Aave kummittelee maailmassa

 

Tyhmyyden tsunami

 

Jerofejevin kirja, siis tämä Suuri Gopnik on varsin omalaatuinen. Siinä sekoittuvat todellisuus ja kuvitelmat, ellei peräti hallusinaatiot, se on täynnä viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen ja historiaan, kansansaduista modernisteihin.

Erikoisimassa positiossa on kuitenkin itse katselija, joka on pääasiassa seksuaalifantasioissa elelevä boheemi, joka myös viihtyy kunnian kukkuloilla, jossa hänellä todella myös onkin ollut paikkansa. Kirjalla, jossa välillä käydään keskusteluja persereiän ja välillä oikeiden ja kuvitteellisten henkilöiden kanssa, on sangen erikoinen perspektiivi.

Pornosta tässä ei ole kyse, sillä ei tuo tuhmien sanojen (ven. nenormativnaja leksika) ja kuvitelmien viljely mitään seksuaalista kiihotusta myy. Arvatenkin se on paitsi tyylikeino, myös tapa asemoida oma itse johonkin tiettyyn paikkaan, ei ainakaan osaksi sitä klassista intelligentsijaa, jolle hyvät tavat ja nuhteeton kieli olivat sine qua non.

Mutta ei tuollainen nyt enää erityisemmin ainakaan suomalaista hätkäytä, vaikka joukossa onkin kummallisuuksia, kuten insestin väittäminen yhä uudelleen venäläisen pornon keskeiseksi asiaksi.

Vähäinen tietämykseni alalla viittaisi pikemmin siihen, että tämä koskee amerikkalaisia ja aina hieman etäännytetyssä muodossa ”stepsister”. Ns. Westermarck-ilmiö näyttäisi puuttuvan tästä keinomaailmasta tai ainakin olevan hyvin heikko.

Jerofejev, joka muuten kertoo tulleensa alinomaa sekoitetuksi sukunimikaimaansa Venedikt Jerofejeviin (Moskova -Petuški) elää henkisesti idän ja lännen rajalla. Diplomaattiperheen lapsena hän vietti lapsuutensa Pariisissa.

Hänen kirjansa keskittyy kyllä Venäjään, mutta sen suuri teema, yleinen tyhmistyminen, koskee kyllä yhtä lailla myös länttä. Vastaavaa olisi ollut vaikea kirjoittaa vielä 1990-2000-luvuilla.

Maailman näyttää vallanneen tyhmyyden tsunami, joka on ajallisesti enemmän tai vähemmän yhteneväinen SARS-pandemian kanssa. Kun venäläinen typeryys ja sen ruumiillistuma Ivan-durak olivat ennen ehdottomasti itäisiä asioita, eivät asiat nyt ole sen paremmin lännessäkään. Ne ovat kuitenkin hulluja ja tyhmiä hieman eri tavalla.

Hulluuden vallasta tässä maailmassa on toki kirjoitettu jo vuosisatoja sitten (Ivrt. Vihavainen: Haun narrenschiff tulokset ), mutta oikeasti se on hyvinkin usein saatu pidettyä aisoissa. Nyt sen sijaan näyttää, ettei sillä enää ole mitään pidäkkeitä.

Jefofejev viittaa tyhymenemisen perusteeksi todellisiin tapahtumiin, erityisesti eri maiden uusiin valtionpäämiehiin, televisioon ja kaikkeen muuhunkin, aivan kaikkeen. Television tyhmyyden kuvaaminen vaatii aivan erityisen paljon peräkkäin ladeltuja kirosanoja.

Venäjällä tyhmenemisen kärjessä oli itse suuri gopnik, jonka hännystelijät ovat järjestäneett muun muassa kirjojen vainoamista.

Merežkovskin tunnettuun ”törkimykseen” viitataan tässäkin kirjassa, kuten myös älymystölle ominaiseen kansan palvontaa. Oli ajateltu, että kansa on rasiallinen jalokiviä. Itse asiassa osoittautui, että se oli ruumisarkku täynnä mätänevää lihaa. Vuonna 2014 tuo arkku avattiin ja löyhkä oli hirvittävä.

Tämä aika on jopa venäjän historiassakin kaikkein epäinhimillisintä. No -olihan nyt kerran vaikkapa Stalinin aika ja muitakin hirmuisia aikoja, mutta silloin epäinhimillisyys ei ollut paljasta. Asioita selitettiin milloin kolmannella Roomalla ja milloin luokattomalla yhteiskunnalla, mutta nyto vat jäjellä pelkkä maantiede ja suuruus.

Nyt kansa on yhtä kuin suuri gopnik. Venäjällä ei ole kykyä päästä ulos ”arkaaisesta sadustaan”.

Amerikassa taas sikäläisen liberalismin ja konservatismin rinnakkaiset valheet synnyttivät amerikkalaisen gopnikin, Trumpin. Valheellinen poliittinen korrektius on päässyt siellä niskan päälle ja pian amerikkalaiset saavat vapista omissa kodeissaan kuin valkoiset etelä-afrikkalaiset omissaan.

No, tyhmyyttä on ”toki aina ollut, mutta ennen se on ollut melko harmiton ja jopa liikuttava ilmiö, jollaisena Erasmus sen kuvaili. Nyt se on muuttunut kuolettavavan toksiseksi ja saapunut keskuuteemme kuin arantumaton sairaus”, pohtii kirjoittaja.

Toisaalla kerrotaan, että Venäjällä sentään vain joka neljäs on gopnik, mutta loput ovat sitten suurimmaksi osaksi niiden palveluskuntaa. Onko sillä eroa?

Suurfen gopnikin korvaan kuiskailee jonkinlainen Stalinin haamu, ”yöstalin”, joka kehottaa palauttamaan valtakuntaan Baltian maat ja Puolan ja sitten toki Suomenkin, jota ei aikoinaan piesty kunnolla.

Suuresta gopnikista paljastuu siellä täällä lisääkin piirteitä. Yksi sellainen on, ettei hän ole lukija, tšitatel. Useimmat venäläiset kai tuntevat kaskun, jossa tyhmyyttä symbolisoiva tšuktši on nostettu paikalliseksi kansalliskirjailijaksi ja häntä hastatellaan. Haastattelija yrittää epätoivoisesti saada tietoa siitä, kuka suuri venäläinen kirjailija on vaikuttanut tähän uuteen klassikkoon eniten.

Imenee kuitenkin, ettei tämä ole lukenut kenenkään kirjoja ja lausuu lopulta tuskastuneena: ”tšuktši ei ole lukija, tšuktši on kirjoittaja!” (чукча не читатель -чукча писатель! ). Myös Suuresta Gopnikista sanoo asioita tunteva: ”Hän ei ole lukija”. ”Tämä saattoi olla tarkin mahdollinen kuvaus Suuresta Gopnikista”, kommentoi kirjoittaja. (ks. myös Vihavainen: Haun lukijoita tulokset ).

Tyhmyys ei milloinkaan saavu yksin, sanoo Jerofejev. ”Se kulkee käsi kädessä vihan kanssa. Se syleilee kiihkeästi turhamaisuutta. Se on aggression ystävätär.”

”Viimeisten 500 vuoden aikana ihmisen kehityksen tärkein vektori on ollut itseymmärryksen menettäminen… tunteen vapaus on tehnyt hänestä tyhmän… myös järjen vapaus on vienyt häntä kohti tyhmyyttä! Jos ihminen on kaiken mitta, niin kuin Eurooppa väittää, niin se tie vie tyhmyyteen.”

Mutta samaan vie myös diktatuuri, joka vaatii ihmiseltä pelkoon perustuvaa kuuliaisuutta. Se, että tyhmyyden saartorengas kutistuu koko ajan ympärillämme taitaa olla kirjan johtava ajatus ja valitettavasti siinä on liiankin paljon toden makua.

Vai olisiko ihmiskunnalla ja erityisesti venäläisillä vielä jotakin toivoa? Itse asiassa joskus tuntui siltä, että nimenomaan he, nuo totalitarismin kerran kokeneet olisivat voineet siitä saada rokotuksen ainakin joltakin tyhmyyden virukselta. Mutta niilläkin on kyky muuntua, eikä immuniteetti periydy.