perjantai 29. lokakuuta 2021

Ihmeiden aika ei ole ohi

 

Ihme, salaisuus ja auktoriteetti

 

Dostojevski pohdiskeli aikoinaan, että kolme voimaa pystyi kahlitsemaan heikkotahtoiset kapinoitsijat: ihme, salaisuus ja auktoriteetti. Ne yhdessä muodostivat ns. suurinkvisiittorin kolminaisuuden (триада великого инквизитора).

Suurinkvisiittori oli ideologian palvelija, joka ei uskonut ideologiaan, mutta kyllä sen palvelemiseen. Valhe, sen palvelemisen hyödyllisyys, oli siis hänen uskonsa kohteena.

Todellisuudessa tällainen henkilö kukaties oli todellinen 1400-luvun suurinkvisiittori Tomas de Torquemada tai sitten ei ollut. Dostojevskin omana aikana tätä hahmoa tarjottiin myös Pyhän synodin yliprokuraattori Pobedonostseville. Historioitsija Mihail Hellerin mielestä se sopi erinomaisesti Stalinille.

Tuosta Karamazovien episodista on kirjoitettu paljon viisasta ja vähemmän viisasta. Vaan lieneekö siinä kyse tosiaankin ikuisesta ihmisluontoon kuuluvasta ilmiöstä? Dostojevskille kyse oli jonkinlaisesta uskon korvikkeesta, joka itse asiassa oli saatanasta.

Mikähän nykyään voisi edustaa tuota samaa voimaa, argumenttia, joka masentaa yritykset henkiseen vapauteen? Nykyään ei liiemmin ole havaittavissa uskoa ylipäätään ja lieneekö sitten sen korvikkeitakaan. Ehkä pärjätään mainiosti ilmankin?

Usko, toivo ja rakkaus niitä koskevan väärennöksen eli ihmeen, salaisuuden ja auktoriteetin tilalla kuulostavat kovin utopistisilta päämääriltä, eivät ainakaan taida onnistua poliittisena ohjelmana. Mutta kukaties ihmisillä on kuin onkin joka tapauksessa taipumusta jonkinlaisen kvasiuskon omaksumiseen tänäkin päivänä? Ja ehkäpä on niinkin, että se monille on asia, joka mainiosti riittääkin.

Saattaa olla, että woke-liike nostetaan arvoon ansaitsemattomaan, mikäli sitä verrataan uskontoon. ehkä se sentään on vain vähälahjaisimpien piirien mölyävä protesti, joka viime kädessä vain haluaa herättää muutkin huomaamaan olemassaolonsa ja yrittää esiintyä tärkeänä, vaikka sillä ei ole siihen edellytyksiä.

Dostojevski ajatteli, että kauneus pelastaa maailman, kun rumuus taas sen tuhoaa. Armottomasti hän otti rumuudesta esimerkeiksi kerjäläisakka Smerdjaštšajan ja tämän pojan, Smerdjakovin. Jälkimmäisessä oli sangen pitkälle kehittynyt henkinen rumuus: älymystö oli tuhonnut häneltä uskon, mutta ei antanut mitään tilalle.

Nyt sattuu tietenkin olemaan siten, että intersektionaalisesta näkökulmasta katsoen nimenomaan nämä henkilöt olivat kaikkein kunnioitettavimpia ja moninkertaisesti sorronalaisina kenties juuri he ansaitsivat suurimman auktoriteettiaseman? Rumuus, tyhmyys ja raakuus olivat ja ovat vakavia asioita ja hyvin todellisia.

Toki Dostojevski ei vielä käyttänyt intersektionaalisuuden käsitettä, vaan lienee lähtenyt siitä, että vain kristilliset usko, toivo ja rakkaus kykenivät ratkaisemaan myös smerdjakovilaisuuden ongelman, sikäli kuin se oli ratkaistavissa.

Nykyään kehitys joka tapauksessa on edistynyt ja edistyksellisin osa ihmiskuntaa lähtee aivan eri pohjalta kuin Dostojevski yrittäessään ratkaista maailman pahuuden ongelmia.

Ajatelkaamme nyt sellaistakin asiaa kuin ihme, miraakkeli. Jo ennen Dostojevskin aikoja saatettiin todeta, ettei maailmassa enää tarvinnut ajatella olevan ihmeitä. Kaikella oli selityksensä, joten esimerkiksi maailman syntyminen ei periaatteessa ollut sen kummallisempi asia kuin, sanokaamme, omenamunkin keittäminen.

Ihmeinä saattoi siis pitää vain poikkeamista luonnonlaeista, ei niiden mukaan tapahtumista. Tällainen kuviteltu poikkeama olisi ollut vaikkapa ihmislapsen partenogeneettinen sikiäminen, joten oli lupa lähteä siitä, ettei moista voisi ollenkaan tapahtua. Sitä paitsi, jos nyt kuitenkin voisi, niin neitsyt voisi synnyttää vain pojan. Tämä siis ihmeistä.

Mitä salaisuuksiin, tulee, ne katosivat maailmasta ainakin periaatteessa jo ukko Freudin myötä. Kaikki oppivat ymmärtämään asuvansa tunkion päällä ja kysymys oli enää vain siitä, viitsikö noita jätöksiä tonkia vai ei. Monet ns. taiteilijat ainakin innostuivat asiasta ja yrittävät yhäkin sinnikkäästi pelastaa maailmaa juuri tuota kautta, kaivaen, aina kaivaen syvemmälle.

Auktoriteetin oli ihminen ottanut Jumalalta jo 1700-luvulla ja julistanut omaavansa rajattoman vallan tutkia kaikkea maan päällä, alla ja yllä.

Sana Ihminen alkoi siis kuulostaa ylpeältä, kuten voimme havaita vanhoista kirjoituksista. Kuka muistaa vielä sellaisenkin käsitteen kuin luomakunnan kruunu?

Mutta nyt ei ole enää luomakuntaa eikä varsinkaan kruunua, mikä merkitsisi erivoisuutta, hierarkiaa. Ei muuten ole enää yleistä Ihmistäkään, vaan sen sijaan erilaisia kategorioita, joille yhteistä on vain pyrkimys libidon tyydyttämiseen. Toisiaan ne eivät voi ymmärtää lainkaan, mutta sen sijaan ne kilpailevat siitä, kenen ymmärrystä toistenkin tulisi totella.

Ihmeitä tapahtuu jälleen. Koiraan poikiminen on yksi tämän kategorian kirkkaimpia tai, sanoisinko räikeimpiä esimerkkejä. Oikeastaan me kaikki ymmärrämme, ettei sellaista tapahdu. mutta uusi uskonto velvoittaa meidän kuvittelemaan, että kyllä sitä sentään tapahtuu. Siinä sitä on kilvoittelemista, kun  uskoaan tähänkin asiaan ylläpitää.

Entäpä sitten salaisuus? Haluaako tämä ympärillämme kukoistava Devotio moderna salata jotakin? Ei kai nyt enää sentään, tällä vuosituhannella?

Itse asiassa historiassa on tuskin koskaan esiintynyt yhtä laajaa ja voimakasta pyrkimystä pimittää koko ihmiskunnan kehitykseen määräävästi vaikuttanut länsimainen kulttuuri sellaisena kuin se oli kaksisataa-, sata- tai vain viisikymmentä vuotta sitten. Myös ”vääriä” tuloksia antavat tutkimukset leimataan suorastaan rikollisiksi.

Salaisuuden verhoa vedetään yhä enemmän menneen ja myös nykyisen todellisuutemme eteen ja otetaan maailmaamme selittäjiksi simppeleitä väitteitä, joita ei saa julkisesti epäillä, vaikka vain tyhmimmät voivat niihin varauksetta uskoa. Mutta säädyllisyys vaatii, että on oltava uskovinaan. Näinhän se oli ennekin.

Entäpä auktoriteetti? Nyt eivät enää paavit eivätkä keisarit määrää, eikä tutkimusta rajoita enää edes tutkijoiden oma uskalluksen puute, sillä kollegat nauravat, ellei viimeisiäkin kysymyksiä uskalla esittää.  Vai kuinka se on? Kaikkea on uskallettu kysyä jo ainakin pari vuosisataa. Yliopistot ovat pyhäkköjä, jonne mikään ulkopuolinen voima ei saa mennä määräilemään tieteen kysymyksistä ja vastauksista.

Vai kuinka se taas onkaan? Voimme vain vilkaista amerikkalaisten kampusten historiaa parin viime vuoden ajalta voidaksemme vakuuttua siitä, että tieteen jumalat ovat vaihtuneet. Totuuden etsimisestä voidaan antaa rangaistuksia, myös yliopistoissa.

Taitaapa olla niin, että uusi pseudouskonto alkaa jo olla vallassa länsimaisen sivistyksen sydämessä. Dostojevski nimitti aikoinaan Eurooppaa pyhien ihmeiden maaksi. Nyt hän kukaties voisi todeta sen muuttuneen suurinkvisiittorin perintömaaksi, jossa ihme, salaisuus ja auktoriteetti vallitsevat sisällön tyhjyyttä peittämässä ja pyrkimys yhä syvemmälle rumuuteen, pahuuteen ja valheellisuuteen on korvannut vanhat totuuden, kauneuden ja hyvyyden ihanteet, jotka kulttuurin päämääräksi asetettiin.

 

 

30 kommenttia:

  1. Elämä on vaikeaa ja se tuottaa enemmän tai vähemmän ahdistusta, johon on etsitty apua tai syyllisiä jumalilta ja sen semmoisilta. Nyt lääketeollisuus on alkanut syrjäyttää jumalia ja jo pelkästään Suomessa ahdstustaan ajaa pillereillä yli puoli miljoonaa.

    Tästä porukasta löytyvät myös enemmistö uususkovaisista, joille kelpaa mikä tahansa muodikas höpötys uusliturgiaksi. Ennen uskovaiset tapasivat kirkonmmäellä, mutta nyt porukka tapaa omanlaisensa somesta, jossa jkaiselle lahkolle riittäää tilaa ja tilausta.

    Uskonnon peruspilari, pelottelu toimii edelleenkin, mutta pirun tilalle on tullut ilmastoahdistus tai virus joka vie ja tappaa, jos et tee niin kuin määrätään.

    Pelastajina on niin kuin ennenkin elmänilojen ja mukavuuksien kieltäminen ja itsensö ruoskimisesta pääsee, kun ottaa rokotuksia säännöllisesti.

    Ennen kansan pelottelu oli saarnamiesten erikoisoikeus, nyt sekin on siirtynyt valtamedian toimittajille ja lääketeollisuuden ylilääkäreille.

    VastaaPoista
  2. Eletään absurdissa maailmassa, jossa koulukirjassa ja jopa yliopistotasolla esitetään, että mieskin voi synnyttää. Ja aletaan vainota henkilöä, joka uskaltaa asettaa kyseenalaiseksi sen, että miehelläkin voi olla kuukautiset. Mikä ihmeen lastentarhan ja Stasin yhdistelmä nykyinen yliopisto on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko anonyymi tai blogisti kertoa, mihin tällä viitataan. Itselleni kun tuollainen tieteen "saavutus" on mennyt ohi.

      Poista
    2. Otavan Kompassi-oppikirjassa on kuva miehennäköisestä henkilöstä, jolla on maha pystyssä. Kuvatekstissä lukee: "Nykyään mieskin voi synnyttää." Kuvassa oleva henkilö on transmies, eli siis todellisuudessa nainen.
      Miehen kuukautiset taas oli Jyväskylän yliopiston kurssilla esitetty asia, jota muuan miespuolinen kuulija uskalsi kyseenalaistaa, joutuen sitten feministien somehyökkäyksen kohteeksi.

      Poista
    3. Tampereen yliopistosta oli kyse, ei siis Jyväskylän. Valitan erhettä.

      Poista
    4. Niinpä, kumpiko vaatinee suurempaa uskoa, oppi neitseellisestä syntymästä, vai usko koiraan poikimiseen...? Ehkäpä asiaan on vain suhtauduttava jotenkin niin, että uskovainen uskoo vaikka ei näe, kommunisti uskoo vaikka näkee, kuten joskus ennen maailmassa sanottiin.

      -J.Edgar-

      Poista
    5. Täytyy nyt vielä lisätä, että kyseinen miesopiskelija erotettiin kurssilta, ja oikein yliopiston juristit selvittelivät asiaa. Dekaani mm ilmoitti, että tässä ovat vastakkain sananvapaus, tietosuoja ja opiskelijoiden oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön... Turvattomuuden aiheuttanut opiskelija kuitenkin palautettiin kurssille. Todella sekopäiseksi on mennyt.

      Poista
    6. Niin, jos Universtaalla joudutaan antamaan kriisiapua jo johonkin Afrikan Tähteen liittyen, niin enpä enää ihmettele, miksi Markku Paretskoi lakkautti Pahkasian perusteenaan, että parodia on tullut mahdottomaksi, kun todellisuus itsessään on jo puhdasta parodiaa...

      -J.Edgar-

      Poista
    7. Anonyymit 29.10.: kiitos valistuksesta, ei sitä vanha kaikista kotkotuksista tiedä - eikä aina välittäisikään tietää, että kukkkokin muniin.

      Poista
    8. Ei se kyllä muni.
      Psykologisesti tosin tarpeeksi kun jotain toistetaan, osa sen uskoo. Sillä ei oikeastaan ole merkitystä onko asia totta vai ei. Medialla on asiassa oma osansa. Olettaisi sen "luovan" ongelmasta todellisuutta suuremman. Lähinnä et suurin osa syntyy edelleen tytöiksi ja pojiksi. (Tässä tosin voisi miettiä miten yhden lapsen politiikka vaikuttanut Kiinan väestön ajatteluun suosittu poikia yms. kun molemmat on tärkeitä. Et teknisesti hommalla voinnee olla kauaskantoisia vaikutuksia). Vaikka muoti itsessään voinnee muuttua sellaiseksi että vanhempi väki tunnista kumpi kyseessä. Välillä kyllä ole itsekkään varma. (Onhan tuossa muodissa ollut kun naiset ei saaneet käyttää housuja jne.)

      Poista
  3. Ajatus, että luonnonlait olisivat maailman selityksiä on aikamme suurimpia väärinkäsityksiä. Suunnilleen näin sanoi Wittgenstein.

    Hänellä oli kuva kartesiolaisesta silmästä, joka asettui painaen selkänsä tiukasti ikään kuin tajunnan peränurkkaan, josta maailma aukeaa nähtäväksi mahdollisimman laajana, niin että syntyy illuusio siitä että näemme koko todellisuuden. Sitähän me emme kuitenkaan näe.

    Kaikki tieto on toki seurausta individualismista, yksilöllisestä eriytymisestä, juuri siitä että silmä ottaa etäisyyttä todellisuuteen. "Minä" olemassaolon kokemuksellisena keskipisteenä ja maailma avautuen sen ympärille muodostavat sen raamin, jossa eurooppalainen valistus on toteutunut.

    Kaikki tieto tarvitsee raaminsa, koordinaatiston, jossa se pätee. Jos olemassaolo rajoittuisi siihen mikä on mitattavissa -- kuten Quine esittää, että "olemassaolo on sijoittumista arvona variaabelille" -- silloin uskoa, toivoa ja rakkautta ei olisi olemassakaan. Kuka väittää etteivätkö nuo käsitteet muka viittaisi johonkin.

    Wittgenstein kirjoitti "Tractatuksen" jäädäksen sen häkin sisään missä kielen käsitteet voivat raamittaa olemassaoloa. Hän sanoi, että vaikka sanottaisiin kaikki mitä kielellä voidaan sanoa, juuri mitään ei vielä olisi sanottu. On jotain, joka ilmenee, eikä ole sanottavissa.

    Wittgenstein oli vaikea jo omana aikanaan, nyt häntä tuskin ymmärtää kukaan. Akateeminen maailma elää itsekantavan käsiterealismin kuplissaan, juurikin noilla "intersektionaalisen feminismin" ynnä muun juurettoman käsitetiedon itsekantavilla pinnoilla. Jos joku haluaa oppia ajattelemaan, yliopisto ei enää ole oikea paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Das mystische ist nicht wie, sondern dass die Dinge sind.

      Poista
    2. Olettaisi että yliopisto on juuri se paikka, mutta näkemyksen tulisi olla puolueeton eikä perustua uskolle. Tämä taas on osalle vaikea joko hyväksyä tai sitten ns. uskoa. En usko että se tiede mihinkään häviää, onhan se vaatinut tähänkin mennessä tekijänsä. Siinä missä viljelijä kasvattaa ja taksikuski kuljettaa. Ei se tyhjästä ole syntynyt. Mutta kaippa tieteentekijäkin vaatii joskus uskoa tekemiseensä? Toinen juttu jos ei usko tieteeseen niin mihin?
      Kollektiivisesti taas itse en osaa määritellä miten vaikka burana toimii. Minun ei tarvitse tietää, tiedän kun menen sitä hakemaan että se kemiallisesti vaikuttanee helpottamaan oloa. Joku toinen on tehnyt töitä sen eteen että itse voi sen pillerin hankkia lievittämään oloa. Se että eri firmat kilpailevat myynnistä ei taas ole minun ongelma jos heillä on liika tuotantoa tai ei saa tuotteitaan kaupaksi kun kilpailijalla on halvempi yms. teoriassa kilpailu-yhteiskunta saa väestön kisaamaan toisiaan vastaan, mutta naisena myös käsitän että se on turhaa, ei nainen fyysisesti ja konetta vastaan voinne voittaa miestä. Ylipäätään edes ymmärrä miksi lähtisi kisaan missä hävisi jo kun kortteja jaettiin? Tai no voinneehan siinä teoriassa huijaamalla voittaa, mutta moraalisesti se taas olisi väärin.

      Poista
  4. "palvelija, joka ei uskonut ideologiaan, mutta kyllä sen palvelemiseen. Valhe, sen palvelemisen hyödyllisyys, oli siis hänen uskonsa kohteena. Todellisuudessa tällainen henkilö kukaties oli todellinen 1400-luvun suurinkvisiittori Tomas de Torquemada tai sitten ei ollut." 

    Luulen, että ei ollut vaan että hän kuului niihin hirveisiin ihmisiin, jotka täydestä sydämestään uskoivat palvelemaansa aatteseen. Sellaiselle ihmiselle tarkoitus pyhittää keinot hirveimmätkin eivätkä he koskaan lopeta, toisin kuin karrieristit kun näiden oma etu on saavutettu.

    Vastaava toinen henkilö seuraavalla vuosisadalla oli jesuiittaveljeskunnan perustaja Inganasio Loyolla, jonka suomennetuissakin hengellisissä harjoituksissa pyrittiin uskoon, joka kuvattiin sanoin "niinkuin kuollut ruumis, jolla ei omaa tahtoa ole".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: Ignatius Loyola

      Poista
    2. Ensin syytti juutalaista sieluttomaksi, sitten alkoi poistaa sielun kaikilta juutalaisilta.

      Poista
  5. "...woke-liike nostetaan arvoon ansaitsemattomaan, mikäli sitä verrataan uskontoon. ehkä se sentään on vain vähälahjaisimpien piirien mölyävä protesti..."

    Aika näyttää...

    Paljon riippuu siitä, minkälaisen muokkaaja"palvelijan" huostaan tuo liike ajautuu/joutuu (esim: Jeesus-Paavali, Marx-Lenin-Stalin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, useinhan se on mennytkin juuri noin, että uskomusjärjestelmien kehityksessä "paavalin" rooli on ollut loppuviimein "jeesusta" merkittävämpi. Ja onhan noita esimerkkejä, paitsi nuo yllä mainitut, myös vaikka Luther - Calvin, Freud - Jung, jne.

      -J.Edgar-

      Poista
  6. Muistan kun tuo kuopus syntyi. Hänellä oli täysin mustat silmät. Siis iiriskin oli musta. Totesin saaneeni demonin. Parin päivän jälkeen väri muuttui kyllä ruskeaksi. Mutta jäin pohtimaan että jos olisimme eläneet keskiajalla, olisiko itsellä ollut samaa huumorin tajua. Tai sitten olisiko ympärillä väki ollut myötämielinen sille?

    Luin joskus ruotsalaisen toimittajan kirjaa kauneusleikkauksista. Ruotsi oli muistaakseni ainoa pohjoismaa missä tehdään neitsyyden palautusleikkauksia. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se että se neitsyys nyt tietyllä tapaa on myytti, mikä liittynee uskontoon ja naisten sukupuoleen. Jäin sitten pohtimaan islamia, mutta jossain kohtaa tajusin että se seksuaalisuus on myös katolilaisille tärkeää.
    Siinä sitten pohdin miksi Ruotsissa ylipäätään toteutetaan kyseisenlaisia kirurgisia operaatioita mitkä liittynee enempi uskomuksiin kuin järkeen, mutten saanut kunnollista vastausta pohdintaani.

    VastaaPoista
  7. Jos tuo Sevillassa kuvatun kaltainen paruusia sattuisi jossakin nimeltä mainitsemattomassa yliopistossa, tuskin Jeesusta syytettäisiin häiriön tuottamisesta, vaan hänelle tarjottaisiin administratiivisen hurmion (ks. Riivaajat) vallassa kriisiapua.

    VastaaPoista
  8. Siis neitseellinen sikiäminen voi tuottaa vain naispuolisia jälkeläisiä, äitinsä täydellisiä klooneja. Tällaisia raskauksia arvellaan käynnistyvän muutamia vuodessa, mutta ne eivät pääse muutamaa päivää vanhemmiksi.

    VastaaPoista
  9. "Mutta kukaties ihmisillä on kuin onkin joka tapauksessa taipumusta jonkinlaisen kvasiuskon omaksumiseen tänäkin päivänä? Ja ehkäpä on niinkin, että se monille on asia, joka mainiosti riittääkin.

    Saattaa olla, että woke-liike nostetaan arvoon ansaitsemattomaan, mikäli sitä verrataan uskontoon. ehkä se sentään on vain vähälahjaisimpien piirien mölyävä protesti, joka viime kädessä vain haluaa herättää muutkin huomaamaan olemassaolonsa ja yrittää esiintyä tärkeänä, vaikka sillä ei ole siihen edellytyksiä."

    Wokeltamisessa, samoin kuin monissa muissakin postmodernin kulttuurimme villityksissä on aivan ilmeinen uskonnollinen elementti mukana. Nyttemmin jo blogistanista vetäytynyt Ruukinmatruuna määritteli asian jotensakin niin, että uskonnollisuus on memeettinen lokero, jonka voi tyhjentää, mutta ei se itse lokero kuitenkaan mihinkään katoa. Ja tyhjä tila nyt aina täyttyy jollakin, mitä se sitten lieneekään. Mitä nyt ainakin viimeisten parin-kolmen vuosikymmenen kötinöiden perusteella saattanee päätellä, ei tuo näkemys aivan tuulesta temmatultakaan vaikuta.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historian valossa voidaan sanoa, että yritys tyhjentää uskonnon lokero on johtanut sen täyttymiseen suoranaisella taikauskolla, fanaattisella, uskonnonomaisella ideologialla taikka uudella fanaattisemmalla uskonnolla. Sen vuoksi seuraan kammolla erilaisten vapaa-ajattelijoiden tai moniarvoisen valtion kannattajien pyrkimystä horjuttaa maltillisen luterilaisen kirkon asemaa, kuten viimeksi eilisessa Sannikka-ohjelmassa TV 1:llä.

      Poista
    2. Mutta uskontoa ei missään nimessä pidä pakottaa. Jos miettii islamin tai kristinuskon fundamentalistisia puolia niin harvempi näkemyksen pakottamalla omaksuu. Se on jotain mihin kasvetaan. Eikä uskonasioissa oma mielipide ole se aknoa oikea.

      Poista
    3. Eräs taloustieteen (siis semmoisen vakavasti otettavan) perusaksioomista on, että huono raha onnistuu usein syrjäyttämään paremman rahan. Tuon samaisen näkökohdan voinee yleistää koskevan myös uskontoja (tai niiden sekulaarisempia vastineita ideologioita); parempi joutuu valitettavan usein väistymään huonomman tieltä. Mutta sehän on vain sitä kehitystä, se...

      (Muuten, tuo termi "kehitys" on itsessään arvoneutraali, siis kuvaa ainoastaan muutosta olotilasta A kohti olotilaa B. Se ei siis itsessään indikoi mitään asioiden laadullista parantumista semmoisenaan; voidaanhan esim. lihomistakin kuvata "painoindeksin kehityksenä". Tarkoittaako se sitten myös laadullista paranemista, "edistystä" tms, jäänee sitten erikseen arvioitavaksi.)

      -J.Edgar-

      Poista
  10. "Mutta uskontoa ei missään nimessä pidä pakottaa. Jos miettii islamin tai kristinuskon fundamentalistisia puolia niin harvempi näkemyksen pakottamalla omaksuu. Se on jotain mihin kasvetaan."

    Eipä toki pidä, ei. Mutta kysymys kuuluukin, että niiltä osin kuin wokeltamista voidaan pitää kvasiuskontona, niin missä määrin tuota pakottamista tapahtuu jo tälläkin hetkellä? Onhan mm. noista suvivirsistä ja jouluevankeliumeista taitettu peistä meilläkin viime vuosina, ja asiasta on koetettu tehdä uskonnonvapauskysymystä.

    Vaan olennaisempaa lienee, että missähän vaiheessa saatettaisiin päätyä vaikkapa siihen, että esim. prideilyihin osallistumisesta esim. kouluopetuksen, työyhteisön jne puitteissa alkaa tulla tosiasiallisesti pakollista? Jos noin kävisi, niin asiaa olisi jo pakko tarkastella, no jos ei suorastaan uskonnon- niin ainakin mielipiteenvapauskysymyksenä. Tietyn sortin fundamentalistisiakaan piirteitä ei asiasta puutu, onhan näistä urkkimisjärjestelmistä ja rankaisukäytännöistä (inkvisitio?) saatu jo tiettyä kokemusta, niin meillä kuin maailmallakin. Mikä ainakin historian opetusten valossa vaikuttaa jo lievää pahaenteisemmältä...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä tupannut välillä olemaan tuon uskon kanssa omansalaisia näkemyksiä. Lähinnä uskoo enempi lahon kannon voimaan, tarkoittaen et uskoo kun näkee.
      Tuo wokeltaminen omasta mielestä eroa aijemmista joukkoilmiöistä, mitkä teoriassa selittyisi muoti-ilmiöinä. (Sama kuin vaikka syömishäiriöt). Mutta ne nyt kumminkin liittyy kulttuurin arvoihin ja mitä opetetaan. Sitten kun siihen liittyy teollistuminen mikä taas on rakenteissa (valtionkin) ei se sitten ole niin helppoa.

      Jos palaa taas tuohon kristinuskoon niin se on teoriassa enempi sellaista tavan tuomaa. Sen enempää omasta historiasta mutta muistan kun täti käytti Rovaniemen kirkossa (olettaisin tämän olevan joku sukujuttu. Ukki kävi aina kiertämässä kirkot, eipä täällä ole tainut säästyä hävitykseltä kuin ne ja linnat jos nekään. (Käsittääkseni kirkko taas on ollut se mediakeskus ennen medialaitteita, yliopistoja ja eduskuntaa) Isä muisti jonkun kerran kun ukki oli tiennyt kohteesta enemmän kuin nuori opas mikä pisti hymyilyttämään. Kyllä niitä vanhempiakin ihmisiä tarvitaan jakamaan sitä tietoaan, mutta ymmärtänen ettei se ole huutokilpailu), ja tyypillisellä teini uhmalla olin istumassa siihen missä polvistutaan mistä taas tätini hermostui etten sitä rakennusta häpäise. Toinen juttu oli kun tätini tarjosi mummon vanhoja puisia koristemunia, että tahdonko? Sanoin että voisin lapsille leluksi. Selitti ettei ne oikein siihen sovellu, mistä ymmärsin että kyse on ortodoksi perinteestä. (Ja jollain tasolla myös että kyse on opituista tunteista. Pitänyt lukea Sara Ahmedin Tunteiden kulttuuripolitiikka, mutta oma aika on kortilla). Ja sitten oli yksi keskustelu isän edesmenneen naisystävän kanssa kun sanoi jotain ettei hän usko samaan kuin tätini. Hän taas oli pohjois-Karjalasta lähtöisin, kun täti Lapista, ikäpolvena samaa, mutta eri tulotasoista yms. lähtöisin. Mistä päädyin jossain kohdin pohtimaan sivistystä ja oma käsitteistö on että ne tavat on lähtökohdin ettei loukkaisi toista, vähän sellaista diplomaattista että tulee toimeen toistensa kanssa. Nykytilanteessa lähes mahdottomuus (lähinnä jos ottaa teoriassa nämä 3 yhteen Jumalaan uskovat kumminkin niissä on eroavaisuutta eikä se kertone kulttuurin kirjoittamattomista säännöistä vielä mitään, nekin pitäisi vain tietää ja ne voinee tietää jos on sattunut sinne kasvamaan, saati sitten tuon ulkopolitiikan mikä on oma juttunsa), ellei ole tämmöinen tonttu ettei jaksa enää kiinostaa muitten mietteet, vaikka äitinä pitäisi olla. Ja naisena sitä nyt muutenkin ajattelee eri tavoin.
      Mutta sitten siihen historiaan, mitä lueskelin Kaarlo Arffmanin Kristinuskon historiaa niin hän kirjoitti että kristinusko on jo alkujaan hajonnut antiikin aikana siihen roomalaiseen ja siitä taas kreikkalaiseen näkemykseen. Jäänyt miettimään onko se ihan luontainen ilmiö? Siitä sitten eri kautta kulkenut Suomeen. Jonkun artikkelin tulin lueskelleeksi mikä käsitteli amerikkalaisten ymmärrystä kristinuskosta, ettei heillä ole sen historiasta ymmärrystä. Eikä se taas voi olla sama kuin suomalaisella.
      Kumminkin miellän tuon wokelluksen amerikkaan, mutta sen olettaisi vaikuttavan kauppasuhteiden ja kielen kautta Suomeenkin. Teoriassa kyse voisi olla lobbauksesta, tai hallinnon hakemisesta (vähän sellainen tyypillinen et kaikki kiinnittää huomion siihen mitä sitten sivussa tapahtuu?) tai sitten teoriassa ihan luontainen kielellinen ilmiö (tämä nyt vähän kyseenalla).

      Poista
    2. Lisään vielä että löysin kyllä hauskana pohtiessa tässä nykytilassa monikulttuuria ja uskontoja, että mihin markkinat on unohtaneet monijumalaiset uskonnot? Että eiköhän heidänkin kannattajiaan löydy Suomessakin, miksi vain nämä 3 on aina tapetilla? Toisaalta siinä on se vastapaino keskustelulle, vähän kuin sosialisti/kapitalisti.
      Tosin päädyin jollain tasolla lopputulemaan että aivot toiminee stereotypioilla ja mitä sitten markkinat tarjoaa vaikuttanee.
      Vähän kun ystäväni on hyvin innostunut astrologiasta ja selventää että luonteen piirteet johtunee tästä (planeettojen asennoista yms). Itsellä suhde on että onhan niitä hauska lukea ajankuluksi, mutten oikein usko niihin.
      Toinen mikä oli osin samanlainen oli kun miehen työkaveri tuumasi että minulla on kolmenkympin kriisi. Löysin sen hieman hauskana kun itsestä ei kumminkaan tunnu siltä ja se oisi potänyt olla jo joitain vuosia sitten. Mutta ymmärtänen että toinen määrittelee sitä käytöstä jne. Eikä se selittyisi kolmenkympinkriisinä edes teoriassa jos ei tietäisi ikääni.

      Poista
    3. Jäi kyllä mainitsematta tuo demokratia rakenteena on valtiossa omansalainen. Kun taas kuningaskunnissa historiallisesti se valta kuninkaalle on tullut jumalalta. Mikä siis lain opillisesti on yleensä "petonoitu". Monarkiaa tai päämiestä ei saane arvostella, tai ainakaan häntä ei voida asettaa syytteeseen jne. (Myös Euroopan monarkioilla). Siksi tämä nykyinen edustuksellinen demokratia kuulostaa omaan korvaan osin vitsiltä. Tulee mieleen nykyinen monarkia, väestön hierarkia ja syntymäoikeus yms. Vähän sellainen kiiltokuva, kuin nuo maailman kartalle nousseet esiintyjät. Todellisuus voinnee olla sitten ihan mitä vain maan ja taivaan väliltä. Kaippa sitä ajattelisi kuningaskunnassa eri tavoin, mutta oikein usko itse että joku on parempi kuin toinen, enempi et jokaista tarvitaan.

      Poista
  11. Mukava kirjoitus joka toi mieleeni tämän Paavalin syvän viisauden:
    1. Kor.1:21-25
    Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset."

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.