torstai 5. elokuuta 2021

Ihmisillä on hyvä tahto

 

Toisin keinoin

 

Parin päivän takaisessa hesarissa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kirjoitti otsikolla Vastustajasi toivoo sinulle hyvää.

Kaikessa simppeliydessään tämä on koko yhteiskunnallemme keskeisen tärkeä asia, joka itse kunkin olisi syytä ymmärtää. Sen tuominen esille tuntuu kuitenkin juuri nyt virkistävän erilaiselta näkökulmalta. Joka tapauksessa on ilmeistä, että hän on oikeassa.

On ensiarvoisen tärkeää, että voimme luottaa kanssaihmisiimme tässä omassa kotimaassamme, jonka hyväksi työskentelemme ja luovutamme suuren osan hankkimistamme tuloista.

Meidän ei tarvitse pelätä, että jokin ryhmä haluaa tehdä muille vääryyttä ja väkivaltaa ja väijyy vain tilaisuutta siihen.

Saatamme turvallisin mielin lähteä siitä, että eduskunnassamme toimivat puolueet pyrkivät kukin kohdaltaan toteuttamaan politiikkaa, joka toimii myös kokonaisuuden parhaaksi siten kuin he asian ymmärtävät.

Käsitykset siitä, mitä tuo paras on ja miten se saavutetaan, vaihtelevat suurestikin, mutta ei ole syytä ajatella, että minkään puolueen tavoitteena olisi maamme raunioittaminen tai jonkin kansanosan pysyvä vahingoittaminen.

Asiat olivat toisin vielä sata vuotta tai jopa puoli vuosisataa sitten, kuten kirjoittaja huomauttaa. Porvareita ja sosialisteja erotti ammottava kuilu, joka jakoi heidät jopa omien kauppojensa ja pankkiensa asiakkaiksi, urheiluseuroista puhumatta. Vastustaja saatettiin kokea paitsi maanpetturiksi, myös viime kädessä eksistentiaaliseksi uhaksi.

Tilanne on tuossa suhteessa perusteellisesti muuttunut ja politiikan merkitys jokapäiväiselle elämällekin on siirtynyt toiselle tasolle kuin ennen, jolloin kysymyksessä saattoi olla ero nälän ja normaalin ravinnon välillä. Nyt keskimääräinen elintaso takaa jo kaikille välttämättömimmän ja kakunjaossa voidaan keskittyä riitelemään siitä, mikä määrä aineellista hyvinvointia kullekin voisi tuntua oikeudenmukaisimmalta.

Kuten Romakkaniemi huomauttaa, juuri viime vuosina on kuitenkin tullut tavaksi kauhistella sitä, miten ihmiset vetäytyvät omaan kuplaansa ja lukevat samanmielisten twiittejä, ymmärtämättä mitään muusta ympäröivästä todellisuudesta.

Toki samanmielisten taipumus kerääntyä yhteen on normaalia, eikä voitane kuvitella, että kaikki ihmiset olisivat kiinnostuneita seurustelemaan kaikkien kanssa. Vaarana kyllä tosiaan on, että omissa porukoissa sitten harrastetaan noista muista kaikenlaisia, yleensä hauskoiksi tarkoitettuja ja vähintäänkin puujalkavitsin tasoisia puheita, mikä vahvistaa ryhmien omaa koheesiota. Kun olen kerran tällainen, en sitten missään tapauksessa ole enkä halua olla tuollainen, niillä tavallaan sanotaan.

Tällä toiminnalla näyttää olevan taipumus kärjistää kuviteltuja eroja, hieman kuten tapahtuu urheilujoukkueiden välillä.

Vaikka joukkueet tosiasiassa koostuvat aivan samanlaisia, yleensä nuorista henkilöistä, tehdään vastustajista omien ja kannattajien silmissä suoranaisia kehnouden ja paheiden ruumiillistumia, joiden löylyttämisestä kelpaa hekumoida.

Tämä on tietenkin infantiilia psykologiaa, mutta sellaisella huvittelevat yhä uudelleen aikuisen kirjoissa olevat, normaalielämässä aivan vastuulliset henkilöt, joista laskeutuminen lapsen tasolle näyttää olevan palkitsevaa leikkiä.

Se heille suotakoon. Poliittisessa ja yhteiskunnallisessa elämässäkin moiselle harrastukselle on sijansa, niin kauan kuin se ei saa helposti epäterveitä piirteitä mikä voisi tulehduttaa ihmisten välejä.

Niin sanottu vihapuhe on meillä havaintojeni mukaan meillä ollut lähes yksinomaan leikillistä tai ainakin normaaliin kielenkäyttöön mahtuvaa mielipidekirjoittelua, jonka tarkoituksena ei ole ollut uhata ketään.

Loukkaavia puheita eli jyrkkää arvostelua politiikan piiristä sen sijaan tietenkin on aina löytynyt ja kuuluukin löytyä. Ammattinsa vuoksi poliitikkojen on syytä sitä kestää.

Politiikassa on omat sääntönsä ja toimiva parlamentarismi perustuu juuri siihen, että niitä kunnioitetaan ja niihin ollaan sitoutuneita. Mikäli yritetään vahingoittaa itse sääntöjen perusteita, ollaan arveluttavalla tiellä.

Niin sanotut ääriliikkeet ovat aina olleet juuri sellaisia poliittisia suuntauksia, joille normaalit parlamentaariset pelisäännöt eivät ole kelvanneet. Reilua peliä harrastavien piirissä moinen on syystäkin herättänyt epäilyksiä ja protesteja, joissakin tapauksissa jopa pelkoa.

Meillä ääriliikkeet ovat sentään aina olleet harvinaisia. Se vanha työväenpuolue, joka tarttui aseisiin vuonna 1918, ansaitsee tietenkin ääriliikkeen nimen. Yhtä äärimmäinen oli myös sen aiheuttama reaktio, mutta jo maailmansotien välisenä aikana poliittista elämäämme hallitsivat suvereenisti parlamentarismiin sitoutuneet tahot.

Tämähän on jatkunut näihin päiviin saakka ja jatkuu yhä. Vallankumoukseen sitoutunut vasemmistolainen ääriliikekin integroitiin käytännössä osaksi normaalia parlamentarismia jo varhain, eikä äärioikeistolaisuudelle ole täällä ollut mitään vakavaa poliittista pohjaa. Se on jäänyt yksittäisten kummajaisten harrastukseksi.

Huomiota kyllä herättää, että sellaisesta on puhuttu jo 1970-luvulta lähtien. Merkittävimpänä tuon leimakirveen käyttäjänä oli presidentti Kekkonen, joka ei tuntenut estoja poliittisia kalavelkoja maksaessaan. Pientalonpoikien puolueen hän vihjasi olevan fasistinen ja normaaleja presidentinvaaleja vaatineet perustuslailliset leimattiin äärioikeistolaisiksi.

Jokaiselle hiukankin kriittiseen ajatteluun kykenevälle oli tietenkin selvää, mikä tässä oli totuus. Äärioikeistolaisiksi kuvatut puolueet kannattivat ja edustivat nimenomaan normaalia parlamentarismia, eivätkä suinkaan pyrkineet mihinkään vähemmistödiktatuuriin.

Mutta presidentin sana vaikutti kyllä siihen joukkoon, joka ei harjoittanut itsenäistä ajattelua ja joka ei ollut suinkaan pieni. Asiaa tuskin varsinaisesti uskottiin, mutta sen pitämisestä ikään kuin totena tuli jotenkin salonkikelpoista.

Kekkosella oli valtiomiestason poliitikkona suuret ansiot, mutta hän oli kaikkea muuta kuin synnitön ja tuo mainittu julkinen valehteleminen lisäsi ikävän tahran hänen ansioluetteloonsa. Eihän sellainen valtiomiehelle sopinut.

Normaalin parlamentaarisen puolueen leimaaminen ääriliikkeeksi ja normaalin kriittisen maahanmuuttopolitiikan leimaaminen rasismiksi ja fasismiksi ovat nyt meillä tätä päivää. Erinäiset lehdet ovat kunnostautuneet tällaisten käsitysten kampanjoinnissa ja vajonneet välillä aina niin sanoakseni hihamerkkitasolle saakka. Alemmashan ei journalismi enää voi vaipua.

Näitä asioita tuskin kannattaa tässä enemmälti vatvoa, vaikka myös niiden unohtaminen olisi kovin kevytmielistä. Tehokasta katumista ei ole kuulunut ja vastaavan uudistumista voi odottaa koska tahansa.

Tässä kuitenkin haluaisin nostaa esille yhden esimerkin, joka tulee oikeuslaitoksen piiristä ja ilmentää myös helppohintaista asioiden tarkoitushakuista vääristelyä, jollaisesta Paasikivi käytti vanhaa termiä brännvinsadvokatyr.

Kyseessä on Päivi Räsäsen tapaus. Räsästähän on syytetty, vieläpä virallisen syyttäjän toimesta, vakavasta rikoksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Aiheenahan olivat Räsäsen mielipiteet homoseksuaalisuudesta, joita hän pyydettäessä julkisesti esitti ja jotka ovat uskonnollisesti perusteltuja ja perinteisiä maassamme esiintyviä käsityksiä.

Mainittakoon erityisesti, ettei Räsänen vaatinut mitään toimenpiteitä homoja vastaan, esimerkiksi heidän viemistään korkean rakennuksen katolle ja pudottamista sieltä. Hänen mielestään kyseessä vain oli synti ja, kuten tiedetään, synnin palkka on raamatun mukaan kuolema. Kuolemahan meitä kaikkia kohtaa, mutta saman ajatuksenjuoksun mukaan jokainen ja siis myös homo, voi pelastua uskon kautta ja vain sen kautta: sola fide, sola gratia, propter Christum.

On siis pääteltävissä, että Räsänen kantoi suurta huolta myös homojen haudantakaisesta kohtalosta ja kehotti heitä parannukseen, jollainen kaikkien muidenkin pitäisi tehdä, kunkin omista synneistään.

Homoutta vastustava Räsänen siis aivan ilmeisesti toivoi näille hyvää, eikä tietenkään millään tavoin kiihottanut ketään käymään homojen kimppuun. Normaalin elämän pelisäännöt pidettiin kunniassa.

On sitäkin oudompaa, että näin itsestään selvässä tapauksessa ihmisen oikeutta ilmaista julkisesti vakaumuksensa, on haluttu tulkita rikolliseksi toiminnaksi.

Mikäli ne, joita vastaan oli muka kiihotettu, olisivat tunteneet aiheellista pelkoa väkivallan uhan takia, voisi ajatella olevan jonkinlaisia perusteita pohtia uskonnollisen mielipiteen ilmaisemisen oikeutta. Tällaiseksi tapaukseksi voisimme kuvitella jonkin fundamentalistisen kokouksen, jossa olisi pyhään sanaan vedoten vaadittu homojen tappamista, koska se on jumalan tahto.

Luultavasti myös jälkimmäisen kaltaista toimintaa esiintyy, mutta ei kuitenkaan kristillisen armouskonnon piirissä ja ainakaan luterilaisuudessa, jossa lain vaatimukset ymmärretään kaikille ylivoimaisiksi täyttää ja kaikenkarvaiset syntiset ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla. Heidän pelastumisensa puolesta voidaan vain rukoilla.

On tietenkin skandaali, että aivan normaaleja uskonnollisia mielipiteenimaisuja on kehdattu viedä oikeuden käsiteltäviksi ja yhtä skandaalimaista on, että niin monet julkisuudessa esiintyvät kirjoittelijat ovat kehdanneet olla ottavinaan syytökset tosissaan. Tämä on jo koko maatamme leimaava häpeä.

Suurimman vastuun kantavat toki ne, jotka ovat tämän masinoinnin takana. On vähintäänkin todennäköistä, ettei langettavaa päästöstä voida antaa, mutta jo pelkkä tämän tason juristeria aiheuttaa vähitellen muutosta siihen, mitä me pidämme tai olemme pitävinämme normaalina.

Siihen ei ole syytä alistua. Vastustajamme, sikäli kuin hän on rehellinen, haluaa yleensä yhäkin meille vain hyvää, vaikka syyttäisi meitä suorastaan synnistä.

Valitettavasti rehellisyys taitaa olla hupeneva luonnonvara julkisen sanamme piirissä. Epärehellinen hyökkäys itse pelisääntöjen kulmakiveä, sananvapautta vastaan, osoittaa, etteivät ihan kaikki taidakaan haluta hyvää ainakaan perinteiselle avoimelle yhteiskunnallemme.

 

26 kommenttia:

  1. Hyvää tahtoa ei näytettäisi tunnettavan ainakaan Aleksi Valavuoria kohtaan, koska hän on twitterissä joutunut melkoisen maalituksen kohteeksi. Ja vain sen takia, että hämmästeli miten miehet saavat osallistua naisten kisaan. Harvinaista kyllä, Valavuori ei tingi kannastaan ja pyytele anteeksi, vaikka niin on nykyaikana tapana.

    VastaaPoista
  2. Juho Romakkaniemen puheenvuoro oli merkittävä: olemme (?)yhteisö siksi, että uskomme, että erimielisyyksistämme riippumatta emme halua vahingoittaa eri mieltä olevaa yhteisön jäsentä.

    Ikävä ajatukseni vain on, että olemmeko identiteettipolitiikan myötä siirtymässä siihen viime vuosisadan antagonisen politiikan malliin, jota Juha Siltalan Sisällissodan mentaalihistoria kuvaa.

    Räsäsen tapauksesta syntyy vuosisadan oikeustaistelu,joka jatkuu tarvittaessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen peräseinään saakka.

    VastaaPoista
  3. Romakkaniemi on väärässä. Näkemys että kaikki pyrkivät hyvään, mutta eri keinoin, on historiaa, eikä se silloinkaan ollut totta, sillä yrittämällä nähdä kommunistien aikeet hyvinä joutuu valehtelemaan itselleenkin.

    Nyt kommunistit ovat saaneet ympärilleen vihreät, sekä kaikenlaista unelmaporukkaa ja muita hyväntahtoisia hölmöjä. Taustalla kuitenkin häärii iänaikainen kommunismi uusmarksilaisittain vaatetettuna. Siis vanha kunnon iso paha susi lammasten vaatteissa.

    Nyt se on paljon vaarallisempi kuin ennen, sillä he eivät enää pyri vallankumoukseen, mutta nakertavat vanhan yhteiuskunnan juuret elinkelvottomiksi kuin peltomyyrä. Koska suurin osa nakerruksesta tapahtuu pinnan alla, ei hyväntahtoiset hömelöt, joita meistä tavantallaajista on enemmistö, tajua vaaranmerkeistä mitään. Pikemminkin päinvastoin, marssitaan ja keräännytään torille milloin minkin hyvän ajatuksen puolesta. Amerikan demokraatit on selkein esimerkki, Macronin uusvasemmistolainen fasismi toinen jne..,

    Olen jo vuosia sitten sanonut, että länsimaiden vaarallisin ihminen on hyvin koulutettu ja hyväntahtoinen ääliö. Joita esimerkiksi nykyvasemmisto ja vihreät ovat pullollaan, mutta riittää niitä muihinkin puolueisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kommunistithan ovat likvidoineet kymmeniä miljoonia luokkavihollisia aikojen kuluessa. Voi olla, että kuopan reunalla on ollut vaikea uskoa kommunismin hyviin pyrkimyksiin.

      Poista
    2. "yrittämällä nähdä kommunistien aikeet hyvinä joutuu valehtelemaan itselleenkin."

      Kyllä niiden aikeet olivat hyvät, lue vaikka Osmo Jussilan Neuvostoliiton tragedian alku, ei sen kauniinpaa utopiaa voi kuvitellakaan. Keinot vain eivät olleet oikeita tavoiteltuun päämäärän tavoittamiseksi. (Sama vika on kautta aikojen ollut kaikissa utooppisissa ideologioissa.)

      Poista
  4. Minusta Päivi Räsänen ei vastusta homoseksuaaleja, vaan heidän seksuaalisuutensa toteuttamista. Itse asiassa hän jopa tekee kädenojennuksen heidän suuntaansa:

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ad7ea06a-9e8f-4d50-be05-9956657ff269

    Kirjoituksessaan hän katsoo homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, joka siis vertautuisi autismin kirjon häiriöihin.
    Jälkimmäisistähän ei kukaan syytä niistä kärsiviä, joten Päivikin nähtävästi haluaa homoseksuaaleille hyväksynnän kehityksensä uhreina.

    Kuten tiedämme, tämähän ei asianomaisille ja heidän tukijoukoilleen lainkaan sopinut.
    Päinvastoin he raivostuivat aina vaan lisää.

    VastaaPoista
  5. Keskiajalla eurooppalaisen ihmisen aivoissa tajunnalliset alkiot olivat aikalailla hajalla. Ei ollut olemassaolon kokemusta fokusoivaa keskusta -- "minää" -- eikä siten myöskään ulkomaailmassa vallitsevia paikan ja ajan koordinaatteja. Emme löydä syvältä keskiajalta ainoatakaan piirustusta, jossa olisi esiintynyt syvyysperspektiivi.

    Coincidentia oppositorum ja kartesiolaisen rationaalisuuden perusta gogito, ergo sum olivat ne tajunnalliset maamerkit, joiden pohjalta uuden ajan järki rakentui. Ja juuri tuosta vastakohtien yhteenlankeamisesta -- sen ymärtämisestä, että äärimmäisetkin näkemykset yhdistää sama akseli, sama totuudellisuuden koherenssi -- on kyse myös nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa, joka todellakin on koko ajan hajoamassa ja taantumassa takaisin keskiajan ajatteluehtojen tilaan.

    Näkyvä, suorastaan silmille hyppäävä indikaattori siitä, miten yhteiskuntia ylläpitävät yhteisövoimat hajoavat, on tapa jolla kaikkein tunnustuksellisimmat julistajat nyt vaativat nollatoleransseja kaikelle mitä eivät pieneen päähänsä voi sisällyttää. Eli siis sahaavat poikki niitä käsitteellisiä akseleita, jotka coincidentia oppositorumia ja koherenttista totuudellisuutta muodostavat.

    Kun koherenttinen järki hajoaa, jäljelle jää vain reagensseja -- taika-, isku- ja komentosanoja, leimasajoja, joiden lätkiminen poliittisen vastustajan otsaan riittää oikeutukseksi vaatia lopullista ratkaisua.

    Tuollaisen mentaliteetin yleistymisessä saadaan hyvää apua ja tukea kulttuurisesta narsismista, jollaisen vallassa tämä hyvinvoiva maailmamme jo elää. Narsismiin -- itsensä "objektina" kokemiseen ja miellyttämistarpeeseen -- kuuluvat olemuksellisesti myös marttyyrin tunnot, ja juuri samaistuminen uhrirooleihin -- "viattomiin" uhreihin -- antaa narsisteille luvan ottaa oikeus omiin käsiinsä. -- Valitettavasti tällaiset tunnot määräävät myös varsinaisia oikeudenpalvojia, juristeristeja.

    Kirjoitin juuri blogitekstin tästä samasta aiheesta. Siihen pääsee nimeäni klikkaamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. – Tehdään yksi asia saman tien selväksi. Rakastan Savoa ja tiedän kuinka inhottavalta se saattaa kuulostaa mutta se on totta. Eli jos sinusta tuntuu, että olen subjektiivinen Savo-hullu, olet oikeassa. Olen lähes kritiikitön, mitä savolaisiin ja Savoon tulee. Savolainen on suurieleinen, ja vähän holtiton. Se tuntuu mukavalta kun tulee Suomesta. Suomalaisuus on vaatimatonta, kovien uhrausten kautta saatua itsenäisyyttä.

      Poista
  6. Itä-Helsingin imaami totesi taannoin televisiossa, että islamin uskossa homoudesta annetaan kuolemantuomio (jonka tiedon paikalla ollut Tarja Filatov vastaanotti leveällä hymyllä). Lähinnä kai siellä teologiseen keskusteluun kuuluu, onko tuo katolta heittäminen se oikea toteutustapa. Kaikenlaista sitä saa televisiossa esittää, että homoille kuolemantuomio !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattanee muistaa ettei kuolemantuomio ole käytössä vain islamilaisissa maissa. Löytynee Amerikasta riippuen osavaltiosta, kuin myös käsittääkseni Kiinasta, mutta siihen itse käsittänyt liittyy myös täkäläinen huumepolitiikka ja elinkauppa, mikä jokseenkaan kestäne päivän valoa, jos katsonee asiaa suomalaisen moraalikäsitteen valossa.

      Poista
    2. Onko USA:ssa todella voimassa kuolemantuomio homoudesta?

      Poista
    3. Tuskinpa homoudesta mutta syntisenä sitä tainnee osa pitää. Ylipäätään kuolemantuomio itsessään on jotain mikä omasta mielestä nyt ei vain kuulune järjellä ajateltavaan yhteiskuntaan. Sitten on se toinenpuoli missä media "rummuttaa" milloin mitäkin on ok olla. Toisen seksuaalisuus nyt jokseenkaan ole koskaan ollut asia mikä kiinnostaisi, ellei satu sitten olemaan kiinnostunut kyseisestä yksilöstä. Miksi se olisi hallinnosta kiinnostavaa?

      Poista
  7. ”Homoutta vastustava Räsänen”

    Homoutta vastustava Räsänen on/lienee henkilö, joka ei tunne/tuntene ihmiskunnan/eläinkunnan historiaa. Annettakoon se hänelle/heille kernaasti anteeksi.

    Luin tässä taannoin/joitakin aikoja sitten eräässä tieteellisessä lehdessä (en nyt sattumoisin muista sen amerikkalaista nimeä), että on olemassa pikkuötököitä/olioita, jotka ovat kaikki maskuliineja/ukkoja ja joilla on useita penikseja, joiden kärjessä on terävä piikki. Kun luonto iskee käyntiin lisääntymisvietin alkaa ihmeitä: mainitut pikkuoliot alkavat taistella keskenään ja yrittävät terävillä peniksillään puhkaista toisen olion pinnan. Onnistunut ensimmäinenkin isku purkaa sperman ja muuttaa toisen olion heti naaraaksi odottamaan synnytystä aikanaan. Jne.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Räsänen on/lienee henkilö, joka ei tunne/tuntene ihmiskunnan/eläinkunnan historiaa."

      Päivi tuntee Raamatun,jonka auktoriteettiin hän nojaa sataprosenttisesti. Toisaalta hän on lääkäri, joten voisi ainakin toivoa myös biologian olevan hallussa. Luulisi tuon aiheuttavan jonkinlaista tiedollista dissonanssia.  

      Poista
  8. Savon Mafia valtasi Pörssin
    Savon Sanomat uutisoi 15.10.2011:

    Epävirallinen heimo- ja edunvalvontajärjestö Savon Mafia kokoontui viidennelle salaiseksi luokitellulle smokki-illalliselle perjantai-iltana Helsinkiin. Ravintola Pörssissä maan poliittisia, taloudellisia, kulttuurisia ja urheilullisia asioita käsitteli peräti 150 Savossa asuvaa tai asunutta vaikuttajaa.

    Smokki-illallisilla piällysmiesten pääpuheen piti pääministeri Jyrki Katainen(kok.). Toinen poliittinen raskaan sarjan puhuja oli SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen. Perinteisen Toisheimolaisten tervehdyksen toi hämäläistaustainen EVAn johtaja Matti Apunen.

    Lasse Lehtisen isännöimillä Savon Mafian smokki-illallisilla oli toisella kerralla mukana ulkoministeri Alexander Stubb ja iltapalan siunaajana katolinen maallikkosaarnaaja Timo Soini.

    VastaaPoista
  9. Ei pitäisi edistää kansankielisen kulttuurin hiljaista näivettymistä elävältä. Väyrynen lapsenuskoisine apulaisineen (Saarikko ja Kulmuni) on siinäkin tuhotyössä olllut etulinjassa. Johtokuntatason kommareita valituista valituimpia palvelemassa, kunnes heinäkään ei heilahda saunapolulla.

    Ollaan viimeisenä samassa prosessissa jonka jälki on nähty keskemmällä Eurooppaa. Yhä luotetaan valikoidusti vanhoihin teksteihin veljesvihan lietsomiseksi, ymmärtämättä niiden syntyneen ihmiskäden ohjaaaman kynän jälkinä aivan erilaisessa ajassa vastauksina silloisiin ongelmiin.

    Parituhatvuotisen yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi veljestä – kristityt ja juutalaiset- joutuivat ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust. Eurooppalainen ajattelu meni uusiksi. Pablo Picasson Guernica kuvaa sodan mielettömyyttä yhdellä silmäyksellä omaksuttavasti. Kirjojakin löytyy eri puolilta maailmaa haastamaan Pohjolan kyläpahasen sotakuplassa uhittelun.

    Siltä varalta että bolsevikit olisivat älynneet lopettaa Jumalan maallisten omaisuuserien himoitsemisen, tosiälykkäät ovat perustaneet Päämajakaupunki Mikkeliin uuden Mannerheim bastionin (tiedekeskus Muisti).

    VastaaPoista
  10. Tapahtui niinä aikoina kun Jumala loi ensin maan ja taivaan, että Kuninkaan miehet ottivat itäisen maan haltuun suojaten sen kantasuomalaisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maamme on myyty jenkeille ja halvalla.

      Poista
    2. Persuille juuri valitaan uutta dosenttia vartioimaan jäämiä uusien hävittäjäeskadroonien siivellä.

      Poista
    3. Se on paha, että halvalla myydään, pitäisi saada kokoomus hallitukseen, että saadaan käypä hinta - ja kauppamiehille bonukset.

      Poista
    4. Luulisi kokoomuksestakin löytyvän lestadiolaisopettajan pojan jolta voi älykäs konsultti neuvoa ostamaan vanhan Valmetin kymmenkertaisella hinnalla

      Poista
    5. Kokoomus juuri on se halvalla myyjä. Osa antaa ihan ilmaiseksi jenkeille.

      Poista
    6. Jos antaa halvalla, ämmät ei pidä miljonäärinä,

      Poista
    7. Ämmät, voi miten tyhmän kuvan itsestäsi annat..

      Poista

Kirjoita nimellä.