Takaisin lähtöruutuun

 

Keskiaikaan palaaminen

 

     Aina kun sanoo sanan ”keskiaika” aiheuttaa se joillakin selkäydinreaktion, joka panee heidät suorastaan moraalisesti närkästymään ja todistelemaan, ettei se mikään huono aikakausi ollut. Noitaprosessitkin kuuluvat lähinnä ns. uuteen aikaan ja keskiajallahan elettiinkin aika hyvin, kun se kuuluisa pieni jääkausi ei vielä ollut tullut.

     No, keskiajassa on ainakin se hyvä puoli, että se, kuten muutkin aikakaudet tekivät aikanaan itsestään lopun. Vuosituhannen pituinen ajanjakso alkoi pikkuhiljaa päästä eroon tylsästä pysähtyneisyydestään, maanviljelyksen tuottavuus lisääntyi ja kaupunkeja syntyi. Kapitalistinen tutanto ja jopa globaali talous saivat alkunsa.

     Se pimeä kausi, joka lännessä alkoi kansainvaellusten jälkeen, oli myöhäiskeskiajalla jo taaksejäänyttä elämää. Jos Rooman valtakunnan kukoistuskauden ihminen olisi silloin herännyt henkiin, hänellä olisi jo riittänyt ihmettelyn ja ihastelunkin aihetta. Valtavat goottilaiset katedraalit ja  skolastinen filosofia eivät olleet enää halveksittavia asioita.

     Mutta pahimmillaan keskiaika oli ollut sekä materiaalisen kulttuurin osalta primitiivistä ja yhteiskunnallisesti ja intellektuaalisesti matalatasoista. Kuten muuan nykyaikainen kirjoittaja maalaili: mitä olisi mahtanut valistunut Jeesuksen ajan roomalainen sanoa, jos hänet siirrettäisiin tuhat vuotta eteenpäin ajassa ja hän saisi katsella, mitä maailmasta oli tuossa ajassa tullut.

     Sokki olisi ollut täydellinen: missä ovatkaan komeat kaupungit leveine katuineen ja tavernoineen, vesijohtoineen ja kylpylöineen, teattereineen ja forumeineen? Niitähän oli ollut maailma täynnä Britanniasta Eufratille!

     Tuhannen vuoden kehityksen tuloksena jäljellä olikin vain ahtaita, asukkaiden virtsalle ja ulosteille haisevia loukkoja, joita asukkaat jostakin syystä kutsuivat ”kaupungeiksi”. Hienostuneiden patriisien sijasta parempaa väkeäkin edustivat vain pesemättömät barbaarit, jotka asuivat synkissä, nokiseinäisissä kivilinnoissa.

     Missä oli kukoistava kauppa? Missä kirjastot? Missä järjestys ja rauha? Mitä olivat nuo ristiä kantavat ääliöt mustissa kaavuissaan ja nuo synkät rakennukset, jotka parodioivat entisiä valoisia temppeleitä? Miksi nuo mustakaapuiset ääliöt puhuivat uskomattoman kurjaa latinaa? Missä olivat filosofit ja kaunopuhujat, missä maantiede ja astronomia?

     Siinäpä sen mullistuksen kuva, joka oli ns. sivistynyttä maailmaa kohdannut puolentoista vuosituhatta sitten. Tuon kuvan esittäjä on noita venäläisiä hörhöjä, nimimerkki Maksim Kalašnikov, jonka poliittiset mielipiteet eivät kuitenkaan nyt tässä ole elevantteja.

     Oleellista keskiajan jälkeisessä kehityksessä oli niin sanottujen tuotantotavan ja tuotantosuhteiden muuttuminen. Marx selitti urhoollisesti siirtymisen feodalismiin olleen jonkinlainen askel eteenpäin ja merkinneen eräänlaista vallankumousta. Siinä jo käsitteet venyivät ja paukkuivat, mutta kukapa estää yrittämästä. Ainakaan vielä taannoin se ei ollut tapana.

     Keskiaikainen elämä ja ajattelu oli oleellisesti toisenlaista kuin moderni. Ihan lyhyesti sanoen siinä voimme todeta yhteisön ylivertaisen vaikutuksen, muun muassa suvun ja klaanin herruuden yksilöön nähden.

      Myös kunnialla oli keskiaikaisessa yhteiskunnassa aivan primäärinen merkitys, kuten opimme vaikkapa Pentti Renvalllin teoksesta ”Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskäsitystensä valossa”. Voimme lähteä siitä, että Soumen maaseudulla 1500-luku oli yhä aidosti keskiaikaista.

     Näin oli asia Venäjälläkin. Kun ruhtinas Andrei Kurbski hylkäsi herransa ja syytti tätä -Herran voideltua- epäkrisitllisyydestä, vastasi Iivana näin: Jos olet niin vanhurskas ja oikeudenmukainen…miksi olet pelännyt viattoman kuolemaa?...se on Jumalan tahto- tekee hyvää kärsiä. Jos olet niin hurskas… miksi et anna itsellesi lupaa ottaa kärsimystä minulta, vastahakoiselta mestariltasi ja siten periä elämän kruunu?

     Kurbski teki siis synnin, kun kieltäytyi antautumasta esivaltansa kidutettavaksi. Individualismilla ei ollut mitään sijaa keskiaikaisessa ajattelussa.

     Siitä lähtien maailma on perusteellisesti muuttunut. Toki muutos alkoi jo myöhäiskeskiajalla, mutta se pääsi hurjaan vauhtiin idustrialiskin myötä. Marx ja Engels julkaisivat vuonna 1848 ”Kommunistisen (puolueen) manifestin”, jossa uuden tuotantotavan mullistava merkitys koko yhteiskunnalle ja maailmalle oli nerokkaasti oivallettu.

     Se, että samat miehet sitten tekivät aivan virheellisiä johtopäätöksiä oivalluksistaan ja antoivat aseet käteen historian pahimmille tyranneille, oli taas toinen juttu. ”Manifestin” visio oli pääpiirteissään oikea: kapitalismin synty hajotti kaiken vanhan, jopa perhettä myöten:

Porvaristo on esittänyt historiassa mitä kumouksellisinta osaa. Porvaristo, missä se on päässyt valtaan, on hävittänyt kaikki feodaaliset, patriarkaaliset, idylliset suhteet. Se on säälimättömästi repinyt rikki feodaaliajan kirjavat siteet, jotka olivat sitoneet ihmisen hänen "luonnolliseen esimieheensä", eikä ole jättänyt ihmisten välille mitään muuta sidettä kuin alastoman edun, tunteettoman "käteismaksun…

 Se on sanalla sanoen asettanut uskonnollisten ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston tilalle avoimen, häpeämättömän, suoran ja raa’an riiston.

Porvaristo on riisunut pyhyydenloisteen kaikilta toimilta, joita tähän asti on pidetty kunnianarvoisina ja joihin on suhtauduttu pelonsekaisella hartaalla kunnioituksella. Lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen se on muuttanut maksusta työskenteleviksi palkkatyöläisikseen.

Porvaristo on repinyt perhesuhteelta sen liikuttavan tunnelmallisen verhon ja typistänyt sen pelkäksi rahasuhteeksi…

     No, hieman mutkia suoriksi, mutta meneillään olevan aikakauden vaihtumisen perusteet ja dynamiikan tuo pamfletti hahmotteli melkoisella terävänäköisyydellä.

     Ranskalaisten annalistien piirissä on puhuttu siitä, että ”pitkä keskiaika” olisi Ranskassa päättynyt vasta joskus 1930-luvulla. Aina siihen saakka sielläkin oli uskonnollisuudella ollut vankka asema, kaikesta kolmannen tasavallan kuuluisasta laicitésta huolimatta.

     Samaan aikaan modernisaatio oli hajottanut vanha yhteiskunnan ja tuhonnut sen rakenteet. Prosessi tosin jatkui vielä myöhemmin, kun pientaloudet vetelivät viimeisiään toisen maailmansodan jälkeen ja ranskalaiset järjestivät yhä uudelleen jo perinteeksi tulleita mellakoitaan.

     Mutta eihän kehityksen suuntaa muuttaa voinut.

     Ja nyt sitten olemme ilmeisesti palaamassa valistuksen ja uskonpuhdistuksen harharetkeltä takaisin keskiaikaan, sikäli kuin takaisin palaamisesta voi tällaisessa yhteydessä puhua. Kehitys on pikemmin spiraalin muotoista eikä se aina suuntaudu ”ylöspäin”.

     Länsimaiden kehitys on ehkä käynyt jo siinä huipussaan, johon se kykeni nousemaan historiallisen perintönsä voimin. Niiden asema maailmassa on nyt kiistatta hiipumassa ja niiden kulttuurin arvovalta on romahtanut kaikkialla maailmassa, ei vähiten niiden itsensä piirissä.

     Uutta keskiaikaa on ennusteltu ainakin noin sata vuotta, tarkoittaen kulttuurista taantumaa, jonka vuoksi koko entinen arvomaailma ja yhteiskunta muuttuvat perusteellisesti ja nimenomaan primitiivisempään suuntaan.

     Nyt on historian näyttämölle taas astumassa ja jo astunutkin uusi barbaari. Kyseessä on rappion tuote, joka on paljon kauheampi kuin se barbaari, joka aikoinaan pyrki kohti valoa ja sinne työn ja taistelun kautta pääsikin.

    Toisin kuin alkuperäinen barbaari, joka koko ajan oppi uutta, ei uusi kykene mitään oppimaan. Kyseessä on ”hirveä degradaation koe, joka suoritetaan ihmiskunnalla. Kaikesta todella inhimillisestä on tulossa marginaalista. Sen sijaan kaikki iljettävä, patologinen, idioottimainen ja mätä on julistettu normiksi”, tuo aiemmin jo siteerattu kirjoittaja toteaa.

     Aitoa keskiaikaa edustaa tänä päivänä islamilainen maailma, joka elää 1400-luvukua ihan virallisestikin. Sen vallitessa perhe, suku ja uskonto, kunnia ja muu irrationaalis-kollektivistinen aines ovat keskeisiä yhteiskunnassa ja ajattelussa. ”Aatteet” ja ajattelu ovat tarpeettomia, kuten jo kirjojen julkaisemisen määrästä voi todeta. Oppineisuuden huippu on Koraanin oppiminen ulkoa.

     Kun länsimaat tyhjenevät alkuperäisväestöstä ja täyttyvät muslimeilla, on paluu keskiaikaan jo tapahtunut. Siihen kuluu vain muutamia kymmeniä vuosia. Jo 20-30 prosenttia tuota uutta ainesta muuttaa varmasti ja peruuttamattomasti koko yhteisön luonteen.

     Suuntaus on hyvin selvä ja näkyy kulttuurisesti vaikkapa siitä, että samaan aikaan kun kristinuskoon länsimaissa (vaikkakaan ei Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa) suhtaudutaan avoimen ja demonstratiivisen halveksivasti, herättää islam kunnioitusta myös ateisteissa, jotka sen mukaan ovat pakanoista pahimpia ja ehdottomasti helvetin tuleen tuomittuja.

      Toki moni kapitalistikin jo toistasataa vuotta sitten ihasteli marxilaisuutta ja rahoitti kommunisteja. En näe asiaa mitenkään kummallisena. Kun oma ideologia on muuttunut irrelevantiksi ja tarpeettomaksi se hylätään väistämättä.

     Tähän saakka kehityksen suunta on mielestäni niin ilmeinen, ettei se kaipaa mitään erityistä perustelua, tuskinpa edes kommentteja. Muuan kiinnostava uutuus on kuitenkin nyt ilmaantunut maailmaan ja sillä lienee tätä prosessia kiihdyttävä vaikutus.

     Tarkoitan tekoälyä. Pidän hyvin todennäköisenä, että ihmisten halu irtaantua omasta ajattelusta on jo nyt kehittynyt paljon siitä, mitä se oli vielä puoli vuosisataa sitten. Sen ajan muistan hyvin.

     Silloin omaa älyä ja järkeä oli kuitenkin vielä mahdollista ja jopa pakko käyttää aina silloin tällöin. Näyttää siltä, että tekoäly tekee koko asian lopullisesti tarpeettomaksi. Se alkaa pian määrätä uustotalitaarisen yhteiskuntamme kaikkia tasoja ja myös valvoa, että sitä totellaan.

     Aldous Huxleyn dystopiassa (ks. Vihavainen: Haun huxleyn maailma tulokset

 ) oli säilynyt jonkinlainen saareke, jossa villi-ihmisillä oli hallussaan Shakespearen teokset, jotka tietenkin olivat ankarasti kiellettyjä ns. sivistyneessä maailmassa.

     Sopii kysyä, miten monta vuosikymmentä kuluu enää siihen, että esimerkiksi Raamatun siteeraaminen myös yksityisissä tilaisuuksissa ja jopa perhepiirissä tulee rangaistavaksi.

Ken elää, hän näkee.