sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Venäläisen sielun varjo



Venäläisen sielun varjostuma

Kun Venäjän joukot olivat vallanneet Etelä-Osseetian, eli siis pian 08.08.08. jälkeen, mitattiin kansan mielialaa sosiologisella kyselyllä ja todettiin sen nousseen korkeuksiin. Putinin politiikkaa kannatti 88 prosenttia venäläisistä.
Sosiologien mielestä tuollainen tilanne on epänormaali ja verrattavissa siihen, että ihmisellä on 40 asteen kuume. Ja potilas ei tässä tapauksessa tietenkään ollut Putin, vaan Venäjän kansa.
Krimin liittämisen jälkeen niiden määrä, jotka hyväksyvät Putinin politiikan, on ollut 82-83. Tämäkin on saanut sosiologit ihmettelemään ja etsimään asialle selitystä.
Liberaalin Levada-keskuksen sivuilla asiasta on kesäkuun alussa haastateltu sosiologi Aleksei Levinsonia, joka on kollektiivisen alitajunnan tuntija. Artikkeli on otsikoitu ”Henkinen kuoppa” (Mentalnaja jama).
Levinsonin mielestä Sekä Gruusian sota että Krimin kaappaus ovat toisiinsa verrattavia asioita. Kyseessä on jotakin, joka on ”meidän” tai ainakin entinen ”meidän” ja joka suorittaa petoksen tai aikoo suorittaa sellaisen ja saa rangaistuksensa. Kyseessä on siis oikeudenmukaisuuden toteuttaminen ja samalla näytetään USA:lle ja EU:lle. Tärkeätä on tyyli: näin Venäjä näyttää miten hommat hoidetaan ”meikäläisittän” ja miehekkäästi. Eurooppalaiset puuhastelkoon pakotteiden ja sääntöjen kanssa, mutta meillä tehdään eikä meinata. Tärkeintä on, että käyttäydytään kuin suurvalta.
Mistä sitten juontuu Venäjän kansan taipumus ryhtyä yht’äkkiä niin innokkaasti kannattamaan juuri tuollaisia asioita? Kannattaa muistaa, ettei Krimin riistäminen Ukrainalta olisi pari vuotta sitten tullut kenellekään edes mieleen. Levinsonin mielestä pelkkä viittaaminen yksipuoliseen propagandaan ei riitä, kyseessä on syvempi trauma.
Se juontaa juurensa vuosien 1985-1993 katkerista kokemuksista. Silloin oli petytty kommunismiin ja  ryhdyttiin suurin odotuksin siirtymään normaaliksi sivistyneeksi valtioksi. Tuloksena oli kaaos, jossa kaksi kolmasosaa kansasta vuosien ajan hakkasi päätään seinään, kaikki hajosi.
 Kriisi oli siis kaksinkertainen, ensin petti yksi ja sitten toinen. Sitten oltiinkin kypsiä ajatukselle Venäjän erityistiestä (osobyj put). Se on siitä hyvä käsite, ettei kukaan ainakaan ole selittämässä, että Venäjä on vaikkapa kehityksestä jäljessä. Ei sillä tiellä ole ketään muuta kulkemassa eikä normeja antamassa.
Levinsonin mielestä kriisi jätti venäläiseen sieluun jäljen, joka on kuin varjostuma röntgenkuvassa. Siitä ei tiedä, mitä se on, mutta selvää on, että kyseessä on hyvin paha asia.
Levinson viittaa myös siihen, että 40% venäläisistä kuitenkin vielä hiljattain ilmoitti sympatisoivansa niitä, jotka protestoivat Bolotnajalla. Venäjällä siis haluttiin vallanvaihtoa, mutta toisin kuin Ukrainassa se ei onnistunut. Ehkäpä ukrainalaisia itse asiassa kadehditaan? Joka tapauksessa heille oli erityinen sokki se, että Venäjän kansa niin yksimielisesti kannatti Krimin riistämistä.
Joka tapauksessa Venäjän kollektiivinen tajunta on nyt Levinsonin mielestä mentaalisessa ja moraalisessa kuopassa, josta on vaikea nousta. Innostuksen huumassa monet ovat vieläpä tulleet sanoneeksi yhtä ja toista sellaista, jota eivät olisi aiemmin pitäneet säädyllisenä. Kun kuume laskee, on mennen kanssa vielä elettävä. Nyt Venäjä tarvitsisi katharsista, ehkäpä Saharovin kaltaista moraalista johtajaa, joka aikoinaan uskalsi sanoa totuuden Afganistanista ja sai mielet muuttumaan.
En epäile Levinsonin pätevyyttä venäläisen sielun tuntijana. Hän on tutkinut sitä muun muassa antamalla ihmisten piirtää kuvia Venäjän ja ulkomaiden suhteesta. Tuloksena on ollut kuvia valtavasta Venäjästä, jota ympäröi vähäpätöinen vihamielinen periferia. Sen raivoaminen vain korostaa Venäjän suuruutta.
Levinson on oikeassa ainakin siinä, että kuume aina aikanaan laskee. Nyt se on havaittavissa Itä-Ukrainan kohdalla, jota vielä maaliskuussa haluttiin kovasti liittää Venäjän yhteyteen. Nyt asenne on jo paljon varovaisempi ja sotilaallista väliintuloakin kannattaa suhteellisen harva (11%  ehdottomasti, 20% yleisesti ottaen kyllä). Sitä vastaan on selvä enemmistö (32% ehdottomasti ei, 24% lähinnä ei).
Kieltämättä nämäkin ovat aika korkeita lukuja ja hyvin yllättäviä sen valossa, mikä venäläisten suhde veljeskansaan on viime vuosikymmeninä ollut. Varmasti suuri merkitys on ollut sillä propagandalla, jonka mukaan venäläisiä Ukrainassa ahdistelevat fasistit ja ”benderiläiset” (Banderan aatetoverit, joita jostakin syytä ruvettiin nimittämään termillä, joka tuo mieleen veijariromaanin sankarin, Ostap Benderin).
Ja mitä me suomalaiset opimme tästä, vai opimmeko mitään? Kun lukee tutkimuksia siitä, miten suhtautuminen eri maihin on Venäjällä viime aikoina muuttunut, voi todeta, ettei Suomea näy vihamielisiksi arveltujen luettelossa. Sen sijaan se löytyy ystävämaiden joukosta ja on suunnilleen Italian ja Mongolian kanssa samalla tasolla. Varsin korkeana pidettävä pistemäärä 5-7 vuosina 2005-2011 on tosin laskenut: vuonna 2013 tuli 4 pistettä ja 2014 3, mutta johtuen tutkimuksen luonteesta (oli nimettävä 5 Venäjälle ystävällisintä maata) on Suomen sijoitus enemmän tai vähemmän satunnainen ja kertonee erityisesti siitä, ettei se monelle tule erityisesti mieleen.
Joka tapauksessa Suomea voi verrata Ukrainaan, joka vielä viime vuonna sai 16 pistettä ja nyt vain yhden. Kovin yllättävää ei ole, että EU:n suosio on nyt pohjamudissa ja 60% suhtautuu siihen enemmän tai vähemmän kielteisesti. Yllätys monelle lienee sen sijaan se, että Kiinan suosio, joka on viime vuosina kasvanut pariinkymmeneen prosenttiin, onkin tänä vuonna harpannut peräti neljäänkymmeneen.
Mutta suurvaltapolitiikka on ennenkin ohjaillut kansojen sympatioita. Muistakaamme vain sitä, miten kuumia russofiilisiä sympatioita heräsi Ranskassa 1800-luvun lopulla, kun siellä huomattiin, että Venäjä, tuo äskeinen vihollinen ja milteipä perivihollinen voisikin auttaa lyömään saksalaiset ja palauttamaan Elsass-Lothringenin. Samalla toteutuisi sekä historiallinen oikeudenmukaisuus että palautettaisiin Ranskan kunnia!
Mutta Suomessa meillä ei ole Venäjän kanssa mitään kalavelkoja selvitettävänä. Tuskin Venäjän kansa edes osaa olla katkera suomalaisten torjuntavoitosta, koska siellä luullaan, että sodan voittivatkin venäläiset. Minun ainakin olisi vaikea kuvitella, että sodan syy voisi löytyä vaikkapa jonkun puolihullun dosentin keittelemästä lapsenruokkojutusta. Ei Venäjän kansa sentään niin ailahtelevaa liene.
Alueellisessa mielessä Venäjä on varmastikin tällä suunnalla tyydytetty eikä meillä ole mitään syytä hankkia itsellemme ikävyyksiä niiden ristiriitojen takia, joita joillakin toisilla Venäjän kanssa saattaa tulla.

20 kommenttia:

  1. Lueskelin Poroshenkon virkaanastujaispuhetta. Teksti oli kirkasta ja kylmää: Krim oli, on ja tulee olemaan osa Ukrainaa. Ukrainan kieli on ainoa virallinen kieli. Ei federalisaatiota. Ukrainan tulevaisuus on EU:ssa. Budapestin sopimus uusitaan (luultavimmin ilman Venäjää sopimuskumppanina) ja niin edelleen. Venäjä mainittiin nöyryyttävällä tavalla palkkasotureiden ja vääristelevän propagandan yhteydessä.

    Sananlaskun mukaan; parhaani yritin mutta lopputulos oli sama kuin yleensä. Venäläisille saattaa varsin pian alkaa valjeta, että repiessään miehekkäästi Krimin irti Ukrainasta he tulivat samalla tönäisseeksi Ukrainan ehkä lopullisesti irti Venäjästä ja samantien osaksi Eurooppaa. Novorossiya Ukrainasta tottavie tuli kuin tulikin - mutta ei Venäjälle vaan Euroopalle.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi löytyä jäitä hattuun ja aloittaa neuvotteluprosessi. Siinä se sitten ajan mittaan saattaa järkikin palautua.

    VastaaPoista
  3. "Mutta Suomessa meillä ei ole Venäjän kanssa mitään kalavelkoja selvitettävänä."

    Karjala? Petsamo? Etc.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuressa isänmaallisessa sodassa Suomi itse tyhjensi Karjalan asukkaista jättäen poltetun maan vihollisille. Saavutus hakee vertaistaan sotien kansaivälisessä historiassa. Saatiin katkeria muistelijoita kun rikas Karjalan kansa hävitettiin maailman kartalta sulauttamalla suomalaisuuteen.

      Poista
  4. Niin ja Turun rauhan asiakin vaatii selvitystä. Verta pakkiin!

    VastaaPoista
  5. "Venäläisen sielun varjostuma"

    Historia jos mikä voi tutkia näitä varjostumia. Muuan venäläinen filosofi jakoi ihmiset kolmeen kategoriaan: johtajat, päälliköt ja sokeat massat. Näin kuvattiin tulevaisuuden yhteiskuntaa. Johtajat olivat tietenkin parhaista parhaita eli aristokratian aristokratiaa, jotka valitsivat sopivia päälliköitä komentamaan ja mobilisoimaan massoja.

    Iivana Julma teki perustyön tuhoamalla ylimystön, suurin työ oli tehty stalinismin aikana, jotta massoilla olisi mahdollisimman vähän silmiä/ymmärrystä. Vanhat bolshevikit olivat tuhottu, suurten puhdistusten aikana likvidoitiin eliitti, älymystö, intelligentsija. Sen tilalle kasvatettiin ns. народная интеллигенция, jotta se pystyisi näkemään asiat ainoastaan proletariaatin ja köyhimmän talonpoikaiston liiton kannalta katsottuna. Näin luotiin kansa, jota sanottiin совки/neukut.

    Teollisiiden ja teknologian kehitys vaativat koulutusta yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa. Sivistys ja älykkyys pääsivät kukoistamaan ja samalla pohtimaan yhteikunnallisia asioita: mitä kommunismi on? Mutta sehän ei sopinut johtajille/demiurgeille, joten yli kolme miljoonaa älyniekkaa oli teljetty psykiatriseen pakkohoitoon vuosikausiksi.

    Neuvostoliiton romahduksen jälkeen älyniekat riensivät Länteen, koska siellä vapauden lisäksi saivat paljon korkeampaa palkkaa. En ole vielä nähnyt tilastoja siitä, paljonko aivoja on virrannut Venäjältä pois.

    Tätä taustaa vasten on hauska lukea Venäjän ulkoministerin Lavrovin "Krasnaja Zvezda"-lehdessä 7.6.14. valitusta siitä, että Länsi-Euroopassa jo vuosisatoja venäläisiin suhtautudutaan kuin vieraisiin, ei-eurooppalaisiin.

    Venäläisen sielun varjostumasta kertoo myös Harvardin Timothy Coltonin (Delovoi Peterburg 6.6.14.) huoli: "...jos monien vuosien kuluttua Putin kuolee ollessaan virassaan, niin hyvin monia ongelmia tulee hänen seuraajiensa eteen. Ei tekisi mieli edes ajatellakaan sitä."

    VastaaPoista
  6. Tänään, yhdeksäntenä kesäkuuta kaikista vuoden päivistä, koko Suomi lukee iltalehdistä kuinka Putinin neuvonantaja Sergei Markov kertoo meille kuinka Suomi voi "russofobian vuoksi" sytyttää kolmannen maailmansodan. Samainen Markov käytti muuten samaa russofobia selityskorttia myös silloin kun hänelle selvisi, että Nobelin rauhanpalkintoa ei saanutkaan Pres. Putin, joka kuulemma olisi sen oikeasti ansainnut.

    Asiaa ei pidä vähätellä. Pres. Putin itse selitti maaliskuun 18. päivän puheessa kuinka Kiovan vihatun vallanvaihdon takana olivat "nationalistit, uusnatsit, russofobistit ja antisemiitit". Russofobia on siis hyväksytty syy aloittaa maan painostus ja uhkailu.

    Jos Lavrov ei heti puutu Markovin löysiin puheisiin Suomen väitetty russofobisuus puolivirallistuu ja alkaa hiljalleen muuttua Venäjän viralliseksi kannaksi. Suomi alkaa Venäjän silmissä muuttua viholliseksi.

    VastaaPoista
  7. Olen hyvin usein pohtinut tuota sodassa voittamisen problematiikkaa. Ensi kerran se välähti mieleeni 1970-luvulla nuorena pojankloppina kun havaitsin OECD:n talouskasvutilastoissa kuinka Japani, Saksan Liittotasavalta, Suomi ja Itävalta koreilivat kärkisijoilla kun taas Britannia ajautui käytännössä velkasaneeraukseen, USA:n kasvu osoitti hidastumisen merkkejä ja Neuvostoliitto - no jaa, viljava maa ja maailman suurin viljan ostaja puhumattakaan muista ongelmista joista tosin vähän puhuttiin.

    Sodan voittaminen taitaakin pitkässä juoksussa olla melkoinen riski ehkä juuri siksi että se näyttää lujittavan vallitsevan eliitin asemaa, tekevän siitä omahyväisen ja pysäyttää tietyn välttämättömän muutoksen ja "säätykierron".

    Mitä Venäjään tulee niin sehän on eliitin puolesta jämähtänyt nololla tavalla noihin II maailmansodan juoksuhautoihin ja sieltähän sen olisi kömmittävä 2010-luvulle maailmaan jossa lännen painoarvon käyrä sojottaa kaakkoon kun taas vanhat vahvat itäisen kulttuurit ja tuo Saharan eteläpuolinen Afrikka taas kasvattavat merkitystään. Demografialla on keskeinen merkitys maailman muuttajana. Kansakunnan voima saattaa sittenkin lähteä juuri naisen lanteista.

    VastaaPoista
  8. Kuinkas se "edistyksellinen" hahmo eräässä Veikko Huovisen novellissa totesi: "Eiköhän me vaan kaikessa rauhassa kiikutella kiikkustuolissa"?

    Alentuvasti mielenvikaisuuteen viittaaminen ei kuitenkaan vähennä erinäisten irrationaalisten toimijoiden painoarvoa. Valitettavasti. Noissa puolihulluiksi kutsutuissa dosenteissa ja desanteissa kyllä löytyy, eivätkä he ole yksittäistapauksia, vaan pöräävät omissa tukiryhmissään:

    http://www.tagesanzeiger.ch/ausland/europa/Gipfeltreffen-mit-Putins-fuenfter-Kolonne/story/30542701







    VastaaPoista
  9. Ei mielenvikaisuuteen viittaaminen sen kummemmin alentuvaa ole. Terveys on oikeasti vakava asia. On aina melkoinen joukko ihmisiä, joilla on esimerkiksi persoonallisuushäiriö. Kun tarjolla on sopivia ärsykkeitä, esimerkiksi massahysteriaa ("40 asteen kuume"), niin he aktivoituvat ja alkavat päästellä paperille mitä uakomattomimpia vuodatuksia.Sen jälkeen janotaan tositoimia. Realismi on silloin pelkkä kirosana ja "mahdottoman vaatiminen" on ainoa, joka kiinnostaa.

    VastaaPoista
  10. Jospa rauhallisesti asioihin suhtautuva tullaan länsimaissa jatkossa luokittelemaan eräänlaiseksi mielipuoleksi joka ei ymmärrä maailman tuskaa ja epäoikeudenmukaisuuden kauheutta. Samaahan väitti muuan YLE:n päiväkirjan pitäjä ennen eläkkeelle siirtymistään määrittelemällä että "ajattele positiivisesti" tarkoittaisi samaa kuin että "älä ajattele mitään". Suomessahan positiivinen ajattelu jo sinänsä luokitellaan typeryyden varmaksi todisteeksi kun taas Erno Paasilinnan, Pentti Linkolan, Väinö Linnan ja jopa Heikki Yli-Kankaan tapaiset saavat "ikävien tosiasioiden tuojina" sekä "myyttien murtajina" heti suuren ajattelijan maineen oli heidän teesinsä ja todisteensa taso sitten mitä tahansa.

    Jo 1970-luvulla oli nähtävissä kehitys joka johti lopulta siihen että konservatiivinen kristitty oli tulossa yhteiskunnallisesti radikaaliksi itse radikalismin muututtua osaksi uutta vakiintuvaa valtarakennetta. Suomessa on myös aika vähän käyty sitä keskustelua minkä on herättänyt muutaman evoluutiotutkijan tutkimuksen mukana esittämä teesi jonka mukaan evoluutio suosisikin itseasiassa uskonnollisia ihmispopulaatioita ja hylkisi erityisesti ateisteja. Vallitsevan totuuden eli pravdan mukaanhan kaikki ovat muuttamassa pluralismin hengessä parrakkaiden naisen yhdyskuntaan. Nyt siis jopa evoluutioteoriakin on asettunut suvaitsevaisuutta vastaan. Pöyristyttävää.

    VastaaPoista
  11. Vanha tarina kertoo, kuinka eräässä valtakunnassa puhkesi joukkohulluus ihmisten syötyä torajyvien saastuttamaa viljaa. Kun kuningas sai kuulla tästä totesi hän:

    "Kuinka kauheaa! Mutta jos aion olla heidän kuninkaansa, eikö minunkin pitäisi tulla heidän laillaan hulluksi? Mutta tehkäämme otsaamme merkki, jotta muut tietävät, että me valitsemme hulluutemme, siinä missä toiset vaan ovat hulluja."

    Asioita voidaan katsella erinäisistä psykologisista, uskonnollisista tahi filosofisista näkökulmista, mutta kansainväinen(kin) politiikka on vallan ja resurssien tavoittelua. Kaikki muu on kuorrutusta.

    VastaaPoista
  12. Hyvä artikkeli, mutta yksi lause pisti silmiin:

    ”Tuskin Venäjän kansa edes osaa olla katkera suomalaisten torjuntavoitosta, koska siellä luullaan, että sodan voittivatkin venäläiset.”

    ”Torjuntavoitto” on suolamaisten keksimä sana kansan ylpeyden ylläpitämiseksi ja tietenkin Venäjällä kenellekään ei voi tulla ajatusta Suomen ”voitosta”. Se, että Neuvostoliitto voitti tuon sodan, on historiallinen tosiasia. Ei mitään todisteita olemassa, että vuonna 1944 oli tarkoitus päästää Helsinkiin asti. Neuvostoliitto halusi irrottaa Suomen sodasta ja keskittyä Saksaan, ja näin se kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Neuvostoliitto halusi"

      Mikä oli se Neuvostoliitto vuonna 1944, jossa ei muka ollut Stalinin diktatuuria? eikä proletaarisen maailmanvallankumouksen ideaa?

      Neuvostoliitto halusi?!

      Stalinin oli pakko keskittyä Saksaan, koska Suomessa ei päässyt pidemmälle. Näin se kävi.

      Poista
    2. Ajatus maailmanvallankumouksesta hylättiin jo 30-luvulla.

      Saksaan oli pakko keskittyä joka tapauksessa riippumatta tilanteesta Suomen rintamalla.

      Poista
    3. "Ajatus maailmanvallankumouksesta hylättiin jo 30-luvulla."

      Ns. maailman sosialistisen järjestelmän olemassaolo todistaa sen, että maailmanvallankumousta toteutettiin, tavalla tai toisella. Vuoden 1968 Pariisin "punaisen renkaan" kuohunta ja mellakat olivat osa sitä. Samana vuonna Venäjän yliopistoissa professorit hyppivät ilosta, että nyt Ranskasta tulee sosialistinen ja sen jälkeen kaikki muut Euroopan maat seuraavat perässä sosialismiin kuin kissanpojat. Suomeenkin perustettiin kohta Taisto Sinisalon stalinistinen organisaatio.

      Poista
  13. Ja kyllähän oikeinajatteluun nykyään kuuluu myös sentimentaalisuus, oikein tunteminen. Siihenhän tämä hirmuinen vouhotus vihapuheesta liittyy. Sinänsä vanha idea, että syntiä tehdän ajatuksin, sanoin ja teoin, mutta ei sen ennen ollut valtion ja yleisen syyttäjän asia.

    VastaaPoista
  14. "Harvardin Timothy J. Coltonin (Delovoi Peterburg 6.6.14.) huoli: "Если случится так, что через много лет Путин уйдет из жизни, оставаясь на своем посту, я вижу так много проблем для его преемников, что не хотелось бы об этом и думать!."

    Timothy J. Coltonin ajattelutapa on läpikotaisin demokraattinen, joka perustuu Läntiseen/Eurooppalaiseen tuhatvuotiseen filosofiseen perinteeseen. Samoihin periaatteisiin perustuu myös Venäläinen vallankumous, mutta dialektisesti eri tavalla. Vladimir Iljitsh Uljanov ja Iosif Vissarionovitsh Dzhugashvili muuttuivat metamorfoosisesti Leniniksi ja Staliniksi. Lenin-Stalin. Siinä on historiallisen jatkuvuuden symboliikkaa, joka osoittautui todeksi kun Leninin kuoleman jälkeen johtajaksi tuli Stalin Leninin poliittisen testamentin mukaisesti.

    Kaikki tämä merkitsee vain sitä, että ennen Putinin lähtöä elämästä ilmestyy ajoissa Varjo-Putin, samoin kuin aikoinaan Stalin seurasi Leniniä.

    VastaaPoista
  15. "Se (trauma) juontaa juurensa vuosien 1985-1993 katkerista kokemuksista. Silloin oli petytty kommunismiin ja ryhdyttiin suurin odotuksin siirtymään normaaliksi sivistyneeksi valtioksi."

    Trauma alkoi itse asiassa vuonna 1982, kun Brezhnev, Andropov ja Tshernenko kuolla kupsahtivat oikein peräkanaa. Se oli voimakas signaali siitä, että sosialismi olikin jotain mätää ja kommunismia ei kannata edes toivoakaan. Venäläisen sanalskun mukaan "Рыба гниет с головы", Politbyron pääsihteerit katosivat poliittiselta kentältä toinen toisensa jälkeen. Brezhnevin, Andropovin ja Tshernenkon kilpajuoksu tuonelaan oli merkki Moskovan joutumisesta umpikujaan, eikä mitään muta. (Niinä vuosina kaunista, melankolista klassista musiikkia saatiin kuulla radiosta oikein yllin kyllin.)

    Moskovan historiallinen umpikuja on selitettävissä monilla, mm. taloudellisilla seikoilla. Mutta ensi sijalla on tietenkin kommunismin julistaman proletaarisen maailmanvallankumouksen epäonnistuminen. Neuvostoliiton talous oli valjastettu kehittämään raskasta teollisuuta, aseteollisuutta myös toisen maailman sodan jälkeen aseistamaan Moskovan valmistelemia vallankumouksellisia pesäkkeitä: Fidel Kastro, Che Gevara, Alliende, jne, jne, jne.

    Investoinnit maailmanvallankumoukseen olivat valtavat, mutta pääoman tuotto oli pääosin kehno. Kremlistä ei tullut maailman yksinvaltiasta herraa huolimatta jopa nine elevenistä. Se on trauma.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.