tiistai 28. heinäkuuta 2020

Epäkorrekteja kuvauksia

Naiskuvia

 

Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä. Weilin+Göös 1990 (1870), 273 s.

Maailman yleisen tyhmenemisen myötä on siellä ja täällä otettu ihan tosissaan niitä vaatimuksia, jotka kohdistuvat menneiden polvien kirjailijoihin ja nykyisempiinkin niin sanotun poliittisen korrektiuden (PC) kannalta.

Kyseessähän on termi, joka liittyy erottamattomasti amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja sen valuvikoihin, mutta sellaisen ymmärtäminen olisi aikamme kulttuurisivustojen laatijoilta tietenkin aivan liikaa pyydetty.

Kirjailijoiden tehtäväksi on yhteiskunnan tyhmimmässä ja siis normit määräävässä kvartiilissa ilmeisesti ajateltu maailman esittäminen sellaisena, kuin sen tämän hetken painostusryhmien mielestä pitäisi olla. Niinpä on ymmärrettävää, ettei yksikään merkittävämpi kirjailija tule noin vain hyväksytyksi. Itse asiassa kaikkien patsaat pitäisi kaataa.

Edes sadut eivät ole säästyneet raivoavan tyhmyyden hyökkäyksiltä. Antiikin tarinat, Grimmin sadut ja vastaavat ovat tietenkin mahdottomia uuteen hahmoon sulattaa, mutta jopa sellainenkin lasten sarja kuin Ryhmä Hau on saanut osakseen kiivasta ”kritiikkiä” johtuen siitä, että siinä esitetään poliisi vallan sympaattisessa valossa.

Näinhän eivät asiat tuon slummiokloksen mielestä suinkaan ole eivätkä voikaan olla, sillä poliisi on sen tärkein vihollinen ja sen elinkeinonharjoituksen suoranainen este.

Olen kuitenkin saanut havaita, että Ryhmä Hau nauttii kompetentin kohderyhmänsä parissa suurta ja ehkä kritiikitöntäkin suosiota. En arvele sitä suureksi taiteeksi, mutta myös sellainen on varmuudella aina ja kaikkialla aikamme poliittisen korrektiuden hampaissa, sillä se pyrkii kuvaamaan jotakin todellista eikä askartele pedagogis-journalististen kysymysten parissa.

Aleksis Kivi on aina ollut lempilukemistoani ja päätin taas pitkästä aikaa lukea pari hänen teostaan. Seitsemän veljestä osoittautui yhtä lukemisen väärtiksi kuin aina.

Kiven ihmiskuvauksessa on paljon syvällisyyttä, joka ilmenee huumorina, sympatiana ihmisparan suuria pyrkimyksiä ja rajoitettuja mahdollisuuksia kohtaan.

Kukapa meistä voisi vailla myötämielistä huvittuneisuutta seurata äkeän, mutta pohjimmiltaan jalon Jukolan Juhanin siirtymistä patalakkisten körttien seuraan ja hänen astumistaan sunnuntaisin omaan kirkonpenkkiinsä, jossa hän Härkämäen isännän seurassa ja hänen tapaansa usein karauttelee kurkkuaan.

Mainioita ovat kuvaukset niin veljesten persoonallisuuksista kuin heidän vaimoistaan. Vakka on aina kantensa valinnut.

Juhanin puoliso, viekassilmäinen ja palleroiseksi mainittu Venla on aikoinaan pannut kaikkien veljesten pään pyörälle, mutta antanut myös kaikille koreasti rukkaset, kunnes pojat ovat miehistyneet ja alkaneet elää ihmisiksi. Silloin kelpaa Juhani.

Venla ei kuitenkaan ollut mikään lahnukka, vaan myös hieman suulas ja riitaisa nainen, joka usein mekasti ja metelöitsi miehensä päälle ja nimitteli tätä ukuliksi, köntiksi ja tarhapöllöksi.

Juhani saattoi moisesta lopulta lyödä nyrkkinsä pöytään ja jopa kyyneleet silmissä nupista Jumalan päälle, joka oli antanut ja kiinteästi määrännyt hänelle niin turskin ja trumantin aviopuolison, mutta eipä sentään auttanut vieraiden tulla Venlaa haukkumaan.

Karkkulan Aaapeli, tyhmä mies, sortui tähän ja nimitteli vielä emäntää hurnukaksi, Ruokkomassaksi ja töllintetuksi, mutta hän sai Jukolasta kiivaat lähdöt.

Venlan paheisiin kuului myös jotenkin runsas kahvin nautiskelu, mutta Juhani, joskin piti asiasta morinata, toi kuin toikin konttikaupalla kahvikultaa ja sokuria siipalleen. Pitipä ihmisen elämästään sentään nauttiakin.

Laurin emännässä oli eukkoa kyllin, kertoo kirjoittaja: leveärintainen nainen; jotenkin lyhyenjänttärä varreltansa. Hänen kimakas äänensä kaikui kauas kuin kiljuvan klaneetin ääni, kaikui varsinkin kun hän oli tuimuutta täynnä, tiuskahteli miehellensä ja tulta iskivät hänen mustanruskeat silmänsä.

Kun hiljainen ja sävyisä Lauri sitten joskus suutahti, kieppasi eukko ulos miten jaksoi ja kätki itsensä ometan suojeleviin soppiin ja soliin, välillä katsoi hän luimistellen kätköstänsä ulos, tietääksensä miten luonnistui huoneessa oma synnyttämänsä ärjy.

Usein, koska akka talossa riehui ja mekasti, lähti mies itseksensä metsään kirveskynä kainalossa, kalupuita etsimään. Kotia tullessa muija joskus kiljahteli, pisti vallan kiivasta kikakakaa miehellensä, räiskyi kuin tuli kuivassa katajassa, mutta ukon rauhallisuus ei pettänyt toviksikaan.

Ylen rauhallinen luonto oli myös Timolla, joka eleli uljaan vaimonsa ja lastensa keralla. Viime mainituilta ei puuttunut koskaan paita, ei sukka, ei jokapäiväinen ruoka eikä ruoska.

Timo oli nainut Laurin vaimon sisaren, joka oli joka suhteessa sisarensa vertainen: tukevarintainen, keikkanokkainen ja ruskeanahkainen töpsä. Hänellä oli kuitenkin ehkä hieman hellempi sydän kuin veli Laurin vaimolla. Timo piti eukostaan paljon, vaikka joskus pöllähtelikin hänen tukkansa kiivaan puolison jykevissä kourissa, sillä hyvä ei ollut häntä vastaan ylvästellä.

Noin kerran vuodessa piti Timo oikeutenaan hieman ryypätä esimerkiksi Tammiston Kyöstin yliskamarissa, jossa kolmeen mieheen muutamassa päivässä tyhjennettin aikamoinen putelli ja laulaa loiloteltiin, maailmaakin lienee parannettu.

Kotia tullessa seurasi aikamoinen tuisku, mutta jossakin vaiheessa toki aina rauhallinen Timokin ryhtyi vastarintaan ja uhkasi: Katsos nyt, jos antaisin sinulle oikein aikamekon käsistä,. sinä lunttu, sinä aasintamman varsa… katsos jos nytkin sinua vähän tuhtaan.

Eukon äkeätä luontoa ei kuitenkaan käynyt tyynnyttäminen hyvällä eikä pahalla ja hän pyristeli niskoilla kuin pieni, ruskea käkihaukka punoittavan koirasmetson niskoilla teuhaa…

Kärsimyksellä sietivät veljekset luojan heille antamia akkoja, joiden huonotkin puolet epäilemättä loppujen lopuksi koituivat yleiseksi siunaukseksi. Kivi ei kaihda esittämästä koko henkilögalleriaansa niin moniulotteisena kuin elämä itse. Olisihan ollut asiatonta kaunomaalailua kuvata veljekset ja heidän vaimonsa kaikki vain sellaisina kuin he olivat avioliiton solmimisen ankaralla hetkellä.

Olihan avioliitto tuohon aikaan, ei sopimus vaan vala Jumalan edessä ja mikä tuli juhlahetkellä vannottua, se täytyi arkenakin pitää.

Toki Kivellä on myös Seunalan Annan eteerinen hahmo, jossa naisellisuuden korkea viehätys nousee aina goetheläisiin mittoihin ja jonka viattomat kyyneleet saavat jukuripäisen Juhanin katkerasti katumaan jumalkapinaansa, joka kirposi sopimattomaan aikaan lähetetystä sateesta.

Löytyipä toki sellaistakin hentoa naisellisuutta tuosta miljööstä, mutta kyllä siellä päällimmäisinä touhusivat viekassilmäiset ja ronskit akat, joiden kanssa Jukolan seitsemän kristillisen, mutta ihmisten yleiseen tapaan vajavaisen veljeksen oli elämänsä soviteltava.

Itse asiassa naiset ovat Seitsemässä veljeksessä, ei suinkaan mikään alistettu ja kärsivä sukukunta, vaan miesten niskan päällä keikkuva lauma, joka ei itsekritiikkiin yllä edes ahdistetun siippansa viimein nyrkillä uhkaamana. Kunhan viekkaasti salassa nauraa helmaansa.

Vielä ei ole näkynyt vaatimuksia Kiven patsaan kaatamisesta, mutta ehkä se johtuu vain siitä, ettei kulttuurikvartiili ole hänen teoksiinsa oikeasti edes tutustunut.

44 kommenttia:

  1. Tuli mieleen eräs myyttisiin mittouhin nousssut ja nostettu tosielämän hahmo, ei siis fiktio.

    Antti Rannanjärvi ei kuulemma pelännyt mitään ei ketään.

    Tämä johti mm. "roitelemiseen mm. puukoolla ja muilla astaloilla".

    Poikkeus sääntöön löytyi.

    Oma vaimo. Oli kuulemma syytäkin pelätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjalainen vaimo on parasta tai pahinta mitä vaan XY-kromosomilla varustettu henkilöoletettu voi tässä maailmassa löytää. On ihan turha lässyttää kun akka sanoo, notta oot taas ollu mukamas äijien kans puusouvissa, ja minoon täällä laittanu kaikki kuntohon ja pessy sun pyhäpairatkin. "No oltiin vähän yhristyyksen saunalla sopimas näitä asioota". "No olisitte tullu sitte tänne niin olis se yks puupää saanu kuulla kunniansa".

      Yst. terv. Jurpo

      Poista
  2. "Kirjailijoiden tehtäväksi on ajateltu ...maailman esittäminen sellaisena, kuin sen tämän hetken painostusryhmien mielestä pitäisi olla."

    Onkohan tässä hyvä määritelmä demokratian ja diktatuurin taiteelle: demokratiassa taiteen tulee kuvata todellisuutta sellaisena kuin se (todella) on, kun taas doktatuurissa sellaisena kuin se vallanpitäjän mielestä pitäisi olla. Edellisessä taiteellaon itseisarvo, jälkimmäisessä vain välinearvo kasvattajana. 

    VastaaPoista
  3. Seitsemästä veljeksestä seitsemään kääpiöön. En ole vielä nähnyt ovatko kääpiöt nousseet barrikaadeille kulttuurinsa omimisesta.

    VastaaPoista
  4. "Itse asiassa naiset ovat Seitsemässä veljeksessä, ei suinkaan mikään alistettu ja kärsivä sukukunta, vaan miesten niskan päällä keikkuva lauma"

    Itseäni ärsytti muutama vuosi sitten kun eräs naiskirjalija, joka oli sinänsä kirjoittanut Veljeksistä mainion pastissin Wenla Männistön, haastattelussa väitti, että naiset olivat teoksessa sivuosassa ja alistettuja. Näkee, ettei hän ollut syvällisesti lukenut teosta. Minusta varsinkin Venla vei veljeksiä kuin litran mittaa. Se on selvää, että sivuosissa olivat, olihan kirjan aihe juuri veljekset.

    Kyllä Seitsemän veljestä on nimenomaan suomalaisten kuvauksena sellainen, että siihen pitää palata aina mùutaman vuoden välein. Tuo onkin klassikon määritelmä: kirjasta löytää joka lukukerralla uuden kerroksen; kuka haluaisi lukea jonkin ns bestsellerin toiseen kertaan? (Toki tuossakin on tietty kaupallinen logiikka, joskirja ajatellaan myytävänä tavarana.)

    VastaaPoista
  5. Temperamentti ja viekkaus nousee kyllä siitä kun on perimmäisten biologisten impulssiensa suhteen ahtaalla. Se että tiedostaako tätä edes tai mitä muita realistisia vaihtoehtoja kulloisisskain oloissa on, on sitten oma tarinansa.

    VastaaPoista
  6. Ylen aamu-TV:ssä keijukaiset lässyttää joka aamu vartin verran ennen kahdeksaa, väliin lässytetään säästä, Teemalla lässytetään herkkuja. Maikkarilla Pouta lässyttää ilmastosta koiran kanssa, Vartiainen lässyttää taloudesta. Keljuttaa. Runoileva psykiatrin keksintöä lässyttää kansankielellä. Valta on kielessä, sanoissa ja sanonnoissa.

    Valtionhoitajaa sensuroidaan, edeltäjä sai eilen lässytettyä että niin hänenkin aikana. Keijutusta ylhäältä alas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämä erottaa suuren taiteen arkipäiväsestä, tekee näkymättömän näkyväksi, paljastaa olevaisen kätkeytymättömyyden.

      Poista
    2. Heidekker.

      Mitä taidetta tarkoitat?

      Kysymys on vilpitön, mutta itse näin taiteen sekä faktan pyrkivän peittelemään asioita parhaansa mukaan myös silloin kun pitäisi saada sanottua jotakin - mutta kun ei voi.

      Poista
    3. Antti K. Tarkoitan sanataidetta. Lässytystä aamuhartausajalla. Yllytyshulluus on mainio kansan kielinen sana. Osoittavat kielen löysyyttä. Gramscin mukaan pitäisi löytää paljastavia ilmaisuja omasta kielestä. Kumpaakaan ei löydy ruotsista.

      Poista
    4. Heidekker

      Kiitos, ajattelin yleisemmällä tasolla - eri tavalla.

      Kiitos esimerkistä, yksi aika kuvaava esimerkki.

      Tuli mieleen esim. viron kielen saksasta johdetut ilmaukset ja sanat.

      Joissakin tilanteissa kieli voi hyvinkin olla paljastamassa jotakin epäkohdaksi miellettyä.

      Mutta ongelma on enemmän kielen kyky peittää.

      Tätähän Antionio G. ja hänen tavallaan ajattelevat tekevät edelleen.

      "Facismi on aina facismia, oli se minkä väristä tahansa" - Paavo Haavikko.

      Poista
    5. Kieli paljastaa , kun tunnustetaan oma biologinen äiti, isä ja esivanhemmat (muutenhan voisi luulla pudonneensa jostakin ylempää) lapsuuden maisemat, äänet, tunnelmat, kristillinen uskonto, paikallinen kieli; muuttuvina poliittinen toiminta, ideologia ja muut uskonnot sekä kielet, jotka ovat kyllä opittavissa kuten Katri Kulmuni on osoittanut.

      Poista
  7. "joka oli joka suhteessa sisarensa vertainen: tukevarintainen, keikkanokkainen ja ruskeanahkainen töpsä."

    Nuo olot vaativat niin miehiltä kuin naisilta hiukan erilaisia ominaisuuksia kuin nykyhetki. Hyvä lukupari Kiven teokselle on Ulla Koskisen Suomessa selviytymisen historiaa (2018). Noissa oloissa tarvittiin ominaisuuksia, joita on luonnehtia Sylvi Kekkosen Amalian epiteetillä "hyvä työihminen". 

    VastaaPoista
  8. Joukkokosinta lienee sen syvävaistotun kehityskertomuksen alkupiste, jonka loppupäässä ovat kuvaukset veljesten vaimoista. Avioliittoinstituutio toteutuu lähinnä äiti-poika -suhteena kautta linjan, ja yhteiskunta taustalla näyttäytyy järjestysvallan ja kirkon liittona, symbolisena sonnilaumana, yksilöllisenä eriytymisenä, ja lopun seestyneempinä ja toivoa herättävinä sävyinä.

    Juuri tuo ihmisyyteen olemuksellisesti kuuluva kehittymisen ja kasvun ominaisuus tulee Kiven tekstissä johtomotiivina esiin, ja juuri se tekee hänestä suuren kirjailijan. Kansallisen heräämisen käyttövoimat myllertävät. Myöhemmin, vielä sotien jälkeisessä yksiarvoisessa valtiokirkollisessa yhtenäiskulttuuri-Suomessa Veikko Huovisen varhaistuotannon kansankuvauksessa korostuu samanlainen suhde niin luonnon ja ihmisen, alkutuotannon ja oppisivistyksen, ja myös sukupuolten, metsästäjä-keräilijämiesten ja kotilinnan haltijattarien välillä.

    Joukkokosinta on oman tietämykseni mukaan varsin harvinainen kuvauskohde kansalliskirjallisuudessamme. Sehän ei ole vain huumoria, vaan syvän kehittymättömyyden tragedia. Yksi vähän joukkoraiskaukseen verrattava kuvaelma on, nimittän kahden pojanklopin puuhastelu kertomuksessa "Jokin ihmisessä". Toinen pojista toimii vain vahtina eikä edes ymmärrä mitä tapahtuu.

    Lukiessani vain viikkoja sitten Salaman "Juhannustanssit" uudelleen hämmästyin jälleen sen paljon puhutun "seksuaalisuuden" epäuskottavuutta. Hänenkään henkilöhahmonsa eivät vielä ole kasvaneet keskimääräisesti täysi-ikäisten aikuisten Suomessa, vaan murrosikäisten maailmassa. Kun joku kirjallinen nero joskus nousee oman aikansa yläpuolelle ja pystyy vaistojensa varassa kirjoittamaan jotakin yleisinhimillisetsi pätevää, luulisi että viisaimmat aikalaiset nostaisivat hänet oitis jalustalle. Valitettavasti todellisessa elämässä käy juuri päinvastoin -- sellaiset tyypit likvidoidaan nimenomaan aikansa "sivistyneistön" toimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viitaan siis Mika Waltarin novelliin "Jokin ihmisessä", jonka hän kai alunperin omakustansi. Tarina on sittemmin ilmestynyt ainakin "Kuun maisema" -koosteessa. Fennada-filmi teki siitä elokuvan, jonka naispääosaa näytteli syntisen oloiseksi muokattu Anneli Sauli.

      Poista
  9. "demokratiassa taiteen tulee kuvata todellisuutta sellaisena kuin se (todella) on, kun taas doktatuurissa sellaisena kuin se vallanpitäjän mielestä pitäisi olla"

    Kovin on kirveellä veistetyn näköinen määritelmä taiteen tehtävästä, mielestäni. Todellisuuden jäljittelemisen eli länsimaisen taiteen suuren linjan, "mimesiksen", juna meni jo yli vuosisata sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tehtävä jätettiin tuosta vaan, mutta onneksi riittää elättäjiä.

      Poista
    2. Ehkä pitäisi sanoa näin: "Taiteen tehtävä ei ole toistaa näkyvää, vaan tehdä näkyväksi" (Dali). Sadut voivat kertoa reaalimaailmasta enemmän kuin naturalistinen kuvaus, surrealismi se vasta saattaa realismia ollakin.

      Kyse ei ole tyyleistä, vaan vaikutuksista. Taiteen vapaus voi toteutua "demokratiassa", mutta "totalitarismissa" totuuksia ei saa paljastaa, koska kaikki totuudet ovat jo olemassa ja niissä on puolueen virallinen hyväksyntäleima päällä.

      Mikään ei ole totalitaristisempaa kuin tietää ainoa oikea totuus "ihmisyydestä" -- että oikea ihminen on ylihistoriallinen, ylikulttuurinen, ylikansallinen ja yliyhteisöllinen yliyksilö, eli siis yli-ihminen. Se on oman, "ihmisarvo- ja -oikeusideologiaa" tunnustuksellisena totuutena julistavan totalitarismimme ainoa laillisesti hyväksytty totuus.

      Poista
  10. Lounaisen Suomen johtavan päivälehden päätoimittaja tokaisi alkukesästä suositteli alkukesästä Seitsemää veljestä ikävän ajan lektyyriksi ja lupasi itsekin tuon kuulun opuksen taas käydä läpi. Jokin aika sitten hän tosin tunnusti, että selailuksi se jäi mutta että Kunnaksen Koiramäen 7 veljestä hän sen sijaan kertoi ikään kuin korvauksena lukeneensa kokonaan läpi...

    Itse otin kehotuksesta vaarin ja todella pitkästä aikaa luin Kiven pääteoksen uudestaan SKS:n klassikkosarjan painoksena, jonka loppuun oli liitetty mm. August Ahlqvistin herostraattisen kuulu arvostelu.

    Yhtä rintaa lukemisen etenemisen kanssa katsoin Areenasta siellä vielä pari kuukautta olevan Turkan kaksitoistaosaisen tv-sarjan vuodelta 1989. Enimmältään pidin (horribile dictu!) katsomiskokemuksestani. (vain leikkaus on pielessä, koska useiden episodien kesto tuntuu jatkuvan järjettömyyksiin asti.) Esim. ensiosan kuvaus miehisestä "joukkokiimasta" oli riemullinen veljesten kurkkiessa akkunastaan kaivolla kykkivää Venlaa ja tämän "sheivaamatonta" kainalokuoppaa.

    Muuten veljesten naiskuva sakeasti lentelevine "lunttuineen, naarainen, naasikoineen" yms. oli varmasti paljolti todellinen ainakin aikakauden kansanmiesten mielikuvissa. Ajoittain saattoi lukijan mieleen tulla Kiven yhden oppimestarin Shakespearen säkeet: "Pidätä verikättäs, pyövel' lurjus/Miks huoraa vitsot? Suomi omaa selkääs;/ Himoitset häntä käyttää siihen, josta/Nyt häntä ruoskit.../Ei syntiä tee kenkään, ei, ei kenkään."

    VastaaPoista
  11. Aproopos (sanoi kuka?). Ostin antikasta Katto-Kassisen venäjäksi. Detskaja literatura 1981. Siinä on merkittyinä sanojen painot. Eikö niitä imetäkään äidinmaidossa? Vai oliko pulloruokinta niin laajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on joukko kirppareilta haalittuja sovjettivenäläisiä koulukirjoja. "Pervoluokkalaisille" (eka-sellaisille) tarkoitetuissa lukukirjoissa sanojen paino on merkattu, toisella luokalla skidien oletettiin osaavan lukea ilman moisia apuvälineitä.

      Krysha-Karlsonin kommervenkeistä on kiva lukea kielellä kuin kielellä, mutta venäläisessä käännöksessä on kosolti virheellisyyksiä. Dagens Nyheterin entinen Moskovan-kirjeenvaihturi, Gogolin ja Tshehovin ruotsintaja Staffan Skott on kirjoittanut niistä.

      https://astridlindgrensnas.wordpress.com/tag/staffan-skott

      Poista
  12. Niinhän se on, että on ja on ollut paljon miesoletettuja, varsinkin juoppoja ja kehittymättömiä despootteja, joilla ei ole itsekontrollia eikä halua tai kykyä hankalien asioiden kohtaamiseen, vaan se kaikki ulkoistetaan. Siinähän paha akkariepu kasvatat henkisiä ja fyysisiä lihaksiasi itsekeskeistä mieslasta hoivaillessa.

    Mutta tämän blogin julkaisukuvio alkaa seljetä. Aika ajoin veljiä tarpeellisesti yhdistävä ämmien retuutus ja toisaalta ovelasti provosoimalla kommentoijien tehtäväksi usutettu varsinainen törkyheittely. Kaupallisuutta, eikö? En ole ihan pystynyt tätä blogia blokkaamaankaan, koska sitten näiden kohtausten välillä on erittäin mielenkiintoisia, avartavia ja nautittavia kirjoituksia. No, avartavaa ja opettavaistahan tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulkas nyt, akkariepu, on niitä joka junaan naisoletettujakin. On se maailma vaan niin avara, on.
      Mutta että noin kiero kuvio minua elähdyttäisi...? Ja peräti vielä kaupallisuus? En löydä tästä päätä enkä häntää.

      Poista
    2. Tässä on nyt ilmeisestikin Jyrki Lehtolaa lainatakseni "marginalisoitu puolet kansasta". Vähän sama ilmiö kuin sillä SVT:n reportterilla, joka meni verorahoilla tekemään juttua Puolan presidentin vaaleista, ja totesi olevan hirveä vaikeaa löytää yhtään Dudan äänestäjää, ilmeisesti yliopiston kahvilasta.
      Yhteiskunnan paska on todella siivottava pois.

      Poista
    3. Ihan lapsenomaisen naiivi kysymys tuolle Catilinalle että mistäpäin pitäis aloottaa. Valamihina ollahan.

      Poista
    4. Suomessa on ollut tapana luonnehtia taiteellista tuotetta jota kukaan ei halunnut katsoa eikä pystynyt katsomaan, luonnehdinnalla "taiteellinen voitto".

      Se ei ollut missän tapauksessa taiteellista "kakkaa" koska siitä ei saanut kaupallista tuotetta edes itkemällä.

      +

      Naisen asema on täällä meillä ollut tosiasiassa erittäin vahva käytännön toiminnassa - mutta jotkut haluavat vesittää tätä mm. hiuksia halkomalla.

      Juridiikassa oli puutteensa mutta tilanne oli sama useimmissa muissa maissa.

      Kiven noin 150 vuotta vanha teos käsittelee jopa vuotta 2020 monessa suhteessa osuvammin kuin nykyinen "romaanitaide".

      Poista
  13. Joskus kyllä tuntuu siltä, että vain primitiiviset stereotypiat ovat hyväksyttäviä silloin, kun tietty puolikas väestöstä on kyseessä.

    VastaaPoista
  14. Nimetön n:o 16.28

    Jos ulkomaailma todellakin noin vinolta näyttää, voi tosiaan olla perusteltua blokata se kokonaan havaitopiiristä pois ja sulkeutua lopullisesti siihen omaan turvalliseen poteroon.

    VastaaPoista
  15. Älköön runoilevan psykiatrian nimeä turhaan lausuttako!

    VastaaPoista
  16. Itse olen edelleen sitä mieltä, että "defund police" ja vastaavat vaatimukset tulevat edelleen yliopistoista, eivät slummeista.

    VastaaPoista
  17. Itse olen edelleen sitä mieltä, että "defund police" ja vastaavat vaatimukset tulevat edelleen yliopistoista, eivät slummeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, mutta kun yliopistojen nerot ovat ottaneet ne arvonsa sieltä autenttisina pidetyistä slummeista.

      Poista
  18. Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta jotenkin tuntuu, että nuo 7-veljeksen naistyypit kiteytyvät Pekka Puupään Justiinassa, tuossa itsetietoisen suomalaisen naisen perikuvassa ja kodin hengettäressä.

    Noin muutoin taitaa Aleksis Kivi Rautatientorilla katsella entistäkin mietteliäämpänä Suomalaisen yhteiskunnan menoa, jossa hänen 7-veljestäkin tullaan todennäköisesti kirjoittamaan uudestaan siten, että veljekset korvautuvat postmodernilla tavalla kuvaten aikamme henkistä tilaa.

    VastaaPoista
  19. No onneksi 7 veljeksestä ei ole tehty patsaita. Patsaidenkaatelijoiden selkäparkoja vain tässä ajattelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsivät kuitenkin vaakunaan mikä on myös eräs symbolinen esitystapa jollekin asialle tai hahmolle.

      +

      Joskus joku vääräleuka ehdotti omaan kotikuntaansa uutta vaakunaa jossa olisi ollut kalanpyrstö ja silmä.

      Tämä perustui kannanottoihin joita kunnan päättäjät tekivät ja joita mm. pitäjän lehti julkaisi.

      Sanomiset pystyi tiivistämään: "kuha häntä katotaan".

      +

      Olisiko silmän mallina ehkä käytetty epäjumala Osiriksen kaikkinäkevää silmää tai jotain sille sukua olevaa symbolia, jää avoimeksi.

      Poista
  20. Kun töhri patsaan Hakaniemessä, sai Ylen pääjohtajan viran.

    VastaaPoista
  21. Jos 7 Veljestä kirjoitettaisiin vasta nyt ja nykyajan muodin mukaisesti, niin vähintään yhden veljeksistä pitäisi olla kiintiöhomo, ja jonkun lähipiirissä pitäisi olla tumma maahanmuuttaja. Joukkoahdistelun (nk. kosinta) johdosta Venla tekisi 'me-too'-ilmoituksen ja hankkisi pojille lähestymiskieltoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simeoni, setämieheksi jäänyt, oli kai se homo. Pride-kulkuetta ei kuitenkaan pidetty.

      Poista
    2. Setämiehisyydelle on monta muutakin selitystä, mutta siitä hahmosta kirjailija tosiaan olisi halutessaan helpoiten voinut työstää epäheteron.

      Poista
    3. Nyt ei oikein täsmää. Simeoni tunnetusti oli harras uskovainen.

      Poista

Kirjoita nimellä.