Kansallisia erityispiirteitä
Joskus 1950-luvulla tuli yhteiskuntatieteissä muotiin olettaa, ettei mitään kansanluonnetta ole olemassa eikä voi ollakaan. Tämä oli ilmeistä reaktiota sille, että kansanluonteella oli menneinä vuosikymmeninä usein selitetty miltei mitä tahansa, vaikkapa nyt suomalaisten erinomaisuutta kaikissa lajeissa.
Selittäjänä kansanluonne on tieteellisestä näkökulmasta usein huonoimmasta päästä, mutta todellisena ilmiönä sen olemassaoloa ei kannata olla tunnustamatta. Se olisi yksinkertaisesti typerää.
Mihin kansanluonne perustuu, miten se ilmenee ja miten se muuntuu ovat kiinnostavia kysymyksiä, joihin kannattanee etsiä vastausta. Mikäli asia jätetään problematisoimatta, syntyy kuitenkin helposti kehä, joka pelkästään huvittaa sen sijaan että jotakin selittäisi.
Anekdootin mukaan muuan vanhan koulun saksalainen oppinut yritti selittää tietyn paikkakunnan köyhyyttä. Lueteltuaan litanian taloudellisia syitä, hän lopuksi totesi: und zuletzt verursacht das alles die allgemeine Pauwreteh.
Tämä tietenkin on lähellä nykyaikaista tapaa selittää asioita sanomalla ne englanniksi, siihen aikaan ranskaa pidettiin vakuuttavampana. Todellisuudessahan asioiden turha sanominen vieraalla kielellä on suurella varmuudella merkki ajattelukyvyn puutteesta, kuten Tolstoi riemastuttavasti osoittaa Sodassa ja rauhassa esiintyvän henkilöhahmonsa Hippolyten kohdalla.
Vai eikö? No minkähän takia ns. elokapina sitten turvautui englantiin selittäessään oman käytöksensä olevan demokratian ilmentymä? Eikö siellä osattu ilmaista tuota yksinkertaista asiaa suomeksi vai oliko heillä peräti tarve todistaa oppineisuuttaan? Tässä, nähkääs, onkin sellainen joukko, joka ymmärtää asioita hieman laajemminkin…
Oli miten oli, itseään voi tehostaa monella tavalla ja ainakin toivoa, että tekee ympäristöönsä halutun vaikutuksen. Ja englannista on tullut tässäkin maassa blaseerautuneen, urbaanin nuorison palvoma kieli. Get over it, kuten asia ilmaistaan, mikäli halutaan olla erityisen vakuuttavia suorastaan kosmopoliittisella tasolla.
Suomalaisuus on jotakin, josta irtautuminen on hienoa ja siihenpä siis pyritään kaikin keinoin.
Venäjälläkin on havaittavissa laajaa pyrkimystä kosmopoliittisuuteen, joka kukoistaa etenkin nuorison keskuudessa. Venäjän kieli on omaksunut valtavan määrän uusia, englantilaisia sanoja, joiden määrä taitaa jo ylittää vanhat saksan ja ranskan kerrostumat. Siitä huolimatta kansalliset erityispiirteet ovat lujassa eikä niistä edes taideta pyrkiä irti.
Neuvostoaikana Venäjällä tai muissa neuvostotasavalloissa vieraillut vakuuttui pian siitä, että niin sanotut yleisönpalvelijat olivat laidastaan töykeitä. Läntiseen maailmaan verrattuna eron suuruus oikein hämmästytti.
Miksi ihmeessä myyjättäret kaikkialla katsoivat asiakasta kuin vihollista ja tarjoilijat esiintyivät ylhäisen alentuvasti? Miksi palvelukulttuurin sijasta kukoisti jonkinlainen vartijamentaliteetti?
Syy taisi nimenomaan olla siinä, että yleisön palvelemisen ja paikalle houkuttelemisen sijaan syntyi tarve estää heitä kahmimasta ylen määrin niukkoja hyödykkeitä, jotka olivat tarjolla alihintaan. Entäpä jos kenelle tahansa olisi myyty makkaraa tai olutta mielin määrin? Ennen pitkää he olisivat olleet kaupittelemassa noita aarteita hyvällä voitolla eteenpäin.
Niinhän he todella olivatkin. Provinssikaupunkiin vievät junat haisivat makkaralta jo kauas ja tuhannet työpaikat odottivat lähettiensä tuovan Moskovasta tai Leningradista herkkuja, joita ei omassa kaupungissa ollut kaupan. Turistitkin saapuivat halvoilla lennoilla Kaukasukselta matkalaukku täynnä hedelmiä ja nettosivat niistä pohjoisessa hyvät rahat.
Tämä perusasetelma tuotti vartijakulttuuria, ei palveluhenkeä. Kun uudet ravintolat avattiin 1990-luvulla, oli usein ja perustellusti vaatimuksena työntekijöille: ei aiempaa kokemista palvelualoilta.
Ja muutos oli suuri, suorastaan ällistyttävä! Nykyään Venäjällä saa ravintoloissa säännöllisesti parempaa palvelua kuin vaikkapa Suomessa, Ranskassa tai Espanjassa. Voisi suorastaan sanoa, että se on omaa luokkaansa: luontevan kohteliasta, tehokasta ja ystävällistä. Ero kolmen vuosikymmenen takaiseen on jyrkkä.
Tätä olisi etukäteen ollut hyvin vaikea uskoa. Ehkäpä tässä olikin argumentti juuri tuota kansanluonnetta, sen olemassaoloa vastaan? Kaiken saattoi ja kaikki kannatti selittää yhteiskunnallisilla tekijöillä. Itse ihmiset olivat kaikkialla tyhjiä tauluja, joille voi kirjoittaa mitä tahansa.
Enpä usko tuohon. Kysymys sinänsä on, missä määrin geneettisillä tekijöillä on vaikutusta kansanluonteeseen, mutta on selvää, että olisi erittäin rohkeaa olettaa, ettei sitä ole lainkaan. Sen olettaminen muitta mutkitta jonkin asian syyksi, ilman, että asiaa on edes yritetty kokeellisesti selittää, on taas ilmeistä humpuukia.
Otetaanpa toinen ilmiö: venäläinen anarkismi. Venäläisiähän mainittiin jo neuvostoaikana anarkistien kansaksi, joka tosiasiassa viis veisasi kaiken maailman pykälistä ja tosiasiassa eli niistä välittämättä, kunhan vain oli mahdollista olla joutumatta kiinni ja useinhan niin oli.
Eihän koko kansaa voinut kytätä ja rangaista siitä, mitä kaikki tekivät, kuten vaikkapa mustan pörssin kaupasta tai epävirallisen valuuttakurssin hyväksymisestä. Lain säätämien rajoitusten noudattaminen olisi ollut luonnotonta, vastoin talouden lakeja.
No, tässä jokunen päivä sitten katselin Moskovassa ympärilleni etsien noita koronanaamareita, jollaisia meillä jokainen kantaa nenänsä edessä.
Moskovassa niitä oli karkean arvion mukaan noin 5-10 prosentilla ihmisistä ja suuri enemmistö niistäkin piti naamaria suunsa eikä nenänsä edessä. Näin tekivät myös erilaiset vartijat ja valvojat. Myös leuan alla pitäminen oli suosittua.
Määräykset kyllä olivat tiukat. Erääseen korkeakouluun tulijoita vaadittiin portilla aina pukemaan naamalleen naamari ja käyttämään käsidesiä. Lisäksi oli käytettävä suojakäsineitä.
No, naamarin ottivat suunsa eteen ylen harvat, käsineitä ei käyttänyt kukaan eikä niitä edes ollut jaossa. Hissiin sai muka mennä vain kaksi kerrallaan, mutta käytännössä sinne meni niin monta kuin mahtui.
Mikäli yksinäinen kulkija olisi ruvennut noita määräyksiä tottelemaan, hän olisi piankin leimautunut hulluksi. Maassahan ollaan maan tavalla. Niin olikin mukavampaa ja opin pitämään Suomessakin naamaria siten, ettei se haitannut puhumista ja hapen saantia eikä vienyt näkyvyyttä höyryttäessään silmälaseja.
Vanhan sanonnan mukaan Venäjällä lakien ankaruutta lieventää se, ettei niitä noudateta. Tämä havainto on peräisin jo toissa vuosisadalta. Sitä ei kuitenkaan kannata pitää suurena yleisavaimena kaikkeen.
Kun tupakointi ravintoloissa aikoinaan kiellettiin Venäjällä, olin hyvin skeptinen. Kieltoja oli tähänkin asti ollut, mutta niitä oli hilpeästi rikottu kaikin tavoin. Tällä kertaa kielto kuitenkin piti.
Sama koski kieltoa juoda olutta ja muutakin alkoholia kadulla. Sehän oli ollut 90-luvulla kansallinen tapa, jota aamuisin harrastivat jopa töihin menevät parikymppiset juppitytöt. Se vain loppui kuin seinään.
Suuri yllätys oli, kun huomasin, että autoilijat olivat yht’äkkiä ruvenneet kerrassaan kohteliaiksi jalankulkijoille. Jossakin Sadovoje koltso-kadullakin vauhdikas ja vilkas liikenne pysähtyi kuin seinään, kun jalankulkija pisti kenkänsä kadun puolelle.
New Yorkissa, jossa autoilukulttuuri on vanhaa, toisin kuin Venäjällä, ei kannata odottaa mitään tähän verrattavaa. Jos oma henki on kallis, on syytä olla aina epäluuloisen varovainen.
Niin, että määrääkö kansanluonne ihmisten käyttäytymisen kansallisia erityispiirteitä ja jos niin miten? Tähän en rupea vastaamaan yksioikoisesti, ensin pitäisi määritellä myös itse tuo kansanluonne, joka mielestäni on sekä kiehtova että hyvin konkreettisesti ilmenevä asia, jonka salaisia mekanismeja ei kannata liian varhain luulla tuntevansa.
Tässä kannattaa kukaties muistaa sekin, että Stalin merkittävässä kansakunnan määritelmässään vuodelta 1913 otti kansanluonteen yhdeksi niistä harvalukuisista kriteeriestä, joita kansakunnan olemassaololle asetettiin.
Eiköhän tuo paljon parjattu ja usein kielletty asia ole jokaisen kansakunnan kohdalla siellä taustalla löydettävissä, muuntuvana ja kenties epämääräisenä, mutta kuitenkin tosiasiana, jonka elämä jatkuu yli sukupolvien, ehkä lähinnä mentaliteettina, joka joskus kätkeytyy ja joskus taas nousee yllättäen esille tavoilla, joita emme edeltä käsin voi edes aavistaa.
Hämmästykseni oli suuri huomatessani, että kaikki eivät tajunneetkaan, mitä tarkoitin kutsuessani Doktorskajaa "sähkömakkaraksi".
VastaaPoista""... kansanluonne, joka mielestäni on sekä kiehtova että hyvin konkreettisesti ilmenevä asia, jonka salaisia mekanismeja ei kannata liian varhain luulla tuntevansa""
VastaaPoistaItse asiassa sama pätee yksilön itsetuntemukseen ja -ymmärrykseen. Tarvitaan aika monia vuosikymmenten mittaan keräytyneitä kehityskerroksia, ennen kuin niissä voidaan hahmottaa toistuvat kuviot. On turhaa psykoanalysoida elokapinallisia -- he ovat vain nuoria ja kokemattomia.
Siitä, ettei sen enempää kansan kuin yksilönkään psyykessä ilmeneviä invariansseja voida tunnistaa kuin vasta vanhempina, on muuan aika traaginen seuraus. Sanoisin sen näin: inhimillinen kehitys on tosiasia, vaikka se voidaan nähdä vain jo tapahtuneen kehityksen suunnasta. Oma aikamme on taantuvan käsitetiedon aikaa, jolloin ihmiset ovat hyvin koulutettuja, mutta vailla tajua skolastisen käsitetiedon onttoudesta.
Ylimittaisilla yleiskäsitteillä on helppoa noitua ymmärrys, koska ne toimivat nuorten mielessä sisällöllisen merkityksen laajentajina, jolloin ne kokemuksellisesti tuntuvat jopa "pätevämmiltä" kuin konkreettinen totuudellisuus. Ja tähän tiedolliseen "pätevyyteen" sitten nojaa mitä idealistisin moraali, kuten "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat", joilla sitä ymmärrystä nykyään vasta noidutaankin.
On turhauttavaa ajatella, että minä näen ja koen aivan samoin kuin nuorenakin, mutta _lisäksi_ näen ja koen paljon muutakin.Minä näen pidemmälle. Siksi en enää halkea raivosta, jos joku haluaa katsoa televisiosta typerää massaviihdettä. Suhtaudun varsin suopeasti siihen, että jotkut saavat iloa pienistä asioista.
VastaaPoista"Suhtaudun varsin suopeasti siihen, että jotkut saavat iloa pienistä asioista."
PoistaTuota asennetta minä kutsuisin ihmisenä kasvamiseksi. Mielenkiinnolla odottelen tapahtuuko tuo ilmiö blogistin suhteessa jalkapalloon tms. (Suhteessa elokapinaan ja muihin sellaisiin yhteiskunnan toimivuutta vähentäviin hörhöilyihin en sitä toivo.)
Ihmettelen minne sumea logiikka on kadonnut. Se on joka tapauksessa hyvä keino ymmärtää kansallinen luonne tai joku muu alati muotoutuva käsite. Faktahan se on, mutta ei graniittiin hakattu.
PoistaOn korkea aika ideoida uutta linjausta, keskusta-vasemmistoa suomenkielen ja kansan parhaaksi. Rajojansa rikkovat, uusia maailmoja suunnittelevat löytäisivät sieltä poliittisen kodin sotaisen historian taakkaa hiljaisena perinnetietoutena sukupolvelta toiselle siirtävien dosenttien heristellessä sormea leipäpuunsa juurella. Siihen heillä toki pitää säilyä oikeus.
VastaaPoista"Kysymys sinänsä on, missä määrin geneettisillä tekijöillä on vaikutusta kansanluonteeseen"
VastaaPoistaEn näkisi kansanluonnetta niinkään geneettisenä kuin yhteisen ympäristönsä ja yhteisten historiallisten kokemusta synnyttämänä ilmiönä.
Yksilö taas on geeniensä ja ympäristönsä summa. Suhteet vaihtelevat tutkittavan ilmiön kohdalta, mutta asiaa on helppo tutkia tilasto- ja kaksostutkimuksilla.
Elokapinan englanninkieliset iskulauseet toivat taas kerran mieleeni suvussani kerrotun vanhan vitsin yli sadan vuoden takaa:
VastaaPoistaKaksi maalaistyttöä oli tullut kaupunkiin piikomaan ja ruotsinkielisissä yläluokan perheissä he olivat oppineet kyökkiruotsia. Riittävästi palkkaa saatuaan he hankkivat pyhävaatteet, ja kun sunnuntai-iltapäivät olivat vapaita, he pukeutuivat niihin ja lähtivät huvittelemaan, Huvittelu tarkoitti kävelyä kaupungin puistossa. Puiston polulla toinen sanoo toiselle: ”Siitu Miina, siitu lintusia.” Tähän toinen vastaa: “Näi, intte ne lintusia, ne vokeloita”.
Nykyajan englannin käyttö on paljolti tällaista. Tosin taito on usein parempi, mutta motivaatio on sama. Suomen kansan mielessä asuu syvällä alemmuudentunne ulkomaalaisten edessä, ja omaa asemaa pyritään korostamaan vieraan kielen käytöllä. Tämä alemmuudentunne on perintöä satojen vuosien takaa.
Noissa elokapinan englanninkielisissä iskulauseissa taisi jopa olla kielioppivirhe, joka olisi saattanut vanhan ajan ylioppilaskirjoituksissa tuottaa yhdeksän virhepistettä. Yksi yhdeksän pisteen virhe johti aikanaan siihen, että arvosanaksi ei voinut saada laudaturia. Näin ainakin muistelen olleen.
Eikö voisi yksinkertaisesti sopia, että englannin tai kyökkiruotsin käyttäminen on yksi mitä erilaisimmista ihmislajille tyypillisistä tavoista pyrkiä nostaa omaa suhteellista asemaansa suhteessa saman ryhmän lajitovereihin. Oikea suhtautumistapa tuollaisiin epäkelpoihin yrityksiin on mielestäni ylhäinen huvittuneisuus yhtyneenä toivoon, ettei vahingollisimpiin keinoihin (esim väkivalta, rikokset ja ääriliikkeet) tule tarvetta turvautua.
PoistaJotkut suomalaisten englanniksi kirjoittamat väitöskirjat ovat mielenkiintoisia. Esim. englanniksi tiivistelmä voi olla täysin käsitettävä mutta suomalainen teksti vaikuttaa englannista suomeen konekäännetyltä, syntaksia myöten tolkuttomalta. Kaiketi näiden töiden vähät ajatuksetkin on "ajateltu" englanniksi. Tästä jo on helppo päätyä ajattelemaan, että suomi palaa rahvaan kieleksi, mitä se alun perin olikin, kadotakseen sitten aikanaan tyystin.
PoistaJuuri tällaisesta lajityypillisestä tavasta taitaa olla kyse. Siihen voi suhtautua huvittuneesti, mutta ei tähän silti tarvitse liittyä ylemmyydentunnetta. Itse kullakin saattaa olla ominaisuuksia, joita toiset pitävät huvittavina.
PoistaVoisikohan valtion taloutta paikata tekemällä (turhasta l. kaikesta) julkisesta englannin käytöstä sakotettava teko?
PoistaTainnee olla yhtä turhaa kuin latinan käyttö aikanaan. (Siinä on puolensa, auttanee ymmärtämään kehityskulkuja ja joitain ajattelumalleja).
PoistaTeoreettisesti kun osannee englantia pääsee "käsiksi" isompaan tietokantaan, lähinnä globaaliin verkostoon, mutta suotavaa olisi ymmärtää nykyisessä lobbauskulttuurissa ettei kaikki ajattele samoin ja jokin voi teoriassa toimia jossain ei se välttämättä toimine toisaalla. Yliopiston tehtävä kumminkin on toimia sitä väestöä varten missä sijaitsee, jotta se yhteiskunta edes jollain tasolla pyörisi. Palvella myös juurikin niitä rahvaita mitkä ovat myös aikanaan sinne ponnistaneet. Ei sitä globaaliaverkostoa varten.
Kielellisesti äidinkieltään ei voinne valita, näin ollen niillä sanoilla on suht paljon merkitystä ymmärryksen kannalta. Ammattikielissä on oma sanastonsa meni sitten pullapuotiin, lääkäriin, poliisiasemalle tai yliopistoon lukemaan fysiikkaa jne. Sanojen merkitykset tiennee sen perusteella kun niiden merkitykset on opeteltu toiston toistona. (Oleellista tainnee olla se että kyseiseen toimeen pitänee olla mielenkiintoa/intohimoa. Muussa tapauksessa se on pakkopullaa). Joko joku on sen kertonut tai se on jostain luettu. Oleellista tainnee kirjallisuudessa ollakkin että se kieli pitänee osata että siitä kirjasta olisi iloa. Jos ei osaa ei sillä ole arvoa ja iltapäivälehdillä on syystäkin tietty maine, kuin myös klassikoilla omansa toiminee eri ajassa samalla tapaa, siksi klassikko.
Ja äidinkielellään yleensä myös kykenee ilmaisemaan asioista huomattavasti laajemmin.
No kyllä minä sanoisin, että jotkut asiat eivät vain käänny. Asia voi olla pihvin selvä jollain kielellä, muttei juuri millään muulla.
PoistaTaru sormusten herrasta on alkukielellä aivan eri kirja kuin sinänsä ansiokas ja hyvä käännös. Alkuperäinen on raaka ja kova, synkkä vesivärimaalaus, käännös taas pastellisävyinen naivistinen satu. Harry Potter on suomeksi tylsä ja haukotuttava, englanniksi se sitten heti imaisee, ja kaikki on pakko lukea putkeen.
"Itse kullakin saattaa olla ominaisuuksia, joita toiset pitävät huvittavina."
PoistaIhan varmasti, nostakaamme siis itse kukin häntäämme parhan kykymme mukaan ja suhtautukaamme muihin mahdollisimman ylhäisesti, olisi todellisia perusteita eli ei.
Yksi onnellisen elämän yksi tae kun on kyky kohtuulliseen itsepetokseen. Väittävät, että realistiseen itsetuntemukseen liittyy usein taipumus masennukseen. Realistinen maailmankuva taas vie helposti suljetulle...
"No kyllä minä sanoisin, että jotkut asiat eivät vain käänny."
PoistaTämän pidän täysin totena. Mutta miten väki taas ymmärtää sanaston on sitten eri juttu. Taru sormusten herrasta voisi luokitella mytologiaksi/saduksi. Kirjoittaja aikanaan ammentanut ymmärtääkseni ideoita myöskin Kalevalasta joka taas kulttuurihistoriallisesti identiteetin muodostajana suomalaisille jälkipolville on ihan eri kuin Taru sormusten herrasta.
Aikanaan teininä tuli katsottua veljen kanssa englanniksi Ice Age leffoja. Ne aikuisille tarkoitetut piilovitsit oli hyvinkin hauskoja, mutta sitten joskus kun tuli katsottua suomeksi lasten kanssa niin olivat kadonneet. Kääntäjän työ ei ole helppo.
Samoja piilovitsejä voinee löytää ihan kotimaisesta Röllistä.
Tosin kun pohdin sanaa liberalismi ja miten se on itselle markkinoitu/lobattu niin herännee kysymys miksi edes tullut kuunnelleeksi markkinoita? Kyse on kumminkin vain sanasta. Miten ihmiset sen ymmärtää on sitten toinen juttu. Michel Freeden kirjoitti asiasta omasta mielestä hyvin, mutta jäi vähän sellainen käsitys että teknisesti voinnee tarkoittaa sitten melkeinpä mitä vain, miten ihmiset sitten sen vapauden kokee. Itse vain pohditutti että miltä sitä pitäisi sitten vapautua?
""Itse kullakin saattaa olla ominaisuuksia, joita toiset pitävät huvittavina."
Ihan varmasti, nostakaamme siis itse kukin häntäämme parhan kykymme mukaan ja suhtautukaamme muihin mahdollisimman ylhäisesti, olisi todellisia perusteita eli ei."
Itsellä on piirre mikä ei varsinaisesti herätä negatiivisia tunteita (tai no riippunee missä piireissä sitä liikkunee ja mikä sattunee olemaan ns. soveliasta), mutta en aina itse ole sinut asian kanssa. Nauruni. Saa kuulemma muutkin hyvälle tuulelle ja rupeaa vähintään hymyilyttämään. Asialla niin olisi merkitystä, mutta siitä saanut kuulla niin töissä, illan istujaisissa, kauppajonossa jne. Ja ain itse menee siitä hieman hämilleen kun joku kommentoi. Lähinnä kun jokin tulee niin luonnostaan ettei sitä edes rekisteröi, mikä taas herättänee huomiota. Kun taas itse koettaa olla herättämättä sitä huomiota ja sulautua sinne massaan, olla niin kuin muutkin.
Vaan tiedättekös, mikä on "lättä taijeri"?
VastaaPoistaOlisikohan tyhjä rengas eli tussu kumi?
PoistaVirossa saatetaan toivottaa hyvää matkaa sanomalla "Nael kummi!" eli naula renkaaseen.
Vaan mikäpä on "tired wheel"?
Pois lähteville vieraille toivottavat kiinalaiset "man zhou", menkää hitaasti.
Poista"hyvää matkaa sanomalla "Nael kummi!" eli naula renkaaseen."
PoistaSukua saksan ystävälliselle ilmaukselle bein bruch (jalka poiki). Se on jokinlainen käänteisilmaisu, tarkoittaa päinvastaista kuin tarkoitetaan. Ne ovat kielitaidon mitta.
Onnentoivotushan on "Hals-und Beinbruch!"
Poista"Oli miten oli, itseään voi tehostaa monella tavalla ja ainakin toivoa, että tekee ympäristöönsä halutun vaikutuksen. Ja englannista on tullut tässäkin maassa blaseerautuneen, urbaanin nuorison palvoma kieli. Get over it, kuten asia ilmaistaan, mikäli halutaan olla erityisen vakuuttavia suorastaan kosmopoliittisella tasolla.
VastaaPoistaSuomalaisuus on jotakin, josta irtautuminen on hienoa ja siihenpä siis pyritään kaikin keinoin."
Hetkittäin tuntuu jopa siltä, että tämä itseruoskintamania taitaa olla likimain suomalaisten (tai ainakin sen hölmöimmän osan) jonkinlainen kulttuurinen ellei peräti geneettinen erityispiirre (pun intended). Liekö se sitten sitä mainittua kansanluonnetta, vai mitäpä sitten.
No, ainakin anglismien (tai vaikkapa sivistyssanojen, sitaattien ym.) ylenpalttinen viljely voitaneen selittää hieman arkisemminkin, ts. pyrkimyksenä nostaa sillä omaa statusta. Ja eikös esim. venäjän kielessä ole peräti oma terminsäkin tuollaiselle lainavalolla loistamiselle, "tsitatnitsestvo", eli suomentuisiko tuo esim. "sitaattioppineisuudeksi"?
-J.Edgar-
No joo, mutta siinä oli lähinnä kyse erilaisten, lähinnä Lenin-sitaattien keräämisestä ja käyttämisestä kontekstista irrallaan.
PoistaTuo saattoi joinain aikoina olla suorastaan elintärkeä kyky eikä tarkkuus ollut tärkeää: sillä, että heitettiin sinnepäin oleva leninsitaatti osoitettiin lojaalisuutta järjestelmälle, sillä taas, että sitaatti oli sinnepäin, ettei yritetty nokitella varsinaisille tietäjille eikä ajauduttu ns syrjäliukumiin, annettiin tietäjille tilaisuus oikaista vähemmän tietäjää. Turvallisinta oli tietenkin pitäytyä sen päivän Pravdaan.
PoistaLassilan Liika viisaan pastori Pöndinen alkaa posmittaa latinaa, kun hänet on leimattu hölmöksi. Erasmus Montanus onkin sitten oma lukunsa.
VastaaPoistaSanoisin tähän souomen kieli -asiaan, että tilannetta ei erityisesti helpota ns. kielenhuollon asenne, jossa "kieli muuttuu" ja "nuoriso käyttää kieltä luovasti", jolla tarkoitetaan, että mitä tahansa voi sanoa ja kirjoittaa kunhan asia tulee selväksi. Mutta kun ei tule. Muutama aika sitten joku missuli puhui enosta, vaikka kysymyksessä oli täysin varmasti setä. Toimittelijat kirjoittavat täysin vailla tunnontuskia "lajikkeista" kun on tarkoitus kirjoittaa "lajeista". Tällä hetkellä kovin juttu on kirjoittaa "rokote" kun tarkoiteteaan "rokotus". Kummallisia kömpelöitä "yhden rokoteannoksen saaneet" ja "kahden rokotteen saaneen" -rakenteita. Varsinkin tuo jälkimmäinen on varsinaista epäkieltä eikä se tarkoita mitään. Kuulemani mukaan esimerkiksi Helsingin Sanomissa on toimittaja, jolla on vastuualueenaan kielenhuolto. Nimeä en muista mutta lieneekö kysymyksessä sama henkilöoletettu, joka on keksinyt "Feature"-toimituksen?
VastaaPoistaJoissain tapauksissa voinnee olla ettei välttämättä ymmärrä sanan merkitystä tai ymmärtänyt väärin.
PoistaItse pienenä luulin että eno tarkoitti isänpuolen siskon miestä. Äidin veli oli ennen syntymääni edesmennyt niin ei ollut henkilöä kenestä puhua enona.
Ja sitten oli toinen sanana hassu kun isällä ja hänen puoleltaan sisaruksilla hirrestä mökit. Kuvittelin että mökki tarkoittanee hirsirakennusta, suht pientä järven rannalla. Hieman hämmennyin kun menimme ensimmäistä kertaa sitten miehen mökille mikä oli parakkirakennus. Saati sitten kun opin että voinnee olla myös mummonmökkejä jne. Tämä taas voinnee olla kaupunkikasvatin rajattua oppineisuutta.
Teoriassa itse koen että mitä tahansa voinee sanoa, lähinnä kun itselle on sanottu mitä ihmeellisimpiä asioita. Mutta ei se kyllä kertone mitä mieltä minä niistä asioista olen. Ja joissain tapauksissa kun tutustunut pahimpiin kielenkäyttäjiin huomannut että he ovatkin ihan samanlaisia kuin muut. Kieli vain minkä ovat oppineet liittynee siihen ympäristöön missä kasvaneet. Vaatinee siis diplomatiaa ja aikaa ymmärtää toista. Sekä auttanee ymmärtämään myös itseä, ettei asiat ole niin mustavalkoisia kuin tahtoisi.
Mutta osin olen samaa mieltä että lehdessä olisi suotavaa kielenrakenteiden olevan kohdallaan. Toisaalta löysin kyllä aivan ihastuttavan kirjan Pasilan kirjastosta Hans Larssonin Sivistyksestä ja itseopinnoista, mikä vilisi kirjoitusvirheitä omaan silmään, vaikken niin yleensä välitä kielioppivirheistä. Mutta ilmaisumuoto oli itsestä aivan ihastuttava. Nettiantikvariaatista löysin sitten samaisen kirjan jonka oli suomentanut Jaakko Päivärinta. Hyvä suomennos sekin mutta ilmaisumuoto oli omasta mielestä hieman eri jolloin se ei saanut ihan samanlaista tunnetta aikaan.
Minusta on hauska voida osoittaa nyt kapinallisuuttani ja individualismiani pyrkimällä huolelliseen kielenkäyttöön.
VastaaPoistaPalaamme siis vanhaan kunnon oikeaan elitismiin.
Back to basics.
Sotkemalla paskoenglantia ja Suomea, et vaikuta kovinkaan sivistyneeltä, itsenäisestä tai kapinalliselta, ainoastaan tyhmältä massalta.
PoistaMikä nyt on se oikea kieliasu? Murteesta joka pääsee yleiskielen asemaan siitä yleensä syntynee kirjakieli ja näin ollen hallintokieli. Englanti väistämättä vaikuttanee osan väestä puheeseen, muttei se ole hallinonkieli.
PoistaTeoriassa vanhemmat jotka työskentelee hallinnossa on jo kielellisesti etulyöntiasemassa, mutta se nyt on teoria.
Ja elitismiä en oikein miellä suomalaiseen kulttuuriin. Ensinnäkin siinä on riski kuvitella olevansa jotenkin parempi kuin muut, sama tosin koskenee joissain tapauksissa uskontoja. Pelkkä usko ei tehne autuaaksi ja joissain kohdin vain hyödyllisen hölmön.
Suomessa kumminkin on koetettu ennen 90-lukua tasata tuloeroja, sitten tapahtuikin muutoksia.
Itse koen että se elitistinen näkemys vie vain takaisin feodaaliyhteiskuntaan, mikä ei hyödyttäne suomalaista, ulkopuolisia ehkä tai veikkaan että hyvin todennäköisesti. Ja naisena taas ymmärtäne siinä joitain kääntöpuolia, mitkä voinee viedä sen vapauden mihin on tottunut niin että pitänee niitä normaalina. Kaikkialla maailmassa kun asiat ole ihan samalla tavalla. Pelkkä vaatetus voidaan katsoa väärin. Enkä jaksa uskoa että me oltaisiin älykkyydellä sen parempia. Miina Sillanpää aikanaan saapuessaan Helsinkiin tykästyi että hommaa hatun, mikä oli mielletty kaupunkilaisnaisille, maalla asuvat käytti huivia. Sitä paheksuttiin mutta Miina piti hattunsa. Järjellä ajateltuna ketä kiinnostaa toisen vaatetus? Mutta jos taas miettii islamin pukukoodia niin voi ymmärtää että joissain kohdin se on oleellista. Samoin tietynlainen vaatetus länsimaissakin voinee antaa ymmärtää väärin. Mutta se on yleensä miesyksilö joka toiminee väärin jos nainen ole kiinnostunut. Ja naisiakin on erilaisia yleensä hauskimpia ystäviä on saanut niistä jotka niin ajattele kristusta tai isänmaata. (Tässä tosin pitäisi jaotella kielialueiden käytössäännöt, mitkä taas vaihtelee sitten ihan sen valtion sisälläkin, jokin toiminta on ok kaupungissa kun sitä katsotaan kieroon maalla jne.) Valitettavasti se leimannee nykyisessä järjestelmässä koko sukupuolen.
Ja Suomessa kumminkin on demokratia jolloin elitistinen ajattelu vain ei sovinne kuvaan. Monarkiat on sitten asia erikseen. Sitten on tuo kristinuskon muut haarat lähinnä katolilaisuudessa tulee mieleen että siinä suomalaiset tai mitkä tahansa muut kuin roomalaiset on "vääräuskoisia", mutta siinä pitäisi ottaa huomioon luostari toiminta antropolokisesti (sen kehitys idästä länteen kaupankäynnin myötä yms.) ja tuo taloudellinen verkostoituneisuus, mikä menee globaaliin kaupankäyntiin ja sitä myöten identiteettipolitiikkaan. (Identiteetti kun on sitten taas muutakin kuin ihonväri, sukupuoli, liittybee uskonnollinen identiteetti kuin myös ammatillinen, ammattitaitoiselle henkilölle kun on kysyntää maasta riippumatta.) Teoriassa sitä ei voinne "voittaa", kun ain pitänee kääntää toinen poski, mikä jossain määrin voinnee tehdä uskontona väestä jakomielitautisen. Yleensä se usko taas koskenee äitiä. Siinähän se tulee äidinkielestä ja äidinuskonto, isänmaa. Mutta ne meneekin sitten taas niihin siveellisyyskäsitteisiin mitkä on kulttuurissa osin tiedostamatta.
PoistaHyvänen aika! Mitä elitismiä se olisi, jos _ei_ kuviteltaisi olevansa parempia kuin muut? Sehän on juuri koko asian ydin. Nykyisestä poiketen elitismin pitäisi olla jotenkin perusteltua todellisin ansioin. Nythän eliittiin pääsee ilmoittautumalla ja latelemalla joukon oikeaoppisia latteuksia tyyliin "Siin niinku ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus, koska persut on paskoja."
PoistaJaa pääseekö? Itse luulin että kunhan näyttää hyvältä ja puhunee höpöjä jos joku jaksaa kuunnella niin löytänee itsensä sieltä. Vähän kuin minkä vain seurakunnan toimessa sielä joku puhunnee ja toiset kuuntelee kuuliaisesti.
PoistaLähtökohdat ihmisillä vaihtelee, jollain voi olla perhe tukemassa toimintaa ja siitä soisi olevan iloinen. Siinä missä Suomessa se valtio (eli me) on koettanut pitää kaikista huolta. Lähinnä tarkoitan että jokainen omalla panoksellaan yrittänyt osallistua, ei meistä kukaan ole näin ollen yksin asioita hoitanut johonkin tilaan. Toinen juttu taas miten tuo "perusteltua todellisin ansioin." Maajussi joka hoitanee viljelykset tai metsänhoitaja joka pitänee metsän kunnossa, on asioita joissa konkreettisesti näkee että sillä on arvoa. Ettei se ole syntynyt tyhjästä vaan töitä tekemällä. Miten esimerkiksi ajattelun voisi määritellä samoin? Se kun ei ole konkreettisesti nähtävillä?
Jaksan kyllä ain ihmetellä tuota "elitismi" ajattelua Suomessa. Lähinnä jonkun ominaisuudet ei ole itseltä pois ja jokaista tarvitaan. Jos katsonee monarkioiden toimintaa missä ain löytynee joku kahjo omienkin joukosta ottamaan hengen pois, niin mitään mielenkiintoa päästä sellaiseen kerhoon. Toinen et jos väki taas on sen verta tonttuja että kuvittelee jonkun yksilön tai suvun nostavan itsensä sieltä suosta mihin on aikanaan poljettu niin jaksa uskoa että asian tila pahemmin muuttuisi.
Itseä lähinnä kiinnostanee tuo talouden muutokset mitkä vaikuttanee myös mediaan, sekä se kieli. 90-luvun median muutokset kaupallisuudessa, ylessä joitain vuosia takaperin laitettiin Tampereen osasto muistaakseni kiinni. Jotenkin se omasta mielestä on hieman kummallista kun kyseessä valtion yhtiö. Suomalaiset kun ei juur lisäänny enää samoin, muuta kuin sitten uskovaiset, joiden mukaan maailma täytynee täyttää. (Kelle tämä sitten on ongelma, jäänee arvoitukseksi.) Mutta jos äidinkielenään Suomea puhuvat ei lisäänny niin olettaisi tällöin että se kielialue supistuisi luonnollisesti (vähän kuin kiinalaisten yhden lapsen politiikassa), tosin sitä paikkaillaan liberaalilla maahanmuutolla (tämä ole mitenkään uusi idea) jolloin väellä ole mitään yhteistä kieltä kuin mahdollisesti se englanti. Mutta ne liittynee teollisuuteen missä rattaat pidetään pyörimässä. Ja kaippa vähän siihen amerikkalaiseen toimintatapaan, mitä kovasti Suomeenkin tyrkytetty vuoskymmeniä. Kaippa osa sen on omaksunut, itse koen sen vain rasittavaksi.
Mikä tämä paremmuuden pelko on? Ilmeisesti attribuutteihin saa lisätä kaikenlaisia komparatiiveja, kunhan niitten joukossa ei vain missään tapauksessa ole "parempi".
Poista"...et jos..."
Intternetin jo tuhottua omaa kielenkäyttöäni kohta kolmenkymmenen vuoden ajan voin rauhassa ryhtyä snobbailemaan koettamalla jälleen kiinnittää siihen huomiota ja vaalimalla sitä. Tämä on nykyään kapinallinen akti jos mikä.
Ei se ole pelkoa, lähinnä tervettä järkeä. Sitä kuulunee johonkin joukkoon, ottaen huomioon oman sukupuolen, kasvuympäristön, suomalaisuuden jne. niin nykyisessä tilanteessa missä vaikuttanee lobbauskulttuuri (liberaalissa markkinateollisuudessa myös koetetaan vaikuttaa tunteisiin, mikä toiminee joissain kohdin yllättävän hyvin) ja talous tietyllä tapaa, niin en usko että itsensä korostamisella olisi merkitystä. (Sitä on mitä on, kumminkin pitäisi koettaa tulla toimeen). Suurin osa tekee sitä jo muutenkin, itse en miellä sitä suomalaisuudeksi vaan enempi identiteettipolitiikan tuotokseksi, mikä on osa hallintoa. Samoin jossain tapauksissa ylimielisyydeksi, en kyllä tiedä miksi? Hallinnosta voinnen olla montaa mieltä, mutta toiset yrittää. Siinä missä lääkäri yrittää pitää potilaan hengissä. Ihmiset ei kumminkaan ole Jumalia vaan ihan ihmisiä, toiminee sillä tiedolla ja taidolla mikä heille on suotu. Ei tehne yksilöstä parempaa tai huonompaa, lähinnä koettaa tehdä sen minkä kokee oikeaksi.
PoistaParempi kielellinen ilmaisu ei toisin sanoen itselle merkitse samaa kuin osalle. Keskustelu tosin on mielenkiintoisempaa lukeneiden seurassa kun näkemykset voivat olla laajempia.
PoistaLainaan Buryn kirjasta Ajatuksen vapauden historiasta kohdan: -Inkvisiittoreita, jotka Gibbonin sanojen mukaan 》puolustivat järjettömyyksiä raakuuksien avulla》, on usein pidetty hirviöinä. Heidän puolustuksekseen ja niiden kuningasten puolustukseksi, jotka täyttivät heidän tahtonsa, on sanottava, että he eivät olleet yhtään parempia kuin ne vanhojen aikojen papit ja itsevaltiaat, jotka uhrasivat ihmisiä jumalilleen. Kuningas Agamemnon, joka uhrasi tyttärensä Iphigeneian saadakseen jumalilta suotuisia tuulia, oli kenties mitä hellin ja sydämmellisin isä, ja se tietäjä, joka neuvoi häntä tekemään siten, saattoi olla mitä nuhteettomin ihminen. He toimivat uskonsa mukaisesti. Samoin keskiajalla ja sen jälkeen miehillä, jotka olivat luonnostaan suopeita ja kannattivat innokkaasti kaikkea siveyttä, ei ollut hitustakaan sääliä, kun harhaoppisuus oli kysymyksessä. Harhaoppisuuden vainoaminen oli tarttuvan taudin siemen, joka oli saanut alkunsa opista, että pelastus oli saatavana ainoastaan katolisen kirkon helmassa."
Kun on kasvanut tietyssä ympäristössä ne tietynlaiset näkökulmat on sielä ajattelussa. Oikea/väärä jne. Voihan sitä puhua korrektisti, mutta ehkä sen syyn olisi suotavaa olla valistava, kuin näpäyttävä. Posittiivisella lähestymistavalla saanee aina enemmän aikaiseksi kuin negatiivisella.
”Kansallisia erityispiirteitä”
VastaaPoistaKas kun professori Vihavainen ei tässä yhteydessä kehdannut koskettaa tikkunsa kärjellä Stalinin määritelmää kansallisuuksista. Siinä on paljon kaikenlaista. Tärkein lienee se, että jos kansalla ei ole yhteistä maanaluetta asuakseen, niin se ei edustakaan kansallisuutta. Stalin todisti sen käytännössä: kansat hajotettiin ja siirrettiin sinne sun tänne laajan Neuvostoliiton maankamaroille, erityisesti sinne missä oli tarvetta orjantyölle: metsänkaato ja -kuljetus, hiilikaivosten hommat, kalastus Moskovan herroille, jne.
Seurauksena oli se, että Venäjän Federaation kansallisuuksilla jäljellä olivat vain kansallisuuspuvut ja kansalliset ruokareseptit. Tataria ja Bashkiria olivat ainoat, jotka jostain kumman syystä onnistuivat pitämään puolensa, kun NL luhistui. Eräänä syynä lienee se, että öljyrikas Tataria osti ulkomailta paljon aseita, jotka kuljetettiin Kazaniin lentoteitse.
Suomessakin tunnetaan laulu, joka alkaa sanoin: ”Laaja on mun kallis synnyinmaani...”
Kansanluonne on ilmiönä hieman kuin kulttuuri (siinä merkityksessä, jossa puhutaan kulttuureista monikossa). Se on olemassa, mutta sisältää kaiken mahdollisen, mukaan lukien keskenään päinvastaisia asioita, ja se myös muuttuu lakkaamatta, sisältäen aina jotain tuttua, johon voi ripustaa ajatuksen pysyvyydestä, mutta aina myös jotain uutta, mihin muutokseen suuri määrä havaitsijoita kiinnittää heti kohtuuttomasti huomiota (toiset innostunutta, toiset pilkallista tai paheksuvaa).
VastaaPoistaEi voi myöskään itsestäänselvästi sanoa, johtuuko kulttuuri kansanluonteesta vai kansanluonne kulttuurista, kun kumpikin tuntuu jollain tavalla vaikuttavan toiseen pääsemättä kuitenkaan lopullisesti niskan päälle.