Turun palo

 

Suomen suurin katastrofi

 

Hannu Salmi, Åbo i lågor. Minnen från brandem 1827. Översättning: Tobias Pettersson. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors. Appel Förlag, Stockholm 2025. 232 s.

 

     Vasta kirjan luettuani hoksasin, että sehän olikin jo alun perin ilmestynyt suomeksi vuonna 2022 nimellä ”Tunteiden palo. Turku liekeissä”.

     Yleensähän kirja aina kannattaa lukea alkukielellä, mutta tässä tapauksessa alkukieli sen useissa lainauksissa on joka tapauksessa ruotsi, mikä osaltaan puoltaa sitä, että tulin käyttäneeksi aikoinaan suurella vaivalla hankkimaani ruotsin taitoa. Tuntuisikin kovin typerältä olla sitä ylläpitämättä.

     Joka tapauksessa kirjoittaja on Turun yliopiston kulttuurihistorian professori, jolle kirjan teema on ollut läheinen lapsesta saakka.

     Kyseessähän oli äkillinen katastrofi, joka antoi kohtalokkaan iskun koko maamme historialle ja erityisesti tieteelle tuhotessaan Turun vanhan Akatemian kirjaston ja arkiston sekä monia ainutlaatuisia kokoelmia. Yliopisto siirrettiin heti palon jälkeen Helsinkiin, jonne pääkaupunkikin oli jo siirretty.

     Tässä asiassa kirjoittaja katsoo aiheelliseksi korjata Wibugs Wochenblattia, joka kertoi Turun olleen vuosisatojen ajan Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki. Itse asiassahan se oli ollut sitä vain siitä lähtien, kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan ja sai oman keskushallinnon. Sitä ennen se oli ollut vailla pääkaupunkia.

     Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän on tässä pikemminkin syytä kunnioittaa aikalaisikäsitystä, kuin tätä toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä legalistista meemiä, jonka mukaan koko Suomea ei olisi ollut olemassa ennen vuotta 1809. Kyllä sillä oli oma identiteetti ja suuriruhtinaskunnan titteli, vaikka se ei muodostanutkaan itsenäistä hallintoaluetta.

     Mutta tämä nyt on detalji. Kirjoittaja ei pelkästään kuvaa muistoja, kuten ruotsinkielisen laitoksen titteli edellyttäisi, vaan on käyttänyt asianmukaisesti myös aikalaislähteitä ja luonut sangen kiinnostavan kuvan katastrofista ja sen vaikutuksesta ihmisten mieliin. Itse hän kertoo lähestyvänsä asiaa tunteiden näkökulmasta, joka sekin on hiukan turhaa vähättelyä.

     Katastrofihan siis oli maamme historian suurin yhtäkkinen onnettomuus, ellei sellaiseksi lasketa esimerkiksi Napuen taistelua, joka vaati kerralla enemmän ihmisuhreja kuin mikään toinen tähänastinen tapahtuma. Mutta jokainen ihminen kuolee aina ja uusia syntyy tilalle.

     Joka tapauksessa Turun palo oli ensimmäinen sellainen  tapahtuma, josta tuli globaalisti levinnyt Suomea koskeva uutinen. Siitä kirjoitettiin, paitsi eurooppalaisissa lehdissä, myös Amerikasa ja aina Tasmaniassa asti ja sana ”Finland” tai ainakin ”Abo” tulivat tutuksi kaikissa valistuneissa piireissä, joissa lehtiä seurattiin.

     Tuli pääsi valloilleen kauppias Hellmanin navetan katolla Turun Aninkaisten mäellä tuntemattomasta syystä. Luultavimmin kyseessä oli kipinä, joka tuli jonkun naapuritalon piipusta ja tarttui rutikuiviin kattotuohiin ja sieltä heiniin. Kesä oli ollut hyvin kuuma.

     Vaikka tuli syttyi mäellä, se levisi nopeasti sieltä alas ja poltti kolme neljännestä koko kaupungin taloista, mukaan lukien Akatemian ja Tuomiokirkon rakennukset. Vasta rakennettu observatorio ja uusi Seurahuone säästyivät. 13000 asukkaasta kotinsa menetti 11000 henkeä.

     Tulipalon pilvi näkyi jopa satojen kilometrien päähän ja nuori Sakari Topeliuskin sai nähdä sen Uudestakaarlepyystä käsin. Palo alkoi tyynenä iltana, joka näyttää olleen vain myrskyn silmässä aina olevaa tyyntä ja puolelta öin raivosi jo tulimyrsky, jossa sekä palon kuumuus että kova luoteistuuli täydensivät toistensa vaikutusta.

     Vaikka kaupungin kortteleilla oli omat palovastaavat ja kaikkien talojen tuli säilyttää sammutusvettä tynnyreissä, ei sammuttaminen onnistunut, vaan palo siirtyi vauhdilla jopa Aurajoen yli.

      Puolenkymmentä palokuntaa ja venäläinen varuskunta tekivät parhaansa, mutta pelastajat onnistuivat korkeintaan pelastamaan joitakin merkittävämpiä esineitä, muun muassa professori Sahlbergin hyönteiskokoelman.

     Kuten mainittiin, Turun palosta tuli maailmanluokan uutinen ja katastrofin uhreille kerättiin apua monissa maissa. Erityisen paljon sitä saatiin Venäjältä ja myös keisarillinen hovi ja itse keisari henkilökohtaisesti osallistuivat avustamiseen. Lontoossakin saatiin kokoon suhteellisen suuri summa, ja Akatemian kirjastoa varten kerättiin englanninkielisiä kirjoja

     Tarina sinänsä on palon syntyä selittävä kertomus. Palon todettiin alkaneen sekatavarakauppias Hellmanin taloista ja jo heti alkuvaiheessa syntyi versio, jonka mukaan palo olisi syttynyt huolimattomasta tulen käsittelystä talia sulatettaessa. Tämä tarina siirtyi heti kenraalikuvernöörin raportin mukana Pietariin ja kansainväliseen lehdistöön.

     Palon syntyä tutkittiin perusteellisesti heti sen jälkeen ja kaikkia silminnäkijöitä kuulusteltiin Tutun kämnerinoikeudessa. Ilmeni, että vastoin kaikkialle levinneitä huhuja ei Hellmanin talossa ollut lainkaan sulatettu talia eikä myöskään säilytetty sellaista palavaa materiaalia kuin öljyä ja tervaa.

     Kämnerinoikeuden tuomio ei kuitenkaan kyennyt kilpailemaan villien huhujen kanssa eikä sitä edes yritetty tuoda esille ajan lehdistössä. Paljon vaikutusvaltaisempi oli Topeliuksen Maamme-kirjassaan esittämä versio siitä, miten ”teurastaja Hellmanin” huolimaton ja uneksiva piikatyttö oli tahoimattaan ollut koko onnettomuuden aiheuttaja. Hellman muuttui luontevasti teurastajaksi, koska tarinaan liittyi talin sulattaminen.

    Jo 1900-luvun alkupuolella asian todellinen tila selvitettiin ja kerrottiin perusteellisesti myös aihetta koskevassa väitöskirjassa, joka ilmestyi sata vuotta palon jälkeen. Hellmanin piian talinsulatus oli kuitenkin niin sitkeä huhu, että muistan sen vielä itsekin oppineeni ja vasta tämän kirjan lukeminen vakuutti minut siitä, ettei se pitänyt paikkaansa.

     Turun onnettomien asukkaiden saama tuki oli hyvin merkittävää, kuten kirjoittaja toteaa ja kaupunki kasvoi ennalleen ja kehittyi edelleen parin vuosikymmenen kuluessa. Entistä asemaansa Suomen kulttuurin kehtona ja todellisena pääkaupunkina se ei koskaan saanut takaisin.

     Turun Akatemia jatkoi elämäänsä Helsingissä keisarillisena Aleksanterin yliopistona, uudessa pääkaupungissa, jonne hallintokin jo oli siirtynyt. Helsinkiin määrättiin heti rakennettavaksi myös uusi observatorio ja yliopiston resursseja lisättiin.

     Suuret kirjalahjoitukset muun muassa Venäjältä paikkasivat osaltaan yliopiston kärsimän katastrofin vaikutuksia, mutta nousukasmainen uusi Helsinki uutena pääkaupunkina Viaporin linnoituksen kupeessa oli luonteeltaan aivan muuta kuin Turku.

     Uuden tyyliseksi muuttui Turkukin palon jälkeen ja sen asemakaavaa oli nyt hyvä nykyaikaistaa ja katuja leventää. Keskiajan leimaa sieltäkin oli jo vaikea löytää.