maanantai 23. toukokuuta 2016

Yksitoista jaloa totuutta



Yksitoista jaloa totuutta ja kulttuuriosaston tehtävät

Merkillepantava suuntaus aikakautemme intellektuaalisessa kentässä ovat värityskirjat aikuisille tai siis ikääntyville henkilöille. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, ”aikuisuutta” missään arvoväritteisessä hengessä ei toki sovi ajatella olevan olemassa eikä myöskään ole erityistä syytä ajatella, että leikki-iän tulisi jossakin vaiheessa mennä ohi.
Eipä siinä mitään, lapset, etenkin tietyssä maagisessa iässä saattavat yltää huikeisiin filosofisiin oivalluksiin ja etenkin kysymyksiin. Väristyskirjat eivät ehkä ole omiaan päästämään heidän neronleimauksiaan oikeuksiinsa, mutta onhan niiden täyttäminen kivaa askartelua, joka saattaa tuoda tietynlaista tyydytystä.
Sarjakuva, myös värittämätön, on myös yksi nykykulttuurin suuri innovaatio. Jo vuosien ajan on sarjakuvan avulla esitetty myös vakavina pidettyjä asioita. 1960-luvun Kuvitetut klassikot olivat kiinnostava yritys lisätä lasten tietämystä kulttuurista myös tätä kautta. Tavoitetaso ei ehkä ollut kovin korkealla.
Sen jälkeen sarjakuvien aluevaltaukset ovat vain jatkuneet. Merkittävien filosofien ajatuksia on saatavana sarjakuvina, samoin historian tärkeiden tapahtumien kuvauksia ja niin edelleen. Ja eihän keino asiaa pahenna. Eikö ole parempi saada nuori ihminen ymmärtämään jotakin Immanuel Kantin ajattelun problematiikasta sarjakuvan avulla kuin jättää hänet kokonaan vaille mitään käsitystä nosta asioista. Mene ja tiedä.
Selvää on, että sellainenkin aikamme ilmiö kuin feminismi levittää propagandaansa myös sarjakuvan avulla. Onhan se helppotajuinen ja nopea tapa kertoa ihmisille omasta aatteesta. Eivätköhän eri uskontojen edustajatkin tee aivan samoin?
Sarjakuva tuntuukin luonnostaan soveltuvan feminististen käsitysten propagointiin siksi, että niille on ominaista käsitys sukupuolesta ja kaikesta siihen liittyvästä sosiaalisina konstruktioina ja tarkemmin sanoen sukupuolten valtataisteluun liittyvinä konstruktioina. Kaikkihan voidaan vaikka piirtääkin.
Koska asian ydin on näin tavattoman yksikertainen, sopii mainiosti, että sarjakuvapiirtäjä konstruoi hahmoja ja tilanteita, jotka havainnollistavat jo tunnettua totuutta. Asioiden problematsointi tuskin onkaan tässä genressä mahdollista ja sitä paitsi se olisi muutenkin myönnytyksen tekemistä viholliselle ellei peräti antautumista sen edessä.
Niinpä onkin kovin luonnollista, että joku ruotsinmaalainen sarjakuvapiirtäjä on laatinut tutkielmansa naisen sukupuolielimen yhteiskunnallisesta roolista sarjakuvan muotoon. Hänhän hoitaa uskon levittämisen tointa (propaganda fide) eivätkä mitkään kysymykset asioiden merkityksistä ole tässä tai yleensäkään tarpeen tai edes sallittuja.
Niinpä on aivan normaalia, että on ilmestynyt kirja, jossa kerrotaan sarjakuvan avulla yksitoista jaloa totuutta naisen sukupuolielimen patriarkaalisessa yhteiskunnassa kokemasta todellisesta vainosta ja aliarvostuksesta.
 Koska kyseessä on konstruoitu tila, tiedämme, miten toisin, niin toisin koko maailmanhistoria olisi voinut mennä, mikäli kaikki olisikin konstruoitu toisin ja sehän olisi ollut niin helppoa: ah onni olit kerran sa, niin lähellä, niin läsnä…
Eikä järjenmukaista tilaa ole vieläkään saavutettu, joten feminismiä ja sen propagandaa tarvitaan yhä lisää ja lisää. Tässähän tätä on, lukemisia lapsille.
On ilmeistä, että nykyinen feminismi, myös tällaisissa ilmentymissään, nojaa valistuksen perintöön. Ehkä aikakaudessamme kuitenkin on jotakin perustavasti uutta?
Primitiivinen, lähinnä vähälukutaitoisille tarkoitettu saarna on sinänsä kai genrenä ollut tässäkin maassa olemassa iät ja ajat, mutta ennen se on kuulunut niihin kymmenen pennin kirjastoihin, joita ns. korkeakulttuurin piirissä ei ole noteerattu. Toki niitä kannattaisi ilmiöinä pohtia: millainen on yhteiskunta, joka tuottaa tällaista idiotismia ja mikä sen paikka on intellektuaalisessa kehityksessämme?
Yritinkin lukea Helsingin Sanomien esittelyä tuosta vaginasarjakuvasta tästä näkökulmasta, mutta huomasin, että se oli turhaa. Tämän laatulehtenä esiintyvän julkaisun kulttuurisivuilla oli lähes aukeama omaksuttu näiden sarjakuvien sanoman esittämiselle, ei siis analyysille.
Entäpä se analyysi? Eipä siinä mitään sellaista ollut, tuskinpa lienee tullut mieleenkään. Samaan aikaan, kun koko maamme ja sivilisaatiomme kohtaloa luotaavat kirjat jäävät tässä kulttuuriosastossa huomiotta, siinä löytyy runsain mitoin tilaa kritiikittömälle alkeellisen propagandan esittelemiselle, joka näyttää olevan suunnattu lukuvaikeuksista kärsiville ja toistaa vanhoja kliseitä.
Itse esitelty tavara tuskin olisikaan edes kommentoinnin väärtti, mutta väistämätön kysymys kyllä seuraa koskien julkaisupolitiikkaa: mikä se oikein on se tällainen kulttuuriosasto ja mikä on sen missio tässä maassa ja maailmassa? Missä mennään?

11 kommenttia:

  1. Eilisessä HS:ssa hissyhtiön johtaja vaati kansaa muuttamaan suurkaupunkeihin korkeisiin taloihin, koska niin tapahtuu myös vertaiskulttuuri Kiinassa.

    Siellä sanotaan eliitin jäsenten tunnistavan toisensa ilmekielellä - siltäkin osin vertaiskulttuuri.

    En kylläkään lukenut juttua otsikkoa pitemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään. HS on vajonnut syvälle journalismin tasossa. Aarno "Loka" Laitinen on oikeassa: moderni journalisti ei tiedä mitään, ei osaa mitään, eikä tunne ketään.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  2. Sarjakuvien yhteiskunnallista vaikutusvaltaa usein aliarvioidaan. Samoin Hollywoodin elokuvien. Sampo Ahto totesi joitakin vuosia sitten Göbbelsin ihailleen Hollywoodin piilotettua ja piilevää propagandistista vaikutusta. Ja sitten olisi olemassa historiantutkijoille myös sen poliittisten liikkeiden liepeillä liikkuvan epävirallisen ns. viemärikirjallisuuden vaikutus. Mm. Jari Ehrnroot piti sosialistisen agitaation tutkimisessa juuri viemärikirjallisuutta, ei virallista proosaa ratkaisevan tärkeänä ymmmärtää vaikkapa vuoden 1918 tapahtumia.

    Nämä edellämainitut ja eräät muut asiat ovat saaneet meikäläisen muuttamaan suhtautumista mm. Seiskalehden tyyppisiin julkaisuihin. Ylemmyydentuntoinen vähättely kostautuu. Nuo julkaisut, varsinkin lähdekritiikin jokseenkin 100%:lla varmistamisella takaavat niille aika merkittävän roolin poliittisen kentän vaikuttajana.

    VastaaPoista
  3. Oma jortikka, vieras pimpsloora ja miehen aivot; siinä arvojärjestyksessä kolme tärkeintä elintä.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kyllähän sarjakuvalla voidaan saada hyviäkin oppimistuloksia aikaan. Kyse taitaa olla sarjakuvan laadusta ja sen lukijoista. Saksassa koulutettiin toisen maailmansodan tiikerimiehistöjä huoltamaan ja käyttämään panssarivaunujaan rintamaolosuhteissa juurikin tarkoitukseen räätälöidyllä sarjakuvakirjasella. Tiikeriyksiköiden tulosten valossa kyseinen sarjakuva oli onnistunut tehtävässään. Olisikohan Wehrmachtinkin pitänyt julkaista ohjesääntönsä sarjakuvina?

    VastaaPoista
  6. Ääni on HS:ssa suomenkielen, mutta sydän vuorineuvosten.

    VastaaPoista
  7. Tämän päivän lehdessä Sailas kirjoittaa populisteista, jotka ovat niitä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin hän. Demareilla on tainnut jäädä vanha levy päälle eivätkä he pysty uudistumaan. Heidän populisminsa on vanhentunutta.

    Populismi on demokratiaa, mutta sitä on etuoikeutettujen poliitikkojen vaikea hyväksyä, on liian paljon menetettävää. Kansa ei tiedä kaikkea, varsinkin kun media on pravdatisoitunut, mutta se ymmärtää oman hyvinvointinsa päälle, näemmä paremmin kuin poliitikot. Eliitin on vaikea hyväksyä kansanvaltaa, ja onhan niitä aivopestyjä kansalaisiakin, jotka eivät epäile uskossaan. Heille myös feministien ideat menevät täydestä. Tosin ymmärrän nämä feministien ajatukset jonkinlaisena kätkettynä islamin kritiikkinä. Ennen kuin on liian myöhäistä. Feministit eivät voi arvostella islamia, kun se olisi rasistista. Niinpä arvostellaan omaa yhteiskuntaa. HS:lla on sama suunta, aika populistinen. Populistejahan ovat kaikki, jotka eivät ajattele kuten minä, jos olen oikein ymmärtänyt sanan merkityksen.

    VastaaPoista
  8. Onko populismia se, että Yle eilen otsikoi pääuutislähetyksensä ykkösjutun seuraavasti:

    "Itävalta torjui oikeistopopulistisen presidenttiehdokkaan". Mielikuvassa siis muka Itävällan kansa aivan samalla tavalla yhtenä miehenä torjui kauhean uhan kuin se torjui muslimien vyöryn 1529 Wienin porteilla? Vaikka vaalien tulos oli nyt 50/50.

    Otsikko olisi voinut olla myös toisessa laidassa. "Itävallassa presidentiksi pääsi vihervasemmiston edustaja. Vaalivilpistä ei näyttöä toistaiseksi."

    (Tosin jollakin alueilla äänestysprosentti on ollut 150 %:n luokka NL:n tapaan http://wahl16.bmi.gv.at/1605-303.html ;)

    Tai se otsikko olisi voinut olla keskellä: "Itävaltaan valittiin liberaali presidentti konservatiivisen ehdokkaan hävitessä vaalit äärimmäisen niukasti alle prosentin marginaalilla."

    Ylellä ei liene veronmaksajien antamaa mandaattia julistaa "totuutta", jonka mukaan konservatiivisuus ("oikeistopopulismi", kuten tuo Ylen käyttämä lyömäase ja leimakirves kuluu) tai esim. EU-kriittisyys tai maahanmuuttokriittisyys ovat "pahoja" ja vihervasemmistolaisuus on "hyvää".

    Ylen tulee vain kertoa faktat neutraalisti. Ainakin pääuutisissaan. Yle on meidän yhteinen Virallinen Lehtemme.

    Mutta onko tämä populismia, vaiko vain normaalia valtamedian putinistista manipulaatiota?

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä hesarista (lopettakaa hyvät ihmiset jo sen tilaaminen!) ja (nyky)feminismistä, mutta ei sarjakuvaa sovi noin halveksua. Se on ensisijaisesti lapsille ja nuorille suunnattu ilmaisumuoto, mutta parhaat jutut ovat sellaisia, että aikuinenkin jaksaa niitä lukea (otetaan vaikka Barksin Aku Ankat, Pikku Nemo ja niin edelleen) ja kyllä on tehty muutamia hyviä "aikuisten" sarjakuviakin, siis sellaisia jotka pesevät useimmat Suomessa julkaistut romaanit sisällöllään 10:0. Ei pidä antaa näiden tyyppien hämätä, joilla ei ole lahjoja oikeiksi kirjailijoiksi eikä kuvataiteilijoiksi, mutta vähän molempia taipumuksia ja tuhertavat sitten jotain "taidesarjakuvaa", jonka alaan tämä feministinen sarjakuvatoiminta lukeutunee. Mutta oikeasti taiteellisesti korkeatasoista sarjakuvaa on tehty.

    VastaaPoista
  10. Kapitalistista järjestelmää ei ole mikään opus kuvannut niin oivallisesti kuin Aku Ankka. Aikansa älymystön halveksima Valitut Palat kirjoitti 1970-luvulla Neuvostoliiton maatalouden ongelmista sekä kansallisuuksien ristiriidoista hämmästyttävän realistisesti. Pahkasika oli välttämätön insinööriopiskelijoille jotta he tietäisivät että duunareille on sitten turha työpaikalla tulla viisastelemaan. Lisäksi lehti sai aikoinaan eduskunnassa kyselyn aikaan siinä olleen "Kannaksen halkijuoksu 1944" lautapelin takia.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.