lauantai 4. heinäkuuta 2020

Ismit eivät selitä mitään


What do you want to do ?
New mail

Peiliin katsomisen aika

 

Amerikan synkkään historiaan kuuluu kansalaisoikeusliike, jonka taustalla on rasisimi, rotuun perustuva erottelu, segregaatio.

Rotusortoa on suhteellisuudentajuisen tarkkailijan tietenkin turha yrittää Suomen historiasta kaivella, vaikka onkin mahdollista löytää merkkejä pienten kulttuurienklaavien eristymisestä ja vastakohtaisuudesta valtakulttuuriin nähden. Kyseessä ovat olleet marginaalit tai marginaalien marginaalit eivätkä kokonaiset kansat kuten vaikkapa Ranskassa, Englannissa ja Espanjassa.

Mutta Nihil est ab omni parte beatum sanoivat kai jo muinaiset roomalaiset ja ehkä jotkut ennen heitäkin. Kaunottaren kasvoissa pieni näppylä vain korostaa kokonaisuuden harmoniaa. Kaikessahan toki jotakin vikaa on, mutta juuri ulottuvuudella rotu (tai siihen liittyvä kulttuurinen eristyminen) ja kansalaisoikeudet, ei Suomen historiassa ole ollut moittimista.

Tilanne voi olla muuttumassa, vaikka olisi aika fantastista olettaa, että voisimme siirtyä jonkinlaiseen kulttuuriseen Amerikkaan ihan vain sillä perusteella, että tänne muuttaa yhä enemmän erilaisia ihmisiä. Omat ongelmamme me heistä kyllä voimme saada ja sitä mahdollisuutta sietää vakavasti varoa (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=slummit ).

Tuo äskeinen niin sanotun BLM-liikkeen leviäminen meillekin oli kaikessa absurdisuudessaan paljon puhuva. Kukaan ei kehdannut sanoa, että meillä olisi samanlainen ongelma, mutta sen sijaan käytettiin kyllä asian vierestä sangen oireellisia puheenvuoroja.

Rasismi on termi, jolla kuvataan ja selitetäänkin nykyään poikkeavien ryhmien suhdetta valtaväestöön. Siinä viitataan sortoon, mutta koska kukaan ei näytä meillä vielä kehdanneen esittää poikkeavia ryhmiä varsinaisesti sorronalaisiksi, on turvauduttu epämääräisempään termiin, ainakin sen näemmä ajatellaan siirtävän kaiken vastuun valtaväestölle.

Amerikassa on juuri nyt suurta muotia kilpailla uhripääoman määrässä ja asiaan on kehitetty oikein erityinen työkalukin, jota kutsutaan intersektionaaliseksi feminismiksi. Siinä pyritään hankkimaan mahdollisimman paljon pisteitä synnynnäisillä ominaisuuksilla ja tiettyihin ryhmiin kuulumisella.

Antiikin aikanahan kilpailtiin hyveillä ja olisi ollut mahdotonta kuvitella jonkin plebeijin nousevan kansainväliseksi symboliksi pelkästään sillä, että joutui jonkin ammattitaidottoman liktorin käsissä kärsimään enemmän kuin olisi ollut kohtuullista.

Meillä yhteiskunta on sijoittanut maahan saapuvien hyvinvointiin keskimäärin paljon enemmän resursseja kuin kantaväestöön, joten uhripääoman löytämiseen tarvittaisiin jo aimo annos mielikuvitusta. Sen olemassaolosta esiintyykin erilaisia mielipiteitä, kuten voitiin havaita äskettäisen Seida Sahrabin esiintymisen takia nousseessa äläkässä.

Aidon intersektionalismin (ei siis internationalismin) hengessä jotkut tummemmat ja muutenkin surkeampina esiintyvät halusivat kieltää sellaisten mielipiteiden esittämisen, jotka antoivat arvoa suomalaisen yhteiskunnan ponnisteluille yhtäläisten mahdollisuuksien takaamiseksi maahanmuuttajille.

Eihän tämän genren puitteissa voidakaan puhua ihmisten omista velvollisuuksista tehdä jotakin yhteiskunnalta saamiensa etujen vastineeksi. Puhuminen yhteiskunnan taholta tulevasta sorrosta olisi taas meillä niin mieletöntä, ettei kukaan ole sitä vielä kehdannut tehdä. Niinpä tyydytään epämääräiseen asenteista ja ajatuksista syyttämiseen.

Tosiasia toki  on, että etniset enklaavit vain näyttävät kaikesta huolenpidosta huolimatta vain eristyvän valtaväestöstä ja pitkällä ja jo keskipitkällä aikavälillä on olemassa vaara slummikulttuurin syntymisestä. Se tarkoittaa yhteiskunnan tuella ja rikoksilla elämistä hyväksyttynä elämäntapana.

On puhuttu tulokkaiden kotouttamisen ongelmasta, mutta termi taitaa jo pikkuhiljaa unohtua. Tulijat eivät enää joudu sopeutumaan kantaväestön elintapaan ja kieleen, vaan löytävät heti paikkansa oman enklaavinsa piiristä, joka myös sosiaalistaa heidät uuteen elämätapaansa.

Suomalaisiksi monet eivät halua tulla, vaikka kenelläkään ei näytä olevan mitään sitä vastaan, että he elävät Suomessa ja suomalaisen yhteiskunnan tukia nauttien.

Tämä on sitä monikulttuurisuutta eli multikulturalisimia, joka on epäonnistunut ratkaisu, kuten monessa maassa arvovaltaisesti todettiin jo parikymmentä vuotta sitten. Se synnyttää väistämättä ongelmia, jotka eivät selviä sillä, että toistetaan rasismin mantraa. Ratkaisu voisi olla vain integroituminen yhteiskuntaan.

En toki väitä, etteivät monet tulokkaat jo olisi integroituneet, jotkut jopa aivan mainiosti. Ongelma onkin siinä, että tämä tie vaatii ponnisteluja ja jopa uhrauksia, kun taas jättäytyminen yhteiskunnan elätettäväksi ja omista ongelmista ruikuttaminen on palkittua ja moraalisesti tuettua toimintaa.

Meillä ei totisesti ole tarvetta millekään mustien eikä liioin ruskeiden tai muun väristen kansalaisoikeusliikkeelle. Sen sijaan olisi kyllä paljonkin tilaa ja tilausta kansalaisvelvollisuusliikkeelle ja sille, että vaaditaan jokaiselta omaa panosta ja vastuuta elämästään.

Tulokkaiden omassa piirissä olisi huolehdittava siitä, että oman ryhmän piirissä noudatetaan ja kunnioitetaan valtaväestön lakeja ja tapoja. Mikään, edes uskonnollinen koodeksi tai isien perinnäistavat eivät saa olla sitä korkeammalla. Saapuminen vieraaseen maahan on vapaaehtoista ja merkitsee siellä vallitsevien tapojen hyväksymistä. Muussa tapauksessa ympäröivä yhteiskunta vastaa omalla tavallaan.

Toiseksi, suljettujen kuttuurienklaavien syntyminen on sallimatonta. On luonnotonta, mikäli jokin ryhmä pitää ”omiaan” muita ihmisiä arvokkaampina ja esimerkiksi estää jälkikasvultaan seurustelun kantaväestön edustajien kanssa.

Tällaiseen käytökseen, jota tietenkin täydellä syyllä voisi myös kutsua rasismiksi, sisältyy näköjään säännöllisesti myös kaksoisstandardi: omia naisia estetään seurustelemasta kantaväestön miesten kanssa samaan aikaan kun oman ryhmän miehet pyrkivät hyvin uutterasti menestymään kantaväestön naisten parissa.

Mikäli vierasta alkuperää oleviin ryhmiin suhtaudutaan jotenkin eri tavoin kuin kantaväestöön, on ryhmien velvollisuus ensin tutkia omaa käyttäytymistään. Mikäli kontakteja on vähän, syntyy väistämättä ennakkoluuloja, mutta eivät kaikki ennakkoluulot suinkaan ole perusteettomia. Maine ansaitaan, ei sitä saada määräilemällä tai julistamalla.

Suomalaisten maine on kerran maailmassa ollut varsin heikko, mutta siitä on tullut ajan myötä erinomainen ja se on saatu aikaan kovalla työllä eikä ruikuttamalla.

Mikäli nykyään tässä maassa asuvat vierasheimoiset haluavat ansaita maineensa parantamisen, ei se tule onnistumaan marssimalla jonkin amerikkalaisen slummiasukkaan puolesta. Myös kantaväestön ryhmittyminen sellaisen tunnuksen alle on väärän puun haukkumista.

Rasismiksi leimatuilla asenteilla, joilla ei usein ole rodun kanssa mitään tekemistä, ei kannata selittää puuttuvaa kykyä tai halua integroitua yhteiskuntaan. Suomessa ei kenenkään kansalaisoikeuksia rajoiteta ja voidaan siksi myös vaatia, että jokainen yksilö tekee omasta puolestaan parhaansa maksaakseen yhteiskunnalle takaisin saamansa huolenpidon.

Kulttuurienklaavien velvollisuutena on avautuminen ja integroituminen valtakulttuuriin. Valtakulttuurin tehtävänä taas on huolehtia siitä, että enklaavit pysyvät tarpeeksi pieninä voidakseen integroitua. Mihinkään segregaatioon ja siitä sikiävään slummikulttuuriin ei pienellä maallamme ole varaa.

 

62 kommenttia:

  1. Blogistin kirjoitus pitäisi saada olennaiseksi osaksi maamme nykyisen ja tulevien hallitusten hallitusohjelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Aivan ohjelman ytimessä tuo ei kuitenkaan nykyisellä hallituksella taida olla?

      Mikähän lopulta on se ilmiö, joka sokaisee järjen tässä asiassa, niin että aina pitää mennä aivan pohjien kautta, ennen kuin toimiin ryhdytään?

      Ruotsissa pohjat lienee jo saavutettu, kun siellä jopa demaritkin ovat jo ajamassa yläraajaa "turvapaikkaturismille". No, ovathan siellä kauduilla pommit ja pyssyt jo kovasti paukkuneetkin ja ruumiitakin on tullut aivan reippaasti.

      Vastako Siperia opettaa?

      Poista
    2. "Ruotsissa pohjat lienee jo saavutettu"

      Hiemanpa epäilen, että läheskään kaikkea ei ole vielä nähty, vaan meno voi muuttua vielä paljon, paljon rumemmaksi... Sitähän sanotaan, että ensin tilanne pahenee ja sitten vasta paranee, mutta nähtäväksi jää, kuinka tällä kertaa ja tässä asiassa käy.

      -J.Edgar-

      Poista
    3. Ruotsin demarit jo luopuivat turvapaikkaturismin määrällisestä rajoittamisesta eli kaikki jatkuu entisellään kantaväestön hermoja koetellen.

      Poista
  2. Meillä sopeutumattomuusongelmien pääosa keskittyy vain muutamiin ryhmiin, mikä näkyy kielitaidon puutteena, työttömyytenä ja kulttuurimentaliteeteista johtuvina ns. työkalupakki- ja arvo-ongelmina.

    Näiden ongelmien vaivaamille tulokasheimoille näyttäisi olevan vaikeata hyväksyä ajatus, jonka mukaan "freeloaderin sijasta" hyvä maine tässä karussa ilmastossa syntyy vain oman rehellisyyden ja kovan työn kautta.

    VastaaPoista
  3. Miksi Suomen hallitukset ovat suorastaan kannustaneet sellaiseen milettömyyteen, että kun maahanmuutaja on saanut ns KELA -Gold kortin käteensä, niin hän voi lähteä "lomalle" siihen maahan, josta äskettäin pakeni turvapaikkaa hakemaan Suomesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tullut valitettavan tutuksi Helsingin kaupungin järjestämillä suomi toisena kielenä -kursseilla. Yhtäkkiä kadotaan sinne maahan, mistä on lähdetty pakolaiseksi. Samanaikaisesti Suomen valtio maksaa tämän pakolaisen kielenopettajalle kymmeniä euroja sekä tilojen ylläpidosta että materiaaleista. On se kovaa olla pakolainen. Ihan itku tulee silmään heidän puolestaan.

      Poista
    2. Loppulasku on tietysti miljoonia euroja. Sitä tarkoitin. Suomalaiset mummot ja vaarit eivät saa kunnon hoitoa, mutta neekeri saa vaikka kotimaahansa saakka.

      Poista
  4. "Tilanne voi olla muuttumassa, vaikka olisi aika fantastista olettaa, että voisimme siirtyä jonkinlaiseen kulttuuriseen Amerikkaan ihan vain sillä perusteella, että tänne muuttaa yhä enemmän erilaisia ihmisiä."

    Äskettäin keskuudestamme ns tuonilmaisiin poistunut Jörn Donner (joka niin halutessaan ja joutavat jeesustelut sivuuttaessaan osasi olla myös hyvin terävä maailmanmenoa koskevissa arvioinneissaan) totesi jo 1968 ilmestyneessä Maailmankirjassaan, että amerikkalaista asennoitumista hallitsee näkemys, jonka mukaan koko maailmasta tulee tehdä jättimäinen USA, jonka seurauksena maailmasta tulee myös onnellinen.

    No, se oli sitä aikaa se. Nykyään tuota ajattelutapaa löytyy eritoten sikäläisestä vasemmistosta, ja tämä globalistijengi tuntuu myös ottaneen ajatuksen omakseen. Joten jatkoa varmasti seuraa, myös täällä meitin Impiwaarassamekin. Presidenttipeli ainakin käy tiedostusvälineissä jo kovilla kierroksilla.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. Täällä meillä suhtautuminen työhön ei ole ihan ongelmatonkaan asia, mutta sille on historiansa.

    Tämä selittää osan suhtautumisesta joihinkin ryhmiin -joku on "työtä vieroksuva" tai jotain vastaavaa.

    Tässä ilmastossa kaikesta työstä tulee kovaa ja kova ilmasto osaltaan vie hautaan nuorempana kuin joissakin muissa maissa.

    Sosialismiin myötämielisesti suhtautuvat tahot eivät ymmärrä tai eivät tiedä millainen on Euroopassa tapahtuneen ja Euroopasta viedyn "feodalismin" historia.

    Tai jos tietoa on, keskitytään vain joihinkin yksityiskohtiin ymmärtämättä kokonaisuutta.

    Feodalismi eri muodoissaan - kommunismi tai sosialismi on yksi näistä muodoista - ptrki ja pyrkii muuttamaan sen piirissä toimivia henkilöitä.

    Joku "pikku-hitler" saa hiukan valtaa ja se turmelee hänet ehdottomasti. Toinen on lopulta orjan asemassa - oli hänen taustansa mikä tahansa - ja hänen oletetaan olevan osa säyseää ja pelkäävää massaa joka toivottavasti tekee paljon töitä ja kuolee nuorena.

    Kyse ei ole vain taloudesta, vaan kyse on moraalijärjestelmästä jonka yksi työkalu on talous.

    Talous on jotain mitattavaa, saatu sato, tuotettujen tavaroiden määrä tai paino tai orjan arvo markkinoilla.

    Talous heijastaa jossain määrin moraalijärjestelmää, mutta estää samalla näkemästä järjestelmän koko kuvaa.

    Moraalia "valvoneet ja samalla "luoneet" oppijärjestelmät - uskonnolliset järjestöt huomattavimpina - olivat itse mukana luomassa feodalismia ja imemässä hyödyn sen tuloksista.

    Järjestelmä perustuu epätasa-arvolle ja orjuutukselle.

    Kyse on ennen kaikkea mielien hallinnasta; "govern-ment" - eli mentaalinen ohjaus tai hallinta haluttuun suuntaan.

    BLM tai jokin muu sen tapainen järjestö - ei edes "facistinen" järjestö - ei muuta tilannetta.

    Kaikki näiden kaltaiset ryhmät hakevat samaa - oman vallan ja omien johtajien vallan kasvua.

    Joku ryhmä haikailee hiukan kovempaa tai pitempää tai muuten erilaisempaa - ja siksi parempaa - vallankumousta kuin jokin muu ryhmä.

    Vallankumouksen idea on hajottaa yhteiskunta sekä sen alle joutuva ryhmä - vaikka kansalaiset tai asukkaat - ja kohdistaa heihin "govern-ment" -toimia.

    Jokainen vallankumous on aikanaan päättynyt katastrofiin. Rooman kaupungin asukasluku romahti, teollinen vallankumous oli osa kehitystä joka on aiheuttanut valtavat ympäristö-ongelmat, Ranskassa epäonnistuttiin aivan hirveällä tavalla, Venäjällä vielä hirveämmällä ja Kiinassa sitäkin hirveämmin.

    Optimismiin on syytä ja syynsä, mutta vallankumous samoilla vanhoilla keinoilla johtaa pessimistisiin tuloksiin.

    VastaaPoista
  6. Mutta ei nyt vakavasti kuvitelklla että se "ment" tässä mieltä tarkoittaisi.

    VastaaPoista
  7. Sosiologian mitätöiminen ja täydellinen sivuuttaminen saavutti erään huippunsa Mika Illmanin opinnäytteessä, ja pykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" taitavat pelkistää tämän käsittämättömän ajattelutavan, jonka mukaan on yksi yhteen sama puhummeko ryhmistä vai yksilöistä. Ikään kuin ryhmä olisi vain eräänlainen suuri yksilö.

    Ja kun sosiologia näin täydellisesti kielletään, juuri mitään ihmisyydestä ei pystytä ymmärtämään. Ei kuvaamaan ihmistä irrottamattomana osana historiaansa ja yhteisöllistä taustaansa, ei selittämään yhteisövoimien vaikutuksia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä.

    Kuitenkin jokaisen ihmisen korvien välissä kaiken aikaa vaikuttaa aivan perustavanlaatuinen kollektiivitekijä, joka ei ole palautettavissa yksilön ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin. Vaikka yksilön tietoisuudessa on vahva kokemus "omasta vapaasta tahdosta", tosiasia on, että tuo "tahto" on yksinkertaista regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen palautettavissa alkuperäiseen kollektiivisen "vallan" ominaisuuteensa, jolloin nyt yksilölliseksi kokemamme "tahto" yllättäen siirtyykin henkilöltä toiselle.

    Eikä hypnoosi suinkaan ole mikään ihmismielen kummallinen kuriositeetti. Se on osa normaalitajuntaamme -- itse asiassa niin normaali tajunnallinen tila, ettei sen erottaminen esimerkiksi aivotutkimuksessa ole mitenkään ongelmatonta. Se vaikuttaa valveillaollessammekin koko ajan, ja meistä jokainen esimerkiksi käyttäytyy joukossa eri tavoin kuin mitä kukaan yksinään käyttäytyy.

    Ja juuri tällaisista, ihan peri-ihmisyyteen kuuluvista asioista, johtuu se, etteivät "kulttuurit" saata koskaan "sopeutua toisiinsa". Päinvastoin, erilaisen sosiaalisen sitovuuden ja erilaatuiset yhteisöominaisuudet omaavat kulttuurit voivat vain tuhota toisensa -- repiä toistensa parhaatkin ominaisuudet kappaleiksi.

    Koska kollektiivivoimat ovat laadullisesti erilaisia kuin se mikä yksilön on mahdollista tietoisen ajattelunsa kautta hallita, tällaisella puiheella ei ole mitään todellista sisältöä:

    ""Tulokkaiden omassa piirissä olisi huolehdittava siitä, että oman ryhmän piirissä noudatetaan ja kunnioitetaan valtaväestön lakeja ja tapoja. Mikään, edes uskonnollinen koodeksi tai isien perinnäistavat eivät saa olla sitä korkeammalla. ""

    Tässä siis puhutaan yhteisöstä kuin se olisi suuri yksilö. Ihan niinkuin "kansanryhmää vastaan kiihottamista" koskeva laki puhuu -- että ryhmiä pitäisi kohdella samalla lailla kuin yksilöitä kohdellaan. -- Kuitenkin jokainen sosiaalisesti sitovasta kulttuurista itsensä irtisanoutumaan onnistunut yhteisö aiheuttaa ryhmässä ryhmäpaineen nousun entistäkin sitovammaksi -- mistä syystä jo maahantulijoiden toiset sukupolvet ovat ensimmäisiä radikalisoituneempia. Ilmiö on tutkimuksissa todettu, mutta kuten sanottu, niin kauan kuin sosiologia on autonomisena tieteenä julistettu pannaan, ilmiötä ei saa selittää oikein.

    Nuo lait, joissa ei ole tolkun häivääkään -- niiden käsitteidenkäyttö on todellakin ihan yhtä primimitiivisellä tasolla kuin mitä puheet "noituudesta" takavuposisatoina olivat -- pitäisi välittömästi panna viralta. Niitä ei yhdenkään järki-ihmisen pitäisi alistua soveltamaan. Ne pitäisi kelvottomana juristeriana panna sivuun siksi aikaa kunnes ihmistieteellinen tieto osattaisiin ottaa huomioon ja kirjoittaa todellisessa maailmassa mahdollinen laki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja kun sosiologia näin täydellisesti kielletään, juuri mitään ihmisyydestä ei pystytä ymmärtämään. Ei kuvaamaan ihmistä irrottamattomana osana historiaansa ja yhteisöllistä taustaansa, ei selittämään yhteisövoimien vaikutuksia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä."

      Ei siitä niin kovin monta vuosikymmentä ole, kun sosiologia oli Suomessa hyvinkin voimissaan. Oletan, että olet kyllin vanha itsekin tuon ajan muistamaan. "Integrointi" taisi olla avainsanoja, käytännössä.

      Nyt voisi ainakin kirjamarkkinoista päätellä, että populaari historia ja vielä populaarimpi "elämänfilosofia" ovat kärjessä.

      Ymmärrän nuo toistamasi yhteisvoimat, mutta "ihminen irrottamattomana osana historiaansa" tuntuu sosiologian yhteydessä hiukan oudolta.

      Oliko menneiden aikojen sosiologialla juuri muuta tajua historiasta kuin että oli traditionaalisia ja moderneja yhteiskuntia? Ja että kaikki olivat matkalla kohti modernia - sitä jonka juuri sosiologia kykenisi selittämään?

      Ajatuksen että "kulttuurit" eivät saata koskaan "sopeutua toisiinsa", voi kyllä hyväksyä.

      Eivät kulttuurit edes "käänny" - tarkoitan, että syvimmät merkitykset eivät ole käännettävissä toisen kulttuurin kielelle.

      Tämä asia tosin saattaa olla ratkeamassa, kun länsimainen tekninen ja taloudellinen "kulttuuri" sekä sen kieli, englanti, ennen pitkää valtaa loputkin "vieraista kulttuureista".

      Poista
  8. Kiitos tästä blogikirjoituksesta. Se on yksi parhaista mitä olen koskaan lukenut.

    VastaaPoista
  9. Kirjoitus on täyttä asiaa. Mutta …

    En ole havainnut että tätä mieltä oltaisiin ns. valtamedian kirjoituksissa tai kukaan poliitikko (pois lukien perussuomalaiset) olisi edes vihjannut jotain tämän suuntaista. Korkeintaan tällaisten mielipiteiden esittäjä nostetaan esimerkiksi rasismista ja fasismista.

    Pitää myös huomata se mikä on myös kaikkien nähtävissä. Tietyistä kulttuureista (islaminuskoiset) tulleet tulokkaat eivät edes halua sopeutua ja integroitua yhteiskuntaan minkä tavat ja ihmiset he kokevat alempiarvoiseksi kuin omansa.

    Kehitys ei tule muuttumaan vaan kiihtyy entisestään. Kyse ei ole enää meidän rationaalisesta ajattelusta vaan psykologisesta ilmiöstä. Lopputuloksena on yhteiskuntien segregaatio.

    VastaaPoista
  10. Näköjään kivikautiset paimentolaisuskonnot tarvitsevat erityistä suojaa, koska jotkut ovat kehdanneet sanoa jotain uskontoa pedofiiliuskonnoksi.

    Se mikä on normaalia erään uskonnon puitteissa, kun vanhat äijät hyväksikäyttävät alaikäisiä tyttöjä ja lapsia muka vaimoina, niin sellainen toiminta on länsimaiden lakien mukaan pedofiliaa, mutta Suomessa niin sanoessaan syyllistyy rikokseen ihmisryhmää vastaan.

    VastaaPoista
  11. Meidän mökkirannallamme riittää rantasipejä riesaksi asti, ei muuten, mutta niiden itkuinen valitus muistuttaa turhan usein nykyisestä identiteettipolitiikasta, joka taas on aikamme pahimpia vitsauksia.

    Vanha intiaaniviisaus sanoo, ettei pitäisi arvostella toista ennen kuin on kävellyt tuhat mailia hänen mokkasiineissaan. Se on vain niin helppo sanoa, että jos minulla ei olisi tätä ongelmaa niin kyllähän minä. Ylimmille oksille on aina useampia kapuamassa kuin sinne mahtuu. Hortto Kaalo lauloi aikoinaan,että onko rotumme syytä tää. Saattoi se silloin aikoinaan olla joskus tuokin syy, mutta tosi asia on,että rannalle ruikuttamaan jää aina enemmän kuin unelmiensa saareen pääseviä. Normaali aikuinen ymmärtää sen, mutta muutamat vähemmistöt reagoivat kuin rantasipit ja itkeä ruikuttavat, milloin somessa milloin missäkin hyvien ihmisten pahaa karkoittavissa kokoontumisajoissa. Elämässä ei nyt vain selviä ilman ongelmia, jos selviääkin, niin ei se elämältä maistu.

    VastaaPoista
  12. Jos otatte huostaanne nälkiintyneen  koiran ja teette siitä hyvinvoivan, se ei pure teitä - siinä on pääasiallinen ero koiran ja ihmisen välillä. -Mark Twain-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aivan loistava aforismi. Mutta, senkin uhalla että olen ilonpilaaja, haluaisin huomauttaa, että kyseessä on tosiasia, jolla on eläin- & ihmistieteellinen selitys.

      Ihmisen lapsuus on sekä hänen lähisukulaisiinsa että muihin nisäkkäisiin nähden suhteellisesti verrattoman pitkä, ja ominaisuus, jossa hän varsinaisesti poikkeaa muista omaan kategoriaansa, on itsetietoisuus. Sen kynnys ylitetään nykyihmisen kohdalla jossain parin ikävuoden tietämillä. Eli silloin kun kaikki kulttuuriset ja yhteisölliset ohjelmat ovat jo tulleet syötetyiksi ja incorporoiduiksi.

      Koska kuitenkin tuo varhaisin ja ratkaisevin kehitysvaihe eletään ennemminkin "objektin" kuin "subjektin" roolissa, kaikkeen "kohteena olemiseen" -- jollaista juuri kaikki "uhriajattelu" olemuksellisesti on -- liittyy paljon enemmän tajunnallista alkumagiaa, kaikkiallisuuden ja kaikkivoipaisuuden kokemusta kuin mitä mihinkään "subjektina" toimimiseen koskaan myöhemmässä elämässä voi sisältyä.

      Ja juuri tästä peri-inhimillisestä tajunnallisesta marssijärjestyksestä johtuu, että uhrirooleihin samaistuminen on niin tavattoman voimaannuttavaa, että niihin ansoihin voivat kokonaiset kulttuuriset aikakaudet jäädä. Tarkoitan siis varsinkin tätä länsimaiden nykyaikaa -- narsismin kulttuuria, jolloin kaikki itseensä käperytymisen mekanismit uhriroolien voimaannuttavuudesta minäidentiteetin kriisiytymiseen ja identiteettipolitiikkaan tulevat yhteiskuntailmaston pysyviksi sääilmiöiksi.

      On mielestäni outoa, että vauikka meillä kouluissa opetetaan psykologiaa ja yliopistoissa sosiologiaa, näiden tiedonalojen oppisisällöt ovat vuosi vuodelta enemmän pelkkää rapaa. Mitä ihmeen hyötyä on kenellekään opiskella jotain "intersektionaalista feminismiä"? Jotta triggeröityisi karamellipapereista? Hyi helvetti.

      Poista
    2. "vauikka meillä kouluissa opetetaan psykologiaa ja yliopistoissa sosiologiaa, näiden tiedonalojen oppisisällöt ovat vuosi vuodelta enemmän pelkkää rapaa"

      Tähän tiiän vastauksen: nuo olivat alkujaan, eurooppalaisessa porvarillisessa kulttuurissa, ashkenaasien ja kristittyjen eräänlaisia maallistumisreittejä. Psykologia ehkä enemmän "Kainin" ja sosiologia "Abelin", tai jotenkin noin, jos mytologisia perherooleja miettii.

      Mutta näiden alla on nyt tyhjä. Eli on kadonnut se nuottiavain, että "toisin kuin raamatussa/talmudissa tms. sanotaan..." Nyt näillä aloilla taitaa olla lähinnä jonkinlainen kapitalismin aputieteiden rooli (esim. sosiologit työllistyvät käytännössä tilastotieteiden kautta), ja toissijaisesti niillä tavoitellaan jonkinlaista hyvän mielen eetosta. Mutta siis kriittistä järkeä ne eivät mitenkään automaattisesti enää taida edustaa, kun kritisoitava on tavallaan hävinnyt alta.

      Poista
    3. Hyvin todettu nälkiintyneestä koirasta. Neekeri tai ählmkutti ei arvosta kuin ruoskaa. Jos heille on ystävällinen, he alkavat halveksia sinua. Ihmisten välillä on tosiaan eroja. Olen käynyt mm. Kalliomoskeijassa. Kunnioitin paikkaa, mutta nämä eivät kunnioita minua ja kansaani, vaan halveksivat sitä. Jos orja haluaa ruoskaa, niin sitä on pakko antaa, vaikka ei haluaisi. Koen että on kysymys kulttuurista: neekeri ja ählmkutti ottavat vallan ja suhtautuvat ylimielisesti toisiin ihmisiin, jos heille ei tehdä selväksi, mikä heidän paikkansa on. Jonkinlainen animaalinen piirre: vahvimmalla on oikeus syödä ensin. Vieraan uroksen pennut tapetaan, ehkä myös syödään. Ei tällaisia apinoita tulisi tänne ottaa. Turvapaikanhakijoina vielä matkustelevat kotimaansa ja Suomen välillä. Mutta imbesillit saavat valtakunnanmuijan kanssa sitä mitä haluavatkin.

      Poista
  13. Kansanryhmiä vastaan kiihottamista vahtivat ns. suvakit. Kyttääminen edellyttää suomenkielen osaamista, joten eivät turvapaikan hakijat sitä itse tee.

    Meillä on käytössä sijaisloukkaantumisjärjestelmä.

    VastaaPoista
  14. Ihan OT:

    Miksi tuolla sivun ylälaidassa likee" What do you want to do ?
    New mail"?

    Joku häiriö? Jotain jäänyt tekemättä?

    Utelias

    VastaaPoista
  15. On kyllä erinomainen kirjoitus Vihavaiselta ja kuuluu sarjaan suositeltavaa luettavaa.

    Intersektionaalinen feminismi on tosiasiallisesti sellainen tasa-arvohimmeli, että siinä ihmiset ovat kyllä tasa-arvoisia - toiset ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset. Eli tuttua kauraa Orwellin Eläinten Vallankumouksesta.

    Koska kyseinen "feminismi" perustuu uhriudelle/uhriolemukselle/uhripääomalle ja marxilaiselle vastakkainasettelulle, sekä siitä rakentuvalle arvohimmelille, pitäisi jokaisella tolkun ihmisellä soida hälytyskellot.

    Länsimainen ajattelu ja ihmiskäsitys pohjautuu hyveille ja sille, että ihminen pyrkii hyveelliseen hyvään elämään.

    Intersektionaalinen feminismi taas perustuu uhriudelle ja ihmisen uhriolemus - uhripääoma määrittää ihmisen aseman ja tärkeyden yhteiskunnassa.

    Kysymys kuuluukin, että minkälainen maailmankatsomus perustuu ihmisen arvottamiseen uhri-hierarkian kautta? Mielestäni sellainen maailmankatsomus muistuttaa postmodernia marxilaista uskonnollista kulttia ja todennäköisesti se myös sellainen on.

    Koska kepu on hallituksessa joka ajaa tällaista marxilaisuuteen pohjaavaa kulttia, niin täytyy kyllä kysyä, että miten menee kepulaiset omasta mielestä? Olla hallituksessa, jonka lähin vastaavuus taitaa löytyä vuoden 1918 kansanvaltuuskunnasta. Kauas on alkiolaisuudesta räpiköity. Mitenkä mahtavatkaan ajatella ne maakuntien vakavasti kristillisetä ihmisarvoa ja uskoa tunnustavat ihmiset nykyisen hallituksen touhuista?

    Jotenkin näiden punaviherliberaalien globalistien touhusta tulee mieleen USA:ssa hallitsijoiden käyttämä Straussin oppi = Jos ulkoista uhkaa ei ole, se on luotava. Tässä intersektionaalisessa feminismissä se vain menee näin: Jos rasismia ei ole, sitä on luotava. Ja kun rasismia on saatu luotua, voidaan osoittaa rasismia olevan ja niin edelleen, eli luodaan ongelma, jotta voidaan näennäisesti toimia sitä vastaan, todellisen päämäärän ollessa marxilainen multikulturalismi - ylikansallinen sosialismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feminismin (ainakin miltei kaikissa ensimmäisen aallon jälkeisissä muodoissaan) voi lukea ns dialektisten ideologioiden joukkoon, joille on tunnusomaista, että konflikti ei ole väline, vaan itsetarkoitus. Ne siis elävät konfliktissa, konfliktista ja konfliktille. Jatkuvan konfliktin ylläpitäminen on myös mitä ilmeisimmin aivan olennainen osa tämäntyyppisen oppirakennelman kannattajan maailman- ja minäkuvaa, so identitaarinen kysymys. Ja samalla myös psykologinen keino projisoida omia sisäisiä ristiriitoja ulkoiseen maailmaan. Konfliktin luonteeseen myös kuuluu, että se on kuin polkupyörä; jos se pysähtyy, niin se kaatuu.

      -J.Edgar-

      Poista
    2. "Konfliktin luonteeseen myös kuuluu, että se on kuin polkupyörä; jos se pysähtyy, niin se kaatuu."

      Intersektionaalinen feminismi toimiikin juuri apupyörinä, jottei pyörä kaatuisi.

      Poista
  16. Pääsemättömissä ollaan omasta rasistisuudestamme vaikean siirtomaamenneisyytemme vuoksi.

    https://yle.fi/uutiset/3-11433373

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin, että jos totuuskomissiota pystyyn. Tervat tuli kumminkin Suomesta, siinä on katumista. Onko se tervanpoltto nyt viimein saatu kiellettyä?

      Poista
    2. No ainakin yritys oli muutama vuosi sitten kova, tosin liittyi kylläkin identiteettipolitiikan sijaan enemmänkin reach - eli kemikaaliasetuksen täytäntöönpanoon. Mutta jospa jo aivan pian...

      Sattumoisin tulin toissapäivänä lukaisseeksi Veikko Huovisen novellin Tervansoutajat, joka asetti kyllä nuo silloiset työn raskaan raatajat kutakuinkin oikealle paikalleen tuon aikakauden tuotantoketjuja arvioitaessa. Eipä heitä ainakaan järin kummoisina hyödynsaajina saata pitää, menipä kyseinen lopputuote sitten orjalaivoihin taikka minne lie.

      -J.Edgar-

      Poista
    3. Tämä terva ja vastaavat asiat olivat osa kehitystä jota kutsutaan nyt "globalisaatioksi".

      Eli nyt voisi tehdä listaa siitä mitä emme saa viedä ulos tai tuoda ulkoa meille, ettemme vahvista ilmeisen sortavaa "globalistista" talousmallia.

      Eli ihana impiwaara viher-henkisine vivahteineen?

      Poista


    4. Tässä yksi ties kuinka monista kommenteista YLEn artikkeliin.


      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/maxjussila/sekopaita-sylilapsia/


      Olisi hyvä nähdä historiasta muutakin kuin ne itselle sopivat asiat.

      Orjuus ja orjakauppa - missä tahansa ja milloin tahansa - on yksi äärimmäisen vakava ongelma historian koko ajalta.

      Samoin aina on ollut valtioita tai muita toimijoita jotka pyrkivät saamaan "määräävän markkina-aseman" jossakin tuotteessa tai jollakin alueella.

      Jotkin näistä valtioista - ja/tai muista toimijoista - olivatvalmmita sotimaan haluamansa aseman saavuttamiseksi tai säilyttämiseksi.

      Orjuutus on yksi muoto käydä sotaa - eli diplomatian ja sodan jälkeen on vielä muitakin konsteja.

      Kaikki me olemme muista statuksista huolimatta alistettuja tieteellisten, uskonnollisten ja kulttuuristen valheiden orjiksi.

      Poista
  17. Vastavaikutus tulee kyllä, mutta paljon ja osittain korvaamatonta vahinkoa on ehtinyt tapahtua siihen mennessä.

    VastaaPoista
  18. Kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy. Yhdessä Ilta-Sanomien jutussa kommenttiosiossa valistettiin näin: "CM 4.7. 17:02 Suomen kieli on täysin teennäinen saamesta kehitelty kieli. Agrigola nauratti kuulemma kavereitaan sillä.. " (Kuka tuo Agrigola?)

    Samansuuntaista valistusta kuin sen somalineitokaisen lausuma, että meillä on oikeus rikkoa kaikki nämä (Senaatintorin) rakennukset, koska me ollaan rakennettu ne ilmaisiksi tänne.

    Miten tämä nyt liittyy aiheeseen, sameaa ajattelua minulla.

    VastaaPoista
  19. Miksi muuten itäblokkiin tai suoraan N-liittoon kuuluneet maat ovat paremmin säästyneet tältä?

    VastaaPoista
  20. Koskas imaamit, tai joku ajatollah pyytää anteeksi muslimien pahoja tekoja. Anteeksipyytely ja julkinen ripittäytyminen kun on muotia. Romanitkin voisivat julkisesti pahoitella ikäviä tekojaan valkolaisia vastaan. Kyllä siinä ilma puhdistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Nythän mm valtakunnansyyttäjä syyttää niitä ihmisiä ja heidän edustajiaan, jotka pvat rikosten uhreja ja joiden verovaroja ryöstetään tuon julkean muijan ja vierasmaalaisten ylläpitoon teeskennellyn syyllisyyden perusteella.

      Poista
    2. Korjataan: ovat rikosten uhreja...

      Poista
  21. Jos olisin nuorempi hakeutuisin Unkariin.



    Professorin kirjoitus on sitä luokkaa, että vaikea pistää tästä aiheesta paremmaksi joutumatta käräjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama fiilis. Mietin kokoajan, että annan tämän valtion kultakimpaleille ja valtakunnanmuijalle, jos satut tietämään tyypin.

      Poista
  22. Intersektionalismin viipalointia maalaisjärjellä:

    Läntisen kulttuurin vastustamaton yksilöllisyyden voittokulku on aina kohdannut vastarintaa erilaisten etuoikeutettuina itseään pitävien historiallisiin erioikeuksiin törmätessään. Eivätkö juuri he, nuo jarrumiehet, puhu luottamuksesta? Muutosta haluavien kohdalla puhutaan identiteeteistä jotka pyrkivät varjosta esiin.

    Eduskunnan istuntosalin halutuimmasta paikasta käytiin kipakka sanailu perussuomalaisten jouduttua piippuhyllyn ”viipaleeseen”,”sektioon”. Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo haluavansa olla aina keskellä.

    VastaaPoista
  23. Näillä syntyvyysluvuilla meillä on 2/3 maa-alueesta tyhjänä muutaman sukupolven kuluessa. Jostain tulee täydennystä, haluttiin tai ei. Venäjältä, Afrikasta vai Lähi-Idästä? Keiden kanssa pärjätään vähiten huonosti? Valkoihoisia protestantteja tuskin on tarjolla. Kuinka kauan kesti, ennen kuin barbaarit ottivat kreikkalais-roomalaisen kulttuurin omakseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä 500-1000 vuotta arviointitavasta riippuen.

      Poista
    2. Venäjän väestötiheys 8,3/km2
      Suomen väestötiheys 16,3/km2
      Eli Suomi on 2 x tiheämmin asuttu kuin Venäjä joka on maailman suurin maa, kyllä siellä tilaa on.

      Poista
  24. Onhan professori päivittänyt yhteystietonsa? Laitoin sähköpostia. Kaikkea hyvää professorille. Omassa elämänhistoriassa tulee vastaavana henkilönä mieleen lähinnä Keijo Korhonen, joka savustettiin ulos Kainuun sanomien päätoimittajan paikalta. No, Keijo lähti sitten Amerikkaan. Valtakunnanmuija on jäänyt. Perustuuko osittain kykenemättömyyteen samaistua ja ymmärtää köyhien ihmisten asemaa Suomessa? Ehkä tiettyä aggressiivisuutta on muijassa havaittavissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokunen sähköpostini on jäänyt pois käytöstä. helsinki.fi toimii.

      Poista
  25. Tätäkään tarinaa ei varmasti moni ole kuullut. Kummitätini meni naimisiin turkkilaisen komean miehen kanssa 1980- luvulla. Mies otettiin hyvin vastaan. Mies tuli Suomeen. Perusti turkkilaisen ystävänsä kanssa pizzerian. Laina saatiin väärennetyillä allekirjoituksilla yrityksen perustamista varten. Tätini hommasi nimet paperiin isovanhemmiltani, jotka panttasivat talonsa tätä sankaria varten. Jonkin ajan kuluttua äitini sai selville, että kyseinen turkkilainen ukko oli huorannut pitkin kaupunkia. Asia paljastui naisten tautien osastolla sairaalassa, kun abortissa ollut nuori nainen kertoi elämänsä miehestä äidilleni ja näytteli kuvia. Tällaista sattuu, mutta onneksi valtakunnanmuija tietää paremmin.

    VastaaPoista
  26. Othello
    Mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä. Rasismi on keinotekoista.

    Ei ole samanlaista ihmistä, ja se on hyvä juttu se. Persoonallisuus on mielenkiintoa herättävä asia. Ihmiset ovat onneksi erilaisia.

    Kenellä pylly pylskyttää, kenellä tissit hölskyttää (lainaus V.H, ei siis hv). Värikin on vain makuasia,todisti mustikin, kun muniaan nuoli.

    Älkää kohkatko siitä rasismista. Tehkää jotain hyödyllistä!
    topor

    VastaaPoista
  27. Intersektionaalisen feminismin olemukseen kuuluu:

    Ihmisarvon uhrirakennelma, joka on luonteeltaan rasistinen ja miehiä alistava. Kaikkein alin uhriarvo (oikeasti ihmisarvo) on valkoisella normaalin ruokavalion omaavalla hetero miehellä.

    Intersektionaalisen feminismin kannattajat kannattavat myös poliittisia oikeudenkäyntejä ja poliittisia noitavainoja, sekä poliittisesti korrektia vihaa vihaamiansa asioita kohtaan.

    Intersektionaalisen feminismin uskomusmaailman jakavat ihmiset sanovat olevansa edistyksellisiä ja liberaaleja. Sanoisin, että he eivät taida olla aivan niin edistyksellisiä ja liberaaleja, kuin mitä he luulevat olevansa. Heidän kannattaisi lukea Orwellin Eläinten vallankumous ja 1984. Ehkä heistä älykkäimmät ymmärtäisivät silloin hypätä tyhmyyden oravanpyörästä pois ja ymmärtää, että tuo ideologinen oravanpyörä on tarkoitettu tyhmyydellä väsyttämiseen aivan kuten poliittisesti korrekti media.

    Koska tuollaisesta tyhmyyden oravanpyörästä pääsee pois, niin kyllä se varmasti palkitsee, vaikka pientä oravaa saattaisikin harmittaa se, että oli ollut siinä mukana ja että poisjäännistä todennäköisesti tulee ainakin sosiaalisia seuraamuksia uuden uskomuksen puhtauden vaalijoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ihmisarvon uhrirakennelma, joka on luonteeltaan rasistinen ja miehiä alistava. Kaikkein alin uhriarvo (oikeasti ihmisarvo) on valkoisella normaalin ruokavalion omaavalla hetero miehellä."

      Intersektionaalisuuden ydintä on juurikin kyseisiin uhridiskursseihin ja - hierarkioihin takertuminen. Tässä yksilöllä itsellään tai tämän persoonalla ei ole mitään merkitystä, ainoastaan tämän oletetulla viiteryhmällä, sekä sillä, missä määrin ao viiteryhmällä on uhripääomaa. Sanomattakin on selvää että tällä ei ole mitään tekemistä klassisen liberalismin yksilökäsitysten kanssa, vaan kyse on näiden antiteesistä. Tuli ja vesi kun eivät oikein mahdu samaan astiaan yhtä aikaa...

      -J.Edgar-

      Poista
  28. Erinomainen kirjoitus, kommenteissakin kutkuttavia ajatuksia.

    Tuttua tekstiä arvoblogeja lukeville. Ainoa ongelma on se, että ne, jotka tekevät päätöksiä eivät lue prof. Vihavaisen blogeja. Tai ehkä lukevatkin, mutta viis veisaavat niiden sisällöstä. No, nämähän Suomen kansa on valinnut kaleerilaivan päällystöön ja iloisin mielin tarttuivat itse airoihin. Demokratia on.

    Kommenttini paremman osuuden osalta annan puhenvuoron Jukka Hankamäelle:
    https://web.archive.org/web/20200609110525/https://www.suomenperusta.fi/content/uploads/2020/06/Hankamaki_Totuus_kiihottaa_8_6_2020.pdf

    VastaaPoista
  29. Vielä jokin aika sitten oli kunnia-asia, että teki töitä ja elätti itsensä, eikä tarvinnut sosiaalihuollon apua. Nykyisin lasketaan, että ei kannata mennä töihin, koska kaikeklaisten tukien varassa voi loisia tekemättä mitään. Erityisesti tämä koskee maahanmuuttajia, joista on tehty kunniakansalaisia, joiden kukaan ei oletakaan tekevän mitään elatuksensa eteen. He ovat täällä vain tuomassa monimuoitoisuutta ja rikkautta ja elävöittämässä ummehtunutta Impivaaraa pelkällä läsnäolollaan. Juhlapuheissa rikkaus ja unelma, reaalimaailmassa taakka ja painajainen.

    VastaaPoista
  30. Rasismia on kahta lajia:

    - ideologia, joka eriarvoistaa tai dehumanisoi toisenrotuisia tarkoituksin oikeuttaa näihin kohdistuva sorto tai hyväksikäyttö, esimerkiksi orjuus. Sorretuissa roduissa se aiheuttaa vihaa ja kaunaa, jotka puolestaan aiheuttavat pelkoa sortajissa. USA:ssa ja euroopan vanhoissa siirtomaavalloissa rotusuhteet perustuvat tuohon.

    - ksenofofia eli muukalaispelko. Se on ihmiskunnan historiassa järkevä lähtökohta: muuukalainen voi olla tuleva kumppani tai yhtä hyvin riistäjä. Tämä rasisminlaji häviää,kun muukalaiseen tutustuu paremmin: nähdään onko tämä hyödyllinen kumppani vai vihollinen. Suomalainen rasismi eli varautuneisuus on tätä lajia. Siksi meidän ei kannattaisi ottaa syyllisyyttä ensiksimainitusta rasismin lajista.

    Toinen juttu sitten on, että meidän ei kannattaisi liikaa vastanärkästyä BLM-mielenosoituksista: on ymmärrettävää, että toisenrotuiset tuntevat uhkaa samanrotuiseen kohdistuneesta väkivallasta ja haluavat osoittaa solidaarisuutta. Jos sitten joku suomalainen valtaväestöön kuuluva halua osoittaa myötäsolidaarisuutta, onko se vähemmän jaloa ajankäyttöä kuin uimarannalle meno tai terassilla istuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se sikäli, että se osoittaa hänen olevan narussa talutettava älykääpiö.

      Poista
    2. Nimetön klo 11.22,

      Spasiiba balshoi!

      Poista
  31. Oletteko huomanneet omituisen vallalla olevan ajatusmallin?
    Ns. "valkoinen rotu" on kollektiivisesti vastuussa niin menneistä kuin nykyisistä "valkoisten" tekemistä pahoista teoista, oli kyse sitten yksilöistä tai kansanryhmistä. Meidän täytyy hävetä, katua ja anteeksipyydellä asioita joihin meillä ei ole osaa eikä arpaa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ja kun kaiken lisäksi rotuja ei edes ole olemassa.

      Poista
    2. " No ja kun kaiken lisäksi rotuja ei edes ole olemassa. "

      Juuri näin. Sivistyneessä maailmassa ei puhuta mistään roduista. Muualla kuten Amerikoissa niin toki tehdään luonnollisesti, mutta hyvin olet alleviivannutkin täällä, ettei meidän tule olla mikään perässä vedettävä älykääpiö heille.

      Poista
    3. Rotusorto on tyhjän päällä, jos rotuja ei ole olemassakaan.

      Poista
  32. "kenelläkään ei näytä olevan mitään sitä vastaan, että he elävät Suomessa ja suomalaisen yhteiskunnan tukia nauttien."

    Tässä suhteessa yksi ongelma on se, että tämän asenteen on omaksunut myös merkittävä osa kantaväestöstä. Ota siinä sitten kotoutumiseen oppia. Perussyy on se, että nykyisessä työelämässä ei tarvita Soinivaaran sanoin "tumpeloja renkejä", vain parasta 1 A -luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eliitti antaa pettää itseään matemaattisilla valheilla.

      Materialismiin perustuvassa taloudellisessa ajattelussa - sekä marxilainen malli, että "liberalistinen" malli pohjautuvat omansa laiseen materialistiseen ajatteluun - voidaan luoda illuusio taloudellisesta tuottavuudesta.

      Näin paperien siirtely konttorissa ja leimojen lyönti "proopuskoihin" saadaan näyttämään kovin tuottavalta.

      Samalla alkutuotanto - maatalous, metsätalous, kalastus jne. - saadaan näyttämään haitalliselta ja "väärältä".

      Sekä "markkinatalous", että "marxismilta" haiskahtava talous saadaan tuottamaan hyvin kun numeroiden magia päästetään valloilleen.

      Imperialistien englannin kieltä osaava voi halutessaan kuunnella hyvin tuoreen haastattelun asiasta "Wallstreet for Mainstreet" -YouTube-kanavalta, missä on Yuri Maltsevin haastattelu.

      Kannattaa kuunnella.

      Siinä sitä sosialismin ihanuutta - toki liian hapokasta materiaalia monelle.

      Hän mm. tuo esiin miten alkoholillakin saattoi olla osansa Romanian "sosialistisen voittokulun" keksimisessä.

      Poista
  33. "Tulijat eivät enää joudu sopeutumaan kantaväestön elintapaan ja kieleen, vaan löytävät heti paikkansa oman enklaavinsa piiristä, joka myös sosiaalistaa heidät uuteen elämätapaansa. Suomalaisiksi monet eivät halua tulla, vaikka kenelläkään ei näytä olevan mitään sitä vastaan, että he elävät Suomessa ja suomalaisen yhteiskunnan tukia nauttien."

    Tämä ongelma aiheutui pitkälle siitä, että kun näiden ryhmien laajamittainen tulo alkoi ei käyty sisäistä kansalaiskeskustelua siitä, mitä meillä on oikeus edellyttää erilaisilta maahanmuuttajilta. Pakko on todeta, että tästä keskustelusta pitkälti kieltäytyi juuri vihervasemmisto.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.