Kulmilta kunniaan

 

Alfakarju

 

Viktor Jerofejev, Suuri gopnik. Merkintöjä kuolleesta ja elävästä Venäjästä. Suomentanut Pauli Tapio. Siltala 2025, 578 s.

 

Viktor Jerofejev, ennen perestroikaa sensaation aiheuttaneen ja Venäjän merkittävimmät kirjailijat yhteen koonneen Metropol-kokoomateoksen (”almanakan”) isä, kuuluu niihin, jotka lähtivät Venäjältä Ukrainan sodan sytyttyä.

Maasta poistuminen Suomen kautta muodostaa oman eepoksensa, jossa maamme rajapolitiikan koko kafkamainen absurdius tulee kirkkaasti esille, mutta siitä ei tässä sen enempää. Hävetkööt sitä ne, jotka vielä siihen pystyvät.

Itse asiassa aion tässä blogissa keskittyä vain tuohon ”gopnikin” ideaan ja puhua itse kirjasta vasta sitten, kun olen sen kokonaan lukenut. Nyt olen vasta puolivälissä ja arvattavasti ensimmäinen puoliskokin avautuu kokonaan vasta sitten, kun myös jälkimmäinen on luettu.

Jerofejevin merkittävä teesi on, että avain koko Venäjän tilanteen ymmärtämiseen on siinä, että sen johdossa on suuri gopnik, hahmo, joka ei ole pelkästään salaisen poliisin nuuskijoiden arvoihin koulittu, vaan pohjimmiltaan on ja tahtoo yhä olla nimenomaan ja ennen kaikkea se takapihan kunkku, jollaisena hän kerran pääsi kukoksi tunkiolle.

Jerofejev kirjoittaa kaunokirjallisuutta, mutta pidän uskottavana sitä ajatusta, että Putinin persoonallisuus rakentuu yhä vahvasti tuon varhaisen kokemuksen varaan. Hän on viitannut siihen usein ja se on aivan ilmeisesti ainutlaatuista minkä tahansa maan johtajalle. (Vrt. Vihavainen: Haun johtaja-ainesta tulokset ).

Putin on muistellut, miten siellä nuorena kulman kundina oli osattava iskeä ensin ja yllättäen ja miten oli mentävä loppuun saakka, vaikkapa hampaita käyttäen, ellei muuta enää ollut. Mitä hampaiden menettämisen jälkeen tehtiin, onkin jo mutkikkaampi juttu, johon ei puututa. Kovan kundin toimenkuvaan kuuluivat joka tapauksessa myös hurjat ohitukset liikenteessä.

Vanha ystäväni ja suuresti kunnioittamani Venäjän Tiedeakatemian Venäjän historian laitoksen johtaja Andrei Nikolajevitš Saharov muisteli joskus sitä, miten hän oli prepannut Putinia Venäjän historiassa viikon verran Baikal-järvellä. Tämä tapahtui ennen kuin Putin innostui Izborskin klubin houreista.

Saharov oli tuonut esille lempiteesinsä siitä, että maan onnettomuutena oli ollut ns. neuvostovallan suhtautuminen älymystöön. Silloinhan maata johti ehdottomalla vallalla seminaarista potkittu Stalin apunaan joukko entisiä räätäleitä ja sorvareita ja yleensäkin lähinnä koulupudokkaita (nedoutška).

”Silloin Putin katsoi minua kylmillä, sinisillä silmillään ja sanoi: ’Minä olen lähtöisin työväenluokasta’”. Työväenluokka ja talonpoikaisto olivat neuvostoyhteiskunnan viralliset luokat, joiden ohella oli olemassa intelligentsijan kerrostuma (prosloika).

No, jos niin oli, niin oli. Ilmeisesti oli selvää, ettei ”intelligentnost”, joka venäjän kielessä viittaa paljon muuhunkin kuin älykkyyteen, esimerkiksi herrasmiesmäisyyteen, kelvannut lainkaan esikuvaksi tai tavoiteltavaksi päämääräksiPutinille ja tuskin sitten Venäjällekään.

Nuoruudessaan Putin oli gopnik, kulman karju, jonka ääni ylinnä kuului, vaikka ei häntä joukosta näkynytkään. Hän ei muuten sitten asunut missään ”slummissa”, vaan ihan Nevskin vierellä ja jokseenkin varmasti osallistui myös siihen pikku bisnekseen, jota nuo kundit suomalaisten turistien kanssa tekivät.

Gopnikit eivät varsinaisesti olleet/ole rikollisia, valistaa muuan sivusto (кто такие гопники и чем они опасны ). Heillä ei ole järjestäytynyttä bisnestä eikä korruptiota yhdessä poliisin kanssa. Lyhyesti voisi sanoa, että he ovat sitä porukkaa, joka pyrkii sosiaalisesti pätemään primitiivisellä ja demonstratiivisella huonolla käytöksellä, kun ei parempaankaan pysty.

Gopnikien kulttuurin synnystä on eri tahoilla hieman erilaisia käsityksiä. Jotkut viittaavat jo 1900-luvun alkuun, jolloin vertailuryhmänä olisivat meidän sakilaisemme, mutta useimmat näyttävät puhuvan vasta 1980-luvusta.

1920-luvun suuret huollottomien lasten (bezprizorniki) laumat olivat samansuuntainen massailmiö, mutta siihen tätä ilmiötä ei rinnasteta, vaikka jotkut johtavat jopa sanan gopnik lyhenteestä, johon kuuluu juuri sana bezprizornik. Sen porukan maine on aivan tietynlainen.

Kyseessä on joka tapauksessa alakulttuuri, jossa pätevyys mitataan raakuudella ja yleisistä normeista piittaamattomuudella. Kielenkäyttökin on mahdollisimman rumaa. Siinä näkyy pyrkimys olla kaiken san vastakohta, johon termi ”intelligentnost” liitetään.

Gopnikin tähtihetki on, kun hän pääsee näyttämään valtaansa intellektuellille tai muulle kunnialliselle kansalaiselle (loh). Sopivassa nurkkauksessa kohdatessa gopnik saattaa kysyä: ”onko pientä rahaa, vai pitääkö tutkia”? Jos uhri yrittää kierrellä, gopnik sanoo: ”Hyppää”!

Oletetaan, noin niin kuin huvin vuoksi, että lanttien kilinä paljastaa himoitut ”rikkaudet”. Olennaista on uhrin alistaminen tähän pelleilyyn.

Gopnikit esiintyvät yleensä aina joukossa, jossa röyhkein on johtajana. Valokuvassa he pitävät korostetun typerää ja suorastaan eläimellistä ilmettä osoittaakseen vaarallisen arvaamattomuutensa, mutta tämähän nyt on meillekin on tuttua siitä slummimiljööstä. jota edistykselliset räppärimme yrittävät matkia ja jonka puuttuminen meiltä harmittaa moraalista parhaimmistoamme.

Tuo sana ”gopnik” -myös muodossa ”gopar”, ”gopan”- on lähellä ukrainalaisen ripaskan (trepak) nimitystä gopak ja selitetään usein juuri hyppäämisellä ja siihen liittyvällä rääkäisyllä, joiden tarkoituksena on säikäyttää uhri.

Ovatko gopnikit sitten vaarallisia ja miten?

Ovathan ne, selittävät venäläiset alan tuntijat ja kehottavat kaikin mokomin karttamaan sellaisten kohtaamista etenkin syrjäisillä paikoilla. Jos kuitenkin jää niiden ympäröimäksi, on viisainta luopua sovinnolla lompsastaan ja kännykästään. Vastaan ei kannata panna, niin pääsee vähemmällä. Elintärkeitä elimiä on syytä suojella, sillä nämä sankarit lyövät mielellään ihan huvin vuoksi ja huolehtivat aina siitä, että heillä on ylivoima.

Jerofejevin kirjassa muuan ohikulkija joutuu gopnikien saaliiksi ja onnistuu pari kertaa lyömään heitä kunnolla. Seurauksena on, että hän saa puukosta ja kuolee.

Sellainen ei toki ole gopnikien tavoitteena, sillä seuraukset ovat liian ikävät, kun tarkoituksena oli vain esitellä omaa mahtia itselle ja kavereille.

Gopnikit pelkäävät yli kaiken kahta asiaa, valistaa muuan venäläinen kirjoittaja: poliisia ja väkijoukkoja. Mikäli haluaa tämän ihmissaastan seuralta välttyä, kannattaa ottaa tämä seikka huomioon.

Onhan sitä tällaista ihmisainesta keskuudessamme myös meillä tänäänkin ja olen kuullut, että siihen olisi kohdistettu jopa vihapuhetta ja epäilty jopa sen arvokkuutta. Itse lähden kyllä siitä, että tietenkin Jumalan edessä kaikki ovat yhtä arvokkaita paitsi luultavasti pilkkaajat. Ymmärrän sanassa näin sanotun, tai sitten olen erehtynyt.

Meidän ihmisten keskuudessa on erityisesti Venäjällä kuitenkin puhuttu ”ihmisen” ja ”Ihmisen” (M. Gorki) vastakohtana ja arvottomana saastana myös toisenlaisesta aineksesta: milloin poroporvareista (meštšanin), milloin ”vahingollisesta aineksesta” (vrednyi element), johon kuuluvat myös elämäntaparikolliset (špana, ym.).

Epäsosiaalisuutta on meilläkin, eikä sen nostaminen ihanteeksi näytä onnistuneen kovinkaan laajoissa piireissä. Presidentit ja jopa ylemmät virkamiehet ja poliitikot näyttävät kuitenkin meillä tulevan enimmäkseen muualta.

On merkillistä ajatella, että suuren naapurivaltiomme päämiehenä olisi nyt itse asiassa gopnik, sälli, joka ei ole edes salannut kunnioitustaan tuon alakulttuurin arvoja kohtaan. Siellä hän kasvoi ja ihan oikeat gopnikit  hänet kasvattivat, eivätkä mitkään Filharmonian lässyt.

Miksipä ei Luoja huolehtinut siitä, että tuolle valtaistuimelle olisi päässyt joku sivistynyt henkilö, venäjäksi intelligentnyj tšelovek, joita siinä maassa toki on pilvin pimein ja luultavasti jopa enemmän uin noita gopnikeita ja muuta špana-ainesta, joiden taso sitten on yhä enemmän alkanut määrätä koko valtakunnan ilmaiiriä.

Sellaiseen ilmiöön Jerofejev viittaa vertauksellaan tyhmyyden pandemiasta, joka muuten sattumoisin on levinnyt muuallekin kuin Venäjälle. Sitähän ei tarvinne esimerkein todistella, vaikka alkulähteestä kai voidaankin kiistellä. Sieltäkö Nevskin kulmilta sitten?