lauantai 1. heinäkuuta 2017

Oskarin seikkailuja



Oskarin seikkailuja

Oskari Tokoi, Maanpakolaisen muistelmia. Tammi 1947,  359 s.

Oskari Tokoilla oli varsin vaiheikas elämä. Rengistä siirtolaiseksi ja kaivosmieheksi, maailman demokraattisimman eduskunnan puhemieheksi, maailman ensimmäiseksi sosialidemokraattiseksi ”pääministeriksi” (senaatin talousosaston varapuheenjohtaja), vallankumoushallituksen ministeriksi ja sitten pakolaiseksi ja Englannin palveluksessa olevan Muurmannin legioonan everstiluutnanttiin verrattavaksi kakkosmieheksi, sitten Kanadaan tukkikämpille ja lopulta lehtimieheksi Yhdysvaltoihin.
Siinähän tuota jo olikin, mutta pakko lienee tähän vielä lisätä, että Suomen kommunistinen puolue langetti Tokoille jopa kuolemantuomion, jonka toimeenpaneminen oli jokaisen puolueen jäsenen velvollisuus.
Moinen tuomio tietenkin osaltaan kuvastaa sitä, millainen rosvokopla tuo mainittu, Moskovassa perustettu puolue aikoinaan oli, mutta lisäksi siinä heijastuu myös se sosialidemokraattien ja kommunistien välisen ristiriidan katkeruus, joka ei enää taida useinkaan tulla ihmisten mieleen.
Mahdollista on, että juuri tässä asiassa olisi voinut vaikuttaa myös Tokoin ja O.W. Kuusisen välinen ristiriita, sellainenhan näyttää kirjassa vilahtelevan.
Kirja muuten ei ole Tokoin itsensä, vaan hänen tyttärensä isän muistiinpanojen pohjalta kirjoittama. Miksi näin tehtiin, on hieman outoa, koska Oskari oli vielä hyväisä hengissä ja kävi sodan jälkeen Suomessakin, jossa hänelle aikoinaan langetettu valtiopetostuomio oli kumottu.
Kirja on sinänsä malliesimerkki siitä, että muistelmat on poliittisen historian lähteinä pantava hyvin tiukkaan syyniin ja verrattava niitä joka kohdassa muihin lähteisiin, joita toki strategisista kohdista löytyy vaikka millä mitalla.
Periaatteessa on kuitenkin aina kiinnostavaa kuulla, mitä tapahtumien keskellä ollut niistä kertoo itse asiasta kuultuna. Sitä paitsi maailmassa on muutakin kiinnostavaa kuin poliittinen historia.
Mitä tulee itse vallankumousvuosiin 1917 ja 1918, on muistelmien antama kuva politiikasta varsin lattea ja vähän kiinnostava. Selvää kuitenkin on, että muistelija esiintyy patrioottina ja sangen luultavasti sellainen olikin, kovin hyväuskoinen vain.
Kiinnostavampia tarinoita ovat ne, jotka liittyvät sinänsä tunnettuun hankkeeseen viljajunien toimittamisesta Siperiaan hakemaan suomalaisille syötävää. Venäjähän oli, kiitos bolševikkikomennon, niin sekaisin, että nälkäkuolema uhkasi miltei kaikkialla, vaikka viljaakin sentään maassa oli.
Muurmannin legioonasta on paljon kirjoitettu, mutta Tokoin kuvaukset välittävät kiintoisia  ja nimenomaan henkilökohtaisia muistoja tuolta hurjalta ajalta, jolloin Pohjois-Venäjällä oli jos jonkunlaista porukkaa, serbeihin, italialaisiin ja amerikkalaisiin saakka.
Yhtä sieltä kuitenkin puuttui ja se oli ruoka. Nälkään nääntyminen ei noilla leveysasteilla ja tuohon aikaan ollut mikään sensaatio ja kotimaastaan paenneille punaisille ja eräille muillekin se oli realistinen tulevaisuudenkuva, ellei pelastusta tulisi jostakin ulkoa.
Sellaiseksi osoittautui Englannin armeija, joka värväsi miehet palvelukseensa legioonana, joka tuskin oli kovin sotakuntoinen, mutta sopi ainakin vartiointitehtäviin.
Englannin hallituksen tuki oli kova sana myös silloin, kun miehet sodan loputtua palautettiin Suomeen. Vain osa, Oskari muiden mukana, joutui lähtemään Kanadaan ja pääsi sieltä sittemmin taas Yhdysvaltoihin.
Julistettu kuolemantuomio oli sielläkin voimassa ja erinäiset aatteelliset työläiset näyttivät ottavan asian enemmän tai vähemmän vakavasti, mutta Oskari kertoo pystyneensä esittämään asiansa fiksummille tovereille niin vakuuttavasti, että nämä tulivat järkiinsä.
Myös Oskarin vaarallisuudesta vallankumouksellisena kanneltiin turvallisuuselimille ja hän joutui puhdistautumaan.
Se kova kysymys, johon hänen olisi oikeastaan tuossa kirjassaankin pitänyt vastata kuuluu: millä oikeudella Suomessa vuonna 1918 noustiin kapinaan?
Sitä kysyttiin Oskarilta kuulusteluissa ja hän keksi aika nokkelan vastauksen. Sen mukaan syynä oli se, että maan laillinen hallitus oli ryhtynyt avustamaan ”vihollista, Saksaa”, jolloin työväki käsitti, ettei sillä ollut vain oikeutta, vaan myös velvollisuus nousta kapinaan. Tästä Tokoin asianajaja innostui ja väitti, että juuri näin tekivät myös amerikkalaiset vallankumousmiehet, tarkoittaen arvattavasti vuotta 1776.
Näin hyvä selitys meni läpi, mutta oli toki aivan vilpillinen. Ilmeisesti ajatus siitä, että Tokoi olisi jo  keväällä vuonna 1918 eikä vasta kapinan jälkeen olisi ollut ententemielinen, herätti sympatiaa.
Tosiasiassahan nimenomaan Lenin  bolševikkeineen oli saksalaisten vasalli ja paras tuki Venäjällä. Hänhän myös höylisti luovutti Suomen punaiset saksalaisten haltuun Brest-Litovskin sopimuksella maaliskuun alussa.
Tokoi ja sosialidemokraatit taas tietenkin olivat tiukasti tuota ententen puolella taistellutta Venäjää ja sen sortoa vastaan. Bolševikkien sorrosta ei vielä ollut kokemusta.
Mutta olihan tuo hyvin keksittyä ja ainakin se toimi. Muistelmissaan yleensä itse kukin nousee sankariksi, eikä Tokoin kirja ole poikkeus.
Muuten, itse vallankumous Suomen demokraattista hallitusta vastaan ilmeisesti sentään jäi kaivelemaan Tokoita, joka näyttää menneen mukaan ajopuuna kuten moni  muukin. Toki hän mainitsee yhtenä syynä bolševikkien hillittömän propagandan.
Toki niitä epäkohtiakin oli ja vastapuoli käyttäytyi myös tyhmästi, joten on ymmärrettävää, että puuttuu halua kaataa vastuu punaisille. Tokin niidenkin joukossa oli erilaisia aineksia. O.W. Kuusisen roolia ei paljon tuoda esille, mutta m itä sanotaan, ei juuri arvostusta herätä.
Sankarin elämä oli todella vaiherikasta, hobojen ja trampien joukossa vaellettiin, kaivoksessa juostiin karkuun palavaa dynam iittilaatikkoa, ranskalaisten kanssa hakattiin metsää ja heinää tehtiin Kanadan preerialla.
Toisaalla sitten johdettiin parlamenttia ja vähän vallankumoushallitustakin ja Muurmannin legioona kaikessa kirjavuudessaan on aina muistelemisen arvoinen. Tulkoon sivumennen mainituksi, että irlantilainen eversti Wood oli samaan aikaan karjalaisen legioonan komentajana ja kirjoitti muistelmansa, jotka Nick Baron muutama vuosi sitten on julkaissut.
Wood oli varsinainen satusetä, joskin hauska kirjoittaja ja häneen verrattuna Tokoi vaikuttaa suorastaan tunnontarkalta muistojen kirjaajalta.
Tokoi kuuluu Suomen historian tärkeimpien vaiheiden avainhahmoihin ja sitäkin kannalta on tärkeää, että hän sai aikaan muistelmakirjan. Sitä paitsi hän on varsin sympaattinen hahmo kuten useimmat muutkin muistelijat.
Vähänkö sitä ihminen eläessään erehtyy, enemmän sitä kai yleensä tehdään hyviä asioita tai ainakin niihin pyritään.
Talvisodan aikaan patriootti Tokoi teki uudessa kotimaassaan paljon propagandaa Suomen hyväksi. Samaan aikaan maassa oli paljon niitäkin suomalaisia, jotka uskoivat Kuusisen hallitukseen…

9 kommenttia:

  1. Pahoittelut, että kysymys ei liity otsikon kirjaan, mutta mitä mieltä olet kirjoista Mitrokhin Archive ja Mitrokhin Archive 2?

    VastaaPoista
  2. Näiden vuoden 1918 katastrofin jälkeen jossain vaiheessa "legalisoituneiden" ja siis Suomeen jääneiden punaisten ex-johtomiesten muistelmat ovat sikäli harmillista luettavaa, että niiden tehtävänä oli paljon suuremmassa määrin peittää kuin paljastaa. Tokoin lisäksi tämä koski esim. Laiho-Louhikkoa, Saarinen-Luhtakantaa, Jussi Raitiota ja monia muita. Näin suuri määrä aikalaisten merkittävää kokemusainesta jäi pysyvästi tulematta osaksi historiallista tietoutta.

    VastaaPoista
  3. Nykyisyydelle on myös opettavaista ymmärtää tuon sadanvuoden takaisen ajan sattumanvaraisuus.
    Jos Saksan keisarikunta ei olisi romahtanut,olisi ollut enemmän kuin todennäköistä, että Suomen saksaan suuntautunut valkoinen armeija olisi joutunut brittijoukkojen hyökkäyksen kohteeksi juuri Muurmanin suunalta, ainoastaan siksi suomalaisista muodostettiin armeijakunta.
    Kannattaa muistaa ja ymmärtää, Saksan ikiaikainen tavoite oman impperiumin muodostamiseksi oli tuolloin heidän päälimmäinen tavoiteensa,se ei sopinut toisen imperiumin, eli Brittien pirtaan.

    Kun nyt Britania on poistumassa Europan unionista, sivutuoteena on vastavasti nousemassa tuo Saksan ikiaikainen unelma taas rtealiteetiksi,nyt Europan unioniksi naamioituneena.

    VastaaPoista
  4. Oskari oli kaukaa viisas, lähtiessään amerikkaan. Venäjälle siirtyneistä kansanvaltuuskunnan jäseneistä vain Kuusinen ja Sirola kokivat luonollisen kuoleman.

    VastaaPoista
  5. "Talvisodan aikaan patriootti Tokoi teki uudessa kotimaassaan paljon propagandaa Suomen hyväksi. Samaan aikaan maassa oli paljon niitäkin suomalaisia, jotka uskoivat Kuusisen hallitukseen…"

    Talvisodan jälkeen maailmankartelle ilmestyi Karjalais-Suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta, josta Toisen maailmansodan jälkeenkin tuli suuri Kuusisen auktoriteetti, joka johti pikkuhiljaa Suomen suomettumiseen. Puheet suomalaisten kansanmurhasta Neuvostoliitossa, myös Suomesta paenneiden punikkien kansanmurhasta, väitettiin porvarilliseksi propagandaksi.

    Suomettuminen synnytti legiooneja taistolaisprofessoreja ja -dosentteja. Pauli Räsänenkin on esimerkki mainituista dosenteista, jotka osaavat painaa juuri sopivaa nappulaa informaatiokentällä taistolais-kremliläisten intressien kannalta katsoen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "taistolais-kremliläisten intressien kannalta katsoen"


      On: taistolais-kremliläisten intressien kannalta katsoen.

      Pitää olla: kremliläis-taistolaisten intressien kannalta katsoen.

      Poista
    2. Yllättävän syvät aateelliset juokuhaudat on onnistuttu rakentamaan,jos ja kun kommenttien kaltaiset informaatiot ovat edeleen voimisaan.
      Taistolainen liike oli suhtellisesti erittäin marginaalinen polittinen ilmentymä,joka oikeastaan ainoastaan tämän ilmiön polittisen vastustajoiden mielikuvituksessa kasvoi kokoaan suuremmaksi.
      Oikeastaan tuon ilmön historiallinen vastaliike on aivan yhtämarginaalinen nykyinen ns maahanmuutto kriittinen virtaus.

      Poista
  6. Oskari Tokoin nimi toistuu useasti historiankirjoissa, mikä ei taida antaa täysin oikeaa kuvaa tuon sisällissodassa ajopuumaisesti toimineen miehen merkityksestä. Parhaiten häntä tosiaan kuvannee mainittu rooli vallankumouksen sallijana, ei niinkään aktiivisena toimijana.

    Ei voi olla spekuloimatta, että tuokin kirja olisi kenties ollut toisenlainen jatkosodan aikana tai Stalinin kuoleman jälkeen julkaistuna. Joutuikohan Tammi tarkistamaan käsikirjoitusta? Se lienee Amerikasta lähetetty?

    VastaaPoista
  7. Oskari Tokoin toiminnan merkitystä senaatin talousosaston varapuheenjohtajana 1917 ei mielestäni ole kirjallisuudessa riittävästi korostettu. Jo huhtikuun 1917 eduskuntapuheessaan Heimolassa hän expressis verbis toi esille tavoitteen Suomen täydellisestä itsenäisyydestä lähitulevaisuudessa. Lisäksi hän keväällä 1917 alkaneen ja nopeasti yltyneen yhteiskunnallisen kuohunnan aikana eräiden muiden senaattorien ohella toimi tärkeänä sovittelijana. Esim. Turussa tilanne kärjistyi jo touko-kesäkuun kunnallisen yleislakon aikana hyvin kriittiseksi. Tokoin sovittelulla oli ratkaiseva merkitys siihen, että tilanne sillä kertaa saatiin laukaistua. - Kansalaissodan jälkeen eivät voittajat antaneet näille mitään arvoa - ainoastaan niinsanoakseni sontaa niskaan vuosikymmenten ajan.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.