sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Suuren voiton jälkeen


What do you want to do ?
New mail

Pienen kansan näkökulma

 

Ants Oras, Viron kohtalonvuodet. Viron kansan vaiheet vv. 1939-1944. Kolmas painos. Gummerus 1959, 302 s.

Venekirjastostani sattui, Viron rantoja seilatessa, sopivasti käteen Ants Oraksen, virolaisen englannin kielen professorin muistelmakirja, jonka olin lukenut joskus neljä vuosikymmentä sitten.

Muistan, miten silloin mainitsin eräälle kollegalle, että luen juuri tuon nimistä kirjaa. Hän oli hieman ironinen ja kysyi, mitä ne sellaiset kohtalonvuodet olivat. Tapahtuiko virolaisille muka jotakin poikkeuksellisen hirveää? Eivätkös he nykyään ainakin vaikuttaneet kovin tyytyväisiltä osaansa suuressa isänmaassaan?

Kollegani oli ihan fiksu ihminen, ei tosin historioitsija, mutta muuten aika laajasti sivistynyt ja edusti luullakseni keskitasoa suurempaa tietämystä kulttuurista yleensä.

Viron historiasta oli toki suomeksikin ilmestynyt ainakin jonkin verran ihan kunnon tutkimusta, tärkeimpänä Seppo Myllyniemen Baltian kriisi. Tietenkin myös Niitemaan Baltian historia oli käytettävissä. Me historian opiskelijat saimme myös lukeaksemme lyhyen esityksen Baltian uusimmasta historiasta ruotsin kielellä. Toki saatavilla oli paljonkin kirjallisuutta muilla kuin suomen kielellä.

Aukkoja neuvostojen maan historiasta täydensivät tuolloin suomeksi etenkin ns. suojasään aikana ilmestyneet monet muistelmat, esimerkiksi Poika Tuomisen ja Unto Parvilahden sekä tämä Oraksen kirja. Tietoa oli sille, joka sitä halusi, mutta harva tunsi erityistä kiinnostusta esimerkiksi juuri Baltian historiaan, vaikka syytä olisi ollut, runsaastikin.

Suojasään kirjallisuusryöpsähdys tunnetusti aiheuttikin ärähdyksen itärajan takaa. Muistelmat leimattiin vihamieliseksi mustamaalaukseksi ja niiden katsottiin edustavan eräänlaista syntiä henkeä vastaan, joka tunnettiin nimellä neuvostovastaisuus. Suuri osa maamme journalisteista oli oppinut suhtautumaan sellaiseen ainekseen erittäin kriittisesti.

Kriittisyys oli kuitenkin silloin, kuten se on nyt, valikoivaa. Virallinen tarina neuvostojen maan sankarillisesta historiasta ihmisyyden ihanteiden palveluksessa oli monen mielestä liian kaunis rikottavaksi. Kun puita kaadettiin, lastut toki lentelivät, sen Leninin viisauden ymmärsivät monet.
Nyt virolaisten oma versio historiastaan on se perustarina, joka meilläkin tunnetaan, vaikka tuskin aina kovinkaan hyvin. Joka tapauksessa on merkille pantavaa, että Virossa harjoitettu kansallisuuspolitiikka on saanut meillä yleisen hyväksymisen, vaikka vastaavat ilmiöt muualla, omassakin maassamme, ollaan valmiit tuomitsemaan.

Kansallisen historian merkitystä ei kannata aliarvioida ja niille, jotka suhtautuvat yliolkaisesti omaan historiaamme, johon kuului peräti liittoutuminen -ainakin jonkinlainen- natsien kanssa, kannattaisi tarkoin miettiä, mitä olivat vaihtoehdot.

Viro sai ne vaihtoehdot kokea. Ensin tuli neuvostomiehitys ja ”liittyminen” suureen ystävyysliittoon, sitten saksalaismiehitys ja sitten taas neuvostomiehitys.

Viron erityisenä onnettomuutena oli, että se oli vaihtorahaa suurten pelipöydällä. Viron liittyminen Neuvostoliittoon hyväksyttiin yleisesti de facto, vaikka sen pakolaishallitukselta ei kiellettykään lännessä oikeuksia. Reaalipolitiikassa vain oli usein houkuttelevinta pitää suurvallan intressejä tärkeämpinä kuin pienen kansan oikeuksia.

Myös saksalaisille sopi erinomaisesti se lähtökohta, että Viro oli liittynyt Neuvostoliitoon. Silloin sen itsenäisyyttä ei tarvinnut tunnustaa ja sen kansallisomaisuutta voitiin pitää sotasaaliina.

Oraksen kuvaus saksalaismiehityksestä on karua kertomaa ja mielestäni kiinnostavin osa kirjaa. Bolševikkihallituksen barbaarisuus oli kaikille selvää, mutta saksalaisten raakuus osasi yllättää siitä huolimatta, että virolaisille he vanhastaan olivat perivihollinen numero yksi ja kalavelkoja oli tuoreessa muistissa vielä niin Landeswehr-kapinasta kuin paronien omaisuuden kansallistamisesta.

Itse asiassa virolaiset ovat yksi kansa, jolla todella olisi perusteita nostaa esille historiallinen uhriasemansa. Siinä maassa vallitsi vuosisatojen ajan todellinen orjuus ja sorto.

Mutta uhriutumisella ratsastaminen on omanarvontuntoisen kansan näkökulmasta yksinkertaisesti noloa. Sen voi jättää sellaisille, jotka eivät parempaan pysty.

Saksalaisiin palatakseni Oras katsoo, että virolaiset ovat, latvialaisten ohella, ehkä maailman saksalaisvastaisin kansa, myös ranskalaiset huomioiden. Syyt ovat, tai olivat, tunnetut. Nythän virolaiset ovat oppineet ainakin jossakin määrin taas ylpeilemään niillä monilla saksalaisillaan, jotka tekivät komean uran Venäjällä.

Natsilaistetun saksalaisen tyyppi joka tapauksessa ällistytti Orasta. Vain kahdeksassa vuodessa oli kyetty kasvattamaan kaamea moukka, joka ylpeili raakuudellaan. Natsityypille oli ominaista äärimmäisen naiivi käsitys oman kansansa suunnattomasta kulttuurisesta merkityksestä koko ihmiskunnan historiassa ja samaan aikaan yhtä käsittämätön kuin pidättelemätön viha esimerkiksi juutalaisia kohtaan.

Tarton yliopiston tähystyspisteestä käsin natsien tihutyöt eivät suinkaan jääneet salaisuuksiksi, vaikka ne Suomenlahden pohjoispuolella voitiin vielä tuomita pahantahtoiseksi panetteluksi.

Oras kuvaa myös hauskasti, miten saksalaiset olivat Suomen puolella omaksuneet aivan toisen näköisen habituksen kuin Virossa. Suomalaiset olivat rintamalla osoittaneet, kuka on kuka ja kotirintamalla voitiin saksalaisia tarpeen vaatiessa ojentaa vaikkapa selkäsaunalla.

Oraksen kuvaama natsipersoonallisuus on tuttu tätä problematiikkaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Muuan piirre, joka muidenkin lähteiden mukaan oli tälle tyypille ominainen, oli sentimentaalisuus.

Samaan aikaan, kun oltiin aivan käsittämättömän raakoja ja sadistisia, saatettiin kyynelehtiä sopivan aineen ilmaantuessa. Ilmiöhän on nykyiselle läntiselle maailmallekin hyvin tuttu. Sentimentaalisuuteen kuuluu aina narsistinen oman tunteen palvonta, eikä ole suinkaan vaikea yhdistää siihen eläimellistä raakuutta.

Itse asiassa, noita kuvauksia lukiessani mieleen tulevat Maksim Gorkin sanat, kun hän selitti, että Lenin sai Venäjän kansan mukaansa antamalla sille luvan käyttäytyä häpeällisesti. Kun tuota lupaa toisteltiin saksalaisille korkeimman auktoriteetin taholta vuodesta toiseen, oli viestin perille meno varmaa monella taholla.

Vanhan saksalaisen humanismin jäänteet näyttivät lähinnä fragmenteilta. Moni raakalainen hallitsi hyvin klassisen musiikin esittämisen.

Osa virolaisia meni tietenkin miehittäjän palvelukseen. Tämä tarinahan toistuu aina vastaavissa yhteyksissä. Ensin hypättiin venäläisten kelkkaan, sitten saksalaisten ja sitten taas venäläisten. Viron kansallinen asia oli vaikea, sen takana ei ollut suurvaltojen voimaa ja omin voimin selviäminen tuntui realistisesti arvioiden mahdottomalta.

Kuitenkin Viro selvisi, eikä meidän kannata ihmetellä, että se arvostaa tiettyjä organisaatioita, joita me taas vierastamme ja että sen kansallisuuspolitiikalla on joitakin erityispiirteitä, jotka meistä ovat omituisia.

Oraksen kirja on yhä lukemisen arvoinen.

25 kommenttia:

  1. Onhan tuo Oraksen kirja minullakin kirjahyllyssäni. Luinkin sen jo kauan sitten. Itse asiassa olin pitkään sitä mieltä, että Viron kohtalona on sulautua "neuvostomereen" - enkä varmnasti ollut ainoa senmielinen. Vasta 80-luvun puolimaissa aloin varovasti toivoa, ja sittemmin... No, tuttua tarinaa.
    Muistan myös elävästi, kun Janajevin juntta koetti päästä valtaan. Meillä (silloin Ulvilassa) oli virolaisia seurakuntavieraita Kuressaaresta. Me valmistauduimme jo majoittamaan heidät pakolaisina määräämättömäksi ajaksi!!! Kolme kriittistä päivää, ja he saattoivat palata itsenäisyyyensä palauttaneeseen maahansa!!!

    VastaaPoista
  2. Itsenäistyttyään virolaiset ryhtyivät rakentamaan vironkielistä Viroa välttääkseen hiljaisen hautautumisen elävältä veljeskansan tavoin jos iso naapuri olisi vähemmistönä erikoistunut hoitamaan enemmistöläisten raha-asioita, jotka veljeskansan tohtoreiden mukaan ovat arvovapaita.

    VastaaPoista
  3. "Vanhan saksalaisen humanismin jäänteet näyttivät lähinnä fragmenteilta. Moni raakalainen hallitsi hyvin klassisen musiikin esittämisen."

    Myös itse führer arvosti kuvataidetta ja rakennustaidetta ja ehkä musiikkitaidettakin. Näillä mieltymyksillä vaan ei taida olla mitään tekemistä sen kanssa, kuinka suuria vääryyksiä ja raakuuksia ihminen on valmis tukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogistiilla taisi olla mielessään Rudolf Höss, joka hoidettuaan päivät vaikeaa virkaansa (Auswitzin komendatti) soitti illat pianoa liikuttuen musikiin kauneudesta. Myös Reinhard Heyndrich soitti viulua huomattavan hyvin. Näillä kahdella ominaisuudella ei todellakaan ole käänteistä syy-seuraus-suhdetta.

      Poista
    2. En tietenkään tiedä, kuka kirjoittajalla oli mielessä, mutta kaikki nuo sanotut asiat sopivat Hitleriin. Hän olisi halunnut arkkitehdiksi, mutta ei selvinnyt pääsykokeista. Arkkitehtuurista hän oli innostunut koko uransa ajan ja Speer oli valtakunnan hoviarkkitehti jolla oli käytössään avokätinen rahoitus. Musiikissa tuli sitten jo jako kahteen. Wagner oli suosikki ja Bayreuthin musiikkijuhlat nautti avokätisestä rahoituksesta mutta Mendelssohn sitten oli pannaan julistettu.

      Poista
  4. Kaikki valta naisillle! Se mikä ennen tunnettiin nimellä naisten jalkapallon mestaruussarja, kulkee nyt nimellä Kansallinen liiga. Ruotsiksi Nationell liga. Sen lausuessaan stadin kundi nostaa käden tervehdysasentoon.

    VastaaPoista
  5. Suomessakin asuu vähäinen ja kooltaan pieni kansa.

    Sanna Marinin lasittunut katse ei lupaa hyvää Suomelle. Jouko Turkan sanoin: ..”kaikki häpee sua, kaikki nauraa sulle”…

    Suomessa on jo pitkään vallinnut hyvin kummallinen tilanne. Oli hallitus koostumukseltaan mikä vaan, niin sinne Brysselin suuntaan kumarrellaan oikein nöyrästi.

    Hallituksilla on ollut tuskainen epäilys siitä, että mitä meistä oikein ajatellaan jos kerrankin pitäisimme omaa puoltamme. Todellisuudessa tällainen alamainen asenne on johtanut siihen, että meitä pidetään oikein tyhminä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistan kommenttini suomalaisten kansansairaudesta pikkukoiramentaliteetista, joka saa aikaa tuollaista käytöstä. Virossa sitä muuten ei taida olla samassa määrin, sen historia taitaa olla "uppiniskaisuuden kronikkaa".

      Poista
    2. "Hallituksilla on ollut tuskainen epäilys siitä, että mitä meistä oikein ajatellaan jos kerrankin pitäisimme omaa puoltamme. Todellisuudessa tällainen alamainen asenne on johtanut siihen, että meitä pidetään oikein tyhminä."

      Tyhmää olisi jatkuvasti käydä taistoon isoja vahvoja maita vastaan sillä tavalla, kuin olisimme itsekin iso vahva maa. Torjuntataistelut kannattaa jättää vain todella tärkeisiin kysymyksiin. Paasikiven linja soveltuu EU:hunkin: Tärkeissä asioissa emme taivu, mutta vähemmän tärkeissä taivumme.

      Poista
  6. Nämäkin seikat osoittavat sen "kulttuurin" ohuuden joka kätkee alleen pienen, heikon, alistetun ja orjuutetun laumasielun jota jokainen osapuoli käyttää jollakin tavalla hyväkseen uhrin tajuamatta sitä itse.

    Raakalaiset teot eivät ole puolustettavissa mutta raakalaisuudesta henkilökohtaisena asenteena ja käyttäytymismallina voi päästä eroon.

    Se vain vaatisi sen henkisen orjailun ja "virran" mukana menemisen lopettamista.

    Älyllä - mensan testeillä - on tämän seikan kanssa hyvin vähän tekemistä, mutta viisaudella tai viisastumisella sitäkin enemmän.

    Valitettavan moni älykäs henkilö - miten älykkyys sitten yksilöllisesti ilmeneekin - löytää oman paikkansa muiden laumasielujen joukosta.

    Armeijoiden taipumuksena on tulla yhä raakalaismaisemmiksi ja johonkin rajaan asti sitä jopa hyväksytään. Kun paras kaveri tekee jotakin raakalaismaista, kynnys tehdä samaa ehkä alenee.

    Musiikki voi olla hienoa, taide hyvää ja kirjallisuus ihanaa ja silti yhteiskunta voi olla moraalisesti turmeltunut.


    Jotenkin tulee mieleen että joissakin "länsimaiden" tavoissa ilmaista taiteen kautta jotakin,on sama perusajatus kuin esim. "sosialistisessa realismissa".

    Eli ei näytetty todellisuutta vaan esitettiin asiat niin kuin niiden pitäisi olla.

    On ehkä eroa siinäkin että esitetäänkö jokaisessa teoksessa sama utopia vai vain joissakin tietyissäsaman taiteilijan teoksissa.

    Jos tilaaja maksaa, utopia on sitä parempi mitä isompi hinta?

    Toisaalta realistinenkin kuva voidaan esittää peitellen - toki on pakko valita jotkin teemat esim. kirjaan tai elokuvaan ja sulkea jotkin pois - mutta jos niin tehdään aina ja samojen teemojen osalta, todellisuus vääristyy hitaasti.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Valitettavan moni älykäs henkilö - miten älykkyys sitten yksilöllisesti ilmeneekin - löytää oman paikkansa muiden laumasielujen joukosta."

      Löytää ja juuri siksi, että on älykäs: "ihmiset, jotka ovat liiaksi edellä aikaansa, voivat joutua odottamaan sitä hyvin epämielyttävissä paikoissa" (Lec). Esimerkki Suomesta: Tuure Junnila ja Georg C. Enhroth.

      Poista
    2. Onneksi noinkin voi käydä kuin kirjoitit.

      Pääasia ei ole tässäkään pelkkä älykkyys.

      Todennäköisesti suomalaisistakin kommunisteista löytyi henkilöitä jotka olisivat saaneet "mensan-testissä" saman tuloksen.

      Kyse on asenteesta, eli toisaalta moraalista, myös siitä ettei muuta mielipidettä josta on varma.

      Tässä yhteydessä mielipide voisi olla esimerkiksi se että kommunismi ei ole taloudellisesti mahdollinen - tai jokin muu selkeästi itselle perusteltu mielipide.

      Toisaalta oman ajattelun yksityiskohtia pitää muuttaakin, vaikka perusajatus - esim. totalitarismin vastustus - ei muuttuisi.

      Joskus "äly" voi estää mielipiteen muutosta - varsinkin jos muutos pitäisi tehdä "nopeasti" tai jos mielipide on pakko vaihtaa hyvin erilaiseen.

      Totalitarismien välillä on jossain määrin helpompi liikkua kuin siitä erittäin demokraattisena pidettyyn suuntaan.

      Entisistä natseista - jos henki säilyi - tuli hyviä kommunisteja. Kunhan sanastoa muistaa hiukan muuttaa ja muistaa että se ruskea univormu pidetään kaapissa.

      Lännessä totalitaristi pisti silloin joskus enemmän silmään - vrt. vaikka "Tohtori Outolemmen" hahmo jonka käsi teki vanhasta muistista vanhoja liikkeitä.

      Hiukan kuin pappa joka kuunteli nuorison puhetta ja ilahtui: "viel tuli sananen vanhal kielel".

      Poista


    3. Ehkä kannattaa ottaa talteen:


      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/nuori-morse-ja-suuri-heraaminen-kulttuurimarxistisesta-painajaisesta/


      Kirjoittajalla on yksi pieni lapsus - tv-sarjan nimi oli "Lewis".

      Mutta täyttä asiaa ja yksi tärkeä puheenvuoro tästä henkisestä totalitarismista.

      Poista
    4. Pohdintaa voisi tietenkin kehitellä siten, että onko yksi syy em ilmiöön on se, että kun Venäjällä intelligensija hylkäsi totaalisesti virallisen valtio ja muuttui vastavoimaksi, meillä älymystö l.lukeneisto Snellmannista alkaen omaksui varhaisessa vaiheessa vahvan sivistysVALTIO-ideologian. Tästä ja maan pienestä koosta johtuen tänne ei mahtunut koskaan kilpailevia totuuksia eikä kritiikkiä kulloinkin vallitsevaa ideologiaa vastaan. Tuon viimeisteli 1960-luvun massayliopisto, jossa suurille ikäluokille luetettiin samat kirjat ja opetettiin sama totuus - muttei kriittistä ajatelua - ja lähetettiin muuttamaan maailma; Erno Paasilinnan sanoin: vain itseoppineet ovat oppineita, muut ovar opetettuja. Noh paljon saatiin aikaankin.

      Poista
    5. Poikkeuslupaa venäläisvähemmistölle ei liene pyydetty eikä myönnetty myöskään Latviassa eikä Liettuassa, vaan liityttiin EU:hun jossa kansallisuusajattelu perustuu aikaan ennen kommunismia. Euroopan kielten kirjo oli olemassa jo kauan ennen Leninin internationalismin kieltä, itse asiassa jo ennen kritinuskoa. Holocaustin tuhkasta alettiin nousta luottamalla paikalliskulttuurien vapaaehtoiseen yhteistyöhön ilman uskontoa ja yhteistä hallintokieltä: mitä kevyemmät ideologiset hallintorakenteet ihmisllä on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä, kuten Ahvenanmaalla: ei uskonto määrää, vaan kieli; jos ei kelpaa voi äänestää jaloillaan. Niinpä suomenkielikin on virallinen kieli EU:ssa. Pikkukoiramentaliteetti suhteessa kulttuurinomistajaan on ihan kotiperäistä.

      Poista
  7. Meillä oli Helsingissä viikon perhemajoituksessa virolaistyttö Viron nykyitsenäistymisen kriittisillä hetkillä, vaihto-oppilas. Poika oli koululaisvaihdossa ja tytön perheessä Tallinnassa. Suuri osa luokasta lähti. Kaikki eivät päästäneet lastaan.
    Virolaislapset, 13-14-vuotiaat, lauloivat läksiäisiksi Olympiaterminaalissa meille saattajille suomeksi Edu Kettusen Lentäjän pojan (vuodelta 1986).
    "Minä olin lentäjän poika, lähes sankari siis itsekin. Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut, vielä isäänikin paremmin."
    Tippa tuli silmään.
    "Lentokenttien aavoilla tuulee, niin kuin ulapoilla aution maan. Ja kiitotien päässä on taivaassa reikä, ovi miltei mahdottomaan."
    Tämä finaali sai minut vavahtelemaan, harvoin niin käy.

    VastaaPoista
  8. "Reaalipolitiikassa vain oli usein houkuttelevinta pitää suurvallan intressejä tärkeämpinä kuin pienen kansan oikeuksia."

    Kyllä noin kävi II maailmansodan melkeissä isommillekin kansoille: sodan syttymisen muodollinen syy Puola annettiin sodan loppupuolella kolmen suuren kokouksissa vaihtorahana Stalinille, oli se kylmää kyytiä. Tuo kannattaisi pienten valtioiden jatkossakin pitää mielessä, ettei lähdettäisi jatkossakaan herrojen kanssa marjaan.

    VastaaPoista
  9. "Tietoa oli sille, joka sitä halusi, mutta harva tunsi erityistä kiinnostusta esimerkiksi juuri Baltian historiaan, vaikka syytä olisi ollut, runsaastikin."

    Muistan 1970-luvun jo silloin historiasta kiinnostuneena koulupoikana lukeneeni Oraksen kirjan koulun (!) kirjastossa. Mitä en silloin uskonut, että elinaikanani Saksa yhdistyisi tai Viro vapautuisi. Elämä tuottaa joskus iloisia yllätyksiä!

    VastaaPoista
  10. Yli 70 vuotta sosialismia ja Neuvostoliittoa, ja Viro on edelleen Viro.
    Kaksikymmentä viisi vuotta EU:ta, eikä Suomea enää ole.
    Kumpi kannatti? Fantastista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt liioittele: jos EU huomenna hajoaa, Suomi nousee entistä ehompana, yhtä kokemusta rikkaampana. Ammattilaisten (ks Peter Nybergin blogi) piirissä jo pohditaan, miten euroalueesta päästään hallitusti eroon.

      Poista
  11. Sukututkimuksen kannalta hieman ongelmallista, koska vironsaksalaiset virolaistivat sukunimensä (muutama sata) itsenäistymisen jälkeen. II Maailmansodan melskeissä "henkikirjoittajan" paperit tuhoutuivat.

    VastaaPoista
  12. Perusasiat jäävät ymmärtämättä. Siis esimerkiksi se, että "ihmisyys" on kehitysominaisuus. Että hyvin pitkässä lajinkehityksellisessä perspektiivissä alkulaumoja organisoinut "valta" on kehittynyt kokemukseksi "yksilöllisestä vapaasta tahdosta".

    Se, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin, jää nykyisinä individualistisina aikoina miltei kaikilta käsittämättä. Meillä ei yksinkertaisesti ole käsitteistöä, jolla joukkotodellisuutta voitaisiin kuvata saati selittää. Käsitteellistämme "totalitarisminkin" ilmiönä joka jotenkin juontuu yksilöiden omaksumista "opeista" tai muuten tekemistä valinnoista.

    Ei se sitä ole. Se on yhteisöolennolle ominainen yhteisötaantumisen mekanismi, johon sorrutaan aina kun yhteisö vakavasti kriisiytyy. Se voi toteutua millä vuosituhannella tai -sadalla tahansa ja ihan minklä tahansa nimisten "ismien" tai muiden opillisten käsitysten kulisseissa.

    Totalitarismi ole mikään opillinen ismi -- kyseessä on joukkotaantuma joka syntyy systeemin sisällä, niissä liemissä jotka luovat niin "vallan" auktorisoitumisen perustunnot kuin kriteerit, joilla "tiedolliset totuudet" pätevöityvät. Jos joku haluaa havaintoesimerkin siitä mitä "vallan auktorisoitumisen mekanismit" tarkoittavat, kehotan tutustumaan niin sanottuun Stanley Milgram -kokeeseen.

    Omana aikanamme -- aivan viime vuosikymmeninä -- kulttuurisen narsismin yksilövaikutukset, kuten "uhriajattelun" yleistyminen, toimivat taantumisen mekanismina. Uhrirooleihin samaistumisen ansaan jäävät nyt niin monet.

    Hyveellisiksi koetut "empatian" tunnot todella johtavat ajattelun harhaan, koska ne palautuvat yksilönkehityksen kaikkein varhaisimpiin vaiheisiin, perusnarsismin huomaan, jossa jokainen meistä oli vielä "objektin roolissa". Siksi nuo tunnot elpyvät aina myöhemmässäkin elämässä, varsinkin silloin kun psyyke kriisiytyy -- ja koska noihin kaikkein primitiivisimpiin tuntemuksiin sisältyy eniten maagista "kaikkiallisuutta" ja "kaikkivoipaisuutta", ne myöskin ovat niitä kaikkein voimaannuttavimpia tuntoja.

    Ja sellaisten vallassahan nämä punavihreät poliitikot nyt näyttävät pääasiassa elävän. Ymmärtämättä esimerkiksi sitä, että juuri uhriajattelu johtaa liian helposti omankädenoikeuteen.

    VastaaPoista
  13. Länsimainen liberaali kuvittelee, että maailman kaikki miljardit ihmiset _haluavat_ olla länsimaisia liberaaleja, ja että he myös sitä perustaltaan ovat, vaikka "hfuktuvevna och fjaffism" sitä juuri nyt estävätkin.
    Liberaali ei voi käsittää, että häntä vihataan hänen kuvottavuutensa vuoksi, kuten epämuodostunutta luonnonoikkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Liberaali ei voi käsittää"

      Onko liberaaleja vain yhtä sorttia, yhden muotin mukaan tehtyjä? Muistakseni Länsi-Saksassa oli aikoinaan viisi kommunistista puoluetta.

      Poista
    2. Catilinalla on näköjään vain yksi silmä ja sekin on sokea.

      Poista

Kirjoita nimellä.