maanantai 5. syyskuuta 2022

Huoltovarmuus

 


HVK


11.3.2016 

HVK

EU-aikana on kielemme täyttynyt erilaisista lyhenteistä, joita melkein pakosta tulee tulkinneeksi myös väärin ja jopa epäasiallisesti. Kuitenkaan esimerkiksi HVK ei suinkaan merkitse sitä, mitä luulisi eikä edes sinne päinkään. Kyseessä on huoltovarmuuskeskusta tarkoittava kirjainyhdistelmä.
Jo Israelin lasten Egyptin orjuuden aikoina ymmärrettiin valtion huoltovarmuuden turvaamisen tärkeys. Muistamme, miten Joosef selitti faraolle, etteivät tämän unessa näkemät seitsemän lihavaa vuotta olleet taivaan lahja, joka voitaisiin surutta syödä pois, vaan mahdollisuus, joka vain oikein käytettynä auttaisi selviämään seitsemän laihan vuoden yli. Ilkka Kanasen uusi ja pätevä teos Suomen huoltovarmuus (Docendo 2015) kertoo, mihin Suomessa nykyään varaudutaan ja miten.
Faraon varmuusvarastot todella aikoinaan riittivätkin estämään mahdollisen katastrofin peräti kunnioitettavaksi seitsemän vuoden ajaksi ja Josefin maine ja kunnia paisuivat niin suuriksi, että se alkoi jo käydä hänelle itselleen vaaralliseksi, mm. Potifarin vaimon ambitioiden takia. Mutta vehkeilyjä ja irstautta meillä aina on keskuudessamme, luoja paratkoon. Niitä vastaan ei vakuutuksia voi ottaa.
Valtion turvallisuuden laita on toisin. Nykyaikainen yhteiskunta on jo niin monimutkainen järjestelmä, ettei sen turvaaminen pelkillä viljamakasiineilla onnistu. Ilman niitä on tilanne kuitenkin vielä olennaisesti heikompi, sillä turvallisuuden välttämättömiä elementtejä on vaikea ja usein mahdotontakin korvata toisillaan.
Missään tapauksessa korvaaminen ei onnistu lyhyellä aikavälillä. Varmuusvarastojen pitäisi siis vähintäänkin antaa tarvittavaa aikaa sopeutumiseen. Miten paljon tarvitaan, riippuu ongelmasta. Sähköverkon toiminta pitäisi saada kuntoon tuntien sisällä, elintarvikepula ei ole yhtä kiireellinen ratkaistava, mutta ei vähemmän vakava.
Toisin kuin moni saattaa kuvitella, meillä kyllä varaudutaan mitä moninaisimpiin uhkiin, pandemiasta hamaan sotilaalliseen hyökkäykseen, pörssiromahdukseen, säteilykatastrofiin, kyberhyökkäykseen ja kaikkeen siltä väliltä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että uhat voitaisiin aina ja kaikissa tapauksissa torjua, mutta sellainen onkin jo periaatteessa mahdotonta. On ymmärrettävää, että ne uhat, joihin varaudutaan ovat enemmän tai vähemmän todennäköisiä eli siis ennustettavia. Mutta historiassa on aina silloin tällöin lisäksi tapahtunut myös ennustamattomia asioita.
Jotkin asiat sentään ymmärretään melko todennäköisiksi tai tietyllä aikavälillä jopa väistämättömiksi. Maailmanlaajuisen pörssikuplan puhkeaminen on edessä, kuten tämän päivän hesarikin kuivasti pääkirjoituksessaan toteaa. Tarkemmat tiedot sen ajoituksesta ja vaikutuksista olisivat miljardien arvoisia, mutta niitä ei ole kellään.
Myös fossiilisten polttoaineiden ”loppuminen” eli kallistuminen useilla aloilla käyttökelvottomiksi on selvä asia, ajankohtaa vain ei voida ennustaa. Elintarvikepula ja siitä johtuva hinnannousu yhtyneenä väestönkasvuun tulee aiheuttamaan valtavan inhimillisen katastrofin, joka on ilmeisesti niin ikävää laatua, ettei sen muotoja ole edes yritetty selkeästi ajatella, saati ryhtyä vakavasti torjumaan.
Pitkällä tähtäimellä ne jyrkästi ylöspäin sojottavat kasvukäyrät, jotka kuvaavat maailman talouskasvua ja energiankulutusta, tulevat putoamaan alaspäin yhtä jyrkästi. Ainakin se on todennäköistä. Ruotsalaisen David Jonstadin kirjassa Sivilisaation loppu (Into 2016), tämä on keskeinen asia, johon kirjoittajan mielestä olisi jo nyt kaikin tavoin varauduttava, koska se joka tapauksessa tulee, uskoo hän.
Kanasen näkemässä tulevaisuudessa nykyinen meno tulee suuremmalla tai pienemmällä todennäköisyydellä jatkumaan, vaikka kukaan ei tiedä minne saakka, Jonstad sen sijaan näkee edessä jyrkän muutoksen, joka ei kuitenkaan välttämättä ole niin kauhea katastrofi, kuin luullaan. Mutta eihän pirukaan kuulemma ole niin musta kuin on väitetty, lieneekö itse asiassa musta lainkaan?
Itse asiassa tuntuu politiikan puheenaiheita katsoessa siltä, että kaikesta huoltovarmuusajattelusta ja huolenpidosta huolimatta valtiovalta ja sitä käyttävät kansan valtuuttamat edustajat kykenevät katsomaan vain muutaman vuoden verran eteenpäin. Kuitenkin meidän jälkeläistemme ja heidän perillistensä pitää elää täällä vielä satoja ja jopa tuhansia vuosia, ellemme sitten hyväksy ajatusta heidän väistämättömästä tuhoutumisestaan.
Yhteiskunta muuttuu yhä monimutkaisemmaksi, eikä kukaan näytä kantavan vakavaa huolta siitä, että yhä suurempien yksikköjen ja järjestelmien kautta siitä myös tulee entistä haavoittuvampi. Sen sijaan, että panostettaisiin pieniin, mahdollisimman omavaraisiin ja autonomisiin yksiköihin, luotetaan ihmeitätekevään tekniikkaan ja tietotekniikkaan, joita kuitenkaan ei voi syödä tai käyttää lämmikkeenä.
Ulkomaankaupasta täysin riippuvainen Suomen talous on jo nyt kauppalaivaston osalta muukalaisten armoilla, myös maaperän rikkaudet on surutta kaupattu kansainvälisille yrityksille ja sama koskee erilaisia luonnollisia monopoleja sähkönsiirtoverkkoa myöten. Voimme toki olettaa, etteivät ostajat halua tehdä bisnekselleen vahinkoa Suomessa, mutta ei tämäkään ole aina poissuljettua. Vähin, mitä huoltovarmuus vaatii, olisi kotimaisen ja erityisesti valtion määräysvallan säilyttäminen kaikilla huoltovarmuuden avainaloilla.
Toisin kuin ennen, varmuusvarastojen sijaintia kotimaassa ei katsota välttämättömyydeksi. Niinpä esimerkiksi on päätetty, että sähköä ostetaan pohjoismaista, jos satutaan tarvitsemaan. Sen vuoksi suunnitellaan Inkoon hiilivoimalan purkamista ha hävittämistä, vaikka sillä olisi puolet käyttöikää jäljellä. Neuvostoliitossa Stalinin aikana tästä vastuullisia henkilöitä olisi nimitetty tuholaisiksi ja kansanvihollisiksi. Ehkäpä nimitykset olisivat nytkin osuvia, vaikka aika on muuttunut?
Mutta mitäpä sitten, jos siellä pohjoismaissa onkin jokin ennalta arvaamaton ongelma, joka estää vientisähkön tuottamisen? Sitten voidaan tietenkin kysyä apua Venäjältä, jossa saattaa olla sama tilanne. Mikä on se voima, joka saa huippupalkkoja nauttivat yritysjohtajat tekemään suunnitelmia, jotka tarpeettomasti aiheuttavat maalle suuria riskejä? Ehkäpä kyseessä on sama kyvyttömyys katsoa nenäänsä pitemmälle, johon koko kasinotalous perustuu.
Entäpä sitten viljavarastot? Niitä oli vielä hiljattain vuoden tarpeisiin, mutta nyt ne on päätetty puolittaa, koska noin suuret määrät eivät oikein istu nykyiseen markkinameininkiin. Suuret ostot saattaisivat jopa tasata hintoja ja siis vääristää pyhää kilpailua, joka muuten ei ole viljan hintaa määrännyt enää herran aikoihin. Joka tapauksessa EU:n tahto on, että varastoja puretaan ja kaiketi se myös huolehtii siitä, ettei elintarvikekatastrofien vaikutus tule koskaan ulottumaan puolta vuotta kauemmas.
Hassua, mutta tuo vanhanaikainen maatalous ja nimenomaan vanhanaikaisessa muodossaan saattaa olla tulevaisuudessa Suomenkin talouden kulmakivi. Ne valtavat peltoalueet, jotka 1960-70-luvuilla on metsitetty ja antavat ensimmäisiä puusatojaan, on nykymenetelmin nopeasti palautettavissa viljelykäyttöön. 1950-luvun primitiivinen kivien vääntäminen kangella ja kantojen räjäyttäminen eivät enää ole tarpeen ja parissa vuodessa lainehtii tarvittaessa teräinen vilja siellä, missä nyt tuuli koivujen latvoja huiskuttaa.
Mutta elintarvikeomavaisuuden saaminen Suomeen ei ehkä sittenkään olisi poikkeusoloissa aivan läpihuutojuttu. Lannoitteita tarvitaan. Enimpiä meillä pystytään valmistamaan itsekin, mutta siihenkin tarvitaan paljon sähköä. Turvetta meillä on pahan päivän varalle olemassa, mutta sitäkään ei aivan välittömästi voi lykätä uuniin, vallankin, ellei sellaista uunia voimaloineen enää ole.
Ruotsin tilanne lienee aika samanlainen kuin meillä. Jonstad kannattaa pieniä puutarhoja ja itse kunkin ahertamista palstallaan. Sillä tavoin myös niin Kuuba kuin Venäjä pystyivät sopeutumaan talouskatastrofiin. Varmaan se helpottaisi asiaa meilläkin.
Mutta kaiken kaikkiaan, sivilisaation loppu, jonka Jonstad näkee jo varsin läheisen tulevaisuuden asiana, ei välttämättä ole niin hirmuinen, kuin luulisi. Kirjoittajan hyväuskoisuus on kyllä hieman liikuttavaa. Hän ottaa esimerkkejä muun muassa Louisianan hirmumyrskyn aiheuttamasta poikkeustilasta ja poimii esille tapaukset, joissa ei syntynyt mkitään hobbesilaista kaikkien sotaa kaikkia vastaan, vaan sen sijaan yhteistyötä ja keskinäisapua parhaassa Kropotkinin hengessä.
Katastrofin tullessa ei aseita tarvita, Jonstad vakuuttaa, mutta hänen koko tulevaisuudenskenaarionsa jää kummallisen vajaaksi. Missä siinä ovat ne muista maista tulevat siirtolaiset, jotka myös haluavat osansa siitä, minkä toiset ovat omalla maallaan tuottaneet. Kun kaikille ei riitä, mitä tehdään?
Vanha konsti on tietenkin ihmissyönti, minkä kirjoittaja mainitsee. Sellaistahan tapahtuu aina, kun olosuhteet tekevät siitä ainoan keinon. Tunnetuin esimerkki on Leningradin piiritys, jossa miliisi selvitti parituhatta tällaista tapausta. Kuitenkin Leningradin asukkaat pysyivät varsin rauhallisina ja kurinalaisina, mihin lienevät vaikuttaneet monet erityiset tekijät, joita tulevaisuuden katastrofissa ei välttämättä ole.
Tulevaisuus on laskematon. Vähin, mitä voimme tehdä, on huolehtia siitä, että tässä maassa säilyy valmius tuottaa ruokaa niin paljon, ettei sen puutteen takia ole tarvis ainakaan ketään oman maan kansalaista tappaa. Mieluimmin ei ketään muutakaan, mutta ei liene ihan varmaa, että asiat ovat hoidettavissa pelkällä hyvällä tahdolla, ellei materiaalisia resursseja ole.
Koska tiedämme, että nykyisen elämäntavan kriisi on tulossa, vaikka emme tiedäkään milloin kriisi kärjistyy huippuunsa, on meidän velvollisuutemme juuri nyt ajatella asioita myös tulevien sukupolvien kannalta. Katastrofi saattaa olla äkillinen, mutta todennäköisimmin se kestää vuosikymmeniä tai –satoja. Ottakaamme se vakavasti sen sijaan, että keräisimme lyhytnäköisesti mammonaa yksille ja pois toisilta hintoja halpuuttamalla tai pennosista tappelemalla.

13 kommenttia:

  1. Vaikka itse kannatinkin EU:a aikoinaan, se on ottanut Suomi-neidon pihteihinsä jo liian viheliäisesti. Jo tämä euro-valuutta on aiheuttanut sen, että v. 2008 USA:sta alkanut talousromahdus osaltaan, ja suomalaisten poliitikkojen piittaamattomuus taloudesta on aiheuttanut sen, että siitä lähtien jokikinen budjetti on ollut alijäämäinen, joka katetaan tietenkin velaksi. Jo tässä on katastrofin aihe, jonka päässä on Venezuelan tie.

    Se mitä EU on vielä Suomelle tehnyt, on se että huoltovarmuudemme on suurelta osin tuhottu. Typerästi on kuviteltu, että EU tulee ja pelastaa, mutta kun ei pelasta. Vielä 90-luvun alussa, ennen EU:ta polttoaineiden ja voiteluaineiden varmuusvarastomme kattoi normaalikulutuksella vuoden tarpeet. Se oli aivan poikkeuksellista jopa maailman mitassa.

    Nykymaailma on rakennettu ja tekemällä tehty siihen malliin, että käännökset ja muutokset tapahtuvat todella äkkiä. Milloin saamme nähdä suuren ruumiin Suomen taloudessa, ja mikä se on? Tahtoo olla, että sellaisten vaikutukset kertaantuvat, ja sitten on kyyti kylmää.

    Jo nyt on monella vanhuksella, joka koettaa asustaa vanhassa talossaan, vaikeuksia selvitä taloudellisesti. Enpä ole kuullut hallituksen olevan huolestunut siitäkään asiasta, vaan suurempi huoli tuntuu olevan humanitäärisestä viisumista!

    Kun seuraa tätä nykymenoa, tuntuu että jokin kirous on laskeutunut euroopan päälle. Poliitikot ovat täydellisen kyvyttömiä saamaan mitään korjaavia tai edes lieventäviä keinoja käyttöön, eikä varsinkaan oman kansan eteen? On tämä mielipuolista aikaa!

    On kuulunut jo huolestuneita viestejä varsinkin pääkaupunkiseudun poliisista, eli pelätään jo aidosti mellakoita ensi talvena. 90-luvun laman, tai sanoisinko uusjaon aikaan poliisin avuksi perustettiin ja värvättiin siviileistä apujoukkoja. Onkohan pian aika ottaa asia tapetille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pikemminkin Yhdysvallat, jonka pihteihin olemme joutuneet...

      Poista
    2. Vuosituhannen vaihteen tienoilla opin, että HVK on Brysselin jargonia ja tarkoitti hallitusten välistä konferenssia. Se oli masiina, joka valmisteli lähinnä ranskalaisten ideoiden pohjalta sellaisia institutionaalisia muutoksia, joiden seurauksena kansallisvaltioiden ja siis EU-jäsenmaiden oma toimivalta kapeni. Oli tärkeätä, että yhdessä hoidetaan yhteisiä ongelmia. Tulkintoja federalistit venyttivät niin, että lähes kaikki ongelmat tarvitsivat yhteistä päätöksentekoa ja uutta organisaatiota. Nopeutuiko ongelmien hoitaminen tästä? Ei minun mielestä. Kansallista huoltovarmuuttakin tämä koettelee.

      Poista
    3. Ranskalainen != amerikkalainen ja siis perussuomalaisesta rasistista vahvasti epäillyttävää.

      Poista
  2. Ei onnistu omavaraisuus enää Suomen kansalta. Vielä ennen sotia asia oli toisin. Pellot käännettiin Pollen avulla, ja lapinmies lähti sivakoilla porojaan vahtaamaan.

    Tämä meidän maailmamme ei pyöri muutoin kuin sidoksissa naapuri- ja kaukomaihin, niin on elämänpiirimme nyt rakennettu. Ei löydy maastamme materiaalia, ei osaamista ei kyvykkyyttä yksin toimittamiseen.

    Josko sittenkin olisi viisainta panna kesyttömin kiivaus syrjään ja miettiä, kuinka voidaan istahtaa yhteiseen pöytään asioita järjestämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän väliin aiheeseen liittyvä lukuvunkki:
      Kun kansa eli kortilla. Kirjoittaja Aake Jermo.
      Siitä vähän oppia poikkeusoloista.

      Poista
  3. Nykyistä kollektiivista lapsellisuutta kuvaa se, että hetki sitten16- vuotias autistinen tyttö oli maailman talousfoorumeilla kertomassa, miten maailman asiat pitää hoitaa. Hulluus alkaa olla huipussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kuin myös tuota Jonstadin kirjaa pohtinut kielialueena, kuinka paljon väki on Ruotsissa saanut median kautta vaikutteita ja mistä?
      Hysteria asioista kun ei auttane ketään ja menee pahimmissa kohdin uskonnollistyyppiseksi mantraksi. Niitä tulisi katsoa realistisesti, jokin voinee toimia lännessä, toinen idässä, soveltaen täälläkin mutta jos sitä hoitanee oman tontin ja katsoo sit toisten touhut.

      Poista
    2. Kommenttisi kuvaa sitä vielä paremmin...

      Poista
    3. Kiitos.
      Lähinnä kun tuo hulluuden määritelmä on sitten kulttuurialueesta riippuvainen. Lääketeollisuudella on sitten omat intressinsä.
      Media taas vaikuttaa omalta osaltaan käsitteistöön. 70-luvulla jenkit rummutti kylmää sotaa. Lähinnä kait sille omalle rahvaalleen poliittisestisuunnatusti. Nyt jos katsoo sitä elokuvatarjontaa jne. niin suht maailmanlopun tyylistä tavaraa tarjolla.
      Sitä tässä sitten pyöritellyt jot mitäpä sitä pitäisi suomalaisena aatella heidän tai muidenkaan touhuista? Se kun on heidän kulttuuri.

      Ja lähinnä jokin voinnee toimia jossain tarkoittaa omassa käsitteistössä yleensä materialisia asioita. Vaikka vesihana briteissä omansa, mutta valinnen mielummin sen missä sekoittaja on yhdessä kahvassa.
      Ja japskit voinee puolestani pitää toilettinsa. Täällä kumminkin on puuta mistä saanee takamuksensa pyyhkimiseen tarpeet. Ymmärtänen että heidän innovaationsa toiminee paremmin heillä.

      Poista
    4. Jenkkien elokuvista ei kannata kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ideologisista päämääristä mennä tekemään. Siellä elokuvat tehdään pääosin dollarinkuvat silmissä kolmetoistavuotiaan tasoisille. Räiskettä riittää.

      Poista
    5. Kovin kummoisia johtopäätöksiä en niistä tekisi. Mutta vanhempi väki väliin käyttänee kommunisti/kapitalisti näkemystä kielellisesti, minkä olettaisin linkittyvän aikakauteen.
      Kun taas nykyisessä liberaalissa ajattelussa tupataan markkinoimaan milloin seksuaalipoliittista näkemystä, milloin ilmastonmuutoksen propagandaksi kai sitä voisi sanoa.
      Lain näkökannalta voit olla vaikka hottentotti kunhan et ole vaaraksi kellekkään, eteenkään lapsille.
      Uskontonäkemyksessä naisista voi tietty tehdä kauppatavaran kun nuo onnettomat jälkiteollistuneessa yhteiskunnassa lisääntyne markkinoiden mukaan mutta se mennöö jo suht primitiiviseksi.
      Amerikkalainen kulttuuri kumminkin on hyvin markkinateollinen, heillä on dollarinsa millä polkeneet väliin tiettyjä yhteiskuntia polvilleen. Mut miten sit edes toista voi syyttää idiotismista jos se onneton edes ymmärrä mitä on tehnyt?

      Poista
  4. Huoltovarmuuskeskus on mitä ilmeisimmin muidostunut tavanomaiseksi "kivoja duuneja kavereille" suojatyöpaikoiksi. Ei ole kauaa (ehkä vieläkin), kun ihmisiä valistettiin sähkökatkoissa turvautumaan kertakäyttögrilleihin ja muurinpohjiin.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.