Arvojen ja normien muutostrendit

 

Haluttomien koalitio ja maahanmuutto

 

      Tunnettu World Wide Surveyn nimellä tunnettu maailmalaajuinen arvoja ja normeja koskeva tutkimus on vienyt siihen johtopäätökseen, että koko maailmassa tukevat ennen pitkää vallitseviksi sellaiset rationaalisuuteen ja itsetoteutukseen liittyvät arvot, kuin länsimaissakin (ks. Vihavainen: Haun arvojen maailmankartta tulokset).

     Koko maailma on sen mukaan tulossa yhä sekulaarimmaksi, suvaitsevaisemmaksi, yksilöllisemmäksi ja rationaalisemmaksi. Tässä kehityksessä Ruotsi on koko maailman johtava maa, ja kaikkien kohtalo on tulla sen kaltaisiksi. Me Suomessa jo lähes olemmekin.

     Kehitys näyttää johtuvan siitä laajemmasta ilmiöstä, jota nimitämme modernisaatioksi ja joka vaikuttaa yhteiskuntaan kaikkialla melko samaan tapaan.

     Lisääntynyt työnjako, naisen astuminen kodista yhteiskuntaelämään, alentuva syntyvyys, lisääntyvä koulutus ja nouseva elintaso ja sen tavoittelu muodostuvat rationaalisen käyttäytymisen vankaksi perustaksi, joka murtaa uskonnon, sukujen ja klaaninen, traditioiden, nurkkakuntaisuuden ja taikauskon kehän.

    Yhteiskunta muuttuu yksilöiden rationaalisen toiminnan kentäksi, jonka arvot ovat rationaalis-utilitaristiset ja kaikki, mikä tuottaa mielihyvää yksilölle, nousee jopa pyhään arvoon ja kaikki sitä haittaava aines hylätään historian romukoppaan ja siitä aletaan jopa rangaista.

     Kehitys on tosiaankin mennyt useimmissa maissa tähän suuntaan ja luultavasti suuntaus ainakin jossakin mielessä tulee jatkumaan. Tosin on vaikea ymmärtää, millä tavalla esimeriksi pohjoismaat enää pystyisivät jatkamaan eteenpäin samaan suuntaan. Ehkä ne ovatkin omalta osaltaan kulkeneet historiansa loppuun.

     Mutta onko koko muu maailma valmis ja halukas seuraamaan niiden esimerkkiä? Ainakaan lyhyellä tähtäimellä ei ole. Tunnettuja esimerkkejä siitä reaktiosta, jonka liberaalis-rationaalinen kulttuuri aiheutti myöhemmin modernisoituneissa maissa, olivat Saksa ja Japani ennen toista maailmansotaa ja sen aikana.

     Tätä ovat analysoineet Ian Buruma ja Avishai Margalit merkittävässä teoksessaan ”Occidentalism”, jossa fasistinen ja autoritaarinen reaktio kuvataan nimenomaan vastenmielisyytenä liberaalis-rationaaliselle kehitykselle. Paradoksaalisesti sama ilmiö toistui myös rationaalisuuden ja jopa ”vapauden” nimiin vannovassa Neuvostoliitossa ja koko ”reaalisosialismissa”. Tässä suhteessa se oli selvästi ”taantumuksellista”.

     Saman arvojen törmäyksen näemme nykyäänkin. Islamin maailma on kauttaaltaan vihamielinen länsimaisen kulttuurin ”suurelle Saatanalle” ja Venäjä ratsastaa samalla ressentimentillä, josta siellä on muovailtu kvasitotalitaarinen kansalaisuskonto.

     Itse asiassa maailman nykyään suurin talousmahti, BRICS-maat koostuu kauttaaltaan sellaisten kultttuurin edustajista, joille modernisaation kehittäminen Ruotsin mallin mukaiselle tasolle on vieras ja vastenmielinenkin ajatus.

     Kun takapajuisissa ja myös jo kehittyvissä maissa ollaan maksimaalisen kaukana ruotsalaisesta arvojen ja normien maailmasta, kuten World Wide Surveyn arvojen maailmankartta osoittaa, on ymmärrettävää, että sieltä arvomaailman toista ääripäätä edustaviin maihin siirtyvien siirtolaisten kulttuurisokki kohdistuu uuden ympäristön arvoja vastaan.

     Tuollaisen tilanteen normaali seuraus on anomia, normittomuuden tila, joka merkitsee ja ennustaa onnettomuutta. Se altistaa itsemurhille tai vaihtoehtoisesti rikolliselle elämäntavalle ja mikäli vertaisryhmä kasaa kyllin suureksi, se aiheuttaa rinnakkaiskulttuurin synnyn, usein kokonaisten ympäristöstä jyrkästi poikkeavien enklaavien muodossa.

     Kuten tiedämme, tapahtumassa on suuri ja peruuntumaton prosessi, jota voimme nimittää vaikkapa väestönmuutokseksi. Suhteellisen nopeasti se tulee mullistamaan erilaisia arvoja ja normeja edustavien ryhmien tasapainon uusien tulijoiden eduksi, ellei jotakin odottamatonta tapahdu.

     On tietenkin mahdollista, että tulijat ja myös heidän lähtömaansa ”ruotsalaistuvat” koko kulttuuriltaan jossakin vaiheessa sen sijaan, että kehittäisivät piirissään sen reaktion, joka aikoinaan ilmeni esimerkiksi fasismina.

     Nyt ei kuitenkaan näytä siltä. Fasismiin verrattavina voidaan itää niin islamilaisten maiden kuin Venäjänkin reaktiota länsimaisen liberalismin ja rationaalisuuden haasteeseen, eikä se rajoitu vain noiden maiden sisälle, vaan vaikuttaa varsin merkittävästi myös siirtomaissa, eli siellä, minne ne lähettävät siirtolaisia.    

      Sitä paitsi asia vaikuttaa aivan ilmeisesti myös kansainvälisessä politiikassa, jossa länsimaisen kulttuurin vastainen rintama on jo erittäin merkittävä tekijä.

      Yhdysvaltain nykyinen politiikka manifestoi reaktiota edellä mainittuun, modernisaatiota jatkavaan trendiin ja sikäli sukua sille ”haluttomien koalition” kulttuuriselle suuntaukselle, jonka löydämme esimerkiksi Venäjältä

     Onko kyseessä pitempiaikainen muutos, on mahdotonta sanoa. Uuden suuntauksen kannattajien ylivoima ei ole merkittävä ja muutos voi tulla koska tahansa.

     Näyttää siltä, että ”moraalisena suurvaltana” esiintyvän Euroopan johdossa, sikäli kuin sellaista voidaan ajatella olevan, ei en sijaan kyettäisi edes tunnustamaan sitä, että suuri osa ihmiskuntaa on nimenomaisesti haluton omaksumaan Euroopalle ominaista kulttuuria arvoineen ja normeineen.

     On mahdollista, että  nuo kehityksessä toisella tasolla olevat ”takapajuiset” kulttuurit joutuvat modernisaation myötä vielä joskus sen tekemään, mutta tähänastinen kehitys ei lupaa nopeaa edistymistä.

      Sen sijaan on osoittautunut mahdolliseksi modernisoida taloutta islamilaisen fundamentalismin hengessä, kuten Iranissa on tehty ja säilyttää yhteiskunta keskiaikaisella pohjalla.

     Järkevä politiikka kansainvälisellä tasolla ottaisi huomioon ne perustavat erot, jotka eri kulttuurien piirissä toisiinsa  verrattuina vallitsevat, eikä julistaisi suvaitsevaisuuteen ja rationaalisuuteen perustuvaa fundamentalismiaaan.

      Maahanmuuttopolitiikassa rationaalisuus edellyttäisi kulttuurisesti kaukana oman maan arvoista ja normeista sijaitsevien kansojen maahanmuuton jyrkkää rajoittamista. Tämä edesauttaisi sekä kulttuurisen konfliktin välttämistä että vähentäisi niitä onnettomia seurauksia, jotka maahanmuuttajat joutuvat kokemaan kulttuurisesti vieraassa ympäristössä.

     Onko WWS:n skenaario yhteiskuntien lainomaisesta muuttumisesta ylipäätään oikea? Jos on, täytyy ainakin huomioida se, että muutos näyttää tapahtuvan sangen hitaasti ja että siihen haluttomien maiden maailmanpoliittinen merkitys kasvaa nopeasti yhä suuremmaksi.

     Toimiminen väärien olettamusten ja valheellisen moraaliposeerauksen pohjalta saattaa tuottaa kaikille osapuolille hyvin ikäviä ja peruuntumattomia seurauksia.

     Näyttää siltä, että asia ymmärretään jo Tanskassa ja Ruotsistakin kuuluu jo sen tapaisia ääniä. Saksassa sen sijaan pidetään silmiä tiukasti ummessa eikä kavahdeta luopua edes itse liberalismin ja demokratian perusperiaatteista.

     Suomi on erikoinen tapaus. Kun hallitsematon maahanmuutto alkoi, vedottiin edistyksellisissä piireissä maamme ”länsimaisuuteen”, jonka edellytettiin merkitsevän avoimia ovia ja globalismin näkymättömän käden palvontaa.

     Vaikka tuuli on jo kääntynyt vanhassa  verrokkimaassa, Ruotsissakin, toimii meillä yhä sama vanha perinne, jonka mukaan maan demografisen tulevaisuuden tulee määräytyä todellisuutta halveksivan moraaliposeerauksen pohjalta.

Sitä kulttuurista konfliktia, jonka turmiollisuus tunnustetaan jo useimmissa länsimaissa, ei haluta vieläkään suurten, naisia ja koulutettua väestöä edustavien puolueiden piirissä tunnustaa olemassa olevaksi tai ainakaan merkittäväksi.

Eipä tämä vielä mitään, mutta kun nimenomaan tämä asia jakaa politiikassa ihmiset kahteen jyrkästi toisistaan erottuvaan leiriin, jossa vastapuoli demonisoidaan.

Omituinen maa.