ajatuksia kirjoitus herätti.

    VastaaPoista
  4. "Traditionalismia"

    Ничто не ново под луной:

    Старые песни на новый лад,
    Новые песни на старый лад.
    Свежо предание, да верится с трудом.

    Traditionalismia on se, että "Historian pahoihin asioihin keskittymisen on loputtava... Historiasta on oltava ylpeitä." Sitä sanotaankin kyynisesti "sensuroimattomaksi" historiaksi.

    Venäjän kansaa on traditionaalisesti jaettu johtajiin/demiurgeihin, uskollisiin päälliköihin ja sokeisiin massoihin. Sokeiden massojen ei pidä tietää miten asiat on järjestetty Lännessä, koska Länsi on traditionaalisesti jotakin mätänevää. Sokeiden massojen ei pidä ymmärtää miksi Venäjä ennen Lokakuun vallankumosta oli suuri viljan viejä, mutta Brezhnevin kaudesta lähtien maailman suurimpia viljan ostajia. Eikä sokeiden massojen pidä ymmärtää miksi Stalin sanoi ennen kuolemaansa: "Мы просрали нашу Родину." On paljon muitakin asioita, joista sokeiden massojen ei pidä saada vihiä.

    Ulkomaantiedustelun syvistä patrioottisista riveistä valittiin aikoinaan eversti Putin Venäjän presidentiksi, koska KGB:n marsalkat ja kenraalit eivät halunneet tulla näkyviin.

    Kestää varmaankin useita sukupolvia ennen kuin Venäjä siirtyy Iivana Julman pahan sivilisaation raiteilta normaalin sivilisaation raiteille. Eläkööt sokeat massat? Mutta Iivana Julmakin kuuluu venäläiseen traditionalismiin.

    VastaaPoista
  5. Äärimmäisen tärkeä artikkeli. Putinin puheen avaaminen tällä tavoin lisää edellytyksiämme ymmrätää itänaapurin menoa ja meininkiä. Hyväksymisestä en puhu mitään, mutta pelkkä ymmärtämisen lisääntyminen parantaa edellytyksiämme suhteuttaa omaa ajatteluamme ja toimintaamme ison naapurin tapaan elää ja reagoisa. - Vahinko kun tätä ei ole julkaistu (käsittääkseni) laajemmalla foorumilla: sietäisi tehdä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vihjeestä. Täytyykin yrittää!

    VastaaPoista
  7. Olen jo kauan etsinyt syväluotausta Venäläisen politiikan perusfilosofiaan. Putinin kronikka Wikipediassa ja Venäjän historia eivät siihen riittäneet. Eurooppalaisen filosofian, historian, valtio-opin ja uskonnollisen sekä modernin ajan sosialistisen ihmiskäsityksen valossa Venäjä todellakin näyttäytyy yhtä irrationaaliselta lännelle ja nykyiselle länsieurooppalaiselle sodanjälkeiselle sukupolvellekin kuin sodanjälkeinen Saksa sen tuhkasta juuriaan etsineille tämän päivän vaikuttajille.
    Onko halumme hakea turvaa Atlantin takaa halua tämän pelon voittamiseen vai löydämmekö omaa historiaamme rohkeasti katsoen myös sen henkisen voiman, jolla yhteinen eurooppalainen elämä voi jatkua? Presidentti Putin on ennenkin korostanut Venäjän jakavan Euroopan kanssa samat historiasta löytyvät perusarvot. Nopea poliittinen ja taloudellinen kehitys on vain slaavilaisen mielen suruksi tuottanut idälle pettymyksen suuren filosofisen vuoropuhelun aloittamisessa. Amerikkalaiset filosofit ovat toivoneet lujaa ja vahvaa Eurooppaa yhteistyön ja kaupan käynnin lujittamiseksi Euroopasta. Ilman Venäjää se on teknisesti mahdotonta. Yhtä mahdotonta se näyttää olevan myös filosofisesti, ellei lännestä löydy sellaisia ajattelijoita, jotka lännen ja idän "suuret" ajattelijat hyväksyvät samaan pöytään. "Ei helmiä sijoille" ajatteluun on helppo kiteyttää venäläinen ajattelu sen historian, kulttuurin ja geopoliittisen aseman merkityksestä maailmalle. Putin on valaissut muutamia kulissien takaisia kuplia amerikkalaisen markkinatalouden kiillotetussa maihinnousussa vanhalle mantereelle. Snowdenin tapaus riittänee esimerkiksi. Tällä hetkellä unionissa meneillään oleva lobbaus ulkomaisten pääomien luvalle ylikävellä kansallinen lainsäädäntö ruoan, kemianteollisuuden turvallisuuden ja investointien osalta saa rauhassa jatkua kotipesällämme, niin kauan kuin katseet ovat kääntyneet poliitikkojen mieliharrastukseen eli irtopisteiden keräämiseen kansainvälisiltä areenoilta, kuten tällä hetkellä meneillään olevasta Ukrainan tilanteesta. Toivottavasti politiikan markkinamiehet ymmärtävät ymmärtävät tämän shortatessaan irtopisteitä ylenpalttisella tuohtumuksellaan, sillä Siperien Karhulla on aikaa nukkua, niin kauan kuin Setä Tuomon tuvassa palaa valo.
    Artikkeli on antoisin tähän asti lukemistani ja tällaisten poliittista keskustelua elvyttävänä niitä soisi jokaisen työpöydälle tipahtelevan useamminkin, niin ammattilehdistön kuin vastuullisen päivittäismediankin taholta. Parhaimmilaan tällaisen journalismin laadulla on myös historiallista merkitystä, niin kuin painokoneen keksimisellä oli.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.