maanantai 12. syyskuuta 2022

Aikakausi ja sen loppu

 

Kun tosiasiat muuttuvat

 

Hannu Himanen, Iloniemi, Eminenssi. Docendo 2022, 585 s.

 

Sanaa eminenssi on käytetty aika säästeliäästi ja yleensä sillä viitataan merkittävään taustavaikuttajaan, jolla on enemmän valtaa kuin ulkoisten tunnusten perusteella voisi kuvitella. Ekselenssiin, dignitääriin tai potentaattiin verrattuna eminenssi on nimenomaan huomaamattomampi.

Ranskan historiassa vaikuttaneen harmaan eminenssin luullaan yleensä viittaavan kardinaali Richelieu’hön, mutta kardinaalin asuhan oli punainen ja termi viittasi hänen ulkoisesti vaatimattomaan sihteeriinsä.

Pitkänhuiskea Iloniemi nyt tuskin on koskaan ollut erityisen huomaamaton, mutta aivan ilmeisesti hänen vaikutusvaltansa on ollut suurempi kuin olisi voinut kuvitella. Kirjan perusteella uskoisin asian perustuneen, paitsi siihen, että hänen analyysinsa olivat vakavia, kohtuudessa pysyviä ja loppuun asti ajateltuja, myös tavattoman laajoihin verkostoihin.

Paitsi suomalaiset päättäjät, Iloniemi tunsi läheisesti myös muita eminenssejä eri maissa. Valtionpäämiehet tulevat ja menevät, mutta esimerkiksi Kissingerin kaltaisten taustavaikuttajien merkitys on pysyvämpää laatua.

Meillä suuret ulkopoliitikot ovat aina pyrkineet olemaan enemmän tai vähemmän myös kremlologeja. Iloniemi ei vierastanut tätäkään ilmansuuntaa, mutta hänen vahvuutensa oli -ja puhutaan nyt preesensissä, kun mies kerran on vielä hyvissä voimissa- Yhdysvaltain politiikan tuntemus.

Iloniemi on tietenkin puoli sukupolvea minua vanhempi, mutta paljon tuttuakin löytyy vielä 1960-luvun opiskeluvuosilta. 1500-luvulta peräisin oleva Castiglionen Hovimies (Il Cortegiano) oli Nenno Suolahden ja hänen oppilaansa Matti Klingen lempikirja, joka suomennettiin silloin ja muistan itsekin lukeneeni sen heti opiskelemaan tultuani.

Aikakausi oli ensimmäisen polven sivistyneistön suurta aikaa. Yliopistojen opiskelijamäärät moninkertaistuivat ja asiantuntijuutta alkoi löytyä vanhojen sivistyssukujen ulkopuolelta. Tämä oli uutta, eikä se miellyttänyt kaikkia. Hovimies muistutti siitä, ettei pelkkä tekninen asiantuntijuus merkitse läheskään kaikkea, kun halutaan vaikuttaa.

Kirjassa kuvattu renessanssi-ihmisen ihanne on historiallisesti sangen kiinnostava. Kaikki alat hallitseva uomo universale oli hovimiehen ihanne. Kuitenkaan, sanoo Castiglione ja tämä on aina minua miellyttänyt, joutavanpäiväisiä asioita -esimerkiksi šakinpeluuta-  ei hovimiehen sovi osata liian hyvin, sillä se osoittaisi, että hän on käyttänyt niihin kohtuuttomasti kallisarvoista aikaa, jonka olisi voinut käyttää paremminkin.

Suomessa ei ollut varsinaisia hovimiehen paikkoja vapaana, mutta sellaiseen verrattavia olivat monet diplomaattitehtävät. Iloniemelle kansainvälisyys ja kommunikointi eri kielillä tuli jo varhain elämäntavaksi ja nimenomaan opiskelijajärjestön ja ns. kehitysavun kautta. Itse asiassa hän loi maamme kehitysapujärjestelmän, tuon Frankensteinin hirviön, kuten muuan kollega sitä nimitti.

Olin itsekin kerran kuuntelemassa Iloniemen englanniksi kansainväliselle opiskelijaporukalle pitämää esitelmää kehitysavusta. Hän jätti epäpoliittisen asiantuntijan vaikutelman ja ilmeisesti juuri asiantuntijuudella eikä poliittisella sopivuudella päteminen olikin hänen leipälajinsa.

 Iloniemi ei ollut mikään intohimoinen puoluepukari, päinvastoin. Kodin taustan mukaisesti hän viihtyi demarien puolella, mutta ei kannattanut Kekkosen kaatamista Olavi Hongan ehdokkuudella, joka jälkikäteen tuntuu lähes absurdilta valinnalta. Se onkin asia, jonka on syytä panna ajattelemaan, kun tuota aikakautta jälkikäteen arvioi.

Kekkonen jyräsi itsensä läpi Kremlin varsin tehokkaalla vetoavulla. Hänellä ja hänen järjestelmällään oli paremmin ja huonomminkin tunnetut puutteensa, mutta epäilemätöntä on, että myös Suomen etu kuului hänen ajamiinsa asioihin. Sille, joka halusi maassa ja/tai sen ulkomaisissa edustustoissa vaikuttaa, Kekkonen kuului tunnustettaviin tosiasioihin.

Iloniemi vaikutti myös Paasikivi-seurassa, joka kokosi kekkoslaisia eri puolueista. Koska isänmaan asia oli suuri, oli seuraan paljon tulijoita. Maassa tehtiin maan tavalla.

YYA-sopimus kuuluu nykyään monen asioita mielestään hyvin ymmärtävän kuvitelmissa vihoviimeisiin Suomen orjuuttamisen välineisiin ja palveli tehokkaasti ns. suomettumista, joka esti maatamme eurooppalaistumasta ja itse asiassa edes itsenäistymästä.

Tällainen puhe on tuttua kaikilta aikakausilta. Se joukko, joka aikoinaan julisti, ettei isänmaa ollutkaan itsenäistynyt, kun Suur-Suomea ei ollut toteutettu (Suur-Suomi on yhtä kuin isänmaa) on saanut myöhemmin seuraajikseen monen sortin fundamentalisteja. Jotkut esimerkiksi inttävät, ettei sukupuolten tasa-arvo maassamme ole toteutunut niin kauan kuin on yksikin asia, jossa naiset ovat miehiä huonommassa asemassa.

Sitten on ollut niitä, jotka kiistivät maamme olevan demokratia, koska todellisessa (kansan-) demokratiassa ei ihmisille ainoastaan annettu vapauksia, vaan vielä valtiovallan toimesta toteutettiinkin ne. Ja sitten ovat nämä NATO-uskovaiset, joiden mielestä pääsemme vapaaksi, eurooppalaiseksi valtioksi vasta tuon liittoutuman jäsenenä.

No, onhan meillä jokaisella oikeus julistaa omaa uskoaan. Iloniemi on nyt NATO:n kannalla, mutta ei suinkaan ole ollut sitä aina. Politikan erikoisuuksiin kuuluu, että asiat, jotka saattavat näyttää aivan samoilta, muuttavat merkitystään ajan myötä.

Charles de Gaulle sanoi, mielestäni pistämättömän henkevästi, että tytöt, ruusut ja sopimukset kukoistavat aikansa. Hän ei tarpeettomasti lisännyt, että sitten ne lakastuvat, sillä senhän jokainen ymmärtää muutenkin.

Niin kauan kuin YYA-sopimus palveli Suomen etuja ja se aika oli varsin pitkä, ei ollut mahdollista löytää sille realistista vaihtoehtoa. Sitten tuli hetki, jolloin Suomi sanoi sen yksipuolisesti irti. Sitä korvaavaa sopimusta on pidetty sen verran vaatimattomana merkitykseltään, että sen olemassaolokin lienee useimmille tuntematon asia.

Mikä nyt onkaan tilanteemme täällä NATO:n odotushuoneessa? Monen mielestä tästä joka tapauksessa päästään pian tuohon järjestöön, mikä merkitsee kaikkien ongelmien ratkeamista kertaheitolla.

Vai olemmeko nyt lähinnä ajautuneet sellaisen järjestön jäseneksi, jossa niin sanottu geopoliittinen tilanteemme on ratkaisevasti huonontunut entiseen verrattuna? Vasaran ja alasimen välistä kannattaa vanhan sananparren mukaisesti pysytellä poissa.

Tunnettu ekonomisti John Maynard Keynes muutti aikoinaan mielipiteitään joissakin perusasioissa. Kun tätä ihmeteltiin, hän esitti vastakysymyksen: Kun tosiasiat muuttuvat, muutan mieltäni. Mitä te teette?

Kansantaloustieteilijän tiedossa olevat tosiasiat saattoivat muuttua ratkaisevalla tavalla, mutta voiko sama tapahtua ns. geopolitiikan alalla? Maantieteellehän me emme voi mitään, kuten Stalin aikoinaan sanoi ja tarkoitti, että he sen sijaan kyllä voivat, kun heillä riittää noita divisioonia.

Kirjan lopussa olevassa keskustelussa todetaan tai arvioidaan, että Ukrainan sota on kuolinisku sille keskinäisriippuvuuden maailmalle siinä muodossa, kun olimme tottuneet sitä ajattelemaan kolmen vuosikymmenen ajan.

Olemme uskoneet Venäjän vallanpitäjien rationaalisuuteen hamasta Haminan rauhasta saakka. Kansallinen strategiamme on kaiken kaikkiaan toiminut hyvin, vaikka vaarat ovat ajoittain olleet suuria. Kuitenkin Venäjän johto on yleisesti ottaen säilyttänyt tietyn rationaalisuuden ja pyrkinyt olemaan mukana kansainvälisessä järjestelmässä.

Nyt Putin on ryhtynyt harjoittamaan avoimesti rosvomaista politiikkaa ja alkajaisiksi vielä törkeästi valehdellut ulkomaisille kollegoilleen päin naamaa. Elämme uutta aikaa.

Muuan aikakausi on päättynyt, mutta miten pitkäksi aikaa se on edes mahdollista? Tulee ajatelleeksi, että NATO:n jäsenenä Suomi voi hoitaa Venäjän suhteitaan monella tavalla. Hoidettava ne on yhä joka tapauksessa. Mikäli se pyrkii myös siinä yhteydessä jännityksen vähentämiseen, se kenties voi palata siihen naapuruusasetelmaan, jota aikoinaan mainostettiin molemminpuolisesti edullisena, eikä suotta. Takeet hyökkäystä vastaan antavat silloin asialle tervetulleen lisänsä. Tämä on sitten omaa pohdintaani.

Mikäli Venäjä nyt, vastoin odotuksia häviää Ukrainan sodan, se ei tapahdu samassa merkityksessä kuin oli Saksan häviäminen toisessa maailmansodassa. Pikemmin kyseessä voisi olla Japanin-sodan tai Krimin sodan kaltainen nöyryytys, jolla kyllä oli suuri poliittinen merkitys.

Kirjoittaja ja haastateltu eivät ole kovinkaan innokkaita vastaamaan tuollaisiin spekulatiivisiin kysymyksiin, enkä yritäkään selvittää heidän mielipiteitään sellaisista.

Tämä kirja tarjoaa joka tapauksessa kiintoisan matkan lähimenneisyyteen ja erityisesti Suomen ulkopolitiikkaan liittyvien instituutioiden kehitykseen nähtynä yhden vaikuttajan perspektiivistä. Niille, joille YYA on kaukaista historiaa, se on terveellinen muistutus siitä, miten tosiasiat -ne, joiden tunnustaminen on välttämätöntä- muuttuvat.

 

21 kommenttia:

  1. 10 vuotta sitten pidin. Natoa vielä hyvänä juttuna, nyt en ole enää varma. Toivotaan että se pysyisi vähintään pienempänä pahana. Paljon riippuu Amerikan seuraavista vaaleista. Jos bideniläiset höhlät pysyvät vallasta niin kusessa ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää muuten, ensinnä Venäjä on mitätön italian kokoinen talous ja sitten mikäli lehtiä lukee, niin asiantuntijat höpöttää että kuinka kyvytön ja heikko Venäjän armeija on, kuitenki pitää 500 miljoonainen eurooppa ja 400 miljoonanainen pohjoisamerikka liitooutua natoninimissä mahtavaa 140 miljoonaista Venäjää vastaan :)

      Poista
    2. Pitäisikö tuosta vetää johtopäätös ettei persujen kannata ärsyttää Italiaa, Kreikkaa eikä Espanjaa.

      Poista
  2. "NATO:n jäsenenä Suomi voi hoitaa Venäjän suhteitaan monella tavalla. Hoidettava ne on yhä joka tapauksessa. Mikäli se pyrkii myös siinä yhteydessä jännityksen vähentämiseen, se kenties voi palata siihen naapuruusasetelmaan, jota aikoinaan mainostettiin molemminpuolisesti edullisena, eikä suotta. "

    Täytyy tunnustaa, että tuo on täsmälleen oma toiveeni. Se edellyttää Venäjältäkin rationaalista ja kansainvälisen järjestelmän vähimmäissäännöt hyväksyvää johtoa, mikä jää nähtäväksi.

    Toki sekin mahdollisuus on olemassa, että ilmaista lounasta ei ole ts meidät NATO:n jäsenenä kytketään hankkeisiin, jotka eivät ole kansallisen etumme mukaisia. Sekin jää nähtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista lounasta tarjotaan varmasti.

      Poista
    2. Kuten myös laskuja noista lounaista, lisäksi pitää myös niitä lounaita tarjota myös muillekin.

      Lisäksi pitää pitää huolta yhden maan edustajien intiimihygieniasta noiden lounaiden seurauksena.

      Poista
    3. Niinistö palkittiin myyräntyöstään?

      Poista
  3. "Mikä nyt onkaan tilanteemme täällä NATO:n odotushuoneessa? Monen mielestä tästä joka tapauksessa päästään pian tuohon järjestöön, mikä merkitsee kaikkien ongelmien ratkeamista kertaheitolla."

    "Monen" mielestä, ei kai sentään Iloniemen?

    VastaaPoista
  4. "Mikä nyt onkaan tilanteemme täällä NATO:n odotushuoneessa? Monen mielestä tästä joka tapauksessa päästään pian tuohon järjestöön, mikä merkitsee kaikkien ongelmien ratkeamista kertaheitolla."

    "Monen", ei kai sentään Iloniemen?

    VastaaPoista
  5. Iloniemen kiltämättä komeassa urassa minua on eniten hämmentänyt osallistuminen vuoden 1996 eurovaaleissa Nuorsuomalaisten ehdokkaana. Jonkinlaisena sos.dem.-virkamiehenä tunnettu Iloniemi meni n. 5%:n nusujen listalle, puolueen, jonka ohjelma ja asemoituminen poliittiseen kenttään oli mitä sekavin. Nusut kannattivaat ohjelmansa mukaan mm.: perutuloa, palveluseteliä, valinnanvapautta, tuloveron alennuksia ja pääomaveron nostoa, kansalaispalkkaa täystyöllisyyden avaimena, ympäristönsujeua ympäristöveroja tehostamalla.. Siinä on kyllä kaikki sekaisin kun pelukopassa vasemmistoliiton, vihreiden, kokoomuksen ym. ohjelmapalasia. Sanoisinko, että tyypillinen fiksun miehen tempaus, jossa vain tosiasioiden realismi löi korville kun trendien haistelu meni pieleen? En ole ehtinyt lukea Himasen kirjaa, mutta ehkä tämäkin asia saa siinä selkoa?

    VastaaPoista
  6. Timon Vihavaisen aloitus: "Tunnettu ekonomisti John Maynard Keynes muutti aikoinaan mielipiteitään joissakin perusasioissa. Kun tätä ihmeteltiin, hän esitti vastakysymyksen: Kun tosiasiat muuttuvat, muutan mieltäni. Mitä te teette?"

    Varsin järkevää toimintaa, sanoisin. Professori Kari Enqvist totesi saman tosiasian omassa blogissaan laittamattomasti: "Se, joka ei koskaan ole muuttanut mielipiteitään, on sataprosenttisen varmasti väärässä!"..
    Lähde (ylen blogi): https://yle.fi/uutiset/3-12231263

    VastaaPoista
  7. Pari sanaa puun takaa.

    Kuuntelin tämän vuoden toukokuun lopussa Iloniemien haastattelun, missä hän kertoi aika pintapuolisesti itsestään ja elämästään. Hän on liberaali demokraatti.

    Hän on kannattanut Natoa "Neuvostoliiton luhistumisesta asti".

    En kannata häntä, en hänen ajatuksiaan enkä hänen ajamaansa kansainvälistä politiikkaansa, mutta ihmettelen hänen ikäänsä nähden (hän on 90-vuotias) hyvää puhe- ja esiintymistaitoaan ja selkeää ilmaisuaan.

    M

    VastaaPoista
  8. Mitenhän Putinin sotapäätökseen vaikutti se, että hän hengaili "kovien jätkien" kanssa, esim. prätkäjengien ja järjestäytyneien rikollisorganistaatioiden kanssa. Tuliko tavallaa olo, että sodankäynti olisi ikään kuin rauhanajan mittelö "kovien jätkien" ja nörttien välillä.

    Rauhanajallajhan rikollisorganisaatioilla on vapaat kädet väkivallan tekoon ja nämä voivat höykyttää nörttejä, jotka ei uskalla puolustautua. Sodan aikana pelikenttä tulee tasaiseksi ja nörteillekin tulee oikeus väkivaltaan. Rauhan aikana voi tulla illuusioa, että koviksilla on monopoli väkivaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen on kyllä ollut minunkin mielessäni. Toisessa maailmansodassa oli samanlaisia ajatuksia Saksassa.

      Poista
    2. Tässä kyllä herää kysymys siitä tunteeko tämä kommentoija yhtään Neuvostoliiton/Venäjän historiaa 80-luvun lopulta ja 90-luvulta.

      Yön susien johtaja on koulutukseltaan hammaslääkäri ja kasvokirurgi, joten sitä ”Kirurgi” katunimeä on ihan turha panna lainausmerkkeihin.

      Käytännössähän jo Neuvostoliiton loppuaikoina miliisi oli haluton ja kyvytön suojelemaan yksityisiä yrityksiä ja käytännössä muuta mahdollisuutta toiminnalle ei ollut kuin maksaa suojelurahaa järjestäytyneille rikollisryhmille TAI sitten kasata oma porukka, joka pystyi suojelemaan liiketoimintaa. Näitä porukoita sitten syntyi mm. Afganistanin sodan veteraaneista. Virossa mm. Jääkärit niminen ryhmittymä yhdisti maanpuolustuksen ja siinä samalla sitten pistettiin paikallista mafia turpaan ja tarpeen mukaan ammuttiinkin. Myöhemmin sitten Jääkärit päätyivät viralliseksi Viron valtion sotilasyksiköksi, mutta tekivät kapinan, kun uusi sijoituspaikka ei miellyttänyt ja siirto olisi sotkenut oman bisneksen.

      Päinvastoin kuin yleensä luullaan edes prosenttijengeissä suurin osa jäsenistä ei ole väkivaltamiehiä tai ”sotilaita”, vaan suurimmalla osalla jengiläisistä rooli on jokin toinen.
      Yön sudet ovat nykyään Putinin regiimin liittolainen, joka on määritellyt tehtäväkseen mm. värivallankumousten ja länsimaisuuden vastustamisen.

      Muutama vuosi sitten törmäsin eräällä suomalaisella nettisaitilla väitteeseen, että kansallismieliset suomalaiset ovat perustaneet omia organisaatioita, joissa jäseninä mm. poliiseja sekä puolustusvoimien kantahenkilökuntaa. Kommentti herätti yleistä hilpeyttä. Toki yksi ryhmittymä tässä paljastui hiljattain, kun WhatsApp viestit päätyivät viranomaisten käsiin. Voin vahvistaa, että kyseessä oli vain jäävuoren huippu. Itse en osallistu toimintaan, mutta tiedän, että sitä on paljon. Jäseneksi ei voi liittyä vaan sopivat kutsutaan.

      Jokainen voi tykönään miettiä miten tähän tilanteeseen on tässä maassa päädytty.

      Poista
    3. Luoja varjelkoon meitä köyhistä hammaslääkärikirurgeista ja heitä kirurgin titteliä käyttämästä. Toki voi parannella ulkonäköä"kirurgina" kaduilla ja takapihoila.

      Poista
  9. "Nyt Putin on ryhtynyt harjoittamaan avoimesti rosvomaista politiikkaa ja alkajaisiksi vielä törkeästi valehdellut ulkomaisille kollegoilleen päin naamaa. Elämme uutta aikaa."

    Kerran kysymys onkin uudesta ajasta lienee syytä kysyä: "Onko tässä nyt kysymys vain Putinista vaiko myös Venäjästä?

    Kun raihnaiset/vihatut NKP:n Keskuskomitean Politbyron pääsihteerit suoristivat jalkansa pikavauhtia toinen toisensa jälkeen johtajaksi tuli nuori Gorbatshev uudistuksineen. Joidenkin mielestä Gorbatshevin uudistukset olivat liikaa ja tämä yritettiin "takavarikoida".

    Ei kestänyt kauan, kun Gorba luopui vallasta ja tilalle tuli humalikas Jeltsin. Tämä puolestaan saatiin ottamaan Venäjän presidentiksi tuntematon Putin, KGB:n pikkupoika. Who is mister Putin?

    Ei taida olla virhe olettaa, että KGB:n kouluissa/instituuteissa/akatemioissa historian opetus täytti studentit kirpeällä vihalla Läntistä maailmaa kohtaan. Muuta kredoa studentit eivät tarvinneet varauksettomat tottelevaisuuden lisäksi.

    Vuonna 2007 G-8 huippukokouksessa Putin/Venäjä lausui kokoontuneille: "Minä autan teitä kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta te alkää sekaantuko siihen, mitä tulee tapahtumaan entisen Neuvostoliiton alueella." Krimin anneksion jälkeen Venäjä heitettiin pois G-liitosta.

    Kaikki muu tiedetään.

    VastaaPoista
  10. "Onko tässä nyt kysymys vain Putinista vaiko myös Venäjästä?"

    Koska Putin on käytännössä noussut Venäjän itsevaltiaaksi hänet ja Venäjä voidaan arkikielessä samaistaa (vrt Stalinin NL). Käytännössä on tuki niin, että Putinilla on takanaan saman maailmankuvan omaava sekurokraattieliitti ja myötäjuoksijoiden lauma. Siksi en pane niin painoa keskustelulle putinin syrjäyttämisestä, koska toinen samanlainen voi vain tulla tilalle.

    VastaaPoista
  11. Mitalilla on hintansa

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.