maanantai 26. lokakuuta 2015

Lurjusten turvapaikat



Lurjusten turvapaikat

Ikimuistoinen patriootti ja totuudenpuhuja Samuel Johnson lausui kerran, että patriotismi on lurjuksen viimeinen pakopaikka patriotism is the last refuge of a scoundrel.
Meillä patriotismi ei enää ole ollut muodissa herran aikoihin ja nationalismi on jo suorastaan demonisoitu, joten lurjukset ovat joutuneet hakemaan turvapaikkojaan muualta. Toki jonnekin voi aina ängetä ja löytyypä sellaisiakin tahoja, jotka riemuiten ottavat vastaan juuri pahimpia änkyröitä.
Psykoanalyytikko Erich Fromm kirjoitteli aikoinaan hyvin laajasti hyvän ja pahan problematiikasta. Toki psykoanalyysi oppijärjestelmänä on kokenut ansaitsemansa arvonlaskun, mutta Frommin kunniaksi on sanottava, ettei hän ihan kaikkea perustellut eri ruumiinaukkojen kiihottamisella. Ihmisen eksistentiaalinen ongelma oli hänen psykoanalyyttisen lahkonsa kulmakivi ja koko hänen sanomansa on mielestäni harvinaisen valoisa ja rationaalinen ollakseen syvyyspsykologin laatima.
Joka tapauksessa Fromm on vain yksi niistä monista, jotka ovat käsitelleet esimerkiksi pakoa vapaudesta (tästä kirja Escape from Freedom, suom. Vaarallinen vapaus). Yksinäisen joukon problematiikka on toki kiinnostanut kovin monia muitakin tutkijoita.
Joka tapauksessa, yksinäisyys vaivaa myös lurjuksia ja tuntuu siltä, että juuri heille on erityisen tärkeää päästä eroon vapaudesta ja siis vastuusta. Kun he sitten löytävät totalitaarisen aatteen, jota palvoessa aina välttämättä tekee kaiken oikein, on homma hoidossa. Erityisen tärkeää on, että kaikenlaiset törkeydet ja inhottavuudet muuttuvat jaloksi sankarillisuudeksi joutuessaan oikeaan kontekstiin. Niitähän lurjukset aina janoavat päästä tekemään.
Turha sanoakaan, että totalitaarisen kuplan aina aikanaan puhjetessa kaikkinainen pahanteko sitten näkyy juuri sellaisena kuin se itse asiassa aina oli ollutkin. Turvapaikat toimivat vain aikansa. Venäjällä tsaarin murhaajat nousivat bolševikkivallan aikana arvoon arvaamattomaan ja heille omistettiin koko joukko katuja, muun muassa Pietarin keskustassa. Nyt katujen nimet ovat muuttuneet. Miksipä juhlia niitä lurjuksia, joiden syytä oli, ettei Venäjä aikoinaan siirtynyt parlamentaariselle tielle? Sen sijaan se joutui käymään läpi sosialistisen helvetin, josta jo Dostojevski oli varoittanut. Venäjä maksoi ”valinnastaan” miljoonilla ihmishengillä eikä intelligentsijan vastuu tästä asiasta olut pieni.
Tsaarinmurhaajien psykologia on klassinen esimerkki totalitaarisesta ajattelusta, minuudesta luopumisesta ja kaiken moraalin nimenomaisesta hylkäämisestä sikäli kuin se ei palvele tiettyä päämäärää.
Muistettakoon, että tämän joukon aatteena oli anarkismi ja koko suuntauksen perustajiin kuulunut ja nytkin monen kunnioittama Bakunin kuului niihin, jotka peräti muotoilivat painettavaksi fanaattisen moraalittomuusoppinsa kaikkien lurjusten käyttöön.
Itse asiassa myös Frommia on syytä pitää anarkistina, mutta kuten patriotismin, myös anarkismin käsitteen alle mahtuu väkeä laidasta laitaan, ihanteellisista ja kunnioitettavista sankareista noihin mainittuihin lurjuksiin, jotka saavat kiksinsä kaikkinaisesta pahanteosta. Outoa toki on, että heitä suvaitaan ja jopa kaiketi omissa piireissään kunnioitetaan.
Jos ajatellaan vaikkapa tämän syksyn mielenosoituksia Suomessa, voidaan heti todeta, että väkivaltainen viha ja hyökkäävyys löytyy helpoiten juuri siitä joukosta, joka mainostaa humaanisuuttaan ja empatiakykyään ja loistaa tunteikkaalla myötätunnollaan, jonka tulkitsee tärkeäksi ja kaikkia muitakin velvoittavaksi poliittiseksi tosiasiaksi.
Se, ettei tunteista, niiden laadusta riippumatta, ole maahanmuuttopolitiikan kysymysten ratkaisemisessa sen enempää hyötyä kuin vaikkapa jätehuollon tai satamien rakentamisen alalla, ei säikähdytä asialleen omistautuneita. Jostakin saatu vakaumus oman asian kaikkihyvyydestä oikeuttaa kaiken muun ja järjen käyttö voidaan ja täytyykin lopettaa. Näinhän opettivat jo 1800-luvun narodovoltsit, joista voi lukea enemmän vaikkapa uudesta kirjastani Vladimir Suuresta Putiniin.
Historia osoittaa, että ideologialla aseistautuneet änkyrät ovat ryhmä, jonka kanssa keskusteltaessa on turha vedota logiikkaan aivan riippumatta siitä, että he määrittelevät itsensä ns. älymystöön kuuluviksi. He eivät voi edes periaatteessa tehdä myönnytyksiä vastapuolelle, sillä se murentaisi heidän maailmankatsomuksensa psykologisen perustan, joka on luonteeltaan totaalinen: kaikki tai ei mitään. Dikotomia, eikä dialogia, vallankumous tai kuolema. Mehän muistamme tämän 1970-luvulta.
Pitkä 1970-luku päättyi aikanaan ja lurjustelu paljastui siksi, mitä se olikin. Niin suurta vahinkoa, kuin mihin pyrittiin, ei onneksi syntynyt.
Täytyy vain toivoa, että nykyisetkin änkyrät voidaan hoitaa patoamispolitiikalla ja etteivät he onnistu kärjistämään poliittista ilmapiiriämme niin pahaksi, että demokratia vaarantuu. Järjen puhumisesta sille porukalle on tuskin hyötyä, mikä ei tarkoita, että se pitäisi lopettaa. Se voittaa sitten, kun aika on kypsä.

10 kommenttia:

  1. Jaa että suvaitsevaiset ja myötätuntoiset ovat olleet väkivaltaisimpia ja hyökkäävimpiä tämän syksyn mielenosoituksissa!
    Mielenkiintoinen näkemys...

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä poliisi voisi kertoa asiasta mielipiteensä jos uskaltaisi.

    VastaaPoista
  3. Bloggailin itse samasta aiheesta, kun eilen Twitterissä Maahanuuttovirasto totesi, että puhekin voi olla teko. Se johdatteli minut pohtimaan, mikä ero on poliittisella ideologialla ja totuuteen pyrkivällä filosofialla.

    Kun poliittinen varmuus ja oman toiminnan oikeutus annetaan poliittisella ideologialla eli kuvauksella siitä, mitä maailman tulisi olla ja miltä näyttää, ei järkipuheella voida vaikuttaa näiden uskovaisten asenteisiin. Kun totuus menettää kiinnostavuutensa poliittisessa toiminnassa ja tilalle astuu yksisilmäinen varmuus oman toiminnan oikeutuksesta, on syytä nopeasti saada uskoteltua kansalle, että puhekin on teko, ja puheesta voidaan rangaista siitä riippumatta, yllytetäänkö siinä johonkin tai solvataanko siinä julkisesti jotain henkilöä.

    VastaaPoista
  4. Katselin eilen Chaplinin Kuningas New Yorkissa elokuvan, josta syntyi suora mielleyhteys tämän päivän mcarthyismiin Suomessa. Hysteria on sama, vain leimat ovat vaihtuneet. Huvittavinta on, että innokkaimmat vainoojat ovat vasemmistolaisia ja taistolaisten vanhoja jääriä tai heidän perillisiään. Suomessa kommunisteja ei 30- luvun jälkeen ole paljon ahdistelu, pikemminkin päinvastoin. Nyt ahtaaseen ideologiaan hurahtaneet ovat panneet rasismin vaimonsa pääkohteiksi. Katsotaan mikä se olisi seuraavalla kerralla. Nykymaailmassa, puhumattakaan historiasta, on tulvillaan vaihtelevia kohteita, kuten langenneet naiset, homot, porvarit, kommunistit, vääräuskoiset ja sen semmoiset. Kohteista ei tule pulaa ja kun jokaisessa ihmisessä asuu pieni fasisti, niin vainoojatkin ovat alati uusiutuva luonnonvara.

    VastaaPoista
  5. Oma turvapaikkani on aika marginaalinen. Konservativismi, arvokonservativismi jne. ei ole oikein huudossa missään suunnassa. Korkeintaan klassisten kristillisten suunnasta löytyy jotain sellaista ja osasta ps:ää.

    Vaihtoehtoajattelijoilla alkaakin olla ahdasta. Maahan/ Eu/euro/ ja Schengen-kriitikoiden joukossa on minun kannaltani katsottuna liikaa suoraviivaisia nationalisteja, julistavia ateisteja, antisionisteja ja muuta (minun kannaltani) ääriainesta, Nato-kiihkoilijoista peräkammarin impivaaralaisiin. Liikaa leijonariipuksia....

    Hitto, kun maassa olisi kunnollinen konservatiivinen yleispuolue joka ei myisi itseään soppalautasesta, ei kumartaisi Schengen-jumalaa eikä uskoisi enää satuun eurosta ja tarjoaisi vaihtoehdon vasemmisto- ja oikeistoliberaalien hyvinmarkkinoituun mediapopulismiin. Hännikäisen ja kumppaniensa (keitä ne sitten ovatkin) ajatukset (siis ajatukset!) ovat oivaltavia, kannatettavia ja allekirjoitan ne aika pitkälle, mutta pelkään että tuosta suunnasta lähtee kasvamaan oikeistoradikalismi, jolla ei kuitenkaan tule Suomessa todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Miksi? Koska ovat oikeassa. Mutta liian oikeassa.

    Tarvitaan laillinen, demokraattinen ( niin mätä kuin demo nyt onkin) ja riittävän konservatiiviinen liike, joka tuo järjen tekoja maahamme ja jättää magneettimiehet pois kelkastaan. Jokainen äärioikeassaoleva kiihkoilija ( en tarkoita suhteellisen maltillista Hännikäistä enkä tilanteeseen nähden hyvinkin maltillista Vihavaista) pelaa vihervasemmiston ja kokoomuskeskiluokan pussiin. Se kannattaa muistaa.

    jk

    VastaaPoista
  6. Jk-hyvä. Allekirjoitan täysin kirjoituksesi ajatukset.

    Ongelmana on vain se, että poliittinen korrektius ja media määräävät, missä rajoissa ko uusi, uljas puolue toimii. Persut ovat hyvä esimerkki siitä, miten puolueen tavoitteet uhrattiin poliittisen korrektiuden ja ministerkiiman alttarille. Persut kesyyntyivät parissa kuukaudessa "vanhaksi puolueeksi" joutuessaan hallitus vastuuseen ja tanssivat täysin median soittamaa punaviher polskaa. Ensi vaaleissa romahdus tulee olemaan totaalinen luulen ma.

    Tällä hetkellä Persujen toiminta hallituksessa on samanlaista kuin jos vihreät siellä istuisivat. Itse äänestin persuja ainoastaan maahanmuutto kriittisyyden vuoksi ja vastineeksi puolue ei ole tehnyt mitään maahanmuuttotulvan pysäyttämiseksi.

    Ainoa ja oikea ratkaisu olisi sulkea länsiraja, mutta poliittisen korrektiuden kahleissa kulkevan puolueen johto ei uskalla sitä edes ehdottaa. Olisimme silloin Unkarin tiellä ja siis rikollisia ja ajatusrikollisia.

    Suomeen voi syntyä uusi oikeistopuolue, joka kenties voisi yrittää tuoda konservatiivisia arvoja ja järkeä politiikkaan. Mutta jos puolue yrittää pitää arvonsa ja ajaa niitä käytännössä, niin sen kohtalo voisi olla sama kuin Ruotsin demokraattien; vallalla oleva punaviher totalitarismi pelaisi ko puolueen paitsioon ja moraalisesti kiellettyjen puolueiden listalle.

    Synkältä näyttää veljet...

    VastaaPoista
  7. Yksi pääongelmista meillä Suomessa on valtiosääntömme puutteellisuus. Meillä on jostain syystä vallalla, etenkin poliittisen eliitin keskuudessa, pakkomielle "pohjoismaisesta parlamentarismista"; kukaan ei puhu kansanvallan puolesta. Kuulun vielä siihen sukupolveen, jolle koulussakin opetettiin, että kansanvaltaisen tasavallan peruspilari on vallan kolmijako, siis toimeenpanovallan, lainsäädäntövallan ja oikeusistuimen selkeä erottaminen toisistaan. Jos "pohjoismaista parlamentarismia" tarkastellaan oikein ilman värilaseja, niin on aika selvää, ettei se täytä mitenkään vallan kolmijaon periaatetta vaan on oikeammin vallan yksijako. Amerikkalaiset puhuvat termillä "checks and balances". Näitä on pohjoismaisesta parlamentarismista turha etsiä, kun jopa lainsäädäntöelin päättää itse omien tekojensa laillisuuden!

    Siksi olisin syytä muuttaa valtiosääntöä oikean tasavaltaisen demokratian suuntaan. Parhaiten se tapahtuisi mielestäni sovelletulla Amerikan mallilla. Eli pitäisi siirtyä toimeenpanovallassa presidenttivaltaan, jossa presidentti nimittää kabinetin ja käyttää ylintä toimeenpanovaltaa. Presidentinvaalissa pitäisi ottaa käyttöön hieman USA:ta muistuttava malli, eli pitäisi taata alueellinen tasapaino. Jos joku lukijoista vielä muistaa Halonen vs. Aho -vaalit, niin vaalikarttahan oli lähes täysin vihreän peitossa (=Ahon takana), mutta Haloska voitti käytännössä etelän suurkaupunkien äänillä.

    Parlamenttivaaleissakin pitäisi siirtyä malliin, jossa jokaisesta vaalipiiristä valitaan yhtä monta edustajaa, jotta nykysysteemin Helsinki-keskeisyys ei pääsisi pilaamaan koko valtakunnan etuja.

    Trilisser

    VastaaPoista
  8. Ei Suomeen synny nykyisiä parempaa ja kooltaan vaikutusvaltaista puoluetta. Tavallinen kansa on kiinnostunut vain siitä, miten se saisi oman elämänsä kustannettua muilla ihmisillä. Ns. maksumiehet ovat liian pieni joukko eikä se halua tuhlata aikaansa politiikkaan, koska joutuu antamaan työlleen kaikkensa.

    Ahneus ja hapantuneet ideologiat elähdyttävät ihmisiä, eivät konservatiiviset arvot. Valitettavasti.

    VastaaPoista
  9. Kummallinen käsitys tasapainosta, että ääniä pitäisi ottaa vääriltä ihmisiltä pois ja antaa oikeille. Tai siis ääniä pois ihmisiltä ja antaa ääniä neliökilometreille.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.