Tolvanat ja nykyaika

Tolvanoiden Suomi

Suomen kielen sana tolvana tulee venäjän sanasta bolvan (болван), joka tarkoittaa puupökkelöä ja myös jumalankuvaa tai täytettyä eläintä (чучело). Kyseessä siis on joku kuvatus, joka ei kuitenkaan ole aito toimija, vaan vailla omaa älyä ja tahtoa. Tässä mielessä on ymmärrettävä sana bulvaani, joka suomessa on oma sanansa, mutta venäjässä  tuo sama bolvan.

Markkinoilla bulvaani ei ole aito toimija, vaan niin sanoakseni näköistoimija, jonka tehtävänä on johtaa harhaan tai peitellä jälkiä. Sinänsä se ei symbolisoi tyhmyyttä, vaan tahdotonta epäaitoutta ja epäitsenäisyyttä. Se on vain herransa työkalu. Bulvaani voi toki jonkun toisen kannalta olla arvokas apuväline erilaisissa vedätyksissä ja yleensä myös saa vaivoistaan kohtuullisen korvauksen.

Paras bulvaani toki on se, josta suomessakin käytetään sanaa tolvana. Kyseessä on henkilö, joka suorittaa tehtävänsä toisen hyväksi ja omaksi vahingokseen, palkkaa pyytämättä, pelkästä aatteesta ja vaikkapa oman itseihailunsa edistämiseksi.

Maassamme on tolvanoita esiintynyt sukupolvesta toiseen. Sanaa kannattanee käyttää aika varovasti, sillä esimerkiksi kaikki sodan aikana Saksaan turvautumista kannattaneet eivät varmastikaan olleet tuon maan systeemiä ihailevia tolvanoita vaan reaalipoliitikkoja. Sama koskee monia eri aikoina Venäjältä eri tavoin tukea etsineitä. Myös EU-tolvanat ovat joskus saattaneet lähteä rationaalisista premisseistä.

Tolvanoiksi kannattaa kai määritellä vain ne, jotka hyväuskoisesti toimivat itsensä ja maansa vahingoksi ideologiansa sokaisemina, vaikka myös heille ovat aivan tuttuja ne tosiasiat, jotka osoittavat tuollaisen toiminnan mielettömyyden.

Tolvanalle tosiasiat eivät merkitse mitään, sillä hän katselee niitä ideologiansa silmälasien läpi. Mikäli tosiasiat osoittavat, että vaikkapa sosialismi tai kansallissosialismi ovat aikaansaaneet pelkkää onnettomuutta tai ainakin voittopuolisesti sitä, ei tolvana anna sen häiritä uskoaan. Itse asiassa hän kaiketi kokee toimintansa sitäkin ansiokkaammaksi –onhan se ainakin taatusti.

Muistan hyvin, miten Arvo ”Poika” Tuominen 1970-luvun taistolaisaallon huippuaikoina julkaisi kirjan, jossa hän hyvin vakuuttavasti koetti selittää nuorille tolvanoille, ettei heidän tavoittelemansa sosialismi ole mikään uusi keksintö. Sitä oli jo kokeiltu ja ”Poika” oli ollut kokeilua katsomassa ja olihan siellä ollut moni muukin, joilta voi kysyä.

Tämä oli aivan turhaa. Suomessahan kaikki menisi aivan toisin ja sitä paitsi nuo niin sanotut tosiasiat sosialististen maiden historiasta ja nykypäivästä olivat pelkkää panettelua, kuten Neuvostoliiton viralliselta taholta oli selvästi ilmoitettu. Niin että se niistä faktoista.

Voiko tätä porukkaa tuomita sen johdosta, että se uskoi sitä, mitä halusi uskoa ja mitä miljoonat muutkin uskoivat? Eikö riitä, että sillä oli mitä parhaimmat tavoitteet ja että sen sinänsä usein häikäilemätöntä, mutta niin epäitsekästä toimintaa motivoi suuri ja pyyteetön ihmisrakkaus?

Kyllä voi ja pitääkin. Nykyajan tolvanoiden herättäminen pökkelön unestaan lienee keskimäärin yhtä mahdotonta kuin vastaava asia olisi ollut heidän 1970-luvun kollegojensa keskuudessa. Sen yrittäminen on kuitenkin moraalinen velvollisuus.

Tolvanuus ei ole älyllinen valinta, vaan emotionaalinen ja sen valtaan joutunut näkee asian moraalisena urotekonaan. Aatetta, joka tähän velvoittaa, ei edes sovi arvostella tai koetella logiikan keinoin, silloin kyseessä on rienaus, joka viime kädessä kohdistuu tolvanoihin itseensä.

Muistan hyvin, millaisen raivon pyhän asian rienaaminen herätti taistolaisaikana. Erona nykyiseen kuitenkin oli, ettei valtiovalta ollut rekrytoinut poliisikomppaniaa valvomaan ja estämään tällaista toimintaa.

Joskus nuorena lukiolaisena jopa innostuin rienauksesta (blasphemy) sen anglosaksisessa muodossa, ennen kaikkea Bertrand Russellin ansiosta. Myöhemmin se alkoi minusta tuntua lattealta ja kiinnostuin mannermaisen filosofian syvällisyyksistä, joihin taas Russell oli suhtautunut ironisesti.

Kun ikää on kertynyt, olen alkanut taas ymmärtää, millainen aarre anglosaksinen terveen järjen filosofia oikeastaan on.  Ironia ja satiiri ovat aina olleet sen terävimpiä aseita humpuukia vastaan.

Lukiolaisena ahmimani Russellin esseet, kuten ”Älyllisen hölynpölyn pääpiirteet” ovat ikituoreita. Niissä on sitä voltairelaista persiflagea, joka aikoinaan niin raivostutti kaikkia pölkkypäitä ja raivostuttaa yhä. Näin on siksi, että se on järjen puolella humpuukia vastaan.

Mutta onko ylipäätään sallittua puhua tavalla, joka raivostuttaa ihmisiä? Sehän tarkoittaa, että he pahoittavat mielensä? Eikö moderni poliittinen korrektisuus juuri pyri siihen, ettei kenenkään tarvitsisi pahoittaa mieltään, lukuun ottamatta nyt naurettavia vanhuksia, joiden arvot ovat vanhanaikaisia?

Olisinpa halunnut nähdä, mitä vanha kunnon Bertrand olisi sanonut tuosta PC-ilmiöstä, jonka loukkaaminen nykyään saa kaikkien maiden tolvanat takajaloilleen. Sattumoisin sen suojassa on myös noussut uskomattoman vahva obskurantismi, joka on valloittanut yhä enemmän asemia myös kaikissa vanhoissa sivistysmaissa.

Voltairen tavoin joudun tunnustamaan, etten tiedä vastauksia kaikkiin syvällisiin kysymyksiin, jotka eivät välttämättä ole turhia ja mielettömiä, mutta eivät niitä tiedä muutkaan. Niinpä pidän luovuttamattomana oikeutenani lähestyä kaikkea klerikalismia ja muutakin humpuukia järjen näkökulmasta. Se on oikeus, joka länsimaissa on saavutettu pitkän taistelun tuloksena ja jolle koko sivistysmaiden kehitys perustuu.

Tuntu uskomattomalta, kun tuolla bittiavaruudessa saa yhä uudelleen tänä päivänä tutustua ihmisiin, jota ovat täysiä tolvanoita sanan vanhassa merkityksessä. Tämä siitä huolimatta, että takana saattaa olla akateemisia opintoja ja peräti tohtorin tutkinto. Näinhän se oli myös taistolaisaikana.

Ei kai tässä siis mitään uutta ole. Silti asia jaksaa hämmästyttää. Hurjinta on, että EU:n piirissä juhlituimmat johtajat ovat julkisia tolvanoita, joiden esiintymiset aiheuttavat yhä uudelleen myötähäpeää. Lukekaapa nyt vaikka Merkelin vuodatuksia.

Valistus joutui aikoinaan voittamaan erittäin sitkeää ja voimakasta vastarintaa. Se rienaus, joka oli Voltairen ase tolvanoita vastaan, peri lopulta voiton. Se oli vaarallista ja ilman maan mahtavien tukea loru olisi loppunut lyhyeen. Valistuneet itsevaltiaat olivat kuitenkin se tukipylväs, johon klerikalismin pimeyttä vastaan taisteleva humanismi saattoi tukeutua. Missä he nyt ovat? Visegrád maissa?

Se oli aikaa, jolloin ei vielä ollut keksitty humpuukien tasa-arvoa saarnaavaa monikulttuurisuutta ja jolloin vähän tunnettuja ulkomaita saattoi jopa käyttää fiktiivisinä rationalismin tyyssijoina, joihin omia typeryyksiä voi peilata, kuten tehtiin vaikkapa Montesquieun Persialaisissa kirjeissä. Siinähän selväpäinen ihminen seikkailee tomppelien keskuudessa.

Ehkäpä nyt voisi olla aika kirjoittaa tuollainen romaani uudelleen, vai onko se jo tehty? Onhan meillä Ayaan Hirsi Ali, Hamed Abdel-Samad ja keitä lieneekin.

Meillä ei kuitenkaan ole tainnut näkyä näiden teosten suomennoksia. Eikö meitä todellakaan kiinnosta nähdä, miltä tomppelit näyttävät ulkoa katsottuna? Ehkä se olisi liian sietämätöntä. eihän meillä neuvostoaikanakaan ilmestynyt ns. toisinajattelijoiden teoksia.

Vai voisiko asiaa selittää pelkästään se, että kustantajat pelkäävät? Neuvostoliiton ollessa voimissaan se oli ilman muuta hyvä selitys. Silloin saattoi heti saada kimppuunsa sekä viranomaiset, että vapaaehtoiset tolvanat.

Mitä nykyisin sitten voitaisiin pelätä? Aseellista hyökkäystä? Se olisi kovin raukkamaista, mutta tietenkin mahdollista. Mitäpä nykyään voisi odottaa kustantajilta, joiden ainoa kutsumus on tehdä rahaa?

Mutta eikö tässä saataisi olla hyväkin bisnes? Sitä paitsi nyt tuskin tarvitsee edes pelätä obskuranttien nostamia oikeusjuttuja, koska nuo kirjat on jo monissa sivistysmaissa julkaistu ilman sellaisia.

Vai pelätäänkö tässä tolvanoita ja heidän boikottejaan? Vai onko tämä rooli sisäistetty myös kustantajapiireissä? Vai onko näitä kirjoja jo tulossa markkinoille? Odotan mielenkiinnolla.

Uuden keskiajan tulosta on puhuttu jo vuosikymmeniä ja kehitys näyttääkin yhä pahemmalta. Paras vastamyrkky sille on uusi valistus. Sitä totisesti tarvitsevat sekä obskurantismin pauloissa olevat maahanmuuttajat että ne tolvanat, jotka ymmärtämättömyyttään estävät heidän nousuaan pois keskiajasta, rationaalisen kulttuurin piiriin.

Lopuksi pitänee kysyä, kenen bulvaaneja nämä tolvanat oikein ovat? Onko olemassa jokin organisoitunut taho, joka heitä manipuloi?

Sellaisen olettaminen on aivan tarpeetonta. OECD:n kaltaiset elimet, joiden ainoa huoli tässä maailmassa on BKT:n kasvattaminen, toimivat aivan avoimesti eikä myöskään EU pahemmin salaile sitä, mihin se milloinkin on ajautumassa.

Tolvanat eivät kuitenkaan tarvitse palkkiota eivätkä salaisia ohjeita, he tekevät kaiken oman intonsa ilossa ja mikäli heidän toiminnastaan koituu heille itselleen vahinkoa, on se vain paras todistus siitä, että asia on puhdas ja vilpitön.

Ikävä puoli asiassa on vain se, että nuo kustannukset eivät lankea vain entusiasteille, vaan myös sille suurelle joukolle, joka ei niitä halua.