Tuhoamisen psykopatologia
Viime vuosina olen saanut aina
silloin tällöin netistä erästä vanhaa julkaisuani koskevia ilmoituksia. Joku
lienee lukenut tuotoksiani. Kyseessä on Kanava-lehdessä 7/1977 julkaisemani
arvostelu Erich Frommin kirjasta ”Tuhoava ihminen” (Kirjayhtymä 1976, alkuteos
The Anatomy of Human Destructiveness 1973).
Ihmettelin suuresti, sillä ilmoitukset ja mainittu artikkeli olivat
englanninkielisiä. En minä sellaista ollut kirjoittanut.
Googlatessa ilmestyi ruudulle Kanava-lehden sivu, jolla arvostelu oli ja
johon oli käsialallani kirjoitettu lehden nimi ja numero. Olin siis lähettänyt
sen aikoinaan Frommille ja nyt kun alan muistella, niin siinä mukana myös
jonkun kirjeen, johon toivoin vastausta, ilmeisesti elämää ja kuolemaa koskevista
kysymyksistä.
Kirjeenvaihtoa ei syntynyt, mutta joka tapauksessa arvostelu oli
joutunut hänen tuotantoaan hallinnoivan säätiön arkistoon ja sen osittainenkin
siteeraaminen ilman sen lupaa ilmoitettiin kielletyksi.
No, enpä nyt sitten siteeraa. Sen kyllä voin sanoa, että Fromm kuului
tuon ajan kotijumaliini ja hänen humanistinen psykoanalyysinsä, jota tuossakin
arvostelussa nimitin itse asiassa immanentiksi uskonnoksi, tuntui vastaavan
kaikkiin merkittävämpiin kysymyksiini.
Tuon oppirakennelman mukaan ihminen oli luontonsa puolesta hyvä, luonto
ymmärrettynä essentiaalisesti Aristoteleen tavoin. Välttämättä ihiminen ei kuitenkaan
päässyt kasvamaan sellaiseksi, kuin hän itse asiassa perimmältään oli ja tätä
voitiin selittää yksilöpsykologiaan kuuluviin kehitysvaiheisiin takertumisella.
Se saattoi heijastua kokonaisten kansakuntien elämään.
Frommin metodi, humanistinen psykoanalyysi käsitteli ihmistä ennen muuta
uskonnollisena, eikä esimerkiksi seksuaalisena olentona, jonka perusahdistukseen
oli mahdollista vastata sekä luovalla että tuhoavalla tavalla. Molemmat antavat
ihmiselle tunteen pääsemisestä katoavaisuuden yläpuolelle.
Niin sanottuun genitaalis-produktiiviseen vaiheeseen kehittyminen on
ihmiselle kuuluva objektiivinen päämäärä. Silloin hän on päässyt olemuksensa
mahdollistamaan ihannetilaan ja on sekä luova että ”lahjoittavasti”
seksuaalinen. Ehkäpä ei kuitenkaan välttämättä ns. suuri häntäheikki.
Itse asiassa hänen mielestäni on tulkittava olevan myös nimenomaan
heteroseksuaalinen, koskapa hän nimenomaan kykenee voittamaan oman
äärellisyytensä tuottamalla myös jälkeläisiä.
Tuhoavien ihmisten ideaalityyppejä kuvatessaan Fromm ei ehkä ole ihan
parhaimmillaan. Hitler oli hänen mielestään heikkotahtoinen ja loputtomissa
puheissaan ikävystyttävä. Olen lukenut hänen ns. pöytäpuheitaan, jotka ainakin
minusta ovat kyllä kiinnostavia. Olliko takertuminen järjettömiin määräyksiin
voimakastahtoisuutta vai sen vastakohtaa, on kysymys erikseen.
Mutta eipä takerruta yksityiskohtiin. Tuhoava ihminen on kehityksessään
takertunut nimenomaan anaalivaiheeseen ja häntä kiehtovat sekä kuolema, että
ulosteet ja pahat hajut. Jopa SA-joukkojen ruskeat uniformut ovat tätä kuolemanvietin
heijastumaa ja koko natsipuolueen henkinen aarteisto näyttää sopivan kuvaan.
Niin kai täytyykin.
Jotakin hyvin kummallista on kyllä esimerkiksi Hitlerin hakussa hävittää
maan pinnalta niin Pietari, Moskova kuin Stalingrad. Hän onnistui vain viimemainitussa,
mutta siinä menivät myös hänen sotilaansa mukana. Ehkä se tuotti sairasta tyydytystäkin:
Qualis carnifex pereo…
Miksi juuri kaikkein kauneimman tuhoaminen olisi ollut kenenkään ihmisen
tavoite? Asiaa ei selitä mikään hyötynäkökohta, päinvastoin.
Frommia luettuaan alkaa nähdä Hitlerin ilkeänä, polvihousuisena
kakarana, joka on tuhrinut housunsa ja nauttii ulosteilla leikkimisestä samaan
tapaan kuin graffitien tuhertajat muokkaavat jukista tilaa omien mielitekojensa
mukaiseksi ja kaikkien muiden mielipahaksi.
Latentille anaaliselle sadistille on tyypillistä ankara siisteyteen
pyrkiminen ja nekrofiilille kuolema on niin läheinen ja herkkä asia, että
hänestä saattaa tulla kasvissyöjä, joka ankarasti kieltää piilevän himonsa
raatojen raateluun. Psykoanalyysi on siitä hyvä metodi, että kaikki asiat
saattavat todistaa myös vastakohdastaan.
Mikään joviaali naistenmies ja suurpiirteinen luova nero Hitler ei
missään tapauksessa ollut. Hänessä tuntuisi tosiaan henkilöityvän se Heinrich
Heinen preussilaisesta alamaisaineksesta piirtämä kuva, jossa sanotaan:
Noch immer das hölzern
pedantische Volk,
Noch immer ein rechter Winkel
In jeder Bewegung, und im Gesicht
Der eingefrorene Dünkel.
Sie stelzen noch immer so steif herum,
So kerzengerade geschniegelt,
Als hätten sie verschluckt den Stock,
Womit man sie einst geprügelt.
Siis ikuisesti puisevat pedantit, jotka näyttävät siltä, kuin olisivat
nielleet sen kepin, jolla heitä oli ”kasvatettu”.
No, Hitleriin sopivat hyvin kaikki nekrofiilisen anaalisen sadismin
kliseet, mutta jo Göring tuntuisi olevan toista maata. On tietenkin
mahdollista, että hänen maailmansa olikin perusteiltaan toisenlainen ja että
hän oli Hitlerin mukana vain liittolaisena, joka edusti muita, kuin johtajan
psykopatologisia tavoitteita, mutta edesauttoi niitäkin.
Psykologialla voi selittää kaikenlaista ja sen avulla saa rakennettua
jopa kokonaisen kaikenkattavan filosofian, joka on parhaimmillaan yllättävän
monipuolinen, kuten Frommilla. Esimerkiksi Frommin uskontofilosofia on hyvin
kiinnostavaa vaikkapa Vanhan Testamentin analyysissä.
Tulee tietenkin mieleen, että nykyisten mahtimiesten psykologia on myös
aika kiinnostavaa. Kun psykoanalyysi sattuu käyttämään käsitteitä, jotka ovat
varsin intiimejä ja mahdollisesti halventaviksi koettuja(nationalistien sukurutsainen
symbioosi oman maansa kanssa, nekrofilia, koprofilia ja niin edelleen), on
vähän arkaluontoista yrittää julkisesti edes luokitella ihmisiä sen mukaan.
Sitä paitsi ollakseen vakuuttavaa, psykoanalyysin pitäisi perustua erittäin
syvälliseen ihmisen tuntemukseen. Mitenpä nyt saisi ketään suurvallan päämiestä
sohvalle makaamaan tunteistaan kertoilemaan edes yhden istunnon ajaksi?
Mutta kyllähän aina voi yrittää. Onhan näitä psykologisia luonnekuvia
esimeriksi Lutherista, Stalinista ja Hitleristä. Varmasti niitä tulee ja
jossakin jo onkin myös esimerkiksi Trumpista Kimistä ja Putinista.
Mieleen tulee, että saattavat olla keskenkasvuisia nuo kaikki tyynni,
ainakin tohtori Frommin diagnoosin mukaan.
"Mitenpä nyt saisi ketään suurvallan päämiestä sohvalle makaamaan tunteistaan kertoilemaan edes yhden istunnon ajaksi?"
VastaaPoistaNäyttävätpä nuo eräät päästelevät "aivopierujaan" ihan päivittäin somen sohvalla. Viisaammat pitävät turpansa kiinni noudattaen periaatetta "hullukin käy viisaasta kunhan on vaiti". Heidän osaltaan voimme säilyttää omaa mielenrauhaa ylläpitävän illuusion, että maailmaa johdetaan rationaalisten - joskin pahojen - mastermindien toimesta.
Tuleehan se hakematta mieleen, vanha viisaus (mukailtuna), että älä turhaan selitä ilkeydellä tai pahantahtoisuudella mitään, mikä selittyy täysin typeryydellä.
Poista"Miksi tuhotaan?"
VastaaPoistaNo siksi, koska luullaan, että tuhottava ei osaa tuhota.
Reuben Fine on 60-luvun alkuvuosina kirjoittanut mainion katsauksen siihen, miten pioneeriajattelija Freudin henkinen perintö lanseerautui ja vähitellen eri tahoilla kehittyi joukoksi eriviritteisiä kolukuntia.
VastaaPoistaSanoisin, että uuden ajan uudet tiedonalat kokivat alusta alkaen sisäisen pirstoutumisen johtuen ihan siitä, että tiedollisen ajattelun uudet premissit eivät itsessään ohjanneet "kartesiolaista silmää" katsomaan yhteen samaan suuntaan. Ja alun alkaenkin ajatustaustaa vakauttava ja kohdistumista fokusoiva katse olivat peri-inhimillisen kaikkea kahtiajakavan, dualistisen ihmismielen tuotosta.
Ei raalitodellisuus tietenkään oikeasti jakaudu kuten luonnontieteiden aitaukset jaettiin, "fysiikkaan" ja "kemiaan", yms. Kunkin tiedonalan omat suureet ja mittayksiköt ovat jopa tuolla alueella, johon kartesiolainen paradigma ja empirismi & positivistinen asenne parhaiten soveltuivat, tullut -- kvanttifysiikan myötä -- mahdollisuuksiensa rajoille.
Reuben Finen teoksessa jo ensimmäisillä sivuilla viitataan tähän tiedonaloja sisäisesti pirstovaan perinteeseen ja todetaan, ettei se psykologiassa yleensä eikä psykoanalyyttisen ajattelun perinteessä tehnyt ollenkaan hyvää. Freudin ajattelu oli tosiaankin pioneerityötä, ja perustavanlaatuisimman virheensä hän teki, kun yritti luonnontieteellisen koulutuksen saaneena tutkijana soveltaa fysiikan alalta lainattuja käsitteitä psyyken toimintojen kuvailuun. Selityksiksi niistä ei elun alkaenkaan ollut.
Monista intressien sunnista antoisimmiksi taisivat jäädä jungilainen ja frommilainnen ajattelutapa -- tai koulukunta, jos halutaan akatemioille ominaista nimitysmekaniikkaa käyttää. Siinä on juuri se mammuttimaista käsiterealistista harhaa tuottava ominaisuus, että koetaan nimeämisen lähtökohta niin realistisen ettei itsekään ymmärretä missä vaiheessa koko ajattelu muuttuu skolastiseksi käsiterealismiksi.
On tavallaan hyvä tai huono vitsi, jos Frommin kirjallisen perinnön haltijat eivät ymmärrä mitä heidän vaalimansa ajattelija sanoi teoksessaan "Olla vai omistaa". -- Se on sellainen kysymys, joka olisi esitettävä tiedon- ja tieteenfilosofisessa raamituksessa, juurikin siksi että ymmärrettäisiin ihminen lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti yhteisöolentona -- esimerkiksi niin, kuin Wittgenstein sen näki -- ettei "yksityistä kieltä" ole olemassa.
Bisnes on bisnestä pojat, mutta ajattelu on sitten ihan toinen juttu.
Huomaan, että omatkin ajatukseni freudilaisuuden tiedollisesti erityislaatuisuudesta -- se ei ole tiedettä siinä mielessä kuin uudet tiedonalat uudella ajalla syntyivät ja eriytyivät, vaan se on paljon laajempi ja syvempi kattaus ihmisen läyttäytymisen ja ajattelun historiaan -- ehkä juuri tässä järjestyksessä ---
että siis omatkin ajatukseni kaipaisivat kirjoitustyötä tiettyjen asemointien sijoittamiseksi kielimaailman lokaatioihin. Minun on tässä tartuttava toimeen ja keskityttävä hakkaamaan tätä huonokunoista näppäimistöäni nyt muutamiksi tunneiksi.
Tuo Aatun hitlerin analysointi on kyllä kaunokirjallisuutena otettuna mielenkiintoista, mutta en ainakaan itse ota sitä minkäänlaisella vakavuudella. Hitler oli pinnan alla itsetuhoinen(romanttiset itsemurhafantasiat, piiloitettu itseviha), mutta hän ei ollut sadisti ja tuskin myöskään mikään koprofagi. Heikkotahtoinen ei taas olisi koskaan päässyt hänen lähtökohdistaan sinne minne hän päätyi. Haavoittunut sisäinen lapsi vaikutti loppuun asti, invalidisoi sielunelämää.
VastaaPoista"Tuhoava ihminen on kehityksessään takertunut nimenomaan anaalivaiheeseen ja häntä kiehtovat sekä kuolema, että ulosteet ja pahat hajut."
VastaaPoistaKuinka selittää kuolemansyytutkija tai roskakuski?
Molemmat tärkeitä yhteiskunnassa ja sen toiminnassa.
Ainahan taipumuksiaan voi käyttää joko hyvään tai pahaan. Minusta kyllä olisi kiinnostavaa tietää, korreloiko anaalinen fiksaatio esim. homoseksualismin muodossa ihan oikeasti tuhoavuuden kanssa.
PoistaKas siinä taitaakin olla tutkimusongelma, jota nykyisissä yliopistoissa ei voi lainkaan edes ottaa tutkittavaksi.
Mutta ellei näin ole, taitaa Frommin spekuluaatioilta murentua pohja.
Roskakuskille ei ollut muita töitä tarjolla ja elää piti. Monetkin ovat missä tahansa ammatissa vain siksi, että sattuivat saamaan kyseisen työn tai muu elämä ohjasi tai pakotti ko. koulutukseen, siten meillä on leipäpappeja, leipäopettajia, leipäroskakuskeja. Kaikki eivät aina voi valita.
PoistaOn ollut Euroopassa myös kuninkaan takapuolen pyyhkijä. Olettaisi talouden vaikuttavan hännystelyyn, ei mielihalun tai mistä sitä tietää?
PoistaRealistisesti nykypäivänä roskakuski toimi on oleellinen, onhan noita artikkeleita kun työ on jätetty tekemättä, kyllä ihmiset ovat sitten huomanneet.
Taitaisi kyllä mennä toisilla samaan kategoriaan kuin sähkö tulee töpselistä, jot toiset eivät vain ymmärrä.
Taitaa olla luojan lahja sellainen ajattelu, pitäisi varmaan itsekin kokeilla.
En usko että anaalisella fiksaatiolla on mitään tekemistä tuhoavuuden kanssa. Kouluampujat eivät käsittääkseni kuulu tähän ryhmään. Kuinka selittää WTC iskut?
PoistaFreudi taisi itse heittää tuon jossain kohtaa romukoppaan.
Tietohan tässä kiinnostavaa juuri olisikin ja ilmeisesti myös mahdollista hankkia.
PoistaMitä roskakuski hommaan tulee, muuan ystäväni, nykyinen sydänkirurgi teki monta kesää niitä töitä ja hankki paljon enemmän kuin nuorena lääkärinä.
Poista