keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Sotatieteen oikea paikka



Sodan ja rauhan tieteet

Говорят умней они...
Но что слышим от любова?
Жомини да Жомини!
А об водке - ни полслова!

  Денис Давыдов

Sotatiede on aina ollut vähän kiistanalaisessa maineessa. ”Voittamaton” Suvorov nauroi sille ja kirjoitti oman ”voittamisen tieteensä”, johon ei kovin monta sivua tarvittu. Perusidea kiteytyi kolminaisuuteen: silmämitta, nopeus, päälle painaminen (глазомер, быстрота, натиск). Suvorovin taito nojasi hyvin vähäisessä määrin teoriaan.
Mutta tuli se sotatieteen voittokulku Venäjällekin. Sveitsiläinen Antoine-Henri de Jomini perusti yleisesikunta-akatemian ja nuori upseeristo innostui ammattinsa tieteellistämisestä niin, että jopa elämän perusasiat, kuten vodka ja naisetkin unohtuivat, ainakin  hetkeksi. Näin joka tapauksessa väitti husaarihenkeä vaaliva Denis Davydov tunnetussa runossaan:
On viisaammat he, sanotaan,
vaan puhuvatko naisista?
-vain ”Jomini ja Jomini”
ei vodkaa edes  mainita…

Akatemian käyneillä oli tapana nostaa malja Jominille ja näin teki myös Mannerheim vinosti hymyillen. Hän ei ollut päässyt koko akatemiaan.
Usein onkin esitetty, ettei Mannerheim mitenkään voinut olla suuri sodanjohtaja, kun häneltä olivat sotatieteen opinnot jääneet vajavaisiksi. Asia lienee vaikea todistaa. Suurimmilla sodanjohtajilla on  yleensäkin ollut tuo sama puute. Toki heillä on ollut ammattinsa osaavia yleisesikuntaupseereita palveluksessaan, tietysti he olivat hyvin tarpeellisia omalla paikallaan.
Mutta sotatieteen ongelma taitaa olla sama kuin yleensä politiikan ja talouden tutkimuksessa. Sehän
on soveltava tiede, kuten esimerkiksi lääketiede. Ehkä sen ongelma on hieman sama kuin patologian: kohdetta voidaan perusteellisesti analysoida vasta kun se on jo tapahtunut. Käytännön sekavuus on kuitenkin toki yritettävä saattaa ymmärrettävään muotoon ja käsitteistää, mutta se, mitä vastustaja seuraavaksi tekee, riippuu siitä itsestään eikä ole tutkijan hallittavissa. Toki valistunut arvaus on parempi kuin valistumaton.
”Silmämitta”, josta Paasikivi myös puhui käyttäen Bismarckilta lainattua Augenmass-sanaa, on poliitikon tärkein ominaisuus. Jos se puuttuu, ei mikään politologia auta. Pari vuotta sitten muistaakseni Foreign Policy-lehdessä kerrottiin USA:n State Departmentin piirissä tehdystä tutkimuksesta, jossa kysyttiin, millaisia opintoja tämä työnantaja arvostaa.
Itselleni ei ainakaan ollut yllätys, että kärjessä oli poliittinen historia ja että abstraktien mallien tuntemus oli häntäpäässä. Politiikka, jota sotakin on, kuuluu enemmin taiteisiin kuin tieteisiin ja vaatii ilmeisesti synnynnäistä lahjakkuutta. Niistä voi ja pitääkin tehdä tutkimusta, mutta se ei korvaa käytännön kokemusta. Primum vivere, deinde philosophari, sanoivat  muistaakseni roomalaiset. Karthagolaisista en tiedä.
Tieteestä tulee aina ongelmallista, jos se pyrkii liian hallitsevaan asemaan maailman ymmärtämisessä. Kun todellisuus ja tiede eivät vastaa toisiaan, tulee jälkimmäisen joustaa. Sitä paitsi on varottava panemasta sitä väärään paikkaan. Jos kyse on rauhasta, ei sitä pidä tulkita sodaksi. Sama pätee toisin päin.
Muuten, kaikesta kunnianarvoisesta suorituksestaan huolimatta myös Paasikivellä oli rajoituksensa. Sanoisinpa, että yksi hänen karkeimpia virheitään koski suhtautumista siihen informaatiosotaan, jonka Neuvostoliitto oli aloittanut Suomea vastaan syksyllä 1939. Silloin Suomen linja oli välttää provosoitumista, mikä lienee ollut sinänsä järkevä valinta. Siihen kuitenkin liittyi valitettavasti liian optimistinen tilannearvio: ”Venäjä bluffaa”. Sitä voinee pitää peliteoreettisena johtopäätöksenä.
Kun Pravda kuitenkin ennen viimeistä neuvottelukierrosta kaikessa arvovaltaisuudessaan kertoi pääkirjoituksessaan, että ”me” tulemme joka tapauksessa ottamaan tarvitsemamme mistään välittämättä (не взирая ни на что), närkästyivät Moskovassa olevat neuvottelijat pahoin moisesta hävyttömyydestä, joka sentään ilmeisesti oli ”itsensä Molotovin inspiroima”.
Lapsenkin olisi pitänyt ymmärtää, että vain Stalin saattoi antaa tuollaisen lausunnon ja että hän tarkoitti täyttä totta. Mikäli asiassa oli epäselvää, olisi pitänyt ainakin kysyä, mitä moinen mahtaa tarkoittaa. Siltä se asia ainakin nyt luettuna näyttää.
Mutta suomalaiset elivät ja ajattelivat normaalin, länsimaisen diskurssin mukaan eivätkä ymmärtäneet sellaista mahdollisuutta, että kohta heidän maassaan kerrottaisiin tapahtuvan vallankumouksen ja että uusi hallitus tekisi Neuvostoliiton kanssa AY-sopimuksen ja sopisi rajojen siirrosta Suur-Suomen toteuttamiseksi. Näinhän tehtiin 2.12.1939, minkä monet ovat unohtaneet. Ei pitäisi unohtaa, sillä tuo sopimus oli koko Stalinin strategian kulmakivi ja hänen diskurssinsa avain, ei mikään propagandakoriste.
Ehkä emme voi syyttää Paasikiveä ja Tanneria siitä, etteivät he tulleet moista mielettömyyttä edes ajatelleeksi. Olisi hauska tietää, oliko olemassa joku ihminen, joka olisi osannut tulkita taivaan merkit oikein ja nähdä parin viikon takaiseen tulevaisuuteen.
Joka tapauksessa, huolimatta siitä, että Paasikivi oli lukenut ja resoneerannut Leninin ajatuksia, ei hänen ymmärryksensä riittänyt olettamaan mahdolliseksi Stalinin röyhkeyttä. ”Perfidi menettely”, resoneerasi hän sen johdosta. Käsite oli tuskin ihan adekvaatti. Kyllä Stalin oli keksinyt jotain ihan uutta, jota ei voinut kuitata tällä sanalla.
Nyt, kun käytännön kokemuksemme on oleellisesti lisääntynyt, kannattaa meidän tutkia huolellisesti niin sodan kuin rauhan kokemuksia ja oppia erottamaan ne toisistaan. Syksyllä vuonna 1939 oli olemassa mahdollinen, joskaan ei kunniallinen sodan syy Venäjän puolelta. Sen ajan informaatiohyökkäystä oli syytä tarkastella sodan perspektiivistä. Mikäli sen sijaan ei ole olemassa kiistakysymyksiä tai muuta järjellistä syytä sotatoimiin, ei asioita kannata tunkea sen viitekehykseen.
Poliitikkojen tehtävänä on turvata rauhan poliittisen edellytykset ja sotilaiden tehtävänä on huolehtia sen sotilaallisista edellytyksistä. Jos nämä sekoitetaan, mennään harhateille.



43 kommenttia:

  1. "Paasikivi oli lukenut ja resoneerannut Leninin ajatuksia, ei hänen ymmärryksensä riittänyt olettamaan mahdolliseksi Stalinin röyhkeyttä."

    Tästä näkemyksestä on helppo olla eri mieltä. Kysymys on Mannerheim-linjasta, joka sota-asiantuntijoiden mukaan oli paljon vahvempi kuiin ranskalaisten Maginot-linja. Mannerheim-linjaa ei rakennettu huvin vuoksi, vaan koska tiedettiin hyvin millainen on venäläisten röyhkeys. Edesmennyt Kalevi Sorsa sanoi julkisesti, että kommunismi oli ainoastaan Venäjän teatraalinen viitta. Mannerheim jos kuka tunsi erittäin hyvin venäläisen aateliston. Bolshevikkipuolue oli vuoden 1917 elokuuhun asti jäsenistöltään aatelistopuolue. Vasta kyseisestä elokuusta lähtien puolueeseen otettiin massoittain työläisiä.

    Lokakuun vallankumouksen jälkeen Stalin tuli Suomen sosialidemokraattien edustajakokoukseen lupaamaan apua vallankumouksen suorittamiseksi ja punaisten tueksi olikin lähetetty ns. Leninin juna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mo mitäpäs nyt Maginot-linja oli meidän kolosseihimme verrattuna. Yhtä tyhjän kanssa, kuten sitten ilmeni.

      Poista
  2. "Sanoisinpa, että yksi hänen karkeimpia virheitään koski suhtautumista siihen informaatiosotaan, jonka Neuvostoliitto oli aloittanut Suomea vastaan syksyllä 1939. Silloin Suomen linja oli välttää provosoitumista, mikä lienee ollut sinänsä järkevä valinta. Siihen kuitenkin liittyi valitettavasti liian optimistinen tilannearvio: ”Venäjä bluffaa”. Sitä voinee pitää peliteoreettisena johtopäätöksenä".

    Mikä saa professorin päättelemään (viittaan aiempien kirjoitusten yleissävyyn) että Putinin ja varsinkin lähipiirinsä viimeistään vuodesta 2008 alkaen antamat heikot ja vahvat signaalit olisivat vain bluffia?

    VastaaPoista
  3. Niin, mitäpä eroa on tällä päivällä ja syksyllä 1939? Ja mitä eroa on Suomella ja Ukrainalla?
    Ellei ole sellaista silmämittaa, että asian ymmärtäisi, on kaikki puhuminen turhaa.

    VastaaPoista
  4. Mitenkäs se oikein on, kun Klinge uusimmassa päiväkirjassaan sanoo, sivulla 66, että Venäjällä palkkataso Vihavaisen mukaan ylittää suomalaisen palkkatason. Moskovassa keskipalkka jonkun lähteen mukaan on n. 1500 euroa, joka kuulostaa hurjalta sekin. Mitenkä se oikein mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten itsekin kerrot, asia ei koske keskipalkkaa. Erikoisosaajia kyllä. En tosin muista, missä olisin asiasta puhunut.

      Poista
  5. Aiemmat ja nykyiset esimerkit näyttävät mielestäni toteen sen, että kovinta propagandasotaa käyvät he joilla on suurin tarve peitellä ja perustella omat verityönsä -olivat ne sitten tulevia tai tapahtuneita. Oman imagon puolesta pelätään tänään yhtä paljon kuin 1930-luvulla: julistamattomia sotia, "rauhan turvaamista", tyranniasta vapauttamisia.

    Suomea vastaan suunnattu propaganda-hermosota taisi huipentua Mainilan laukauksiin. Baryshnikov esitti jokin aika sitten, ettei mitään laukauksia tosiasiassa ollutkaan. Vaikka tämä ei koko totuus varmaan olekaan, se kaikessa härskiydessään sopisi hyvin Kremlin sumutusten komeaan kokoelmaan.

    Mannerheimin luottamus Suomen sotataitoon näkyi siitä, että hän kannatti vaatimuksiin suostumista -ja Kannaksen puolustusjärjestelmän hävittämistä. Mutta eipä häntäkään auta tässä arvostella; eihän kukaan maailmassa uskonut tuohon sotaan: asia olisi ratkennut sopimuksella tai sitten salamamiehityksellä kuten Itävallassa, Tshekkoslovakiassa ja Itä-Puolassa tapaan.

    Oliko liikekannallepano hallitukselta vain kaavamainen suoritus vai uskoiko joku sittenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutava Mainilan laukausten vatvominen kaiketi pyrkii sanomaan, että niillä olisi ollut oikeasti merkitystä.
      Mannerheim näyttää ymmärtäneen, luultavsati oikein, ettei Stalin ollut huvikseen hyökkäämässä, vaan halusi niitä alueita. Toinen asia on, miten kansa olisi asiaan suhtautunut: mistä kiitokseksi sellainen lahja uuri silloin. Ja mitä poliitikot olisivat selittäneet ja mitä perustuslaki olisi sanonut.
      Asevoimien järjellinen käyttö sisältää sen, että niiden osoitetaan olevan valmiina, jos tarvitaan. Silloin ei ehkä tarvitakaan.

      Poista
    2. Mainilan spekulointi erillisenä tapauksena saattaa olla joutavaa, mutta mielestäni se liittyy kiinteästi Suomeen kohdistettuun propaganda-hermosotaan. Eikös juuri sen aikana sodan ja rauhan tieteiden raja alkanut häilyä?

      Välirauhan aika on toinen hyvä esimerkki. Silloin huomasivat kai Mannerheim ja Paasikivikin, mihin heidän aiemmat käsityskantansa sodan ja rauhan tieteistä olisivat johtaneet.

      Poista
    3. Siinä vaiheessa sotakone oli käynnissä eikä sitä olisi mistään syytä pysäytetty. Tökerö hyökkäämättömyyssopimuksen "irtisanominen", mihin ei ollut mitään oikeutta ja suomalaisten muka provokatiivinen ehdotus molemminpuolisesta joukkojen vetämisestä oli vain lähtöhässäkän taustamusiikkia. Lehdissä jo aina suoraan vihjattiinkin, mitä tuleman pitää. Välirauhan aikana taas onnistuttiin päsemään saksalaisten leiriin ja kun tämä Moskovassa huomattiin, olisi heille jo kelvannut myös Ruotsi-suuntaus. Mutta juna oli jo lähtenyt ja historian kostotar ryhtyi toimeensa, kuten Paasikivi syksyllä 1941 asian ilmaisi.

      Poista
    4. No, käsittääkseni täällä ei ikävä kyllä tiedetty tai uskottu koneiden käyvän. Jos hyökkäystä olisi muutamalla viikolla myöhennetty, Suomen hallitus olisi välissä varmaankin peruuttanut liikekannallepanon. Mannerheim ja Paasikivi luottivat rauhan tieteisiin; johtuiko tämä herkkäuskoisuudesta, fatalismista vai mistä, sitä en osaa arvata.

      Mainila ei mielestäni ollut vain tekosyy hyökkäykselle, vaan viimeinen yritys kaapata vaaditut alueet verettömästi. Armeijan täytyi valmistautua siihen ihan yhtälailla.

      Luultavasti hyökkäys olisi siitä jatkunut, kukapa tietää. Mannerheim ja Paasikivi ilmeisesti uskoivat ja/tai toivoivat kovasti, ettei olisi jatkunut.

      Poista
    5. Miten alueita olisi Mainilan avulla kaapattu? Mutta tiedustelu oli kertonut, ettei hyökkäyksestä ole merkkejä. Koulut oli taas aloitettu ja evakuoidut palasivat kaupunkiin.
      Mainila oli tarpeen, kun tarina kertoi, että rajalla syntyi kahakoita (suomalaiset muka hyökkäilivät monessa paikassa sitten puna-armeijan hyökkäyksen aattona), joten pohja kansannousulle oli valmis ja kannatuksensa menettäneiden variksenpelättimien hallitus voitiin sivuuttaa ja aloittaa yhyteistyö itse Suomen (jalon ja vapautta rakastavan) kansan kanssa.

      Poista
    6. Luulen, että Mainila oli viimeinen yritys pakottaa Suomi myöntyväisyyslinjalle ja vetämään joukkonsa vaaditulta Kannaksen alueelta. Suhteet Suomeen katkaistiin vasta 29.11. sen jälkeen, kun Molotov oli saanut Suomen "vihamielisen vastauksen" eli kieltäytymisen yksipuolisesta vetäytymisestä.

      Poista
    7. No enpä luule. Kai ne siinä tapauksessa olisivat vielä ottaneet vastaan Suomen uuden nootin.

      Poista
    8. Niin, ilmaistiinhan siinä tosiaan halu sopia yksipuolisesta vetäytymisestä. Ehkä tämä ei ollut tilanteeseen nähden riittävän vakuuttava ehdotus; Stalin oli saanut sopimisesta kyllikseen neuvottelujen aikana.

      Mutta mistä johtui Puna-armeijan valmistautumattomuus? Eikö sille ole kaksi vaihtoehtoa: joko Stalin uskoi, ettei Suomen armeija kykene puolustautumaan, tai sitten hän uskoi, ettei Suomen hallitus aio tosiasiassa sotia, bluffasi vain? Kenties hän laski molempien varaan.

      Niinhän täälläkin uskottiin, että joukkojen keskitykset ovat pelkkä demonstraatio. Ja siltä se saattoi näyttääkin. Jalkaväessä RKKA:n ylivoima oli vain puolitoistakertainen sodan alussa.

      Poista
    9. No eihän se nyt valmistautumaton ollut! Kyllä tarkoitus oli näyttää maailmalle, miten tsuhnaa kuritetaan oikein vauhdilla. Tulivoima oli jotakin aivan muuta kuin suomalaisten 400 kevyttä kenttätykkiä ja muutama lentokone.
      Ja kuka olisi luullut, ettei järkevä ihminen luovu taistelusta nähdessään, mitä on vastassa? Eihän puolustajalla oikeasti ollut mitään toivoa. Ensimmäinen tykistökeskitys olsi kertonut sen järkevästi ajattelevalle.

      Poista
    10. Meinasin valmistautumattomuutta sellaiseen hyökkäykseen tai sotaan, johon ko. armeija joutui. Jos sodan ja rauhan tieteet oli täällä sotkettu, niin oli ne kyllä sotkettu Kremlissäkin. Shaposhnikov arvioi Suomen valtaamiseen tarvittavat resurssit aivan toisenlaisiksi kuin Stalin. Miksi näin kävi? Mielestäni vaihtoehdot ovat ne, jotka edellä esitin. Samanveroisia ei niiden tietenkään tarvitse olla.

      "Kyllä tarkoitus oli näyttää..."

      Mnunkin mielestäni tämä on koko talvisodan avain. Suomeen ei hyökätty sen takia, että täällä olisi ollut jotain huippuarvokasta, vaan lähinnä Kremlin arvovallan vuoksi. Suomi koitettiin viimeiseen asti saada tunnustamaan Kremlin arvovalta uhraamatta resursseja.

      Poista
  6. Sipilän kokeiluhallitus saisi rohkaista Putinfoobiikkoja perustamaan oman Strömsön. Me muut voisimme yrittää pärjätä vuosituhantisen naapurin kanssa. Täältäkin kommentaattoreita siirtyisi sinne solkenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pärjätä vuosituhantisen naapurin kanssa

      Todella jalomielinen aikomus pärjätä tuhatvuotisen naapurin kanssa. Tshetsheenit antavat esimerkkiä miten pitää adaptoitua. Konformismi on valttikortti. Mutta sielläkin on kaikenlaisia strömsöläisiä, oikein Tshtsheniasta Kirgiziaan sinne Kiinan rajalle asti, jotka rientävät harjoittamaan kreativ fritid ISIS:n joukkoihin

      Poista
    2. Voisi kuvitella, että yhteistyötä kannattaa aina tarjota ensin ja nyrkkiä vasta sitten, kun ei muukaan auta. Järki se on heilläkin, siitä on lähdettävä.

      Poista
  7. Putinfoobiikkoja

    Putinfoobiikkoja taitaa olla eniten Venäjällä. USA:n ilmoituksen mukaa tänä vuonna 265 tuhatta Venäjän kansalaista on jättänyt muuttohakemuksen Amerikkaan. Vuotuinen limitti venäläisille on kuitenkin 4 tuhatta.


    http://dynacon.ru/content/articles/7413/
    Госдепартамент США заявил, что в этом году свыше 265 тыс. россиян подали заявку на получение грин-карты в США, сообщает Bloomberg. При этом ежегодная квота на Россию составляет 4 тыс. удостоверений. По утверждению издания, число россиян, желающих эмигрировать в США, как никогда высоко...

    VastaaPoista
  8. Kyllähän niitä siellä riittää ja ymmärrän miksi. Omituisempaa on, että niitä meilläkin on niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Omituisempaa on, että niitä meilläkin on niin paljon."

      Merkitseekö tämän lauseen logiikka sitä, että lause tarvitsee jatko-osan?

      Omituisempaa on, että niitä meilläkin on niin paljon, mitä en kyllälään ymmärrä miksi.

      Poista
    2. Niin, mitä pahaa se Putin on meille tehnyt?

      Poista
    3. Izborskin klubin näkemys tulevaisuudesta:

      Se ei ole silloin ehkä Putin, vaan joku toinen, uusi venäläinen keisari, joka vapauttaa Euroopan uudestaan. Hän vapauttaa Ukrainan, sitten Puolan, Tshekin, Slovakian, Romanian, Unkarin. Mitähän vielä pitäisi vapauttaa? Saksan? Olkaapa hyvät! Vapautamme Saksan, ei ole ensimmäistä kertaa, amerikkalaisten miehityksestä, Naton saappaan alta. Vapauttaa Ranska -- Jumalan tähden! Iso-Britannian -- mädäntyköön siellä omalla saarellaan, sitä ei kukaan häiritse, eläkööt vaan, mutta älkööt tunkeko itseään muualle."

      Но когда американцы достанут Путина, тогда опять…
      Или это будет уже не Путин, а другой, новый русский царь, который вновь освободит Европу. Он освободит Украину, потом освободит Польшу, Чехию, Словакию, Румынию, Венгрию. Что там ещё освободить? Германию? Пожалуйста! Освободим Германию, не впервой, от американской оккупации, от натовского сапога. Францию освободить – ради Бога! Великобританию – пускай разлагается на своём острове, её никто там не трогает, живут и живут, пусть только к другим не лезут.

      http://dynacon.ru/content/articles/7414/

      Poista
    4. Herra hyvästi meitä varjelkoon!

      Poista
  9. "Tieteestä tulee aina ongelmallista, jos se pyrkii liian hallitsevaan asemaan maailman ymmärtämisessä. Kun todellisuus ja tiede eivät vastaa toisiaan, tulee jälkimmäisen joustaa. Sitä paitsi on varottava panemasta sitä väärään paikkaan. Jos kyse on rauhasta, ei sitä pidä tulkita sodaksi. Sama pätee toisin päin."

    Tieteenfilosofiassa asia tosin usein määritellään niin, että "tiede", joka asettaa uskonkappaleensa sellaisten tosiasioiden edelle, jotka eivät niiden koordinaatteihin mahdu, on määritelmällisesti pseudotiedettä samassa määrin kuin näin menettelee.

    Popperin argumentti vaikkapa psykoanalyysia vastaan ei ollut, etteikö siinä olisi yhtä ja toista paikkaansapitävää; kysymys oli siitä, ettei se ollut kiinnostunut itsensä rehellisestä koettelusta. Sama voidaan sanoa tänään vaikkapa uusklassisesta taloustieteestä, naistutkimuksesta ja ylipäänsä useimmista sosiaalitieteiden teorioista.

    VastaaPoista
  10. Sotatiede, mitä ikinä sitten onkaan, lienee ns. sosiaalitiede.

    VastaaPoista
  11. "Kaunainen" putinfoobikkojen palstan nimenä kuvaisi oikeastaan Strömsötä paremmin perittyä tarvetta ajatella toisten puolesta etteivät toiset tottuisi ajattelemaan itse. Tohtori Tuomioja onkin rientänyt perustamaan "Historioitsijat ilman rajoja" nimisen yhdistyksen.

    VastaaPoista
  12. Russofobiasta on tullut uskonto, joka perustuu enemmän luuloihin kuin tietoon. Russofoobikoille on tyypillistä, että he eivät tunne Venäjää eivätkä haluakaan tuntea mm. kehottamalla boikottiin, mutta he tietävät kaiken Venäjästä ja sen pahuudesta. Russofiiliaakin on, mutta vähemmän. Yleinen uskonto on russofobia.

    Mitä tunnen venäläisiä, niin he ovat kohtalaisen normaaleja ihmisiä, joilla on omat käsityksensä Venäjästä ja maailmasta. Suurin osa suhtautuu ystävällisesti ja sivistyneesti muuhun maailmaan, osa on vihamielistä. Putinia en tunne, ja on vaikeaa saada selvää hänen todellisista tavoitteistaan, koska mediaa ei voi uskoa siinä suhteessa. Paholaisena en häntä kuitenkaan pidä, luultavasti hän pyrkii järkevään politiikkaan. Järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. Kohtalaista malttia hän on kuitenkin osoittanut. Puuttuminen Syyrian sotaan on riski, mutta se riippuu myös USA:sta. Jos USA olisi huolestunut muustakin kuin omasta arvovallastaan, niin se yhdessä Venäjän kanssa normalisoisi Lähi-idän tilanteen. Mutta valtapolitiikka on se paha, joka pitää hallussaan monia tahoja.

    Kansan valitsemat poliitikot päättäkööt politiikasta. Jos sotilaat pääsevät päättämään sodasta ja rauhasta, niin he eivät ole puolueettomia, vaan taipuvaisia sodan puolelle, kun kysymys on heidän ammatistaan ja arvovallasta. Eikä sota ole minkään kansan etu. Sotilailla on kaikkialla taipumus sekaantua politiikkaan, mutta heidän katsantokantansa on aika kapea eikä palvele kokonaisuuden etua. Rauha on se etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Russofobia", "Mitä tunnen venäläisiä, niin he ovat kohtalaisen normaaleja ihmisiä"

      Normaalit ihmiset eivät koskaan synnytä/herätä/aiheuta/provosoi fobioita. Russofobiaa tutkittaessa pitää kiinnittää huomiota ennen kaikkea Venäjän valtioon. Lenin siteerasi aikoinaan Tshernyshevskia: "Me olemme kaikki orjia." Iivana IV perusti tämän orjuusjårjestelmän, jotta Venäjään saatettiin lisätä yhä uusia alueita. Dekabristit keksivät, että kaikki Venäjän kansat piti venäläistää. Bolshevikit olivatkin ylpeitä siitä että Neuvostoliitto käsitti 1/6 osa koko maapallon pinta-alasta.

      Keisarin orjuudesta vapautuminen synnytti uuden mentaliteetin: "Мы не рабы, рабы не мы." (Me emme ole orjia, orjia eivät ole meikäläiset.) Näin syntyivät GULAG:it, "kansan vihollisten" tuhoamiset, toisiajattelijoiden vainoamiset ja hullujen huoneisiin telkeämiset. Kyseinen Venäjän/Neuvostoliiton Suuruus oli KGB:n ansiota. Pääasia oli kuiten se, että "meikäläiset" pääsivät herroiksi. Putin pitää huolen siitä, ettei tätä tietoa pääse valumaan muualle, ei ainaskaan Suomessa.

      Poista
  13. Putinfoobikot lukevat Venäjän historiaa kuin piru raamattua. Siinä roskatynnyrissä riittää penkomista.

    VastaaPoista
  14. Vihavainen kirjoittaa täyttä asiaa mm. meneillään olevasta kansainvaelluksesta, mutta on kyllä hyvä kuunnella tai lukea toimittaja Jarmo Mäkelän "Venäjän verkossa" joka kolmas perjantai.

    VastaaPoista
  15. Muutamia huonioita sotatieteestä. En ole tarkemmin perehtynyt Jominiin, mutta olen kuullut luotettavina pitämien hemmojen suusta, että Jomini oli hyvin kaavamaisen "sotatieteen" edustaja, ts. hänelle kaikki oli pelkistettävissä numeroihin. Bolshevikit olivat samaa koulukuntaa. He kehuivat kuinka vasta marksilaiset olivat kehittäneet sotatieteen huippuunsa.

    Em. neuvostotyyliin sitten liittyi kaiken pelkistäminen normeihin ja numeroihin. Tämä näkyy hyvin jo 2. ms:ssa. Neukut olivat aina kusessa, jos homma ei mennyt normien mukaan. Muistaakseni heinäkuussa 1944 alasammutun neukkulentäjän kuulustelu oli aika antoisa. Hän mm. ihmetteli, että miksi suomalaislentäjät käyvät raivokkaasti ylivoimaisenkin vihollisen kimppuun, vaikka suomalaisille ei edes makseta rahapalkkiota pudotuksista!

    Mannerheimin sodanjohtajataitoja ei meillä ole valitettavasti edes yritetty analysoida kunnolla. Osalle porukasta hän on edelleen jumalallinen nero, jota ei saa arvostella; jos arvostelet, häpäiset veteraanit. Hyvä esmerkki tästä sokeudesta on se, että kun Mannerheim sekaantuu mitä pienimpiin asioihin, on kyseessä suunnaton nerous; mutta jos Hitler tekee saman, onkin yht'äkkiä kyseessä mielipuolinen suuruudenhulluus.

    Itse olen päätynyt sellaiseen näkemykseen, että Mannerheim oli sodanjohtajana aika keskinkertainen. Pahinta oli hänen passiivisuutensa, jota pahensi epäonnistunut ylimmän johdon henkilövalinnat, etenkin Airo. Airo oli aivan väärä mies niin korkeaan asemaan. Hän oli ilmeisesti omaksunut Ranskasta hyvin passiivisen toimintatavan.

    Em. ylimmän johdon passiivisuus näkyi mm. siinä, että asemasodan aikana joukkojen annettiin löhötä, jermuilla ja näperrellä joutavien puhdetöiden parissa. Aktiivinen ylijohto olisi määrännyt joukot koulutukseen, kenttälinnoitteiden parannustöihin sekä perehtynyt vihollisen kehittymiseen. Ylijohdon olisi pitänyt aktiivisesti lähettää iso joukko upseereita saksalaisten esikuntiin perehtymään itärintaman taisteluihin. Samoin olisi pitänyt puuttua ankarasti upseereiden pätevyyteen. Wolf Halsti arvosteli aikoinaan ankarasti sitä, että hyökkäysvaiheessa epäonnistuneitten ja kelvottomiksi havaittujen johtajien annettiin palata johtotehtäviin asemasodan aikana, minkä seuraukset maksettiin sitten suomalaisten verellä 1944.

    Mannerheim oli myös hyvin ailahteleva johtaja. Tämä näkyy hyvin mm. hänen sekaantumisessa esimerkiksi Ilmavoimien kalustohankintoihin ennen sotaa. Asiasta enemmän Markku Iskaniuksen Lundqvist-elämäkerran ykkösosassa.

    Trilisser

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa, vaikuttiko Suomen passiivisuuteen enemmän halu välttää oman veren vuodattamista (maasto ja kehno kalusto vaativat juuri sitä) vai ongelma "mitä meistä ajatellaan" Ruotsissa, Englannissa ja USA:ssa.

      Olen samaa mieltä siitä, että passiivisuus oli kyllä virhe. Sen seurauksena myös Lapin 200 000 saksalaista istuivat passiivisina paikoillaan. Eikö Suomen johto todellakaan ajatellut, että parempi olisi sakujen olla Murmanskissa Lapin sijaan? Saimme maksaa tästä virheestä.

      Poista
    2. Aktiivisuus ei olisi välttämättä edellyttänyt noita varsinaisia hyökkäystoimia, vaan esimerkiksi jatkuvaa aktiivista koulutusta ja asemien parantamista. Jo heti sodan jälkeen Y. A. Järvinen huomioi kommenteissaan suomalaisista sotilaina, että nämä sopivat paremmin aktiivisiin operaatioihin kuin passiiviseen asemissa istumiseen.

      Saksalaiset olivat tässä viisaampia. Heillähän luppoaikoina järjestettiin mm. koulutusta puhdetöiden sijasta.

      Suomen sodankäynnin passiivisuuttahan arvosteli voimakkaasti etenkin Ragnar Nordström. Jos oikein v-mäisesti haluaa asian kuvata, voisi sanoa Suomen ylimmän johdon istuneen kahdella pallilla, toinen persposki toisella ja toinen toisella. Ja kesällä 1944 sitten pudottiin pallien väliin.

      Joku saattaa nyt kiekaista, että Suomi oli muka kaukonäköinen. Mutta asiaa pitäisi katsoa kesän 1941 vinkkelistä ja silloin asetetuista sodanpäämääristä. Suomen johdolta kokonaisuutena puuttui ymmärrys, että ne päämäärät, jotka Suomi asetti kesällä 1941, olivat mahdolliset toteuttaa vain joko Saksan voittaessa tai Neuvostoliiton hävitessä.

      Trilisser

      Poista
    3. Juuri niin. Uhkapeliähän siinä pelattiin, eikä kortti lopulta oikein kulkenut. En sitten tiedä oliko vaihtoehtojakaan olemassa.
      Virheitä tehtiin, paljonkin, se on selvä.

      Poista
  16. Aivan. Ja oikea oli ymmärrys siitä, ettei se asia oll
    ut meidän päätettävissämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä niin. Ehkä kuitenkaan ei. Nimittäin Suomen kohtalonkysymys, ja samalla koko Barbarossan kohtalonkysymys, oli epäonnistuminen Leningradin valtauksessa. Ja silloin on kysyttävä, että tekikö Suomi kaikkensa Leningradin joutumiseksi Suomen/Saksan haltuun. Ei tehnyt.

      Tehtiin suuri munaus. Sen sijaan, että suomalaiset JA saksalaiset joukot olisivat yhdessä muodostaneet suuren voimaryhmän Kannakselle valloittamaan Leningrad, joukot hajoitettiin järjettömästi toissijaisille rintamille eli Lappiin ja Itä-Karjalaan. Tämä virhe maksoi koko sodan.

      Jos Leningrad olisi vallattu syksyllä 1941, olisivat seuraukset olleet merkittävät. Ensiksikin Suomen rintama olisi rauhoittunut huomattavasti, kun Leningrad olisi ollut käsissämme. Toiseksi, Suomenlahdesta olisi muodostunut Suomen ja Saksan sisämeri, jolla mm. Saksa olisi voinut kuljettaa täydennykset suoraan Leningradin satamiin ja sieltä rautateitse eteenpäin. Leningradin kaatuminen olisi myös todennäköisesti muuttanut tilanteen itärintamalla Saksan voitoksi. Ja Saksan voiton myötä alkuperäiset sodanpäämäärät olisivat toteutuneet. Ja tänä päivänä maahamme ei lappaisi laumoittain matuja.

      Trilisser

      Poista
    2. No olipa siinä fantasiaa kerrakseen!

      Poista
    3. Missä sitä fantasiaa? Katso ensiksi karttaa ja mieti strategista tilannetta. Sotataidon perusperiaatteisiin kuuluu painopisteen muodostaminen ratkaisukohtaan. Suomen rintamalla se ratkaisukohta oli Karjalan kannas ja Leningrad. Ja sinne se riittävä ylivoima olisi pitänyt keskittää. Mikäli näin olisi tehty, olisi Leningrad hyvin todennäköisesti sortunut jo syksyllä 1941. Ja sillä olisi ollut valtaisia merkitys koko itärintaman kehitykselle. Aivan kiistaton tosiasia ilman fantasian häivääkään.

      Trilisser



      Poista
    4. Hitlerin sairaat suunnitelmat uudesta Euroopasta kyllä olivat varsinaista hullua fantasiaa.
      Ja oikeassa tietysti olet siinä, että jos ne olisivat toteutuneet, ei tänne hullukaan olisi pyrkimässä. Meidätkin olisi raivattu pois tai sijoitettu jonnekin Uralin maisemiin.
      Ei pidä leikitellä vakavilla asioilla...

      Poista

Kirjoita nimellä.