Naurettava hiiri?

 

Pandoran lipas

 

Montes parturient, nascetur ridiculus mus, vuoret synnyttävät ja saavat aikaan naurettavan hiiren, sanoivat muinaiset roomalaiset saadessaan nähdä jotakin täysin suhteetonta ja irvokasta syntyvän suurella kohulla ja vaivalla.

     Sellainen hiiri on nyt tämä uusi korkeimman oikeuden päätös Päivi Räsäsen asiassa (KKO:2026:27 - Korkein oikeus ).

     On syytä erityisesti muistuttaa koko asian tavattomasta vähäpätöisyydestä, joka tietenkin tekee koko prosessin tavallaan naurettavaksi samassa mielessä, kuin pidämme muonaisia noitaprosesseja naurettavina.

     Samalla on syytä muistaa, ettei noitien kohtelussa ollut aikoinaan mitään huvittavaa ja että koko ajan oli olemassa järkeviä ihmisiä, jotka yrittivät niitä estää ja pitivät niitä barbaarisina. Korkeimmatkaan oikeusasteet eivät kuitenkaan olleen samaa mieltä ja jäljet olivat tuhoisat.

     Tässä tarkoitettua Korkeimman oikeuden päätöstä arvioitaessa on niin ikään syytä muistaa, että siinä on otettu kantaa koko yhteiskunnan kannalta keskeisiin asioihin eikä suinkaan vain johonkin homouden mahdolliseen erityiseen suojaan kritiikkiä vastaan.

     Kyseessä ei ole mikään ”homoprosessi”, kuten moni näyttää luulevan. Tämä on viharikosprosessi, kuten päätöksessäkin mainitaan ja siinä on otettu kantaa siihen, saako valtio puuttua ihmisen, tässä tapauksessa yksityisenä, uskonnollisena ihmisenä esittämään mielipiteeseen, joka kohdistuu johonkin homojen kaltaiseen ryhmään, joka ei sanan perinteisessä mielessä ole kansanryhmä.

     Syyte koski siis viharikosta, kiihottamista tuollaista oletettua ryhmää vastaan. Koko käsitehän on meillä uusi ja sen vuoksi on mahdollista pitää perusteltuna sitä, että kolme oikeusastetta on uhrannut valtavasti aikaa näin tavattoman vähäpätöisen asian ratkaisemiseen.

     Kuten tunnettua, ”viharikokset” tulivat käsitteenä esille pari vuosikymmentä sitten ja liittyivät Ruandan sisällissotaan, jossa on väitetty niitä edeltäneellä ”vihapuheella” olleen olennainen vaikutus primitiiviseen tuhoamisvimmaan, jossa tapettiin valtava määrä ihmisiä.

     Tällä on perusteltu ”vihapuheen kriminalisointia ja tuollainen puhehan sisältää erilaisia epäinhimillistämisen tunnusmerkkejä, kuten ihmisten vertaamista tuhoeläimiin.

     Voidakseen olla kriminalisoitua ja rangaistavaa, vihapuheen eli ”kiihotuksen kansanryhmää vastaan” on siis ainakin viime kädessä uhattava väkivallalla jotakin selvästi erottuvaa kansanryhmää.          On selvää, ettei kyseessä voi olla vain tuon ryhmän kannalta epämiellyttävien väitteiden esittäminen, esimerkiksi tieteeseen tai vaikkapa woodohon oikein tai väärin nojautuvien. Kaikkien on sellaista kestettävä vapaassa yhteiskunnassa.

Vihapuhe merkitsee siis tekoa, jossa kiihotetaan ihmisiä tiettyä kansanryhmää vastaan ja on ilmeistä, että sen tavoitteena on oltava tuon kansanryhmän vahingoittaminen. KO on kuitenkin jostakin syystä päätöksessään hylännyt sen periaatteen, että nimenomainen tarkoituksellisuus olisi pitänyt osoittaa. Tämä on merkittävä kannanotto.

Tulkoon tässä mainituksi, että Neuvostoliitossa lehdistön tehtävistä puhuttaessa erotettiin toisistaan agitaatio eli kiihotus, joka liittyi jonkun nimenomaisen tehtävän valmisteluun, esimerkiksi suunnitelman täyttämiseen ja toisaalta propaganda, joka tarkoitti kommunismin oppien yleistä valistamista kansalle.

Tällainen jaottelu onkin normaalin logiikan kannalta välttämätön, ellei haluta päästää oikeusistuimia jo setvimään ajattelijoiden kammiossa kehittelemiä filosofisia näkemyksiä. Ellei tätä eroa tehdä, on ovet tässäkin asiassa avattu selkoselälleen totalitarismille.

Sitähän tämä päätös muutenkin osaltaan merkitsee. Oleellisena pidän sitä, että se osoittaa täydellistä suhteellisuudentajun puutetta. Käsiteltävänä oli tässä tapauksessa nimenomaan yhden henkilön käyttämät pari sanaa, joita on pidettävä aivan normaaleina asianhaarat huomioiden.

Mikäli uskonnollinen henkilö erityisesti omille joukoilleen ja miksei kaikille muillekin kohdistaa julistuksen, että jokin asia on synti ja häpeä, lisäämättä siihen minkäänlaista velvollisuutta käydä syntisten kimppuun tavalla tai toisella, täytyy sen olla sallittua jokaisessa sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kansalaisvapauksia on hiukankaan tallella.

Asialle voi nauraa ja joku tosikko voi vaikka siitä suuttua, mutta mitään rikollista siinä ei ole voitu katsoa olleen ennen tätä päätöstä. Poliisi ja alemmat oikeusasteet ovat olleet samaa mieltä. On aivan yhtä mahdollista ja oikeutettua ilmaista sellainen mielipide, että poliittiset tuomiot ovat synti ja häpeä. Joka niitä kannattaa, saa vastata puolestaan.

Asian -ja juuri tämän nimenomaisen pikku kirjoituksen, koska käsittely koski nimenomaa sitä- luokittelu rikokseksi ja nimenomaan viharikokseksi on saatu aikaan pohdiskelemalla oppineesti erilaisten yleiskäsitteiden merkitystä ja ennakkotapauksia ja niiden käytön mahdollisuutta tässä asiassa.

Päätös, joka syntyi äänin 2-3 on sitten vaatinut rangaistusta asiasta, jonka tähän asti on ehdottomasti täytynyt kuulua vapaan ihmisen oikeuksiin vapaassa yhteiskunnassa.

On hätkähdyttävää huomata, miten monet sosiaalisessa mediassa ovat myötäsukaisesti  kauhistelleet Räsäsen ”rikosta” ja ilmoittaneet hyväksyvänsä tämän ratkaisun, joka käytännössä oikeuttaa valtion rangaistuselinten tunkeutumisen aivan normaaleina pidettyjä ja aivan mitättömiäkin asioita käsittelemään.

Kuten keskiajan skolastikot oppivat taitavasti käyttämään yleiskäsitteitä pyrkiessään osoittamaan Jumalan tahdon tässä tai tuossa asiassa, myös juristien tehtävänä on osoittaa ne mahdollisuudet, joita voimassa oleva laki tarjoaa erilaisissa pulmakysymyksissä.

Mikäli tällöin ei ole mukana suhteellisuudentajua, on aikoinaan ollut mahdollista löytää aivan triviaalista asiasta vaikkapa liitto paholaisen kanssa ja tuomita sen takia roviolla poltettavasi.

Tämä mahdollisuus on jo laista poistunut, mutta sen sijaan sinne näyttää koko ajan tulevan sellaisia uusia pykäliä ja tukintoja, joiden käyttö mahdollistaa erittäin vaarallisen kansalaisvapauksien rajoittamisen.

Tässä tapauksessa määrättiin nyt sakkoja ja ratkaisu tehtiin äänin 2-3. Oikeuden enemmistö siis käytti sille annettua valtaa antaakseen langettavan tuomion asiassa, jossa ei enempää poliisin kuin kahden alemman oikeusasteen mielestä ollut tapahtunut mitään tuomittavaa.

Tuomiovalta on yksi valtiollisen vallan laji ja kansalaisten on syytä suhtautua myös siihen kriittisesti aivan samoin kuin heillä on oikeus ja jopa velvollisuus suhtautua kriittisesti valitsemansa eduskunnan toimintaan.

Korkeimman oikeuden tässä käsitelty päätös on kansalaisten kannalta erittäin huolestuttava antaessaan mahdollisuuden puuttua lähes mihin tahansa erilaisia kuppikuntia kohtaan esitettyyn aivan vähäiseenkin paheksumiseen tai kritiikkiin.

”Vihapuhepykälä” tekee asian mahdolliseksi ja KO:n tuomio osoittaa, että tuollaisen mahdollisuuden käyttämistä ei tietyillä tahoilla suonkaan kaihdeta.

Niin sanottu oikeustiede on saanut maassamme ”tieteen” tittelin vasta muutama vuosikymmen sitten. Sitä ennen puhuttiin lainopista, mikä onkin asianmukainen tapa nimittää sitä toimintaa, jota juristit harjoittavat.

 Ei heidän tehtävänään ole keksiä mitään uutta tai selittää luontoa tai ihmistä, vaan pohtia yleiskäsitteiden käyttöä ja tehdä sitten niiden sallimia päätöksiä. Tarpeellinen asiahan tämä on, mutta kuten kakiki tässä maailmassa, se voidaan hoitaa hyvin tai huonosti ja se voi palvella yhteiskuntaa tai vaarantaa sen etuja.

Tähän saakka olemme saattaneet yleensä luottaa siihen, ettei lainsäädäntö- ja toimeenpanovallasta erotettu tuomiovalta ole meillä ryhtynyt minkään poliittisen suuntauksen käsikassaraksi ja on yleensä myös säilyttänyt suhteellisuudentajunsa.

Ajat näyttävät muuttuneen. On syytä tutkia, miten ja miksi näin on käynyt nimenomaan KO:n kohdalla. Kansalaisina asia kiinnostaa meitä myös Suomen kansainvälisen maineen kannalta. Nyt tehty päätös on sen luokan skandaali, ettei sitä voi pyyhkäistä pois selittelemällä, ettei se esimeriksi liity uskontoon.

Kyllähän asia nimenomaan uskontoon liittyy ja se on kohtuudella tulkittavissa uskonnon ja jopa perinteisen kristinuskon vainoksi. Asiasta ei millään brännvinsadvokatyrillä pääse yli eikä ympäri. Tämä on sen luokan kysymys, joka ei ole enää millään tavalla verrattavissa johonkin silmien venyttelyyn.

Ehkäpä presidentti voisi nyt ainakin tässä tapauksessa käyttää nopeasti armahdusoikeuttaan. Se voisi vielä pelastaa jotakin siitä mainehaitasta, joka maallemme on varmasti tulossa.