sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Huuto ja meteli



Kova ääni

Friedrich Nietzsche pohdiskeli aikoinaan, että on melkein mahdotonta, että ihminen, jolla on hyvin kova ääni, voisi ajatella hienoja ajatuksia.
Tämä tuli mieleeni, kun huomasin, että sellainenkin brändi kuin Hard Rock Cafe näyttää saaneen suurta suosiota koko maailmassa.
Kyseessä on sangen selvästi uuden aikakauden ilmiö. 1950-luvulla alkanut rock-musiikki on ilmeisesti jotakin laadullisesti uutta. Sen oleellisiin piirteisiin näyttää kuuluvan niin voimakas meteli, että keskustelu ja jopa ajattelukin käyvät mahdottomiksi ja siis myös tarpeettomiksi.
Niinpä ihmisten välinen kommunikaatio tuollaisen musiikin vaikutuspiirissä rajoittuu siihen, mikä on kaikkein primitiivisintä. Pariutumisikäiset nuoret voivat keskittyä katselemaan toistensa visuaalisia viestejä. Eihän siinä puhuakaan voi. Henkisessä suhteessa typerykset nousevat intellektuellien tasolle ja luultavasti ylikin.
Slummien hierarkiassa keskeinen arvo, katu-uskottavuus korvaa sanallisen kommunikaation ja nyanssien sijasta koko miljöössä on tavoitettavissa vain suuriäänistä mölyä. Paljaimmillaan tämä tilanne ilmenee gangsta-rapissa, musiikin korvikkeessa, jossa ei tarvitse edes yrittää laulamistakaan, pelkkä kähiseminen riittää ja viesti on niin osoitteleva ja selkeän karkea, että vammainenkin sen käsittää.
Tässä tietenkin toteutuu maksimaalisesti tasa-arvo eikä sen toteutuminen kehittyneempien ainesten ehdoilla tietenkään ole mahdollista. Siinä kyse voi olla vain tason laskemisesta primitiivisimpien piirien ulottuville.
Muistan, miten tuo samainen meteli valtasi Venäjän, jossa olin tottunut hierarkian ja korkeakulttuurin kunnioitukseen. Petroskoissa muuan ystäväni halusi tarjota minulle tuopillisen paikkakunnan uuden oluttehtaan niin sanottua elävää eli suodattamatonta kuohujuomaa.
Kahvilan meteli oli kuitenkin niin kauhistuttavaa, että jouduimme suin päin pakenemaan pihalle, jossa nautimme oluemme melko karussa miljöössä. Hyvää se kyllä oli.
Minusta kokemus oli kauhistuttava ja uskoin sen olevan esimakua sille, että pian myös venäläisestä teatterista tulisi brechtiläis-turkkalaista mölinäjuhlaa, jossa sentimentaalinen ylinäytteleminen on se asia.
Luojan kiitos, näin ei sentään ole vieläkään käynyt, ainakaan kaikkialla. Olen kyllä nähnyt niin sanotusti modernisoituja versioita klassisista teatterikappaleista, taisi olla jopa Tšehovista. Mutta klassinen, hieno näyttelijäntyö on siellä joka tapauksessa myös yhä kunniassa.
Joskus minusta tuntuu, ettei meillä yleisesti enää edes ymmärretä mitä sellainen edes tarkoittaa. Ikään kuin hienous voisi olla vain hienostelua, jotakin sellaista, mitä niin sanotusti rasvanahkainen kansan syvien rivien edustaja ei ymmärrä ja jota hänellä sen takia on oikeus ylenkatsoa.
Koska hänen ajatellaan olevan se oikea kohdeyleisö, häntä yritetään ainakin periaatteessa mielistellä, vaikka käytännössä tämäkään ei onnistu, koska kuva tavallisesta kansanihmisestä on aliarvioivan harhainen.
Mutta tämä tästä ns. korkeakulttuurista. Myös populaarimusiikki on parin sukupolven mittaan muuttunut rajusti.
Ennen sotia ja aina 1960-luvulle saakka olivat muodissa melodiset ja usein hieman sentimentaaliset tai sitten hauskat kappaleet. Teemat olivat kansainvälisiä, venäläisyys oli vahvasti mukana, samoin italialaisuus. Myös espanjasta ja latinalaisesta Amerikasta saatiin eksoottisia teemoja.
Anglosaksinen musiikki, joka sivumennen sanoen on perinteisesti tai ainakin saksalaisten ja ranskalaisten perusteltujen ennakkoluulojen mukaan ollut varsin kalseaa ja tylsää, ei sen sijaan juuri suomalaisiakaan elähdyttänyt. Poikkeuksena olivat jotkut banjorämpytykset, joita liika herkkyys ei vaivannut.
Soittaessani veneessä vierailleni noita vanhoja suomalaisia iskelmiä, olen havainnut niiden yleensä herättävän melkoista ihastusta.
Herääkin kysymys, miksei mitään vastaavaa tehdä nykyään, jolloin yhtyeet ja laulajat kerskailevat ammattitaidollaan ja jolloin musiikkibisneksen rahallinen arvo on moninkertainen gramofonikauteen verrattuna. Ainakin se oli sitä vielä hiljattain.
Kyseessä näyttää olevan kansainvälisten monopolien ylivalta. Ne ovat ainakin osaksi ottaneet asemansa yksinkertaisesti ostamalla. Tietenkään myös muotia ja sen mahtia nuorisoon ja muuhun yksinkertaisempaan kansanosaan nähden ei voi aliarvioida.
Eipä esimerkiksi kuvataiteessakaan näytä olevan mahdollista palata vanhoihin esikuviin. Muistan, miten muuan suomalainen järjesti Pietarissa, peräti kai Venäläisen taiteen museossa näyttelyn, jonka työt olivat aivan klassikkojen tasoa ja muistuttivat Šiškinin töitä.
Hän kertoi, ettei ollut koskaan hakenut apurahaa, koska tiesi, ettei sellaista saisi. Yleisö sen sijaan oli ihastuksissaan. Tämä maalari osasi tekniikan viimeistä piirtoa myöten ja myös pystyi näkemään luonnossa sen vaikuttavuuden.
Stipendimafia tässä nyt on asia erikseen. Mutta se niin sanottu populaarimusiikki, jota nykyään tuotetaan, on uskottavien asiantuntijoiden mukaan ennen muuta koneellinen luomus. Sen sijaan, että kaiken keskellä olisi laulusolisti, jota säestys täydentää, onkin lavalla valtava arsenaali kaikenkarvaista ämyriä. Ilman tuota tekniikkaa koko esityksestä ei jäisi jäljelle muuta kuin se mitättömyys, johon kyseinen ”tähti” yltää.
Liiallinen meteli on tietenkin myös vaarallista. Konserttien desibelimäärät ovat sellaisia, että pysyvä kuulovaurio voi syntyä jo yhdellä kerralla.
Olin kerran sellaista kuuntelemassa koulussa (!) jossa toimin opettajana, enkä unohda tuota taide-elämystä koskaan. Se tuntui ytimissä ja munaskuissa eli munuaisissa, jotka tuntuivat irtoavan ja keuhkot läpsyivät rintakehää vasten kuin rukkaset viemäriputkessa, käyttääkseni tällaista tuoretta ilmaisua.
Ja lapset aplodeerasivat asianmukaisen tunnollisesti ja kovaakin, vaikka oli aivan ilmeistä, ettei kukaan heistä todella nauttinut tuosta metelistä.
Mutta sitten kun sama yhtye esitti hempeän ja melodisen kappaleen, seurasi todellinen, spontaani aplodien myrsky…
Mutta sitä tavaraa heille tarjoiltiin vain harvinaisena herkkuna. He olivat sosiaalistumassa kakofonian ja jumputtavien bassojen kulttuuriin ja oppivat ylenkatsomaan sellaista musiikkia, joka olisi todella saattanut heitä koskettaa.
Tunnen tietenkin tätä alaa huonosti ja haluan vain kertoa omia kokemuksiani siitä, miten asiat ovat muuttuneet. Suunta on selvä. Kaiken on nyt tultava Amerikasta tai ainakin anglosaksisesta maailmasta. Itse musiikilla ei ole sen enempää väliä, kunhan se riittää mykistämään puheen ja saman tein kai ajattelunkin.
Miljardibisnes on ulottanut lonkeronsa tällekin alueelle ja napannut mukaansa nuoret, joita oman arvostelukyvyn sijasta ohjaa pakonomainen tarve fanittaa ja liittyä yhteisöihin, jotka fanittavat tiettyä tyyliä.  Se on helppo saalis.
Idolina voi olla ulkonäöllään ratsastava henkilö, joka on vaikkapa tuhonnut sen erilaisilla lävistyksillä ja tatuoinneilla tai sitten muiden yläpuolelle nostetaan jokin muu friikki, jonka habitus ilmeisesti tarjoaa aralle kasvuikäiselle tilaisuuden tuntea itsensä sentään aika kelvolliseksi pariutumismarkkinoilla.
Kaikki tämä on ainoastaan ja vain rahan palveluksessa. Tämä ala myy tyhjää kalliilla ja siksi voittomarginaalit ovat valtavat. Nyt sitä tosin taitaa uhata piraattiharrastus, jota se kaikin voimin koettaa vastustaa.
Työmies on palkkansa ansainnut, mutta mikäli nuo firmat menettävät otteensa nuorisosta ja tekevät konkurssin, on maailma tuskin paljoa menettänyt.

24 kommenttia:

  1. Niin, tunnetusti puheena olevan "musiikki" vaatii veronsa huumeiden ja ennen aikaisten kuolemien muodossa. Tästä vain ei oikein sopisi puhua, onhan kyse "taiteesta"! hh

    VastaaPoista
  2. Hiljaisille pilliinviheltäjille kävi vähän hassusti Petroskoissa jonne heidän talkoovoimin rakentamansa luterilainen kirkko taisi jäädä ilman käyttöä. Viimeksi siitä uutisoitiin, etteivät paikalliset halua maksaa edes sähkölaskua jottei lämpö talvisin karkaisi.

    Innolla odotetaan tohtori Tuomiojan johtaman Historioitsijat ilman rajoja- tiimin näkemystä muistuttaako nyt nähty Tarja Halosen ryydittämä pilliinvihellys enemmän itäistä vai 30-luvun saksalaista meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoministeri Soini on pohdiskellut josko Suomi voisi profiloitua kristittyjen turvasatamana.

      Se voisi tarkoittaa hiljaisten pilliinviheltäjien positiivista syrjintää maahantulijoita valikoitaessa. Laajalti tiedetään tavallisten timoheikkien olleen kaikkein tehokkaimpia naapuruston juutalaisia paljastaessaan. Siksikin Merkel on pyrkinyt välttämään leimautumista "valikoijaksi".

      Tarja Halonen alleviivasi Demari-lehden toimittajalle halunneensa eilen viestittää signaalia kauas rajojemme ulkopuolelle.

      Eipä Jiri Karttunen tainnut arvata minkälaiseen suurvaltapolitiikkaan hänen muistonsa viikon kuluessa kytkeytyisi.

      Poista
  3. Muinoin opetettiin, että musiikin elementit ovat melodia, harmonia, rytmi, agogiikka ja dynamiikka. Viihde- ja popmusiikissa tämä alue on ajan kuluessa supistunut. Ensin hävisivät agogiikka ja dynamiikka, sen jälkeen muutkin elementit, ja rapissa jäljellä on pelkästään rytmi. Loogisesti seuraaava vaihe olisi, että myös rytmi häviäisi ja musiikki olisi pelkkää kohinaa. Eri musiikkikappaleet eroaisivat toisistaan vain siinä, että niiden kohinaspektri olisi erilainen. Ns. taidemusiikin alalla tällaista saattaa jo olla olemassa. Äärimmäinen tulos olisi pelkkä hiljaisuus.

    MItä yleisesti ottaen taiteeseen tulee, niin tämä sanahan juontuu sanoista ‘taitaa’ ja ‘taito’. Taiteilijalla tulisi siis olla hallinnassa jonkinlainen (tekninen) taito, jonka pohjalle hän hengentuotteensa rakentaa. Tämä ajattelu on kaiketi vanhanaikaista, koska taiteena voidaan esittää lähes mitä tahansa, mikä tekijän mieleen juolahtaa. Valitaan metsästä jokin alue, kalutaan se tyhjäksi kasvillisuudesta ja siirretään kasvilisuus taidenäyttelyyn. Tadeteos voi myös olla ammattitaidottoman sahankäyttäjän tekemä halkopino (tylsällä sahalla vinoon sahattu, sanoi taidearvostelijana käytetty saha-alan ekspertti, kansanedustaja Teuvo Hakkarainen). Seppo Heikinheimon mukaan eräässä uuden musiikin konsertissa esitettiin usean suomalaisen säveltäjän kappaleita, ja kävi niin, että erään kappaleen jälkeen aplodeista kiittämään nousi kaksi säveltäjää. Toisella oli nimittäin menneet laskut sekaisin ja hän luuli viimeksi soitettua kappaletta omaksi sävellyksekseen. Liekö totta, Heikinheimohan tykkäsi hyvistä jutuista, ja juttujen todenperäisyys oli hänelle vähemmän tärkeätä.

    Kaikesta tästä huolimatta oikeita taitelijoita ja säveltäjiä on nykysinkin olemassa, mutta heitä ei aina helposti löydä tekotaitelijoiden sankasta joukosta. Popmusiikin ja rapin leviämien kouluihin sattaa peittää alleen jopa tietoisuuden korkeatasoisen taidemusiikin olemassaolosta. Muutamia vuosia sitten pari nuorta muusikkoa kierteli kouluissa soittamassa vanhojen suurten säveltäjien kappaleita. He kertoivat konserttien jälkeen puheilleen tulleista nuorista, jotka ihmettelivät, että mitä tällainen hieno musiikki on, he eivät ole koskaan kuulleet mitään tällaista.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  4. Henry Louis Mencken totesi aikoinaan: "On kahdenlaista musiikki. Huonoa musiikkia ja sitten saksalaista musiikkia."

    VastaaPoista
  5. Huvittavin esimerkki on ehkä tämä Rolling Stones jolla kai vieläkin on miljardituloistaan huolimatta "kapinallinen imago". Tätä "kapinaa" sitten 14-75 vuotiaat ikinuoret saapuvat sitten suurina laumoina fanittamaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia suuresti näistä ajatuksista. Itse huomasin jo 80-luvulla, miten melodia ja harmonia olivat häviämäassä musiikista. Youtuben vanhojen iskelmien kommenteista voidaan luklea, miten ihmiset kautta läntisen maailman ovat huomaaneet laulujen muuttuneen pelkäksi meteliksi.
    Sama harmonian kato tapahtui jo aiemmin arkkitehtuurissa, kun arkkitehdit huomasivat, että talon voi piirtää pelkällä viivottimella viivotinta kaksi kertaa siirtämällä.

    Itse koplasin tämän metelin myös viime päivinä keskustelua herättäneeseen suomalaisten syntyvyyden lopahtamiseen. Naamakirjassa.

    Tiede ja musiikki syntyivät keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Se ei ollut niinkään Paavin vallan väheneminen, joka antoi tilaa tieteelliselle ajattelulle, vaan kirkonmiesten oikeaoppisuus alkoi hävitä, kun kirkkoihin saatiin melodista, hidasta musiikkia. Ajatelkaa sitä, millainen karmiea meteli oli Vatikaanissakin ennen kuin urut keksittiin ja niihin sopiva musiikki.
    Nykyään papitkin huutavat kuorossa, kun tämä meteli on tunkeutunut jo kirkkoihinkin.

    Suomalaiset alkaisivat taas sikiämään kestävän kehityksen mukaisesti, kun vain saataisiin tämä kakofonia korvattua iskelmämusiikilla.

    VastaaPoista
  7. Uskomattomia asioita ihminen saa kohdata läpi elämänsä. Luulisi, että kokemuksen ja yleistajun myötä yllätykset vähenisivät. Näin ei tapahdu, vaan asia on oikeastaan päinvastoin.

    Ennen kuului yleissivistykseen tietää, että ravitsemusliikkeeseen ei mennä ilman solmiota. Vasta vajaa pari vuosikymmentä sitten sain tietää, että diskoon tai hevikonserttiin hakeutuvan varustuksiin kuuluu itsestään selvänä korvatulpat. Sopisiko tähän todeta, new normal?

    Konserttiin meneminen korvatulppien kanssa merkitsee, että kyse on jostain vallan muusta kuin musiikin kuuntelusta. Jos meteli on sietämätön, koko konsertin alkuperäinen tarkoituskin on se muu.

    Tuo jokin muu olisi ehkä ollut yksinkertaisesti selitettävissä eli valistuneesti arvattavissa ellei tässä olisi törmännyt tuoreimpaan uskomattomaan. Koulujen alkaessa kävi näet ilmi, että erään peruskoulun ensimmäisen luokan oppilaille oli varattu jokaiselle omat kuulosuojaimet vapaasti käytettäväksi. Järkyttyneelle mummolle, jonka leipälaji on varhaiskasvatus, vastattiin, että siten autettiin opiskeluun keskittyviä lapsia sulkemaan ympärillä oleva meteli ulkopuolelleen.

    Koulunkin tarkoitukseksi on näköjään tullut se muu.



    VastaaPoista
  8. Amerikassa on opettaja laittanut koululaisten pulpetin alle polkimet. Tulokset ovat sensaatio, kaikki pääsevät polkemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan valtiontalouden hoitoa. Hallitus polkee lisää velkaa minkä kerkiää. Hopotiti hoi!

      Prof Matti Virenin blogi Uudessa Suomessa. hh

      Poista
    2. Opettaja iloitsi poikaoppilaiden huomion keskittyvän opetukseen kun ei tarvitse pyöriä jakkaralla. Varmaan pian ideoivat ekodynamoa polkimiin.

      Poista
  9. "viesti on niin osoitteleva ja selkeän karkea, että vammainenkin sen käsittää."

    Vammaiset käsittävät moniakin asioita, jopa sellaisia, joita herra professorin oma ymmärrys ei tavoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En epäile vammaisia, esimerkiksi Albert Einsteinista olen kuullut, että hän olisi ollut lukihäiriöinen postimies suhteellisuusteorian keksiessään. Olen itse hoitanut muistisairaita vanhuksia, enkä heissäkään nähnyt merkittäviä poikkeamia valtaväestön intellektuaaliseen tasoon nähden. Päinvastoin, heillä oli sopivaa kriittisyyttä esimerkiksi heihin kohdistuvaa hoitoa kohtaan.

      En kuitenkaan usko, että professori tarkoitti halventaa vammaisten tai vanhusten käsityskykyä verrattuna valtaväestön intelligentsin (ts. älykkyystön) näkemyksellisyyteen, mitä tämä vammaisuuden ulkopuolella oleva väestö varmasti itse itsessään suurenmoisesti kunnioittaa.

      Hyvä Kommentti.

      Ystävällisin terveisin,
      Markus Mertaniemi
      FT, Oulu

      Poista
  10. Hyvin todennäköisesti asia on näin. Iloitkaamme siitä!

    VastaaPoista
  11. Kunnianarvoisan professorin näkemys metallimusiikista on jo aiemmin tullut tunnetuksi. Kun nyt kuitenkin tätä tuskaista (ja mielestäni aivan oikeaa) huomiota populaarimusiikin kehnontuneesta tasosta lukee, tuntee vallan hämmennystä asiaa kohtaan.

    On nimittäin niin, että juuri metallin parissa melodian ja muodon kunnioitus ja halu tehdä taidetta on mielestäni parhaiten selvinnyt, uskaltaisin sanoa jopa: vironnut, mitä nykyiseen musiikkikenttään tulee.

    Ei kaikki hevi ole sitä black metallin käsittämätöntä ja pahansuovan kuuloista örinää. Oikeastaan suurempi osa on aivan selkokielellä, jos kohta kovaan ääneen, laulettua.

    Myös balladin laji on perhaiten hevin parissa säilynyt, niin että kirjoittamaton sääntö vaatii yleensä yksi-kaksi "power balladia" joka levylle sijoittamaan - huomattava puoltolause mielestäni. Onpa niin, että oma viehätykseni kyseistä musiikinlajia kohtaan syntyi juuri auringonlaskua katsellessa ja muuatta heviballadia kuunnellessa. Kaksitoistavuotiaan herkässä iässä, myönnettäköön.

    Anon kuitenkin professorilta uutta mahdollisuutta ja tarkastelua metallille. Jo genren sisällä vallitseva, melko antimoderni asennemaailma fantasiasta ja kansantaruista ammentavine equilibriumeineen on ilahduttava vaihtoehto populaarimusiikin muoviselle arvomaailmalle.

    VastaaPoista
  12. Taiteen sisäistynyt maailma antaa taiteelle elämän ja ymmärryksen sisällölle niinkuin luovuuden käsitteen.Taide täytyy nähdä sisältö
    rikkautena ja tunne tasoisesti elon ilmentäjänä.

    VastaaPoista
  13. https://www.youtube.com/watch?v=pZh1RyyXuls

    Jos sallinette youtube -linkin, tässä mielestäni positiivinen osoitus anglosaksisesta musiikista lyyrisyyden ja kaihon melodian kentiltä.

    VastaaPoista
  14. 1. Selkeästi professori ei ole koskaan eläessään käynyt kirkossa kunnollista urkusoitantaa kuulemassa, jos hän pitää erityisen *modernina* ilmiönä munaskuissa tuntuvaa pauhua jonka keskellä mitään muuta ei pysty ajattelemaan. Tähän tarkoitukseen kuulemma suositellaan usein herroja J. S. Bach ja eräs Händel.

    2. Sekä säröinen sähkökitara että klassiset vinguttavat juosisoittimet ovat siitä mielenkiintoisia kapistuksia että niistä pitäminen on opittu makuelämys, usein melko varhaisessa elämänvaiheessa nimittäin. Tunsin kouluaikoina muutaman joista jälkimmäinen viulunvingutus oli migreeniä aiheuttavaa meteliä. Molemmat myös ovat koneita, joilla tuotettu musiikki on lähtökohtaisesti koneellinen luomus jota ei saataisi aikaiseksi ilman sitä.

    3. Ei kaikkea perinteistä länsimaista musiikkiakaan ole tarkoitettu sellaiseksi kevyeksi olutlasin kera käytävän mukavan rupattelun taustalla soitettavaksi. Mies joka kehuu musiikkimakuaan tästä yksittäisestä tirkistelyraosta olisi huvittavaa ellei se olisi surullista.

    4. Ihminen pääsee hyvin nopeasti eroon mahdollisesta viisaan ja asioihin perehtyvän ihmisen maineesta esittämällä vihaisia arvioita perustuen vankkaan itse tunnustettuun "kerran joskus kuulin sitä jossain ja sitten lisäksi selväähän se on" -tietämykseen. Tässä tapauksessa yksi suurimmista virheistä on laskea valtavasti erilaisia musiikkilajeja ja niiden sisäistä vaihtelua samaan yhteen kategoriaan, saati käsitellä nuorisoa aivottomana yhtenäisenä massana. Tämä on vakava osoitus kirjoittajan helppouskoisuudesta.

    Myönnetään, että valtavirta-pop on useimmiten sielutonta tehdastuotettua massaa jota laulavat laulutaidoiltaan keskinkertaiset idolit, mutta se ei tarkoita että koko nuoriso kuuntelisi sitä, tai että edes kaikki niistä jotka teini-iässä identifioituvat johonkin massafani-kulttuuriin jumittaisivat siinä vielä aikuistuttuaan.

    5. Tekisi mieli kehottaa kirjoittajaa tutustumaan blues-, jazz- ja soul-musiikiin perinteeseen (mistä voitaisiin löytää sitten silta myös yhteen harvoista nykypäivän populäärimusiikin laulajattarista joka osaa laulaa, Adele). Mutta koska tämä on anglo-amerikkalaista ja vieläpä mustilta peräisin, se laskettaneen slummien kakofoniaksi.

    Rock-musiikin suhteen en edes yritä, mutta kirjoittajaa ilahduttanee tieto että suuret levy-yhtiöt eivät nykyään kiinnitä rock-yhtyeitä. Rock-musiikin (ja sen alalajien kuten metallin) kuunteleminen on oikeastaan nykyään varsin marginaalinen alakulttuuri, joka on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa poikkeuksellisen suuri verrattuna moniin muihin läntisen Euroopan maihin. Uudet bändit toimivat paljolti harrastepohjalta.

    Hard Rock Cafe on ketju, joka on olemassa lähinnä sen vuoksi että turistit voivat käydä töllistelemässä ja ostamassa sen logolla varustettuja t-paitoja.

    6. Myös suurin osa "iskelmä"-kategorian populäärimusiikista on tylsää, yksinkertaisiin sävelmiin perustuvaa roskaa jota erikoisesti kukaan ei tule muistelemaan, ja johon pätevät aika lailla samat väitteet rahan ja levy-yhtiöiden vallasta.

    7. Sen voin todeta että räp / hip-hop ja johdannaiset ovat genre jota en edes yritä ymmärtää. Onneksi voin kuunnella jotain muuta.

    8. Lopuksi. Jos olette koskaan kuunnellut myöhäisaikojen Beethovenia, voitte olla varmoja jos taivas on olemassa, Ludwig nauttii siellä täysin rinnoin sähköisen äänenvahvistimen suomista mahdollisuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtaan 5. Blues, jazz ja soul ovat todellakin hirveää sontaa. Bluesin päätarkoitus tuntuu olevan neekereiden kurjuuden vatvominen hiton ankean musiikin kera. Jazz taasen on kakofoniaa, jossa ryhmä "muusikkoja" rämpyttää jokainen soitintaan omien mielihalujensa mukaan. Jos mukana on laulua, se kuulostaa kidutetun sian tuskanhuudoilta. Js soul on tasapaksua mitäänsanomattomuutta.

      Poista
  15. Klassinen musiikki on toki paras mahdollinen tausta tunnelmointiin, seurusteluun ja jopa opiskeluun (huomasin juuri, että klassinen pianomusiikki parantaa todella paljon keskittymiskykyä), mutta muuten kuuntelen mielelläni industrialia ja sen johdannaisia. Kyseinen genre sisältää usein huudetut ja särötetyt vokaalit konemusiikin päälle ja tematiikan, joka menee paljon rap-musiikia pidemmälle aggressiossa ja nihilismissä. Tuota musiikkia ei tehdä rahasta (useimmilla artisteilla on päivätyö) ja kuulijakunta on innokasta, mutta vähälukuista.

    Mikä apokalyptisessä räminässä sitten viehättää?
    Kaunis musiikki kuuluu kauniiseen ympäristöön. Nykymaailma ei ole aina kovinkaan viehättävä. Industrial sopii metromatkaan läpi asuinkaupunkini Lontoon ja kauhutarinoiden kirjoittamisen taustaksi.

    Kerran kävelin sunnuntai-aamuna läpi lähes aution Tampereen jonkin kulttuuri-rällestys-teemapäivän jälkeen. Tapahtumien yön, ehkä. Kuljin kadulla, joka näytti olevan kuin zombie-hyökkäyksen jäljiltä, roskainen, saastainen ja taustalla rumat betonirakennukset, joiden tieltä 1960-luvulla räjäytettiin muutama jugend-talo. Kuuntelin samalla kokoelmakasettia, josta sattumalta tuli Front Line Assembly-yhtyeen kappale Circuitry.

    Siinä roskassa kahlatessa, korvien täyttyessä puhtaasti apokalyptisistä sanoista, koin suorastaan ahaa-elämyksen. Tuollainen musiikki antaa jonkinlaista sublimiteettia nykyajan rumuudelle.

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia paneutuvasta palautteesta itse kullekin.
    Hiukan jäi askarruttamaan se Anonyymi, joka kerttoi jonkun kehuvan musiikkimakuaan "ahtaasta tirkistelyraosta". Ilmaus oli enemmän mielenkiintoinen kuin ymmärrettävä ja ajattelin, että ehkä se olenkin minä, jonka pitäisi tästä ottaa opikseni ja, kuten ennen sanottiin, tietää huutia.
    Itsekehu on varmaankin ihan kunniallista toimintaa, mutta totean, etten tunne siihen erityistä kutsumusta enkä varsinkaan muisiikkimakuni osalta.
    Kirjoituksen ideana oli siis jokin muu. En viitsi selittää, mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli oikein ymmärsin, se on tiivistetty kuudenteen kappaleeseen? Siis siihen, jota edeltää vammaisten ymmärrykseen kantaa ottava ja seuraa petroskoilaisen suodattamattoman kuohujuoman mainitseva kappale?

      Poista
  17. Tajusin mitä ajoit takaa, tosin siihen olisi riittänyt kuvaukseksi disko mistä hyvänsä.
    Joku joskus jossain muotoili asian näin: tapasin nätin nuoren henkilön KL/BKK/etc:ssä tarjosin hänelle pientä korvausta jos lähtisi keskustelemaan kvanttimekaniikasta huoneeseni, keskustelu oli hyvin antoisa.
    Miksi sotkea intelligentsia seksiin. Tuskin nuo muutkaan luontokappeleet niin kauheasti välittää kuin siitä minkä näkevät ja haistavat.
    Perhe vaatii enemmän, Vihavainen voi syyttää ehkäisyä siitä homojen "ilot" ovat valuneet heteroillekin.
    Huomattava osa homoista kuitenkin arvostaa kulttuuria ja sivistystä vaikkei parisuhteen luomiseksi tarvitse todistaa elätyskykyään.. tai no, kukas se määritteli puhtaimmaksi rakkaudeksi vanhemman miehen ja pojan välisen rakkauden ��

    Taksari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä itse taiteisiin tulee niin ihmiset leimaantuvat siihen mitä nuorena kuulevat.
      Epäilen että thaimaalainen folkmusiikki voisi koskaan kolohtaa vaikka siellä kaikki rakastavat sitä vaikka adelaidia yms kuuntelevatkin ja baareissa saa kuulovaurion. Venäjällä, Vietnamissa ja Thaimaassa on oman kokemukseni perusteella meluisimmat baarit.. yhtään en osaa selittää miksi mutta en pitäisi näistä mitään varsinaisesti kulttuurin vastaisina kansoina.

      Taksari

      Poista

Kirjoita nimellä.