tiistai 29. elokuuta 2017

Uhka mereltä?



Uhka mereltä?

Suomi on kieltänyt Venäjän kalastuslaivaston koululaivalta Kruzensterniltä luvan saapua Ahvenanmaalle. Helsingin Sanomien mukaan ”alus olisi saapunut 18. syyskuuta, kun Venäjän suuret sotaharjoitukset olisivat jo käynnissä ja Ruotsin vuosiin suurimmat sotaharjoitukset juuri käynnistymässä. Ajoitus ei olisi ollut sattuma”.
No jopahan. Mieleen tietenkin nousee taistelulaiva Schleswig-Holsteinin vierailu Danzigiin syksyllä 1939. Sota oli juuri alkamassa eikä ajoitus ollut sattuma. Se koululaiva alkoi ampua, kun aika tuli.
Mutta mikä vaara uhkaisikaan Kruzensternin taholta? Muistaakseni siinä on vain koristeena joku signaalitykki, jos sitäkään. Kotkassa vielä viime heinäkuussa paatti vaikutti varsin vaarattomalta. Jotakin todella tärkeää täytyy pelissä olla, kun tällainen kielto annetaan. Sellaista ei liene tehty koskaan ennen.
HS:n tietojen mukaan asia liittynee /liittyisi info-operaatioon ja oliko se nyt ihan iskuun. Nämä nykyajan militääritermit ja koko ajattelu näyttävät kovasti kokonaisvaltaistuneen sen jälkeen kun upseereista tuli maistereita.
Jollakin tavalla myös Ahvenanmaalla järjestettävä rauhanleiri kuulostaa pahaenteiseltä ja sekin kai vielä liittyy/liittyisi tuon täystakiloidun purjelaivan saapumiseen. Olisiko tarkoituksena suorittaa oikea massiivinen informaatiohyökkäys ja lavastaa koko maailmalle sellainen vaikutelma, että Suomen ja Venäjän suhteissa kaikki on hyvin?
Tai, hetkinen, eikös niissä olekin kaikki hyvin? Mikäli jollakin aseistamattoman laivan vierailulla tällaista kuvaa vielä vahvistettaisiin, syntyisi Naton piirissä helposti sellainen käsitys, että Suomi ei olekaan yhteisessä rintamassa muiden kanssa. Seurauksien vakavuutta voi vain kuvitella.
Mikäli sen sijaan tehdään tällainen ennenkuulumaton ja, voi sanoa, varsin hävytön päätös vastoin Maarianhaminaa velvoittavaa jäsenyyttä ”purjehduskoulutukselle ystävällisten satamien” verkostossa, osoitetaan aika kovalla äänellä, ettei meidän kanssamme ole mitään rauhanleikkejä leikkiminen. Mekin olemme ainakin henkisesti länsiukrainalaisia. Hypätkää kynnelle vaan, jos liukastumatta pystytte.
Sikäli on kaikki selvää, eiköhän tämän jälkeen ”info-operaation” järjestäjä pane asian mieleensä ja lopeta puhumista hyvistä suhteista samaan aikaan, kun läntiset veljet puhuvat pahoista, etenkin rapakon takana. Mikä hyöty tästä meille koituu, on jo vaikeampi kysymys.
Mutta saahan se itsenäinen valtio alueestaan määrätä. Rajoituksia myös ystävällisissä suhteissa olevien maiden kansalaisille voidaan määrätä ainakin jos on voimassa sotatila tai vastaava poikkeustila. Mutta on se aika järeä toimenpide. Kenellä voi olla valtuudet moiseen nyt, rauhan aikana?
Hesarin mukaan ne ovat eräällä pääesikunnan prikaatikenraalilla. Tällaisessa asiassa ei siis ole kysytty mitään ulkoasiainhallinnolta, tasavallan päämieheltä tai muilta vastaavilta.
Tai mikäli on kysytty, ei asiaa ole viitsitty erikseen mainita. Totta kai sotilaat päättävät sotilasasioista ja mikäpä ei nykyään olisi sotilasasia, jos siihen kuuluvat jo PR-tapahtumatkin?
Eikös kuulostakin aivan luontevalta? Sotilaathan ne parhaiten ymmärtävät, millaisia aseitakin meidän pitää hankkia ja miten paljon, hehän kai sitten liipasimestakin vetävät silloin, kun asia näyttää tarpeelliselta. Kukas se olisi paras päättäjä, elleivät juuri he? Ollaanpa sitten vain huolettomia täällä siviilipuolella, eivät nämä asiat meille kuulu eikä niitä sieltä sotilaallisen vallan keskuksesta kommentoida. Ei ole tapana.
Vai kuuluisivatko ne sittenkin? Suomi antaa nyt maailmalle ja etenkin Venäjälle sangen omituisen poliittisen viestin. Sen mukaan meitä ei kiinnosta alueellamme mikään rauhallisten suhteiden hehkuttaminen silloin kun muualla aseita kalistellaan.
Me olemme kalistelurintamassa ehdottomasti mukana ja sitä paitsi itse Yhdysvaltojen presidentti on juuri luvannut tukea meitä. Näin ainakin small talk tason puheista voidaan päätellä.
No, jokainen hoitaa asioita juuri sillä viisaudella, jonka Jumala käsittämättömässä armossaan on hänelle antanut. Eduskunnan, hallituksen tai ulkoministeriön viisaus ei välttämättä ole sen suurempi kuin sen yhden prikaatikenraalin.
Mutta kyllä meidän poliittisessa järjestelmässämme on aina tähän saakka ollut tapana, että merkittäviä ulkopoliittisia päätöksiä eivät tee sotilaat, vaan ne parlamentaarisessa valvonnassa olevat tahot, jotka on valittu nimenomaan ulkopolitiikkaa hoitamaan. Nyt näyttää siltä, että mopo on karannut käsistä. Pistäkääpäs nyt sinne Kasarmitorin komppaniaan järjestys.

38 kommenttia:

  1. Jep, onhan se vähän huolestuttavaa, kun joku vahvasti nato-orientoitunut kenu haluaa leikkiä kovaa kundia Venäjän suuntaan ja nuoleskella natojohtoista länttä ohittaen ulkopoliittisen johdon ja miettimättä päätä pidemmälle.

    Se, että Ahvenanmaalle saapuu aseistamaton purjelaiva, ei ole todellakaan mikään turvallisuusuhka. Sen sijaan se, miten kohta venäläislehdistössä kohta miten kohdellaan Suomea vihollismaana, joka kieltää aseistamattoman purjelaivan pääsyn satamaan, saattaakin sitä olla. Suomen etu näet tuskin on se, että tavallinen venäläinen alkaa pitää Suomea vihollismaana.

    Luoja varjelkoon meitä tuon kenraalin kaltaisilta turvallispoliittisilta "ajattelijoilta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnilleen noin itsekin asian näkisin.

      Mutta hei, nythän veli venäläisellä olisikin oikein miljuunan ruplan profiilinnoston paikka; hehän voisivat ennen Maarianhaminaan rantautumistaan ottaa kyytiin joitakuita ihan yksin tulleita partalapsukaisia, jotka on pelastettu merihädästä, ja sanoa siis olevansa humanitaarisen pelastusoperaation(TM) merkeissä liikkeellä. Silloinhan asiasta tulisikin jo saman tien ihmisoikeuskysymys(TM), ja niistähän ei voida neuvotella (tai edes keskustella ns. järkevästi), sillä sellainen olisi vakava rikos Lännen(TM) pyhimpiä arvoja vastaan. Siinäpä sitä olisikin meikäläisille moraalinvartijoilla ankaran selittämisen paikka, jos tuollaisilla asioilla liikkuva laiva käännytettäisiin tylysti pois... Mitähän ne sen jälkeen meistä taas maailmalla ajattelisivatkaan? ;)
      (Jos pieni leikinlasku sinänsä vakavan asian varjolla nyt kumminkin sallitaan, sano.)

      Poista
    2. Laki sanoo ilman tulkinnan varaa, että Ahvenanmaa on demilitarisoitu alue, jossa vieraan valtion valtiolliset alukset eivät saa vierailla.

      Tällä tekstillä on haluttu estää mahdollisuus kiertää demilitarisointia siirtämällä vaikkapa taistelulaivoja rannikkovartioston tai venepoliisin rekisteriin.

      Miksi muuten kalastuslaivaston koululaivan miehistönä on 140 merikadettia? Minä vaan kyselen tämmöisiä. Eikai sillä ole mitään väliä.


      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  2. Meillä on rampa ankka ulkoministerinä!

    VastaaPoista
  3. Noh, mehän emme voi tietää niitä syitä joiden perusteella laivan pääsy Ahvenanmaalle evättiin. Onko joku oikeasti niin typerä että kuvittelee että Venäjä ei jätä käyttämättä jokaista mahdollisuutta informaatiovaikuttamiseen kun tilaisuus vain tulee? On mahdollista että "se joku kenraali" teki päätöksensä natoveljiä ja/tai jotakuta muuta tahoa mielistelläkseen. Tai sitten hän teki päätöksensä joillakin muilla perusteilla. Ja on täysin mahdollista että emme kuule niistä perusteista koskaa pihaustakaan.

    Se että jossakin purjelaivassa on 164 puna-armeija kadettia, tekee siitä käytännössä sotilaskoulutukseen käytetyn aluksen ja koska Ahvenanmaa on demilitarisoitu alue, olisi perin kummallista että Suomalaiset sotilaat eivät saa Ahvenanmaalle mennä, mutta venäläiset kadetit saisivat.

    VastaaPoista
  4. Mitä ihmeen "puna-armeijan kadettia"!!??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan kuten putin on muuttanut vähitellen Venäjää takaisin neuvostoliitoksi (kaikkine mädännäisyyksineen) voimme yhtä hyvin puhua puna-armeijasta tai punalippuisesta laivastosta.


      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  5. Kenraalin uhkakuva-arviot ovat ajaneet karille koululaivan lähestyessä rannikkoa. "154 punakadetin" tai "Krimin vihreiden miesten" uhka kalpenee Allahin keskiaikaisten sotureiden marssiessa valvomatta EU:n, ev.lut kirkon ja vasemmiston suojeluksessa. Suomi on ytimessä taistelemassa sivistystä, järkeä ja länsimaisia arvoja vastaan. Se on saavutus sinänsä. Tyhmyyttä ei voi tasa-arvoistaa, mutta sen voi näemmä demokratisoida ja delegoida.

    VastaaPoista
  6. Harmittava ja täysin ylimitoitettu päätös Suomen taholta. Tästä blogistani käy ilmi mistä komeudesta on kyse: http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/221139-sy-kruzenshtern

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demilitarisoidulle Ahvenanmaalle valtion aluksella ei ole asiaa varsinkaan juuri Zapad 17-sotaharjoituksen aikana, muualle rannikkokaupunkeihin ei kukaan kieltäne sitä tulemasta.

      Poista
  7. Paattihan on toki upea. Sinne voi kuulemma päästä myös maksulliseksi matkustajaksi.

    VastaaPoista
  8. vot: https://www.youtube.com/watch?v=nWBwWFvf0ao

    VastaaPoista
  9. Enpä nyt saanut langan päästä kiinni, mistä on kyse. Pääesikunta ja puolustusministeriö eivät kertoneet. Sinänsä mitätön tapahtuma, jota suomettunut mieli paisuttelee valtavaksi.

    VastaaPoista
  10. No eipä oikein annettu lankoja, joihin tarttua. Tapahtuma on kyllä uskomaton ja kaiketi ainutlaatuinen. Lieneekö moista sattunut muissa maissa näin rauhan aikana?
    Hullunkurista on, ettei asiaa edes kyetä arvioimaan muuten kuin "suomettumisen" mörköä esille nostamalla. Jokin trauma taitaa nyt joillakin olla. Ettei vaan olisi annettu pelolle valtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko kyse olla siitä, että kyseinen laiva oli sotaharjoituksia varten lähetetty tiedustelualus ja että ko.  sotilashenkilö tiesi siitä. Jollei, kyseessä oli ulkopoliittisesti ongelmallinen signaali.

      Poista
    2. Eikös ahvenanmaalle pääse ihan turistana helposti, jos välttämättä haluaa vakoilla ? :P

      Poista
    3. Kyllä sotaharjoitusten elektroninen tiedustelu edellyttää mittavia tiloja. Kylmän sodan aikaan NATO:n merisotaharjoituksia seurasi aina NL:n "kalastusalus".

      Poista
    4. Ei venäläiset tarvi vakoiluun purjealuksia, kyllä ne vakoilun muulla tavoin suorittaa, samoin kui jenkit tai vaikkapa kiinalaiset..

      Poista
  11. Nyt on pakko olla blogistin kanssa hieman eri mieltä.

    Arvelen, että kyseessä on harjoitus ja testi sen varalle, että joskus tulisi tarve lähettää komppania tai pari spetsnatseja ottamaan Ahvenanmaan kriittinen infra haltuun. Tietoliikenne, lentokentät, satamat ja valitut maihinnousukohdat hetkeksi haltuun ja maahanlasku-/ maihinnousujoukot perään.

    Ei Ahvenanmaan haltuunotossa tykeillä mitään tee, kun ei ole mitä ampua - sotilaallinen tyhjiö. Isoon laivaan mahtuu yhtä sun toista tarpeellista- myös "kohteliaita vihreitä miehiä", jos niin halutaan. Ja paljon signaalitiedustelujärjestelmiä joka tapauksessa.

    Kyseessä on siis testi ja harjoitus - kyseessä ei ole minkään aseteinen akuutti uhka vähimmässäkään määrin. Kyse on myös viestinnästä ja roolipelistä, jossa Venäjän demonstroi kykyjään hoitaa homma ja Suomi puolestaan viestii rantautumiskiellolla, että valveilla ollaan.

    Minun on erittäin vaikea uskoa, että tätä pelisiirtoa ei olisi sovittu täydessä yhteisymmärryksessä Suomen koko ulkopoliittisen johdon kanssa. Niin looginen ja perustelu se on.

    VastaaPoista
  12. No, kun en näe koko asiassa mitään tolkkua enkä perusteluja, olisin edes halunnut tietää sen, onko se tosiaan käsitelty poliittisessa järjestyksessä, vai pelkkä hallintoasia. Sellaiseksi toki uskomaton.
    Muuten:
    Höpinät Krusensternin spetsnazeista nyt ovat jo jotakin sellaista fantasiaa, että pitää tässä itseään nipistellä.
    Kaikkea sitä nyt voisi odottaa, mutta että Ahvenanmaan valloittaminen, Suomen (ja Ruotsin?)liittäminen Venäjään... Eiköhän tuo hysteria viesti lähinnä siitä, että ollaan jossakin houretilassa?
    Silloin kaikki alkaa jo näyttää loogiselta, joskaan ei normaalisti perustellulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatan toki olla kovasti väärässäkin ja luultavasti olenkin.

      Mutta minusta tuollainen pikku testi kuitenkin sopisi hyvin siihen peliin ja kuivaharjoitteluun, jota tässä nyt käydään. Passaako tuoda vaikkapa nyt laivallinen reipasta nuorta porukkaa Ahvenanmaalle juuri nyt (ja mitähän jännää siellä laivassa muuten voisi noin teoriassa olla)? Jos olisin venäläinen, testaisin ja harjoittelisin tuota siirtoa juuri nyt.

      Mutta pelkkää spekulaatiohan tämä toki on.

      Disclaimer: Minulla ei ole arvovarauksia niin, että "Venäjä hyvä" tai "Venäjä paha", vaan koetan katsoa näitä juttuja ikään kuin shakkiottelua.

      Ja toinenkin discalimer vielä:

      => Kyse ei missään nimessä ole mistään akuutista minkään sortin uhasta eikä minkään liittämisestä Venäjään. Toistan, että kyse voisi olla testistä ja viestinnästä: "näin pienellä se hoituisi tosipaikan tullen, ei siihen enempää tarvita". Poikien peliä.

      Mutta pitänee nyt sitten vain uskoa, että kyseessä on puhdas (valtion rahoittama ?) kalastajien koululaiva ilman sivurooleja.

      Poista
    2. Ruotsissa on kyllä ollut Ukrainan tilanteen seurauksena runsaastikin hermostumista Venäjän "uhkasta" Gotlantia kohtaan mitä olen hiljaisessa mielessäni ihmetellyt, kaikenlaista spekulointia. Kun luin tämän postauksen niin juolahti mieleeni, että olisivatko jotkut suomalaiset olleet hiukan tiukkapipoisia tässä Ahvenanmaan erityiskysymyksessä ihan tarkoituksellisesti, ajatellen ruotsalaisten vanhoja pelkoja Ahvenanmaan kautta tulevasta Venäjän uhkasta Tukholmaa kohtaan. Tästähän heillä Ruotsissa on vanhaa kokemusta, oliko jo Pohjan sodan ajoilta.
      Niin, että Ruotsin eduista pidetään Suomen puolella huolta !? Yliampuvia juttujahan tekevät aikuisetkin ihmiset joskus ;-) hh

      Poista
    3. Jo pelkkä hyvin varustettu signaalitiedusteluasema lännen sotaharjoitusten keskellä/ toisella reunalla kaikessa leppoisassa rauhassa Maarianhaminan satamassa antaisi tilannekuvalle kolmiulotteisuutta. Ja olisi muutenkin juuri sitä pientä tökkimistä, jota noiden harjoitusten yhteydessä harjoitetaan. Ja olisihan siinä samalla mukana se viesti, että "Suomi antaa meidän toimia näin, meillä on tukipiste täällä".

      Paljon nolompaa se on jollakin kuuntelulaivalla yksin ympyrää ajaa ulkomerellä.

      Mutta en kinaa enempää. Veikkaan vain, että kyseessä ei ole yhden yksittäisen everstin päätös, vaan koko ulkopoliittisen johdon päätös armeijan ylipäällikkö mukaan lukien. Sen verran herkkää hommaa tämän on.

      Poista
    4. "Kaikkea sitä nyt voisi odottaa, mutta että Ahvenanmaan valloittaminen... Eiköhän tuo hysteria viesti lähinnä siitä, että ollaan jossakin houretilassa?"

      Tiettävästi aivan vakavasti otettavissa turvallisuuspoliittisissa skenaarioissa on pohdittu mahdollisuutta, että kriisitilanteissa Venäjä ottaisi haltuunsa Ahvennanmaan ja/tai Gotlannin. Niiden avulla kun mahdollista saavuttaa täydellinen Itämeren herruus, jolla on merkitystä kun NATO-joukot ovat Baltiassa. Krimin ja Ukrainan jälkeen mikään ei ole mahdotonta, kun Venäjä on noilla teoilla irtautunut Neuvostoliiton ETYK:ssä kanattamasta periaatteesta, että Euroopan rajoja ei muuteta väkivaltaisesti.

      Tuossa mielessä Suomen asema on kylmää sotaa paljon huonompi kun Varsovan liiton ja NATO:n arvioitu konflikti keskittyi Tanskan salmiin.

      Poista
  13. Juu, kaikki on toki mahdollista. Mutta eiköhän Venäjän tahtoa ja kykyjä nyt aika lailla yliarvioida?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä Georgia, Krim ja Itä-Ukraina ovat antaneet perustellun aiheen arvioida kumpaakin uudelleen.

      Poista
  14. Tämähän on jo roikkunut ilmassa. Valpas puolustusministerimme on puhunut "kilpapurjehduksesta Ahvenanmaalle" parhaaseen 1941-tyyliin. Ns. laatumediaksi luokiteltu Turun Sanomat julkaisi ei kovinkaan kauan sitten "pilapiirroksen", jossa pirullisesti virnistävät viherveikot nousevat saariryhmän kallioilla maihin. Jne.

    Ja kaikki tämä tietenkin ulkopoliittisen johtomme tietämättä.

    VastaaPoista
  15. Jos infromaatiovaikuttamisella tarkoitetaan negatiivisessa mielessä positiivisten rauhanomaisten ja hyvien suhteiden vahvistamista ja ylläpitoa, niin mie olen ilman muuta mukana !
    Isäni vahvisti rauhaa rintamalla aseellisesti estämällä maamme haltuunottoa vuonna 1944. Sen jälkeen on mennytkin hyvin. Ei laukauksen laukausta. Toimintapa oli usein mitä oli, mutta lopputulos oli ja on on ollut paras mahdollinen.
    EU-virkoja kyttäävät upseerit jos tämän selvän hallussa olevan pelin kalistelulla ja ylilännetyksellä sössivät, niin se muistetaan.
    Olen hyvän käytännössä koetellun tradition kannalla: hyvät suhteet länteen ja itään.
    Puu- ja koristelaivoissa jos nähdään vihullisia ja puolueettomuudesta puhuvissa trolleja niin kyllä järki on päästä lähtenyt jo aikoja sitten.

    t. mun isäin oli sotamies

    VastaaPoista
  16. Yllättävä Trumpin sekoilu tärkeässä hävittäjäasiassa saattoi johtua joko Israelin tai P-Korean mielleyhtymistä. Siinähän ne on kolme turvallisuusnyrkkiä, joissa "silmä silmästä, hammas hampaasta" vaatii maailman vahvimmat armeijat suhteessa väestön kokoon.

    VastaaPoista
  17. Krimin kriisin alkuvaiheessa silloinen puolustusministeri Carl Haglund torjui venäläisen kollegansa vierailun. Suomi esti myös venäläisten osallistumisen parlamentaariseen juhlaan. Presidentti piti kuitenkin keskusteluyhteyttä yllä, joten tuskinpa noitakaan ratkaisuja oli tehty ulkopolitiikan johdossa. Haglund jätti sittemmin politiikan ruotsalaisten jäätyä oppositioon, mutta liekö asioilla yhteyttä.

    VastaaPoista
  18. En muuten usko alkuunkaan, että maailman mahtavimman suurvallan johtaja "sekoilee" tuollaisessa asiassa.

    VastaaPoista
  19. Kadetit olisivat päässeet tutustumaan saaristoon ja väyliin mikä on tärkeää kokemusta kun ajatellaan Ahvenanmaan miehitystä. Nyt harjoituksen yhteydessä voisi vaihtaa Valkovenäjän korruptoituneen hallituksen ja samalla käydä nostamassa pronssiukon takaisin paikalleen. Berliini on yllättävä lähellä Valkovenäjää niin voi ottaa takaisin sen mikä Venäjälle kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja luonnollisestikaan näitä kadetteja ei voitu lähettää turisteina sinne Ahvenanmaalle eikä Venäjällä ole sateliitteja, eikä noita väyliä ole kartoitettu jo Neuvostoliiton aikana.
      Jengihän pitää näköjään venäläisiä ihan polvihousuina, saisko vähän realismia kehiin...

      Poista
  20. ..."Maailman toiseksi suurin purjelaiva Kruzenstern saapui muutaman päivän vierailulle Raaheen torstaina 4.8.2016"...

    Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-9072595

    Koulutuslaivan saapumisen ajankohta 18. syyskuuta Ahvenanmaalle herättää tietenkin epäilyksiä. Miksei laiva olisi voinut tulla sillä edellytyksellä, että suomalaiset sotilasviranomaiset olisivat tarkastaneet laivan joka puolelta siltä varalta, ettei laivaan olisi sijoitettu elektronisen tiedustelun välineitä.

    VastaaPoista
  21. Asiat todellakin muuttuivat kun kenraaleista tuli maistereita. Miten paljon, se selviää viimeistään silloin kun kaikki suomalaiset ovat maistereita. -jussi n

    VastaaPoista
  22. Samaa mieltä olen Vihavaisen kanssa: suhteellisuuden taju on kadonnut. Se on kadonnut monelta tässä maassa.

    Myös Venäjällä varmasti pannaan merkille suhteettomuus: samaan aikaan, kun jenkit saavat leikkiä maihinnousua Hangossa, estetään venäläisten koululaivan satamavierailu.

    Itse arvelen, että Pentagonista on uhkailtu meikäläisiä kaluunaherroja: "Ette saa enää suurenmoista tiedustelu-, hybridi- ja disinformaatioapua, jos nyt päästätte sen saatanallisen propagandapaatin ystäviemme ruotsalaisten kannalta strategisesti tärkeään kohteeseen." Veikkaanpa, että ruotsalaisilla on tässä muutenkin aktiivisempi rooli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän Ruotsin vaikutus välttämättä ole tapahtunut Pentagonin kautta.

      Poista
  23. Jukka Kemppisen blogissa on tänään ja eilen ollut lyhyt kääännös Zwigin Eilispäivän maailmasta heinäkuun 1914 tunnelmista. En osaa olla näkemättä ajassa jotain samanlaista kuin nykyhetkessä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.