Koolla on väliä

Kokoaan pienempi

Hesarissa Saska Saarikoski hämmästeli taannoin sitä, että Suomi parissa Euroopan historian yleisesityksessä sai kovin vähän tilaa. Ja meillä kun on totuttu ajattelemaan, että olemme kokoamme suurempi: niin onnellinen, etevä, hyvinvoiva ja niin edelleen.

Norman Daviesin kirjassa mainittiin oikeastaan vain talvisota ja Tony Judtin kirjassa möläytettiin epäsuorasti Suomen tulleen miehitetyksi mennen tullen.

Kuinkas tässä näin kävi? Asiat pitäisi tietenkin esittää oikein, mutta miten paljon meistä oikeastaan pitäisi kirjoittaa?

Ymmärrän, että toimittajille palstasenttimetrien määrä on jotakin lähes pyhää. Jos niitä on, on asiakin olemassa, ellei ole, niin sitten ei.

Kun historiaa kirjoitetaan kokonaisen mantereen tai siis ainakin puolimantereen näkökulmasta, ei tosiaankaan ole mielekästä jyvittää tekstin volyymejä enempää asukasluvun kuin maiden pinta-alankaan mukaan. Silloin polttopisteessä yleensä ovat suuret kehitystendenssit ja niitä eivät pienet maat määrää.

Tosin marginaalit saattavat olla kiinnostavia ilmaistessaan joitakin ilmiöitä erityisen räikeästi ja tämä on saanut esimerkiksi Hobsbawmin kiinnostumaan Suomesta, jossa yhteiskunnallinen muutos oli hyvin raju. Sitä paitsi kirjoittaja myös asui jonkin aikaa Suomessa.

Mutta jossakin Ranskassa, Saksassa tai Britanniassa asuvalla ihmisellä ei yleensä todellakaan ole erityistä  -tahtoo sanoa: mitään- tarvetta huolehtia siitä, mitä Suomessa on tapahtunut ja miten täällä on eletty. Se on ollut ja on hänelle täysin yhdentekevää.

Tärkeää on vain se, millä tavalla Suomi on voinut hyödyttää tai vahingoittaa hänen kotimaataan. Se taas voi tapahtua pienen maan toimesta vain rajoitetussa määrin, mutta kyllä mitä moninaisimmilla tavoilla. Äärimmäisessä tapauksessa koko Suomi olisi saattanut uhrautua suuren kokonaisuuden hyväksi. Silloin siitä olisi kirjoitettu historiaan myönteinen maininta.

Talvisodan kohdalla oltiinkin jo lähellä tätä tilannetta.

Mutta entäpä se muu Suomen historia? Oliko Suomi sodassa Saksan liittolainen? Oliko se sodan jälkeen Neuvostoliiton liittolainen? Ampuivatko suomalaisetkin SS-miehet siviilejä? Oliko se Suomen hallituksen toimeksianto?

Suhde omaan maahan ja sen tavoitteisiin ja vain se on asia, jolla on merkitystä vaikkapa ystävämme britin kannalta. Sillä ei ole mitään väliä, miten suomalaiset elivät ja toimeen tulivat.

Entä miehitettiinkö Suomi sodan aikana ja miten monta kertaa? Euroopan historian kirjoittajaa ei tämä asia kiinnosta pennin vertaa. Yleensähän nuo pikku maat miehitettiin ja sillä selvä.

Meille aasia on toinen. Me suomalaiset näet asumme tässä maassa ja samoin ovat tehneet myös esi-isämme. Mikäli luoja suo, tulevat täällä asumaan myös jälkeläistemme jälkeläiset hamaan maailman tappiin saakka.

Mikäli olemme kulttuuri-ihmisen arvonimen mittaisia, tämä asia kiinnostaa meitä kovasti. Euroopan tai maailman historian kirjoittajaa sen ei tarvitsekaan kiinnostaa minkään vertaa. T

Me olemme toisessa tilanteessa ja tämän asian ymmärtämisen on myös oltava keskeinen silloin, kun teemme päätöksiä maamme politiikasta. Oman maamme etua ei kukaan muu aja, ellemme tee sitä itse.

Ei ole pelkästään huvittavaa seurata niitä maailmanhalaajia, joiden prioriteeteissa Afrikan pelastaminen suosimalla sen väestönkasvua tukevaa politiikkaa tai meille suuntautuvaa siirtolaisuutta on korkeammalla kuin oman maamme tulevaisuus.

Toimiminen esimerkkinä ns. ilmastotalkoissa on valitettavasti Suomelle aivan yhtä typerä rooli. Sen merkitys on erittäin lähellä nollaa ja jää muualla varmasti huomaamatta. Kotimaassa sen sijaan poukkoilevalla mutupolitiikalla voidaan saada paljon pahaa aikaan.

Toki Suomi on joillakin aloilla kokoaan paljon suurempi. Sellainen ala ovat vaikkapa metsäteollisuustuotteiden vientimarkkinat. Toki olimme jonkin aikaa myös teknologiateollisuudessa edellä maailman johtavia maita, mikä ei ole ihan helppo temppu.

Mutta oleellista on, että maamme näkyvyys kansainvälisillä turhuuden markkinoilla ei ole meille se tärkeä asia. On toki ihan kiva, kun ihmiset, joilla sattuu olemaan tavallista enemmän sivistystä, arvostavat Suomea enemmän kuin monia suurempia ja pöyhkeämpiä maita.

Se tärkeä asia kuitenkin on, että punnitessaan politiikan vaihtoehtojen etuja ja haittoja suurten kansojen ja yhteisöjen mielenkiinto erityisesti meidän maatamme ja kansaamme kohtaan on priorisoitu hyvin matalalle.

Kyse ei tietenkään ole sen kummallisemmasta asiasta kuin luonnollisesta metropolin ja periferian välisestä suhteesta. Se jälkimmäinen kun nyt on edellisen mielestä olemassa vain sitä varten.