A=B vain ja jos vain C

 

Eksistentiaalisia kysymyksiä

 

      Muistan, miten joskus mainiolla 1950-luvulla opettaja selitti meille englannin ”exist”- verbiä, jolle ei ole suoranaista suomenkielistä vastinetta. Hän mainitsi eksistentialistit, joilla oli pitkä tukka ja jotka istuskelivat kahviloissa, eivätkä paljon muuta tehneetkään, kuin olivat olemassa.

      Filosofisesti tämä eksisteeraus on kirvoittanut paljon tekstiä ja se ja sen vastakohta (mikäli sellainen voidaan kuvitella) ovat nytkin kovin ajankohtaisia, ainakin sen perusteella, mitä saa mediasta lukeakseen jopa kansainvälistä politiikkaa koskevista lausunnoista.

       Venäjällä on nimitetty Ukrainaa” eksistentiaaliseksi” vaaraksi tai -viholliseksi, mikä siis tarkoittaa, että se uhkaa Venäjän olemassaoloa tai ainakin saattaa kehittyä sitä uhkaavaksi.

       Tämähän on huomattavan paljon sanottu, kun ajattelee Venäjän suuruutta ja laajuutta. Miten Venäjän olemassaolon lopettaminen olisi ylipäätään mahdollista ja mikä rooli siinä voisi olla Ukrainalla?

       Toisen maailmansodan aikana Suomessa pohdiskeltiin, että maa oli sen verran pieni, että se oli mahdollista hävittää kokonaan. Siihen riittäisivät heti alkuun tavalliset ruutipyssyt, joiden lisäksi tarvittaisiin rautatievaunuja. Jopa koko kansa olisi mahdollista kärrätä vaikkapa Kazakstaniin, jonne pari miljoonaa muiden kansojen jäsentä ja jopa kokonaisia kansoja siirrettiinkin.

     Tuo siirtäminen tapahtui jopa peräti sodan aikana, mikä oli sellaisenaan aivan absurdia, mutta heijasti epäilemättä Kansojen Isän suuttumusta tiettyihin lapsiinsa, joiden kanssa hän pyrki menettelemään kuin Taras Bulba poikansa kanssa. Hän oli kiivas jumala, joka kosti joidenkin synnit koko sukukunnalle, maksoipa se mitä maksoi.

       Suomi olisi voinut olla joukossa mukana kolmella miljoonalla ihmisellään, joista olisi voitu tappaa vaikkapa vain 10-20 prosenttia, mikä ei vielä ajan oloissa ollut erityisen suuri joukko. Lopuista puolet olisi voitu hajottaa idän aroille ja loput jättää asumaan entisille sijoilleen sulautumaan sinne tuotuihin maahanmuuttajiin.

        Tämä siis pelkästään teknisenä mahdollisuutena. Poliittisesti USA:sta riippuvainen Stalin ei voinut käytännössä tällaista tehdä ja sitä paitsi hän oli kantapään kautta oppinut käsittämään, että joidenkin kanssa ei pelkkä voima ollut toimiva työkalu. Kannatti yrittää muita keinoja.

       Kuitenkin meillä ymmärrettiin, että sotaan sisältyi ihan oikea eksistentiaalinen vaara, ainakin potentiaalisesti. Saksan kansaa ei voinut tappaa eikä siirtää, mutta pieniin kohdistuva uhka oli tosiaan toisenlainen, eksistentiaalinen.

       Mutta missä vaiheessa voidaan sanoa kansakunnan häviävän, menettävän eksistenssinsä? Valtion kohdalla asia on simppeli. Kun se hävitetään, jää jäljelle korkeintaan pakolaishallitus, jota ei yleensä tarvitse ottaa vakavasti.

       Baltian maille kävi juuri niin. Niiden tilalle tosin perustettiin uudet liitontasavallat, joiden kerrottiin olevan osa tasa-arvoisten liittoa ja usein niiden edustajia oli niissä pöydissä, joissa suuria päätöksiä tehtiin. Uusi identiteetti edellytti uusia solidaarisuuksia ja sen ymmärtämistä, että kun oltiin suurvaltaa, siitä kuului myös maksaa asianmukainen hinta.

      Muutamassa sukupolvessa voitiin laskea noiden entisten kansakuntien sulautuvan uuteen, yhtenäiseen neuvostokansaan ja saavan laadullisesti uuden väestön. Tämä ei estänyt vaalimasta ja muistelemasta hyväntahtoisesti kullakin alueella niiden vanhoja tapoja sellaisissa tilaisuuksissa, jotka asialle oli varattu.

       Suuri matka kohti uutta maailmaa edellytti vähemmistöiltä uuden kielen ja identiteetin omaksumista. Näinhän se on kaikkialla.

       Baltian kansakunnille Venäjä oli neuvostokaudella eksistentiaalinen uhka, mitä ei tarvitse todistella ja suhde Venäjään oli epäsymmetrinen. Nuo kansat eivät uhanneet Venäjää millään tavalla, ellei sitten ajateltu niiden mahdollisen separatismin voivan vaarantaa koko Neuvostoliiton olemassaolon. Kyllä sekin mahdollisuus otettiin huomioon, mutta vaara oli sentään vain teoreettinen.

       Tilanne Baltiassa toisen maailmansodan jälkeen oli jokseenkin sama, kuin Suomen tilanne oli ollut sortovuosien aikana. Kun joku suomalainen vihjasi, ettei Venäjä ollut kaikkivoipa eikä edes haavoittumaton, kuten Japanin sota osoitti, hänelle voitiin vastata, ettei Pietarin rautanyrkin edessä sijaitseva Suomi ollut mikään Japani ja ettei Venäjä koskaan voisi olla niin heikko, ettei se Suomea olisi saanut aisoihin.

       Todellisuus tekee joskus pilkkaa jopa terveen järjen ilmeisimmistä johtopäätöksistä. Jumalan ja Hindenburgin avulla Suomi itsenäistyi ja ihmeen kautta sai vielä pitääkin itsenäisyytensä läpi toisen maailmansodan. Uhka oli ollut eksistentiaalinen, mutta se oli torjuttu.

      Ne, jotka eivät asioita ymmärrä, tekevät usein pilaa sortokausista. Eihän silloin itse asiassa tehty Suomelle oikeastaan mitään pahaa ja Venäjän valtiollisten intressien kannalta oli täysin perusteltua liittää emämaasta jo täysin erkaantunut Suomi lähemmin valtakuntaan. Eihän suuriruhtinaskunnassa edes ymmärretty venäjää ja venäläisiä sinne oli laskettu asumaan vain alle prosentin verran väestöstä.

       Silti Suomeen kohdistui myös sortokausina eksistentiaalinen uhka. Venäläistämisen aloitus oli varovaista, eikä koskaan ehtinyt muodostua todelliseksi kansalliseksi sorroksi, mutta kun valtakunnan yhtenäistämisen tielle lähdettiin, oli jatkoa luvassa loputtomasti.

       Sitä paitsi kovin moni suomalainenkin kärkkyi jo niitä tilaisuuksia, joita suurvalta saattoi tarjoa. Muutama tuhat, lähinnä ruotsinkielisen eliitin jäsentä nautti jo keisarikunnan mehevimpien lihapatojen antimista, eräs Mannerheim vain yhtenä esimerkkinä.

       Eksistentiaalinen tuhka pienille maille ja kansoille kuuluu yksinkertaisesti asioiden luonteeseen. Venäjän imperiumi, yhtä hyvin kuin liittovaltioksi kehittyvä EU pystyvät kyllä hävittämään piiriinsä joutuneet valtiot ja kuten ymmärrämme ilman sen suurempia ponnisteluja, kansakuntien ja niiden uskontojen, kielten ja perinteiden häviäminen on sen jälkeen vain ajan kysymys.

       Muta saattaisiko jotakin vastaavaa tapahtua Venäjälle? Krimin liittämisen jälkeen maassa sentään oli jo 146 miljoonaa henkeä, joita kukaan ei varmasti voinut kärrätä mihinkään uuteen paikkaan. Olisiko ne sitten voitu vakkapa tappaa ja suunnitteliko joku jopa tällaista megarikosta?

       Turha sanoakaan, että koko maailman ihmiset voi nykyään tappaa helposti kaukaa, mutta siihen sen sijaan tuskin pystyisivät naapurit, jotka ydinsodassa varmasti kärsisivät itsekin kohtalokkaasti. Siltä kannalta raja lähellä naapurin keskuksia vain lisä turvaa.

       Ukrainakin on niin suuri kansakunta, että sen hävittäminen ainakin vaatii valtavia ponnisteluja. Siinä on kuitenkin jo päästy hämmästyttävän pitkälle. Maasta on muutettu pois kaikkiin suuntiin ja jäljellä olevien määrästä on vain spekulaatiota 45 miljoonan sijasta se saattaa olla ehkäpä vain alle 30 miljoonaa. Monet heistä eivät haluakaan enää palata.

        Mutta vielä tuosta Venäjään kohdistuvasta eksistentiaalisesta uhasta. Maan nykyisen Suuren Johtajan suusta on kuultu, ettei minkälainen Venäjä tahansa ole enää oikea Venäjä. Siltä siis voisi puuttua tämä eksistenssi, elleivät tietyt ehdot täyty.

        Noita ehtojahan vanhalla imperiumilla on ollut ainakin kolmen Venäjän, Iso-Venäjän, Vähä-Venäjän (Ukraina), ja Valkovenäjän yhteys. Siihen kuuluisi vielä oikeastaan myös ”punainen Venäjä” (Tšervonaja Rus) eli Galitsia, muta ilman sitäkin on pärjätty…..

      Hitler sanoi aikanaan: Saksan on oltava suurvalta tai ei mitään” (”Deutschland muss ein Grossmacht, oder überhaupt nichts sein!”)

       Maan tuhoamista tunnetusti yritettiin minkä kyettiin, mutta aina vain Saksasta jäi jäljelle enemmän kuin tuo ”ei mitään” (nichts). Hitlerin harhainen kuvitelma niistä keinoista, joihin kansakunnan suuruus voisi perustua, osoittauttui aivan valheelliseksi. Vasta sodan hävittyään Saksa alkoi kukoistaa.

       Valitettavaa on, ettei Venäjän kukistumisesta sodassa ole näkyvissä mitään merkkejä, lukuun ottamatta iltapvälehtien toinen toistaan typerämpiä klikkiotsikoita, joita ihmiset jostakin syystä aina vain jaksavat lukea.

      Venäjän eksistenssi sanan missään merkityksessä ei nytkään ole uhattuna, ellei se itse pane sitä vaakalaudalle.

       Tämä sota sisältää eksistentiaalisen vaaran Venäjälle vain, jos se turvautuu ydinaseisiin. Rauhallinen rinnakkaiselo Ukrainan kansa sen sijaan merkitsisi vain Ukrainan oman, Venäjästä erillisen eksistenssin tunnustamista ja Venäjälle terveellistä kilpailua maan rauhanomaisessa kehittämisen ja kansainvälisen yhteistyön kentillä.