Naisellinen elementti

Herttaisuus

 

Satuin tässä päivänä muutamana Moskovaan, jossa minulla oli ilo juoda ihan päiväsaikaan teetä erään nuoren paikallisen asukkaan kanssa.

Hänkin näytti kuuluvan siihen Suomen ystävien ja jopa ihailijoiden joukkoon, jonka aina löytää Venäjältä, ainakin jos sattuu sellaiseen paikkaan, jossa puhutaan Suomesta ja sen historiasta.

Tuossakin tilaisuudessa vietin iltaa myös muutaman Suomen-ystävän kanssa teetä juoden ja pikkuleipiä napostellen. Mitään alkoholijuomia ei tässä pikku banketissa ollut ja se oli kyllä minulle ensimmäinen kerta lajiaan Venäjällä, mutta ihan miellyttävää se kaikki oli.

Mutta piti puhumani tuosta nuoresta naisesta, joka seminaarin tauolla tuli samaan pöytään nauttimaan välipalaa. Venäläisillä on tapana kehua sillä, että heillä on maailman kauneimmat naiset ja olen jo kauan tiennyt, että tämä on totta. Tässä taas oli todiste.

Kyseinen nuori kansalainen kuului niin sanottuihin aspirantteihin eli tohtoriopiskelijoihin ja oli mitä ilmeisimmin hankkinut merkittävän asiantuntemuksen omalta alaltaan ja omasta aiheestaan. Se toi tiettyä itsevarmuutta, joka aina tai ainakin useimmiten kaunistaa, jos se pysyy kohtuuden rajoissa eikä muutu röyhkeydeksi, mikä tietenkin kuuluu paheisiin.

Tämä tyttö oli piirteiltään säännöllisen kaunis, mutta niinhän nuoret tytöt lähes aina ovat, elleivät pilaa itseään kaikenkarvaisilla ”parannuksilla”, jotka tekevät saman vaikutelman kuin retusointi vanhoissa valokuvissa. Vajavainenkin originaali on aina monta kertaa silmälle miellyttävämpi kuin sen lyijykynällä tuhertaen muka parannettu laitos.

Mutta entäpä, jos nykyaikaisista tytöistä merkittävä osa haluaakin nimenomaan irrottautua miellyttävyydestä? Oman ulkonäkönsä pilaaminen tatuointituherruksilla ja lävistyksillä eivät mitään muuta olekaan. Ne ovat selvä yritys kieltää luonto ja muuttaa itsensä joksikin muuksi.

Kyseessä lienee naisellisuuden kriisi, josta koko läntinen sivilisaatio kärsii, jotkut alueet enemmän, toiset, kuten Venäjä, vähemmän. Naisen oikeus olla nainen ja nauttia naisellisuudestaan on läntisessä kulttuuripiirissä menetetty. Sen sijaan yritetään olla jotakin muuta, esimerkiksi ainakin jossakin määrin miesten kaltaisia, kun täydellinenkään muutos ei onnistu.

Venäjällä nuoret toverit opetettiin 20-luvulla ajattelemaan sukupuolineutraalisti ja haluttiin pyyhkiä pois porvarilliset kuvitelmat romanttisista tatjanoista, joiden vuoksi intohimoiset nuorukaiset riutuivat ja janosivat sankaritöihin ansaitakseen palvomiensa olentojen ihailua.

Sota-aikana naisellisuus oli pannassa, silloin tarvittiin akkoja (baby, бабы) on joku sen ajan muistelija sanonut. Akat olivat ronskeja ja homssuisia, mutta tekivät paljon työtä. Ilman niitä ei olisi edes pärjätty.

Mutta sodan jälkeen alkoi naisellisuuden uusi nousu ja nyt janottiin parfyymejä, silkkisukkia ja hempeitä vaatteita. Ympyrä oli sulkeutunut ja 1920-luvun karkea asiallisuus oli enää muisto vain.

Syystä tai toisesta naisellisuus on yhä pysynyt Venäjällä kunniassa samaan aikaan, kun sen arvostus lännessä rypee pohjamudissa. Muuan pietarilainen sosiologi arvioi, että naista eli siis naisellisuutta arvostetaan eniten idässä ja vähiten lännessä, Venäjä on siinä välissä.

Joka tapauksessa on helppo huomata, miten suurella itsеkunnioituksella naisellisuus eri muodoissaan esiintyy Venäjällä. Siinä on selvää itsevarmuutta verrattuna länsimaiseen ahdistuneisuuteen, josta paistaa jo kauas kova yrittäminen: minähän en ole mitään, paitsi sorrettu ja aliarvostettu olento, mutta katsokaapas nyt, miten minä osaan tulla joksikin muuksi!

Naisellisuudella näyttää lännessä tosiaan olevan tarvetta kätkeytyä ja naamioitua, nimenomaan naiset itse on toisten siskojen toimesta saatu uskomaan, että he ovat luonnostaan jotenkin alempiarvoisia.

Kun nyt muistelen tuota mainittua kohtaamista, josta tulee mieleen Goethen paljon siteerattu ajatus ikuisesti naisellisesta prinsiipistä (das Ewig-weibliche), ajattelen, että ylivertaisen ja lähes tyrmäävän lumovaikutuksen sai aikaan nimenomaan herttaisuus, jollaista lännessä tuskin edes tapaa.

Mitä on herttaisuus? Sana tulee aivan ilmeisesti ruotsin sanasta hjärta (vrt. saksan Hertz), jonka vanhat muodot hjerta, hierta jo ovat lähellä suomalaista vastinettaan.

Korttipelissä meillä on hertat siinä kuin muilla sydämet (hjärta, Hertz, heart). Itse asiassa sydämen symboli muistuttaa pikemminkin takamusta, mutta kaikkihan ovat oppineet jo sen merkityksen, joten ei siitä enempää.

Mitä sitten on herttaisuus? Jos ruotsiksi sanotaan, että jokin on hjärtlig, niin se on eri asia, sille meillä on sana sydämellinen. Herzlich on ruotsalaisen vastineensa synonyymi, englannin hearty taas viittaa tuhtiin, sellaiseen, jossa on ytyä, sisältöä. Sana sydänhän on suomessa sukua adjektiiville syvä, sydämellisyys tulee aina syvältä.

Mutta herttaisuus on eri asia. Luulenpa että sen synonyymi on sulo/sulous. Se taas viittaa ainakin vanhan kirjallisuustieteellisen taksonomian mukaan itsetiedottomaan kauneuteen ja oliko nyt hyvyyteenkin.

Suloinen lienee aina myös kiltti, mukava, sympaattinen, kiva.

Muistan, miten hesarin palstoilla joskus pari vuosikymmentä sitten käytiin oikein polemiikkia siitä, oliko oikein/sallittua/hyvä/, että jossakin saksankielen oppikirjassa oli lause, jonka mukaan joku tyttö oli nett, eli siis kiva, herttainen.

Joku kai feministiksi lukeutuva oli saanut päähänsä, ettei tytön kuulu olla kiva, vaan ihan jotakin muuta ja niinpä ei ollut myöskään sopivaa ottaa esimerkiksi moista lausetta.

Oliko tuon pölvästin mielestä jokaisen tytön suorastaan mahdotonta olla nett, en tiedä, mutta ainakaan sellaista ei näköjään saanut sanoa, koska se kaiketi pönkitti stereotypioita eli esitti maailman sellaisena, kuin se enimmäkseen olikin. Ajatella, jos vaikka opiskelijat saisivat päähänsä, että heidänkin olisi ihan kiva olla nett…

Saihan siinä silmiään hieroa moista keskustelua lukiessaan. Mistä ihmeestä oli siinnyt se humanoidisuku, joka halusi kieltää ihmisiä olemasta sellaisia, kuin he luonnostaan olivat? Niin, jotkut jopa luulivat saneensa selville, etteivät ihmiset luonnoistaan olleet minkäänlaisia. Hehän olivat vain sosiaalisia konstruktioita.

Venäläistä sivilisaatiota on aina joskus pidetty omana, eurooppalaisesta eroavana maailmanaan. Usein tuossa ajattelussa näyttäisi olevan taipumusta liioitella asioita, mutta kyllä sitä erilaisuuttakin löytyy.

Sen voi kohdata vaikkapa venäläisen naisen hahmossa. Tietysti yleismaailmalliset muodit ja villitykset leviävät myös Venäjälle, jossa nimenomaan naisen rooli on kokenut sadan vuoden mittaan todella merkittäviä muutoksia. Kuitenkin siellä ainakin juuri tällä hetkellä voi helpommin löytää toisenlaista naisellisuutta kuin lännessä ja nimenomaan sitä positiivista ja ihastuttavaa.

Venäjällä on yhä kunniassa se perinaisellinen ominaisuus, jota kuvataan sanalla nežnost. Sen voi varmaan kääntää herttaisuudeksi, mutta halukkaille panen tähän wikipedian antaman määritelmän: Нежность — это положительная эмоция, которая сопровождает ласковое поведение в отношениях с любимым человеком. Нежность выражается в особых жестах, мягкости, деликатности, внимании к потребностям объекта нежности, особом взгляде, голосе, заботливом и бережном отношении. Нежность, в частности, позволяет создать переходные отношения от дружеских к любовным. Нежность не обязательно совпадает с интимными желаниями, но может быть ключевым элементом в семейных отношениях.

Tämän voi halutessa kääntää vaikkapa koneella.