Kaksoiskansalaisuus

Moninaisuuden rikkaus ja kaksoiskansalaisuuden ongelma

Presidentti Niinistö on sitten taas asettunut julkisesti taantumuksen puolelle eturientoista mediaa vastaan ja kritisoinut kaksoiskansalaisuusjärjestelmää, joka aikoinaan saatettiin voimaan väärin odotuksin.

”Olemme olleet naiiveja” sanoi Niinistö eräässä toisessa yhteydessä.

Niin olemmekin.

Itse ajattelin nuorempana, että pitäisi liittyä ainakin kolmeen tai neljään suurimpaan puolueeseen, että voisi edes hieman vaikuttaa niiden toimintaan. Pelkästään yhden puolueen sisältäkin, saati sen ulkopuolelta ovat yksilön vaikutusmahdollisuudet kovin heiveröiset meikäläisessä poliittisessa järjestelmässä. Ja mitäpä sitä meikäläinen muuta on kuin yksilö.

Sitä paitsi minkään puolueen säännöt eivät tietääkseni estä olemasta myös muiden puolueen jäsenenä ja jopa niiden päättävissä elimissä. Eikö sellainen olisikin jo perustuslakimme vastaista syrjintää?

En ole tullut koskaan liittyneeksi mihinkään puolueeseen ja taitaa jäädäkin liittymättä. Olen toki äänestänyt useita puolueita, mutta vain vuoron perään, koska laki törkeästi rajoittaa pyrkimystäni poliittiseen tasapuolisuuteen, joka vakaumukseni mukaan on oikein ja kohtuullisin asenne ja päämäärä.

Usein on tullut mieleeni myös se, että sitoutuminen yhteen naiseen kerrallaan on miehelle aivan kohtuuton ja jopa luonnoton vaatimus, kuten runsas tutkimusaineisto ja yleinen elämänkokemus osoittavat. Monilla naisilla on havaittavissa aivan vastaavia ongelmia.

Yksiavioisuus tietenkin on, kuten kaikki tunnustavat, vain konventio, joka toistaiseksi kuuluu meidän yhteiskuntaamme, mutta ei sen sijaan esimerkiksi muslimien kulttuuriin ja on muun muassa juuri tästä syystä meilläkin nopeasti häviämässä. Polyamoria on päivän sana ja mikäli suhteeseen ei kuulu lapsia, se lieneekin ainoa terveen järjen mukainen ratkaisu.

Kaksois-, kolmois- jne. kansalaisuus sen sijaan on vakavampi asia. Meikäläinen Lippulaulu väittää korkeimman halumme olevan elää ja kuolla juuri tuon oman siniristimme puolesta. Ymmärrän, että kaksoiskansalainen voi kakin mokomin yhtyä täysin rinnoin sitä laulamaan ja niin hänen kuuluukin tehdä ainakin Suomessa ollessaan.

Toki monikansalaisen muilla kansalaisilla kotimailla on aivan yhtäläinen oikeus vaatia samanlaista uskollisuutta ainakin silloin, kun kyseinen henkilö oleskelee niiden alueella. Mikäli tulisi sota, mistä luoja meitä varjelkoon, ja se syttyisi juuri kaksoiskansalaisen kahden isänmaan välille, hänen osansa olisi tavallaan helppo. Silloinhan toteutuisi vanha ihanne: ”On aivan sama, minne ammut, pyssymies, kai aina joku sentään kuolee kukaties…”.

Ikävä puoli asiassa olisi se, että molemmat osapuolet olisivat kaksoiskansalaisen vihollisia ja alivoimatilanteessaan hän olisi hyvin nopeasti vainaa.

Toki sotatilan kaltainen asia on vain hyvin, hyvin kaukainen teoreettinen mahdollisuus, mutta se riittää osoittamaan asian mielettömyyden sille, joka kykenee asian ymmärtämään. Sat sapienti.

Valtio ei tietenkään ole nykyaikaiselle ihmiselle pyhä asia. Pallopelit sen sijaan ovat. Väärän maan fanittaminen esimerkiksi Välimeren maissa, saattaa johtaa vakaviin pahoinpitelyyn tai jopa hengen menoon. Siitä huolimatta on havaittu, että esimerkiksi Ranskassa maahanmuuttajat hurraavat vieraiden maiden joukkueille ja buuaavat Ranskalle…

Kun itsellänikin on tiettyä taipumusta pitää monipuolisia ratkaisuja parempina kuin liian yksinkertaisia ja rajoittavia, saa kaksoiskansalainen ainakin minulta tiettyä sympatiaa vaikean ja tavallaan intellektuaalisesti ja emotionaalisesti haastavan tilanteensa johdosta. Fanittamisesta en valitettavasti ymmärrä mitään.

Mutta kun asia tässä koskee valtioita eikä kansoja, ymmärrän erinomaisesti, että valtiolla omasta puolestaan on sekä oikeus että velvollisuus vaatia kansalaisiltaan yksiselitteistä uskollisuutta. Tällaisen uskollisuuden puutetta nimitetään maanpetokseksi eikä ole mitenkään odottamatonta, että juuri siitä määrätään kaikkein kovimmat lain sallimat rangaistukset.

En toki ole vihjaamassa, että kaksoiskansalaiset olisivat maanpettureita ja että juuri he olisivat syyllisiä siihen, että valtiomme avokätisesti jakelee kaksoiskansalaisuuksia vasemmalle ja oikealle.

Syynä on järjestelmä. Hölmöhän se on, joka ei käytä hyväkseen järjestelmän hänelle tarjoamia suuria ja lähes ilmaisia etuja. Miksi järjestelmämme niitä tarjoaa, onkin tässä se kysymys, johon on huomio kiinnitettävä ja joka vaatii ratkaisemistaan.

Sen sijaan, että helppohintaisen pintamedian tavoin kauhistelisimme sitä syrjintää, jonka kaksoiskansalaisuus on tietyissä tapauksissa aiheuttanut, meidän on syytä kauhistella sitä leväperäsyyttä, jolla kaksoiskansalaisuuksia on myönnetty kaikille, jotka niitä viitsivät pyytää. Näyttää jopa siltä, että meiltä turvapaikkaa hakeneet pakolaiset ovat saattaneet säilyttää entisen kotimaansa kansalaisuuden…

Tasavallan presidentti Niinistö on nyt ryhtynyt järjen ääneksi ja palauttanut mieleen, miksi kaksoiskansalaisuuden kaltainen instituutio joskus tultiin sallineeksi. Hän on myös todennut, että odotukset olivat epärealistisia ja että kyseessä siis oli erehdys.

Onneksi erehdyksien korjaaminen on ainakin periaatteessa mahdollista. Kykenevätkö vastuunalaiset päättäjät puolestaan tunnustamaan olleensa naiiveja ja tehneensä alkeellisen virheen, on kysymys sinänsä.

Ainakin ennen oli tapana, että presidentin puheenvuoroilla ex cathedra oli aina ja ehdottomasti myös poliittisia seurauksia.

Mikäli Niinistön puhe nyt jää seurauksia vaille, voidaan todeta, että maamme on perustuslakiremontin jälkeen vieläkin pahemmin tuuliajolla kuin rohkenimme kuvitella.

Jos lainsäädäntömme jää tässäkin asiassa pintamedian edustamalle henkiselle tasolle, todistaa se, ettei itsenäisyytemme suurin este oli Brysselissä, vaan jossakin muualla.