perjantai 17. huhtikuuta 2026

 

Nuoruus, vanhuus ja kauneus

 

     Kenellekään ei liene salaisuus, että ihmiskunta ja sen alaryhmät käyttäytyvät laumaeläinten tapaan myös yksilön kauneutta/komeutta tai muuta puoleensavetävyyttä/luotaan työntävyyttä koskevissa arvostelmissaan. Hyvin nopeasti saatetaan vaihtaa palvonnan kohteina olevia ”idoleita”.

     Kuitenkin voisi kuvitella, että esimerkiksi seksuaalisen vetovoiman perustekijät ovat syvällä geeneissä myös ihmisillä, kuten ne ovat muillakin elollisilla.

     Ehkä näin sentään onkin. Miehen hormoonit panevat hyrräämään ne naiselle tyypilliset asiat, jotka erottavat hänet omasta sukupuolesta: leveämpi takamus, esille työntyvät rinnat, rasvakudoksen kertyminen reisiin, sirompi kasvojen muoto ja jopa pitkä tukka.

     Asiaan kuuluu, että ihmisellä on kyky tehdä hyvin hienostuneita kokonaisarvioita myös sukupuoliominaisuuksista ja niiden tahallinen korostaminen karikatyyreiksi tuottaa vain vastenmielisiä tuloksia. Asiasta voi varmistua avaamalla lähimmän pornosivuston.

     Topatut tötteröhuulet ja silikonirinnat tai pakarat ovat suurella todennäköisyydellä rumia, vaikka katsojan silmässä oleva kauneus perustuu suurelta osin biologisiin perusasioihin. Sama pitänee paikkansa bodarien keinotekoisista kaikkialle kehoon rakennettujen kuhmuroiden kokoelmasta, joista ”sixpack” näyttää jo saaneen kulttiaseman. Ei maailmassa ole sellaisia edes kuvattu ennen 1900-luvun jälkipuoliskoa.

     Antiikin kreikkalaisten kauneusihannetta palvottiin täydellisyyden perikuvana vielä renessanssista toiseen maailmansotaan. Kyseessä oli harmoninen, terveen ja nuoren näköinen vartalo ja solakat jäsenet.

     Vasta sodan jälkeen ja lähinnä 1960-luvulta alkaen on syntynyt valtavaksi paisunut kehojen uudelleenrakennusteollisuus, joka pyrkii maksimaaliseen kokoon eikä sopusuhtaisuuteen ja johon paradoksaalisesti liittyy tarpeettomimpienkin lihasten paisuttaminen ja rasvakerroksen hävittäminen. Sellainen ruumis ei olisi edes kauaa kestänyt muinaisen elämän rasituksia.

     Joku Praksiteleen urheilija ei kelpaisi lainkaan nykyajan komeuskilpailuihin eikä Milon Venus eli Meloksen Afrodite pääsisi missikisoissa keräilyeriä pitemmälle.

     On syytä kysyä, miten tämä on mahdollista? Onko julkisuuden päivästä toiseen tarjoilema ja alituisesti muuttuva ”kauneuihanne” todella läheisessä kosketuksessa ihmisten todellisten arvostusten kanssa, vai onko kyseessä vain valheellinen ja tarkoin harkittu muoti, sosiaalinen konstruktio, jolle laumasieluinen yleisö pitää välttämättömänä osoittaa tai ihailuaan.

     Vielä muutama vuosi sitten ”naisihanteena” tarjottiin kaikkialla luurankomaista vartaloa, josta puuttuivat kokonaan naiselliset sulot. Tällä ilmeisesti saatiin aikaan se, että miljoonat ja taas miljoonat naiset käyttivät loputtomia ponnistuksia ja miljardien rahasummia muokatakseen itsestään ”poikia, joilla on rinnat”, kuten Tom Wolfe asian ilmaisi.

     Naisellisiin sukupuolitunnuksiin, jotka aidosti vetävä puoleensa vastakkaista sukupuolta, kuuluu kuitenkin melko huomattava rasvan määrä, joka sijoittuu tietyllä tavalla, kuten yllä mainittiin.

     Jokaisella naisen näköisellä feminiinillä riittää kosijoita, joista ihminen lajityypillisesti valitsee vain yhden kerrallaan. Useimpien lajien koiraat joutuvat yleensä kilpailuun ja jopa tappeluun siitä, kuka saa tämän armon ja kuka ei. Ihminen ei ole tässä poikkeus.

     Koska naisella on biologisen valitsijan rooli, mikä on koko lajinkehityksen avain, on hänen arvionsa kosijoiden haluttavuudesta koko evoluution keskeinen asia. Alfanaaraat valitsevat alfauroksia, jotka taas kaiketi näyttävät mahdollisimman päteviltä elättäjiltä tuleville jälkeläisille.

     Toki kilpailu ei tähän alfaporukkaan rajoitu, vaan sitä käydään kaikilla populaation tasoilla ja tuloksena on lajinkehitys eli muuttuminen johonkin suuntaan. Olisi karkea virhe kuvitella, että ihmislaji tai mikään muukaan laji olisi yhtäkkiä lopettanut kehityksensä eikä tästä enää muuksi muuttuisi.

     Kuten melko tuoreessa Tiede-lehdessä kerrotaan, muutosta on havaittavisssa jopa melko lyhyelläkin aikavälillä. Esimerkiksi ihmisten pituus on kasvanut, ei vain siksi, että kasvuolosuhteet ovat parantuneet, vaan myös siksi, että naiset suosivat pitkiä miehiä.

     Myös aivojen koko on hieman pienentynyt, minkä kutenkaan ei ole katsottu selittävän ihmiskunnan tyhmenemistä, ns. Lynn-efektiä, joka myös on selkeästi mitattavissa.

     Vielä 1960-luulla kannettiin maailmassa yleisesti huolta ihmislajin biologisesta tulevaisuudesta (ks. Vihavainen: Haun medawar tulokset ), mutta nyttemmin koko asia on tullut ainakin joukkoviestinnässä tabuksi. Tiede-lehden tapaiset julkaisut sentään vielä pystyvät sen mainitsemaan. En kuitenkaan suosittelisi sen esille ottamista eduskunnassa.

     Kuten alussa mainittiin, ihmisyksilön haluttavuus eli markkina-arvo pariutumisiässä on koko lajinkehityksen kannalta keskeinen asia ja merkitsee erittäin paljon myös yksilön omalle tulevaisuudelle. Onkin selvää, että siihen myös panostetaan paljon.

     Pariutumisiän jälkeen sukupuolelle ominaisten houkuttelevien ominaisuuksien merkitys laskee ja biologian kannalta se häviää lisääntymiskyvyn myötä kokonaan. Tämä tarkoitti aikoinaan siirtymistä uuteen, vanhuuden vaiheeseen, joka merkitsi myös nousemista arvostuksen hierarkiassa

     Nykymaailmassa, nuoruus on jostakin syystä noussut suurimman arvostuksen kohteeksi ja tämä on aiheuttanut sen, että nuoruutta imitoidaan kaikin keinoin ja vanhuutta kieltäydytään yksinkertaisesti tunnustamasta.

     Vielä melko äskettäin vanhuuteen liittyi lähes väistämättä myös sairaalloisuus, joka antoi leimansa lähes jokaiselle ikäihmiselle. Nykyään tätä on kyetty välttämään ja korjaamaan monilla keinoilla ja erilaiset nuorennusmenetelmät ovat kaikkialla miljardibisnes.

     Tämä on toki erinomaista, sillä elämänlaadun pitäminen hyvällä tasolla aina kuolemaan saakka on utilitaristisen filosofiamme näkökulmasta varmasti yksi tavoiteltavimpia asioita.

     Yhä vanhemmiksi elävät ikäihmiset ovat itse asiassa aikamme uusi tunnus ja yhä keskeisempi poliittinen ja taloudellinen voimatekijä. Jopa seksuaalisuus, joka ennen loppui jo viidenkympin tienoilla, jatkuu yhä useammin haudan partaalle saakka uusien rohtojen ansiosta.

     Kun näin on, ei ole yllättävää, että myös sukupuolista houkuttelevuutta pyritään ylläpitämään ja lisäämään loputtomasti.

     Tuloksena on yhä useammin karikatyyrejä, jollaisiksi ihmisillä on muutenkin taipumus iän mukana muuttua. Alun perin luonto on lisääntymisiän jälkeen antanut sukupuolitunnusmerkkien kuihtua, mikä on ollut merkkinä siitä, ettei näihin enää kannata tuhlata ruutia.

     Uusi uljas maailma on sen sijaan löytänyt tästäkin niin sanotun markkinaraon. Loputon nuoruus on ihanteena uusi ilmiö, joka kukaties on alkanut vasta näiden nuoruudessaan niin sanotun kulttuurivallankumouksen kokeneiden suurten ikäluokkien myötä.

     Mikäli näin on, sitä ei kannata edes etsiä länsimaiden ulkopuolelta ja minusta todella näyttää siltä, että näin on. En tunne esimerkiksi Japanin tai Kiinan tilannetta tässä suhteessa.

    Ulkopuoliselle tulee joka tapauksessa se kuva, että siellä vanhuuteen suhtaudutaan arvostavasti eikä sitä pyritä millään taoin kieltämään, vaikka esimerkiksi Japanissa vanhusten suuri osuus väestöstä on suuri taloudellinen ongelma.

1 kommentti:

  1. "hänen arvionsa kosijoiden haluttavuudesta koko evoluution keskeinen asia. Alfanaaraat valitsevat alfauroksia, jotka taas kaiketi näyttävät mahdollisimman päteviltä elättäjiltä tuleville jälkeläisille.

    Toki kilpailu ei tähän alfaporukkaan rajoitu, vaan sitä käydään kaikilla populaation tasoilla ja tuloksena on lajinkehitys eli muuttuminen johonkin suuntaan. "

    Olen miettinyt miten ihmislajin kehitykseen on vaikuttanut se varsin varhainen ilmiö, että naaraan isät ovat voineet naittaa tyttärensä parhaaksi katsomilleen uroksille ja tässä harkinnassa on voinut olla määräävänä tekijänä isän tai koko suvun intressi. Tämä on voinut johtaa päätymiseen isän ikäiseen puolisoon, jonka biologiset ominaisuudet eivät enää olleet priima. Habsburgien espanjalaisen haaran loppu on ollut hyvä esimerkki tuon ongelmallisuudesta.

    Toisaalta en tiedä, onko suvun jatkaminen nuoren tytön vaihtelevien tunteiden perusteet mahdollisimman optimaalinen malli.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.