Suhteellista kurjuutta
Heimo Pihlajamaa, Elämää Länsi-Venäjällä. Otava 1971, 183 s.
Vuonna 1970 oli Suomi tehnyt melkoisen repäisyn irti vanhasta, kohti hyvinvointivaliota ja uutta valinnan yhteiskuntaa, kuten sanottiin.
Vielä kymmenen vuotta aiemmin oli asuttu hevosvetoisessa maassa, jossa maaseudun perinnäiset arvot olivat päällimmäisinä. Ahkerat ja säästäväiset miehet olivat rakentaneet rintamamiestalonsa ja pitivät perheitään leivän syrjässä kiinni. Työtoverina ja kulkupelinä oli yleensä hevonen.
Nyt alkoivat kaupunkeihin ja Ruotsiin muuttaneet käydä kesäisin näyttämässä volvojaan. Kaikkea oli myytävänä ja kaikkea ostettiin. Itsepalvelukauppojakin syntyi, jotta ihmiset pystyisivät haalimaan itselleen kaikenkarvaista tavaraa kyllin nopeasti.
Voisi kuvitella, että nyt sitten vallitsi epäilemättä rajaton optimismi ja euforinen mieliala, kun vuosikymmenien niukkuudesta oli päästy. Marxin mainitsema maalaiselämän idiotismi oli jäänyt taa ja jokaisessa mökissä osallistuttiin jo suorastaan valtamerentakaisten muotien seuraamiseen. Jopa puhuttu kielikin oli nopeasti muuttunut.
Vuosikymmenessä tai edes parissa ei ihmistä sentään voida kovin syvällisesti muuttaa. Itse asiassa ihmiset olivat usein joutuneet Prokrusteen vuoteeseen, joka oli monelle kovin epämukava. Valtava määrä uusia, muka työtä säästäviä koneita ei itse asiassa säästänyt kenenkään työtä. Vain tehokkuus lisääntyi ja samalla usein hiostus.
Tehokkuuden myötä lisääntyi sentään hyödykkeiden ja siis myös käytettävissä olevan rahan määrä. Yhtäkkiä kaikilla näytti olevan kaikkea ja uusien esikaupunkien uudet smithit ja jonesit, äskeiset kylien asukkaat, katselivat nyt tarkoin, miten hyvin olivat pysyneet muiden mukana elintasoaan nostamassa. Kilpailu ei antanut yön lepoa eikä päivän rauhaa.
Pihlajamaan kirjassa rahaa haalitaan maksimaalisen paljon ja ilmeisesti myös jostakin syystä kaikki se tarvitaan. Vuokratkin olivat tolkuttomia. Seurauksena oli joka tapauksessa masentava oravanpyörä, joka tekee nopeasti miehestä lopun, ellei siitä pääse pois.
Ruotsiin muuttaminen oli yksi ratkaisu ja voihan sitä mennä kauemmaskin. Australian valtio maksoi tuohon aikaan vielä matkat halukkaille muuttajille.
Päähenkilölle näytti tahti joka tapauksessa olevan liikaa ja hän suunnitteli itsemurhaa, joka samalla turvaisi perheen tulevaisuuden henkivakuutuksen kautta. Keinona oli lurjusmainen rekkaan törmääminen, joka sitten näyttää tapahtuvankin. Onhan niitä sattunut, luoja paratkoon.
Surkeaa siis on ja juuri silloin, kun kaiken piti olla niin paljon paremmin. Mihin kaikki onnettomuus oikein perustui?
Kirjoittaja näyttää uskovan, ettei kaiken kurjuuden syynä ole työntekijän oma ahneus, jota olisi kannattanut hillitä sen sijaan, että yrittää liian nopeasti haalia kaikkia niitä elämän hyvyyksiä, joita nyt on ilmestynyt kaikkialle. Kyllä syynä ovat suomalaiset kapitalistit ja jopa suomalaiset, kurjat duunaritkin. Muualla asiat ovat paremmin. Ruotsissakin palkat ovat jopa kolmin- nelinkertaiset.
On aina yllättävää havaita, miten mahdotonta ihmisille oli tuohon aikaan katsella maailmaa edes äskeisen menneisyyden näkökulmasta. Mauno Koivisto lausahti joskus, että mahtoipa se Suomen elintaso joskus maailmassa olla korkealla, kun aina vain oli menty alaspäin ja vieläkin oli siihen varaa.
Kun tämän kirjan ihmisten ongelmia vertaa vaikkapa Toivo Pekkasen muistelmien maailmaan, voi eron todeta valtavaksi. Siitä huolimatta ongelmat varmasti saattoivat olla aivan todellisia, ne olivat vain erilaisia.
Kirjan nimi Elämää Länsi-Venäjällä on hullunkurinen. Se tuo mieleen parin vuoden takaisen otsikon, jonka mukaan Siperian lämpötilat olivat juuri tulossa Suomeen. Itse asiassa kyse oli kesästä, jolloin Siperiassa on aina hyvin kuumaa ja tuolloin tulossa olivat pohjoisnavan kylmät ilmamassat.
No, tuohon aikaan Venäjällä ei kärsitty lainkaan samasta ongelmasta kuin Suomessa. Keskusjohtoinen pulatalous oli luonut siellä tilanteen, jossa työntekijällä ei liiemmin ollut kiihokkeita maksimaaliseen työsuoritukseen ja ylenmääräiseen velkaantumiseen, kun ostettavaa oli varsin vähän.
Niinpä työpaikoilla vallitsi kiireetön ja lupsakka tunnelma ja ihmiset oivat tekevinään töitä, joista firma oli maksavinaan heille palkkaa. Tunnettu filosofi Aleksandr Zinovjev kärjisti asian siten, ettei missään muualla maailmassa saavuttanut niin mukavaa elämää niin vähällä työllä kuin Neuvostoliitossa.
Uudet volvot eivät olleet mahdollisuuksien piirissä ja harvoille löytyi edes mossea tai ladaa. Mutta moni ei viitsinyt niihin panostaakaan, miksi olisi? Ja tässä huomautan erikseen, että lada oli tuon ajan kriteereillä hyvin laatuun käypä auto.
Toki Neuvostoliitossa moni silloin eli köyhästi ja jopa kurjasti, mutta ei siellä ihmisestä viimeisiä mehuja puristettu. Asioilla on puolensa ja puolensa.
Pihlajamäki muutti Hollantiin ja asunee siellä tänäkin päivänä.
Lueskelin kirjan jo sen ilmestyttyä satuneesta syyystä, sillä juuri edellisenä kesänä olin ollut Ruotsissa opiskelurahoja tienaamassa. Ja ko. vuoden alusta olin muuttanut Kristiinankaupunkiin ensimmäiseen työpaikkaani, joten vertailukohtia oli. Sain palkkaa 900 mk kuukaudessa! Mutta sillinen markkahan taisi vastata hyvinkin nykyajan euroa.
VastaaPoistaHyvin (ankeasti) aloittaa ko. kaupungin kuvauksen Pihlajamaa; kaupungin joka ulkoasultaan näyttää edelleen samanlaiselta kuin silloin. Väkiluku vain on vähentynyt silloisesta reilulla 3000 hengellä!
"Niinpä työpaikoilla vallitsi kiireetön ja lupsakka tunnelma ja ihmiset oivat tekevinään töitä, joista firma oli maksavinaan heille palkkaa."
VastaaPoistaOliko tuohon aikaan mitään mielialaraportteja tai muita lähteitä, joista ilmenee, miten neuvostoliittolaiset tavalliset ihmiset itse kokivat nuo olosuhteensa, tyytyivätkö taiteeseen, vihteeseen tai votkaan vai haikailivatko kovasti länsimaisen elämän ja elintason perään.
Kyllä tutkimuksia tehtiin, sekä omia sosiologisia että amerikkalaisia, joissa haastateltiin maasta muuttaneita (ks. Harvard Project). Tulkinnat ovat aina oma ongelmansa, mutta jopa maasta muuttaneilla ei ollut kovinkaan paljon valittamista arkielämässä. Tilannehan muuttui ajan mukana ja NL:n loppuaikana se oli katastrofaaline.
PoistaNeuvostoyhteiskunnassa väestön mielialojen tarkkailussa päävastuu oli KGB:llä.
PoistaEi kuitenkaan ole syytä lähteä mihinkään "keskivertoväestö" tyyppiseen ajatteluun, koska tavallisen puolueeseen kuulumattoman ihmisen elämä oli hyvinkin riippuvaista mm. asuinpaikasta sekä erilaisista asioista joihin ei välttämättä voinut kovinkaan voimakkaasti vaikuttaa. Asunto esimerkiksi saattoi olla hyvä, tyydyttävä tai aivan kaamea pieni epäviihtyisä ja huonosti rakennettu kommunalka "solu" jossa huonenaapurit olivat alkoholisoituneita rähinöitsijöitä.
Suurissa kaupungeissa eläneillä oli luonnollisesti käytössään aivan erilaiset kulttuuri-ja harrastuspalvelut kuin vaikka Siperialaisessa kolhoosissa.
Muutenkin neuvostoliittolaisessa yhteiskunnassa raha ei ollut samassa asemassa kuin länsimaalaisessa. Kansalaisilla oli rahaa, mutta ostettavaa ei juuri ollut, koska poliittisilla päätöksillä hinnat pidettiin keinotekoisen alhaalla. Oli luonnollista, että jos liha virallisesti maksoii 60 kopeekkaa kilo ja mustassa pörssissä se saattoi maksaa 50-100 ruplaa kilo, niin välistähän se vedettiin. Toisaalta tuo lähes 100 kertainen hinta tarkoitti, että siihen mustanpörssin lihaa ollutkaan tavallisella duunarilla mitään saumaa. Rahalla sai mutta sitä piti olla paljon.
Neuvostoelämässä oli hyvin tärkeää, että verkostot olivat kunnossa ja pystyit hyödykkeitä tai palveluksia vaihtamalla järjestämään itsellesi kohtuulliset oltavat.
Yhteiskunnassa oli myös aivan oikeita sosiaalisen nousun mahdollisuuksia. Esimerkiksi Dhokhar Dudayev opiskeli iltakoulussa sähkömieheksi ja sen jälkeen elektroniikka alan opintoja pari vuotta. Lopulta tie vei ilmavoimien kenraalimajuriksi. Oma osaamiseni ei riitä kertomaan kuinka yleistä tuollainen sosiaalinen nousu esimerkiksi iltaopintojen kautta oli, mutta ilmeisesti se oli mahdollista ainakin joissakin määrin. Toki useimmat joutuivat varmasti tyytymään paljon maltillisempaan oman aseman parantumiseen. Toisaalta neuvostoyhteiskunta tarjosi juurikin niitä "vihreämpiä oksia" mm. puolueessa ja valtiollisten ammattiliittojen palveluksessa.
Ilman muuta näin. Salaisen poliisin mielipideraportteja on julkaistu hyvä sarja vuosilta 1922-1934 ja hajanaisesti mm. sotavuosilta.
PoistaMyös ihmisten odotuksilla sekä kehityksen suunnalla oli merkitystä:
PoistaSensuuri rajoitti ihmisten tietoa lännen oloista.
Heti vallankumouksen jälkeen luotiin uutta parempaa yhteiskuntaa ja sen varjolla kestettiin huonot olot.
1930-luvulla olot hiukan paranivat, mutta sota raunioitti ja kaikki oli mahdollista panna saksalaisten syyksi.
Sodan jälkeen jälleenrakennettiin.
Vielä 1960-luvulla uskottiin (-teltiin) ihan vakavasti, että saavutettiin ja ylitettäisiin lännen elintaso.
1970-luvulla systeemi vasta alkoi nitistä.
Johtopäätös: ei absoluuttinen elintaso meinään niinkään vaan se, että saadaan enemmistö uskomaan, että se paranee, vaikka vähä vähältä. Sen sijaan tunne taantuvasta elintasosta on yhteiskunnallisten levottomuuksien lähde.
Ongelma tuossa neuvostoliiton hahmottamisessa on se, että tarkastelemme tapahtumia eräänlaisen suodattimenn läpi. Ihmillisesti katsoen tämä on luonnollista ja olisi vaikea olla tarkastelematta esimerkiksi Saksan historiaa 20- ja 30-luvuilla täysin ajattelematta sitä mihin "lopputulokseen" se päätyi vuonna 1945.
PoistaNeuvostoliiton osalta tämä suodatin oli 1970-luvulla alkanut talouden taantuma, joka huipentui 90-luvun vaihteen talousromahdukseen.
Myöhemmin on paljon kuultu nuoremmilta sukupolvilta jälkiviisaasti, että Suomen olisi jo 80-luvun alussa pitänyt alkaa irroittautua YYA kuvioista ja suuntautua täysin länteen. Kuulemma talouskäppyrät olisivat kertonet tämän. No ensinnäkin neuvostotalouden asiantuntijoita ei juuri löytynyt ja joku Tauno Tiusanen oli huutavan ääni korvessa.
Todellisuudessa 80-luvun alussa suomalaisissa kotitalouksissa katsottiin Saloran väri-tv:stä sydän sykkyrällään neuvostoliiton sotimista afganistanissa ja sitä kuinka motorisoitu kansanmiliisi hyökkäsi väkijoukkojen kimppuun ankeissa puolalais lähiöissä. Sosialististen maiden lista vain jatkoi kasvamistaan vielä 80-luvun alussa. Elettiin aikaa jolloin neuvostoliiton asevoimien vahvuus ylitti Suomen väkiluvun.
Neuvostoliiton loppuvaiheista kiinnostuneille suosittelen erittäin lämpimästi Jegor Gaidarin kirjaa Imperiumin tuho. Siinä kuvaillaan kuinka neuvostotalous romahti. Kirja on myös erittäin hyvää luettavaa niille, jotka vieläkin odottavat Venäjän talouden romahtamista, jonka siis piti tapahtua innokkaimpien "tietäjien" mukaan loppuvuodesta 2015. Jos on lukenut Gaidarin kirjan ja tutustunut siihen miten Venäjän talous nykyään toimii, niin kyllä ymmärtää, että samanlaista systeemiromahdusta ei ole tulossa tai että sen todennäköisyys on hyvin pieni.
Merkittävä osa "luonnottoman neuvostojärjestelmän" selviytymistarinaa oli positiivisen odotusavaruuden hyväksikäyttö. 20- ja 30-luvut nyt menivät sotakommunismissa ja vainoissa, sekä raskaan teollisuuden rakentamisessa. Sota todisti, että Stalinin teollistaminen oli ollut välttämätöntä. Sodan jälkeen kaikki oli saksalaisten syytä ja 60-luvun alussa alkoi ihan oikeasti virrata kulutustavaroita televioista, kuohuviiniin ja shampanpanjaan. 70-luvulla talous alkoi taantua ja sitä lasketeltiin aina järjestelmän loppuun saakka. Kuitenkin pyrittiin pitämään yllä illuusiota asioiden kehittymisestä. Esimerkiksi julkaistiin epäkohdista (vaikka tavaroiden tai palveluiden puutteista) yleisönosastokirjoituksia. Viranomaiset sitten korjasivat nämä puutteet ja illuusio "hyvästä valtiosta" sai taas yhden pienen lisävahvistuksen. Myöhemmin sitten glasnostin aikana väestö koki suorastaan järkyttävänä sen, että tv:ssä tai sanomalehdessä oli esitelty epäkohtia ja niitä ei sitten pikaisesti korjattukkaan viranomaisten toimesta.
"jälkiviisaasti, että Suomen olisi jo 80-luvun alussa pitänyt alkaa irroittautua YYA kuvioista ja suuntautua täysin länteen. Kuulemma talouskäppyrät olisivat kertonet tämän."
PoistaTuossa jälki"viisaudessa" unohtuu se seikka, että poliittis-sotilaallisessa katsannossa Neuvostoliitto oli voimissaan (Tsekkoslovakia 1968, Afganistan 1978). Pyrkimys irtaantua 1980-luvulla olisi voinut saada karmean lopun. Eikä ollut vielä 1991 kirkossa kuulutettu, ettei Janajevin juntta olisi voinut voittaakin.
Itse tässä pyöritellyt tuota viestintää ylipäätään kun miettinyt tuota JSN:n roolia.
PoistaKun lehti kirjoittaa artikkelin ja jakaa sen niin se nyt on vain lehti. Samoin on kirjan kanssa.
Kuka päättää mitä saa kirjoittaa ja teoriassa mitä saa ajatella? (Miten se teoriassa eroaa KGB:n mieliala tarkkailusta?) (Tosin filosofisesti ajateltuna ei voine tietää miten väki edes sen kirjoitetun tekstin ymmärtää ja missä ajanjaksossa? Itse hymyilytti yhden 60-luvun kirjan kannen mainos toisesta kirjasta minkä innostuin hankkimaan antikvariaatista. Lähinnä se siinä että mainos on painettu ennen kuin itse on edes syntynyt.) Miksi se ajattelun tarkkailu on niin tärkeää? Ja miten voi edes ajatella väärin? Omasta mielestä kun se logiikka perustuu maantieteelliseen sijaintiin ja ajanjaksoon osin. Tietty tuo nykyinen median ja muutaman muun asian vaikute sekoittanee käsitteitä hieman, mutta sille nyt itse voinne vaikuttaa jos ihmiset tuppaa sekoittamaan asioita. Sellainen se ihminen tainnee olla.
Tosin jos vertanee 100vuotta taaksepäin niin ei tuo suurin osa suomalaisista tainnut osata lukea edes suomeksi niin tuskin silloin oltu niin huolissaan mielipide vaikutuksesta kirjallisesti. Tainnut olla papeille tärkeää tuoda sitä Jumalan sanaa ja oikea oppisuutta, siinä se sivistys sitten mitä täällä tarjottu. Tiedän kyllä kärjistäväni. Pahoittelut, mutta jotkut kirjat yms. valaisee ajattelun kannalta huomattavasti laajemmalti ja itseä kauhistuttaa ajatus että pyörittäisiin vain yhdenkirjan/ajatuksen ympärillä kuin seurakunta ikään kuin se olisi se ainoa oikea. Yhdenlainen näkemys, ei ainoa oikea.
PoistaLuin 1966 tuoreeltaan Pihlajamaan Yksin tein -teoksen. Jokin piirre siinä, ehkäpä kieli, jotenkin viehätti, ja muistan päättäneeni että luenpa miehen seuraavatkin teokset. Mutta niin vain jäi. Esikoinen tuli Tammelta, mutta siirtyi sitten Otavalle, joten vientiä sillä osin taisi olla, mutta on jokapojantietolähteen mukaan julkaissut viimeisen vuosikymmenen aikana 8 omakustannetta. Voisi vaikka tarkistaa, miten on kieli pysynyt hengissä, Hollannissa asuen.,
VastaaPoistaSe kieli oli vähän kuin kissaa silittäisi, ja aina välillä vähän säikähtäisi sitä miten musta se on, ja jokin staattinen sähkö silloin tällöin purkautuisi kipunoita ritisten.
PoistaLukiessa valtasi tunne, jonkinlainen kodikas ja hieman mukavuudenhaluinen paikoilleen asettuminen. Ei kiire lauseen loppuun eikä seuraavaan lauseeseen. Ei mitään kikkailua, ei lukijan tempputyöllistämistä.
Yksin tosiaan teki, mutta perhekin tuntui olevan koko ajan läsnä. Lähetti ne, ettei yleistäisi yksityistä pois. Elämänmenoa vailla tarvetta aatteelliseen julistamiseen. Saisi Saisio oppia.
"Toki Neuvostoliitossa moni silloin eli köyhästi ja jopa kurjasti, mutta ei siellä ihmisestä viimeisiä mehuja puristettu."
VastaaPoistaSe on totta. Kiitos vodkalle ja balalaikalle.
"Kyllä syynä ovat suomalaiset kapitalistit ja jopa suomalaiset, kurjat duunaritkin. Muualla asiat ovat paremmin. Ruotsissakin palkat ovat jopa kolmin- nelinkertaiset."
VastaaPoistaKaippa se sama "illuusio" koskenee maalaisväestö/kaupunkilaisväestöä. Siinä missä tienannee enemmän on hinnatkin palveluissa taas korkeammat, jolloin se käteen jäävä osuus olekkaan yhtään sen enempää.
Joskus haaveilen matkustavani Ranskaan nähdäkseni laventelipellot, mutta olen jäänyt pohtimaan että miksi? Miksi haluan nähdä ne oikeasti ja mistä olen edes alkujaan saanut tietää että jossain päin maailmaa on sellaista. Tuumannut että kyse on vain omasta mielihalusta. Vähän kuin kuvitelma että jossain päin maailmaa asiat olisi paremmin.
Ja vielä yksi juttu. Mitä kuullut niin lada on kuulemma loistava auto Suomen oloihin. Lähtee käyntiin pakkasella kuin pakkasella. Ystävä joskus kertoi kun oli koulussa töissä että se yksi ainoa opettaja jolla oli kyseinen auto kovilla pakkasilla saapui paikalle. Muilla kesti 2-3pvä saada ranskalaiset/italialaiset käyntiin.
Ja ennen koneisto oli helpommin itse korjattavissa. (Käsittääkseni siksi kuskaavat täältäkin vielä toyotoita Afrikkaan). Nykyisin tuntuu olevan niin monimutkaista nippeliä ja nuppelia että tarvinnee asiantuntijan hommaan. Jokin pelkkä valon vaihto voi joissain malleissa vaatia korjaamokeikan.
(Sitten on tuo tesla mitä jäänyt miettimään miten sitten käytännössä tulee kestämään Suomessa? Mutta kaippa se on monen asian summa).
Muistanen kyllä yhden kerran kun pysähdyttiin muistaakseni p-Karjalassa paikalliselle korjaamolle ja mies jutteli paikallisen korjaamo hepun kanssa. Mielikuva kaverista mikä syntyi ulkoisen ulkonäön perusteella oli hyvin väärä. Itse en jutellut korjaajan kanssa mutta mies kertoi jälkeenpäin että hällä oli valtava määrä tietoa auton koneistosta.
Itse ymmärrä sen enempää. Tyytyväinen kun auto menee A paikasta B:hen eikä jääne tien varteen.
"Itse ymmärrä sen enempää. Tyytyväinen kun auto menee A paikasta B:hen eikä jääne tien varteen."
PoistaSitä varten pitäää rukoilla JuMALAA joka päivä.
Ladahan on kopio FIAT:sta eli italialainen juuriltaan. Ja toisekseen, ei ole vuelä tullut seklaista pakkasta etteikö ranskattareni ole lähteneet käyntiin.
Poista"Sitä varten pitäää rukoilla JuMALAA joka päivä."
PoistaTuli kyllähymähdettyä, mutta ehkä järkevintä olisi pitää se autokanta järkevänä katsastuksella yms. Siinäkin on ruvettu jokseenkin osin kilpailemaan, mikä tuntunee vähän hölmöltä, kun miellän katsastuskonttorit yms. valtion tehtäviksi, samoin kuin teiden kunnossa pito yms. Syy miksi ihmiset maksanee valtiolle veroja. Kaippa olen ymmärtänyt jotain jossain kohtaa väärin.
Lada voinnee olla matkittu. Niissäkin tuppaa näkymään muoti. Jokseenkin tuumannut että sitähän ihminen tekee luonnostaan. Joku näyttää omaan silmään kivalta ja sitä tehdään muuallakin.
PoistaLada oli Fiat
Poista