tiistai 19. lokakuuta 2021

Oikeuden mies

Vihat ja puheet

 

Lasse Lehtinen, Murhattu ministeri. Heikki Ritavuoren elämä ja kuolema. Otava 2021, 509 s.

 

Suomen poliittisessa elämässä väkivalta on sitten vuoden 1918 ollut vähäistä. Toki yksi virassa ollut ministeri on meilläkin sadan vuoden mittaan murhattu ja vielä pari kadunmiestä lisäksi. Verrata voi vaikkapa Ruotsiin, jossa sekä pääministeri että ulkoministeri on murhattu ja vieläpä melko äskettäin.

Tämä maaottelutulos 2-1 tuskin kuitenkaan kertoo vielä kovin paljon asioiden kokonaisuudesta, vaikka olisikin kovin kevytmielistä jättää asia vallan huomiotta.

Joka tapauksessa on tärkeää muistaa, että sisäministeri Heikki Ritavuori murhattiin aikana, jolloin maailma ja yhteiskunta oli kovin toisenlainen kuin nykyään. Se aika tihkui väkivaltaa, kostonhimoa ja vähä-älyisiä kuvitelmia siitä, mitä aseiden avulla oli saavutettavissa tuosta vain.

Tämä koski koko kansalaissodan jälkeistä aikaa milteipä talvisotaan saakka. Kevättalvi 1922 oli kuitenkin vielä aivan erityinen ajankohta, joka nostatti poliittiset intohimot pinnalle. Verta vuodatettiin parhaillaan Itä-Karjalassa, jossa puolen tuhatta suomalaista oli auttamassa niin sanottua Karjalan kansannousua, metsäsissikapinaa, joka todella oli heimokansan kapina nälän ja terrorin kautta hallitsevaa bolševikkikomentoa vastaan.

Karjalan kansannousu, joka sijoittui vuosien 1921 ja 1922 vaihteeseen oli jotakin muuta kuin sitä edeltäneet ns. heimosotaretket, joita oli tehty ennen Tarton rauhan solmimista.

Nyt kyseessä oli suomalaisen apuretkikunnan osalta aseellinen tunkeutuminen toisen suvereenin valtion alueelle rauhan aikana. Koko operaation aseistaminen oli sitä paitsi saattanut tapahtua vain Suomesta käsin ja mukana puuhissa oli valtion palveluksessa olevia tai siitä lomaa ottaneita vehkeilijöitä.

On totta, että vastaavanlaisia ilmiöitä yhä tapahtui pitkin Neuvosto-Venäjän monituhatkilometrisiä rajoja, puhuttiin banditismista, joka oli kiusana monilla raja-alueilla, yleensä sitä kuitenkin esiintyi vain kehittymättömillä, ”puolivilleillä” alueilla. Mutta asiaahan ei parantanut se, että sitä esiintyi muuallakin.

Trotski ryhtyi silloin omasta puolestaan uhkailemaan Suomea ja Neuvosto-Venäjä lähetti ultimaatumin, jossa varoitti viemästä asiaa kansainväliselle areenalle. Suomi kuitenkin teki juuri näin ja ruudinhajua alkoi olla ilmassa jo Karjalan kannaksenkin suunnalla.

Tilanteen luisuminen sotaisaan suuntaan innoitti myös suomalaisia kommunisteja panemaan oman lusikkansa soppaan ja järjestämään niin sanotun Läskikapinan, jossa oli hieman samoja piirteitä kuin kansannousussa: aseet tuotiin rajan takaa ja kun kosto uhkasi, siirtyivät myös kapinoitsijat sinne.

Se porukka oli kuitenkin pieni. Itä-Karjalasta Suomeen sen sijaan saapui kymmentuhantinen joukko etupäässä siviilejä, joista tosin osa palasi pian takaisin, amnestiavakuutuksiin luottaen.

Normaalina, kansainvälisiä sääntöjä noudattavana maana Suomen oli tietenkin tehtävä voitavansa lopettaakseen sen alueelta tapahtuva aseellisen taistelun tukeminen toisen valtion alueella. Raja siis suljettiin ja sieltä saapuvat aseelliset taistelijat internoitiin. Asian hoiti sisäministeri Ritavuori ja itse asiassa hän näyttää tehneen sen varsin hienovaraisesti: pyssymiehet saivat mennä kotiinsa vapaalla jalalla, omalla kyydillään.

Rajan takanahan oli sangen pienillä joukoilla taisteltu toisia pieniä joukkoja vastaan. Merkittävänä pidetty lähinnä kahakanluonteinen pikku taistelu oli Kiimasjärven valtaus, jonka suomalaiset punaiset suorittivat Toivo Antikaisen johdolla. Symbolisesti asia oli merkittävä: suomalaiset olivat taas suomalaisia vastassa.

Heti aseiden vaiettua perusti kolme heimoasialle omistautunutta hurmahenkistä nuorta miestä 22.2.1922 seuran nimeltä Akateeminen Karjala-Seura, jonka ytimeksi muodostui Vihan Veljet- niminen salaseura.

Ei siitä tässä sen enempää, mutta asia on hyvä muistaa sen ymmärtämiseksi, että juuri nyt elettiin konkreettisen verenvuodatuksen ilmapiirissä, eikä mielialoihin vaikuttanut pelkkä sanasota, vaan aivan tuoreet verityöt ja niiden muisto.

Maaliskuussa, pian Itä-Karjalan kapinan päättymisen jälkeen Ritavuori murhattiin lähes kotiovellaan. Murhaaja oli aivan ilmeisesti pantu asialle joidenkin muiden toimesta, mutta heitä ei kiinni saatu silloin, eikä asian yksityiskohtia tiedetä vieläkään, juttu nimittäin tutkittiin kovin huonosti.

Ritavuori (ent. Rydman) oli joka tapauksessa varsin sopiva äärioikeiston vihan kohteeksi. Hän oli toimeenpannut punavankien armahduksen ja puolustanut monia sosialisteja oikeudessa. Hän oli Tannerin, Wuolijokien ja muiden maltillisten sosialidemokraattien ystävä.

Sanalla sanoen mies oli ilmeinen patkuli, kuten lapualaisaikana tuli tavaksi sanoa. Tällähän viitattiin Suuren Pohjan sodan yhteen valmistelijaan, liivinmaalaiseen Johann Reinhold von Patkuliin, jonka Kaarle XII aikoineen raakalaismaisesti teilautti.

Ritavuori oli nouseva tähti politiikan liberaalissa kentässä, joka maamme onneksi pääsi pian kansalaissodan jälkeen vahvoihin asemiin ja ajoi kansalaissopua ja demokratian lujittamista.

Tätä suuntausta ajoivat myös maltilliset sosialistit, jotka olivat jääneet syrjään vuoden 1918 kapinatouhuista ja heidän panoksensa maamme kansanvaltaiselle kehitykselle oli monessa vaiheessa korvaamaton. Mainitsen tässä vain sotien aikaisen ns. asevelisosialismin.

Tämä kirja on kirjoitettu niin sanoakseni tannerilaisesta näkökulmasta, mikä on tervetullut ratkaisu eikä vieläkään kovin yleinen näiden vuosien osalta. Kirjoittaja maalaa kovin laveasti aikakauden politiikan, mikä kyllä onkin perusteltua. Eihän tavallinen maallikkolukija muuten pääse oikeaan käsitykseen siitä, millaisessa maailmassa liikuttiin.

Välillä sivellin lipsahtaa kyllä yli laitojenkin. Kirjoittaja sekoittaa välillä G.M. Armfeltin ja G.M. Sprengtportenin ja väittää, että Pietari Suuri oli antanut käskyn ”hävittää suomalaiset sukupuuttoon”, mikä jopa oli vähällä Ison vihan aikana onnistuakin. Sosialidemokraattien vuoden 1919 puoluekokouksen hän sijoittaa jostakin syystä vuoteen 1917, minne se ei sovi millään.

Toki nämä ovat itse pääasian kannalta merkityksettömiä tai ainakin vähäpätöisiä asioita. Ritavuori-Rydmanin papereista ja etenkin sukuseuran pöytäkirjoista piirtyy eloisa ja kiinnostava kuva aikansa herrasväen elämästä ja poliittisista näkemyksistä. Vankan pohjan kirjalle on antanut tutustuminen Väinö Tannerin uraan ja siihen liittyviin lähteisiin.

Omituinen on sen sijaan tapa viljellä anakronistisia käsitteitä kuten vihapuhe ja maalittaminen. Edellinenhän on nykyhetken poliittinen lyömäase, jonka avulla on pyritty rajoittamaan sananvapautta ja jonka äärimmilleen venyvät tulkinnat ovat tehneet monesta oikeudenkäynnistä poliittisen farssin.

Jälkimmäinen taas on muotiin tulleiden sotilaspiirien käyttämää jargongia, jolla kaiketi pyritään antamaan erityistä hohtoa ja uskottavuutta aivan sisällyksettömillekin väitteille.

Tällaisten käsitteiden käyttö kuuluu mielestäni juuri sellaisiin ilmiöihin, jollaisia vastaan Heikki Ritavuoren tapaiset klassiset liberaalit hyökkäsivät. Sananvapaus oli tuohon aikaan alituisen taistelun kohteena ja hyvin moni toimittaja istui aikanaan muutaman viikon vankilassa, moni vedellä ja leivällä tuomiota lyhentääkseen.

Kyllähän tuohon aikaan vihaa viljeltiin ja joitakin poliitikkojakin otettiin aivan erityisesti tikun nokkaan, mutta eivät veriteot silloinkaan olleet mitään seurausta puheista, saati että kyseessä olisivat olleet kehotukset väkivaltaan jonkin synnynnäisen ominaisuuden perusteella.

Kyllä ne olivat asiat, jotka riitelivät ja myös miehet, mutta eivät sen sijaan rodut tai uskonnot, Ritavuoren tapauksessa eivät myöskään sosiaaliluokat törmänneet vastakkain, vaan sen sijaan tulkinnat siitä, mikä olisi oikeata politiikkaa lakeja tulkittaessa ja missä sen rajat menivät.

 

 

29 kommenttia:

  1. Ritavuori on niitä harvoja poliitikkoja, joista itse jaksan pohtia "mitä hänestä olisi voinut isona tulla". Kaikesta päätellen hän oli persoonana ja temperamenttina juuri siitä puusta veistetty, joista voi jotain tulla. Ja ennenkaikkea yhteiskuntakäsitys ja tavoitteet lepäsivät lujalla perustalla. Miksei sellaiselta pohjalta voisi vaikka presidentiksi nousta? Puoluekentän liikkeet ja alämässä aina niin arvoituksellinen sattuma tietysti lisäävät vaikeuskertoimia tässäkin yhteydessä. Emme voi tietää, mutta voimme hieman luonnostella. Uskon että hänellä olisi ollut elämäntehtävä Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei Ritavuorikin, jos joku Relanderkin.

      Poista
  2. Vihan Veljet -valkobandiittijoukko teki retkiä rajajoelle jossa nyrkkiä puiden huusivat hävyttömyyksiä kuin zaporogit kirjeessään Turkin sulttaanille.

    VastaaPoista
  3. Voi, voi, Vihavainen, taasen maalittamassa vihapuhetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä on tämä kuuluisa vihapuhe? Voiko sen jotenkin määritellä? Ja jos niin miten? Ja ennen kaikkea ketä se koskee?

      Poista
    2. KVG.
      Voi.
      Helposti.
      Kaikkia, sinunkin

      Poista
    3. Teoreettisesti ottaen kyse on kielialueen hallinnasta ja nykyisessä EU liittovaltio kehityksessä mihin vaikuttanee talous ja media en menisi täysin takuuseen ymmärtävätkö ihmiset liberaalinmarkkinatalouden lobbauksen yms. vaikutetta omassa ajattelussaan. (Tyyliin syntynyt suomalaiseksi on hieman eri kuin vaikka toisenpolven suomalainen. Kantasuomalaisena näe eroa venäläisen, ruotsalaisen, saamelaisen, romanin tai somalin välillä mutta hallinnollisesti kaikki ovat nykypäivänä voineet syntyä maassa nimeltä Suomi jolloin ne lait yhtäläisesti kuuluisi koskea kaikkia samoin ihan sama onko uskonto eroava tai ihonväri. Oma identiteetti on mitä on eikä sitä pääsene pakoon, toiset voinnevat kerätä rusinat pullasta.) Pitäisi erotella puhuttu kieli ja kirjakieli mikä yleensä on liittynyt hallintoon. Kun puhuttukieli kumminkin on väestön välttämättömyys omalle toiminnalleen. Tyyliin lääkäri ei voi auttaa jos potilas kykene kertomaan mikä vaivaa tms. lasten kanssa asia onkin haastavampaa. Normaali kommunikaatio taas aikuisten kesken, no asiat voinnee ilmaista monin tavoin. Filosofisesti taas on sula mahdottomuus miellyttää kaikkia, joku kumminkin ymmärtää väärin joko tahtomattaan tai tahallisesti. Siinä kohtaa pitäisi olla ymmärrystä kysyä tarkennusta toisen mielipiteeseen. Asiat ei kumminkaan ole vaikeita.
      "On tunnettua, että jokainen kieli ilmenee yhtä aikaa tietyn luonteen, ajattelutavan ja olemisen tavan kanssa."
      Ymmärtänen huomattavasti paremmin vanhempien konservatiivisen asenteen nuoruudessa. Heillä on siihen ollut syynsä. Omalla kohdalla taas no personallisuus värittää vähän liikaakin suhdetta miten asiat nähnee. Kuin myös että on kasvanut pääkaupunkiseudulla 90-luvulla missä joutunut omaksumaan hyvinkin erilaisia näkökantoja. Lähtökohtaisesti ihmiset kumminkin on kilttejä, se on enempi sitten siitä miten itse heitä kohtelee. Omasta mielestä huonokäytöksinenkin voi paljastua aivan ihanaksi persoonaksi. Jaksane tuomita toista, kun itsekkään täydellinen ole. Suomen laki taas on sitten ihan eri asia ja sen kuuluisi olla ihan konkreettisia asioita henkeä tms. varten. Ei sitä että joku sanoi pahasti ja minä loukkaanuin. Kumminkaan olla lastentarhassa.
      Ja tuli tuossa mieleen tuo kun Suomi valittiin YK:n ihmisoikeusneuvostoon. Creuts iltiksen artikkelin mukaan sanoo että tärkein työkalu mikä heillä on on naming and shaming, eli nimetään ja pistetään häpeämään. Ihan kuin aikuisten oikeasti joku uskonee tuollaisen vaikuttavan, muuta kuin negatiivisesti. Saati sitten kun kehoittanut että Suomen pitäisi ottaa enempi kantaa tällä tavoin, hyvä jos joku jossain missä on ihmisoikeudet huonot, edes tietää missä Suomi sijaitsee.
      Tosin jäin pyörittelemään ajatusta noista ihmisoikeuksista että koskenevatko ne nykytilanteessa valkoista miestä siihen asti kunnes täyttänee 18? Ja teoreettisesti kun nehän on sitten universaalit niin miksi edes moista aatetta levitettäisiin. Toinen juttu naisen näkökannasta (kumminkin naisena määritelty koskemaan) niin sitä tulisi hulluksi jos jokaista kakslahkeista tarvitsisi pelätä ihonväriin katsomatta. Kyse on kumminkin kulttuurista missä nainen saanee suht vapaasti olla, tietyissä kulttuureissa aatteet on toisin tiedostaen tämän sitä kyllä ymmärtänee ilman lakejakin oman liikkumatilansa. Suomenlaissa on kumminkin määritelty että heikommista täytynee pitää huolta koskien juurikin lapsia, vammaisia ja kaippa niitä naisia. Homous ei ole enään rikos, raiskaus on kriminalisoitu, niin mihin tuommoisia aatteita Suomessa tarvitaan? Lähinnä vaikuttanee et hölmöläisiä vedetään taas höplästä. Ja auta jos näitä aatteita lähtee kyseenalaistamaan oli kyse sitten vihapuheesta tai ihmisoikeuksista. Kun ei me kumminkaan sitten lopuksi olla toistemme kopioita.

      Poista
    4. TV:"eivät veriteot silloinkaan olleet mitään seurausta puheista..."

      Luettuani Juha Siltalan Sisällissodan mentaalihistorian rohkenen olla vahvasti eri mieltä: ensin oli ideologia yhteiskuntasuhteiden muuttamisesta väkivaltaisella vallankumouksella, sitten agitaatio, lopuksi alkoi luokkasota. Mikä tuossa on niin käsittämätöntä?

      Tässäkin blogissa käsitellyn Breugmanin kirjan valossa tämä on täysin logiista: ihminen on useimmiten hyvä olento, josta on luontaisesti vastenmielistä vahingoittaa lajitoveria. Tämä "rajoite" voidaan kuitenkin murtaa sopivalla ideologialla tai koulutuksella. Usein sen ydin on tapettavan ryhmän epäinhimillistäminen: kun sitä ei enää mieletäkään toiseksi ihmiseksi loppu on helppoa.

      Sovellutus: enhän minä ihmistä voi tappaa, mutta rottia (juutalaiset) tai torakoita (tutsit) voin toki desinfioida, jos (oman) kansan etu sitä vaatii...

      Tuosta syystä en suostu vähättelemään "sananvapauden" nimissä vihapuhetta tai muuta pahimmillaan kansanmurhan mentaalista valmistelua.

      Poista
    5. Nii no jos ei ole mitään valmistelua, vaan enempi taloudellista (psykologista) ajoa siihen. Olettaisin että Suomeen on syystä valittu hallintomuodoksi demokratia. Tässä taas on se mutta kun kuulutaan EU:hun missä osassa vaikuttanee monarkia ja osassa uskonnolla taas on hyvin vahva vaikute. Sen sijaan että "näkisi" mörköjä kaikkialla. Niin sanonen vain että jokainen valtiomies (tai nainen) yleensä ajanee väestönsä etua. Niin mikä se etu sitten on? Ja se taas liittynee teollistumiseen ja teollisuuteen. Ongelma osin on sitten liittovaltiossa missä ne edut menee ristiin kansallisen edun kustannuksella ja siihen taas vaikuttanee myös sitten uskonnot. Se että nationalismi nostaa päätään ei ole ihmeellistä, mutta käytännössä uskonnolla pelataan ajasta, minkä arvoista jonkun aika on. Kukinhan ain määrittelee omansa, mihin sitä käyttänee? Itse soisin että muita hyödyttääkseen, mutten kyllä nykytilanteessa osaisi sanoa mitä sekään on? Lähinnä kun toisen roska on toisen aarre. Kuin myös naisena se näkökanta on hieman eri ja tietyissä kulttuureissa/uskonnoissa oma sukupuoli on kauppatavara, mikä taas materialisoi ruumiin.

      Poista
  4. Eugen Schauman, prokuraattori Soisan-Soinisen murhannut Lennart Hohenthal, Yrjö Koskisen veljeen, vuoden 1889 uuden rikoslain pääarkkitehtiin Jaakko Forsmaniin "hulluntyönsä" kohdistanut taiteilija Fanny Churbergin veli maisteri Waldemar Churberg, Turun HO:n presidentin Valde von Hellens-Hirvikannan murhannut (ainakin nimellisesti) liikeapulainen Bruno Forsström, aatelismies Ernst Tandefelt...

    Näin tuli poliittinen väkivalta ja murhaaminen Suomeen, nimenomaan suomalaisen ruotsinkielisen yläluokan toimesta. Olivat kaiketi niin "fosterländskan" kiihkon ja suuttumuksen vallassa. (Klinge on kyllä Keisariajassaan ja muistelmissaankin viittoillut myös ja ennen muuta luokkamotiiveihin.)

    No olihan tosin sitten myös lyhytaikainen "työläisaktivismi". Vaikka ei tuon maalariksi ja toisinaan työmieheksi tituloidun Kalle Procopén sukunimi kovin proletaariselta haiskahda.

    Huhtikuu-toukokuun 1918 massiivisesta murhaamisesta onkin sitten perinteisesti helppo antaa kätevä: "Mitäs NE aloittivat. Joka miekkaan tarttuu..." (Todellisuudessa aloitettiin yhtä aikaa, ja poliittisen väkivallan perinne oli jo, kuten todettu, voisiko sanoa introdisoitu.)

    Koko ns. ensimmäisen tasavallan ajan tuo väkivallalla uhkaaminen siirtyikin sitten kuin "vapaussodan" viestikapulana suomalaisiin käsiin. Alati se "riippui yllä" ja realisoitui sitten toden teolla lapualaisten toimeenpanemissa kyydityksissä, muilutuksissa ja murhissa. Sodat olivat luku sinänsä, mutta vielä sodan jälkeenkin isäntämieltä riitti, kun esim. keväimellä 1946 muuan kuvia kantanut vappukulkue sai niskaansa kivisateen, viskelijöiden yhtenä kellokkaana mm. muuan myöhemmin tv:n levyraadissakin helposti kuohahtanut otsatukka.

    Tämän kommentin voisikin lopettaa kansansadun tapaan: Ja taitaapa tuo "sisuolio" jossain piileskellä vielä tänäkin päivänä...



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan lyöntivirheeni: po. introdusoitu.

      Poista
    2. "nimenomaan suomalaisen ruotsinkielisen yläluokan toimesta."

      Kyllähän tämä laajemassa kuvassa siihen, että merkittävä osa tiukista legalisteista ja aktivisteista oli ruotsinkielisiä kun taas myöntyväisyyslinjalaiset olivat suomenkielisiä. Tämä riita kärjistyi oikeuslaitoksessa kun ruotsinkielisiä legalisteja erotettiin ja suomenkieliset ottivat heidän virkansa. Olojen muuttuessa jälkimäisten edellytettiin eroavan.

      Asiaa kuvaa eduskunnan virkamieheksi päätyneen X:n kirja "Hovioikeuden herrasta kansan kamaripalvelijaksi".

      Poista
    3. Täsmennys: Iivar Ahava  Hovioikeuden herrasta kamaripalvelijaksi Virkamiehen muistelmia (1918)



      Poista
  5. Toissa viikolla tutustuin Roomassa nuorehkoon suomalaiseen mieheen joka oli tullut sinne yksin Italia-fanina odottelen Suomesta parin päivän päästä saapuvaa japanilaista vaimoaan. Kävimme spaghetilla. Häntä huvitti suomalaisten tapa verrata itseään japanilaisiin, hänen mielestä kun japanilaisissa on hyvin paljon yhtäläistä italialaisten kanssa, etenkin luonteva itsekunnioitus omaan, hyvin vanhaan kulttuuriin, päin vastoin kuin suomalaisilla jotka ovat jotenkin hukassa!

    VastaaPoista
  6. Tuomioja joutaisi enemmistökielisten "Horisijoiden ilman rajoja" farmiliigaan Vihavaisen, Luukkasen, Lipposen ja Lehtisen seuraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet jo siellä ja syvällä.

      Poista
    2. Näin se menee. Kaikki on sanoissa, kielessä, diskursseissa kuten ranskalainen sanoo. (ja te naurahtaessanne Liisanpuistikon Klubbenilla sympaattisille savolaisille tuodessanne Riikan joka ei anna teitä "purra" vaikka keksimänne "marina" nyt loppuisi)

      Poista
  7. ”Oikeuden mies
    Vihat ja puheet”
    ”Hyppyristä toiseen”

    Suomalaiset ns. ”vihreät” eivät ole enää vihreitä. Se aika on kaukana takana päin. Nykyiset ns. suomalaiset ”vihreät” ovat jotakin paljolti muuta. Mitä vihreätä on siinä, että ne ahkerasti ja kernaasti nuoleskelvat kaiken maailman kaikenlaisten pakolaisten/”pakolaisten” persettä ihmisyyden nimissä? Maailman kehitys synnyttää pakolaisia rutkasti yhä enemmän.

    Suomalaiset nykyvihreät (ei entiset) ovat itse asiassa KGB:n luomia persreikiä, joita kaikki maailman halukkaat voivat tulla nussimaan. Hajoita ja hallitse.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas taas korkeatasoista keskustelua...

      Poista
    2. "Onpas taas korkeatasoista keskustelua..."

      Tarkoituksena lienee ollut syvällinen keskustelu, luun ytimiä myöten.

      Poista
  8. Itseasiassa kuuluin niihin vihreisiin jotka olivat Koijärvellä, ja joiden ajatuksissa oli ekologinen maailmanakuva. Ajatusten polarisaation myötä jakauduimme kuitenkin kahtia, ihmisoikeus- ja elämäntapavihreät jäivät enemmistöön. Heistä syntyi Vihreä- liitto.
    Me, jotka ensimmäisen puolueen perustimme (Vihreät r.p) hävisimme pikkuhiljaa politiikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tuo mikään ihme, ihminen vanhenee.

      Poista
    2. ”Me, jotka ensimmäisen puolueen perustimme (Vihreät r.p) hävisimme pikkuhiljaa politiikasta.”

      Tosi mielenkiintoinen tieto/argumentti. Lieneekö sinulla jotain tietoa/argumenttia, joka kertoisi molempien puolueiden rahoituksesta, vodkan kulutuksesta riemuilloissa, tervehdyksistä edistyksellisistä maista, maksullisten naisten/poikien läsnäolosta päätösten tekemisen tienoilla/aikana? YMS, KIITOS.

      Poista
  9. Joko "munat on" tai sitten on "munaton". Valta on kielessä, sanoissa ja sanonnoissa, diskursseissa sanoo ranskalainen. Karun historian opettamina sukulaiskansamme virolaiset nojaavat turvallisuuspolitiikkansa kulttuurin omakielisyyteen, haluamatta muuttua pohjoismaisiksi hyvinvointi-mösssöiksi, vaikka Mäntyniemessä tätä kutsutaankin Helsingin hengeksi.

    Viehätysvoima "charmi" on sitä että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään, kirjoitti Albert Camus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on kurjistuva tekojenkkilä pakkoenglantineen, ei pohjoismaa.

      Poista
    2. Jos vituttaa, voidaan perustaa uusia puolueita.

      Poista
    3. Ilmeisesti tähän yhteyteen sopii sekä Olof Palmen lausahdus ettei yhdessä maassa voi olla yhdenlaisia ihmisoikeuksia ja toisessa toisenlaisia, sekä Barack Obaman nimissä kulkeva ajatus että ihmisoikeudet ovat jakamattomia ja universaaleja.

      Poista
  10. Ehkä olisi Suomi pärjännyt sota ajat Ritavuoren johdolla, siinä kuin toisen edistyspuoluelaisen, Rytinkin johdolla.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.