tiistai 3. joulukuuta 2019

Henki tuli ja meni


Talvisodan hengen elinkaari

Ne, jotka kokivat talvisodan ajan, muistelevat siihen kuuluneen aivan poikkeuksellisen tunnelman. Matti Kurjensaari, 30-luvun radikaali vertasi sitä jumalanpalvelukseen, messuun.
Tuota henkeä kartoitettiin jo aikanaan paikan päällä useankin järjestelmän kautta ja siitä kertoo Sampo Ahto kirjassaan Talvisodan henki.
Kyseessä oli ainutlaatuinen ja sitä paitsi ainutkertainen ilmiö. Kaikki olisi voinut mennä myös toisin.
Suomessa säilyi tai itse asiassa syntyi kansakunnan yhtenäisyys pitkälti juuri vihollisen erikoislaatuisten toimien takia. Kyllä sitä toki pyrittiin mahdollisuuksien mukaan luomaan myös omalla puolella. Venettä ei keikuteltu eikä vaadittu esimerkiksi kansanäänestystä tai edes eduskuntakäsittelyä aluevaatimusten johdosta.
Mielialatarkkailu totesi kyllä, että YH:hon ja kaupunkien evakuointeihin oltiin myös tyytymättömiä. Moni piti sodanuhkaa aivan tuulesta temmattuna ja moisia valtavia operaatioita Suomen herrojen suoranaisena provokaationa.
Kun kaupunkeja sitten pommitettiin ja siviiliväestöä tulitettiin konekivääreillä, oli pakko uskoa, että koko tuo Saksan liittolaisen ja suomalaisuuden kansanmurhan järjestäjän, eli neuvostohallituksen asiasta kertoma tarina oli totaalista valhetta. Maassa oli muka vallankumous, kaupunkeja ei muka pommitettu ja Neuvostoliitto oli muka lahjoittanut Suomen uudelle hallitukselle valtavan maa-alueen. Suomen itsenäisyyttä se kunnioitti… Kyllä kai, niin.
Ne tekivät sen itse. Taitavammalla politiikalla, vaikka sitten ihan raa’alla ultimaatumilla Neuvostoliitto olisi kyennyt todennäköisesti estämään tuon hengen muodostumisen. Nyt sitä ei enää saanut takaisin pulloon.
Kaikille oli selvää, että kyseessä oli provosoimaton hyökkäys, jossa ei kunnioitettu sopimuksia, ihmishenkiä eikä totuutta. Neuvostohallitus oli kokonaan menettänyt uskottavuutensa.
Mutta eihän tästä vielä seurannut, että joka mies oli valmis menemään rintamalle ja taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, jolla muuten sattui olemaan maailman ylivoimaisesti suurin ja modernein armeija.
Mihin siinä oikein uskottiin? Se oli myös kysymys, joka rajan takaa usein esitettiin: mihin te oikein luotatte? Ettekö ymmärrä, että taistelu on toivoton? Miksi kuolisitte turhaan?
Taisteluhan tunnetusti käytiin kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta. Mitä tämä ajan mielikuvissa merkitsi, selviää esimerkiksi Eino Railon romaanista Valittu kansa ja luvattu maa.
Suomalainen elämänmuoto oli uhattuna ja sen mukana kansalaisvapaudet ja itse oikeuden periaate. Bolševikit oli at tulossa päästämään barabbasta irti ja hävittämään kaikkea, mikä yhteiskunnassa ja kulttuurissa oli arvokasta ja kunnioitettua.
Itärajan takana tiedettiin vallitsevan orjuus ja pakkotyö, kuten Uuno Kailas aivan oikein vuonna 1931 runoili. Hänen käsitteensä tulivat suoraan ajan uutisaineistosta, joka ei ollut väärennettyä.
Niskalaukausten käyttö politiikan välineenä oli tunnettu asia, joskaan eivät ne valtavat mittasuhteet, joissa niitä oli sovellettu esimerkiksi suomalaisiin ja moniin muihinkin kansallisuuksiin. Sellaiset aineksethan niin sanotusti likvidoitiin, jotka eivät kuuluneet uuteen, sosialistiseen valtioon.
F.E. Sillanpää ei suotta runoillut: ”Tääll’ on suorana seistä tai kaatua, joka miehellä oikeus”. Vaihtoehtona rintamalla kaatumiselle oli monellekin tuo niskalaukaus. Muistakaamme myös, että SKP:n julistuksessa aivan sodan alussa selitettiin myös, että nyt vuoden 1918 vallankumous viedään loppuun asti.
Moni muisti tuon ajan, mutta harva halusi enää kokea sitä uudelleen, ainakaan puna-armeijan avustamana versiona.
Talvisotaromaaneista ensimmäisen palkinnon sai Viljo Sarajan Lunastettu maa (Otava, 1940). Se on tavattoman pateettinen, uskonnollishenkinen maa, jonka perusidea on suorastaan outo: sodassa kaatunut mies oli lunastanut maan.
Mihin moista lunastusta tarvittiin? Eikö maa siis ollutkaan jo oma? Vai maksoiko mies kuolemallaan joitakin syntejä, joita maan saamiseen oli liittynyt?
Toinen, luultavasti keskellä sotaa kirjoitettu kirja oli Mika Waltarin Antero ei enää palaa. (WSOY 1940). Siinä sitoudutaan puolustamaan omaa maata hinnalla millä tahansa. Mikään uhri ei voi olla liikaa eikä väkivalta voi oikeutta kukistaa.
En hetkeäkään epäile kirjan paatoksen aitoutta. Hetki oli todella dramaattinen ja järkyttävä: läheiset tapettiin rintamalla, kodit poltettiin…
Kirjan päähenkilö vannoo kuin Churchill hieman myöhemmin puheessaan, ettei suomalaisia voida koskaan lannistaa. Väkivalta ei kukista tahtoa, joka kunnioittaa vain oikeudenmukaisuutta.
Itse asiassa näistäkin kirjoista tuntuu heijastuvan Sakari Topeliuksen usko siihen, että suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa.
Uskonnollisuus oli tuohon aikaan jo aika lailla haalistunut etenkin sinänsä harvalukuisen sivistyneistön keskuudessa, mutta sodan johdosta sen merkitys nousi huimasti.
Kaikki tämä on toki yleistä tietoa. Talvisodan henki oli tosiasia ja sitä paitsi aivan odottamaton ja tietyllä tavalla hurmoksellinen asia. Ikuisesti sellainen ei voinut jatkua ja normaaliin elämään oli ennen pitkää pakko palata.
Tämä kuitenkaan tuskin tapahtui edes vielä heti Moskovan rauhan jälkeen, jolloin valtava emotioonalinen hyöky pyyhkäisi maata ja suomalaiset vastoin tapojaan itkivät julkisesti.
Kuinka nyt niin kävi, että menetettiinkin koko Karjala? Miten oli mahdollista, ettei uusi raja jää nyt edes rintamalinjalle, vaan Neuvostoliitto ottaa enemmän kuin puna-armeija oli edes kyennyt valloittamaan?
Kuka oli syyllinen? Ruotsi? Hallitus? Neuvostoliittoa avustanut Saksa? Itse Neuvostoliitto?
Hallituksen puolelta vihjattiin melko halpamaisesti Ruotsin riittämättömään solidaarisuuteen ja presidentti Kallio puolestaan puhui suoraan venäläisestä imperialismista, ”Pietari Suuren harrastuksista”.
Hallitus ei katastrofin takia menettänyt uskottavuuttaan, vaikka suuria ongelmia oli syytä pelätä myös siinä suhteessa. Kyllä koko synti jäi ja jätettiin nyt Neuvostoliiton harteille ja senhän se oli ansainnutkin. Vasta myöhemmin alettiin yhä yleisemmin ymmärtää, että oli mahdollista ajatella myös naapurilla olevan niin sanottuja ”legitiimejä” intressejä.
Tavallaan talvisodan henki tai ainakin sen rippeet jäivät vaikuttamaan aina 1950-luvulle saakka. Suomen sisäinen rintama kesti myös jatkosodan, mitä olisi mahdoton selittää ilman talvisodan kokemuksia.
Vielä sodan jälkeenkin osoittautui mahdottomaksi lyödä niin suurta kiilaa Suomen sisälle, että sovjetisointi olisi onnistunut.
Mutta eihän sitä yhtenäisyyttä enää ole, eikä ole ns. sisuakaan.
Itse asiassa meillä päinvastoin on tietty elementti, joka suhtautuu koko isänmaallisuuteen ja siinä luvussa myös talvisodan perintöön hyvin nuivasti, suorastaan vihamielisesti. Mikäli ajattelemme vaikkapa ruotsalaisten tai tanskalaisten mutkatonta suhtautumista omaan historiaansa ja lippuunsa, on ero hyvin selvä, vaikka nuo molemmat maat ovat aikoinaan olleet eräänlaisia imperiumeja.
Toki talvisodan henki sanan syvimmässä mielessä menetti meilläkin merkitystään jo jatkosodan aikana. Itse asiassa jo välirauhan oloissa monet vasemmistolaiset, jotka eivät ymmärtäneet pelastuneensa niskalaukaukselta juuri Suomen itsenäisyyden säilymisen vuoksi, alkoivat voimallisesti kuuluttaa suuntautumista suureen naapuriin päin.
Jatkosodan aikana sitten moni sellainen, joka oli talvisodassa taistellut mukisematta rintamalla, joutui turvasäilöön.
Se vuoden 1918 perintö, jota sodan aikana oli turhaan yritetty manata esille mielten kellareista, on itse asiassa palannut ihmisten ilmoille vasta 1960-luvulla ja sen jälkeen.
Mutta ei siitä sen enempää.
Muuan erityinen piirre talvisodan muistamisessa ansaitsee ehkä huomiota. Se on surun päivä.
Militaristinen pullistelu paraateilla sopisi talvisodan muistoon erittäin huonosti. Siinä sodassa pärjättiin vain miesten henkisen ryhdin säilymisen ansiosta. Se taas ei perustunut aseisiin eikä rumpujen paukutukseen. Sen takana oli vakaumus velvollisuudesta ja sen täyttämisestä epätoivoisissakin oloissa.
On luultavaa, että kaikki olisi voinut mennä toisin.

23 kommenttia:

  1. Oikeisto on maansa myynyt ja tuonut pakkoenglannin suomen kielen tilalle ahneudessaan. Siinä se talvisodan perintöä halveksiva (muissa kuin juhlapuheissa) kansanosa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se OTAN ole suurinpiirtein sama asia: talvisodan hengen unohdusta, maan (tai ainakin armeijan) myyntiä jenkeille ja pakkoenglantia?

      Poista
  2. Näin ulkomailla asuvana ja kaikkinaisiin muutoksiin positiivisesti suhtautuvana on kuitenkin myönnettävänä, kuinka suomalainen minä olen. Koska suhtaudun myös suomalaisuuteeni positiivisesti, niin sehän ei ole ongelma vaan pikemminkin päinvastoin. On kiva tarkastella itseään ja muita kuinka me olemme taustamme tuotoksia. Luulen, että se joukko Suomessa, joka tavallaan kiistää taustansa merkityksen, varsinkin sen myönteisessä merkityksessä, ovat kadottaneet minuudestaan jotain olennaista. Väittäisin, että näistä ihmisistä löytyy enemmän masennusta, ahdistusta, vihaa ja sen semmoisia piirteitä, jotka tekevät elämästä aika tylsää ja ahdistavaa.

    Me ihmiset olemme kokonaisvaltaisia ja kokonaisuuteen kuuluvat myös, perinteet, ympäristö, kieli, luonto ja tietysti lajitoverit joiden keskellä vartuimme. Nämä seuraavat meitä hautaan asti, kuin siniset silmät tai ihonväri. Onnellinen ihminen pelaa niillä korteilla, jotka on saanut, eikä vilkule naapurin peliä tai mikä pahinta, yritä fuskata vetämällä hihasta tai pakan alta vääriä kortteja. Poliittinen vasemmistohan ja nykyään myös vihreät ovata aina syyllistyneet toisten korteilla pelaamiseen. Onnettomia ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Vuosisatainen, melkein tuhatvuotinen historia vieraalla kielellä hallittuna kansana on syövyttänyt suomalaiseen sieluun aivan erityisiä ominaisuuksia. Vahva latentti antagonismi on näistä yksi, viholliskuva on meihin sisäänrakennettu. Kahtia jakamisen ja jakautumisen taipumus, kaksinapainen, kahden kerroksen ja kahden totuuden perusjäsennys määrää tajunnallisia maailmojamme.

    Siksi suomalaisessa yhteiskunnassa perusvastakohtaisuudet ja -kuilut ovat tavallista vahvempia, kuten Erik Allardt totesi. On hallinto ja kansa, julkinen ja yksityinen elämä, vieraskoreus ja perheväkivalta. Toinen toisemme kiusaamisessa työpaikoilla olemme euroopanennätyskansaa. Sosiaalivirkailijamme kohtelevat suomensuomalaisia asiakkaitaan kahdeksan kertaa syllistävämmin kuin pohjoismaiset kollegansa. Emme ole pärjäilleet tietyillä kulttuurin aloilla, koska omat puolivillaiset intellektuellimme keskittyvät kampittamaan toisiaan. Masennus on ollut suomenkielisen väestön kansansairaus.

    Tilanne muuttuoi historiallisesti, kun ulkoinen vihollinen hetkeksi yhdisti meidät. Kun valmistautumaton yhteisö kohtaa uhkan ja kriisin, syntyy niin sanottu "mutuaalireaktio", joka joukkohypnoosin tavoin yhdistää sielut ja taannuttaa koko kansan kollektiivisoimien valtaan. Vihavaiselle luettavaa: Ptjotr Krapotkin: Mutual Aid.

    Se olisi siis lajityypillinen reaktio toteutuneena erittäin erityisessä historiallisessa tilanteessa erittäin sille otollisen kansan keskuudessa. Sen vahvuudelle oli lisäävä tekijä se ettei sotaan oltu mielialojen tasolla juurikaan valmistauduttu. Sokki on juuri siksi suuri -- ja juuri se taikoi esiin ne aggressiivisen regression yhdistävät voimat, mutuaalitunnot, jotka selittävät sotamenestyksen. Vastapuolella ei mitään vastaavaa voinut tapahtua.

    Sotahistoriat ovat hämmästyttävän typeriä ja ymmärtämättömiä mitä sosiologian ja psykologian perusasioihin tulee. Aggression ja regression väistämätön yhteys jää ymmärryksen piirin ulkopuolelle, ja historioinnista tulee yhtäältä tapahtumahistoriaa ja toisaalta päämäärärationaalisten selitysten liimaamista yhä vähäjärkisemmän ja omia kollektiivivoimiaan toteututtavan tapahtumisen päälle.

    VastaaPoista
  4. "On luultavaa, että kaikki olisi voinut mennä toisin."

    Kaikki luulot/jossittelut ovat saallittuja. Eikö pitäisi perustaa erityinen boxi kaiken maailman luuloja/jossitteluja varten. Sitä olisi hauska kaivella.

    (Jos Stalin ei olisi ollut hirviö, niin ei Hitlerkaan olisi ollut sitä samaa. Stalin lupasi potkia rautasaappaillaan hampaat pois suusta jo ennen Lokakuun vallankumousta. Hitler teki saman paljon myöhemmin. Kun Lenin veti salaa Stalinin kansallisuusasiain komissaariksi eli neuvostohallitukseen, niin toverit sanoivat Leninille, että heillä olisi ehdottaa virkaan paljon sivistyneempi henkilö. Lenin vastasi siihen: "Ei tuohon toimeen mitään sivistystä tarvita".)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiköstä vaan! Silloinhan voisi ruveta ajattelemaan, ettei tässä maailmassa kaikki aina mennytkään nappiin.
      Kaikki luulot ovat ihan sallittuja, mutta yksi on tyhmempi toista.

      Poista
    2. Kyllä kai on itsestään selvää, että Talvisota olisi voinut mennä toisin jos

      - neuvostotiedustelu olisi ollut tehokkaampaa ja varoittanut vastarinnan kovuudesta

      - sotilasjohto olisi alusta pitäen varannut enemmän joukkoja ja sijoittanut ne sinne, mistä Venäjä on aina Suomen vallannut eli "hameen alta"

      - alkuvaiheessa vihollisen ylivoima olisi murtanut suomalaisten moraalin ja olisi syntynyt tappion kierre.

      - poliittinen johto olisi maaliskuussa uskonut Englannin ja Ranskan puheita taikka yleistä mielipidettä rauhan kovista ehdoista ja jatkanut sotaa niin, että rintamat olisivat lopullisesti murtuneet, mikä oli Lasse Heikkilän mukaan hiuskarvan varassa.

      Onneksi tuo ei toteutunut vaan kaikki meni putkeen.

      Poista
  5. On todellakin sääli ettei siitä hengestä ole rippeitäkään jäljellä!
    Vielä 80, jopa 90-luvun alussa olimme ylpeitä suomalaisuudestammme, ja saavutuksistamme, mutta mitä siitä on jäljellä? Ei mitään!

    Vanhalla kansalla oli sanonta; huoleton on hevoseton poika! Sitäkö eliitti ajaa takaa, myydessään maamme pala palalta eniten tarjoavalle?
    Suomalaisuus on eliitin ja varsinkin sen mielestä huono, paha ja halveksittava asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vanhalla kansalla oli sanonta; huoleton on hevoseton poika!"

      Jos ymmärrän Markku Niemisen mahalaskulogiikan/suomettumislogiikan oikein, niin Suomi on "hevoseton". Mitä ihanin 1980-luku vaatii vaatimistaan että suomalaisuus palauttaisi suomettumisen.

      Poista
    2. Koskaan Suomi ei ole ollut niin "suomettunut" kuin nyt, suunta on vain eri, nyt nuollaan jenkkien puota niin että sylki roiskuu.
      70ja 80 -luvuilla homma oli lähinnä eliitin pyrkyryyttä jota kansa katseli naureskellen. Nyt se puolen kansan harrastus.

      Poista
    3. Mitä muuta voi odottaa nuorisolta, jonka sydän on globaali ja taskussa EU:n passi.

      Poista
    4. Olisikin oikeasti globaali tai edes eurooppalainen sydän mutta kun suurin osa persuista kuvittelee asuvansa Yhdysvalloissa.

      Poista
    5. No niin kyllä näyttäisi tekevän huomattavan moni amerikkalaisen identiteettipolitiikan karvoineen ja nahkoineen nielaissut vihervasemmistolainenkin...

      Poista
    6. Herkkä, herkempi, prinsessa, persu.

      Poista
  6. ”Henki tuli ja meni”

    Perussuomalaisten henki tuli ja meni.

    Äskeinen A-studio osoitti MINULLE, että ns. perussuomalaiset Halla-ahon pokerinaaman muodossa, naaman, joka ilmaisi sitä sun tätä eikä yhtään mitään. Höllä-ahon pokerinaaman takana lienee se, että ns. perussuomalaiset ovatkin ns. pohjasuomalaisia, pohjasakkaa, joka on kateellinen kaikille, naapureille, rikkaille ulkomaalaisille, jotka ostivat itselleen vapautuneita omakotitaloja, kaikille, joilla on täysi oluttuoppi kädessä, yms. Pokerinaama onkin tässä tapauksessa paras ratkaisu. Ei tarvita mitään muuta kuin potkaisee jotakuta ja sitten latelee ympäripyöreitä ja latteita sanoja vaikka tuntitolkulla. Ei tarvita mitään muuta, koska rahaa vaalimainoskampanjoihin tulee valtoimenaan Kremlistä. Kuka muu voisi olla kiinnostunut pohjasuomalaisista, suomalaisesta kateellisesta pohjasakasta.

    VastaaPoista
  7. Hieno kirjoitus.

    Niin hieno, että se kiihotti kommentoijia löytämään aasin ja sillan siitä yhtyden pakkoenglantiin ja jopa persuihin.
    Professori on tainnut saada vereksiä voimia Uuden Suomen Puheenvuoron blogien kommentaattoreista, sieltä vasemman laidan äärivasemmalta laidalta.

    VastaaPoista
  8. "Väkivalta ei kukista tahtoa, joka kunnioittaa vain oikeudenmukaisuutta."

    Luulen, että Talvisodan hengen ydin oli juuri tuo käsitys absoluuttisesta Oikeudesta, joka ei suostu taipumaan väkivallan edessä vaan ainoastaan sisuuntuu sitä. Tuo käsitys joutui sitten väistymään Summan ja Moskovan rauhan sekä vuoden 1944 ja välirauhansopimuksen myötä suurvaltojen "legitiimit turvallisuusintressit" sisäistäneen ajattelun edessä Paasikiven ja Kekkosen opettamana.

    Lopullisesti tuon ajatuksen muutti 1960-70-lukujen radikalismi sekä myöhempi moraalinen relativismi, joka näki kaiken oikeuden luokkakantaisena ("kenen oikeus") ja suhteellisena. Talvisodan hetkellä tuo ajattelutapa näytti voimansa ja sai yrittämään sellaista, joka puhtaasti lukujen valossa näytti mielettömältä. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  9. Vuodelta 1940 on tilastotietoa jonka mukaan puna-armeijalla olisi ollut enemmän panssarivaunuja ja tykkejä kuin koko muuun maailman (ml. Ranska) armeijoilla yhteensä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tankkien ja tykkien lukumäärä ei sinällään ole mitta armeijan suorituskyvystä.
      Ja sinänsä suuri luku kertonee vain maan koosta ja geopolitiikasta. Vielä 1940 britit ja jenkit olivat lähinnä merivaltoja, suuria maa-armeijoita oli vain Ranskalla, Saksalla ja Venäjällä.


      Poista
  10. Aloituksen tämä lause on merkittävä: "Itse asiassa jo välirauhan oloissa monet vasemmistolaiset, jotka eivät ymmärtäneet pelastuneensa niskalaukaukselta juuri Suomen itsenäisyyden säilymisen vuoksi, alkoivat voimallisesti kuuluttaa suuntautumista suureen naapuriin päin".

    Historiatutkimuksen mainio suorasuu Teemu Keskisarja puhuu samasta skenaariosta, mikäli talvisota ei olisi tullut väliin: suomalaisperheiden siirtokuljetukset stolypin-vaunuissa sinne jonnekin, suomalaisupseereiden joukkoteloitukset, NKVD:n terroria jne. Maaliskuun 13.päivän rauha ja sen ehdot olivat harvinaisen kovia, mutta se oli sittenkin hyvin siedättävä verrattuna vaihtoehtoon B...

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.