Pentinkulma Espanjassa?

 

Kiimaisen Galician eepos

 

Camilo José Cela, Masurkka kahdelle kuolemalle. Suomentanut Sanna Pernu. Otava 1983, 304 s.

 

Nobelisti, akateemikko Celasta tuli jo hiljattain kirjoitettuakin. Hänestähän tuli myös senaattori ja hän sai perinnöllisen markiisin arvon: Marquesado de Iria Flavia. Cela osallistui Espanjan kansalaissotaan Francon puolella, mutta kehittyi sittemmin tämän hallinnon kriitikoksi.

   Tämä kirja sijoittuu kansalaissotaa edeltävältä ajalta sen jälkeiseen aikaan ja maantieteellisesti Galiciaan, joka on Pyreneiden niemimaan luoteisosassa ja jonka kieli on lähellä portugalia. Itse Cela on kotoisin tältä alueelta, La Coruñasta (nyk. A Coruña

   Celaa on pidetty realistisena kirjailijana, mikä tuntuu hieman yllättävältä ainakin tämän kirjan kohdalla, mutta antaa aiheen pohtia sen mahdollisia yhtäläisyyksiä ja eroja Väinö Linnan ”Pohjantähden” kanssa. Sehän on Suomen kansallisromaani, joka toi kirjoittajalleen tieteen akateemikon arvon ja aseman.

   Galicialainen pentinkulma eroaa olennaisesti suomalaisesta vastineestaan, mikäli sellaisesta voisi edes puhua. Itse asiassa Celan kirja keskittyy yhteen ainoaan paikkaan, ”Sardiinin” huorataloon ja sen työntekijöihin ja asiakkaisiin. Se näyttää olevan yhteisön todellinen sydän ja paikkakunnan tapahtumat käydään sen piirissä läpi moneen kertaan eri ihmisten kertomina.

   Noissa kertomuksissa ja koko elämänenossa on seksuaalisuus ja voipa sanoa seksi täysin keskeinen asia. Tuntuu jopa siltä, etteivät ihmiset muuta teekään kuin harrastavat seksiä ja puhuvat siitä. Naiset ovat asiassa hyvin aktiivisia ja ronskeja eivätkä pidä kynttiläänsä vakan alla, vaan tekevät suoraviivaisti tiettäväksi halunsa ja tarpeensa, joita kyllä riittää.

   Toisaalta huoratalon väki ei suinkaan ole moraalitonta, eikä sieltä noin vain irtoa seksiä pelkällä rahalla. Mikäli jotakuta miestä pidetään lurjuksena, ei hellyyttä heltiä.

   Pentinkulman keskuspaikkaa on vaikea yksilöidä, sellaista ei kai olekaan. Jokainen talo on oma valtakuntansa ja suuremmat tapaamiset ovat harvinaisia. Olisi mahdotonta kuvitella bordellia siihen yhteisöön ja seksuaalisuus tuntuu muutenkin näyttelevän aika toissijaista osaa hämäläisessä kylässä. Taustalla se vaikuttaa vahvastikin, mutta kovin vähän se on julkisesti esillä.

   Entäpä sitten uskonto ja papit? Rovasti Salpakari on edistysmielinen hissukka ja vaimon tohvelin alla, mutta molemmat ovat hyvin säädyllisiä ja huoraava rovasti olisi todellinen kauhistus. Sellaista ei edes kukaan hänen arvostelijansa kai kehtaisi oikeasti kuvitella.

   Celan kirjassa sen sijaan nuo selibaatissa elävät papit ovat varsinaisia huoraajia ja toinen kuvataan muutenkin niin sanotusti juurevaksi hahmoksi: hän on kuuluisa siitä, että hän piereskelee lakkaamatta.

    Toki ”pitkiä, kimeitä pieruja” pääsee Galiciassa itse kultakin niin kiriassa, kuin tietysti todellisuudessakin, se on jopa tapa kommunikoida. Pentinkulman väen osalta asiaa ei kuitenkaan kuvata, syystä tai toisesta.

   Pentinkulman sisällissota on luokkasotaa ja rintama rakentuu yhteiskunnallisen aseman mukaan. Galicialaisesa kylässä tällä asialla ei sen sijaan tunnu olevan mitään merkitystä, olennaisia ovat ihmissuhteet, jotka rakentuvat muiden asioiden, ennen muuta seksin varaan.

   Itse asiassa Celan henkilöillä ei tosiaankaan tunnu olevan elämässä muuta tärkeää toimialaa tai edes muita mielenkiinnon kohteita kuin  seksi, paitsi tapettujen henkilöiden puolesta kostaminen.

   Erityisesti pari tapettua nousee yli muiden ja niiden kunniaksi ja vain silloin huoratalon hanuristi suostuu soittamaan tietyn masurkan. Toinen kuollut on muuan uljas nuori mies, jonka joku mauri ampui takaapäin Ceutan sodassa juuri kuin hän oli runkkaamassa viikunapuun alla ja kuvitteli mielessään morsiamensa ihanuuksia.

   Toinen ammuttiin sisällissodan aikana, ties mistä syystä ja hänen kuolemansa kostetaan usuttamalla tappajakoirat hänen kimppuunsa. Haitarinsoittaja saa siitä innoituksen soittaa masurkkaa koko päivän.

   Vuorilla vallitsee koston laki. Jokainen surma kostetaan ennemmin tai myöhemmin. Se saattaa tapahtua jopa kuoleman jälkeen, eräs vaimo kaivaa murhatun miehensä tappajan haudastaan ja syöttää ruumiin sioille. Niistä tehdään sitten ruokaa, jota vaimo tarjoaa suvullekin.

   No, välillä tulee mieleen, ettei kaikki tässä kirjassa taida oikein mahtua realismin otsikon alle. Ei kai tuollaista Galiciassakaan oikeasti tapahtunut. Peninkulmalla se ainakaan ei olisi kuviteltavissa edes puheissa. Ehkä ei oikeasti Gaiciassakaan. Itse asiassa kirja ehkä haluaakin olla vain sarja ihmisten puheiden ja kuvitelmien kirjauksia.

   Nuo puheet ovat usein fantastisia ja niissä näkyy myös valistuksen puute. Kukaan ei näytä käyneen pentinkulmalaisen tason kansakoulua. Joitakin kirjanoppineita on, mutta taikausko hyväksytään ainakin puoliksi.

   Hämeestä ei Celan kylän kulttuurille löydy vastinetta, mutta ehkäpä hieman sen suuntainen alue Suomessa voisi löytyä pohjoisesta? Pidän selvänä, että kaamoksen maassa seksillä on selvästi suurempi rooli myös arkielämässä ja julkisessa puheessa kuin etelässä.

   Celan romaani ”Mehiläispesä” oli aluksi vuonna 1951 julkaistava Argentiinassa, vaikka siinä seksuaalista ainesta oli vain nimeksi. Tämän nyt käsillä olevan, vuonna 1983 ilmestyneen kirjan loputon seksipuhe osoittaa kulttuurivallankumouksen olleen Espanjasakin perusteellinen.

   Vastaava kehityshän meilläkin tapahtui ja Väinö Linna oli tässäkin asiassa uranuurtaja. Hän kirjoitti tuhmia sanoja jo ”Tuntemattomassa” vuonna 1954. ”Pohjantähteä” pidettiin jo kohtuuttoman härskinä kansanelämän kuvauksena. Mahtoiko se enää olla edes realistinen?

   Miten lienee. Tämä Celan kirja joka tapauksessa kuvaa aivan toisenlaista maailmaa. Siihen verrattuna ”Pohjantähti” edustaa jo puritaanis-ihanteellista kansankuvausta, jossa seksuaalisuus on painettu äärimmäiseen nurkkaan.