perjantai 30. lokakuuta 2015

Kansalaisten luottamus ja valtiovalta



Mihin on tultu, mihin mennään?

Antti Kujala, Mirkka Danielsbacka, Hyvinvointivaltion loppu? Vallanpitäjät, kansa ja  vastavuoroisuus. Tammi 2015, 385 s.

Antti Kujala on historiantutkija, joka ei enemmälti pidä meteliä itsestään, mutta jonka työt ovat sitäkin painavampia. Hänen skaalansa on tunnetusti laaja, Isostavihasta aina hamaan suomettumiseen. Venäjä ja Japanikin ovat hänelle tuttuja. Uusi kirja yllättää silti. Ilmeisesti kirjoittaja on myös syvällinen kansantalouden ja sosiaalipolitiikan tuntija. Sanon varmuuden vuoksi, että tämä ei ole ironiaa.
 Käsillä olevan kirjan toinen kirjoittaja Mirkka Danielsbacka on nuori ja siis vähemmän tunnettu Suomen ja pohjoismaiden historiasta väitellyt tohtori, joka viimeistelee toista väitöskirjaansa. Hänelle tietenkin kuuluu osa kunniasta, mutta kuinka suuri se on, ei ole aivan ilmeistä, kun pari keskeistä lukua on tekijöiden yhdessä kirjoittamia. Joka tapauksessa tekijät korostavat synergian merkitystä kirjan tekemisessä, joten on syytä lähteä siitä.
Kirja on hyvin kunnianhimoinen ja osoittaa niin laajaa asiantuntemusta, etten katso pystyväni siitä edes kirjoittamaan varsinaista arvostelua. Sellaisenhan tietenkin pian näemme kaikissa maamme laatulehdissä, ehkäpä sivun tai ainakin puolen sivun mittaisena. Roskalehdet taas tunnetaan siitä, että ne kuittaavat kirjan kuin kirjan puolen liuskan mutu-hötöllä nettipelien, metallimusiikin ja muun himphampun seassa ikään kuin tasavertaisina myyntituotteina.
Mutta pari ajatusta siis kirjan johdosta. Jo alkusanoissa tekijät toteavat kantavan ideansa. Kautta historian on hallitsijoiden ja kansan välillä vallinnut epävirallinen yhteiskuntasopimus. Veronmaksajat ovat odottaneet valtiolta vastineeksi suojelua ulkoisia uhkia vastaan ja taloudellista tukea hädän koittaessa. Omat velvollisuutensa laiminlyöneiden hallitusten on useimmiten käynyt huonosti.
Tämä perusasia on tänään yhtä totta kuin aina ennenkin. Hyvinvointivaltio näyttää nyt olevan kriisissä ja sen mukana yhteiskuntasopimus. Miten vakava tämä kriisi on ja millaisia vastaavat kriisit ovat olleet joskus muulloin? Nämä seikat ovat kirjoittajien mielenkiinnon kohteena.
Kirjoittajat kuvaavat ja analysoivat hallitusten ja kansan vastavuoroisuussuhteen toteutumista hyvinkin erilaisissa yhteiskunnissa. Pohjoismainen malli on yksi mahdollinen, amerikkalainen ”voittaja vie kaiken” malli poikkeaa siitä suuresti. Sen näytöt ole suinkaan ylivertaisia, kuten nykyään usein erehdytään luulemaan, pikemminkin päinvastoin. Niin Amerikassa kuin Euroopassa on kehitys viime vuosina mennyt yhä suurempaa epätasa-arvoisuutta kohti, mikä tietää ongelmia nimenomaan yhteiskunnan peruskysymyksissä.
Näiden meille läheisempien yhteiskuntien ohella samoja peruskysymyksiä tarkastellaan lisäksi myös latinalaisen Amerikan muinaisten intiaaniyhteiskuntien sekä Intian ja Japanin esimerkkien pohjalta. Mirkka Danielsbacka on myös kirjoittanut luvun vastavuoroisuuden vaatimuksesta asevelvollisuusarmeijoissa, esimerkkeinä ovat sekä jatkosodan korpisoturit että ranskalaiset kansalaissotilaat ensimmäisessä maailmansodassa. Voidaan todeta, että kaikki luvut on huolellisesti ankkuroitu tutkimukseen eivätkä ole mitään kevyttä nojatuolispekulaatiota.
Vastavuoroisuus toteutuu sellaisessa oikeuksien ja velvollisuuksien järjestelmässä, jonka molemmat osapuolet kokevat oikeudenmukaiseksi. Hyvinvointivaltion pohjoismaisessa mallissa kaikki ovat sekä maksajia että saajia ja velvollisuudeksi nähdään huolenpito kaikista. Pienentäessään epätasa-arvoa tällainen järjestelmä myös tuottaa luottamusta, joka pohjoismaissa on maailman huippua.
Niin sanotuissa liberaaleissa hyvinvointivaltioissa, kuten USA:ssa rankaisevat moraalitunteet kohdistuvat nimenomaan vähäosaisiin vapaamatkustajiin. He ovat niitä ”muita”, joiden koetaan elävän yhteiskunnan kustannuksella. Vallitseva järjestelmä on kuitenkin viime vuosikymmeninä rajusti lisännyt tuloeroja ja kun kasinopelurit saivat aikaan kriisin, hoidettiinkin se, yllätys, yllätys, valtion toimesta veronmaksajien kustannuksella. Siinä siis aikamme todelliset vapaamatkustajat.
Yhtyen Stiglitzin ja Pikettyn ajatuksiin kirjoittajat varoittavat sallimasta liiallista tuloerojen kasvua ja rikkaiden vapaamatkustusta. Se teoria, jonka mukaan kansantulon kasvu ilman muuta lisäisi kaikkien varallisuutta, ei ole toiminut hyvään aikaan, minkä pitäisi olla jo selvää.
Itse asiassa olemme ilmeisesti lähestymässä sadan vuoden takaista tiulannetta: osa kansaa rypee rahassa ja nauttii järjettömiä palkkioita jopa kelvottomista työsuorituksista. Osa taas on vastoin tahtoaan yhä niukkenevan toimeentulotuen varassa. Tietävätkö suomalaiset poliitikot edes, missä mennään? Kirjoittajilla on perusteltuja epäilyksiä siitä, etteivät tiedä. Ymmärrän asian niin, että tämä kirja on ennen kaikkea varoitus. Hyvinvointivaltion lopettaminen ei ole välttämättömyys, vaan poliittinen valinta, joka on hyvin vaarallinen. Mikäli kehityksestä Suomessa ja muissa maissa kaivataan faktatietoa, sitä löytyy tiiviinä pakettina tästä kirjasta.
Itse rohkenisin ottaa saman vastavuoroisuus-tarkastelukulman myös pakolaisongelmaan. Mikäli vallanpitäjät eivät huolehdi siitä, ettei palkolaisten kohtelua pidetä epäoikeutettuna vapaamatkustamisena, heidän uskottavuutensa joutuu kyseenalaiseksi. Mikäli he eivät kykene suojaamaan maata ei-toivotuilta maahantunkeutujilta, vaarantuvat yhteiskuntasopimus ja yhteiskunnassa vallitseva luottamus.
Sata vuotta sitten rakennettiin Helsinkiin ja moneen muuhunkin paikkaan komeita Jugend-taloja ja ulkomaalainen vieras saattaa nykyäänkin ihmetellä sitä, miten rikkaita ihmisiä maassamme näyttää asuneen. Asian kääntöpuoli oli äärimmäisen raaka kapitalismi, joka maksoi työn tekijöille vain pennosia ja jätti heidät hädän tullen turvaa vaille.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on koko maailman mitassa saavutus, jonka arvoa ei tule mitata vain rahassa. Ne tolkuttomia tuloja nauttivat henkilöt, jotka rahan ylivaltaa julistavat, sahaavat myös omaa oksaansa.

23 kommenttia:

  1. Tätä eurooppalainen vs. amerikkalainen malli asetelmaa on joskus luonnehdittu Skylla vs. Kharybdis asetelmaksi. Skylla ja Kharybdishan olivat merihirviötä, jotka asustivat Messinan salmen molemmin puolin. Toisella rannalla olleessa kallioluolassa asui Skylla jolla oli kuusi koiran päätä, joilla se nappasi mukaansa ohikulkevasta laivasta kuusi miestä. Toisella rannalla olleella kalliolla oleillut Kharybdis taas muodosti suuren vesipyörteen, joka imaisi mukaansa koko ohikulkevan laivan.

    Kyseisen luonnehdinnan mukaan amerikkalainen malli on kuin Skylla. Se uhraa ne, jotka eivät tule toimeen ilman yhteiskunnan tukea. Eurooppalainen malli on kuin Kharybdis. Sen jatkuvasti kasvavat kustannukset upottavat koko laivan.

    Tuo asetelma on tietysti kovin pelkistetty, suorastaan karrikoiva, mutta siinä on totuuden siemen. Kysymys on tietysti siitä, löytyykö siitä Skyllan ja Kharybdiksen välistä purjehdittavaa väylää ja jos valintoja on pakko tehdä, kumpi puoli on pienempi paha.

    VastaaPoista
  2. Eipä tämä meikäläinen järjestys kovin yleiseurooppalaista mallia ole, pikemminkin ainoaa laatuaan. Kuten Vihavainen sanoi, se vaatii aivan erityistä yhteiskunnallista luottamusta.

    Ehkä hyvinvointivaltion rakentaminen ja purkaminen ovat hyviä kuvaajia yhteiskunnalliselle luottamukselle. Mutta oliko yhteiskunnallinen luottamus sitten huomattavasti suurempaa 40-50 vuotta sitten? Ainakaan Kokoomuspuolueelta ei paljoa kyselty, kun hyvinvointivaltiota rakenneltiin.

    Tosin eivätpä taida hyvinvointivaltio ja luottamus kuulua Kokoomuksen visioon.

    VastaaPoista
  3. Talvisodan aikana tajuttiin, mistä on kysymys. Aseveliakseliin kuuluivat demarit ja kokoomus.
    Ilman sitä oltaisiin nautittu reaalisosialismin autuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin arvelen, että sodalla oli suuri merkitys luottamuksen syntymiseen sen jälkeen, sotineen sukupolven rakentaessa hyvinvointivaltiota.

      Entä luottamus ennen sotaa? Oliko sitä? Jos oli, niin syntyikö se pitkälti siitä, että tietty sakki oli suljettu rakentamistyön ulkopuolelle?

      Poista
  4. "Mikäli vallanpitäjät eivät... kykene suojaamaan maata ei-toivotuilta maahantunkeutujilta, vaarantuvat yhteiskuntasopimus ja yhteiskunnassa vallitseva luottamus."

    Tehtävällä on niin valtavat mitat, että Suomi ei yksin siihen pysty. Tarvitaan uusia kansainvälisiä järjestäytymismuotoja. Infrastuktuuriton lähtömaa ei houkuttele mainittuja vapaamatkustajia. Kun netti on täynnä tervetuliaskutsuja, niihin on helppo tarttua, varsinkin siinä uskossa että siellä onnelassa odottaa ikuinen coitus ja ikuinen orgasmi, kuten eräs profeetta lupasi.

    VastaaPoista
  5. Suomenkieltä Aku Ankasta ja Seitsemästä veljeksestä maahanmuuttajille tasavallan pään ehdotuksena, sekä pohjoismainen kansalaisuus rautakansleri Haglundin ideoimana auttavat sopeutumaan, vai pitämään "Kaunaisten" ulkopuolella?

    Jos olisi kiertänyt muutakin kuin Senaatintoria, tietäisi Euroopan olleen läpi historian erilaisten muuttovirtojen manner, joten pyörää ei tarvitsisi ryhtyä keksimään uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Euroopan olleen läpi historian erilaisten muuttovirtojen manner"

      Arvoisa heikki rönkkö ei tainnut havaita sitä, että nykyiset muuttovirrat ovat luoneeltaan räjähdys, joka jatkuu yhä edelleenkin eikä kukaan tiedä milloin tämä räjähdys loppuu. Timo Vihavaisen huoli hyvinvointivaltion kohtalosta on aiheellinen, jos otetaan huomioon sellainen hypoteettinen mahdollisuus, että jokainen suomalainen perhe saisi ikäänkuin varautua siihen että joka murkinalle tulisi joka päivä kolme nälkäistä pakolaista.

      Muuttovirtojen räjähdyksen mittasuhteet puhuvat sen puolesta, että kyseessä on uudentyyppinen hybridisota.

      Poista
    2. Myydään nuo kolme kunnallisella huutokaupalla parhaan tarjouksen tehneelle perheelle. Kunta saisi rahaa, pakolaiset kaipaamansa puuhaa pelloilla. Synnyinkunnassani Sonkajärvellä asui puolen vuosisataa sitten 10.000 asukasta, tänään 4.000.

      Poista
    3. "Muuttovirtojen räjähdyksen mittasuhteet puhuvat sen puolesta, että kyseessä on uudentyyppinen hybridisota."

      Venäläisessä Novaja Gazetan tämänpäiväisessä numerossa on mielenkiintoinen pointti Venäjän armeijan everstin Vladimir Denisovin lausumana:

      В интервью «Новой» Владимир ДЕНИСОВ оценил ситуацию в Сирии.

      — Вернемся к Сирии…
      — Вернемся. Возможно, на наших глазах происходит формирование новой роли России в современном мире. Если американцы предлагают и экспортируют «свободу и демократию», то Путин, вероятно, нащупал новый экспортный продукт — организованную борьбу с терроризмом в виде набора конкретных инструментов. Продукт этот, кстати, очень востребован в мире, и «покупатели», скорее всего, найдутся. Американцам не очень-то удалось «капитализировать» эту тему. За все в основном они платили сами. Надеюсь, мы подойдем к этому более прагматично и результативно.
      http://www.novayagazeta.ru/politics/70536.html

      "— Palaatkaamme Syyriaan...
      — Palatkaamme. Silmiemme edessä on mahdollisesti tapahtumassa Venäjän uuden roolin muotoutuminen nykymaailmassa. Jos amerikkalaiset ehdottavat ja eksportoivat "vapautta ja demokratiaa", niin Putin on ehkä tarttunut uuteen vientituotteeseen — terrorisminvastaisen taistelun järjestelmällisyys ja instrumentaalisuus. Tämä vientituote on muuten hyvin suosittu maailmalla ja "ostajia" kyllä löytyy. Amerikkalaisten ei onnistunut "kapitalistisoida" tätä teemaa. He joutuivatkin maksamaan kaikesta itse. Toivottavasti me pystymme lähentymään teemaa pragmaattisemmalla ja tuotteliaammalla tavalla."

      Venäläisillä eversteillä, kenraaleilla ja marsalkoilla on siis valmiina uusi "vientituote" ja markkinarakokin on sille jo olemassa. Projekti kyllä muistuttaa täydellisesti Charly Chaplinin erästä elokuvaa, jossa hän on ikkunoiden lasittajana. Lasimestari palkkaa siinä pikkupojan heittämään kiven erään varakkaan talon ikkunaan. Kohtapuolin lasimestari kulkeekin kyseisen talon ohi mainostaen äänekkäästi palveluitaan. Jne.

      Venäläisillä eversteillä, kenraaleilla ja marsalkoilla on siis valmiina uusi projekti — rikastuminen "suojelurahojen" imemisellä. Projekti on hämmästyttävästi hyvin tuttu Neuvostoliiton ajoilta. Silloin itsekehun tärkein iskulause oli: "СССР— оплот мира во всем мире!" (Neuvostoliitto on maailmanrauhan tae!) Tämä brezhneviläinen iskulause "oikeutti" Moskovan imemään Varsovan liiton maista kaikki taloudelliset mehut, kunnes alkoi vastarinta: Prahan kevät ja Tshekkoslovakian miehitys 1968, Puolan Valensan "Solidaarisuus" jne.

      Odottakaa puhelinsoittoja venäläisiltä marsalkoilta. Uutta ETYK:ä ei tule.

      Poista
  6. Tuosta Amerikan mallista voisi mainita sen, että siellä oikeasti on "vapaamatkustajia" köyhempien kansalaisten keskuudessa. Tämä johtuu siitä, että Jnkeissä on edelleen mahdollista elää "pimeästi", ts. tehdä töitä käteispalkkaa vastaan ja elää kohtuullista elämää. Em. yhduistettynä alhaisiin kulutusveroihin (esimerkiksi ruoka on tyypillisesti verotonta ja energia (ml. bensiini) on myös usein kulutusverotuksen ulkopuolella) tarkoittaa sitä, että Pohjois-Eurooppaan verrattuna huomattavasti isompi osa kansasta ei maksa lainkaan veroja.

    Toinen seikka, joka kannattaa pitää mielessä on, että moni virallisesti köyhä talous Jenkeissä omistaa silti esimerkiksi ison auton, jollaista ei ihan köyhä pysty Suomessa omistamaan ollenkaan.

    Miksi muuten korostetaan hyvinvointivaltion "pohjoismaisuutta", vaikka idean alkuperä on ennemminkin Bismarckin Saksasta? Onko joillekin jälkimmäinen valtio niin mörkö, että tosiasioista on vaiettava...

    Trilisser

    VastaaPoista
  7. Niinhän se taitaa olla, että tulot ovat ihmisarvon mitta. Ei kai tuloerojen kasvusta muuten niin paljon paasattaisi. Eihän se kasvu kuitenkaan ole niin iso juttu kuin tuloerot. Siitä vaan köyhäinhoitopuolueet vaatimaan tulojen ehdotonta tasaamista ilman että työn määrää ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta otettaisiin huomioon. Katsotaan, miten kävisi.

    VastaaPoista
  8. No näinhän se menee. Hyvinvointivaltio käsitteen pohjoismaalaisessa merkityksessä on mahdollinen vain siellä, missä väestö on etnisesti ja kulttuurisesti siinä määrin homogeenista, että tuollainen keskinäinen, korkean tason luottamus on ylipäänsä edes mahdollista luoda. Luterilaisella kulttuurillakin on ollut asiassa mitä melkoisin osuus, sanotkoot nyt kaikenkarvaiset wanna-be-ateistit, "progressivistit" sun muut (vasemmisto)lipilaarit tähänkin, mitä lystäävät. Ja taitaapa olla myös niin, että tällainen systeemi voi toimia vain verraten pienten kansojen asuttamissa maissa, ts. se ei skaalaudu kovinkaan hyvin ylöspäin, esim. johonkin monikymmenmiljoonaisiin maihin. Joten eipä siitä taida oikein vientituotteeksi olla, vaikka aina ah niin optimistiset ruåtsalaiset tällaistakin ovat luulotelleet aikojen saatossa. Oikeastaan ihan viime aikoihin saakka.

    Sen sijaan esim. USA:ssa jo maan valtava koko 300-miljoonaisine, niin fyysisiltä eroiltaan kuin kulttuurisestikin kokolailla heterogeenisine ympäristöineen on jo merkittävä este sinänsä. Plus tähän sitten vielä maan kalvinistishenkinen yhteiskunta-ajattelu, joka korostaa enämpikin tuollaista heikot-sortuu-elon-tiellä- ajattelutapaa, ainakin näin pohjoismaalaisen kannalta katsottuna. Venäjällä puolestaan ihmisten ja eri ihmisryhmien keskinäinen luottamus on nimenomaan yhteiskunnallisella tasolla siinä määrin heikkoa (perheen, suvun ja ystäväpiirin kesken asia onkin sitten jo kokolailla toisin, mutta se ei nyt suoranaisesti kuulu juuri tähän), että eipä taida hyvinvointivaltion luominen oikein onnistua sielläkään. Myös ortodoksis-bysanttilaisella kulttuuriperimällä lienee oma osuutensa asiaan, kuten toki maan valtavalla fyysisellä koolla ja heterogeenisellä, useista eri etnisistä ryhmistä koostuvalla väestörakenteellakin. Joku Kiina, Intia ja Brasilia puolestaan... No, lieneepä turhaa edes jatkaa ajatuksen kehittelyä tuota pidemmälle.

    Mutta summa summarum, Gunnar Myrdal, tuo pohjoismaisen mallin alkuperäinen oppi-isä, oli koko lailla oikeassa korostaessaan, että ruotsalaistyyppinen "sosialismi" on mahdollista vain etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäisen kansallisvaltion luoman (luterilaisen) kulttuurisen perusrakenteen puitteissa. Valitettavasti nämä myöhempien aikojen moralistit ovat varsinkin Ruotsissa tainneet unohtaa asian jo aika perusteellisesti, ja jäljet kieltämättä pelottavat, ja ovat pelottaneet jo hyvän aikaa.

    J.Edgar

    VastaaPoista
  9. On yksinkertaisesti harhaista puhua pohjoismaisesta hyvinvointivaltio mallista, kun mallin juuret ja idut ovat hajallaan maailmalla. On fasismin aikaisen Italian eräät piirteet, samoin Rooseveltin vasemmistolaisen aikakauden hankeet ja tavoiteet , sekä ennenkaikkea fabiaanisten sosialistien ohjelmat britanniassa. Kaikille näille oli tyypillistä ja suoranainen elinehto tekosysteemin työvaltainen pyöritys, tuolloin melkoisen kouluttamaton jätkä oli hyödyllinen koneiston osanen, nyt samasta hahmosta on tullut varsinainen haitake, kun työntuottavuus on automation muodossa tehnyt kyseisen hahmon tarpeettomaksi.

    VastaaPoista
  10. On yksinkertaisesti harhaista puhua pohjoismaisesta hyvinvointivaltio mallista, kun mallin juuret ja idut ovat hajallaan maailmalla. On fasismin aikaisen Italian eräät piirteet, samoin Rooseveltin vasemmistolaisen aikakauden hankeet ja tavoiteet , sekä ennenkaikkea fabiaanisten sosialistien ohjelmat britanniassa. Kaikille näille oli tyypillistä ja suoranainen elinehto tekosysteemin työvaltainen pyöritys, tuolloin melkoisen kouluttamaton jätkä oli hyödyllinen koneiston osanen, nyt samasta hahmosta on tullut varsinainen haitake, kun työntuottavuus on automation muodossa tehnyt kyseisen hahmon tarpeettomaksi.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Ottamatta nyt kantaa itse kirja-arvioon, tai edes hallitsijoiden / alamaisten luottamussuhteeseen, huomauttaisin silti, että Yhdysvaltojen "liberaali" hyvinvointivaltio on täysin yhtä sosialistinen, joskaan ei aivan yhtä fascistinen, kuin pohjoismainen mallikin. Sielläkin alle puolet tulon saajista on nettoveronmaksajia.

    Tiettyä kannustavuutta yrittävyyteen Amerikan järjestelmässä on toki enemmän kuin kotoisessamme, siitä kielivät juuri tuloerot, jotka suurelta osin siellä perustuvat edelleen omiin ansioihin, joskin sosialismin edetessä vääjäämättömästi sielläkin, päivä päivältä yhä vähenemässä määrin.

    Tilastoista voi katsoa, minkälaiset systeemit vallitsevat kaikkein suurimpien tuloerojen maissa. Ne ovat kaikkein kauimpana klassisen liberaaleista markkinatalouksista.

    Itseäni on jo pitempään ihmetyttänyt eritoten eurooppalaisten, fiksuimpienkin ihmisten kuvitelma Amerikan systeemistä taloudeltaan liberaalina. Tätä kautta joudutaan harhaiseen päätelmään, että kun systeemimme tai usan systeemi jostain kohdin "kusee", julistetaan, että se johtuu systeemin "oikeistolaisuudesta" ja edellytetään korjaamiseksi lisääntyvää sosialismia. Kun todellisuudessa useimmiten syy "kusemiseen" on päinvastainen, johtavat ehdotetut ja toteutetut korjaustoimet kiihtyvällä tahdilla kurjistuvaan tilanteeseen jne.

    "Niin Amerikassa kuin Euroopassa on kehitys viime vuosina mennyt yhä suurempaa epätasa-arvoisuutta kohti, mikä tietää ongelmia nimenomaan yhteiskunnan peruskysymyksissä." - vaikka tästä ei sen tarkemmin selviä, mitä ajan määreellä "viime aikoina" tarkalleen tarkoitetaan, ottaisin esille julkisten menojen kehityksen suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomessa "viime aikoina". N. 35 vuotta sitten suhde oli n. 25% Nyt huitelemme 60% tienoilla. 70- ja 80- luvuilla nelihenkinen perhe pärjäsi keskimäärin ihan hyvin yhden työssäkäyvän tuloilla, nykyään ei kunnolla kahdenkaan. Tuloerot ovat suorastaan räjähtäneet Suomessa viimeisen 25 vuoden aikana, joten ihmetellä sopii, onko järjestelmäämme ohjattu enemmän vai vähemmän sosialismia, ottaen huomioon julkisen talouden osuuden kehityksen.

    Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollut San Franciscossa, että julkisen alan työntekijät saivat/saavat 25 vuoden työuran jälkeen eläkkeen, jonka suuruus on 99 % palkasta...

      Olenko muuten pahasti väärässä, jos väitän, että meillä esim. 1980-luvulla perussosiaaliturva oli verrattuna keskipalkkaan suurempi kuin tänä päivänä?

      Trilisser

      Poista
  13. Totta kai almaisista huolehtivia valtioita on ollut jo vaikkapa antiikin Roomassa, mutta pohjoismainen malli on erilainen kuin vaikkapa nyt juuri amerikkalainen. Molemmat ovat kriisissä, mikä näyttää olevan globaaliin talouteen liittyvä megatrendi. Täysin uutta eli siis sadan vuoden takaista on rahan uskomaton keskittyminen erittäin pienelle porukalle. Tämän ilmiön kuittaaminen esim. kateuden termein puhumalla osoittaa vain, ettei asian merkitystä lainkaan ymmärretä. Mutta kehotan nyt lukemaan tuota kommentoimaani kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "pohjoismainen malli on erilainen kuin vaikkapa nyt juuri amerikkalainen. Molemmat ovat kriisissä"

      Eikö tämän kriisin selittämiseksi kelpaisi seuraava malli. Kestävä kehitys on viime vuosikymmeninä luonut hyvinvoinitalueita Kiinaan ja laajalti muuallekin Aasiaan. Hyvinvointikeitaita on Afrikassa vaikka kuinka paljon Latinalaisesta Amerikasta puhumattakaan. Hyvinvointiläski kertyy kaupankäynnin ylijäämästä. Kansainvälinen kilpailu on vain kovenemassa, joten kriisin tuntomerkkejä on muutettava: kaikki eivät voi olla prinssejä ja prinsessoja.

      Poista
  14. Viestimies Putkonen kävi A-studiosta käytävän puolella tarkistamassa kännykästä onko tullut viestiä kuka on se salaperäinen ruotsalainen joka pyysi Juha Sipilän politiikkaan. Sitä puolusihteerikin odottaa. Olisi ollut hyvä ilmoittaa suorassa lähetyksessä.

    VastaaPoista
  15. Entä jos Euroopan kohtalo tekee sinetin hyvinvointivaltiosta? Jos Euroopalle käy niin kuin käy, niin miksi Aasian maiden tai USA:n kannattaisi kopioida se?

    Kannattaa myös muistaa, että hyvinvointiyhteiskunta on tullut perintönä aeimmilta sukupolvilta, se ei ole nylyään 4-5-kymmpisten tekoa. Euroopan talousyritykset, brändit, teknologinen osaaminen jne. tuli jo kauan sitten syntyneiltä sukupolvilta meille perinnöksi. Tällä perinnöllä hyvinvointivaltiota ja siirtolaisten elättämistä on rahoitettu. Tekeekö Eurooppa enää uusia brändejä? Entä sitten kun perintö on tuhlattu?

    VastaaPoista
  16. Asiasta toiseen.

    Putin on useaan otteeseen kehottanut kansalaisiaan viettämään lomiaan Sotshissa tai Krimillä. Sotshiin oli sijoitettu supervaltavia pääomia Olympialaisten merkeissä. Nyt Egyptin turman jälkeen Putinin viesti menee varmasti perille.

    VastaaPoista
  17. On hyvä nähdä, että Suomessa on vielä Vihavaisen kaltaisia näkemyksellisiä ajattelijoita ja kirjoittajia. Yhteiskuntasopimus - hieman erilaisessa mielessä kuin SSS on termiä käyttänyt - on hyvää vauhtia murtumassa. Muuta ei voi odottaakaan, kun mantra hyvinvointivaltion pelastamisesta edellyttää toimenpiteenä vallanpitäjiltä sen hajottamisen. Pitkän linjan virkamiehenä on ollut ikävää seurata, kuinka toimintaedellytysten kaventaminen ja yleinen lyhytnäköisyys on nouseva trendi. Pitkän linjan kansliapäällikkö Erkki Virtanen osui naulan kantaan todetessaan, että tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa on menettänyt merkitystään. Puoluelähtöistä puuhastelua voi verrata uskomushoitoon, jolla kansantaloutta näennäisesti uudistetaan. Puoluenilkkien nostaminen 'valtiosihteereiksi' on termin häpäisyä, roolit virkamieskunnan ja aatteen miesten/naisten välillä ovat hämärtyneet. Varaministerit olisivat paikallaan, jotta tämä epäkohta korjaantuisi.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.