keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Miten siinä näin kävi?

 

Sellainen kohtalo

 

Arvo Tuominen, Venäjä. Kirjoituksia Venäjästä ja Putinista. Readme 2022, 208 s.

 

Нам такая судьба, нам суровая доля досталась…

(Sellainen kohtalo tuli meille, tuli ankara osa…)

 

Arvo Tuominen, jota ei tarvinne esitellä, on omistanut uusimman kirjansa niille, jotka olivat aina oikeassa. Oikeassa oleminen on tietenkin mainio asia, mutta kuten jokainen ymmärtää, mutta seisahtunut kellokin on kaksi kertaa vuorokaudessa aivan oikeassa. Siitä huolimatta sen käyttäminen ajan määräämiseen olisi mieletöntä.

Oikeassa oleminen liittyy tässä tapauksessa käsityksiin Venäjästä ja erityisesti sen johtajasta Putinista ja siitä, mitä tämä seuraavaksi tekee. Valistunut ja rationaalinen maailma erehtyi tunnetusti kuvittelemaan, että myös Putin olisi valistunut ja rationaalinen ja tavoittelisi maansa parasta nykyaikaisesti ymmärrettynä.

Sen sijaan olemme saaneet nähdä häikäilemättömän turvautumisen lähinnä absurdiksi luonnehdittavaan poliittisen uhkapeliin, joka onnistuessaankin voisi tuoda Venäjälle vain sellaista menneen maailman suuruutta, jota moderni maailma ja ihminen vieroksuvat ja joka luultavasti pysäyttäisi niiden kehityksen.

Ehkäpä kysymys tässä nykyisessä kriisissä ei olekaan ollut Putinista, vaan Venäjästä? eikö Venäjän historia jo mongolivalloituksesta lähtien ole sisältänyt juuri niitä elementtejä, jotka ovat tuottaneet tyranneja Iivana Julmasta Putiniin, ja tyrannia ovat sietäneet ja kannattaneet aina kansanjoukot, joiden orjaluonne on muotoutunut vuosisatojen kuluessa.

Vaikka tässäkin on -tietysti- perää, tekee mieli muistuttaa siitä C. Wright Millsin huomautuksesta, että ei ole olemassa yhtään asiaa, joille ei voitaisi löytää ns. historiallisia juuria -aivan yhtä hyvin kuin niiden vastakohdillekin.

Millsin militanttia epähistoriallisuutta pidän kyllä liioitteluna, mutta liioittelua on myös venäläisen perinteen asettaminen ensisijaiseksi selittäväksi tekijäksi. 1990-luvulla oli monta tietä avoinna ja niitä oli avoinna vielä keväällä 2022. Siitä huolimatta tehtiin kohtalokkaita valintoja toisensa perään. Ei niissä ollut mitään predestinoitua.

Puolalaissyntyinen Richard Pipes julkaisi 1970-luvulla merkittävän kirjansa Russia under the Old Regime, joka vaikutti suuresti siihen, että Venäjän vanhempaa historiaa alettiin pitää uuden Neuvostoliiton peruspiirteitä merkittävimmin selittävänä kuin itse vallankumousta. Itse asiassa Brežnevin Neuvostoliitto muistutti hämmästyttävästi markiisi de Custinen kuvausta Nikolai I:n Venäjästä.

Myös nykyinen Venäjä on tunnistettavissa de Custinen kuvauksesta: mielivalta ja sen pelko, mielistely ja poliittinen passiivisuus vallitsevat yhteiskunnassa ja itse asiassa vuonna 1833 julistettu virallinen kansallisuusoppi voisi yhtä hyvin olla taas voimassa: ortodoksia, itsevaltius ja venäläisyys ovat asioita, joiden nimeen vannotaan.

Tuominen tuntee hyvin nämä asiat ja tekee myös historiallisia vertailuja, mikä on aina hyödyllistä ja kiinnostavaa. Ilman näiden asioiden tuntemusta kuva Venäjästä on kovin köyhä. Asioiden ymmärtämiseksi on niiden taustat tunnettava.

Ymmärtäminen ei tietenkään ole hyväksymistä sen enempää kuin se on selittämistä sanan vakavassa mielessä, ainakaan mikäli asia koskee poliittista historiaa.

Max Jakobsonin Diplomaattien talvisodassa kirjoittaja pohdiskelee myös syysuhteen moninaista merkitystä. Kun vuorikiipeilijä putoaa jyrkänteeltä ja kuolee, vaatii asia selittämistä. Ensinnäkin maailmassa täytyy olla korkeita ja jyrkkäseinäisiä vuoria, toiseksi pitää ihmisellä olla jokin aivan erityinen ominaisuus, että hän lähtisi kiipeilemään noita jyrkänteitä, kolmanneksi täytyy löytyä jokin syy kohtalokkaalle putoamiselle, joka tuskin oli vapaaehtoinen: oliko ilmanala tehnyt vuorista erityisen liukkaita tai alttiita vyörymään? Olivatko varusteet kunnossa? Oliko kiipeilijä kyllin huolellinen? Liukastuiko hän jostakin aivan erityisestä ja satunnaisesta syystä?

Poliittinen historia keskittyy yleensä tutkimaan noita viimeisiä ja kohtalokkaimpia vaiheita. Niissä kaikki olisi voinut käydä myös toisin. Historia ei annan ennustamisen lahjaa, mutta voi se ainakin varoittaa typerästä vaaran uhmaamisesta ja kertoa, millaisia seurauksia sillä voi pahimmillaan olla.

En ryhdy tarkemmin selostamaan Tuomisen tekstiä ja yksi syy siihen on, että olen niin pitkälti samaa mieltä hänen kanssaan monesta asiasta. En lainkaan vihjaile, että hän olisi ominut jotakin minulta. Mikäli niin olisi käynyt, olen asiasta vain tyytyväinen, sitä vartenhan itsekin kirjoittelen, että joku ottaisi ainakin ne kirjoitukset pohdittavaksi ja mieluummin vielä kritisoisi asiallisesti.

Nykyään näyttää olevan yleistä, että someen työnnetään tekstiä, jonka tärkein ja ainoakin merkitys on siinä, että se ilmaisee kirjoittajansa tunteen syvyyttä tai ainakin kiivautta. Jonkinlaista palkintoa, joka olisi juuri suoraan verrannollinen ilmituodun tunteen määrään ilmeisesti odotellaan ja ehkä se oinkin oma palkintonsa

Tuominen ei kitsastele Putinin tuomitsemisessa, mutta ei myöskään elämöi sillä. Suaviter in modo, fortiter in re on vanha diplomaattinen periaate, joka sopii kaikkialle, missä puhe on perusarvoista. Luulen, että meillä suomalaisilla saattaa olla uskonnollisessa perinnössämme erityinen taipumus korostaa henkilökohtaisen emootion merkitystä. Kristuksen sisällisestä tunnostahan jo ukko-Paavo puhui ja Lutherushan se siellä taustalla häämöttää ja sitä kautta ehkä Augustinus.

Ei meidän ymmärryksemme asioista millään tavalla siitä lisäänny, jos tavoittelemme mahdollisimman suurta suuttumuksen kokemusta. Sen sijaan on aiheellista yrittää ymmärtää, miksi rikollinenkin teki niin kuin teki ja miksi hänelläkin on kannattajajoukkonsa.

Tuomisen kirja on tarpeellista lukemista kaikille eikä vähiten niille, jotka kuvittelevat aina olleensa oikeassa. Siinä on myös kiinnostava, tavallaan mikrohistoriallinen kuvaus Viipurista. Viipuri ei ole Venäjä, mutta siihen tutustuminen on kyllä tarpeellinen täydennys niille, joiden tietämys Venäjästä rajoittuu vain Pietariin tai Moskovaan.

 

 

60 kommenttia:

  1. No kyllähän minä olen paljon sinulta omaksunut, kiitos mainion blogisi!

    VastaaPoista
  2. Tässä lainatussa laulussa puhutaan vielä siitäkin, ettei sovi poiketa totuudesta hiukkaakkaan, sillä isien tietä kulkevat myös pojat....

    Нам от правды нельзя
    Отступить хоть на самую малость,
    Потому что идут
    По дороге отцов сыновья, сыновья.

    VastaaPoista
  3. Tuomisen ikäryhmään kuuluvana olen törmännyt samoihin aina oikeassa oleviin ryhmiin, joita aina on riittänyt. Parhaita tässä lajissa olivat tietysti taistolaiset, jotka jo 70-luvun alussa keksivät, että koska he olivat oikeassa ei meidän revislonistien kanssa kannattanut edes väitellä.

    Hauskinta on että nykyinen Yle ja. muu media on jälkistalinistien hallussa mutta nyt Venäjän ymmärtäjät, puhumattakaan hyväksyjistä, ovat tyyppejä joiden kanssa ei voi eikä kannata väitellä.

    Keskimäärin ihmisten on nyt vain helpompi ymmärtää joko tai tilanne kuin sekä että.

    Vaikka Putin on ehdottomasti väärässä, on terveellistä nähdä että osaavat ne muutkin öykkäröidä ja tehdä typeryyksiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ajastasi pahasti jäljessä, nykyinen media on tiukasti kokoomuksen ja EK:n hallussa ( ja some persujen).

      Poista
    2. Mainitse nyt nimeltä Ylen jälkistalinistista johtoa, vaikkapa kolme stallaria aluksi. Muuten olet pelkkä tyhjän huutelija.

      Poista
  4. Vihreät ovat perineet taistolaisten henkilöiden lisäksi heidän aina ainoan oikean tiedon ja tavoitteiden tietämisen perinteenkin. Ja pöyristelevät joka käänteessä kun kaikki eivät ihan suosiolla olekaan samaa mieltä hupsujen fanaatikkojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua rukkaa, itse olet näemmä perinyt aivan väärän tiedon levittämisen.

      Poista
    2. 🤣 Aika uskomatonta. Kun se että taistolaisia siirtyi vihreisiin on aivan selvä asia, nimiä myöten, ja se että he ovat fanaatikkoja joiden ajamiin "oikeaoppisiin" asioihin eivät ennustettavat tosiasiat vaikuta (vaikkapa se että heille jo muinoin kerrottiin mitä tapahtuu sademetsille jos aletaan kannustamaan öljypalmun viljelyyn ja muut siihen liittyneet jutut), niin sinä tulet alentuvasti säälittelemään.... ehditkö miettiä ennen postaustasi millaisen kuvan annat teistä? positiivisen? sellaisen johon muiden kannattaa samaistua? aivan, et ajatellut, vaan tuo oli selkärangasta tullut reaktio joka kertoo sinun luonteestasi kaiken tarvittavan.

      Poista
    3. Olipas fanaattinen postaus, ehditkö yhtään miettiä minkälaisen kuvan se antaa sinusta?

      Poista
    4. Taistolaiset ovat sentään kehittyneet ajan myötä, kun taas patamusta kommunistipelkoinen oikeisto on jäänyt pysyvästi tuonne 1970-luvulle ja osa peräti 1930-luvulle.

      Poista
  5. Olen lukenut tätä blogia aina silloin tällöin. Mutta viime aikoina kirjoitusten taso on alkanut ihmetyttämään.

    Miten on mahdollista että Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen entisen professorin kirjoitukset ovat iltapäivälehtien sensaatiojuttujen tasoa ? Luulisi että analyysit olisivat monipuolisempia. Nythän juttujen punainen lanka on henkilöiden (Putin) absoluuttinen pahuus ja Venäjän "mystinen" historia. Mikä on esimerkiksi "orjaluonne" ? Siis kansalla on orjaluonne. Kuinka kansojen luonne määritellään ? Mikä luonne on suomalaisilla ?

    Olen pitänyt Arvo Tuomisen Venäjä "road moveista". Kirjaa en ole lukenut. Kuuntelin radio-ohjelman ja sain jonkin käsityksen sisällöstä jota tämä blogi vahvistaa.

    Yllätys ei ole sekään että Tuominen on valinnut tämän päivän valtavirran kliseiset venäjäselitykset kirjaansa. Raha (myyntimäärä) taisi olla se mikä näkökulman määräsi. Rohkeus myös petti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nythän juttujen punainen lanka on henkilöiden (Putin) absoluuttinen pahuus ja Venäjän "mystinen" historia. Mikä on esimerkiksi "orjaluonne" ?"

      Kaikesta tästä voi päätellä, että Anonyymi 14. syyskuuta 2022 klo 16.53 ei ole koskaan seuraanut venäjäkielisiä ajankohtaisia TV-ohjelmia eikä penkonut venäjäkielisiä lehtiä, kirjallisuutta, eikä edes ryypännyt venäläisten kanssa ja puhunut "po dusham" (perusteellisesti/luottamuksellisesti tärkeimmistä maailman tapahtumsta).

      Poista
    2. >…Miten on mahdollista että Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen entisen professorin kirjoitukset ovat iltapäivälehtien sensaatiojuttujen tasoa ?...

      Juu, sitä ihmettelevät toisetkin. Kun kumminkin mies osaa kirjoittaa asiaakin, kritisoida perustellen.

      Poista
    3. Onko se luetun ymmärtäminen niin vaikeaa? Näyttävät jotkut jääneet robotin tasolle.

      Poista
    4. On se, perus -suomalaisella on hyvä lukutaito mutta surkea luetun ymmärtämisen taito.

      Poista
    5. "Miten on mahdollista että Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen entisen professorin kirjoitukset ovat iltapäivälehtien sensaatiojuttujen tasoa"

      Yksinkertainen selitys: jos itse Venäjä on muuttunut mustavalkoiseksi, eikö ole luonnollista, että sitä koskevat kommentit ja selityksetkin ovat.

      Itse uskon historiallisiin ketjuihin selityksinä: ne jäsentävät sen tavan millä asiat ymmärretään ja ne toimintatavat, joilla niihin reagoidaan tai ylipäänsä pystytään reagoimaan.

      Poista
    6. Mutta kun asiat (eikä Venäjäkään) eivät ole mustavalkoisia.
      Propagandassa asiat tietysti voidaan esittää näin.

      Me olemme tässä tilanteessa juuri tuon "mustavalkoisen" selityksen takia.

      Poista
    7. Venäjä on tällä hetkellä aika tumman harmaa, mutta ikävä kyllä ilmapiiri suomessakin synkistyy koko ajan.
      Täälläkään ei kohta saa arvostella "virallista" linjaa.

      Poista
    8. Ei sota-aikana ole ennenkään saanut.

      Poista
    9. Emme ole sodassa, vielä!
      Mutta monilla tuntuu tätä nykyä olevan kova hinku hakkaamaan jälkeen kerran päätään Karjalan mäntyyn, nyt NATOn tuella.

      Poista
  6. Vähän rumasti sanoen vihreät on suomalaisen yhteiskunnan syöpä. Heidän mielestään Suomen promillepäästöjen pienentämisellä pelastetaan maailma, kun Kiina päästää parissa päivässä sen minkä Suomi vuodessa. Mitään vaikutusta ei vihreiden touhussa globaalissa mittakaavassa ole, mutta Suomen talous sillä saadaan tuhottua. Järjettömiä fanaatikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tunnut olevan täysin järjetön fanaatikko.

      Poista
    2. Korjataan nyt vielä, että Kiina päästelee 33 tunnissa Suomen vuosipäästöjen verran, ja lisää päästöjään koko ajan. Mutta Suomi pelastaa maailman, koska "on kokoaan suurempi" ja "esimerkkinä muille". Voi näitä vihreitä älyvapaita hölmöjä.

      Poista
    3. Olen samma mieltä. Kun muistellaan taistolaisten aikaa, kyllä he saivat suomalaisen yhteiskunnan rattaisiin kapuloita aika tavalla, vaikka olivat aika pieni sakki. Nyt on sama kapuloiden kanssa pelaaminen vihreillä, vaikka ovat pieni sakki. No, onhan se vihreys=tiedostaminen nyt vähän niin kuin muotia, ja lopullinen totuus myös kokoomuksen piirissä, joka osoittaa heidän arvottomuutensa.

      Historia tulee taas kerran osoittamaan vihreiden mielipuoliset ideologiat houreiksi, niin kuin Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaan toimeen pannut käsittämättömät sikäläiset houreet. Sama pska eri paketissa, sanottakoon näin.

      Poista
    4. Samaa paskaa samassa paketissa kuin 1930-luvulla, etkö seuraa aikaasi?

      Poista
    5. Aika mielipuolista vihreä vihaa , pahasti on jäänyt persulla levy yhdelle uralle.

      Poista
    6. Ei ole vihaa, jos ihmettelee vihreiden järjen puutetta.
      Katso nyt noita Suomen ja Kiinan päästösuhteita. Onko järkevää tuhota Suomen talous ja elinkeinoelämä mielettömillä hiilineutraaliustavoitteilla, joilla ei kuitenkaan ole yhtään mitään vaikutusta ilmastoon, kun muu maailma on päästöillään aivan totaalisesti eri sarjassa. Suomen "kunnianhimoinen" tavoite on 2035, kun se Kiinassa on 2065 ! Siitä voi päätellä, miten Kiinassa otetaan nämä asiat. Eikä Kiina ole ainoa suurpäästäjä. Joskus pitäisi katsoa myös Suoman kansallisen edun perään, eikä olla niin helkkarin lapsellinen.

      Poista
    7. Lisää nurkkiinpaskomista.

      Poista
    8. Viisas näkee mahdollisuuden "vihreässä" taloudessa, tyhmä jatkaa tuhotaloutta.

      Poista
    9. No saahan sitä olla naiivikin, jos siitä tulee hyvä mieli. Vihreä talous on tyhjän päällä olevaa fantasiaa, joka ei perustu tosiasioille. Tällä hetkellä 80 % maailman energiantuotannosta tapahtuu fossiilisilla. Ei ole mitenkään mahdollista muuttaa tilannetta nut annetuilla aikatauluilla. Tuulen osuus on parin prosentin luokkaa, vaikka rahaa on siihen upotettu satumaisia summia.
      Tuulimylly ja aurinkokenno ei toimi vaikkapa Suomen talven pakkaskorkeapaineessa ja pimeydessä.
      Maailman mineraalit eivät riitä sähköautoihin ja muuhun sähköistykseen, vetyteknologian käytännön toteutukset ovat hyvin kaukana tulevaisuudessa, jos koskaan, ja niin edelleen. Tänä talvena ollaan jo jännän äärellä, riittääkö sähköä ja lämpöä, ja mihin hintaan. Vihreät ovat säälittäviä lapsia vailla mitään käsitystä reaalimaailmasta. Turpeen alasajo on siitä loistava esimerkki.

      Poista
    10. Omat juttusi ovat fantasiaa, vihaa ja ahneutta l. typeryyttä.

      Poista
    11. Turpeen käyttö tässä tilanteessa olisi kuin housuihin kusemista pakkasella, lämmittää hetken.
      Eikä nykytilanne ole vihreiden syytä, pikemminkin sinun kaltaistesi neliraajajarruttajien.

      Poista
    12. Tuollaiset "argumentit" ovat onttoja vailla mitään sisältöä, sanalla sanoen arvottomia.

      Poista
    13. Tämä kesä ja syksy on ainakin osoittanut miten jäykkää, hidasta, vikaherkkää ja osin turvatontakin ydinvoima on kriisiaikoina.
      Ranskassa kuivuus ja kuumuus haittasi käyttöä, Suomessa uuden voimalan koekäyttö aiheuttaa ylimääräistä häiriötä sähköverkolle, Ruotsissa huolto viivästyy, Ukrainassa voimaloita käytetään kiristyskohteina jne.

      Poista
    14. Kyse on siitä, onko meillä moraalista oikeutta vaatia Kiinalta ja muilta mailta päästöjen vähentämistä, jos emme itse ole valmiit samaan ei siis Suomen tekoja vaikutuksista koko maailman tilanteeseen. Ei se ole fanatismia vaan idealismia, on kuitenkin muistettava, että idealismi on ollut tie maailmaan muuttamiseen paremmaksi. Esimerkki: maailmassa oli ollut orjuutta tuhansia vuosia, sitten vaan jotkut taivaanrannan maalarifanaatikot täysin yleisen elämänkokemuksen vastaisesti vaativat, että orjuus on poistettava. Kummassa porukassa olisitte silloin halunneet seistä.

      Poista
    15. Olisin valmis samaan kuin Kiina, eli hiilineutraalius vuonna 2065.
      Realismi on parempi kuin mihinkään perustumaton ja kallis idealismi.
      Orjuudesta ollaan tietysti kaikki samaa mieltä.

      Poista
    16. Usein vain tuo "realismi" on sitä kovasti toitottovalle synonyymi ahdeudelle, tyhmyydelle ja laiskuudelle.

      Poista
    17. Älä sotke tähän sosialistista realismia, hehheh.

      Poista
    18. Kiitos, havainnollistit hyvin mitä tarkoitin.
      Monille "realismi" on haluttomuutta poiketa totutusta ja muuttaa ajatuksiaan ajan mukana.

      Poista
    19. Realismi saa näköjään aivan uusia merkityksiä, yllättäen enimmäkseen huonoja.
      Lähes joka päivä saa todeta, että "ajan mukana" tulee niin paljon arvotonta roskaa. Ei pidä poiketa totutusta ja muuttaa ajatuksiaan, jos on oikeassa, vaan pitää yrittää takoa järkeä myös teidän tuuliviirien kalloon (kuvainnollisesti tietenkin).

      Poista
    20. Vanhan jäärän tyhjät jankutukset voi aina kuunnella kohteliaasti ja jättää sitten omaan olemattomaan arvoonsa ja tehdä sitten niin kuin pitää.

      Poista
    21. No, yhtään substanssikommenttia et ole pystynyt tuossa yllä esittämään, vaan noita mutu-pohjaisia höpöjuttuja, kun et edes lue kommentoimiasi tekstejä, ja kirjoittelet sitten aivan pöljiä moraalisaarnoja. Joten eiköhän tämä riitä tätä jankutusta.
      Kiitoksia blogisti Vihavaiselle kärsivällisyydestä. On kyllä hieno blogi, aina oppii jotain uutta.

      Poista
    22. Missä ovat omat substanssikommenttisi?
      Se että jaarittelet vanhoja valheita ei ole substanssia.

      Poista
    23. Tosiaankin kiitokset Vihavaiselle tästä todella hyvästä blogista.

      Poista
    24. Suurten kompromissien (asettaa uhan alle) aika tuntuu olevan kilpavarustelua, jossa toisten uhrien turpeeseen heitettyjen raadoista kasvaa -joidenkin mielestä -punaisia auringonkukkia, ja toisten mielestä, sopivasti, sitä koiranputkea. Ymmärrystä vailla ovat mielestäni nuo elonkapinalliset jotka yhteen hiileen puhaltaessa kuvittelevat lämmittävän torppansa vailla putkista tulevaa kaasua tms. Hiileksi kait pistää, kun ei kehata ees bensaa (halpaa) agrigaatteihin hakee tuolta rajan takaa, ihan periaatteesta, kun on mölytty sitä demokratiaa. Umpimielistä, sanon minä, vaikka "kauniit" periaatteet menevät sit oman hyvinvoinnin kustannuksella. Eräs ystävä totesi joskus, että mikäli täällä, arvalla jaettaisiin, rynnäkkökivääreitä joka viidenteen talouteen, niin siinä tuskin tultaisiin ennenpitkää vaatimaan sananvapautta pussyriotille, Seppo Lehdosta puhumattakaan..
      Suurten valtojen järjettömyyksien pyörretuulissa helistellen, päättäjiemme koksuhuurteisen mielivallan armoilla ollessamme, yrittäkäämme osoittaa klassista kapitalismin ymmärrystä kaikkien hyväksi, sopuisalla, eikä mogadishun meiningillä.

      -AuringonkukkaVoimaMies





      Poista
  7. Vihreissä on vikansa mutta persut tuntuvat haluavan upottaa suomalaiset omaan paskaansa ( ja rajat kiinni ettei kukaan väistä persujen heille petaamaa kohtaloa). Kokoomuslaiset taas ovat valmiit säästämään Suomen hengilta ja myymään vaikka isoäitinsä ( kiikkutuoli kaupan päälle!) jenkeille.
    Siinä kaksi todellista yhteiskunnan poliittista syöpäkasvainta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukkuminen ei edistäne vuoropuhelua.
      Kokomuuslainen voisi myydä oman mummonsa mutta muut eivät välttämättä tahtone niin tehdä, perussuomalainen tahtonee keskittyä omaan tonttiin se hälle suotakoon, mutta turha olettaa etteikö väki tahtoisi liikkua poiskin päin, vihreä taas noh ei myö voida ihan kaikkea tuhota maksimaallistaaksemme talousajattelun, keskustaa tarvitaan kun se nyt on sielä (enkä itsekkään pyhällä hengellä elä), kd hengen asiat on tärkeitä joissain kohdin kun ei vain löydä sanoja, muuten jättänevät sit rauhaan, voisi palata sinne sunnuntai pyhä päivä ajatteluun et olisi edes yksi päivä viikossa kun mitään ei tapahdu, ja rkp saanevat kertoa juttujaan kun niistä yhtä paljon ymmärtää kuin ruotsalaiset.
      Asiat on tai näin, mutta kumminkin siinä on valmis verkosto jota väki voi käyttää hyödyntääkseen elinolojaan, mutta katsoisin että se on vastavuoroista, sitähän tuo demokratia on. Ain ei saa mitä tahtoo mut jos nyt edes koettas tulla toimeen.

      Poista
    2. Loukkaannuit heti kun haukuttiin kokoomusta, "vihervasemmistosta" saa sen sijaan heittää mitä herjaa ja nimityksiä tahansa?

      Poista
  8. Kysymys nyt kuuluukin, sallimmeko me että sellainen kansakuta ja tai valtio , kuin Venäjä on edelleen olemassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketkä me?
      Suomalaisilla ei ole asiassa juurikaan sananvaltaa..

      Poista
    2. "... sallimmeko ..."

      Tekee nyt mieli kysyä, ketkä me?

      On meinaan vähän uhokas asenne tuossa.

      Tämä Venäjän touhuja vähääkään hyväksymättä.

      Poista
    3. Hoh hoh hoijaa...

      Ukrainan armeija on edennyt 50 kilometriä ja porukka katselee google street viewistä itselleen kämppiä Viipurista ja Äänislinnasta.

      Miten se nyt menikään? "Yksi luja potku oveen, niin koko mätä lato romahtaa!"

      Poista
    4. "Kysymys nyt kuuluukin, sallimmeko me että sellainen kansakuta ja tai valtio , kuin Venäjä on edelleen olemassa."

      Pauli Räsänen on näköjään juonut mahansa täyteen Stolitshnajaa, jos kerran puhuu tuommosia. Ainoastaan Jumalalla on oikeus ja valta hoitaa kansakuntien ja valtioiden kohtaloita.

      Poista
    5. Mitä aiot tehdä, kun olet päätynyt vastaukseen?

      Poista
    6. Ei kukaan - edes USA - ole kieltämässä Venäjän valtion ja kansakunnan olemassaoloa vaan sen hyökkäyssodan ja toiste kansakuntien, kuten ukranalaisten olemassaolon kyseenalaistamista.

      Poista
    7. Miten olisi pullo stolisnajaa tai viskiä?

      Poista
    8. "Ei kukaan - ..."
      No niin, taas yksi, joka tietää kaikkien suurvaltojen salaisimmatkin tavoitteet.

      Poista
  9. ""Nythän juttujen punainen lanka on henkilöiden (Putin) absoluuttinen pahuus ja Venäjän "mystinen" historia. Mikä on esimerkiksi "orjaluonne" ?"

    Kaikesta tästä voi päätellä, että Anonyymi 14. syyskuuta 2022 klo 16.53 ei ole koskaan seuraanut venäjäkielisiä ajankohtaisia TV-ohjelmia eikä penkonut venäjäkielisiä lehtiä, kirjallisuutta, eikä edes ryypännyt venäläisten kanssa ja puhunut "po dusham" (perusteellisesti/luottamuksellisesti tärkeimmistä maailman tapahtumsta)."

    Ööh. En heti ymmärrä sisältöä. Tarkoittaako se sitä, että jos ryyppää venäläisten kanssa ja penkoo kirjallisuutta ja televisiota ja keskustelee по душам, ei voi välttyä havaitsemasta mainittuja asioita?
    Ryypännyt (проспиртоваться) en ole sitten 80-luvun, mutta joskus kyllä kilistellyt. Pitääkö minun nyt ruveta juopoksi, että valaistuisin? Entä jos naapurit haluavat puhua vain tateista, marjoista, kissoista ja joskus shakista? Mitä salaisia käsimerkkejä minun pitäisi ehkä oppia?

    https://www.youtube.com/watch?v=QgsZu1d39p8

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.