P-maan menetetty maine

Maine ja kunnia YK:ssa

”Suomen maine sai kolauksen YK:ssa” tiedotti Helsingin Sanomat. Ja olihan lankeemuksemme suuri. Kerran olimme yksi pohjoismaa muiden joukossa, nyt pohjoismaiden marginaalia, kerrotaan. Miten asia tämä pitäisi ymmärtää, jää lukijalle valitettavan epäselväksi.

On luontevaa ajatella, että Ruotsi on pohjoismaalaisuuden ydin ja muut sitten enemmän tai vähemmän sitä marginaalia. Varmaan siihen kuuluu ainakin on Tanska, joka on kantanut kovasti huolta siitä, että sen vetovoima ei-toivottujen maahanmuuttajien taholla heikkenisi. ”Sydämensä avannut” Ruotsi sen sijaan jatkaa niiden houkuttelemista, mutta käytännössä työntää juuri  nyt niitä parhaansa mukaan itäiseen naapuriin.

Oman osuutemme toki olemme maahanmuuttajien houkuttelussa tehneet, kun pääministerikin julisti antavansa heille oman asuntonsa. Tästä on vaikea panna paremmaksi, joten eipä ihme, jos flaksi on käynyt. Meille saapuneet maahanmuuttajat olivat hyvin tietoisia maailman tähän asti ehkä hurjimmasta tämän alan tarjouksesta.

Maineemme on nyt kuitenkin saanut YK:ssa kolauksen, kerrotaan. Nyt meitä ei enää ilman muuta liitetäkään Ruotsin ja Saksan jaloon ja empaattiseen seuraan, vaan Itä-Eurooppaan, mikä kaiketi on meille häpeäksi. Ehkäpä sitten asia tällä kertaa todella on niin, vaikka toisaalta sitä on saanut kyllästymiseen saakka lukea siitä, miten juuri Suomi on ”harmaalla vyöhykkeellä”, toisin kuin nuo Itä-Euroopan uudet Nato-maat, jotka ovat nyt syvällä noissa paljon puhutuissa ytimissä.

Syynä (tai sanotaan nyt, että selityksenä) häpeälliseen alamäkeemme ovat talousvaikeudet, joita jotkut potentaatit kohteliaasti selittävät ymmärtävänsä, mutta eihän se lopultakaan asiaa paranna. Kehitysapumäärärahojen osuus kansantuotteesta on meillä kovin pieni ja Ruotsissa ihmetellään, miten meidän muka on vaikeaa ottaa vastaan maahanmuuttajia, vaikka niiden nykyinen määrä on vielä pieni.

Tasavallan presidentti on joutunut maailman johtavien valtiomiesten kohtaamisissa puuttumaan voimakkaasti sen henkilön toimintaan, joka iltana muutamana esiintyi Lahdessa päässään pahvista askarreltu tötterö ja pelotteli sillä maahanmuuttajia. Tästä kansamme sai päälleen häpeäleiman, jonka poispeseminen on luultavasti ylivoimainen tehtävä koko ulkomaanedustuksellemme. Valtiojohto saa nyt yrittää puolestaan.

 Ehkäpä meidän on nyt suoranainen pakko jälleen pyrkiä maailman otsikoihin jollakin uudella ja entistä raflaavammalla tarjouksella? ”Saul toi maahan tuhat, mutta David kymmenen tuhatta!” sanotaan Sanassa muistaakseni. Kyllä hyvä tarjous kauas kiirii, kunhan on tarpeeksi hyvä. Nyt sille olisi taas tilausta!

Vakavasti puhuen, pääministeri Sipilän empatiakohtaus aiheutti maallemme luultavasti suuremman vahingon kuin koko tämä management by vatulointi muuten kaiken kaikkiaan. Maahanmuutolle on pakko myös meillä, marginaalimaa Tanskan tapaan löytää stoppi vetovoimatekijöitä pienentämällä ja on mahdollista, että nuo Lahden rasistit ja tuo yksinäinen tötteröpää erityisesti onnistuivat kaikessa hölmöydessään säästämään maallemme kymmeniä miljoonia. Viittaan Hjallis Harkimon arvioihin maahanmuuton kustannuksista.

Mutta entäpä onneton imagotappiomme? Joudummeko nyt luimistelemaan sivistyneen maailman marginaalien kanssa samoissa riveissä? Ehkäpä meitä jopa lakataan tervehtimästä, kuten itävaltalaisia marginaaleja aikoinaan?

Mistään niin kauheasta ei taida olla kysymys. Ruotsalaiset tietenkin saavat aihetta moraaliseen ylenkatseeseen, mutta sitä he saavat joka tapauksessa. He ovat taakkansa valinneet ja maksavat nyt huonosta omastatunnosta, joka meiltä taas sattumoisin puuttuu ja antaapa puuttua.

Mutta joitakin aivan konkreettista seurauksia tapahtuneelle katastrofille voimme lukea Helsingin Sanomista. Maine vaikuttaa siihen, millaisia paikkoja Suomi YK:ssa saa.

Kannattaa aina kysyä, kuka saa mitä, kun Suomi saa jotakin. Kun Suomi saa nauttia hienoa konjakkia cocktailkutsuilla, tapahtuu se vain valittujen edustajien välityksellä eikä koko kansan toimesta. Niin käy nytkin. Meillä on erittäin päteviä, hyvin koulutettuja tyttöjä, jotka ovat hyvin uratietoisia ja valmiita etenemään korkeimpiinkin virkoihin. Mutta nyt näitä virkoja ja tehtäviä ei kenties olekaan noin vain tarjolla. Ehkä meille annetaan vain rivityöntekijän paikkoja?

Voi maatamme! Voi kansaamme!