perjantai 24. heinäkuuta 2020

Kuilun tasoittajat

Mahajevilaisuus ennen ja nyt

 

Neuvostoliiton aatehistoriaan kuuluu myös ilmiö nimeltä mahajevilaisuus. Vjatšeslav Mahajev eli oikeastaan Jan Vaclav Machaiski oli puolalainen anarkisti, joka katsoi, että työväenluokan sortajiin kuului koko älymystö, myös vallankumouksellinen intelligentsija, joka proletariaatin oli likvidoitava vapautuakseen.

Itse asiassa tuollaiset näkemykset olivat vallankumouksellisella Venäjällä ja myös bolševikkien piirissä hyvinkin yleisiä niin vallankumouksen aikana kuin vielä 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. On tunnettua, että vallankumouksen aikoihin ja vielä sen jälkeen oli vaarallista käyttää lierihattua ja silmälaseja, intelligentin tunnuksia. Myös Lenin vaihtoi lippalakkiin.

Älymystöä vastaan käytännössä usutettiin muuta kansaa aina 1930-luvulle saakka. Ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana lanseerattiin suuri insinöörien (insinööri-tuholaisten) vastainen kampanja, mutta heti sen jälkeen mahajevilaisuutta alettiin juuria kovalla kädellä.

Vanha intelligentsija oli tosiaan kelvotonta, todettiin, mutta 1930-luvulla koko tuo ryhmä oli jo muuttunut ja oli nyt enimmäkseen lähtöisin työtätekevistä luokista, mikä määräsi sen uudenlaisen tajunnan. Intelligentsija ei sitä paitsi ollut yhteiskuntaluokka, vaan kerrostuma, prosloika, valisti Stalin niitä, jotka eivät ymmärtäneet. Intelligentsijan syrjiminen ei ainoastaan ollut väärin, vaan jopa häpeällistä: älymystöä ei suinkaan pitänyt likvidoida vaan kaikkien piti itse tulla sen kaltaisiksi.

Tämä oli siis sitä viisautta, johon oli päädytty puolentoista vuosikymmenen sortopolitiikan jälkeen. Älymystöä tosiaan tarvittiin. Traktorit, laivat ja lentokoneet olivat toki työläisten luomia, mutta eivät ne syntyneet ilman insinöörien apua.

Kysymys ihmisen luokka-asemasta oli Neuvostoliitossa hyvin tärkeä. Heti vallankumouksen jälkeen todellisia työläisiä Marxin ja Engelsin mielessä oli koko maan asukkaista vain muutama prosentti: aluksi ei edes kahta miljoonaa maassa, jonka asukasluku läheni kahtasataa miljoonaa…

Niinpä työläisten (рабочий) joukkoa täydennettiin työtätekevien (трудящихся) massoilla. Talonpoikien suuri enemmistö sentään teki itse työnsä pelloillaan eikä siis kuulunut riistäjiin, vaan työtätekeviin, niin pikkuporvarillista kuin se olikin psykologialtaan.

Voitiin siis joka tapauksessa ajatella, että työläisten ja sen pienen etujoukon (bolševikit) johtamana tämä työtätekevien ja aivan erityisesti köyhien talonpoikien joukko muodosti yhteisen armeijan, jolla johtavan etujoukon ansiosta oli proletaarinen tai sitä vastaava tajunta. Tärkeintä oli, ettei talonpoikia eli kansan valtavaa enemmistöä päästetty päättämään asioista.

Riistäjäluokat oli Venäjältä hävitetty jo vallankumouksessa, mutta oli syytä epäillä, että niistä peräisin olevien ihmisyksilöiden tajuntaa määräsivät yhä vihamielisten luokkien ideologiset lähtökohdat. Kyseessä olivat niin sanotut menneisyyden jäänteet, jotka pyhien kirjoitusten mukaan vasta pikkuhiljaa häviäisivät ja antaisivat tilaa uudelle, sosialistisen yhteiskunnan realiteetteja heijastelevalle tajunnalle.

Kun vielä muistettiin Marxin periaate, jonka mukaan vapaus oli välttämättömyyden hyväksymistä, oli tie auki rajattomaan onneen: ihminen, joka tilansa oikein ymmärsi, tiesi sosialismissa olevansa parhaassa mahdollisessa maailmassa ja siis onnellinen. Se, joka kantoi mukanaan menneen yhteiskunnan arvoja, saattoi toki kokea olevansa jopa onneton, mutta sellaisten piti vähentymän ja edellisten enentymän.

Uusi neuvostointelligentsija joka tapauksessa ansaitsi kaikkien arvostuksen ja jokaisen tuli ymmärtää, että sen jäsenillä tulikin olla paremmat olosuhteet kuin työläisillä, vaikka jälkimmäiset olivat yhteiskunnan tärkein ja hallitseva ryhmä.

Mikäli proletaarit joka tapauksessa ilmitoivat mahajevilaisia näkemyksiään siitä, että kaikki herrat sortavat ja laiskottelevat ja vielä katsovat pitkin nenänvartta, voitiin työväenluokan tiedostavan etujoukon taholta (pääsihteeri) kertoa heille, että tulkinta oli yksinkertaisesti väärä. Siltä varalta, ettei puolueen ja sen pääsihteerin arvovaltaista tulkintaa otettaisi vakavasti, oli käytettävissä kokonainen turvallisuuselinten armeija.

Proletaarien, tuon ihmiskunnan edistyksen etujoukon suuri ansio muuhun ihmiskuntaan nähden oli heidän aivan erikoislaatuinen tajuntansa, jota määräsivät objektiiviset tuotantosuhteet, jotka suorastaan pakottivat heidät edistyksen etujoukoksi.

Ihmeellistä, mutta ei suinkaan odottamatonta oli, että Marx ja Engels havaitsivat aitojen proletaarien olevan myös klassisten hyveiden mallikelpoisia edustajia (ks. esim. Louis Napoleonin Brumaire-kuun 18. päivä).

Sortajaluokat ja niitä myötäilevä lahjottu ryysyköyhälistö sen sijaan olivat molemmat moraalisesti kelvotonta ja turmeltunutta ainesta.

Neuvostoliiton ideologinen uskottavuus nojasi sekä häikäilemättömään mahtivaltioon että totalitaariseen järjestelmään. Täysin normaali ihminen ei ryhtynyt haastamaan sellaista koneistoa edes ajatuksissaan ennen kuin sen rappion merkit olivat kyllin selvät ja tieto muista maailmoista tavoitti kansanjoukot tai ainakin älymystön.

Mutta entäpä tämä mahajevilaisuus, josta aluksi puhuttiin. Säilyikö sen ituja kansan keskuudessa huolimatta siitä, että se oli Stalinin aikana jyrkästi tuomittu? Entä esiintyykö sitä nykyään Venäjällä tai muualla, vaikkapa meillä?

Luulen, että kyseessä on perusteiltaan tuo sama ilmiö, joka meillä tunnetaan nimellä herraviha ja joka on enemmän tai vähemmän ikiaikainen. Intelligentsijan (sanan neuvostoliittolaisessa mielessä) ja raa’an työn tekijöiden eli suoritusportaan välillä on yleensä aina ollut jonkinlainen kuilu.

Silloin kun tähän liittyi suuri elintason ja sivistystason ero, tuo kuilu oli varsin syväkin. Joskus 100-150 vuotta sitten sillä oli hyvin suuri merkitys, minkä voi havaita sen ajan kirjallisuudestakin, esimerkiksi Arvid Järnefeltiltä. Se näkyy myös Maksim Gorkin ja Leo Tolstoin romaaneissa.

 Nykyäänhän se on monissa länsimaissa jo hyvin matala ja täällä pohjoismaisen sosialismin maissa on täysin mahdollista olla sitä lainkaan huomaamatta.

Nykyään tuntuu huvittavalta ajatella, että Suomessakin jotkut ”kansaan menijät” vielä niin äskettäin kuin1960-luvulla saattoivat polttaa ylioppilaslakkinsa, jota pidettiin eriarvoisuuden symbolina.

Niin sanottu kansaan meneminen oli Venäjällä saanut suuret mittasuhteet ylioppilaiden keskuudessa 1860-70-luvuilla ja vastaava ilmiö oli voitu havaita meilläkin, joskaan siihen ei täällä kuulunut vallankumouksellisuutta. Ideana oli joka tapauksessa astua alas korkeuksista ja mennä palvelemaan sorrettua kansaa.

Siihen aikaan kuilu herrojen ja rahvaan välillä oli hyvin todellinen ja jälkimmäisen piirissä kyti selkeä luokkatietoinen herraviha. Arvid Järnefeltin romaanissa Veljekset tästä esitetään selkeä esimerkki, kun veli Gabrielin lemmitty Ingrid kieltää sulhastaan ehdottomasti opiskelemasta insinööriksi. Veturinkuljettajan ammatti sen sijaan sopii päämääräksi, sillä sen harjoittaja ei kuulu tuohon vihattuun sivistyneistöön.

Sadassa vuodessa suomalainen yhteiskunta on perusteellisesti muuttunut ja meillä vanhoista yhteiskunnallisista jakolinjoista on yleensä jäljellä korkeintaan muisto vain. Ne ovat asioita, joihin voidaan viitata yhtä leikillisesti kuin vaikkapa heimoeroihin, todellista erottavaa kuilua ne eivät muodosta.

Monessa maassa asiat ovat toisin. Yhdysvaltain tapaisissa maissa, joissa on laaja slummikulttuuri, erottuvat tietyt ryhmät yhä toisistaan hyvin monella tavalla. Kyseessä ei ole vain tulotaso tai varallisuus, vaan myös elämänmuoto ja tavoitteet, sivistystaso, tapa puhua ja ajatella ja usein vielä ihonvärikin.

Kyseessä on alemman ja ylemmän kehitystason välinen ero, jota monet herkkätuntoiset nuoret ymmärrettävästi pitävät sallimattomana ja yrittävät taas kerran luoda umpeen tuota todellista kuilua lähentymällä vähäosaisia ja selittämällä heidän ongelmansa muiden syyksi, olipa asiassa perää tai ei.

Meillä on jo lakattu polttamasta ylioppilaslakkeja. Moinen touhu näyttäisi jo todella koomiselta. Itse asiassa omasta maastamme ei enää voi löytää sellaista kansaa, jonka pariin älymystön edustaja voisi alentuvasti astua korkeuksistaan ja niinpä tuollaisia ryhmiä on nyt etsitty ulkomailta, jopa peräti Yhdysvalloista, kuten taannoisessa BLM-liikkeessä.

No, eipähän asiassa mitään uutta ole. Toki asiaan aiemmin liittyi yritys ratkaista hyvin vakavia ongelmia, kun se taas nyt on puhtaasti symbolista korviketoimintaa, anti-intellektualismia vailla asiallista sisältöä.

 

 

16 kommenttia:

  1. Repinin tunnettu maalaus: https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%A5%D0%BE%D0%B6%D0%B4%D0%B5%D0%BD%D0%B8%D0%B5_%D0%B2_%D0%BD%D0%B0%D1%80%D0%BE%D0%B4

    VastaaPoista
  2. Eihän meillä ollut omaa sotaakaan enää taistolaiselle rauhan liikkeelle, mutta onneksi amerikkalaisilla on niitäkin riittänyt. Ho, Ho Hotsi Minh- huudot muistuvat vieläkin mieleeni, kun taistolaiskaverit marssivat Vietnamin sotaa vastaan. Neukkkulan mesoaminen Afganistanissa oli sen sijaan asiallinen ja tarpeellinen manooveri.

    Näin se vain on, että kun mikä tahansa aate tai uskomus tunkeutuu ihmiseen niin ensimmäisenä se tuhoaa moniarvoisen ajattelun. Aatteen palon roihutessa ihmisen on mahdoton tajuta, että joskus paras valinta on hyväksyä kahdesta pahasta vähemmän paha, tai kahdesta hyvästä se, josta on enemmän hyötyä useammalle taholle.

    VastaaPoista
  3. Tulipa lukiessa mieleen tarina, miten SDP:n ns. pälkäneläiset eli puolueen vasempaan laitaan 60-luvun lopulla syntynyt nuorten radikaalien fraktio piti seminaaria Pälkäneellä. Siellä joku sai tietää, että lähistöllä oli siirtotyömaa. Se parakeihin seminaariväki päätti lähteä joukolla osoittamaan solidaarisuuttansa. Kuuleman mukaan tunnelma oli lähinnä kiusaantunut kun yhteisiä jutunaiheita ei tahtonut löytyä.

    VastaaPoista
  4. "älymystöä ei suinkaan pitänyt likvidoida vaan kaikkien piti itse tulla sen kaltaisiksi."

    Olen lukenut 1930-puhdistuksista sellaisenkin tulkinnan, että sen yksi tarkoitus oli korvata vähemmän koulutetut vanhat boshevikit tällä uudella koulutetulla neuvostoälymystöllä, joka sitäpaitsi oli ehdottoman lojaalia Stalinille.

     

    VastaaPoista
  5. "Nykyäänhän se on monissa länsimaissa jo hyvin matala ja täällä pohjoismaisen sosialismin maissa on täysin mahdollista olla sitä lainkaan huomaamatta."

    Tässä rohkenen olla eri mieltä: kyllä tuo ero vieläkin on olemassa, mutta se on hienovaraisempien perustuen bourdieläiseen maun erottamiseen. Se muodostaa näkymättömän muurin. Siitä on kuvauksia Laura Kolben ja Katariina Järvisen tutkimuksissa luokkaretkistä. Kyllä työläistaustainen akateeminen tuntee alemmuutta vanhaa sivistyssukua edustavan seurustelukumppanin perheessä. Ero Järnefeltin aikaan oli se, että ero oli hyväksytty ja näkyvä, nykyään se on näkymätön. Tuohon eroon myös suomalaiset liikemiehet törmäävät yrittäessään tehdä kauppaa tai muuta yhteistyötä vanhoissa luokkayhteiskunnissa Englannissa, Ranskassa ja jopa Ruotsissa.

    VastaaPoista
  6. "lähentymällä vähäosaisia ja selittämällä heidän ongelmansa muiden syyksi, olipa asiassa perää tai ei."

    Tässä on taas perinteinen oikeiston ja vasemmiston näkemysero siitä, mistä ihmisten erilaisuus ja -arvoisuus johtuu: yksilöiden ominaisuuksista ja (huonoista) valinnoista vai yhteiskunnan usein monisukupolvisista yhteiskunnallisista ja taloudellisista rakenteista. Itse vastaisinn, että molemmista, josta syystä en koe pahana sitä, että empatiaa omaavat parempiosaiset yrittävät kuroa rakenteellisia eroja umpeen. Sen jälkeen on yksilöiden vuoro yrittää. Tuolloinkin rakenteelliset syyt vaikuttavat: kolmannen sukupolven pitkäaikaistyöttömän tai päihteiden käyttäjän lapsenlapsi ei tuosta sukurasituksestaan johtuen kertakaikkiaan pysty muutokseen, vaikka hänelle tuollaiseen "mahdollisuus" (esim yliopistokoulutukseen) tarjottaisiin.

    Siitä olen kuitenkin blogistin kanssa samaa mieltä, että kuilun umpeenkurominen tulisi toteuttaa nostamalla ylös eikä vajoamalla alas barbariaan. Tähän mennessä jäljet pelottavat.

    VastaaPoista
  7. "Intelligentsija ei sitä paitsi ollut yhteiskuntaluokka, vaan kerrostuma, prosloika, valisti Stalin niitä, jotka eivät ymmärtäneet."

    Tätä ei ymmärtänyt mm jugoslavialainen kommunisti  Milovan Djilas, jonka Uusi luokka selittää parhaiten realisosialismin: kun kapitalismissa yksittäinen kapitalisti omistaa yksittäisen tuotantovälineen, neuvostososialismissa kommunistinen puolue omistaa kaikki tuotantovälineet kollektiivisesti. Ymmärrettävästi Djilasin teoria herätti vastustusta "oikeaoppisissa" kommunisteissa.

    VastaaPoista
  8. Sitten ruudussa näkyy hetkeksi lumisadetta, ja sen jälkeen tervetuloa tänne todellisuuden puolelle, jossa 50 vuoden takaisen ideologian muuttuminen uskonnonkorvikkeeksi, reagoimattomuus ATK:n luomaan näennnäistuotantoon, kansallisvaltioiden muuttuminen kulisseiksi, sivistyksen täydellinen irtoaminen tuottavuudesta sekä toistuvien rakenteellisesti pakollisten lamojen kasautuminen vaikutuksiltaan aina uudestaan tiettyjen ihmisten ja ihmisryhmien elämään ovat luoneet massiivisia uusia elintasoeroja angloamerikkalaisessa maailmassa 50 vuotta ja Länsi-Euroopassa 30 vuotta.

    VastaaPoista
  9. Suomen sisälläkin on (uudestaan) jonkinasteinen diagonaalinen elintasokuilu koillinen/lounainen-akselilla, ja suoranainen migraatio lounaiskolkan kolmion Metropoli/Turku/Tampere sisään.

    Toki Pohjois-Eurooppa muodostaa Euroopassa tietynlaisen porvarisluokan rupusakkeineenkin, mutta toisin kuin kvartaalitasolle renderöitynä näyttää, se ei ole nettomaksaja. Itä-Eurooppa nettomaksaa EU:ta mm. aivovuoto ja talouden rakenteiden alusmaamaistaminen huomioiden (mekanismi on se, että saksalainen autotehdas lobbaa moottoritien, ja sitten sen rakennuttaa valtaklikin lähipiiri ylihintaan ja ohjaa rahat omille tileilleen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja rahoituksen hoitaa iso läntisessä-Saksassa sijaitseva pankki kun kyse on infra-projekteista.

      Jotain rahaa voi tulla muualtakin jos EU:n jokin "orgaani" on mukana osarahoittajana. Lopulta nettomaksa-maiden veroja maksavat joko kustantavat tai takaavat urakat.

      Suora hyöty - esim. rahoituksen järjestämisessä syntyvä liikevoitto tai rakennusyhtiöiden voitot - menee hyvin suurille korporaatioille.

      Välillisen hyödyn - nopeutunut matka-aika tai parempi dataverkko tai jokin uusi palvelu investoinnin seurauksena -
      tuomista voitoista pääsevät nauttimaan hieman pienemmätkin yritykset ja niiden työntekijät.

      Suurin taloudellinen hyöty menee kuitenkin suurimmille korporaatioille.

      Osa voitoista kulkeutuu eri reittejä poliitikkojen vaalikampanjoiden hyväksi. Muutamat poliitikot toimivat "yleishyödyllisten säätiöiden" keulakuvina ja roposia riittää niillekin.

      Liikevoitoista ja muusta varallisuudesta mittava osa kulkeutuu veroparatiiseihin ja muuttaa sen verran muotoaan tai nimellistä haltijaansa, ettei niitä voida verottaa niin helposti kun varat käyvät jälleen veroparatiisin ulkopuolella. Eli kyse on veroparasiiteista.

      Kaikissa maissa väestöä halutaan keskittää kaupunkeihin ja mieluimmin luoda kaupungeista metropoleja.

      Mitä isompi metropoli, sitä suurempi velan ja vallan pyramidi.

      Pörssien tai indeksien nousu heijastaa fantasiamaailmaa, jossa esimerkiksi mahdollinen maahan törmäävä asteroidi tuottaa valtavan kurssinousun.

      Yhä pienempi osa asioista joita näemme ympärillämme on "totta". Kaikki on vääristynyttä.

      Todellisuus muistuttaa monessa mielessä yhä enemmän stalismia - onneksi on vielä erojakin.

      Mutta eroavaisuuksien määrä vähenee koko ajan....



      Poista
    2. "Todellisuus muistuttaa monessa mielessä yhä enemmän stalismia - onneksi on vielä erojakin."

      Ei nyt pitäisi sotkea asioita: kyllä kapitalistinen helvetti on eri asia kuin sosialistinen. Se on sitten toinen juttu, että helvettejä molemmat, vain talouden ja vallankäytön mekanismit eroavat. Paratiisi - suhteellinen - on täällä pohjoimaissa.

      Poista
  10. Enpä ole aikoihin ajatellut sellaista asiaa kuin ylioppilaslakki. Minulla ei ole aavistustakaan, miten vuonna 1974 saamani hävitin. Mitään niin aktiivista kuin polttaminen asiaan ei liity.

    Meidän sukupolvessamme moni ei varmaan ajatellut pukineita luokkatunnuksina, mutta itselleni ovat aina olleet vastenmielisiä univormut.

    Kesällä 1975 nauratti Pori Jazzissa kovasti, kun kuuluttaja Matti Konttinen murjaisi: "Paroni Paakkunainen etsii ystäväänsä. Tuntomerkkinä sininen farmariasu."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisten armeija oli aika suuri, myös poliittisella puolella.

      Poista
    2. Heh joo, tämä oli eri sinisen sävy. Mutta univormuista oli kyse molemmissa.

      Poista
  11. Intelligentsijan likvidoiminen kuulostaa hirveän houkuttelevalta.

    Sukupuolen tutkimuksen laitos koko henkilökuntineen Kymijoen kanavatyömaalla on aivan vastustamaton ajatus.

    VastaaPoista
  12. Sukupuolentutkimus ja intelligessi? Voitko avata tätä hieman, kun en nyt heti saa kiinni?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.