maanantai 19. syyskuuta 2016

Tarttis tehdä vaikkapa taidemuseo



Tarttis tehdä jotakin, Helsingissäkin

Helsinkiä näyttää vaivaavan suuri tekemisen puute siitä huolimatta, että Kalasataman rakennustyö taitaa olla yksi Euroopan suurimmista sen jälkeen, kun Moskovassa on rakentaminen alkanut hiljentyä ja Berliini alkaa olla valmis.
Suunnitelmissa riittää: Pasilaan tehdään uusi Manhattan, Malmin lentokenttä myllerretään asunnoille ja Laajasalon rantaan tehdään niitä myös. Jätkäsaari ja Hernesaari pöhisevät myös pian monimuotoista elämää. Sitten tulevat nämä Kruunusillat ja Guggenheim-museo. Talsingin tunnelia tutkitaan ja ihmisputkiposti voisi myös olla hyvä olemassa.
Raha ei lopu eikä ruma tartu, lauleli aikoinaan Luomansuun Anssi. Reilu meininki on nyt myös Helsingissä. Vanhan sanonnan mukaan pyytäessä ei pidäkään pelätä ja nykyviisauden mukaan lainaa voi aina ottaa niin paljon kuin joku hölmö antaa. Siitähän ei mene edes korkoja, päinvastoin.
Niinpä Helsinki näyttää lähteneen aivan eri linjoille kuin Berliinistä ohjastettu hallituksemme, joka pitää rahahanoja tiukalla. Se tuntuukin mukavalta, sillä täytyyhän raha saada liikkeelle ja kiertämään. On tärkeää, että on myös töitä. Itse asiassa se on aivan keskeisen tärkeää. Se, että ne menevät virolaisille, on taas ammattiliittojen itse aiheuttama ongelma. Parempi sekin kuin ei mitään.
Kaikki aikakaudet ovat rakentaneet mahtirakennuksia, joista ne voi myöhemmin tunnistaa. Poikkeuksia taitavat olla vain 1950- ja 60-luvut, jotka kyhäsivät pellot täyteen navetan näköisiä laatikoita. Niillä täytettiin jopa suurkaupunkien pommitetut keskustat, kuten etenkin Berliinin surkea esimerkki osoittaa.
Mahtirakennuksia ei korvaa se, että vanhukset saavat vaippansa ja syövät kunnolla. Ne ovat asioita, jotka on hoidettava rakentamisesta riippumatta ja niiden voi sanoa kuuluvan ihmisoikeuksiin. Rakennukset eivät niihin kuulu, niillä aikakausi ilmentää omaa henkeään.
Muistan miten 1960-luvulla, kun Temppeliaukion kirkkoa alettiin rakentaa, ilmestyi kallioon teksti Biafra. Muutama teologian opiskelija oli saanut päähänsä, että uuden kirkon sijasta rahat oli lähetettävä ulkomaille, jossa eri heimot kiistelivät vallasta ja onnistuivat saamaan aikaan nälänhädän hedelmällisessä maassa.
Maailman ongelmia toki voidaan pitkittää loputtomasti rahoittamalla niiden ylläpitämistä rikkaiden maiden veronmaksajien pussista. Sen näkeminen monumentaalirakentamisen vaihtoehtona olisi todellinen kulttuurin konkurssijulistus, mutta sellaista ei näköjään nyt olla antamassa.
Sen sijaan aiotaan rakentaa taidemuseo Helsingin parhaalle paikalle, Eteläsatamaan. Olin vähällä kirjoittaa, että se halutaan rakentaa hinnalla millä hyvänsä. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys. Hinnaksi arvioidaan nyt 130 miljoonaa euroa, mikä koskee vain itse rakennusta. Sen lisäksi tulee lisenssimaksuja 30 miljoonaa.
Tässä on siis kyse arviosta. Kuten kokemus osoittaa, tällaiset arviot on yleensä virtaviivaistettu siten, että projektien todellinen hinta voi hyvinkin muodostua kaksinkertaiseksi.
Mutta sehän on vain rahaa, jolla ei sinänsä ole erityistä arvoa. Raha tulee ja menee, eikä tarkoituksena voi olla koota mitään Roope-sedän rahasäiliötä, jonne se sijoitettaisiin. Arvo syntyy vasta sitten, kun rahalla hankitaan jotakin reaalista. Guggenheimin tapauksessa se merkitsee työtä ja taloudellista aktiivisuutta ja myös mahtavaa rakennusta.
Kuten kansantalouden oppikirjat ainakin ennen totesivat, mikä tahansa investointi tuottaa suunnilleen saman verran kerrannaisvaikutuksia, kuten työtä, ja ennen se yleensä myös pani rahan kiertämään kotimaassa. Nykyään se taitaa suurelta osin karata täältä kauas, mutta hyvä, että jotakin tapahtuu jossakin. Miksi juuri me olisimme erityisasemassa? Näinhän me globalisaatiota ymmärtävät ajattelemme.
Niinpä tämä piristysruiske taloudelle ei ole mikään argumentti juuri Guggenheimin puolesta. Mikä tahansa tuhlaus saisi aikaan saman asian.
Täysin hihasta vedetyt argumentit Guggenheimin tuottamista turistivirroista kuulostavat lohdullisilta ja saattavat tietenkin osoittautua myös realistisiksi. Onhan meillä jo Kiasmaa ja Emmaa ja HAMia ja mitä niitä onkaan. Näyttelyt ovat usein ns. kansainvälistä huippua. Mitä se merkitsee, selviää, kun niitä käy katsomassa.
Tosiasia on, että taidepiirit juoksevat laumana kellokkaidensa perässä ja kiiruhtavat ylistämään aina sitä, mikä auktoriteettien mielestä on merkittävää. Niinpä ns. hypefaktori saattaa korottaa minkä tahansa mitättömyyden arvoon arvaamattomaan.
Provinsiaalisen pienen maan auktoriteeteilla ei sen sijaan ole mitään valtaa määritellä aikakauden uusien teosten arvoa. Se tehdään muualla ja mikäli halutaan hyötyä tämän tavaran näyttämisestä, on siitä maksettava asianomaiset maksut.
Kyseessä on siis showbiz puhtaimmillaan. Toisin sanoen rahaa tehdään tyhjästä. Se on kuitenkin suotu vain harvoille ja valituille pankkimaailman ulkopuolella.
Joka tapauksessa on selvää, että myös tämä aikakausi haluaa jäädä tulevien sukupolvien tietoisuuteen lyömällä oman leimansa Helsingin kaupunkikuvaan. Eteläsatama on sen verran herkkä alue, että suuret muutokset sen alueella huomataan varmasti. Sikäli kaikki menee oikein.
Guggenheimin hinta ei välttämättä ole aivan tolkuton. Hienosta rakennuksesta täytyy maksaa ja ajatelkaamme, mitä Helsinki olisi ilman Töölönlahden rannan rakennuksiaan. Muistan sen ajan hyvin ja eihän siinä hurraamista ollut.
Finlandia-talon rakentamisesta yritettiin aikoinaan nostaa suuri haloo vedoten muistaakseni juuri vanhusten vaippoihin, mutta sattuneesta syystä se vain rakennettiin.
Osaamattoman arkkitehdin karkean virheen ansiosta talon akustiikka on katastrofi ja sen seinät täytyy määräajoin uusia. Siitä huolimatta se ainakin on ulkoisesti komea ja oli aikoinaan myös välttämätön tiettyyn tarkoitukseensa. Nyt se on monumentti, suorastaan maailmanhistoriallinen.
Finlandia-talon hinta oli muistaakseni puolet sen ajan uuden ja uljaan matkustajakoneen, DC-10:n hinnasta. Koneet on nyt kai jo romutettu, mutta talo pysyy.
Mahtirakennuksilla on paikkansa jokaisessa maassa ja jokaisessa kulttuurissa. Mutta tärkeää on myös se, millaisia ne ulkoisesti ovat.
Moreau Kusunoki-arkkitehtien suunnitelma Guggenheim-museoksi on kaamea ja synkkä. Se muistuttaa jotakin Sormusten herran  tornia tai Tähtien sodan fantasiahirvitystä. Se siis ainakin tekee vaikutuksen.
Ennen kuin kiiruhdamme sanomaan wow, pysähtykäämme kuitenkin miettimään, miltä tällainen pytinki näyttää vaikkapa Olympialaiturilta katsottuna. Kylläpä se taitaa silmää loukata ja pahasti.
Mutta ehkäpä ajallemme onkin tyypillistä juuri sellainen hälläväliä-ajattelu, jota Gugge sopivasti kuvaa. Kaupunkihan ei ole ulkomuseo, jonka pitäisi olla edes jossakin määrin vailla luovia ristiriitoja. Onhan meillä sitä paitsi tällä alueella jo Enso-Gutzeitin sokeripala, joka tekee rumuudellaan ainutlaatuisen vaikutuksen.
Ei Helsinki ensimmäinen arvomaisemansa tuhonnut kaupunki olisi. Ajatellaan vaikkapa Lontoon Cityä. Roger Scrutonin kaltaisille esteetikoille sen nykytila taitaa tuottaa suorastaan fyysistä pahoinvointia, mutta kun turistille kerrotaan, että se on hieno, niin he löytävät siitä juuri sen hienouden ja tulevat innoissaan sitä ihailemaan.
En oikein tiedä, pitäisikö meidän todella pelätä Guggenheimia. Se on saatanallisen ruma ja kolkko rakennus ja sitä paitsi hirvittävän kallis, mutta jos ihmisten päähän meillä ja muualla saadaan ajettua vakaumus, että kyseessä on stupor mundi, maailman ihme, niin kaikki on pelastettu.
Guggenheimin hype nosti kerran Bilbaon rappiosta menestykseen. Se oli epäilemättä jonkinlainen ihme. Ehkä sellainen siis voisi tapahtua myös Helsingissä?
Sanotaan, että vahva usko tekee kaiken mahdolliseksi. Guggenheimin kohdalla tämä tosin on onnistunut vain Bilbaossa, mutta ei sen sijaan sen muissa kohteissa. Mutta ainahan voi yrittää. Pyytäessä ei pidä pelätä, ainakaan kauppiaan. Ja ainahan yksi myy ja toinen sitten ostaa. Kauppoja ei sitten pureta, vaan pidetään se, mitä säkissä saadaan. Mitä se mahtaakaan olla sinänsä tarpeellisten menojen (niitä siis tarvitaan) ja hirveän rakennuksen lisäksi ei kukaan tiedä eikä voi tietää.
Tuleville sukupolville ainakin tulisi ihmettelemisen aihetta ja nykyiset päättäjät voisivat ehkä saada itselleen muistotaulun Engelin ja Ehrströmin tapaan.

11 kommenttia:

  1. Kun tuo Emma tuli mainittua, niin tulihan siellä käytyä viime viikonloppuna nykytaidetta katsomassa. Yllätys oli, että Saastamoisen kokoelman näyttely oli niin kiinnostava. Toinen juttu oli, että suurimmat sävärit sai töistä, jotka olivat jo aika iäkkäitä, sanotaan nyt vaikka 1970-luvun alkupuolelta. Mutta kokoelma on tasokas ja näyttelytila on karun hieno, kansainvälistä tasoa. Yleisöä kuitenkin puuttui tuoltakin parhaaseenkin katseluaikaan. Mutta oppaita oli riittävästi ja ammattitaitoista väkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken maailman tiktaattoreiden tiedetään harrastaneen kaupunkisuunnittelua, Stalinin , Hitlerin ja Lipposen jonka hengenheimolainen kaupunginjohtaja tohtori Pekka Korpinen junaili ohi julkisen keskustelun Kampin keskukseen noussen Kappelin. Olen pistäytynyt siellä useamman kerran nähdäkseni edes joskus yhden sanankuuulijan, mutta ei siellä ketään muita näy kuin pari hassua turistia kameraa räpsyttelemässä. Mutta oppaita on riittävästi ammattitaitoista väkeä sielläkin!!!

      Poista
  2. Miksi rikkaat norjalaiset antoivat Guggenheimille rukkaset vaikka rahaa olisi ollut tuollaisen hallituksen maksamiseenkin kivutta vaikka öljyn hinta on vähän laskenut.

    VastaaPoista
  3. Kukkenhaimin voisi aivan hyvin rakentaa tulevien Kruunusiltojen toiseen päähän. Saataisiin ainakin turiesteja siltaa käyttämään. Ois se näky kun 100 vinosilmäistä keltanaamaa ajaisivat keltaisilla alepafillareilla syystuulessa ja tuiskussa katsomaan taidetta.

    VastaaPoista
  4. Tuo Guggenheim-tyrkytys tuo mieleen Ollin pakinoiden ja 40-luvun komedioiden kirkonkylien seurapiirit, joille kaikki ulkomainen oli niin ihmeellistä ja ihanaa. Vai miten muuten on ymmärrettävissä se, että he yrittävät ajaa tänne firmaa, joka yhden onnnenkantamoisen jälkeen on onnistunut saamaan aikaan vain floppeja ja mahalaskuja. Ja tietysti uskomattoman mittavia laskuja arvottoman brändin käytöstä. Bilbaossakin onnistunutta on lähinnä rakennus. Kun siellä viimeksi pari vuotta sitten kävin, näyttely oli mitäänsanomaton ja shoppi nuhjuinen. Kun tuota Guggenheim hommaa ryhdyttiin ajamaan, haaveena kuulosti olevan jonkinlainen Bilbaon jäljitelmä, jota karahteerattiin wau-arkkitehtuuriksi. Siis eräänlainen hittielokuvan jatko-osan jatko-osa. Kuulemma ei enää pitänyt tehdä sellaista laatikkoarkkitehtuuria kuin musiikkitalo (joka muuten ei ole lainkaan huono). No, arkkitehtuurikilpailun tuloksena saatiin voittajaksi joukko hiilenmustia laatikoita, vaan eipä tuo näytä innostusta hillinneen. Kun joku asia on päähän junttaantunut, ei se sieltä lähde eikä ilmeisesti salli enää ajatustenkaan pyörivän.

    On todella aiheellista kysyä, mihin me vielä yhtä nykytaiteen museota tarvitsisimme. Meillä on Kiasma, jolla tosin tuntuu olevan vaikeuksia kiinnostavien näyttelyjen aikaansaamisessa. Johtuisikohan siitä, että nykytaide tuntuu olevan jonkinlaisessa umpikujassa. Tekeillä on Amos Anderssonin museo Lasipalatsiin. Espoossa on Emma, joka onnistuu jatkuvasti olemaan Kiasmaa kiinnostavampi. Jos siis rahaa on niin, että sille ehdottomasti pitää löytää jotkin käyttöä, kannattaisi tehdä jotakin, jota ei jo ole tarjolla monin kappalein. Oma ehdotukseni olisi Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon yhdistäminen niiden väliin tulevalla uudisrakennuksella. Paikka on arkkitehtonisesti haastava, mutta antaa onnistuessaan mahdollisuuden todella kiinnostavan tuloksen aikaansaamiseen. Arkkitehtuuri, muotoilu, taideteollisuus ja muoti ansaitsevat muutenkin nykyistä paremmat näyttelytilat niin pysyvien kuin vaihtuvienkin näyttelyiden tarpeisiin. Ja lisäbonuksena voi toivoa, että moinen virkistäisi noita aloja, jotka ovat kulta-aikojensa jälkeen tuntuneet hiipuneen jonkinlaiseen hiljaiseloon. Hyvässä tapauksessa sillä voisi olla jopa vientiä virkistävä vaikutus.

    VastaaPoista
  5. Keskipasila on melkoisen ikävää aluetta, autiota ja ankeaa jossa ei ole kuin tuulta, kuraa, autoja, pölyä, raiteita ja junien mölyä. Toivotan tervetulleeksi sen mitä siihen sitten rakennetaankaan, kunhan täyttävät sen aukon.

    VastaaPoista
  6. Mihinkään maisemaan helsinkiläisen ei kannata kiintyä, sitä ei kohta enää ole. Kruunusillat ovat Guggenheimia groteskimpi hanke mutta hyväksyttiin murskaavalla äänivyöryllä. Poliitikon suusta kuuluu hyrinää siinä missä byrokraatin suusta pöhinää. -jussi n

    VastaaPoista
  7. Kiitos hyvin perustellusta kirjoituksestasi. Monessa asiassa en ole ollut kanssasi samaa mieltä, mutta tästä ehdottomasti olen. Guggenheimin näin kova sisäänajo Suomeen liittyy myös muuhun kuin pelkkään taiteeseen. Projekti, sen ohella että se on ehdottoman (suurvalta)poliittinen, siinä luodaan myös muutamille tällä hetkellä määräaikaisissa "kansallisissa" taideviroissa oleville loisille mahdollisia sijoituspaikkoja. Matalilla kv-meriiteillä museonjohtajiksi nousseita, noin 5 vuoden määräaikaisissa viroissa sätkiviä rouvia ja muutamia herrojakin löytyy lukuisia. Kaikille näille on yhteistä: keskinkertaisuus ja "fantastinen" fiilis työpaikalla.

    VastaaPoista
  8. Lisäys edelliseen; nämä tulevat Guggenheim-postien haltijat kuuluvat ko. projektia eniten lobbaavaan ryhmittymän. Jotkut heistä ovat ehkä viime aikoina vähän hiljentyneet (ehkä ymmärsivät, että on liian läpinäkyvää toimintaa), mutta esimerkiksi vuosi sitten tilannetta pystyi lukemaan kuin avointa kirjaa, niin kovasti muutamat kansallisten taideinstituutioiden uudehkot johtajat ajoivat itseään sisään. Toivottavasti kyseessä oli puhtaasti vilpittömältä pohjalta toteutettua lobbausta.
    Niin; lobbauksen ja vähän vakavamman ilmiön välinen ero on hyvin pieni. Sen kai me tiedämme tai he tietävät.

    VastaaPoista
  9. Hgin kaupungin korkeimpien virkojen ollessa avoinna ns. presidenttiainesmiehillä on tuhannen taalan paikka ajaa Guggenheimia "pullamössösukupolven" virkaehdokkaiden pitäessä kieltä keskellä suuta.

    Vuosi sitten kohistiin ns. Meillä on unelma- mielenosoituksesta. Sehän polkaistiin pystyyn parissa päivässä tuomitsemaan kansanedustaja Olli Immosen sanomisia. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri maksoi silloin omasta lompakostaan 150€ jotta sähkö saatiin kytkettyä mielenosoittajien mikrofoniin.

    VastaaPoista
  10. Mantieteele emme mahda mitään. Suuret kaupungi ovat jokomeren tai viisumirjan takana.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.