Agitaatio ja kansalaisrauha

 

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

 

 

     Toisin kuin moni näyttää jo ruvenneen kuvittelemaan, korkeimman oikeuden päätös KKO:2026:27, ei ole pyrkinyt ratkaisemaan homoseksuaalisuuden etiologiaa enempää kuin keksimään uusia käsitteitä.

     Kyseessä on äänestyksen perusteella annettu tuomio siitä, onko Päivi Räsänen vuonna 2004 ilmestyneessä pamfletissaan ”Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskuvan” syyllistynyt meille EU:sta tarjottuun ja siellä määriteltyyn uudenlaiseen rikokseen, jonka nimike on ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”.

     Samaan asiaan viitataan myös termillä ”vihapuhe” ja sotä on selietty seuraavaan tapaan:

Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa R (97) (20) vihapuhe on määritelty seuraavasti: »Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.

     Olen asiasta kirjoittanut täällä(ks. Vihavainen: Haun hate speech tulokset ), joten en viitsi enää tässä toistaa silloin esittämääni kritiikkiä. Palautettakoon mieleen, että silloin tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi uudesta käsitteestä: uudenvuodenpuheessaan:

 Maalittaminen ja vihapuhe ovat uudempaa ilmaisua yleisessä keskustelussa. Lainsäätäjämme on kuitenkin ollut kaukaa viisas. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä yksilön kunniaa, rauhaa tai yksityisyyttä loukkaavat teot ovat jo vanhastaan olleet rangaistavia. Muita ihmisiä kohtaan rikoksen tekevä joutuu siitä vastuuseen. Siinä ei ole mitään yhteyttä sananvapauteen saati sen rajoittamiseen.

     Niinistö edusti siis sitä konservatiivista kantaa, ettei ole syytä otta tällaisisa asioissa käyttöön uusia nimikkeitä. Niiden perusteethan ovat, kuten huomaamme, äärimmäisen venyviä ja saattavat saada siisilmeisesti aikaan monenlaista odottamatonta. Ajatelkaamme nyt vaikkapa tätä ”oikeuttavat… muuta vihaa…”.

     Kun kansalaisten oikeushyvä oli tähän liittyvissä asioissa jo riittävästi turvattu, ei Presidentin mielestä siis ollut aihetta korjata sitä, joka toimii jo hyvin.

     Oikeuslaitoksen piirissä oli henkilöitä, jotka olivat toista mieltä. Muistelen, että valtakunnansyyttäjän usutti tämän Räsäsen perään muuan ihmisoikeusjuristiksi nimitetty henkilö. Syyttäjä veikin sitten asian sitkeästi aina korkeimpaan oikeuteen saakka. Oudolta tuntuu, että valituslupa myönnettiin aina asiassa, jossa oli jo kahden oikeusasteen yksimielinen ratkaisu.

     Viharikos, eli tässä tapauksessa siis kiihottaminen homoseksuaalit-nimistä ryhmää vastaan saivat nyt sitten tuomion aivan uuden lain mukaan. Homojen käsittäminen ”kansanryhmänä” oli jo sinänsä ratkaisu, joka on suomalaisittain aivan uusi, vaikka sillä on jo vakiintunut asema USA:n politiikassa, jonne se nimenomaan kuuluukin.

     Syystä tai toisesta KKO karttoi toteamasta uskontoa Räsäsen pamfletin olennaiseksi lähtökohdaksi, vaikka se on jo sen otsikossa täysin selvästi esitetty. Kontekstointi, joka päätöksen perusteluissa kerrotaan huomioiduksi, on muutenkin hukassa, sillä ko. pamfletti oli tietenkin puheenvuoro ajan pride-keskusteluun ja yritys vastata siihen tietyn nimenomaisesti kristillisesti perustellun antropologian pohjalta.

     Hullunkurisesti oikeus esitti päätöksessään, ettei Räsäsen väite homouden etiologiasta ”vastaa totuutta”. Tämä perustui THL:n lausuntoon, kuten mainittiin. T

     Tämän asian ”totuutta” eivät kuitenkaan toistaiseksi tunne enempää THL, KKO kuin koko maailman lääkärikuntakaan. Tällä hetkellä on olemassa monia erilaisia tapoja yrittää selittää asiaa ja tulevaisuudessa niitä varmasti tulee paljon lisääkin.

     Hallinnollisella päätöksellä on homous poistettu tautiluokituksesta, mikä tarkoittaa vain sitä, ettei sen parantamiseen kannata uhrata resursseja. Sen sijaan esimerkiksi vanhat normit, jotka koskivat verenpainetta, luokitellaan nyt ”verenpainetaudiksi”.

     Oikeusistuimen puuttuminen tavalla tai toisella tieteelliseen kysymykseen on skandaali, joka kansainvälisellä areenalla varmasti huomataan.

     Tulkoon mainituksi, että psykoanalyysin klassikko Erich Fromm on omassa filosofisessa antropologiassaan tehnyt ihmisen seksuaalisesta kehityksestä koko oppinsa kulmakiven. Erilaiset kehityshäiriöt eli takertuminen johonkin tiettyyn kehitysvaiheeseen synnyttävät kokin omanlaisensa vääristymän, esimerkiksi juuri homouden.

     Vasta ihmiesn kehittyminen, sanan aristotelisessa mielessä, olemuksensa kaltaiseksi eli Frommin termein produktiiviseksi heteroseksuaaliksi vastaa hänen antropologiansa mukaan objektiivista ihannetta (ks. Vihavainen: Haun fromm tulokset ).

    Kuten tyhmempikin ymmärtää, kyseessä ei ole solvaus erilaisia kehityksessään epätäydelliselle asteelle jääneitä vastaan, vaan ns. ”humanistisen psykoanalyysin” mukainen antropologinen tulkinta.

     Frommin kohdalla kyseessä on filosofinen antropologia ja sen aristotelis-freudiainen, ”humanistinen” tulkinta. Räsänen taas lähtee traditionaalisesta uskonnollisesta tulkinnasta. Molemmat pitävät homoutta kehityshäiriönä. En kehottaisi juristeja tulemaan paikalle näitä kysymyksiä ratkaisemaan. ja mielestäni se olisi varsin perverssiäkin.

     Mutta, kuten sanottu, kyse ei tässä oikeusjutussa ole homoudesta ja sen etiologiasta, vaan ”vihapuheesta” eli kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomion perusteissa mainitaan se äärimmöisen tärkeä näkökohta, että asiassa kuuluu ottaa konteksti huomioon. Tämä jää kuitenkin tekemättä.

     Mahdollinen raskauttava konteksti olisi esimerkiksi poliittisesti kärjistynyt tilanne, jossa pakanat ja kristityt, tai homot ja heterot valmistautuisivat tekemään toisistaan aseellisesti selvää. Silloin olisi tietenkin erityistä syytä varoa esittämästä julkisesti mitään sellaista, jota edes tyhmimmät ja nimenomaan he, voisivat käyttää hyväkseen väkivallan perustelemiseksi.

    Räsäsen pamfletin konteksti oli queer-väen ”ylpeily” poikkeavuuksistaan. Räsänen ei uhannut ketään eikä loukannut ketään, vaan esitti vanhakantaisen ja epäilemättä useimpien mielestä myös vanhentuneen käsityksensä homoudesta ja siihen liittyvistä perhearvoista nimenomaan kristillisiin vastaaviin verrattuna.

     Kyseessä oli siis uskonnollisen osapuolen manifesti ajankohtaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, ei kuitenkaan millään sanktioilla uhkailu tai irvistely.

     Vai loukkasiko Räsänen sittenkin jotakuta? On ollut aika huikeaa havaita, että jälkikäteen on löytynyt ihmisiä, jotka ovat leimanneet Räsäsen puheet hirvittäväksi loukkaukseksi ja solvaukseksi. Sellaiseenhan ei laki yleensä anna oikeutta, mutta tässä tapauksessa sitä on yleisen elämänkokemuksen perusteella mahdotonta löytääkään. Sellaiseen tarvitaan kokonaan uusi normisto.

     Ei se, että joku kertoo loukkaantuneensa homouden esittämisestä kehityshäiriönä, voi tehdä asiasta solvausta. Se on etiologian piiriin kuuluva väite, oikea tai väärä. Mitä taas tulee syntiin ja häpeään, niistä ”synti” on uskonnollinen käsite, jota ei voi ulkopuolelta määrätä ja joka ei voi toisin ajattelevalle merkitä yhtään mitään.

     Kysymys häpeästä on taas puhtaasti subjektiivinen asia ja tässä tapauksessa sen kohdistaminen noudattaa perinteistä linjaa -oikein tai väärin.

     Ettei asian todellinen laatu taas kerran aivan kokonaan unohtuisi, täytyy vielä muistuttaa siitä, että konkreettisesti tässä jutussa kyse on äärimäisen vähäpätöisestä asiasta. Se, että oikeus ottaa sellaisen käsiteltäväksi on jo skandaali sinänsä ja tässäkin suhteessa on nyt tekijöiden velvollisuutena astua esiin.

     Laadullisesti uudenlaisena ei KKO:n päätös ole kuitenkaan vähäinen asia, vaan tärkeä ennakkotapaus, joka mahdollistaa, ellei peräti velvoita valtiota puuttumaan myös tämänkaltaisiin vähäisiin ja sangen neutraalisti esitettyihin mielipiteen ilmauksiin ja rankaisemaan niistä ”vihapuhetta” ja ”kiihotusta kasnanryhmää vastaan” käsittelevän lain perusteella.

      Tällainen on omiaan vakavasti uhkaamaan sanan- ja ajatuksen vapautta ja erityisesti myös uskonnonvapautta. Päätöksessä esitetty väite siitä, ettei uskonto tässä olisi merkittävä ja jopa keskeinen asia, muuttaa päätöksen yhä absurdimmaksi ja uhkaa jo filosofisen ja tieteellisen ajattelun vapautta.

    Päätös on tehty ja sen kanssa joudumme toistaiseksi elämään. Kritiikin kieltäminen myös tuomiovallan kohdalla olisi pitkä askel kohti totalitarismia.

     Toivoa ainakin sopii, että oikeuslaitos ottaisi vastaisuudessa huomioon sen, että sillä on vastuu myös siitä, että tuomioistuinten päätökset pysyvät sellaisissa rajoissa, että niitä voidaan aidosti kunnioittaa. Presidentti Niinistön vanhaa uudenvuoden puhetta sopii pitää yhä ohjenuorana.