perjantai 16. syyskuuta 2016

Patsas väärässä paikassa



Patsas menneisyydestä

Ne pronssipatsaat, joita maailman kaupungit ovat kirjavanaan, ovat eräänlaisia aikamatkustajia, vieraita toiselta aikakaudelta.
Ne ovat tietenkin väistämättä väärässä ympäristössä ja herättävät yleensä ihmetystä ja vieroksuntaa ihmisissä, jotka elävät toista aikakautta, kuin nuo mykät vieraat. Mutta voihan patsailla leikkiä ja niitä kuvata.
Vain pieni osa ihmisistä ymmärtää patsaiden merkityksen ja heistäkin suuri osa ymmärtää sen enemmän tai vähemmän väärin. Jos nuo pronssihahmot heräisivät henkiin ja samalla saisivat tiedon siitä, millaisessa maailmassa he ovat, olisi sokki hirvittävä, ehkä ylivoimainen.
Mutta jokaisessa sivistysmaassa tietoisuutta menneisyydestä rakennetaan patsailla. Kuten antiikin aikana, niiden luona pidetään puheita ja tuodaan kukkia. Ehkä niiltä rukoillaan apuakin, mene tiedä.
Olin hiljattain Roomassa odottelemassa bussia ja hätkähdin hieman huomatessani, että numero 33 saapuu paikasta nimeltä Lenin.
Lenin ei ole italian kielen sana, eikä tämän niminen herra muutenkaan vaikuttanut suoranaisesti mitenkään tämän valtion kehitykseen. Jonkin aikaa hän siellä kyllä asui ja vaikutti Maksim Gorkin pienoisessa seurapiirissä Caprilla. Sitten myöhemmin bolševikkipuolue tietenkin sai suuren vaikutusvallan myös Italiassa.
Mutta kun Leninin elämäntyön koko tuhoisuus ja raadollisuus nyt kaikkialla tiedetään, miten on mahdollista, että hänen muistoaan yhä juhlitaan tällä tavalla ja vielä nimenomaan Italiassa?
Se on mahdollista siksi, että historiaan kuuluvat sekä myönteiset että kielteiset asiat, tahdoimme tai emme ja sitä paitsi se, mitä nyt pidämme myönteisenä, voi huomenna olla kielteistä ja päinvastoin. Tämänhän tiedämme oman Leninimme kohtalosta.
Mannerheim on hahmo, josta maineikas amerikkalainen tutkija John Lukacs sanoi, että 1900-luvulla, jolloin ritarillisuus ja kunnia olivat jo kadonneet, oli vain pari hahmoa, joissa sen vielä saattoi aistia, toinen heistä oli Mannerheim. Ikään kuin jalo rypälemehu olisi maailmasta loppunut, mutta sen tuoksu olisi yhä jäänyt pulloon.
Mannerheim todella oli menneen maailman edustaja jo 20. vuosisadan alkaessa. Ratsuväki, entinen aselajien kuningas, oli menettämässä merkitystään. Absolutismi oli toivottoman arkaainen valtiomuoto ja se ylhäisö, jonka piiriin Gustav Karlovitš vaatimattomasta köyhän vapaaherran taustastaan huolimatta onnistui pääsemään, oli itse asiassa anakronismi.
Pertti Luntinen nimittää kirjoittamassaan elämäkerrassa Frans Albert Seyniä imperialistiksi. Sama luonnehdinta sopii siihen Mannerheimiin, joka eli ja vaikutti ennen Suomen itsenäistymistä ja Venäjän imperiumin hajoamista.
Mannerheimin asema keisarillisen seurueen kenraalina oli hyvin ristiriitainen. Kun Suomessa harjoitettiin venäläissortoa, palveli Mannerheim keisariaan uskossa ja totuudessa, верой и правдой. Hänen oma veljensä karkotettiin maasta, mutta uskollisuus keisaria ja omaa rykmenttiä kohtaan ei horjunut.
On kiistatonta, että Mannerheim hyväksyi venäläisen imperialismin ja siis myös Suomen kuulumisen valtakuntaan. Tässä hän oli samaa mieltä väestön valtaosan kanssa. Sortopolitiikka oli pitkälti yritystä toimeenpanna valtakunnan modernisaatio, jotta se saataisiin sotilaallisesti kestäväksi. Se oli siis periaatteessa oikeutettua.
Mutta Mannerheim ei toki kannattanut Suomen ja keisarikunnan konfliktia. Hänen mielestään Suomen oli omalla aktiivisuudellaan ansaittava keisarin luottamus ja ristiriita näin sovitettava. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä suomalaisista vapaaehtoisista käytettiinkin nimitystä ”Mannerheimin jääkärit”.
Helmikuun vallankumouksen jälkeen Mannerheim ja muut hänen kaltaisensa monarkistiset upseerit jäivät vaille henkistä kotia ja usein virkaakin. Gustaf havaitsi nyt ensi kertaa kolmen vuosikymmenen jälkeen, että Venäjän armeijan maineikkaan asepuvun kantaminen oli hänestä vastenmielistä. Eläke sentään myönnettiin. Byrokratian luonteenomaisen hitauden takia se tapahtui vasta vuonna 1918.
Aika tasavaltalaisessa Suomessa oli Mannerheimille uusi maailma. Ne vanhat upseeritoverit, jotka ottivat yhteyttä, saivat huomata, että Gustaf Karlovitš ei enää ollut venäläinen upseeri, vaikka pitikin keisarin kuvaa pöydällään. Nyt hänen isänmaansa oli Suomi, jolle hän tosin yhä haki suuren Venäjän hyväksyntää, mikä parhaiten onnistuisi vapauttamalla Pietari.
Mutta asialle ei Suomesta löytynyt kannatusta. Venäjää Mannerheim ei kuitenkaan enää palvellut. Vanhat upseeritoverit saivat todeta, että hän vain ”hurmaa kävijät ja lähettää heidät sitten pois”. Jopa upseeritoverien auttamisen oli tapahduttava salaa siinä Suomessa, jonka russofobia oli juuri herännyt estottomaan kukoistukseensa ja toimi polttoaineena uuden kansallisvaltion rakentamisessa.
Maantieteelle Mannerheim ei voinut mitään, mutta joutui sen huomioimaan. Niin kauan kuin Pietari sijaitsi siellä missä sijaitsi, oli se Suomen lähinaapuri. Kun Saksa piiritti Leningradin, oli Suomen suunta väistämättä osa piiritysrengasta, mikäli maa oli sodassa Venäjän kanssa.
Totaalisen toisen maailmasodan oloissa oli kuitenkin ainutlaatuista, että jokin rintamanosa rauhoitettiin tältä barbarialta, vieläpä yksipuolisesti. Suomen Leningradin-rintamalla tämä tapahtui. Syitä ei kannata tässä kerrata, ne ovat kyllin ilmeiset ja yleisesti tiedossa.
Kaikki olisi kuitenkin voinut olla toisin. Niiden venäläisten, jotka sättivät Mannerheimia ja kiroavat hänen muistoaan, kannattaa ottaa huomioon, miten Stalin suhtautui viholliseensa.
Toki Suomen sotilaallinen suoritus oli paljon muutakin kuin yhden miehen luomus. Sama tietenkin pitää paikkansa myös puna-armeijaan nähden. Joka tapauksessa Stalin lausui suomalaisen delegaation välityksellä ihailunsa voitetulle vihollismaan ylipäällikölle, vieläpä kommunisteja edustavien vieraidensa suureksi kauhuksi.
En puutu tässä siihen, millainen tyranni Stalin oli. Totean kuitenkin, ettei hän ollut intellektuaalinen nolla ja kykeni erinomaisesti arvostelemaan aikansa valtiomiehiä ja sotilaita.
Mannerheimin Stalinilta saama tunnustus on mitä merkittävin kunnianosoitus, accolade, niiden joukossa, jotka Mannerheim eläessään ansaitsi. Tätä asiaa eivät suuren maanmiehemme nationalistiset tai kommunistiset parjaajat kykene ymmärtämään, mutta se on ennen muuta heidän oma ongelmansa.

30 kommenttia:

  1. Lenin-setä ei elä Italiassa, joskin museona Tampereella. Italialaiset eivät tarvitse häntä variksenpelättimeksi, etteivät -18 tapahtumat uusiutuisi.

    Leninin päiden sijaan jokaisessa isommassa kaupungissa löytyy Antonio Gramscin nimen saanut katu tai aukio muistuttamassa totalitarismin korvautumisesta kulttuurin paikallisuuden arvoilla.

    Meillä elää sekä Lenin että vastapeluri Marski.

    VastaaPoista
  2. Täytyy muistaa, että me tavikset olemme sellaisia, että tarvitsemme tueksemme (kaipaamme)isoissa asioissa johtajaa (vetäjää), joka määrittelee suuntaviivat. Sen näkee jopa yhdistystoiminnassakin. Näin jälkeenpäin katsottuna Kekkonen oli mitä oli, mutta ei hän ainakaan Suomea hävittänyt maailman kartalta. Mieluummin päin vastoin.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä näyttäisi somalta jos proffat Roomasta palattuaan taaplaisivat Senaatintorilla kuin italiaanot konsanaan kukin omalla tavallaan, näyttäen naisille että halut ne on hiirelläkin ja he kyllä osaavat kuten tikanpojat nousta puuhun!

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus. Kuka olisi se toinen henkilö joka Mannerheimin tavoin edustaisi mennyttä maailmaa? Churchill?

    VastaaPoista
  5. Se taisi olla hänestähän Lukacs on kirjoittanut. Nyt en saa kirjaa käsiini.

    VastaaPoista
  6. Mannerheim jatkoi venäläistä uraansa, mutta Suomen vanhan sotaväen lakkautuksen yhteydessä ja venäläistämisen jatkuessa useat upseerit mm Rudolf Walden erosivat vastalauseeksi armeijasta. Kun Mannerheimilta 1917 katosi jalusta, hän löysi pian uuden Suomesta ja alkoi ratsastaa uutta päämäärää kohti jatkamatta Suomen onneksi vanhalta Leningradiin 1942 (vain vartio-osastoja oli esteenä). Kun Suomi hävisi "Suuren isänmaallisen sodan", Kekkoselta katosi jalusta ja hän löysi uuden päämäärän, jonne luovi kohtuullisen hyvin tuloksin. Venäläisten hyvä käsitys suomalaisista ja arvostus (Aleksanteri III, Lenin, Stalin, Putin) oli monien sukupolvien työn ansiota ja nyt sitä tuhotaan. Neuvostovieraat vietiin aikoinaan Lenin asuntoon "Punaisella torilla" ja he laskivat seppeleen tuntemattoman sotilaan ja Paasikiven haudoille Hietaniemessä vasemmiston aplodeeratessa. Patsaat ovat aina joskus väärässä ajassa ja paikassa. Neuvostoliitossa valta oli vaihtunut erilaisten juonittelujen seurauksena, kunnes Janajevista saattoi aistin tyhjiksi juodun votkapullon aromin. Tehtaankadulla nostetut maljat, pönäkät patsaat ja niiden juurilta pidetyt puheet palvelivat oman aikansa ideologioita. Kun vasemmistolta katosi 1980-luvulla katosi ideologinen jalusta ja sittemmin työväestö, he löysivät jalustakseen vihreyden, jolla he ratsastavat pitkin rajatonta Eurooppaa ihmisoikeudet kilpenään ja sananvapaus miekkanaan. Nämä uuden ajan don quijotet toimivat vailla päämääriä ja periaatteita jättäen muistomerkikseen historiattoman kulttuurin ja sivistyksen tuhon, koska humanismi tuhoaa itsensä. Täydet pullot juodaan aina tyhjiksi.

    VastaaPoista
  7. Mannerheim on juuri saanut huomattavaa tunnustusta Venäjän "virallisessa" televisiossa:

    http://dobro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222854-venajan-televisio-ylisti-mannerheimia

    VastaaPoista
  8. Kyllä ovat ryssät katalia,vievät meidän oman idolimmekin,omaan lokaansa, hakekaa heti tuo toteemi pois sieltä, Nato voisi tehdä erikois operaation, samoin, kuin alakurtin voisivat myös eliminoida.

    VastaaPoista
  9. Italian ja Suomen historiaa tarkasteltaessa pitää muistaa että maiden kansalaiset olivat ratkaisevasti suuren vedenjakajan eri puolilla, vaikka molemmat taistelivat Hitlerin rinnalla.

    Suomessa on vaikea kuvitella että olisi voinut syntyä Hitlerin vastaista partisaaniliikettä. Sen sijaa Italiassa sellaisen toiminnan jälkiselvittely johti katkeraan lähes sisällisotaan Punaisten prikaatien terrorisoidessa maata -70 ja -80 luvuilla.

    Italiassa sosialidemokraatteja haukutaan kollaboraattoreiksi, koska monet olivat fasistien liittolaisia. Tänään ketkään, edes oikeistolaisimmat, eivät tunnustaudu fasistien jälkeläisiksi, vaan kaikki haluavat olla kunnon italialaisia.

    Lisäksi ennen niin mahtava kristillisdemokraatinen puolue hajosi taivaan tuuliin syytettynä fasistien ja mafian yhteyksistä.

    Meillä demarit luetaan kansan suuriin pelastajiin. Lasse Lehtinen kirjoittaa Otavan pyynnöstä uutta kirjaa Väinö Tannerista juhlavuoden kunniaksi.

    VastaaPoista
  10. Historia peilaa nykyisyyden ajatteluun kuidenkin ajatus maailmaan,menneisyyttä ei voi muuttaa nykyisuutta eläen.
    Vain eloa rakentaen huomioden tulevaa ihmisyyttä luoden.

    VastaaPoista
  11. "Maineikas amerikkalainen tutkija George Lukacs". Tiedot voisi päivittää. Kuten Leninistäkin.

    VastaaPoista
  12. Vabandage! Kyseessä tosiaan oli John Lukacs. Lenin sen sijaan oli kyllä Lenin.

    VastaaPoista
  13. Olen sanononut tämän ennenkin, mutta totean taas, että kyllä se valtion- ja sotajohdossa Marski oli ensimmäisten viisaiden joukossa, joka tajusi ja myönsi ettei tällä maantiedolla ja kansan koolla voi Venäjän kanssa olla kuin ystävällismielisyyteen pyrkivissä suhteissa ja että on oltava ehdotttomasti sotilasliittoihin kuulumaton.

    Maantieto ei ole muuttunut mihinkään.
    Marski on edelleen oikeassa.

    Toivottavasti Suomi jatkaa Marskin miekka tuppeen 1944 -viisauden sekä suomalaista oveluutta ja kylmää laskemallisutta neuvottelupöytiin linjoilla. Sitä nimitetään taitavaksi puolueettomuuspolitiikaksi. Ilman natoja ja lankoja.
    jk

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Marskin miekka"

      jk hehkuttaa maneerillä ikäänkuin kaikki suomalaiset aatelissuvut ovat täpötäynnä Marskeja. Missä on realiteettien kylmä laskemallisuus?

      Poista
    2. Kylmä laskelmallisuus on sellaisen puoleettomuuspolitiikan harjoittaminen, että maksimoimme hyödyt (Venäjän kauppa kuntoon ja rahat sieltä pis ja rauhatilan ylläpitäminen) ja minimoimme haitat ( ei kustannuksia liittokuntiin kuulumisesta, ei uhkaa idästä).

      Ei sinulle ehkä, mutta monille on kova paikka sen myöntäminen että Marski tajusi ( jo 1944!)
      e t t e i Venäjän kanssa voi tulla toimeen kuin pitämällä yllä hyviä poliittisia suhteita = toimia kylmän laskelmallisesti isänmaan eduksi.

      jk

      Poista
  14. Mannerheim ei löytänyt ihan pian uutta jalustaa Suomeen pakonsa jälkeen. Hän oli viisikymppinen mies. Yhden työnhakumatkan hän teki Lappeenrantaan Kaukaan henkilöstöpäällikön tms. paikan hakua varten. Hän yritti omenanviljelyä Kirkkonummella ja kahvilanpitoa Hangossa.
    Talvisota alkoi, kun Mannerheim oli 72-vuotias. Hän on oma suurmiehemme ja tunnettu ja ihailtu myös maan rajojen ulkopuolella.

    VastaaPoista
  15. "Totean kuitenkin, ettei hän ollut intellektuaalinen nolla ja kykeni erinomaisesti arvostelemaan aikansa valtiomiehiä ja sotilaita."

    Mutta hän kiinnitti huomionsa vain sotaan ja väkivaltaan. Muita arvoja hänellä ei tainnut olla. Arvostiko hän Hitleriä? Suomalaisia vain siksi, että he pystyivät taistelemaan. Kaiken kulttuurin hän alisti omien halujensa mukaiseksi, ja niinpä sen taso oli matala.

    Stalinin näkökulma oli hyvin kapea ja yksioikoinen, joten ei hän intellektuaalisesti kovin korkealla ole, varsinkin jos vertaa tämän ajan arvoihin. Ei hän tainnut ymmärtää edes Marxia. Hänen puheitaan ei voi nauramatta lukea. Mahtipontisuus korvaa älylliset puutteet, niin kuin Hitlerilläkin.

    VastaaPoista
  16. Ei Stalin tainnut ihan niin korkealla olla, kuin aikanaan kehuttiin. Mutta puheet ovat parhaimmillaan aivan hienoja. Usein hän joutui suuntaamaan viestinsä myös lukutaidottomille talonpojille, mikä tietenkin näkyi. Hitleriä Stalin arvosti ilman muuta ja esitti tälle maljankin vuonna 1939.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stalin teki (vain?) virheitä. Hän luotti Hitleriin, joten Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon tuli yllätyksenä. Stalin ei hyväksynyt minkäänlaista kritiikkiä, joten ne, jotka olisivat voineet häntä varoittaa, oli tapettu, eikä kukaan uskaltanut vihjaistakaan mistään vaarasta. Kymmeniä miljoonia venäläisiä, ne sivistyneimmät, kuoli turhaan. Venäjä ei ole siitä vieläkään toipunut. Toinen paholainen, Hitler, sai aikaan samanlaista tuhoa.

      Vieläkin on näitä väkivallan ihailijoita, jotka yrittävät pakottaa koko maailman samanlaiseen dogmaattisuuteen kuin aikaisemmat diktaattorit.

      Poista
    2. Virheitä, varmaankin? Lienee vaikeata tietää mikä juuri niissä oloissa, mahdollista suurta sotaa ajatellen, sillä porukalla joka käsissä oli, olisi ollut Stalinin valitsemaa parempi? Kun ajattelee että koulutettua väkeä oli kovin vähän ja maan teollisuus piti saada tuotantokykyiseksi sisällisodan ja kaiken (myös itse-)aiheutetun kurjuuden jälkeen niin mitä strategiaa ehdottaisit Josef Vissarionovitsille vaihtoehtona, hänen pöksyissään siis?

      Olisiko esim ihmisystävällisempi hallinto pystynyt hankkimaan maalle tarvittavan sotavarustuksen jos samaan aikaan olisi pitänyt panostaa yksilöiden kulutukseen? No, arvailuja nämä mutta luulen että vaihtoehtoja oli silloin aika vähän. Ajankohtaisessa politiikassa Stalin teki virheitä, totta kai mutta selvisivät silti Saksaa paremmin. hh

      Poista
    3. Suosittelen lukemaan blogin pitäjän kirjasta "Länsimaiden tuho" ainakin kirjoitukset
      "Venäjä ja länsi", "Suomi ja Venäjä"

      Voi vaikuttaa parantavasti russofobiaan...

      Elisa kirjasta E-kirjan voi lunastaa suorastaan puoli-ilmaiseksi.

      MarkkuH

      Poista
    4. Kiitos, MarkkuH, on kiva välillä kuulla olevansa russofobinen, kun useimmiten haukutaan trolliksi. Sanoi Venäjästä mitä tahansa, esitti millaisen kysymyksen tahansa, siihen suhtaudutaan agressiivisesti. Lepäänkin nyt vähän aikaa näillä russofobian laakereilla, ennen kuin jatkan trollin toimintaa. Hyvä idea, toimia kaksoisagenttina!

      Poista
  17. Talvisota ja jatkosota alkoivat Neuvostoliiton ilmavoimien terroripommituksilla, joiden kohteena oli suomalainen siviiliväestö. Suomi ei tällaisia pommituksia suorittanut, vaikka myös meillä oli pommikoneita.

    VastaaPoista
  18. Marski oli "anakronismi jo eläessään", miten häntä nykyään voisi ymmärtää? Ajattelen Juhani Suomen parin vuoden takaista kriittistä opusta (josta Klingen päiväkirjassa on loistava kritiikki). J. Suomi on ansioitunut historioitsija mutta Suomi on historiasta vapaa maa. -jussi n

    VastaaPoista
  19. Löysin nyt tämän blogin ja täällä onkin paljon asiaa, erityisesti semmoisista aiheista mitkä ovat enenevissä määrin alkaneet ahdistaa tilanteiden viime vuonna kärjistyessä, johon Suomen media ja poliittinen kenttä vastasivat vetäytymällä ideologisen fundamentalismin kuoreen ja tuottamalla kilokaupalla moralismia kun olisi pitänyt puhua sosiologiasta, historiasta ja taloustieteestä.

    Kiitokset kirjoittajalle!

    VastaaPoista
  20. "Mannerheimin Stalinilta saama tunnustus"

    Tämä ei ole uusi asia. Valitettavasti professori Vihavainen ei kertonut siitä, mitä venäläinen historiankirjoitus tietää Mannerheimista. Tunnettu tutkija Baryshnikov vanhempi tiesi kertoa, että Mannerheim oli erittäin paljon kiinnostunut bolshevikkien ideologiasta. Bolshevikkipuolue oli etupäässä aatelisten ja aristokraattien puolue, vasta elokuussa 1917 puolueeseen alettiin ottaa jäseniksi massoittain työläisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha Sipilän ja Anne Bernerin johtokuntatason Kom. Puolueeseen ei työläisiä oteta.

      Poista
    2. Kiitoksia, anonyymi! Selittää miksi Marskin jälkeläiset flirttailevat juutalaisten Guggenheimien kanssa!

      Poista
    3. "Mannerheim oli erittäin paljon kiinnostunut bolshevikkien ideologiasta. Bolshevikkipuolue oli etupäässä aatelisten ja aristokraattien puolue"

      Lienee syytä olettaa että tämä aihe Mannerheimin kiinnostuksesta bolshevikkien ideologiaan saa rahoitettua tutkimuskenttää suomalaisessa historiantutkimuksessa vasta sen jälkeen kun suomalaiset taistolais-bolshevistiset professorit, historian, sosiologian, sosiaalipsykologian, tidotusopin taistolais-bolshevistiset professorit järjestäytyvät jonoon Pietarin portin edessä. Se on erittäin pitkä jono. Se voi kestää sata vuotta mikä tieteen kehityksen kannalta ei merkitse mitään. Entä politiikan?

      Poista
  21. Jostakin kommenteista lienen laittanut reilu vuosi sitten julkaisemaani kirjaan maininnan Anne Berneristä "johtokuntatason kommunistina", ja siitäkös jotkut vetäisivät herneen nenäänsä! Mutta niin kai se on, että totuus putkahtelee yllättäen esille, vaikka muuan hollantilainen ihmetteli osaavatko suomalaiset ylipäätään lukea, koska eivät pysty analysoimaan aivan omalaatuista yhteiskuntarakennettaan!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.