Miksi tuhotaan eikä rakenneta?

 

Tuhoamisen psykopatologia

 

Viime vuosina olen saanut aina silloin tällöin netistä erästä vanhaa julkaisuani koskevia ilmoituksia. Joku lienee lukenut tuotoksiani. Kyseessä on Kanava-lehdessä 7/1977 julkaisemani arvostelu Erich Frommin kirjasta ”Tuhoava ihminen” (Kirjayhtymä 1976, alkuteos The Anatomy of Human Destructiveness 1973).

   Ihmettelin suuresti, sillä ilmoitukset ja mainittu artikkeli olivat englanninkielisiä. En minä sellaista ollut kirjoittanut.

   Googlatessa ilmestyi ruudulle Kanava-lehden sivu, jolla arvostelu oli ja johon oli käsialallani kirjoitettu lehden nimi ja numero. Olin siis lähettänyt sen aikoinaan Frommille ja nyt kun alan muistella, niin siinä mukana myös jonkun kirjeen, johon toivoin vastausta, ilmeisesti elämää ja kuolemaa koskevista kysymyksistä.

   Kirjeenvaihtoa ei syntynyt, mutta joka tapauksessa arvostelu oli joutunut hänen tuotantoaan hallinnoivan säätiön arkistoon ja sen osittainenkin siteeraaminen ilman sen lupaa ilmoitettiin kielletyksi.

   No, enpä nyt sitten siteeraa. Sen kyllä voin sanoa, että Fromm kuului tuon ajan kotijumaliini ja hänen humanistinen psykoanalyysinsä, jota tuossakin arvostelussa nimitin itse asiassa immanentiksi uskonnoksi, tuntui vastaavan kaikkiin merkittävämpiin kysymyksiini.

   Tuon oppirakennelman mukaan ihminen oli luontonsa puolesta hyvä, luonto ymmärrettynä essentiaalisesti Aristoteleen tavoin. Välttämättä ihiminen ei kuitenkaan päässyt kasvamaan sellaiseksi, kuin hän itse asiassa perimmältään oli ja tätä voitiin selittää yksilöpsykologiaan kuuluviin kehitysvaiheisiin takertumisella. Se saattoi heijastua kokonaisten kansakuntien elämään.

   Frommin metodi, humanistinen psykoanalyysi käsitteli ihmistä ennen muuta uskonnollisena, eikä esimerkiksi seksuaalisena olentona, jonka perusahdistukseen oli mahdollista vastata sekä luovalla että tuhoavalla tavalla. Molemmat antavat ihmiselle tunteen pääsemisestä katoavaisuuden yläpuolelle.

   Niin sanottuun genitaalis-produktiiviseen vaiheeseen kehittyminen on ihmiselle kuuluva objektiivinen päämäärä. Silloin hän on päässyt olemuksensa mahdollistamaan ihannetilaan ja on sekä luova että ”lahjoittavasti” seksuaalinen. Ehkäpä ei kuitenkaan välttämättä ns. suuri häntäheikki.

   Itse asiassa hänen mielestäni on tulkittava olevan myös nimenomaan heteroseksuaalinen, koskapa hän nimenomaan kykenee voittamaan oman äärellisyytensä tuottamalla myös jälkeläisiä.

   Tuhoavien ihmisten ideaalityyppejä kuvatessaan Fromm ei ehkä ole ihan parhaimmillaan. Hitler oli hänen mielestään heikkotahtoinen ja loputtomissa puheissaan ikävystyttävä. Olen lukenut hänen ns. pöytäpuheitaan, jotka ainakin minusta ovat kyllä kiinnostavia. Olliko takertuminen järjettömiin määräyksiin voimakastahtoisuutta vai sen vastakohtaa, on kysymys erikseen.

   Mutta eipä takerruta yksityiskohtiin. Tuhoava ihminen on kehityksessään takertunut nimenomaan anaalivaiheeseen ja häntä kiehtovat sekä kuolema, että ulosteet ja pahat hajut. Jopa SA-joukkojen ruskeat uniformut ovat tätä kuolemanvietin heijastumaa ja koko natsipuolueen henkinen aarteisto näyttää sopivan kuvaan. Niin kai täytyykin.

   Jotakin hyvin kummallista on kyllä esimerkiksi Hitlerin hakussa hävittää maan pinnalta niin Pietari, Moskova kuin Stalingrad. Hän onnistui vain viimemainitussa, mutta siinä menivät myös hänen sotilaansa mukana. Ehkä se tuotti sairasta tyydytystäkin: Qualis carnifex pereo…

   Miksi juuri kaikkein kauneimman tuhoaminen olisi ollut kenenkään ihmisen tavoite? Asiaa ei selitä mikään hyötynäkökohta, päinvastoin.

   Frommia luettuaan alkaa nähdä Hitlerin ilkeänä, polvihousuisena kakarana, joka on tuhrinut housunsa ja nauttii ulosteilla leikkimisestä samaan tapaan kuin graffitien tuhertajat muokkaavat jukista tilaa omien mielitekojensa mukaiseksi ja kaikkien muiden mielipahaksi.

   Latentille anaaliselle sadistille on tyypillistä ankara siisteyteen pyrkiminen ja nekrofiilille kuolema on niin läheinen ja herkkä asia, että hänestä saattaa tulla kasvissyöjä, joka ankarasti kieltää piilevän himonsa raatojen raateluun. Psykoanalyysi on siitä hyvä metodi, että kaikki asiat saattavat todistaa myös vastakohdastaan.

   Mikään joviaali naistenmies ja suurpiirteinen luova nero Hitler ei missään tapauksessa ollut. Hänessä tuntuisi tosiaan henkilöityvän se Heinrich Heinen preussilaisesta alamaisaineksesta piirtämä kuva, jossa sanotaan:

Noch immer das hölzern pedantische Volk,
Noch immer ein rechter Winkel
In jeder Bewegung, und im Gesicht
Der eingefrorene Dünkel.
Sie stelzen noch immer so steif herum,
So kerzengerade geschniegelt,
Als hätten sie verschluckt den Stock,
Womit man sie einst geprügelt.

   Siis ikuisesti puisevat pedantit, jotka näyttävät siltä, kuin olisivat nielleet sen kepin, jolla heitä oli ”kasvatettu”.

   No, Hitleriin sopivat hyvin kaikki nekrofiilisen anaalisen sadismin kliseet, mutta jo Göring tuntuisi olevan toista maata. On tietenkin mahdollista, että hänen maailmansa olikin perusteiltaan toisenlainen ja että hän oli Hitlerin mukana vain liittolaisena, joka edusti muita, kuin johtajan psykopatologisia tavoitteita, mutta edesauttoi niitäkin.

   Psykologialla voi selittää kaikenlaista ja sen avulla saa rakennettua jopa kokonaisen kaikenkattavan filosofian, joka on parhaimmillaan yllättävän monipuolinen, kuten Frommilla. Esimerkiksi Frommin uskontofilosofia on hyvin kiinnostavaa vaikkapa Vanhan Testamentin analyysissä.

   Tulee tietenkin mieleen, että nykyisten mahtimiesten psykologia on myös aika kiinnostavaa. Kun psykoanalyysi sattuu käyttämään käsitteitä, jotka ovat varsin intiimejä ja mahdollisesti halventaviksi koettuja(nationalistien sukurutsainen symbioosi oman maansa kanssa, nekrofilia, koprofilia ja niin edelleen), on vähän arkaluontoista yrittää julkisesti edes luokitella ihmisiä sen mukaan.

   Sitä paitsi ollakseen vakuuttavaa, psykoanalyysin pitäisi perustua erittäin syvälliseen ihmisen tuntemukseen. Mitenpä nyt saisi ketään suurvallan päämiestä sohvalle makaamaan tunteistaan kertoilemaan edes yhden istunnon ajaksi?

   Mutta kyllähän aina voi yrittää. Onhan näitä psykologisia luonnekuvia esimeriksi Lutherista, Stalinista ja Hitleristä. Varmasti niitä tulee ja jossakin jo onkin myös esimerkiksi Trumpista Kimistä ja Putinista.

   Mieleen tulee, että saattavat olla keskenkasvuisia nuo kaikki tyynni, ainakin tohtori Frommin diagnoosin mukaan.