tiistai 20. syyskuuta 2016

Maxima culpa



Maxima culpa

Tom Wolfe kuvaa nerokkaassa satiirissaan Turhuuksien rovio erästä tapahtumasarjaa, jossa roskalehdistöllä on keskeinen rooli.
Kyseessä on Bronxissa sattunut onnettomuus, jossa hätääntynyt kuljettaja peruuttaa mustan nuoren miehen päälle ja tämä kuolee.
Kun musta henkilö kuolee aivan ilmeisesti valkoisen miehen tai tässä tapauksessa naisen toiminnan johdosta, on Amerikassa aina mahdollista nostaa asiasta valtava kohu, jossa tarpeen tullen myös ryöstetään ja poltetaan kauppoja, vaihdetaan poliisipäällikköä, mullistetaan paikallinen politiikka ja niin edelleen. Sikäläisen logiikan mukaan vain hölmö jättäisi tilaisuuden käyttämättä.
 Wolfe kuvaa Bronxissa tapahtunutta tragediaa seuraavasti: pariskunta eksyy slummiin ja hätääntyy huomatessaan joutuneensa mustien nuorten piirittämäksi. Tämä ei ole kovin yllättävää, sillä heillä on syytä odottaa vähintäänkin aseellista ryöstöä. Niinpä auto jarruttaa ja tekee paniikkikäännöksen. Silloin yksi nuorista jää sen alle ja kuolee.
Kuollut ihminen on aina kuollut ihminen. Hänestä ei voi puhua pahaa, de mortuis nil nisi bene, mutta sen sijaan kyllä ehdottomasti hyvää. Uhripääomaa voidaan kartuttaa erilaisella sankaruudella ja muilla ansioilla. Tämä tarkoittaa, että joillakin ryhmillä on nyt käsissään mahtava poliittinen ase, jota vastaan on mahdotonta suojautua.
Niinpä paikallinen lehti tekee vainajasta mallikelpoisen mustan nuoren miehen, joka oli huippuoppilas ja kaikin tavoin eteenpäin pyrkivä nuori lupaus, jonka elämän kyyninen valkoinen mies katkaisi ilmeisesti jonkinlaisessa hit and hide-leikissään. Lohduton äiti jäi yksin ja paikallinen poliisi käytännössä kieltäytyi tutkimasta koko tapausta, koska uhri oli musta ja tekijä valkoinen.
Näin siis paikallisen City Lightin mukaan. Todellisuus oli aivan erilainen, mutta se ei edes kiinnostanut ketään, sillä kyseessä oli liian herkullinen tapaus politiikan käyttöön.
Kuvaus on sijoitettu 1980-luvun New Yorkiin, enkä tuohon aikaan koskaan kuvitellut, että sillä voisi olla mitään yhteistä oman maamme todellisuuden kanssa. Oma lehdistömme oli lahjomatonta ja korkealaatuista aina iltapäivälehtiä myöten. Näin ainakin luulin.
En oikein tiedä, onko minun enää mahdollista säilyttää noita illuusioitani, kun luen, mitä lehdet kirjoittavat eräästä tietystä pahoinpitelystä, joka tapahtui Helsingin Elielinaukiolla pari viikkoa sitten.
Asian tutkinta on kesken, mutta sen verran näyttää olevan selvää, että draaman keskushenkilö kuoli yllättäen viikon kuluttua siitä, kun häntä pahoinpideltiin potkaisemalla nurin, jolloin hän löi päänsä katuun.
Siis perin surullinen tarina, jollaisia hyvässä Helsingissämme valitettavasti sattuu lähes joka vuosi, lähinnä nakkikioskin jonoissa. Kuten tavallista, sinänsä vähäpätöisen teon seuraukset ovatkin yllättäen traagiset ja peruuttamattomat.
Juridiselta kannalta kyseessä ei tietenkään ole murha, koska uhrin kuolema ei ole ollut tavoitteena, joten tämän rikoksen tunnusmerkit eivät täyty. Toki tekijällä on asiasta vastuu, lopputulos on kuin onkin hänen syynsä tietyssä mielessä. Vanhan terminologian mukaan kyseessä on culpa, asian aiheuttaminen, mutta ei kuitenkaan dolus eli asian tahallinen aiheuttaminen.
Kun sosiaalinen media kuohuu pidäkkeettömistä emootioista ja lapsellisimmillaan julistetaan että kuolema on aina kuolema eikä yksi sellainen voi mitenkään toisesta erota, on laatulehdistön velvollisuutena kertoa mahdollisimman objektiivisesti, mitä sen saamien tietojen mukaan on tapahtunut ja miksi kuolema ja kuolema voivat olla erilaisia rikosoikeudellisesta näkökulmasta.
Mikäli asioita tarkoituksellisesti väritetään ja sekoitetaan uutiset ja kommentit, vajotaan pian Wolfen City Lightin tasolle ja tie demagogialle on avoin. Näin ei korkeatasoisessa pohjoismaisessa demokratiassa saa tapahtua.
Nyt kyseessä olevassa historiassa pahoinpitelijä kuului erääseen äärijärjestöön, joka sattumoisin on lähes koko kansan yksimielisesti ylenkatsoma ja sen takia myös poliittisesti varsin merkityksetön ryhmä. Sitä ei ole edes rekisteröity.
Mikäli tällaisten järjestäytyneiden ryhmien ohjelmana kuitenkin on muiden kansalaisten pahoinpitely, saati tappaminen, on tietenkin poliisin tehtävänä tällaisen toiminnan estäminen.  Kyseinen välikohtaus ei kuitenkaan näyttäisi mitenkään liittyvän tuon kuppikunnan ohjelmaan, vaan kuuluu pikemminkin sarjaan, jota voitaisiin kuvata otsikolla ”kohtaamisia nakkikioskilla”.
Vanhan sanonnan mukaan tietyt eläimet ovat äärimmäisen ilkeitä ja ryhtyvät heti hyökkäämään, kun niitä ärsytetään. Sellainen seikka näyttää olleen tämänkin murheellisen historian taustalla. Kyseessä siis tuskin voidaan sanoa olleen esimerkiksi niin sanotun viharikoksen, vaikka vihaa kyllä varmasti on mukana kaikissa nakkikioskitapauksissa.
Ehkäpä laatulehdistö siis tyytyy selostamaan tapahtumista sen, mitä tietää ja ehkä myös esittelee pahoittelunsa asiasta. Tragedialla rahastaminen ja politikoiminen tuskin sopii pohjoismaisen demokratian perinteisiin.
Tai kenties meillä nyt onkin niin sanottu uusi normaali. Helsingin Sanomien uutispäällikön mukaan maassamme vallitsee korvia huumaava hiljaisuus. Hän yhdistää toisiinsa sen uuden ilmapiirin, joka maassamme on syntynyt hallitsemattoman maahantunkeutumisen johdosta ja ne kahinat, joissa on ollut mukana sellaisia ääriryhmiä, kuin se, joka Helsingissä osoitti mieltään, kun mainittu traaginen kahnaus tapahtui.
Entäpä sitten? Pitäisikö ainakin kieltää nakkikioskit? Sitä ei vaadita, eikä uutispäällikkökään kerro tietävänsä kaavaa, jolla vihaiset puheet muuttuvat ilmapiiriksi ja ilmapiiri teoiksi. Joka tapauksessa, perustelematon johtopäätös näyttää olevan, että ääriryhmien ja ilmapiirin pitäisi olla Sipilän hallituksen pääfokuksia.
Voisi kyllä myös ajatella, että ilmapiiri on jotakin, joka lähinnä heijastaa sitä, mitä maassa konkreettisemmalla tasolla tapahtuu. Ehkäpä kirjoittajan siteeraama Ritva Elomaa on pikemminkin tavoittanut jotakin oleellista sanoessaan, että ihmisten mielessä kuohuu siksi, että maahanmuuttopolitiikasta ei puhuta kyllin avoimesti.
Tiedä häntä. Itse olen kyllä hiljaisuuden sijasta yhä uudelleen havainnut valtavan metelin, jossa toistuvat lähes kaikki ne roskajournalismin ainekset, jotka Tom Wolfe romaanissaan sijoitti 1980-luvun amerikkalaiseen slummiin.
Häpeämätön poliittisen myntin lyöminen inhimillisellä tragedialla, mielikuvien katteeton rakentelu, poliittiset vaatimukset ja aivan fantastiset johtopäätökset ovat tulleet sen rauhallisen ja asiallisen uutisoinnin ja analyysin tilalle, jollainen kerran oli myös suomalaiselle laatumedialle luonteenomaista.
Vaikka tiedän, että tässä sopassa jokainen, joka yrittää esittää rauhallista ja asiallista analyysiä, leimataan oitis äärihörhöksi ja vähintäänkin rikollisuuden suosijaksi, totean vielä kerran, että on häpeällistä, mikäli lehdistö meillä alkaa seurata amerikkalaisten slummiaviisien toimintatapoja sen sijaan, että se ottaisi asiat asioina ja tyytyisi järjen argumentteihin.
Pahoittelen, jos joku tämän johdosta loukkaantuu. Mea culpa, mea maxima culpa.

76 kommenttia:

  1. Jälleen kerran Vihavaisen ääni on järjen ääni. Asian aiheuttama meteli on suhteeton, jos verrataan sitä äskeiseen maahanmuuttajien tekemään ryöstömurhaan. Maamme yleisen keskustelun tila on huolestuttava, kun poliitikot presidenttiä myöten eivät julkisuudessa paheksu ryöstömurhaa, mutta sen sijaan kauhistelevat kohtalaisen tavallisessa tappelussa puolivahingossa tapahtunutta kuolemaa. Tekijän väkivaltainen rikostausta on tuotu esille, mutta menehtyneestä on julkisuudessa rakennettu ihanteellista henkilökuvaa. Somessa puolestaan väitetään, että hän on ollut huumeidenkäyttäjä ja esittänyt nettikeskusteluissa tappouhkauksia ynnä tehnyt pommiuhkauksen Kelaa vastaan. Jos nämä väitteet ovat vääriä, lehdistö voi varmaan helposti kumota ne.

    Kyseessä on aivan selkeästi yksittäistapaus, mutta tätä sanaa lehdistö ei tästä tapauksesta käytä. Maahanmuuttajien tekemiä jatkuvasti toistuvia rikoksia sen sijaan nimitetään melkein poikkeuksetta yksittäistapauksiksi.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  2. Aamulehti ei käyttänyt kuin viisi ensimmäistä sivuaan aiheen käsittelyyn.
    Lehden laatima lista kyseisen organisaation väkivallasta on aika vaatimaton siihen verrattuna vastustamansa? osapuolen listaan. Tampereen kakkovieraat viime itsenäisyyspäivänä on listassa mukana, mutta muistelisin sen olleen anarkovasemmistolaisten aikaan saannosta.

    Alla on linkki toisenlaiseen listaan, johon eilen tuli taas lisäystä, joka jäi aina niin valppaalta YLE:ltä ja muulta medialta huomaamatta. Saarijärvellä kaksi turvapaikanhakijamiestä ahdisteli 14-15 vuotiaita tyttöjä. Paikalle tullut äiti ehti soittaa poliisit paikalle. Mutta sehän oli vain yksittäistapaus.

    http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/09/yksittainen-ja-muutama.html

    VastaaPoista
  3. Onneksi on näitä järjen ääniä. Muutenhan tähän hulluuteen tukahtuis.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Timo, aivan loistavasta kirjoituksesta. Järjen äänestä.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset hyvästä kirjoituksesta. On tosiaan surkeata, mille tasolle suomalainen media on vajonnut.

    VastaaPoista
  6. Tuollaisia rikoksia on tehty Suomessa maailman sivu.Niihin, kuten häjyilyyn ei liittynyt mitään aatetta.Tampereella 1960-luvulla raggarit järjestivät joukkotappelun saadakseen huomiota. Poliisi ja tiedotusvälineet yhdessä päättivät vaieta koko asiasta. Raggarit pettyivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TÄHÄN rikokseen liittyi aate. Pahoinpitelijä oli tunnustuksellinen kansallissosialisti, jolla oli jo useita väkivaltatuomioita menneisyydessään.

      Poista
    2. Rikoksen tekijään saattaa liittyä aate, mutta se ei tee kaikista hänen tekemisistään rikoksista aatteellisia.

      Poista
  7. Tämä oli hyvä kirjoitus. Tämän asian tiimoilta sellaiset ovat harvassa. Jossakin näin tapausta rinnastettavan Horst Wesseliin ja paljon samankaltaisuuksia tapauksissa onkin. Yki niistä on se, että sinänsä onnettoman tapauksen perusteella luodaan marttyyrimyyttiä, jota käytetään totalitaaristen päämäärien ajamiseen. Niin on käynyt tässäkin tapauksessa. Tätä samaa menettelyä on käytetty sivu historian aina jakobiinien ajoista asti. Hälyn ylläpitäjät ja asiaan innokkaasti kantaa ottavat oikeusoppineet eivät suinkaan vaadi toistuvasti väkivaltarikoksiin syyllistyville tiukempia rangaistuksia, mahdollisesti pitkäaikaista eristämistä, vaikka tekijä on tiettävästi toistuvasti väkivaltarikoksiin syyllistynyt. Pikemminkin päinvastoin. Toistuviin murhiin ja raiskauksiin syyllistyneen maahantulijan eristyksissä pitäminen tuntuu tuottavan oikeusoppineille ylivoimaisia vaikeuksia. Itse ongelmaan kohdistuvien toimien asemesta vaaditaan sananvapauden rajoituksia ja rikoslakiin lisättäväksi varsin mielivaltaisia ja väljän tulkinnan mahdollistavia lisäyksiä rasismista. Ja hyvää halua näiden väljien sanamuotojen suorastaan mielivaltaiseen tulkintaan nämä samat oikeusoppineet ovat osoittaneet aiemminkin. Yritetään siis avata uraa totalitaarisille valtioille ominaisen politisoidun oikeuslaitoksen suuntaan. Ja erityisen huolestuttavaa on, että poliitikot näyttävät myötäilevän tätä äänekästä kadun parlamenttia, joka ei suinkaan edusta kansaa eikä kansalaisten yleistä mielipidettä. Ja silloin kun näin käy, demokratia ja kansalaisvapaudet alkavat olla vaarassa.

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia tekstistä!

    Kuten joku jo edellä on todennut, järjen ääntä. Sitä on valtalehdistöstä yhä harvinaisempaa löytää!

    VastaaPoista
  9. Tässä tapauksessa on se ero nakkikioskipahoinpiyelyyn, että on ennalta sovittu ja puhuttu vastaanpanijoiden hakkaamisesta ja jälkikäteen ilakoitu. Kyse ei ole riidasta vaan pelon ilmapiirin luomisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sinullako on näyttää dokumentaatiota väitteesi tueksi? Ts. vaikkapa SVL:n pöytäkirja, josta ilmenee, että juuri sinä päivänä siinä paikassa jokainen kieroonkatsoja tullaan pieksämään?

      Kun anarkistit pieksivät Marko Parkkolan, "antirasistisen" Rasmus-ryhmän sivuilla hurrattiin tapahtuneelle. Muuan Isa Nia Anette tjsp. pli suorastaan hekumoissaan. Ja Parkkolaa sentään potkittiin tämän ollessa maassa. Joukolla.

      Poista
  10. Epäilemättä siinä voi eroa olla. Mutta mihin perustuu tämä tieto? Minkä vastaanpanijoiden? Pakottivatko he siis ihmisiä johonkin?

    VastaaPoista
  11. Tässä tapauksessa on se ero nakkikioskipahoinpiyelyyn, että on ennalta sovittu ja puhuttu vastaanpanijoiden hakkaamisesta ja jälkikäteen ilakoitu. Kyse ei ole riidasta vaan pelon ilmapiirin luomisesta.

    VastaaPoista
  12. Tuleekohan aikakautemme tulevaisuudessa, historiantutkijoiden käsissä elämään nimellä: Mielipuolisuuden aika? Joukkopsykoosin aika? Vaiko kenties suoraansanottuna: Hulluuden aika?

    Oletuksena tietysti, ettei puolueetonta, objektiivisuuteen edes jotakuin pyrkivää historiantutkimusta ole sitten kielletty... Kun tuo historia tuppaa nyt vain olemaan ei-kilttiä, ei-tasavertaista ja saattaa myös paljastaa tosiasioita menneestä :)

    Hyvää blogia pidät professori, varsinkin nykyajan sidokset kirjallisuuteen ja historiaan ovat todella mielekkäitä.

    VastaaPoista
  13. Huh huh, pimeyttä piisaa. Eteenpäin Ernst Röhmin viitoittamalla tiellä!

    Kolmas professori

    VastaaPoista
  14. Hyvä kirjoitus jälleen kerran.

    VastaaPoista
  15. Raggareilla kyllä oli ja on ideologia.Tunnuksena Etelävaltioiden lippu ja amerikanrauta.Erityisesti he vihasivat Vietnamin sodan vastustajia. Kaikki olivat tietysti valkoisia miehiä.

    VastaaPoista
  16. Tarpeeseen tuli tämä kirjoitus, kiitos!
    Erikoisesti minua on, jo pitemmän aikaa, huolestuttanut maan korkeimman johdon usein aika kärkäskin tapa ottaa puheeksi, joskus jopa suoraa kantaa keskeneräisiin asioihin. Tämä tapa on, usein toistuessaan, omiaan lisäämään vastakkain asettelua ja hysteriaa silloin kun maltti olisi paikallaan. Sitä paitsi kiireiset kannanotot epäonnistuessaan johtavat uskottavuuden menetyksiin.
    hh

    VastaaPoista
  17. On aikoihin eletty kun lukeneet miehet vähättelevät väkivaltaa julkisella paikalla ja sitä paheksuvat että media siitä kertoo.
    Syyllisestä ollaan tekemässä syytöntä ja uhri onkin syyllinen.
    En ymmärrä tällaista ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin siitä rumasta nettilehdestä äsken kurkkaamassa asemanaukiolla kuolleen facebook-päivityksiä. Kirjoitti siellä jutkut uuniin -tyyppistä tekstiä.
      Joku vääräleuka sanoi, että tuli aateveljiensa uhriksi.

      No. En tiedä mitä pitäisi ajatella.

      Lukeneet miehet vähättelivät väkivaltaa kadulla kyllä silloinkin kun Otaniemessä kuristettiin valkoinen mies. Jos se oli valkoista roskaväkeä, juttu saikin olla rikos.
      Nyt kun tämä anarkistihenkinen sitten meni noin, se ei olekaan nyt sitten rikos, vaan poliittinen tsunami.

      Outoa tämä kaikki todella on. Todella outoa.

      Oudon, heikosti salatun pimeän innoissaan ihmiset molemmilla eri puolilla ovat olleet sekä Otaniemen että Aseman uhrista.

      Nyt jaetaan henkisiä käsivarsinauhoja.

      jk

      Poista
  18. Harmi, että nämä järkevät ajatukset eivät tule suuren yleisön tietoon.

    VastaaPoista
  19. Ylempänä esitettyyn listaan ehdotatan vielä aikakauttamme kuvaavaksi luonnehdinnaksi sentimentaalisen naiviuden aika.

    Mitä tulee Elielielin aukion ikäviin tapahtumiin niin kyseessä lienee klassinen provokaation aiheuttama provosoituminen. Eikä siihen tarvita neonatseja. Jos olisin nuoruudessani 1970 ja 1980 luvulla mennyt SKDL:n mielenilmauksiin räkimään ja kertomaan käsitykseni heidän aatteeseestaan, pataan olisi tullut takuuvarmast.

    VastaaPoista
  20. Viimeistään nyt huomaamme Suomen mediakentän ja osan poliitikoista saavuttaneen Ruotsin henkisen tilan. Rasismi-, viha- ja natsihysterian varjolla myös Suomesta paraikaa tehdään totalitariaa, jossa kansa pakotetaan propagandalla ja uusilla, mielivaltaisilla viha- yms. lainsäädännöillä hyväksymään oman elämänsä tuhoutuminen.

    Kehitys lähti toden teolla vauhtiin viime syksyn rajojen aukaisusta, liekö sattumaa ollenkaan?

    VastaaPoista
  21. Aika lahjakkaasti saa jättää kontekstin huomiotta, jotta tätä tapahtumaa voi verrata nakkikioskipahoinpitelyyn. Se on aivan yhtä naurettavaa, kuin väite siitä että kyseessä olisi ollut tappo tai murha.

    SVL on historiansa aikana toteuttanut useita ideologiansa mukaisia väkivallantekoja. Sen jäsenten keskuudessa on matala kynnys väkivallan käytölle, ja sitä todistaa useiden jäsenten pitkä rikoshistoria. Oli käytännössä vain ajan kysymys, milloin joku lopulta menettää henkensä. Kyseessä on järjestö, jonka tapahtumissa ja valokuvissa esiintyy suomalaisia poliitikkoja. Melkoinen nakkikioski, siis.

    Ihmiset, noin keskimäärin, eivät pidä natsitouhuista. Niiden vastustaminen on yleisen mielipiteen mukaisesti hyvä asia. Ei siis ihme, että kuolleesta uhrista kirjoitetaan näkyvästi lehdissä.

    Mitä tulee maahanmuutosta puhumiseen, yleiseen ilmapiiriin tai ryöstömurhiin, Suomessa on kuitenkin toistaiseksi pidetty rikokseen syyllistynyttä vastuussa teoistaan.

    Voi olla, etten itse kävisi Vihavaisen nakkikioskilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi ei ymmärrä olennaista. Roistoja ja hihhulinatseja osaa jokainen täyspäinen varoa ja poliisikin tietää tehtävänsä, mutta mitä tehdä hysterialle ja lynkkausmielialalle, jota ns. kunnon kansalaiset pursuavat niin somessa kuin kehä Kolmosen sisäpuolella.

      Poista
    2. Ja mikähän tuo salaperäinen konteksti nyt tässä tapauksessa olikaan?
      Kuumakalle kohtaa kuumakallen, joka tahallaan ärsyttää ei nyt riitäkään -vaan mikä se on se oikea konteksti?

      Poista
    3. Varmaankin se, että väkivaltainen taparikollinen, joka kuuluu laillisen yhteiskuntajärjestyksen syrjäyttämistä aikovaan äärijärjestöön, pahoinpitelee omassa tapahtumassaan sivullisen, jälleen kerran. Keskellä päivää, ei yön pikkutunteina humalassa. Mielestäni tämä on Suomessa melko poikkeuksellista.

      Koostuiko Suomen sisällissota myös joukosta kuumakalleja, jotka vain silkasta elämänilosta pieksivät toisiaan? Ovatko natsit luonnonvoima, jonka uhmaamisesta sietääkin saada turpaansa? Miksi tämä tapahtuma mielestäsi pitäisi redusoida kahden kuumakallen kohtaamiseksi, kun faktat eivät tue näkökulmaa ollenkaan?

      Poista
    4. Vai niin. Oliko tarkoituksena yleensäkin tappaa ohikulkijoita vai vaikuttiko se ohikulkijan provosointi jotakin johonkin?
      Onhan se meillä aika poikkeuksellista, että saadaan tuollaisia kahakoita aikaan, vaikka pakko on sanoa, että näyttää tulleen tavaksi kovasti sitä yrittää.
      Mutta nyt kyseessä ei ollut ns. vastamielenosoitus, jollaisia väkivaltaiset anarkistiliikkeet ovat alkaneen harjoittaa, vaan ihan vaan kahden henkilön konflikti. Mitkäs faktat ne eivät tätä näkökulmaa tue?

      Poista
    5. Ihanko tosissasi kysyt, onko SVLlän tarkoitus käyttää väkivaltaa? Vilkaise vaikka Wikipedian puolelta järjestön toiminnan historiaa. Se, oliko juuri tässä tapauksessa suunnitelmissa hakata joku on aika yhdentekevää, kun tämä porukka yleensä siihen kuitenkin päätyy. Näille ihmisille kaikki kritiikki on provosointia, ja sen esittäjä vaiennetaan väkivallalla.

      Tätä taustaa vasten on melko erikoista maalailla kuvaa kahden henkilön välisestä satunnaisesta konfliktista. Tappelun toinen osapuoli on satunnainen ohikulkija, toinen tuomittu väkivaltarikollinen, jolla on ideologinen ja poliittinen syy väkivaltaan.

      Ei tämän tunnustaminen tarkoita sitä, että SVL olisi mitenkään merkittävä toimija. Uusnatsi kuitenkin käytti poliittista tarkoitusta edistääkseen väkivaltaa, joten miksi tarve puhua nakkikioskeista?

      Poista
    6. "Uusnatsi kuitenkin käytti poliittista tarkoitusta edistääkseen väkivaltaa, ...? "

      Mitäköhän poliittista tarkoitusta uusnatsi tässä mahtoi edistää?

      Kun katsoo tätä kahden yhteiskunnan laitapuolen reppanan traagisesta kohtaamisesta syntynyttä mylläkkää, herää kysymys, oliko uusnatsi sittenkin punaviheranarkistien myyrä SVL:n vaatteissa.

      Punavihreä suvakkisiipihän tässä nyt marttyyrin kovalla kohtalolla riemuiten ratsastaa.

      Poista
    7. Etkö siis kykene vastaamaan siihen kysymykseen, joka asetetaan etkä erottamaan toisistaan asioita yleisellä tasolla ja tietyssä tilanteessa erityisesti?
      Luulin, ettei noin suurta tyhmyyttä oikeasti ole olemassa.

      Poista
    8. ...sitä voisi kai kutsua punavihersokeudeksi ; ei pystytä näkemään enää sävyjä, kun suu on avattu.
      hm.

      Poista
    9. Vastaan sitten rautalangalla.

      "Oliko tarkoituksena yleensäkin tappaa ohikulkijoita vai vaikuttiko se ohikulkijan provosointi jotakin johonkin?"

      Tarkoituksena oli käyttää väkivaltaa tarvittaessa, joskus siinä sitten joku kuolee. Tämä selviää lukemalla SVLn omia tekstejä, ja tutustumalla sen historiaan.

      Kerrohan nyt sinä vuorostasi, miten julkisella paikalla kohdataan väkivaltainen uusnatsi ilman, että hän kokee sitä provosoinniksi.

      Et ole mitenkään perustellut, miksi tämä tilanne on jokin natsivapaa erityistapaus. Pelkkä inttäminen ja muiden keskustelijoiden tyhmyyden julistaminen eivät sellaista muodosta.


      Poista
  22. Lauantaiaamun valjettua heinäkuun 26. päivänä 2015 Pekka Vennamo syytti kansanedustaja Olli Immosta Facebookissa breivikiläiseksi: ”Immonen ja Breivik ovat silmiinpistävän samannäköisiä ja Immonen on kasvattanut itselleen Breivik-leukaparran”.
    Immonen oli edellisenä iltana ottanut Facebookissa omiin nimiinsä - kukaties itsensä Eugen Schaumanin tekstiä - jolla oli satakunta vuotta sitten vastustettu Bobrikovin pakkovenäläistämisen politiikkaa:
    "Haaveissamme on vahva, rohkea kansakunta joka voittaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tämä ruma kupla jossa viholliset elävät, pian purskahtaa miljooniksi palasiksi. Elämämme kietoutuvat hyvin ankaralla tavalla. Nämä ovat päiviä, jotka ikuisesti jättävät jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen Suomen kansan puolesta. Voitto on meidän."
    (asia ei ainakaan parantunut siitä, että Immosen teksti julkaistiin englanninkielellä)
    Vennamon heitettyä ensimmäisen kiven, tohtori Erkki Tuomioja kaatoi bensaa tuleen vaatien Timo Soinia miettimään mitä ulkomailla ajatellaan kansanedustaja Olli Immosen sanomisista, ja siitä, ettei niihin puututa.

    Näin syttyi roihu nimellä Meillä on unelma. Mieltä osoitettiin tiistaina eri puolilla maata. Oli kulunut kolme päivää Immosen Facebook- kirjoituksesta.
    Kansainvälinen uutistoimisto AFP nosti esiin, että muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilä osoittivat tukensa mielenosoitukselle. Niin Niinistön kuin Sipilänkin tervehdykset luettiin useiden tuhansien ihmisten väkijoukolle Helsingin Kansalaistorilla.

    VastaaPoista
  23. Erinomainen kirjoitus, joka asettaa asiat suhteisiinsa.

    Maahan laittomasti tunkeutuneiden tekemä raiskaus, ryöstömurha tai teinitytön elävältä polttamien eivät herätä mitään sen kummempaa reaktiota. Uusi normaali ja kulttuurista rikkautta. "Hienoa, mekin eurooppalaistutaan."

    Mutta jos bussi ajaa - tai sen edes väitetään ajaneen - Valtterin ohi, kyseessä on koko valtakuntaa uhkaava akuutti katastrofi.

    Sekä elävältä poltetuksi tuleminen että pysäkille jäänti ovat ikäviä juttuja, mutta niiden saama julkisuus ja niiden käsittely valtamediassa ja valtakunnassa eivät ole aivan tolkun suhteessa.

    Elämme outoja aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun neekeripoika myöhästyy bussista, se on presidentinkin mielestä rasismia.

      Poista
  24. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=spr00005

    LAINAUS:
    "Heikoimmin hapenpuutetta sietävät aivokudoksen solut, jotka vaurioituvat jo 4–6 minuutin kuluttua sydämenpysähdyksestä. Koska aivojen alueella veressä on happea vain 10–15 sekunnin tarvetta varten, autettava menettää nopeasti tajuntansa."


    Mikäli hengenriisto oli tehty kuristamalla, niin edellä lukemani kertoo selkeästi, että kuristaminen vaatii harkintaa , elikkä tappoa ei voi tehdä kuristamalla.

    VastaaPoista
  25. Vastustajan demonisointi on jokaisen sotaakäyvän maan lehdistön tärkeimpiä tehtäviä. Sota on onneksemme vielä mielikuva-asteella, mutta keinot kovenevat pikkuhiljaa kummallakin puolella ja puolethan ovat, oikeistonatsit ja vihervasemmistofasistit. Jälkimmäiset ovat selvästi johdossa toistaiseksi. Jos olisin nuorempi ja voimamies antaisin mielelläni sakin hivutuksen kummallekin.

    VastaaPoista
  26. "Pahoittelen, jos joku tämän johdosta loukkaantuu."

    Сократ мой друг, но истина дороже.

    VastaaPoista
  27. Niin. Ja amicus Plato, magis amica veritas.

    VastaaPoista
  28. Tampereen Yliopistossa on äskettäin tehty tutkimus nimeltä "Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon", jossa havaittiin että journalistiikan opiskelijoista puolet kannatti vihreitä ja neljäsosa vasemmistoa. Jos myös demarit lasketaan mukaan, on vihervahemmiston kannatus yhteensä noin 85%. Tältä pohjalta on helppo ymmärtää, miksi suomalaisen valtamedian uutisointi vaikuttaa nykyään yksipuoliselta propagandalta - toimitukset ovat täynnä vihervasemmistolaisia aktivisteja, joita ei kiinnosta objektiivinen uutisointi, vaan ainoastaan oman maailmankatsomuksensa toitottaminen massaviestinnän avulla.

    VastaaPoista
  29. Aune Leppäsen avioton poika Valtu oli romaanin Täällä Pohjantähden alla kylän kauhukakara, jolla oli ongelmia oman väen ja kyläläisten kanssa. Hänestä tulee kuitenkin talvisodan ensimmäinen sankaraivainaja, joka haudattiin sankarimenoin ja jota kehuttiin maasta taivaaseen. Jälleen asetetaan sankarin viittaa hulttion harteille aina eduskuntaa myöten. Toivottavasti paluu vanhaan normaaliin alkaa ja kielletään sananvapauden sijasta eräs uskonnollinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen sortojärjestelmä.

    VastaaPoista
  30. Ilo lukea järkevää tekstiä. Tämän sattumuksen käsittely mediassa ja poliitikkojen huomionhakuisessa julkisuudessa on saanut kohtuuttomat mittasuhteet. Poliitikot ovat jo alkaneet esittää kaikenlaisia rasismista irrottautumisvaatimuksia ja ehdottoman totuuden tunnustamisia. Media on saanut osaamistasolleen sopivan moraalisen hyveellisyyden tehtävän, mistä saa sivukaupalla ja joka uutisiin paheksunnan ilmaisuja. Marginaaliin ajautuneiden ihmisten keskinäisen kohtaamisen traagisen seurauksen ei olisi odottanut johtavan näin laajaan kiihkeään ideologisen yhdenmukaisuuden painostukseen.

    VastaaPoista
  31. Tämähän tuli kuin tilauksesta. Tästä otetaan kaikki irti ja vähän yli.

    VastaaPoista
  32. Kyllä tämä hulluus on ihan vaan median ja poliitikkojen aikaansaannos eikä sitä kannata liioitella eikä provosoitua. Kannattaa nyt viimeistään myydä suomimedian osakkeet jos niitä on. Paha kierre kun media pl. Yle on talousvaikeuksissa, alan kulttuuri on huono ja palkat on pienet niin vähänkään lahjakkaat ihmiset ei hakeudu toimialalle. Tämä on näkynyt jo pitkään ihan kaikessa mitä media suoltaa ulos. Suuri enemmistö ihmisistä ei ota mediaa mitenkään vakavissaan. USA:ssa jos Trumpista tulee presidentti se on median Hillary-kampanjoinnin ansiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tämä hulluus ole väkivaltaisen natsimielisen SVR:n ja sen monista väkivaltarikoksista tunnetun potkijan aikaansaannos? Ei median eikä poliitikkojen.

      Poista
    2. Ei ole. Mietitäänpä, että jospa olisikin käynyt päinvastoin: SVL:n jäsen olisi käynyt soittamassa suutaan anarkistien mielenilmauksen yhteydessä. Poistuessaan paikalta anarkistijoukosta rynnännyt mies potkaisee SVL:n jäsenen katuun, ja tämä kuolee viikkoa myöhemmin. Kysy itseltäsi, että vaatisivatko media ja äänekkäät poliitikot anarkismin kieltämistä? Vaatisiko media Vasemmistoliittoa irtisanoutumaan anarkisteista? Järjestettäisiinko Ruotsissa muistotilaisuus uhrin muistoksi?

      Poista
  33. Barack Obama sanoi eilen Venäjän pyrkivän voimapolitiikalla palauttamaan entisen mahtinsa.

    Muinaisskandinaaviseen mytologiaan uskovilla SVT:n ja Soldiers of Odin aktivistiliikkeillä on Suomessa voimapolitiikan esikuvia, tunnetuimpana Eugen Schauman.

    VastaaPoista
  34. Obama puhui demokraattisen mallin puolesta: mitä kevyemmät ideologiset rakenteet ihmisillä on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä.

    VastaaPoista
  35. Median tarinoista puuttuu vielä se, että äärivaarallisen vastarintaliikkeen politbyroo oli antanut muutamalle vihreän lipun heiluttajalle tehtäväksi tappaa joku.

    Minun käsitykseni mukaan potkumies raivostui spontaanisti jostakin ja juoksi ärsyttäjän perään monottaen tätä rintaan.

    Korkeintaan kyseessä on törkeä kuolemantuottamus, josta tuomio pitäisi määrätä lieventävien asianhaarojen perusteella. Mikä on mahdollisten vanhojen ja uusimpien vammojen vaikutus kuolemaan, selviää toivottavasti oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa.

    Mitäpä tuumaavat vasurit, kun ihannevaltion koripalloilijat saivat kovat tuomiot joukkoraiskauksesta Tampereella? Ei kasvattanut kuubalainen sosialismi humaaneja miehiä, vaikka joukossa saattoi olla jopa kommunistisen nuorisoliiton jäseniä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raiskaustuomio oli naurettavaa rusinat pullasta -meininkiä. Jos mies olisi ollut vastaavassa tilanteessa naislentopalloilijoitten kanssa, ei kukaan olisi edes kuullut koko tapauksesta. Se mies olisi suorastaan kehunut päässeensä pukille niin monen naisen kanssa. Samaa mahdollisuutta tarjottiin Tampereen tytölle, mutta typerä itseruoskiva puritanismi voitti.

      Poista
  36. Potkumies Jesse Torniainen on kuumakalle, joka on tuomittu monista väkivaltarikoksista ja istunut vankilassakin. Tässä tapauksessa taisi eteen sylkäisy olla liikaa "vastarintaliikkeen" sankarille. SVR kiitti blogissaan miestään "kurinpalautuksesta". Ei häntä tietenkään murhasta tuomita vaan törkeästä kuolemantuottamuksesta. En ymmärrä mikä tässä voisi olla lieventävä seikka, se katuun
    sylkäisykö?

    Rajakkien sivustolla väitetään, että uhri oli huumeiden käyttäjä, ja sillä perusteella kuolema oli oikeutettu. En tiedä käyttikö hän huumeita, mutta ei sellainen ole potkijan tuomiota lieventävä seikka. Eikä lievennä sekään, vaikka potkija olisi ollut huumeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Uhrin mahdollinen huumeidenkäyttö saattaa olla osasyy potkun jälkiseuraamusten lopullisuuteen. Se selviää kuolinsyyntutkinnassa.

      2. Kimmo Sasi ja Jan Vapaavuori. Sasi tuomittu muistaakseni kuolemantuottamuksesta ja Vapaavuori pahoinpitelystä. Silti Kokoomus ei ole heistä irtisanoutunut.

      Poista
  37. Ei ole kokemusta nakkikioskitappeluista, mutta käsittääkseni harvemmin nakkikioskitappelija tai hänen taustayhteisönsä julkaisee jälkikäteen netissä videon, jossa mehustellaan maassa makaavan, verta vuotavan uhrin kustannuksella. Kyllä tässä on kyse muusta kuin nakkikioskitappelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta nämä SVR:n kuulapäät olivat ymmärtääkseni vastustamassa juuri sellaisten henkilöiden maahanmuuttoa, joista huolestuttavan moni mehustelee kurkunleikkausvideoilla ja/tai muulla tavoin käyttäytyy väkivaltaisesti. Kumpaa puolta tässä nyt pitäisi pasifistina fanittaa?

      Poista
    2. Ei kumpaakaan. Eikä vähätellä kumpaakaan. Vihavainen yrittää mielestäni joko tietoisesti vähätellä SVR:n toimintaa, tai sitten hänellä ei ole riittävästi tietoa.

      Poista
    3. Ei ole kokemusta mehustelusta enkä edes tiedä mitä se on. Kysyn kuitenkin, mitä se jälkikäteen suoritettuna mahtaa voida vaikuttaa sitä edeltävään pahoinpitelyyn?

      Poista
    4. Jos poliittinen ääriliike tekee omassa tilaisuudessaan oman jäsenensä suorittamasta pahoinpitelystä (tai sen lopputuloksesta) propagandavideonsa loppuhuipennuksen, niin se vaikuttaa edeltävään pahoinpitelyyn siten, että pahoinpitelystä on tehty poliittinen. Väkivallasta on tehty spektaakkeli, jolla on poliittinen viesti. Tässä noudatetaan terrorin logiikkaa.

      Poista
    5. Kiitoksia nyt logiikan oppitunnista. Kannattaisikohan kuitejkin myös itse sitä opiskella. Sitä perinteistä.Sillä tämän maailman kestävät osat on rakennettu.

      Poista
  38. Käsittääkseni sekä Jimi että Jesse olivat/ovat syrjäytyneitä nuoria. Tappamisen meininkiä ei potkussa ollut, mikä alentaa mahdollista tuomiota. Maksimihan taitaa olla 6 vuotta vankeutta.

    Viime vuonna Suomessa tehtiin noin 7 500 pahoinpitelyä. Niistä 11 oli äärioikeistolaisten tekemiä. Että suhteellisuus on muistettava poliittisissa päätöksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jimistä on osaa sanoa sitä enkä tätä, mutta tuo Jesse on taustaltaan lukuisiin väkivaltarikoksiin syyllistynyt, vaarallinen mies. Vanhojen lakien aikaan moinen tyyppi olisi saanut kymmenien vuosien ns. "pyttyrangaistuksen" ympäristölleen vaarallisena henkilönä. Mikä on mennyt pojan kasvatuksessa poskelleen? Epäilen vahvasti rikkinäistä, alkoholiongelmaista kotia, jossa remmi on heilunut ahkeraan.

      Väkivaltaan sairastuneelle ihmiselle eivät aatteet sinänsä merkitse mitään. Tässä tapauksessa Jesse pystyy toteuttamaan SVR:ssä väkivaltaideologiaansa, koska muita vastaavia järjestöjä ei oikein ole.

      Poista
    2. Itse asiassa epäillyn rikosrekisterillä pääsee yleensä anarkistiksi. Siis siihen Li Anderssonin joukkoon.

      Suoraan sanoen huvittaa, että näitä vekkuleita kutsutaan "uusnatseiksi". Alkuperäisten kansallissosialistien jäsenet ja kannattajat kun kuitenkin olivat monesti poliiseja ja lähes aina sotaveteraaneja.

      Poista
    3. Trilisser, Li Andersson ei kuulu anarkisteihin. Hän johtaa Vasemmistoliittoa.

      Nämä uusnatsit nimittävät itse itseään kansallissosialisteiksi eli siis natseiksi.

      Väheksytkö Jesse Torniaisen rikosrekisteriä? Se on kunnioitettavan pitkä ikään nähden. Ja jatkoa varmaan seuraa vankilareissun jälkeen, jos ei heppu tule uskoon linnassa, kuten jollekin mp-jengiläiselle on käynyt.

      Poista
    4. Väärin, Li Anderssonilla on erittäin tiiviit siteet väkivaltaisiin vasemmistoradikaaleihin ja hänen valintaansa vasemmistoliiton puheenjohtajaksi juhlittiin erittäin avoimesti näissä piireissä.
      Kyseinen nainen on täysin moraaliton ja paha.Hän kannattaa rikollisten keinojen käyttämistä omien poliittisten agendojensa ajamiseen siinä missä vaikka uusnatsitkin,ero on siinä että syystä tai toisesta Suomalainen jätemedia ei katso aiheelliseksi nostaa näiden anarkistien harjoittamaa rikollisuutta pöydälle. Ei kukaan järkevä suomalainen kannata riehuvia natseja,vaikken ihmettelisi heidän kannatuksensa nousua kun median ja eliitin luoma ilmapiiri on tässä maassa tälläinen kuin on. Tietysti he syyttävät kansaa ja muutamaa aktivistia tämän ilmapiirin luomisesta,vaikka he ovat mitä suuremmassa määrin itse vastuussa siitä ja tulevat vain pahentamaan tilannetta tälläisillä naurettavilla "vihapuheeen" ja "rasismin" kieltävillä laeilla.
      Suomalaisten viha ei katoa minnekkään kieltämällä sitä,samalla tavalla kuin nälkäkään ei katoa kieltämällä nälkä. Ne katoavat vasta kun suomalaisia kohtaan tehdyt vääryydet oikaistaan.

      Poista
  39. Ja ettäkö yritän tietoisesti vähätellä SVR:n toimintaa tai sitten minulla ei ole riittävästi tietoa?
    Vihjaus tietoisesta asian vääristelystä on loukkaava, kuten varmaan anonyymitkin ymmärtävät, ainakin osa heistä.
    Tietoa en ole viitsinyt hankkia kaiken maailman kuppikunista, sen myönnän.
    Mutta ko. putiikista en ole puhunut yhtään mitään, eikä se myöskään ole relevanttia silloin, kun tarkastelunkohteena on tiedotusvälineiden suhtautuminen yhteen väkivaltaiseen kahnaukseen kahden henkilön välillä.
    Eiköhän vielä sentään pelata pohjoismaisen oikeusajattelun säännöillä, eikä amerikkalaisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin huomattavasti inhimillisempi ja anteeksiannettavampi selitys, ettei kaikki tieto ole ollut saatavilla. Hyvä niin. Joka tapauksessa pointtini, että SVR:n pahoinpitelystä tekee poikkeuksellisen se, että pahoinpitelystä tehtiin poliittisen propagandan/terrorin väline. Pahoinpitelijä itsekin levitteli "kurinpalautus"videota somessa ylväänä. Oletettavasti media on nostanut pahoinpitelyn kepin nokkaan ainakin osittain sen vuoksi, koska SVR mehusteli sillä ja levitti siitä videoita. Kuinka monta samanlaista pahoinpitelyvideota olisi pitänyt odottaa, ennen kuin media olisi saanut nostaa metelin?

      Poista
  40. Vaikea sanoa. Montakohan kiloa mahtaa maksaa markka munia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysytään sitten niin päin, että kuinka monta poliittisen äärijärjestön julkaisemaa pahoinpitelyvideota professorin pitää nähdä, ennen kuin tämä huomaa eroavaisuuden tavanomaiseen, joka viikkoiseen nakkikioskitappeluun? Tähän on helppo vastata numeraalilla.

      Poista
    2. ;-)

      ..mutta vakavasti, nyt ollaan menossa suohon vyötäröä myöten jos lähdetään puheenpidon kieltolinjalle, siis että vihapuheet tulisivat lain vastaisiksi. Tänään viimeksi sitä esitti poliisiylijohtaja Kolehmainen. Tämä on vaarallinen tie jolle jos lähdetään ei loppua tule! Eikö näille ehdottajille ole Voltaire tuttu edes nimeltä? hh

      Poista
    3. Mitä ihmeen "äärijärjestön julkaisemaa pahoinpitelyvideota" blogin kirjoittajan pitäisi "nähdä", että hän olisi samaa mieltä kanssasi? Laita, hyvänen aika, linkkiä äärijärjestöidesi videoihin, jotta me muutkin voimme katsella niitä ja tehdä omat arviomme syytöksistäsi professoria kohtaan tai yhdistää ne käsiteltävään tapahtumaan.

      Tai laita niitä minulle, niin tutkitaan yhdessä. Olisi myös arvostettavaa, että kirjoitetaan omalla nimellä, kun kyseenalaistetaan ammattilaisen kyky harkintaan ja asioiden suhteuttamiseen.

      Ystävällisin terveisin,
      Markus Mertaniemi
      FT, Oulu

      Poista
    4. Vaikka kysymys oli osoitettu professorille, koitan minä vaivainen lisensiaatti jotain tähän sanoa. Arvon anonyymi ei näköjään ole ollenkaan oivaltanut mistä yllä blogissa kirjoitetaan ja mikä on huolen aiheena.

      Joku jo viittasi nyt tapahtuvan yhtäläisyyksistä Horst Wessel -rakennelman kanssa. Ilkikurisen ironiselta tuo yhteys vaikuttaa. Ihan yhtä absurdilta, kuin käynnissä oleva näytelmän näytöskin.

      Suomen tiedotusvälineissä - sekä poliittisen eliitin toiminnassa - on meneillään jotain sellaista, jota en olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut olevan mahdollista tapahtua. On valittu yhteinen näkemys, jota laajalla rintamalla edistetään tosiasioista, tai niiden selvittämiseen pyrkimisestä, välittämättä. Poliitikoilta tämän jotenkin ymmärtää, muuta tiedonvälityksen yksimielisyys on kammottavaa. Joko journalistiset periaatteet on unohdettu, tai mikä vielä pelottavampaa, niitä ei enää kukaan uskalla noudattaa. Sananvapautta haluttaisiin lainlaatijoiden sekä ylimmän poliisijohdon lausumien mukaan "tämän sekä muiden tämänkaltaisten tapahtumien" johdosta jo rajoittaa. Vielä vähän aikaa sitten käynnissä olevan kaltaisia tapahtumaketjuja ihmeteltiin näkökulmasta riippuen joko valtion rajojen toisella puolen epäuskoisesti kummastellen tai sitten vankileireillä ehkäpä samankaltaisen epäuskon vallassa toisinajattelijana istuen.

      En vieläkään oikein halua uskoa, että seuraavaksi kai sitten vuorossa on oma kotimaamme. Eihän se tietenkään väistämätön seuraus ole, mutta pahalta tämä silti kehityksen tässäkin vaiheessa vaan tuntuu.

      Poista
    5. Uusnatsijärjestön video löytyy täältä:

      http://www.vastarinta.com/video-valikohtaus-helsingin-katuaktivismissa/

      Videon lopussa kuvataan tajuttomana maassa makaavaa, verta vuotavaa uhria, kunnes ruutuun tulee teksti "Aktivoidu!".

      SRV, sen mediasiipi Riimuradio ja pahoinpitelijä itse,
      moneen kertaan tuomittu väkivaltarikollinen Torniainen, jakoivat somessa videota heti tapahtuman jälkeen. Toki he itse korostavat olevansa uhreja ja antaneensa vain "kurinpalautuksen". Olennaista on, että järjestö uskoo väkivaltaan.

      Vihavaisen tulkinnan mukaan tämä oli vain satunnainen nakkikioskitappelu, josta media on tehnyt poliittiseen aseen. Minusta SRV itse teki pahoinpitelystä politiikkaa ja propagandansa välineen. Juuri tähän media ja monet vastuulliset kansalaiset ovat tarttuneet.

      Poista
    6. Vastuulliset kansalaiset ja media? Siis ne samat, joita mm. Li Anderssonin siunaaman Varisverkoston anarkistien terrorismi ei hetkauta pätkääkään? Älä kuule viitsi.

      Poista
  41. Sikäli voidaan olla rauhallisin mielin että rikollisuus on laskussa. Se nähdään taas kun tilastot saadaan ja voitaisiin oikeastaan sisällyttää postmodernin yhteiskunnan määritelmään, tutkijat voisivat keskittyä muihin asioihin. Jotakin varmasti löytyy kun poliittinen korrektius ja taloudellinen kaaoskin lisääntyvät. Vihavaiselta arvokas kirjoitus. -jussi n

    VastaaPoista
  42. Joku Anonyymi pyysi kertomaan, miten julkisella paikalla kohdataan väkivaltainen uusnatsi. Kuulemma sellaisen ohittaessaan aina joku kuolee.
    Mielestäni voisi kokeilla sivistynyttä ignorointia. Mitä ihmettä kannattaa välittää propagandasata, jota ylenkatsoo. En minäkään ole viitsinyt mennä kiljumaan paheksumistani anarkisteille. Tässä on järjestön oma video, jonka joku tälle palstalle lähetti. Kai niitä voi täläkin tavoin kohdata, vaikka en oikein suosittela.
    http://www.vastarinta.com/video-valikohtaus-helsingin-katuaktivismissa/
    Saattaahan tuo ansiokastakin olla, mene ja tiedä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.