Out of the Blue

Out of the Blue

Sininen on mielestäni jotenkin sympaattinen väri. Se tekee viileän ja konstailemattoman vaikutelman, se myös sopii miehille, joiden tarkoituksena ei ole korostaa ulkoista itseään toimimalla vaateripustimena tai demonstroida apinoilta periytyvää lajin matkimistaipumusta, jonka ilmentymiä myös muodeiksi nimitetään…

Sininen ja musta on yhdistelmä, jossa joskus on jopa tuntevinaan ylenmääräistä pyrkimystä tehdä kylmän teräksistä vaikutelmaa. Sitä kai joskus jossakin puolueessakin ajateltiin.  Ehkäpä sen värinen politiikka on yksipuolista, mutta jokaiselle kai demokratiassa täytyy jotakin tarjottavaa olla, jos olen asiasta mitään ymmärtänyt.

Toki kaikki värit ovat aina syyttömiä tai ehkä pitäisi ajatella, että ne tulevat maailmaan syyttöminä ja viattomina, kunnes pahat ihmiset alkavat assosioida niihin omia kieroutumiaan. Ja saattavathan ne hyvätkin omiansa assosioida.

Sininen on horisontin ja tavoittamattoman kaukaisuuden väri. Horisontti on petollinen harhakuva, joka siirtyy yhä eteenpäin kun sitä yrittää tavoitella, mutta toki ihmiselle onkin ominaista tavoitella saavuttamatonta tai ainakin siitä uneksia. Ei täällä muuten mitään olisi aikaan saatu.

Venäjässä siniset unelmat, голубые мечты viittaavat epärealistiseen tai ainakin aivan tyhjän päällä olevaan fiilistelyyn.

Väri goluboi (taivaansininen) on kuulemma myös rauhallisuutta ja rentouttta edistävä ja luottamusta herättävä ja sitä käytetään siksi neuvotteluhuoneissa (herätys, te kaikki, jotka pelkäätte venäläisten juonia! Näin pitkälle ne menevät…). Sanalla viitataan myös miespuolisiin homoseksuaaleihin, naispuoliset ovat taas vaaleanpunaisia (rozovyje).

Ranskassa bleu muistuttaa äänteellisesti sanaa dieu ja toistuu siksi monissa kirosanoissa: parbleu, morbleu ja niin edelleen. Ja kukapa ei muistaisi iki-ihanaa iskelmää L’amour est bleu:

Bleu, bleu, l'amour est bleu	Blue, blue, love is blue
Berce mon cœur, mon cœur amoureux	Cradle my heart, my loving heart
Bleu, bleu, l'amour est bleu	Blue, blue, love is blue
Bleu comme le ciel qui joue dans tes yeux	Blue like the sky which play in your eyes
Comme l'eau, comme l'eau qui court	Like the water, like the running water me, my heart runs after your love.
Moi, mon cœur court après ton amour

Siinäpä tuli vielä kaupanpäällisiksi käännös isänmaamme todelliselle superkielelle, joten runoa ei tarvinne kommentoida.
Euroopassa kun ollaan, mieleen nousee kuitenkin vielä väistämättä kysymys siitä, millainen suhde saksalaisilla oikeastaan on omaan blau-sanaansa?

Tietäen tämän kansan lukemattomat kompleksit, luulen, että herkimmät pystyvät löytämään jokaisesta sanasta jotakin epäilyttävää siksi, että natsitkin ovat niitä joskus käyttäneet. Ajatellaanpa nyt sinisiä silmiä! Natsien mielestä ihmisillä piti olla siniset silmät, joita valitettavasti ei heidän johtajillaankaan sattunut olemaan, mutta kukapa olisi täydellinen.

Muuan reininmaalainen laulu joka tapauksessa ylistää paikallisten naisihmisten silmien väriä aivan häpeämättömästi:

Kornblumenblau

Ist der Himmel am herrlichen Rheine,

Kornblumenblau

Sind die Augen der Frauen beim Weine.

Darum trinkt Rheinwein, Männer, seid schlau,

Dann seid am Ende auch ihr kornblumenblau.

Tässä nostetaan jopa esille ruiskukan sini, jolla on muutenkin paljon poliittista painolastia meidän silmissämme. Sivumennen sanoen edellä mainitun renkutuksen loppusäkeistössä kehotetaan miehiä olemaan ovelia kaiketi sen vuoksi, että saisivat naisia vietellyksi!

Dann seid am Ende auch ihr kornblumenblau.

Vai oliko sittenkin kysymys siitä, että luvassa oli blauer Montag, eli krapulapäivä, jolloin töitä tehdään vain puolella teholla, ajelehditaan mielikuvituksen maailmoissa ja muutoinkin ajatellaan sellaisia asioita, jotka eivät kuulu kunnolliseen (tüchtig) elämään, vaan tuohon sille vihamieliseen, korkeampaan olotilaan, jossa aukenevat elämän suuret kysymykset (vrt.  Origon taitelijakrapula).

Mikäli google tuolloin kysyy, mitä ajattelet, kehottaisin olemaan vastaamatta, kysyjä ei ole sen arvoinen. Mutta tämä on sivuseikka.

Kyllähän värillä on väliä ja sillä on aina myös tulkintansa. Itse olen aina antanut pojille sinisiä esineitä ja tytöille taas punaisia, mikä tietenkin ensi kädessä todistaa omaa taantumuksellisuuttani, mutta on myös ilmeisesti aina enemmän tai vähemmän vastannut kyseisten henkilöiden omaa makua ja mieltymyksiä.

 Tämä vain tuli mieleeni, kun sain kuulla, että olemme saamassa uuden puolueen, jonka nimi on Sininen tulevaisuus.

Mikäpäs siinä, kaunis nimi. Minun korvissani ja olen tietenkin tässä hyvin subjektiivinen, tuo nimi herättää mielikuvan unelmahötöstä, pilvien tavoin kauas karkaavasta metsän laidasta, jota emme koskaan tavoita.

Mutta ei tämä sinänsä paha asia ole. Kyllä politiikassa on oltava perspektiivejä. Emme me eikä kukaan muukaan koskaan pääse sinne historian loppuun, jonne aika tämän ihmiskunnan ja muunkin luomakunnan kerran on johdattava. Oma vuorommehan me vain täällä palvellaan, mutta olisimme suuria lurjuksia, jos emme muistaisi velvollisuuksiamme seuraajiamme kohtaan.

Ja hyvä on, että tulee tulevaisuuspuolue tämänkin maan politiikkaan. Muuan nykyinen poliitikko lienee sanonut, ettei sellaisilla asioilla ole väliä, jotka vaikuttavat vasta meidän kuoltuamme. Sellainen kevytmielisyys on politiikassa rikollista.

Katse siis sineen! Saattaisin jopa innostua sen komeista arvoista (hyvinvointi, oikeudenmukaisuus ja turvallisuus -olikohan tällaisia kenelläkään muulla?) ellei jokin asia häiritsisi.

Kysymys on siitä tavasta, jolla tämä joukko erottautuu entisistä tovereistaan. Nämä tuomitaan suuriäänisesti ja pöyhkeästi, arvoihin viitaten.

Ikävä vain, että noissa puheissa ei ole mitään konkreettista sisältöä. Kun puhutaan jostakin abstraktista ihmisvihasta ilman ainuttakaan viittausta siihen, mitä asialla tarkoitetaan, on kyseessä vihapuhehöttö, jota en vain mitenkään pysty pitämään rehellisenä.

Mikä estää sinisiä käyttämästä avoimia kortteja? Kuka on tehnyt mitä ihmisvihamielistä ja milloin ja missä? Mitä tästä seuraa? Onko entisillä tovereilla maamme tulevaisuuden suhteen jotakin sellaisia poliittisia päämääriä, jotka jyrkästi eroavat sinisistä unelmista?

Vai onko kyse vain ja ainoastaan propagandatempusta, jonka avulla halutaan karistaa omilta harteilta se rasittava maine, jonka poliittiset viholliset ovat katteettomasti sälyttäneet entisen puolueen kontolle?

Samalla sitten mennään kyynisesti mukaan tuohon valehteluun ja kuvitellaan, etteivät kannattajat huomaa yhtään mitään? Kaikkihan ne valehtelevat, cosi fan tutti. Miksipä olla poikkeus tässä joukossa?

Niin, miksihän? Kansahan se uurnilla sitten ratkaisee, mikä politiikassa kannattaa ja mikä ei. Onpa taas kiinnostavaa nähdä, miten käy.