perjantai 9. syyskuuta 2016

Hapokasta, sanoi Kekkonen



Hapokasta

Huomasin netistä hätkähdyttävän uutisen. Kuva esitti vankkoja rautaketjuja, jotka olivat ylt’yleensä ruosteessa.
Teksti kertoi, mitä on tapahtunut: kyseessä oli hapen aiheuttama korroosio. Oletko ymmärtänyt, kysyi kirjoittaja, että myös me hengitämme koko ajan happea valtavia määriä. Jos happi kykenee tuhoamaan massiiviset kettingit, mitä se voikaan tehdä heiveröiselle ihmisorganismille?
Suoraan sanoen, en mennyt paniikkiin ja olen tuosta tiedosta huolimatta nukkunut erinomaisesti. Tiedän kuitenkin paljon asioita, joita moni ei tiedä tai uskalla tiedostaa ja joiden ymmärtäminen saattaisi turmella koko heidän elämänsä.
Mitäpä onkaan se vilja, joka muodostaa pohjan suurimmalle osalle kaikesta siitä, mitä nautimme päivittäin ravinnoksi? Se on likaisessa mullassa, myriadien mikrobien saastemeressä kasvatettua epäluonnollista monokulttuuria, jonka nousua tehostetaan inhottavilla ja vaarallisilla aineilla, joista suoranainen paska kuuluu miellyttävimpiin.
Makkara puolestaan on osittain tehty kuolleiden eläinten osista. Eläimet on ensin tahallisesti tapettu. Itse pidän kuitenkin kuollutta lihaa miellyttävämpänä ravintona kuin elävää. En tiedä miksi näin on, mutta ajattelen, että vanhat käsitykset perisynnistä selittävät asian jollakin tasolla.
Tiedän myös, että olen joka hetki voimakkaan gammasäteilyn kohteena asuessani täällä Suomessa. Monessa muussa maassa tilanne on paljon parempi. Tätä säteilyä tulee kallioperästämme aivan riippumatta siitä, onko sinne sijoitettu ydinjätteitä, jotka sivumennen sanoen eivät tuota säteilyä lisää lainkaan.
Onneksi säteilyn vaarat ovat hyvin vähäiset, joskaan eivät olemattomat. Sen sijaan erittäin vaarallista on se ultraviolettisäteily, jonka itsekin paljain silmin näen ja joka aiheuttaa suuren määrän kuolemantapauksia joka vuosi.
Minulla ei kyllä ole tapana siltä erityisesti suojautua, mutta toisaalta en myöskään mene avoimelle paikalle sitä vapaaehtoisesti keräämään, kuten monet tyhmyrit näyttävät tekevän.
Tiedän myös syöväni ja juovani kymmeniä sellaisia valmisteita, jotka aiheuttavat syöpää. Mikäli minulla riittää elinvuosia vielä vaikkapa kymmenen tai enemmän, tiedän melko varmasti saavani syövän, joka minulla nytkin jonkinasteisena lienee. Muussa tapauksessa kuolen johonkin muuhun, mutta menoa se on joka tapauksessa.
Ajatus terveenä kuolemisesta ei ole lainkaan hullumpi ja itse asiassa se on haaveenani. Sängyssä kituminen vuositolkulla ilman kykyä aktiiviseen elämiseen ei houkuttele. Siihen tilaan voi päästä monta tietä ja niitä yritän karttaa kohtuutta muistaen tässäkin suhteessa.
Maksimaalinen terveyden perässä juokseminen ei ihmistä pitkälle auta. Kekkonenkin, joka onnistui pitkään erinomaisesti, hävisi lopulta pelin, mutta arvostan hänen hyvää yritystään, siinä oli taistelijan mallia ja samalla kohtuuden tajua.
Kekkonen näyttää syöneen hyvää ja herkullista ruokaa, eikä mitään heinää ja vaikuttaa siltä, että hänen elämänsä oli vaivan väärttiä aivan viimeisiin vuosiin saakka.
Mikäli henkilääkärit olisivat alkaneet varoitella ruuan hapattavasta vaikutuksesta ja muuta puutaheinää ja yrittäneet astua kokin reviirille, olisivat he varmaankin saaneet lähtöpassit.
Se olisi ollut aivan oikein. Luultavasti kansallemme oli onneksi, että päämies oli sentään varsin kauan joviaali ja elämäniloinen, jos kohta kierokin. Kireälle vedetty lääkärien valmistama ruokavalio olisi ehkä antanut meille aivan toisenlaisen Kekkosen, jonka muistoa eivät hilpeiden iltojen ja päivien antamat vaikutteet olisi kultaamassa.
Kekkosta voi syyttää monesta asiasta, kuten meitä useimpia, mutta ei hän erityisen hapan ollut. Mikäli krooninen närästys olisi vielä liittynyt liki diktaattorimaiseen valtaan, ei meillä tänään kukaan viitsisi valmistaa ja myydä Kekkosen nimellä keskiolutta. Nyt se on mielestäni varsin onnistunut brändi ja näyttää kaupaksi menevän.

31 kommenttia:

  1. Kekkonen esitteli tuttavapiirilleen hieman mahtipontisesti elämäntyönsä tuloksia:
    - Sillon aekanaan, kun lähin kooluun, minulla ei ollu mittää muuta kun järkenj.
    - Eipä oes uskonna, että sinnäe out alottanna ihan tyhjästä.

    VastaaPoista
  2. "Teksti kertoi, mitä on tapahtunut: kyseessä oli hapen aiheuttama korroosio. Oletko ymmärtänyt, kysyi kirjoittaja, että myös me hengitämme koko ajan happea valtavia määriä. Jos happi kykenee tuhoamaan massiiviset kettingit, mitä se voikaan tehdä heiveröiselle ihmisorganismille?"

    -Itse asiassa olen heittänyt juurikin tuon kommentin muutamille terveysintoiluun (tai jopa jonkinasteiseen -vaskismiin) hurahtaneelle tuttavalleni. ;) Näinhän se nääs kun on, että leipähän se on se kaikkein vaarallisin elintarvike, jokainen sitä riittävän kauan nauttimaan ehtinyt nakkaa lopulta kiulun nurkkaan. Olipa siinä sitten sitä akryyliamidia eli ei, mistä myöskin eräät kohkaajat saivat takavuosina vaukoamiseensa syyn, jos oikein muistelen. Ja happi, tuo maailman yleisin karsinogeeni, on siitäkin jännä aine, että muutamia minuutteja ilman sitä oltuasi menet kanttuvei, mutta riittävän monta vuosikymmentä kun sitä hengittelet, delaat aivan varmasti. Erään teorian mukaanhan vanheneminenkin on, viime kädessä ja kirjaimellisesti, eräänlaista hidasta loppuun palamista, siis sanan aivan kirjaimellisessa ja kemiallisessa mrkityksessä siis.

    "Kireälle vedetty lääkärien valmistama ruokavalio olisi ehkä antanut meille aivan toisenlaisen Kekkosen, jonka muistoa eivät hilpeiden iltojen ja päivien antamat vaikutteet olisi kultaamassa."

    Niin no, se on osin tuurissaankin, kuin tuossa sitten lopulta käy, vaikka en toki ollenkaan vähättele elämäntapojenkaan osuutta keskivertoihmisen elinajanodotteelle. Lähihistorian merkkimiehistä mm. Eisenhower taisi olla aikamoinen terveysintoilija, mutta niinpä vain menehtyi sittenkin infarktiin. Sen sijaan Churchill, joka oli elämäntapojensa(kin) puolesta aikalailla siasta seuraava, eleli kiusaallaankin vanhaksi ukoksi asti, ja tyytyi lähinnä tuumailemaan varoittelijoille, että hän kyllä pitää huolen siitä että kuluttaa enemmän viskiä kuin viski häntä... Ja aika paljon ennätti kuluttaakin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. No jaa, voihan sen sanoa noinnii, mutta itse kalkkiviivoilla keikkuessani olen kiinnostunut viivytystaisteluista ja siksi olen siirtynyt terveyshörhöilyyn.

    Enkä turhaan, golfkentällä on kiva kirmaista kummun päälle ja katsella kun kun lajitoverini taapertavat mitä milloinkin valittaen perässä, elleivät sitten kokonaan huristele golfkärryillä.

    Kun en syö leipää voin käyttää nekin lihottavat kalorit kymmeniin juustoihin ja vuoristokinkkuihin, tietysti vihanneksilla höystettyinä. Kun en syö perunaa voin hifistellä lukemattomilla mariscoilla ja muilla merenelävillä jne. Ruokavalioni on varmasti vähintään tuplasti monipuolisempi, kuin lääkäreiden pelottelemalla tavan tallaajalla. Hankin juuri mehustimen jolla puristan luomuvihanneksista sellaiset taikajuomat, että mielikin lähtee lentoon. Tilaan Iherbistä kaikenlaisia superfoodeja, joita sekoittelen milloin minkin hedelmän tai vihanneksen kanssa
    tehosekoittimessani. Kuntoni on näin 75 v. on parempi kuin viiskymppisenä. Mutta ei, ohjeitani ja esimerkkiäni ei kannata seurata, koska ne eivät ole THL:n antamia. Hörhö mikä hörhö, antaa sen kärvistellä terveydessään ja jättää terveyspalvelut THL:n uskollisille seurajille, jotka niitä tietysti enemmän tarvitsevatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän muuten on, että jos katsoo keskieurooppalaisten makkaroiden ja kinkkujen selosteitä, niissä ei koskaan kehuta vähärasvaisuudella. Vuosia sitten saatuin syödä välipalana jotain hiilihydraattimoskaa, nyt käyn mieluummin vaikka Lidlistä pienen rasian mortadellaa tai schwarzwaldinkinkkua. Todella maukasta!

      Poista
    2. Lenkkimakkarassa on niin paljon jauhoja, että EU:n luokituksen mukaan se on leivonnainen.

      Poista
  6. Virolainen oli ollut hoidettavana vatsavaivoista lääkärissä. Tämä raivoraitis mies kertoi Kekkoselle, että lääkäri oli kehottanut vähentämään alkoholia ja tupakointia, mitä Virolainen hallituksen iltakoulussa Kekkoselle kummasteli.

    Kekkonen oli vastannut, että kyllä ihmisen pitää elää niin että voi noudattaa lääkärinsä antamia ohjeita.

    VastaaPoista
  7. Ajan hengen vaatiessa paljastelemaan yhtä jos toistakin, toimittaja Tuomas Enbusken näsäviisastelu Kekkosen ohjaamasta idänkaupasta tuotti Jyrki Koulumiehen oikaisukirjan jossa vuorineuvokset kehua retostelevat omilla ansioillaan vähätellen poliitikkoja.

    Jotakin erikoista kirjan äkkinäisessä julkaisemisessa tuntuisi piilevän, kuten Iltalehden päätoimittaja Kreetta Karvalan siitä esittämässä arviossakin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kekkostiedoista. Myös olueesta.

    VastaaPoista
  9. Vihavaisella ansiokas todenperäinen näkemys ja kuvaus radioaktiivisuuden tosiasiallisista vaaroista.
    Onhan se huippuvaarallista tösähtäessään, mutta kun isoja tösähdyksiä on ollut tasan yksi ja sekin nitsivoo-maassa eli
    vertailu normaalioloihin on mahdotonta tuolla esimerkillä.

    Kaikkein vaarattominta olisi radioaktiivisen jätteen upottaminen vakaaseen kallioperään.

    Osaisikohan joku talousihminen laskea kuinka monta kymmentä, kyllä, kymmentä, miljardia Suomi on jättänyt hankkimatta kansalaistensa tarpeisiin, kun emme ole kehittäneet teollisuuden haaraksi radioaktiivisten jätteiden loppusijoitusta maailman parhaaseen kallioperäämme?
    No, tuskin sitä on ehdotettukaan?
    Olisimme voineet laskuttaa pelokkailta käytännössä mitä tahansa. Esimerkiksi saksalaisilta ja ruottalaisilta.
    Kallioperä olisi ollut meidän oma norjanöljymme, mutta kun realismi ei hallitse päätöksentekoa niin ei. Mennään fiiliksillä.

    Ja ennen kuin joku ehkä esittää täällä vakavan kommentin puoliintumisajoista ja kallioperän liikkeistä, kannattaa ottaa selvää milloin j o se jäte on käytännössä vaaratonta, taustasäteilyn luokkaa. Se hetki tulee vastaan yllättävänkin nopeasti.

    Koko ydinteknologian voisi muutenkin jättää muutaman maltillisimman ja rauhallisimman maan hoidettavaksi. Sekä energiantuotannon että loppusijoituksen. Siinä voisi olla hallitukselle kaikkien aikojen liikeidea.

    Muuten kannatan kyllä tuulivoimaa, ihan kuten Don Q.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Koko ydinteknologian voisi muutenkin jättää muutaman maltillisimman ja rauhallisimman maan hoidettavaksi."

      Toivottavasti Don Q tuomitsee sen, että ydinteknologia valui KGB/Putinin Neuvostoliitosta Pohjois-Koreaan. Itse Putinkin on reissaillut siellä tiuhaan.

      Poista
    2. Varmasti tuomitsee, jos sillä mitään merkitystä on. Sekä Venäjän että Kiinan edelleen jatkuva veljeily Pohjois-Korean kanssa on jotain mitä ei voi järjellä käsittää. Emme tiedä mikä kassakaappisopimus on olemassa ja mitä tarkoitusta varten.

      Lännen, USA:n, Etelä-Korean, Japanin olisi kai pitänyt jo reagoida (sotilaallisesti??) näihinkin aseisiin mitä Pohjois-Korea on jo saanut väsättyä. Se leikki ei siellä pääty hyvin tällä menolla. jk

      Poista
    3. "Emme tiedä mikä kassakaappisopimus on olemassa ja mitä tarkoitusta varten."

      Joka tapauksessa Venäjän parlamentin ylähuoneen puheenjohtajan Valentina Matvijenkon mukaan Venäjä ja Kiina ovat valmistelemassa Parlamenttien välisen neuvoston päätöslauselmaksi ehdotusta kieltää puuttuminen muiden maiden sisäisiin asioihin. Tuskinpa kysymys on "kolmannesta korista". Pikemminkin kysymys on Pohjois-Korean puhtaaksipesemisestä. YK:lla ei ole mitään merkitystä koska Venäjällä ja Kiinalla on siellä veto-oikeus.

      Poista
    4. Eipä hätää. Kunhan EU vielä kehittyy kunnon liittovaltioksi, voidaan muutakin taakkaa jakaa kuin muukalaisia. Esimerkiksi ydinjätteitä. Varsinkin sinne, missä on tilaa ja vakaata kallioperää.

      Poista
    5. Eipä se kammioitu ydinjäte vakaassa kalliperässä mikään suuri uhka olisikaan. Pitää vaan sitten laskuttaa kunnolla.
      Kyllä ne uhkat on liittovaltiolla ihan muualla kuin käytetyssä polttoaineessa. Suurin uhka tietenkin se että EU-liittovaltio toteuttaa itse itsensä.

      Poista
  10. Minulla taitaa olla jossain hyllyssäni vieläkin Tuomas Nevanlinnan kirja "Hyväkuntoisena taivaaseen", jonka nimi hänen mukaansa tulee hänen Kirkko ja kaupunki -lehdessä näkemästään aktuaalisesta seurakuntien kuntoiluprojektin ilmoituksesta.

    No, pakko oli tarkistaa. Näin todella oli. Kyseisen kirjan luvun nimi oli Terveydestä fasismiin. Kelpo kirja, joskin Nevanlinnan keskeinen argumentaatiotapa on väsyttävyyteen asti se, kuinka (melkein) mitä tahansa asiaa tuottaa (paradoksaalisesti?) sen vastakohta. Noh, lukeminen kannattaa aina.

    VastaaPoista
  11. "... we have vested interest to increase panic because then money will flow..."

    VastaaPoista
  12. Kuolema on tietenkin yhä suurempi tabu. Siksi ehdotan Valviran ja THL:n toimipisteiden seiniin Fredrik Suuren sanoja (omille joukoilleen): "HUNDE, WOLLT IHR EWIG LEBEN?" Säästötoimet kyseisissä virastoissa eivät tällaista ulkoista korjausliikettä estäne. -jussi n

    VastaaPoista
  13. Tohtori Tuomioja arvioi plokissaan psykiatri Pirkko Turpeinen - Saaren "runoileva psykiatria" -sisältöistä kirjaa ja HS jututtaa aukeaman täydeltä Elisabeth Rehniä joka myös tuntee aihetta, josta on ollut puhetta täälläkin!

    VastaaPoista
  14. Äsken marketissa näin hesarilööpin, jossa menestyskirjailija Tervo sanoi ilman tunnontuskia nimittävänsä jatkossakin rasisteja valkoiseksi roskaväeksi.

    Nimittääkö hän sitten myös mustia rasisteja valkoiseksi roskaväeksi?

    Entä kaikkein rasistisimman järjestön, Isisin, järjestön joka ylpeästi julistaa rasismiaan?
    Ovatko hekin valkoista roskaväkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervon mielestä suomalaiset ovat autisteja, siis sairaita. Saunan taa vaan.

      Poista
    2. "Äsken marketissa näin hesarilööpin, jossa menestyskirjailija Tervo sanoi ilman tunnontuskia nimittävänsä jatkossakin rasisteja valkoiseksi roskaväeksi.
      Nimittääkö hän sitten myös mustia rasisteja valkoiseksi roskaväeksi?
      Entä kaikkein rasistisimman järjestön, Isisin, järjestön joka ylpeästi julistaa rasismiaan?
      Ovatko hekin valkoista roskaväkeä?"

      Kyllä kovakuoriaiset ovat nyt todella kateellisia, että jotkut pääsevät pyöriskelemään lööppipaskassa ja pyörittämään kaikenlaisia/kaikenvärisiä sontapalloja.

      Poista
    3. "kovakuoriaiset"

      Kaikkien maiden kovakuoriaiset jotka seuraavat Moskovan TV-uutisia ovat varmaankin panneet merkille, että tämän päivän Kremlin uutisissa ei sanottu halkaistuakaan sanaa 9/11:stä, sen vuosipäivästä. Se on erittäin merkille pantava bolshevistis-kgbläinen kannanotto. Löysävatsaiset älkööt vaivautuko.

      Poista
  15. En tiedä nyt teidän gregorsamsalaisista kovakuoriais-analogioistanne, mutta Tervoa mukaillen voidaan sanoa, että meillä on nyt kaksi ihmisluokkaa:
    a) valkoinen roskaväki
    ja vastakohta
    b)valkoinen herrasväki

    Kumpaan kuulut?

    Ehkä on myös jonkinlaisia välimuotoja.

    Kuka täällä Moskovan TV:tä katsoo?
    Se ilmeisesti joka pelkää että joku muu katsoo?
    Itse en katsoisi vaikka näkyisi, kun eivät nuo moskovalaiset ongelmat kiinnosta. Omissakin on riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kun eivät nuo moskovalaiset ongelmat kiinnosta"

      Asia on loppuun käsitelty. Iankaikkisesti aamen.

      Poista
    2. "Tervo sanoi, Tervoa mukaillen"

      Tervo on tehnyt jotain kauheaa, kerran häntä tallotaan tässä niin värikkäästi. Veikkaan että kyseessä on Tervon Inkerin suomalaisia koskeva romaani ja aiheestahan herroille kehittyikin varmaan maailman suurin peräpukama.

      Poista
    3. "kun eivät nuo moskovalaiset ongelmat kiinnosta"
      Asia on loppuun käsitelty. Iankaikkisesti aamen."

      "kun eivät nuo moskovalaiset ongelmat kiinnosta"
      Asia on ryssäläisittäin loppuun käsitelty. Iankaikkisesti aamen.

      Poista
    4. Itsestäni en tiedä, mutta sen voi sanoa varmuudella, ettei kirjailija Tervo kuulu noista kategorioista kumpaisenkaan. Vaikka kovasti yrittää toiseen joukkoon kuulua ja toisesta erottua.
      Herrasväen charmi, sehän kumpuaa juuri siitä, että kaikesta näkee, ettei olla minkään sortin nousukkaita, jotka yrittävät kovasti signaloida herras-statustaan ympäristöönsä. Oikea herrasväki antaa aina hillityn vaikutelman, että se kumpuaa heistä ikään kuin luonnostaan. Jarin tapauksessa tuo signaloinnin nousukasmainen itsetarkoituksellisuus on aivan liian läpinäkyvää -- tai läpinäkyvää jokaiselle, joka ei itse tuohon peliin osallistu ainakaan tällä hyve-signaloinnin tasolla. Jarihan on perhanan turhamainen ja samaan aikaan epävarma älyllisistä ja kirjallisista kyvyistään, joiden melkoisen keskinkertaisuuden varmasti jollain syvätasolla hyvin ymmärtää. Tervo haluaisi kovasti olla henkisen eliitin hyväksymä ja kunnioittama kirjoittaja ja hahmo tyyliin Meri tai Linna, mutta sellaistahan hänestä ei voi koskaan tulla, ei edes jälkimaineena, kuten Waltarille, jolle ei enää nyrpistellä samalla tavalla nenää kuin miehen elinaikana. Voi Tervo rukkaa: hänen kohtalonsa on jäädä unohdetuksi hahmoksi, jonka poliittisille ambitioille irvaillaan kuin Talvion (jota kukaan ei tänään lue, vaikka lienee ollut paljon tervon tason yläpuolella) kansallissosialismille konsanaan. Älyllinen muoti sekin.

      Poista
  16. "Hapokasta"

    Venäjän korruptionvastaisen taistelun pomolta, Захарченко (Zahartshenkolta) takavarikoitiin sen asunnostaan kahdeksan miljardin ruplan arvosta ulkomaista valuuttaa.

    Venäläinen VZGLJAD-lehti otsikoi asiaa koskevan artikkelinsa näin: "Korruptiota pitää juuria pois ennen kaikkea korruptionvastaista taistelua käyvien virkamiesten keskuudesta".

    Коррупцию надо искоренить прежде всего среди борцов с нею

    http://www.vz.ru/politics/2016/9/12/832025.html

    Огромная сумма, найденная при обыске у полковника Дмитрия Захарченко, одного из руководителей подразделения, отвечавшего в МВД за борьбу с коррупцией, не только потрясла воображение общества, но и вернула нас к старому, но актуальному вопросу. Кто должен бороться с коррупцией среди борцов с коррупцией?

    Задержание и. о. начальника управления «Т» Главного управления экономической безопасности и противодействия коррупции МВД России Дмитрия Захарченко стало бы далеко не самой громкой новостью в ряду прочих антикоррупционных мероприятий, если бы не сумма, найденная при обыске в квартире его родственника – в пересчете на рубли более восьми миллиардов.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.