sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Tuskainen tie

Pettäjän tie

 

Stig Ramel, Yrjö Maunu Sprengtporten. Maanpetturi ja patriootti. Suomentanut Iiro Kuiuranne. Otava 2005, 296 s.

 

Georg Magnus (Göran) Sprengtporten on aina ollut kiistelty hahmo, mutta enimmäkseen kai vihattu. Hänet tuomittiin maanpetturina poissaolevana kuolemaan ja menettämään omaisuutensa ja kunniansa.

Tuo viime mainittu asia lienee ollut kipein, mutta koski vain virallista Ruotsia. Toki entiset ystävät ja kannattajatkin enimmäkseen kaikkosivat sen jälkeen, kun Sprengtporten oli kantanut nurjaa kilpeä isänmaataan vastaan.

Porrassalmella hän sai vastaansa jopa itsensä luoman ja kouluttaman joukko-osaston, Savon jääkärit, jotka muistivat entistä päällikköään kolmella kuulalla, joista yksi osui nivusiin.

Viimemainitun  asian koko merkitystä emme tiedä, mutta sekin osui niin sanoakseni lähelle sydäntä. Sprengtporten ainakin hahmotteli itselleen vaalilauseen, jokia kuului suunnilleen näin: Sota työni on, harrastukseni naiset ja haaveeni kunnia vain.

Ja sen sotatyön kanssakin meni huonosti sikäli, ettei Yrjölle koskaan oikein löytynyt tilaisuutta tositoimiin, vaikka nimityskin oli saatu, milloin Amerikkaan, milloin Maltalle suunnitellun venäläisen tukikohdan päälliköksi. Vain Pommerin sodassa myöhempi kenraali pääsi komentamaan ja sai hieman kolhujakin, mutta suuria joukkoja nuorelle miehelle ei uskottu.

Kustaan sodassa Sprengtporten oli lähinnä tarkkailija ja Suomen sodassa pelkkä varapolitrukki.

Joka tapauksessa huomiota kiinnittää se, miten suuri vaikutus Yrjöllä oli ympäristöönsä. Kaikki olivat yksimielisiä hänen suuresta lahjakkuudestaan ja hänen maineensa ei ulottunut pelkästään vertaisten piiriin, vaan jopa valtakunnan huipulle. Siirtyessään myöhemmin ulkomaille hän kaikkialla esiintyi loistavana hahmona, jolla oli potentiaalisesti suuri merkitys.

Katariina II, joka ilmeisesti katsoi tulleensa Sprengtportenin harhaanjohtamaksi, tosin antoi tämän maistaa myös epäsuosiota –kuten jo aiemmin Kustaa III. Keisarien Paavalin ja Aleksanterin aikana loikkari pääsi taas loistamaan.

On usein todettu, ettei maan vaihtaminen ollut tuona aikana mitenkään tavatonta. Venäjän armeija ja laivasto värväsivät suuria määriä ulkomaisia kykyjä, jotka uhrasivat työnsä ja henkensäkin Venäjän hyväksi.

Kysymys vaikutteista ja oman synnyinmaan asemasta on tässä kuitenkin otettava lukuun. Skotlantilaiset ja saksalaiset palkkasoturit keisarin palveluksessa eivät yleensä taistelleet omaa maata vastaan tai ainakaan auttaneet sen valloittamisessa.

Sprengtporten teki niin, mutta hänellä kieltämättä oli myös aate, jota hän palveli: Suomen irrottaminen Ruotsista ja jopa sen itsenäisyys. Ramel vertaa häntä George Washingtoniin: uskollisuudenvala kuninkaalle voitiin irtisanoa luonnonoikeudellisten argumenttien nojalla. Mikäli laillinen esivalta löi laimin velvollisuutensa edistää alamaistensa onnea, näillä oli oikeus nousta sitä vastustamaan.

Ramel tuo esille sen, että Sprengtporten suunnitteli pitkään ja vakaasti Suomen irrottamista Ruotsista ja siirtymistä Venäjän suojelukseen, itsenäisenä, sikäli kuin se oli mahdollista. Hän ei ollut ainoa tämän päämäärän kannattaja ja itse asiassa hän puhui aatteestaan hämmästyttävän avoimesti niin, että asia tuli myös kuninkaan korviin.

Mikä oli varsinainen Yrjö Maunua eteenpäin ajava voima, on kiistanalaista. Ramel mainitsee rakkauden synnyinmaahan, jolla luultavasti oli myös jotakin tekemistä asiassa. Toinen seikka oli se laajalle levinnyt näkemys, ettei Ruotsi pitkän päälle pystyisi pitämään Suomea.

Sanaa geopolitiikka ei mainita, mutta se oli tärkeällä sijalla Yrjön ajatuksissa: Suomen kuuluminen Ruotsille oli luonnotonta, mikäli raja sen sijaan siirrettäisiin oikealle paikalleen eli Pohjanlahteen, olisivat kaikki osapuolet onnellisempia ja voisivat elää rauhassa ja ystävyydessä. Suomen sijasta Ruotsi voisi ottaa Norjan.

Yrjö Maunu näyttää olleen voimakkaasti narsistinen persoonallisuus, jollaisilla on usein kyky hurmata ympäristönsä. Oman egon hallitsevuus saattaa johtaa myös ulkomaailman aliarviointiin. On selvää, että Yrjö Maunu liioitteli vahvasti suomalaisten halua erota Ruotsista. Etenkin talonpojilta tuota halua puuttui –he pelkäsivät Venäjää ja sikäläistä hallintoa.

Kuitenkin Yrjö Maunun suunnitelmien yhtenä kulmakivenä oli ajatus siitä, että hänen aikoinaan kouluttamana Savon jääkärit voisivat liittyä ensimmäisinä kapinaan ja pitää aluksi kotiseudullaan yllä vallankumouksellista (sanan amerikkalaisessa merkityksessä) valtaa. Idea taisi olla yhtä tyhjän päällä kuin sitten myöhemmin Kuusisen puheet kansanarmeijasta.

Kustaa III:n sota oli uskomaton sekoitus alastonta valtapolitiikkaa ja katteetonta optimismia ja se aloitettiin alamaisten henkeä ja omaisuutta säästelemättä.

Fredrik Suuren tai Katariinan operaatiot olivat usein aivan yhtä moraalittomia, mutta tuskinpa se asiaa paljon parantaa. Joka tapauksessa moinen kauhistus antoi sotilaille hyvän aiheen muodostaa konfederaatio –Anjalan liitto- jollaisia muuten Venäjä oli menestyksellisesti käyttänyt Puolassa tuhotessaan tätä valtiota. Ruotsinkin jakaminen oli hyvin tuutu ajatus noina aikoina.

Joka tapauksessa sodassa mitattiin myös Sprengtportenin ajatusten kantavuus ja se osoittautui heikoksi. Siitä sitten Katariinan vihat.

Lopulta Yrjö Maunun suuri ajatus sitten toteutui Suomen sodan myötä. Maan valloitus talvisodalla oli hänen ideansa ja nyt se meni läpi, mutta ei ilman vastarintaa ja etenkin talonpoikien isänmaallista nousua, joka uhkasi venäläisiä kansansodalla, jollaista Napoleon sai maistaa Espanjassa ja myöhemmin sitten Venäjällä.

Suomi sai lopulta Venäjältä runsaat myötäjäiset, mukaan lukien erityisesti Vanhan Suomen jälleenyhdistämisen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1811(1812). Säädyt saattoivat olla tyytyväisiä ja myös talonpojat hengähtää helpotuksesta: venäläistä hallintoa ei Suomeen tullut koskaan.

Itse asiassa Pietarin suomalaisissa emigranttipiireissä oli aineksia, jotka mielihyvin olisivat nähneet myös jälkimmäisen vaihtoehdon toteutuvan, mutta patriootit pitivät aloitteen käsissään. Sprengtportenin entinen ystävä ja myöhempi vihamies Armfelt oli tässä uranuurtaja.

Sprengtporten oli niin kunniastaan arka ja rettelöivä tyyppi, että hän onnistui yleensä kaikkialla hankkimaan itselleen nopeasti vihollisia ja ärsyttämään korkeimmankin tahon. Niinpä hänen urastaan Suomen ensimmäisenä kenraalikuvernöörinä tuli hyvin lyhyt.

Sprengtportenin hauta on Vasilinsaaren Smolenskoje-hautausmaalla, jossa kerran kävin sitä katsomassa. Nyt sen kultaus on Suomen valtion kustannuksella uudistettu ja itse kukin voi käydä lukemassa, mitä tuo keisarillisen armeijan jalkaväenkenraali on kirjoituttanut hautakiveensä.

Siinä ei kerrota mitään naisista, mutta sen sijaan kyllä löytyy tunnus Aran lonar modan. Tämähän muistuttaa kadettikoulumme tunnusta. Pisteitä ei kivenhakkaaja ole jostakin syystä tullut käyttäneeksi.

Ramelin johtopäätös on, että Sprengtportenin toiminnalla oli Suomen tulevan historian kannalta myönteinen merkitys, vaikka hän itse ei saanut kauan nauttia suunnitelmansa toteuttamisesta.

Joka tapauksessa Sprengtportenin tarina on hyvä tarkastelupiste noiden melskeisten aikojen historiaan. Se liittää Ristiinan ja Rantasalmen Pariisiin ja Pietariin ja jopa Venezuelaan. Sprengtporten ystävystyi matkoillaan niin Giacomo Casanovan kuin Venezuelan kansallissankari Francisco de Mirandan kanssa.

Ramelin kirjassa on hänen muistionsa Mirandalle siitä, mitä Ruotsissa kannattaa tehdä ja keihin tutustua. Yrjö Maunun ja Casanovan kirjeenvaihtoa on jokunen vuosi sitten ilmestynyt suomeksi.

Kirjan liitteenä on myös Sprengtportenin muistio Suomen asiasta vuodelta 1786 ja se puhuu puolestaan. Itse asiassa dokumentteja tai otteita niistä olisi voinut julkaista enemmänkin. Niitähän näyttää säilyneen jälkimaailmalle hyvinkin runsaasti.

12 kommenttia:

  1. Suomeksihan meillä on näitä erään petturin puolustuksia"jo Yrjö Koskisesta lähtien. Ruotsinkielisessä kirjallisuudessa se on ollut harvinaisempaa.

    VastaaPoista
  2. "Suomen kuuluminen Ruotsille oli luonnotonta, mikäli raja sen sijaan siirrettäisiin oikealle paikalleen eli Pohjanlahteen, olisivat kaikki osapuolet onnellisempia ja voisivat elää rauhassa ja ystävyydessä. Suomen sijasta Ruotsi voisi ottaa Norjan."

    Tämähän toteutui Napoleonin sotien jälkiseurauksena 1814, kaikkien osapuolten pitkän aikavälin hyödyksi.

    VastaaPoista
  3. Aiheesta on kaksi vanhempaakin elämäkertaa Sakari Kuusen 1971 ja Tuomas Keskisen 1983.

    Kaikissa elämänkerroissa näkyy kantavana teemana Sprengtportenin kiistaton lahjakkuus, jonka hyödyntämisen esti tämän äärimmäisen vaikea luonne. Tässä suhteessa ero on merkittävä toiseen aikalaiseen, kahden hallitsijan suosikkiin G.M. Armfeltiin.

    VastaaPoista
  4. Tämä voi olla vähän limbo, mutta Yrjö Maunuun ja Paavoon (siihen Väyryseen) tuntuu sopivan jokseenkin sama luonnehdinta: "Kyllä hänellä lahjoja ja ajatuksia on, mutta se luonne, se luonne".

    VastaaPoista
  5. On valitettavaa, että lupaavalta vaikuttanut vuosittainen tunnustuspalkinto unohdettiin.

    Tarkoitan vuosittaista Otto Wille Kuusisen palkintoa.

    Tänä vuonna vahva ehdokas olisi Tytti Tuppurainen. Muitakin ehdotuksia otetaan vastaan.

    Ehdotan myös perustettavaksi palkintorahaston, josta myönnetään 100€ suuruinen rahapalkinto. Jos joku kieltäytyy ottamasta rahoja, vastaava summa lahjoitetaan esim. Suomen sisulle.

    VastaaPoista
  6. Eikös tarina kerro, että juuri tuolta Porrassalmelta olisi herran suusta päässyt elämään toteamus, että "omat koirat purivat"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki. Savon jääkärithän ne ampuivat.

      Poista
    2. Sivumennen sanoen: samassa taistelussa haavoittui myös Yrjö Maunun poika. Kuitenkin hän vielä sen jälkeen meni muutamaksi vuodeksi Ruotsin palvelukseen ja sitten taas Venäjän...

      Poista
  7. Kun tulee monia asioita katsottua talouden kautta, niin eräs yksityiskohta tuo esiin ongelmia Wenäjän valloittamaksi joutumisen kanssa.

    Monilla alueilla elintaso polki paikallaan ja esim. Ruotsin alueet menivät ohi - tai välimatka Ruotsin moniin alueisiin piteni.

    Yksi esimerkki tästä ovat Österbotten ja Västerbotten, joiden ero kasvoi huomattavasti suhteellisen lyhyessä ajassa.

    Tsaarin Wenäjä ei monessa suhteessa onnistunut emämaana, mutta esim. jatkuvan sotimisen väheneminen oli muutos parempaan.

    Taloudessa Suomen alue pysyi jossain mielessä muiden Itämeren maiden tahdissa, vaikka tulimme perässä monissa asioissa. Joissain asioissa olimme suhteellisen lähellä Saksaa ja Ruotsia, toisissa hitaampia.

    Esimerkiksi teollisuuden johtotehtävien koulutus - teknikot ja insinöörit- oli ajallisesti suunnilleen samalla kohtaa Saksan ja Ruotsin kanssa, mutta määrä tai laatu ei ehkä aluksi ollut riittävä.

    Tsaarin Wenäjä ylipäätään jäi pahasti jälkeen Englannin teollisesta kehityksestä eikä kukaan oikein saanut sitä kiinni.

    Isossa maassa oli ja olisi ollut niin paljon kehittämistä. Kaikki resurssit olivat kuitenkin rajallisia.

    Aikanaan öljyteollisuudessa Wenäjä oli hieman lähempänä monia kilpailijoitaan, mutta ongelmat olivat suuria, kuten suuren maan logistiikka. Tai ulkomaisten toimijoiden asema öljyteollisuudessa - puhtaasti wenäläisiä toimijoita oli vain vähän.

    Lisäksi öljyteollisuuteen oli soluttautunut agitaation osaavaa väkeä, mm. gruusialaisia.....

    Ongelmat olivat lopulta hyvin suuria ja ne eivät olleet kenenkään hallittavissa.

    Yksi wenäläiseen imperialismiin nähen mahdollinen näkökulma on että valloitusten määrä oli lopulta liian suuri ja tahti liian nopea. Tämä myös heikensi heikkoutta kohti taipuvaa valtiota entisestään.

    Yksinvaltius ei ole ollut hyvä ratkaisu koskaan missään, ei myöskään Wenäjällä.

    Uudehko muoto tästä on "puoluevaltion" idea, mutta nekin kaatuvat mahdottomuuteensa ja niissäkin on monia henkilökohtaisen yksinvaltiuden piirteitä.

    Tai sitten koneisto on niin massiivinen, ettei presidentillä ole lähes mitään merkitystä - näin on päässyt käymään USAssa joka on omansalainen "puoluevaltio".

    Koneisto jauhaa ja tuottaa epämääräistä tuotosta jonka määrästä ja laadusta ei voi olla varma.

    Tällaista heikkouteen taipuvaa järjestelmää on melko helppo ohjata mm. eturyhmien lobbauksen kautta.

    Samoin talouden merkitys korostuu - varsinkin USAn tapauksessa, koska dollari on samalla reservivaluutta koko talousjärjestelmälle ja koko talousjärjestelmän ydin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Monilla alueilla elintaso polki paikallaan ja esim. Ruotsin alueet menivät ohi - tai välimatka Ruotsin moniin alueisiin piteni."

      En nyt ole taloushistorian spesialisti, mutta olen ymmärtänyt, että 1809-1917 oli myös Suomen vaurastumisen aikaa, ei niinkään Venäjän suoran ohjauksen kuin sen salliman autonomian ansiosta. Toki vauraan Ruotsin tasolle ei päästy.

      "Yksi wenäläiseen imperialismiin nähen mahdollinen näkökulma on että valloitusten määrä oli lopulta liian suuri ja tahti liian nopea."

      Tämä ei pitäne paikkansa: suurimmat valloitukset, jotka olivat hyväksi Venäjälle, oli tehty jo ennen Napoleonin sotia ja 1815 jälkeen jäi lähinnä Kaukasian valloitus, se pala on tosin karvastellut kurkussa pitkään...

      Vanhan Venäjän perusongelma oli se, että siellä ei kyetty ratkaisemaan välttämättömän teollistamisen ja sen aiheuttamien yhteiskunnallisten muutosten sekä intelligensijan yhdistämistä itsevaltiuteen. yhteiskuntaan.

      Poista
    2. "Tsaarin Wenäjä ei monessa suhteessa onnistunut emämaana, mutta esim. jatkuvan sotimisen väheneminen oli muutos parempaan."

      Tuota seikkaa ei kannata vähätellä: Teemu Keskisarjan uuden Murhanenkeli-kirjan mukaan Ruotsin suurvaltasodissa (vai oliko pelkästään Isossavihassa) kaatui niin paljon suomalaisia, että se vastaisi nykyväestöllä 500.000 kuollutta. Kun tuollainen määrä parhaassa iässä olevia miehiä menee - muista sodan tuhoista puhumattakaan - pelkkä sen vaikutus talouteen on suuri. Muuten katso edellinen kommenttini.

      Poista
  8. Sprengtporten on hyvin kiinnostava. Koen sukulaissieluisuutta, mutta alemmalla tasolla. On erityistä, että joku pystyy kuvittelemaan ja ajattelemaan kansainvälisiä suhteita, valtioiden olemassaoloa ja tulemista olemassaoleviksi tilanteessa, jossa esim Suomen valtiota ei ollut olemassa. Kuvitellaanpa Alexander Stubbia ajattelemaantilannetta, että EU:ta ei enää ole olemassa. Se on mahdotonta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.