torstai 1. kesäkuuta 2017

Isänmaa ja Stalin-isä



Isänmaan puolesta, Stalinia vastaan

Carl-Fredrik Geust, Vlasovin armeija. Stalinin sotilaat Suomen palveluksessa. Docendo 2017, 256 s.
Jokainen Vankileirien saariston lukenut muistaa Solženitsynin kertomuksen Vlasovin armeijasta. Patriootit, jotka halusivat taistella Stalinia vastaan, petettiin sekä Saksan että liittoutuneiden taholta. Venäjää vastaan tämä armeija ei taistellut koskaan, itse asiassa sen ainoa suurempi sotatoimi oli sodan lopussa taistelu saksalaisia vastaan Tšekissä.
Silti Vlasovin armeija ja laajemminkin puna-armeijasta irtisanoutuneet ja Saksaa tavalla tai toisella palvelleet oli arka paikka Neuvostoliitolle. Virallisessa historiassa kerrottiin häpeilemättä, ettei puna-armeijassa koskaan ilmennyt vastustajan puolelle siirtymistä.
 Itse asiassa tämä ilmiö sai siellä ennätysmäiset mittasuhteet. Saksan saamista noin viidestä miljoonasta neuvostoliittolaisesta sotavangista lähes miljoona palveli tavalla tai toisella Saksan sotavoimissa. Upseereita tähän joukkoon kuului tuhansia ja kenraaleitakin vähintään viisitoista.
Neuvostoliiton kannalta tämä oli arkaluontoinen salaisuus, jota ei haluttu tunnustaa, mutta sille on luonnollinen selityksensä.
Solženitsyn kertoo, miten aikoinaan oli tapana kysyä ihmiseltä: ”oletko neuvostoihminen”, mikäli haluttiin hänen tekevän jotakin moraalitonta.
Solženitsyn ei missään tapauksessa halunnut olla neuvostoihminen (sovetski tšelovek) vaan sen sijaan venäläinen ihminen, mikä hänelle symbolisoi inhimillisyyttä luonnottoman ja moraalittoman totalitarismin vastakohtana.
Toki myös Aleksandr Isajevitš palveli, armeijassa, erityisesti puna-armeijassa. Eipä sellaista kohtaloa Euroopassa monikaan voinut itse valita. Hänen korviinsa joka tapauksessa sotahuuto ”isänmaan puolesta, Stalinin puolesta” kaikui valheellisena.
Mutta mitä yksilö voi tehdä? Oliko liittyminen Stalinin vastustajiin Saksan riveissä tai rinnalla kuitenkin petos Venäjää kohtaan? Entä oliko se oikein ja kohtuullista, mikäli henkilö oli vaikkapa ukrainalainen, jolla oli tuoreessa muistissa vuodet 1932-1933 ja kaamea miljoonien ukrainalaisten nälkään tappaminen?
Nämä kysymykset olivat monille todella vaikeita ja niitä esitettiin myös henkilöille, jotka värväsivät Suomessakin sotavankeja ROA:n eli Venäjän vapautusarmeijan jäseniksi.
Värvärit olivat etupäässä ROVS:in eli Venäjän yleissotilaallisen liiton edustajia, jotka asuivat Suomessa ja joilla oli yhteydet Brysselissä sijaitsevaan päämajaansa. Se kuului Neuvostoliiton eniten vihaamiin ja ehkä pelkäämiinkin organisaatioihin. Sen tsaarinaikainen sanoma ei ehkä tehonnut useimpiin neuvostoihmisiin rauhan aikana, mutta poikkeusajat olivat asia erikseen ja Neuvostoliiton johto tiesi, ettei sitä rakastettu ollenkaan siinä määrin kuin sen oma propaganda väitti.
Leningradia pelastamaan lähteneen iskuarmeijan komentaja Vlasov, joka oli edellisenä talvena pelastanut Moskovan, joutui heinäkuussa 1942 sotavangiksi ja hän armeijansa lyötiin. Hänen uransa siis romahti neuvostovallan palveluksessa. Sen jälkeen hänestä tuli Stalinin vastaisen kansallisen Venäläisen vapautusarmeijan (ROA) komentaja. Käytännössä tuota armeijaa ei käytetty mihinkään.
Kuten tunnettua, Hitlerin mieletön hybris esti häntä käyttämästä hyväksi niitä voimia, jotka olisivat hyvinkin voineet johtaa Neuvostoliiton hajoamiseen. Tämä olisi kaiketi samalla merkinnyt myös Venäjän ja Euroopan murhenäytelmää, joka olisi ollut vieläkin suurempi kuin se, mikä toteutui. Ken tietää.
Itse asiassa myös Suomi oli aikeissa käyttää hyväkseen toisinajattelevaa venäläistä emigraatiota. Jo talvisodan aikana Stalinin sihteerinä 1920-luvun alussa toiminut Boris Bažanov teki aloitteen varjohallituksen perustamisesta Neuvostoliittoon. Tähän olisi liittynyt myös oma sotavoima, jota ehdittiin jo sotavangeista kootakin, mutta sota loppui kesken kaiken.
Asia on sinänsä tunnettu, mutta Geust lisää siihen runsaasti ainesta ja kytkee myös myöhemmän, jatkosodan aikaisen ROA:n toiminnan Suomessa samaan ROVS-kontekstiin. Kaiken kaikkiaan, Suomen venäläisten ja emigranttien neuvostovastainen, mutta yleensä venäläispatrioottinen toiminta saa teoksessa tarpeelliset raaminsa.
Venäläisten emigranttien, kuten myös sotavankien asema ei ollut helppo. Mannerheimin saamista kirjeistä löytyy vetoomuksia siitä, ettei sen ja sen kansallisuudeltaan venäläisen tarvitsisi taistella maanmiehiään vastaan. Asia on ymmärrettävä.
Kuitenkin moni Suomen venäläinen katsoi velvollisuudekseen taistella bolševismia vastaan, mikä on yhtä ymmärrettävää. Huomattakoon, ettei Suomessa venäläisiä sodan aikana internoitu en masse, kuten tehtiin japanilaisille Amerikassa. Siihen ei ollut tarvetta.
Sodan jälkeen jouduttiin suuri osa yhteistoimintamiehiä sitten palauttamaan. Itse asiassa he näyttävät olleen korkeimmalla priorisoinnin tasolla Neuvostoliiton vaatimuksissa.
Tämä oli todellinen tragedia ja tietenkin pitkälti myös luovuttavan osapuolen häpeä. Jotkut pääsivät/päästettiin karkuun, mutta kaiken kaikkiaan Suomi täytti lojaalisti sen, mitä siltä vaadittiin, niin väärin kuin se olikin. Valtioetu on sekin hirmuinen asia, resoneerasi kerran Paasikivi.
Vlasovin armeijasta kirjoitettiin rehabilitoivaan sävyyn jo 1980-luvulla eikä siihen kirjoittautuminen ole jäänyt vaille ymmärtämystä monilta antistalinisteilta sen jälkeenkään.
Hiljattain on myös ilmestynyt järkälemäinen julkaisu Vlasovin oikeudenkäynnistä. Sitä oli Pietarin kirjakaupoissa ainakin vielä hiljattain saatavissa.
Ilmasodan eksperttinä tunnetun Geustin kirja on tervetullut lisä sen vähän tunnetun problematiikan tutkimukseen, joka koskee sitä asemaa ja roolia, jossa monet Suomessa toimivat venäläiset sodan aikana olivat.
Kuten tekijä toteaa, myös lähes kaikki ns. Leinon vangit kuuluivat siihen joukkoon, joka oli tavalla tai toisella työskennellyt ROVS:in hyväksi. avoimeksi jää kuitenkin, miksi juuri tiettyjä henkilöitä valittiin ja toisia taas ei.
Jonkinasteinen selitys tähän lienee, etteivät ns. erikoispalvelut kaikkea tiedä. Ymmärrän kyllä, ettei tämäkään monessa tapauksessa asiaa selitä, mutta sellaistahan se vakoilumaailma on. Otapa siitä selvää.

23 kommenttia:

  1. Ehkäpä tuo venäjän vapautusarmeijan luominen olisi onnistunut, jos niin saksalaisilla, kuin suomalaisilla ei olisi ollut ylenkatsvaa, mitätöivää rasistista asennetta suhteessa venäläisiin.
    Varjohallitus myös olisi ollut mahdollinen, mutta sekin kariutui samasta syystä, ei vielläkään ole kadonnut se venäläisiä väheksyvä asenneilmapiiri läntisten ,nyt liberaallien asenteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lienee osa selitystä. Kyllähän siinä pelkoakin oli.

      Poista
    2. Suomalaisten ja venäläisten välinen rasismi tuntee käsitteet "tsuhna" ja "ryssä". Intti-slangissa kategorinen mokaaminen on "ryssimistä".

      Antony Beevorin "Normandia 1944" väittää, että jopa miljoona neuvostoliittolaista entistä sotavankia palveli Saksan puolella. Heitä oli vakinaisen armeijan Ost-patalioonissa mm. Omaha-rannalla taistelemassa amerikkalaisia vastaan.

      Moni ost-patalioona vaihtoi tilaisuuden tullen puolta, mutta se ei pelastanut niiden jäseniä palauttamiselta neuvostoliittoon, jossa odotti synkkä kohtalo. Monet ammuttiin heti rajapuomin toisella puolella.

      Sotavankien värvääminen oli helppoa, kun natsien leireillä vaihtoehto oli nälkäkuolema. Yleisesti tunnettu neuvostoliiton rikoslaki määritteli pelkän antautumisen vihollisen auttamiseksi, mutta sekään ei estänyt sotavankien värväämistä.

      Vlasovin "Venäjän vapautusarmeijan" lisäksi entisiä neuvostoliittolaisia sotavankeja palveli Waffen-SS:n riveissä. Kaikki ei ensimmäisen tilaisuuden tullen vaihtaneet puolta, vaan osa taisteli jopa urhoollisemmin kuin saksalaiset.

      Maanpetturuuden ja sotarikollisuuden määrittelee välittömästi sodan voittaja. Sillä hetkellä ei ole niin väliä, mitä esimerkiksi k.v. laki tai Geneven tai Haagin sopimukset sisältää.


      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  2. Ryssien mielestä muutamalle sadalle vlasovilaiselle turvapaikan antanut Lichtenstein on oikea täivaltion loinen. Siinä oli mallia Suomelle ja Ruotsille, joista varsinkaan jälkimmäisellä ei ollut mitään syytä luovuttaa neuvostokansalaisia tai sellaisiksi joutuneita varmaan kuolemaan.

    VastaaPoista
  3. Jaa. Ei tainnut Liechtenstein olla Suomen asemassa. Mutta että jenkit ja britit luovuttivat, se oli sikamaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalaisilla oli kiire kotouttaa joukkonsa. Olisiko tässä ollut syy varovaisuuteen Stalinin suhteen, vältettiin prosoimasta kun NL:lla oli 400 divisioonaa itä-euroopassa? Ainakin jälkikäteen on esitetty arveluita Stalinin hyökkäysaikeista sitten kun länsiliittoutuneet olivat vetäneet joukkonsa pois Saksasta ym. Teorian mukaan Hiroshima muutti Stalinin mielen. hh

      Poista
  4. Mistä mahtaa johtua sotatieteen tutkija Visurin tarve korostaa suomalaisten osuutta Leningradin piirityksessä? Omakin tulkintani sai paljon puhuvan kommentin jostain rajojemme takaa...
    https://ketovuori.blogspot.fi/2017/04/leningrad-sinfonia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai se Visuri sen takia nykyisenä maailmanaikana jätä totuutta kertomatta, että se rikkoo jonkun ideologisesti kiihottuneen maailmankuvaa.

      Poista
    2. Totuutta? Ideologisesti kiihottunut?
      Ketä ja mitä tarkoitat?

      Poista
  5. Suomi ei käynyt jatkosotaa kunnolla vaan korvat luimussa isännän ruoskaan varautuen. Muurmannin rata olisi pitänyt tehdä pysyvästi käyttökelvottomaksi. Leningradiin olisi pitänyt hyökätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päämajoitusmestari Airo vaati toistuvasti Sorokan valtaamista Muurmannin ja Arkangelin ratayhteyksien katkaisemiseksi.

      Se oli sotilaallisesti perusteltu vaatimus, sillä noiden satamien kautta saapui lännestä sotamateriaalia, joka otettiin välittömästi käyttöön Suomea vastaan.

      Mannerheim kielsi Sorokan valtaamisen, sillä hän oli ylipäällikkönä myös väistämättä poliitikko. Saksan voitto ei enää 1943 näyttänyt varmalta. Siksi Mannerheim katsoi olevansa pakotettu varautumaan tulevaisuuteen.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
    2. Monilla tuntuu vain olevan käsitys, että Suomen voimillahan se sota olisi ratkennut uin tuosta vaan. Onneksi Mannerheim ei ollut idiootti.
      Murmanskin reitti oli pienin lend-lease-avun tuontikanava, mutta sitä vastaan hyökkääminen olisi varmasti (luvatusti) tuonut USA:n viholliseksemme.
      Sitäpä olisi ollutkin mukava sitten vuonna 1944 uistella.

      Poista
    3. Tuota, ajatellaanpa, että on kolme naapurusta: Vihavainen, Janatuinen ja Eekkinen. Vihavainen ja Janatuinen ovat riidelleet rajapyykistä jo pitkään. Lopulta se äityy nyrkkitappeluksi. Kuvaan saapuu Eekkinen. Eekkinen sanoo, että äläpä Vihavainen lyö Janatuista ja antaa Janatuiselle pesäpallomailan, jolla tämä alkaa hutkia Vihavaista. Samalla Eekkinen kuuluttaa kovalla äänellä, että jos Vihavainen yrittää ottaa pesäpallomailan pois Janatuiselta, niin Eekkinen suuttuu ja alkaa hakata omalla pesäpallomailallaan Vihavaista.

      Faktisestihan USA oli Suomen vihollinen, sillä se antoi Suomen viholliselle ilmeaiseksi aseita, joilla tämä vihollinen tappoi suomalaisia.

      Ja tuo "uistelu 1944" on sekin suolle rakennettu. Sillä onhan aika absurdia kuvitella, että jos suomalaisjoukkojen aktiivisemman otteen ansiosta Muurmannin rata olisi todella saatu poikki 1941, olisi tilanne ollut 1944 ihan toinen. Jos näet se rata olisi katkaistu, olisi se pakottanut neukut yrittämään sen takaisinvaltausta, mikä taas olisi pakottanut siirtämään joukkoja muualta. Tämä taasen olisi heikentänyt ehkäpä ratkaisevasti Neukkulan rintamia muualta ja siten sakut olisivat saanet murrettua linjat siellä. Etenkin Leningradin sortuminen olisi ollut valtaisa hyöty sekä Suomelle että Saksalle ja on hyvinkin mahdollista, että Stalin olisi menettänyt pelinsä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Suomen v. 1941 sodanpäämäärien ainoa mahdollistaja oli Neuvostoliiton tappio, ja NL:n tappion edellytys oli Saksan voitto. Ts. jotta Suomen tavoitteet olisivat toteutuneet, olisi Saksan pitänyt voittaa. Mikään muu tulos ei niitä olisi toteuttanut. Joten Suomen olisi pitänyt tehdä kaikkensa Saksan voiton eteen. Sitä se ei tehnyt, ja paska jäi käteen.

      Poista
    4. Siis piti kirjoittaa, että on absurdia kuvitella tilanteen säilyvän täsmälleen samana huolimatta Muurmannin radan katkaisemisen vaikutuksista.

      Poista
  6. "Silti Vlasovin armeija ja laajemminkin puna-armeijasta irtisanoutuneet ja Saksaa tavalla tai toisella palvelleet oli arka paikka Neuvostoliitolle."

    ARKA PAIKKA

    Historioitsijoille on viime vuosikymmeninä maksettu maailmalla gonorareja siitä, että he keskittyivät pöyhöttämään kaikenlaisia ”kutei ja rätei” ja jättäisivät arat paikat käsittelemättä/peukaloimatta. Tässä asetelmassa vastakkain ovat totuus sekä ”kuteet ja rätit”. Vuodatettu veri on asia erikseen.

    Arka paikka Neuvostoliitolle/bolshevismille/sosialismi-kommunismille. Mikä/mitä se on? Venäjällä tähän kysymykseen on julkaistu eräs vastaus:

    23.05.2017 00:01:00
    Оправдание преступлений. Каким у нас представляют 1917 год в зеркале современного патриотизма
    (Rikosten laillistaminen. Millaisena vuosi 1917 näyttäytyy tämän päivän patriotismin peilissä)

    Александр Ципко

    Об авторе: Александр Сергеевич Ципко – доктор философских наук.
    http://www.ng.ru/ideas/2017-05-23/5_6993_revolution.html

    "Кстати, наши нынешние патриоты по своему невежеству не знают, что «великий Октябрь» породил сначала фашизм Муссолини, а потом страхи перед советизацией Европы, которые помогли Гитлеру прийти к власти." (Nykyiset patrioottimme ovat sivistymättömyytensä takia epätietoisia siitä, että ”Suuri Lokakuu” synnytti Mussolinin fasismin ja sen jälkeen Euroopan sovjetisoimisen pelossa Hitler pääsi valtaan.)
    Miten ”Suuri Lokakuu” vaikutti vuosina 1917-1918 Suomeen? Tuskinpa löytyy yhtään tieteellistä tutkimusta. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisuutta pitää juhlia myös vuonna 2018.

    VastaaPoista
  7. Mikähän maanikko se näitä höpöttelee. Lue sitä historiaa.

    VastaaPoista
  8. Häpeä on länsimaiden js varsinkin Yhdysvaltojen. Mikään mahti maailmassa ei olisi voinut tuolloin pakottaa supervallaksi kohonnutta maata palauttamaan loikkareita Neuvostoliittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannataa muistaa,Yhdysvalloissa oli vallassa vasemmistomielinen hallitus ja presidentti.
      Roosevelt oli se joka tunnusti Neuvostoliiton,hän myös oli innokaana avustamassa materialistisesti Saksan ja Suomen vastaista taistelua.
      Kylmäsota oli vasta tulossa,se taitaa monelta unohtua.

      Poista
    2. Stalin oli tosiaan keväällä ja kesällä 1945 kovassa kurssissa Washingtonissa ja melkein kaikkialla muuallakin. Varsinkin rivimiesten osa Vlasovin armeijassa traaginen. Hitlerin hyökkäys 1941 oli järjetön, Stalinin käytös härskiä ennen voittoa ja voiton jälkeen. Monta asiaa ratkesi sadaksi vuodeksi muutamassa vuodessa, siltä näyttää juuri nyt. Oletan että sadan vuoden kuluttua asiat taas ymmärretään paremmin kuin koskaan ennemmin tai myöhemmin. -jussi n

      Poista
    3. Stalin tekee viellä paluun populaarikultuurin kautta,hänen kulttinsa tulee rahanahneet,konservatiiviset Holywood tuottajat tuotteistamaan.
      Moottripyöräkerholaiset tulevat saamaan uuden idolin.

      Poista
  9. Kiitos arvioista, Vihavainen!

    Bongasin kirjan jokin aika sitten ja ostin ohuudestaan huolimatta, koska pidän Geustia pätevänä tutkijana. Mitä mieltä olette kirjasta? En ole sitä itse vielä aloittanut.

    Eräässä toisessa opuksessa kerrottiin, kuinka sotavankien värväys vapautusarmeijaan Suomessa oli eräänlaista teatteria. Venäläiset halusivat liittyä Vlasovin joukkoihin, joten suomalaiset "järjestivät" paikalle jonkun emigrantin esittämään Vlasovin valtuutettua juhlalliseen värväystilaisuuteen. Vahvistaako Geust tämän?

    En nyt valitettavasti muista kirjan nimeä. Kyse oli vakoojakoulusta Petroskoissa, ja kirja seuraili melko tiiviisti Igor Vahroksen toimintaa. Saa auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin jo vastanneeni. Porvalin kirjaa tarkoitat. Geustin kirja siis lisää paljon kiinnostavia yhrteyksiä asioihin.

      Poista
  10. Olihan meilläkin Ruotsissaja sitetn Suomessa uljas lumikuninkamem Kustaa II Aadolf ja Kaarle XII suuria idoleita. Samoin Kusta Vaasa, joka lähinnä oli häikäilemätön renessanssiruhtinas. Hyvä propagnadisti tosin.

    MafH

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.