Rauhan ylistystä

 

Muuan ilolaulu

 

Kuten tunnettua, Suuressa Pohjan sodassa oli Ruotsin voimavarat pian ammennettu loppuun, eikä suurta armeijaa enää Poltavan jälkeen voinut elättää vieraankaan maan kustannuksella koska koko armeijaa ei enää ollut.

Venäjä sen sijaan elätti omaa armeijaansa Suomessa, mutta tämän maan voimavarat olivat niin vähäiset, etteivät ne edes siihen riittäneet. Osittain huolto tapahtui Venäjältä käsin. Suomen oma mobilisoitu, suhteellisen vähälukuinen armeija ennen Pälkäneen ja Napuen taisteluita oli sekin koko ajan kärsinyt äärimmäisestä niukkuudesta, mikä johtui maan verotulojen vähäisyydestä.

Suuripa oli meillä, kuten myös emämaassa ilo siunatusta rauhasta, kun se viimein tuli. Olihan sitä jahkailtu jo vuosikaudet, alun alkaen jo Kaarle-kuninkaan eläessä (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=siunattu+rauha ).

Mutta myös Venäjää oli rääkätty pahoin. Uusia miehiä toki oli armeijaan aina riittänyt, mutta sodassahan tarvitaan ennen muuta kolmea seikkaa: rahaa, rahaa ja rahaa. Talonpoikien selkänahasta ne voimavarat viime kädessä lähtivät, olipa kyseessä tykkien ja muskettien valmistus, uniformujen ompelu tai laivojen rakentaminen. Voin sijasta hankittiin tykkejä.

Ruotsi ja erityisesti Suomi olivat sodan jälkeen näännyksissä, mutta niin oli Venäjäkin. Veroa maksavien talouksien määrä väheni paikoitellen jopa 20-40%. Muuan venäläinen tutkija kiteyttää, että Pietari saavutti voiton autioittamalla oman maansa. Tämä on kiistanalaista, mutta joka tapauksessa myös Venäjälle sota toi talouskriisin.

Ruotsalainen ja venäläinen wikipedia arvioivat sodan ihmisuhrien määrän eri tavoin. Ruotsalaisilla on suuremmat luvut molemmin puolin ja ne ovat, sekä taisteluissa, että muulla tavalla menehtyneiden osalta noin 200 000 Ruotsille ja 100-220000 venäläisille. Aika mahtava haarukka siis. Venäläiset puolestaan arvoivat Ruotsin menettäneen kaatuneina 25000 sotilasta ja muista syistä 175000. Omat tappiot arvioidaan 30000 taistelussa kaatuneiksi ja sodassa kuolleiden yhteismäärä 120000:ksi.

No, aika paljon se joka tapauksessa on, vaikka sodan kesto olikin 21 vuotta, joten uusia ikäluokkia ehti kasvaa kenttäkelpoisiksi useitakin. Tässä, kuten muissakin vastaavissa yhteyksissä pitää joka tapauksessa muistaa, että arvioitu kuolonuhrien määrä on van yksi indikaattori, eikä kerro kaikista tai edes useimmista sodan onnettomuuksista yhtään mitään.

Pahimpiin niistä kuului ohi kulkevan tai paikkakunnalle majoittuneen armeijan elättäminen, olipa armeija oma tai vieras. Talonpojan kannalta kyseessä oli lähes aina vaeltava katastrofi, joka vei kaiken elintärkeän mukanaan ja usein päälle päätteeksi pahoinpiteli isäntäväkeä.

Uudenkaupungin rauhaa nimitettiin Ruotsissa siunatuksi ja Venäjälläkin juhlinta oli ylitsevuotavaa. Tapahtuma ei ollut mikään ulkopoliittinen sopimus muiden joukossa, se oli yksi Venäjän historian tärkeimpiä virstanpylväitä ja sen takia koko valtakunnan nimikin muutettiin ja sen mukana myös hallitsijan nimike ja titulatuuri.

Kun Venäjän nimenä vanhastaan oli Rus, mitä nimeä yhäkin käytetään Pietaria edeltäneestä ns. vanhasta Venäjästä, tuli sen nimeksi nyt Rossija, tarkemmin sanoen Vserossijskaja Imperija.

Hallitsija, tsaari sai nyt senaatilta imperaattorin tittelin (Imperator Vserossijski). Venäjästä oli tullut muinaisen Rooman tapaan monikansallinen imperiumi, johon kuului myös vanhoja eurooppalaisia alueita omine laitoksineen: Vanha Suomi ja Baltia (Viro ja Liivinmaa). Venäjästä oli tullut tunnustettu eurooppalainen mahtitekijä. Oliko sen kulttuurikin eurooppalaistunut ja oliko tämä hyvä vai paha, siitä kiistellään yhä.

Kun tieto rauhasta tuli, alkoi juhlinta, jota säestivät sadat tykinlaukaukset. Ilmainen olut ja viini virtasivat kaupungeissa. Rauhan muistomerkki pystytettiin Pietarin Kesäpuistoon ja kaikkia mahdollisia kunnianosoituksia satoi keisarille. Senaatti kunnioitti Pietaria myös arvonimellä Isänmaan isä ja epiteetillä Suuri. Uudenkaupungin rauha oli epäilemättä keisarin uran huippukohta ja samalla yksi Euroopan historian käännekohta.

Netistä löytyy kantaatti ”Iloitse Venäjän maa” (Радуйся, Росско земле, kuten se vanhaksi venäjäksi kuuluu. Kun se on taas ajankohtainen, pistän tähän linkin:

https://www.youtube.com/watch?v=TASFxVi2n-8

Kantaatin sanoissa toistellaan kehotuksia riemuitsemiseen ja iloitsemiseen (likui, veselisja!) ja kerrotaan Pietarin (petrus= kallio) olevan timanttiakin kovempi, hänen voimansa edessä kaikki vapisevat. Tämä Venäjän kallio puolustaa valoa, murskaa Ruotsin leijonan ja sen hampaat.

Tämä oli ajan tyypillistä panegyriikkaa ja sitä edustaa myös Kesäpuiston muistomerkki, jossa Pietari-jättiläisen sijaan esiintyy kaksi naispuolista hahmoa kukistetun leijonan ja tykinputken päällä (https://www.youtube.com/watch?v=TASFxVi2n-8 ). Siivekäs on selvästikin voitonjumala Nike, ja toinen lienee äiti Venäjä. Patsaan nimi on Rauha ja voitto. Aikoinaan se oli Rauha ja yltäkylläisyys, mutta se on jostakin syystä jäänyt pois käytöstä. Runsauden sarvikin on aika vaatimaton.

Katariina Suuren pysytyttämä Vaskiratsastaja (Mednyi vsadnik) tulkitaan usein myös allegoriaksi voittoisasta Pietarista, jonka hevonen murskaa alleen Ruotsin, joka esiintyy käärmeen hahmossa. Jostakin syystä, kenties jonkinlaisen poliittisen korrektiuden takia vähintään puolivirallinen asema on tulkinnalla, jonka mukaan Pietari tässä murskaa sen paheen, joka ilmeni hänen uudistustensa vastustamisessa.

Kaarleahan Pietari itse asiassa kunnioitti ja piti häntä opettajanaan, jonka kovassa koulussa Venäjän armeija ja laivasto kypsyivät eurooppalaiseksi mahtitekijäksi.

Yhtä kaikki, varsin korskeaksi keisarin hahmo tuossa patsaassa kuvataan. Käärme tuskin sopisikaan erityisen hyvin kuvaamaan Kaarle-kuningasta, jolla oli paljon erilaisia paheita, mutta ei juuri kavaluutta, jonka aikoinaan esitettiin olevan käärmeelle tunnusomainen piirre.

Rauha merkitsi myös Venäjällä suurta ilon aihetta. Jostakin syystä Kesäpuiston monumentin hahmoista toinen näyttää kuitenkin olevan sammuttamassa soihtua. Asia lienee tulkittava niin, ettei kyseessä ole valistuksen soihtu, vaan tulipalojen sytyttämiseen ja poltetun maan” luomiseen tarkoitettu tuhoväline, josta nyt luovutaan.