Pietari on paikallaan

Pietari on yhä siellä

Kun kuulee sanottavan, että Venäjä on siirtynyt itään tai Suomi länteen ja muuta vastaavaa, täytyy aina välillä käydä tarkistamassa tilanne.

Juhannuksen tienoona etäisyys näytti olevan entisensä, vaikka Kiinan vaikutus on tulla tupsahtanut aivan lähitienoille. Uusi kaupunginosa Baltian helmi (Baltijskaja žemtsuzina) http://www.balticpearl.spb.ru/project/ sijaitsee Tuutarin tienoilla Inkerinmaalla, lähellä Pietarhovia. Alue valmistuu ensi vuonna ja sille kuulemma kertyy hintaa kolme miljardia dollaria. Raha kuuluu olevan kiinalaista. Raju on ajan riento.

Ajoin siitä vain ohi, mutta varsin vaikuttavalta se näytti, neuvostoarkkitehtuurista tai muusta onnettomasta funktionalismin perinnöstä ei näkynyt jälkeäkään. Hyvä näin. Rupesin kuitenkin kummastelemaan sitä, ettei mikään suomalainen tiedotusväline ole tainnut huomata koko asiaa, mutta eiväthän ne tiedä Pietarista mitään muutakaan.

Onhan kaupungissa aina sentään jotakin uutta ja erikoista. Uusia metroasemia on rakennettu ja rakenteilla ja liikennettä kai halutaan sujuvoittaa myös kaupunkipyörillä, joita sielläkin on nyt tarjolla. Vaikka autoilijoiden tavat ovat valtavasti parantuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, en silti tuntenut erityistä kutsumusta ruveta pyöräilemään Pietarissa. Köpiksessä se tulee ilman muuta mieleen ja miksei myös Amsterdamissa. Kun Pietari näköjään taas haluaa Amsterdamiksi, on idea erinomainen, mutta voihan siihen vielä aikaa mennä. Suunta on kuitenkin aivan selvästi oikea.

Toinen nykyaikaisille eurooppalaisille kaupungeille ominainen asia ovat nuorison maleksimis- ja harrastustilat, joissa voi toteuttaa ns. luovuuttaan. Sellainen löytyi entisestä leipätehtaasta entisen Pietarin Suomen instituutin naapurista ja on nimeltään etaži –kerrokset. Viisi kerrosta plus katot on varattu omaehtoiselle kulttuurille meidän Kaapelitehtaamme tyyliin. Katolle pääsi paistattelemaan päivää ja ihmettelemään näköaloja, ei maksanut mitään. Tämä on pieni asia, eikä lajissaan ihan uusi Pietarissakaan, mutta muistuttaa mukavasti siitä, että kaupunki haluaa olla kuten muukin Eurooppa ja onnistuu siinä.

Nuorisoa sattuikin olemaan kaupungissa paljon, puhuttiin yli miljoonasta ihmisestä, jotka osallistuivat koulujen päättymiseen liittyneeseen Punaiset purjeet (Alyje parusa) –festivaaliin. Palatsitorille oli rakennettu valtava lava ja Nevalla oli proomuja, jotka puolen yön jälkeen ampuivat tonneittain ilotulitteita miljoonan nuoren kiljuessa ihastustaan. En ole harrastanut festareita puoleen vuosisataan ja jätin nytkin ne väliin, mutta osallistujat vaikuttivat kiinnostuneilta.

Poliittisen historian museo, http://www.polithistory.ru/  on nyt kokenut täydellisen mullistuksen ja järjestetty Venäjän historian ”tienhaarojen” mukaan. Ei hullumpi idea. Historiassa tuijotetaan yleensä aivan liikaa jatkuvuuksiin ja unohdetaan historiallisten valintojen ja bifurkaatioiden ratkaiseva merkitys. Asia liittynee taannoiseen talous- ja sosiaalihistorian nousuun, joka vaikuttaa yhä kaikkialla.

Itse näyttelyjen sisällöstä on lyhyen tutustumisen perusteella vaikea sanoa mitään. OIin haistavinani patriotismin nousua, mutta en pysty äkkiä sanomaan, mikä olisi merkittävästi tässä suhteessa muuttunut. Ehkä se kuitenkin oli näyttelyn yleisilme. Yhtä kaikki, museo on antoisa ja sisältää paljon dokumentaatiota, johon kannattaa syventyä, jos henki siihen kehottaa. Uutta oli, että kaikki tärkeimmät tekstit olivat myös englanniksi.

Venäjänkieleen sentään luotettiin Kirovin kotimuseossa, Kamennoostrovski-prospektilla. Talohan oli sama, jossa tapahtuivat Kuusien klubin murhat vuonna 1920. Niistä on paljon kirjoitettu ja itsekin kauan sitten kirjoitin siitä pienen artikkelin. Nyt muuan pietarilainen tutkija on tehnyt siitä FSB:n arkiston dokumentteihin perustuvan tutkielman, joka on sangen kiinnostava. Suomalaiset alan lehdet eivät julkaisseet sitä sen takia, ettei niillä ole rahaa käännöksiin. Ehkäpä se kohta jostain löytyy julkaistuna esim. englanniksi. Sen se ansaitsisi.

Itse talo oli puolue-eliitin asuinpaikka ja elintaso sen mukaista. Tämän talon arkielämästä on kirjoittanut muun muassa professori Natalija Lebina. Artikkeli julkaistiin toimittamassani kirjassa. Se oli tainnut jäädä muuten pätevältä henkilökunnalta huomaamatta, mutta täytyypä tuoda se sinne ensi kerralla. Tämäkin museo on yksi niistä paikoista, joissa kannattaa käydä aina silloin tällöin. Se on aikansa kuva eliitin silmin, mutta tarjoaa kyllä välähdyksen myös rahvaan elämään.

Pietarin aina kiinnostavasta kulttuuritarjonnasta tuli nyt käytyä katsomassa vain Kulkukoiran Vertinski-esitys. Ihan hyvä lajissaan, vaikka ei nyt poikkeuksellisen sykähdyttävä. Ljudmila Ulitskajan näytelmän esitys Baltijski domissa sen sijaan oli peruutettu, mikä suvaittiin ilmoittaa vasta sitten, kun näytännön oli määrä alkaa. Sääliksi kävi kukkakimppujen kanssa saapuneita, jotka kertoivat vielä netistä tarkistaneensa, että näytäntö pidetään. Neuvostomeininki tuli mieleen.

No, jotakin neuvostoliittolaista Pietaristakin aina löytyy, mikäli viitsii etsiä. Sellainen oli hotelli Azimutin matalampi siipi ja aivan erityisesti sellainen oli paikan idioottimainen aamiaisjärjestely. Mutta onneksi lähistöllä oli useitakin kelvollisia aamiaispaikkoja, yksi jopa auki ympäri vuorokauden. Ei Pietari enää mikään Leningrad ole, ei sinne päinkään. Missä esimerkiksi mahtaa kulkea Venäjän sushiraja vai onko sitä lainkaan?

Ravintola Jevrazijassa saa niin hyvää ja monipuolista aasialaista ruokaa, mukana mm. uzbekkilainen keittiö, että tuli oikein ostettua alennuskortti. Bonukset ovatkin mahtavia, jopa 80 prosenttia. Pakko se on päästä taas pian sinne syömään. Mutta ruoasta viis, tuossa uudessa itämaisuudessa on jokin erikoinen sivumaku. Pietari näyttää olevan täynnä itämaista ruokaa ja pian kai rahaakin. Gallupit hehkuttavat uudelleen löydettyä ystävyyttä suuren naapurin kanssa.

Tuntuu jotenkin oudolta nähdä tuo idän suuri läsnäolo juuri Pietarissa, tuossa Venäjän kaupungeista eurooppalaisimmassa ja epävenäläisimmässä, kuten aikanaan oli tapana sanoa. Mieleen tulee vallan Andrei Belyin Peterburg- romaani, jossa Aasia-teema nousi pahaenteiseksi ja uhkaavaksi. Kiina näyttää nyt olevan jo Pietarissa, koetetaan mekin olla sitä unohtamatta.