lauantai 17. syyskuuta 2022

Suomen sodasta

 

Perusteos

 

Joh. Rich. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat vuosina 1808 ja 1809. Weilin&Göös 1896, 789 s.

 

Suomen sodasta tuli kansakunnan pyhä sota siitä lähtien kun Runeberg kirjoitti vänrikkinsä. Sen -ja vänrikkien- merkitys vain kasvoi sitä mukaa, kun suomalais-venäläinen polemiikki 1800-luvun lopulta lähtien kiihtyi ja venäläiset chauvinistit alkoivat korostaa Suomen väkivaltaisen kukistamisen (pokorenije) ja sodan lopputuloksen määränneen Haminan rauhan merkitystä Porvoon valtiopäivien ja hallitsijanvakuutuksen sijasta.

Tuo kiistahan on jatkunut meidän päiviimme saakka ja vaikka Haminan rauhan 100-vuotisseminaarissa Haminassa vuonna 2009 näytti jo syntyneen suomalais-venäläinen konsensus, ilmeni pian, ettei ainakaan suomalaisella puolella olla vain yhden totuuden kannattajia. Kysymyshän on mitä suurimmassa määrin poliittisista historian tulkinnoista, joita aikoinaan käytettiin raskaina lyömäaseina.

Mutta tässä siis nyt puhutaan yli sadan vuoden takaisesta tilanteesta. Danielson, myöhempi Danielson-Kalmari kannatti sortovuosina ns. myöntyvyyslinjaa, vaikka korostikin Porvoon valtiopäivien merkitystä Suomen autonomian perustana.

Suomen sota, sisukas taistelu väkivaltaista valloitusta vastaan oli kansakunnan tahdonilmaus, joka kertoi kaikille, etteivät suomalaiset olleet mitään karjaa, jota maailman mahtavat olisivat noin vain voineet käsitellä mielensä mukaan.

Runeberg oli vänrikeissään maalannut kuvan urhoollisesta, uskollisesta ja rehellisestä suomalaisesta kansasta, joka kesti uskomattomia koettelemuksia, mutta ei rikkonut vannomaansa valaa. Vastoinkäymiset sen sijaan johtuivat enimmäkseen kelvottomista ruotsalaisista johtajista -kuninkaasta ja Klingsporista.

Vänrikeillä oli tietenkin ajan hengessä tilauksensa jo syntyessään. Suomen kansakunta ei siihen mennessä ollut saanut juuri minkäänlaista tunnustusta yläluokaltaan, mutta nyt alkoi aikakauden hengessä idealisoiva ja usein haaveellinen kansallisuusmielisyys nousta. Historia -sillä Runebergin teoshan oli juuri lähihistoriaa-  todisti suomalaisten puolesta.

Vänrikeistä tuli valtaisa myyntimenestys ja sen suosio vain lisääntyi sortokausien aikana, vaikka siihen suhtauduttiin virallisellakin tasolla enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Venäläiset chauvinistit rienasivat ja pilkkasivat kirjaa ja kertoivat mielensä pahoittuneen sen johdosta (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=v%C3%A4nrikki+stool ).

Pelkästään vuonna 1899 Vänrikki Stoolin tarinoita joka tapauksessa myytiin 75000 kappaletta. Ajan oloissa se oli valtava määrä.

Tässä kirjassa tekijä, joka toki on kelpo isänmaanystävä, ei yhdy Runebergin kuvitelmiin, vaan harjoittaa asiaankuuluvaa lähdekritiikkiä. Erinäiset runebergiläisyydet, kuten Sandelsin uhkarohkean patsastelun rintaman edessä Koljonvirralla, hän osoittaa runoilijan mielikuvituksen tuotteeksi. Ilmeisesti oli kyllä huhuja siitä, että taistelun alkaminen olisi riippunut väärin tulkituista kellonajoista, mutta sekään ei ollut totta.

Monia Runebergin sankareita kohtaan Danielson on hyvin kriittinen ja se koskee mm. von Fieandtia ja Adlercreutzia. Savolaisia johtanut -ja Mikkelissä palelluttanut- Cronstedt oli hänen mukaansa sinänsä urhoollinen, mutta kyvytön johtaja. Erinäiset muistelmien esittämät tulkinnat kirjoittaja osoittaa myöhäsyntyisiksi.

Kuitenkin Suomen armeijan suoritus saa häneltä varauksettoman tunnustuksen. Suomen sotilaitten urhoollisuus ja kestävyys ei ollut hurjan sotainnon eikä maineen himon synnyttämä: vaikuttimena oli elävä velvollisuuden tunto ja harras, silloisissa oloissa aivan hämmästyttävän harras isänmaanrakkaus, kirjoittaa Danielson.

Monet dokumentit osoittavatkin, että sotilaat eivät halunneet perääntyä, vaan pyrkivät kaikin mokomin taisteluun suojellakseen omia kotiseutujaan. Joukoille määrätty strateginen perääntyminen tuntui masentavalta. Samanlaistahan sai kokea sitten myös Venäjän armeija perääntyessään Moskovan taakse vuonna 1812.

Sotilaat myös pelkäsivät Venäjän valtaa ja siihen oli hyviä syitä. Jo palvelus sotilaana erosi Venäjällä olennaisesti Ruotsin vastaavasta. Kun rekryytti otettiin armeijaan, hän sai viettää kasarmioloissa ja kentillä jopa kymmeniä vuosia ja kenties kuolla jossakin tuhansien virstojen päässä kotoaan. Verrattuna Ruotsin valtakunnan ruotusotilaan tai vapaajoukkojen jäsenen elämään se oli aivan toisesta maailmasta.

Venäjän vallan aikana Suomen suuriruhtinaskunnan todellisuus oli monessa suhteessa toisenlainen ja sen asiain tilan saavuttamiselle voidaan arvioida myös Suomen sodan sotilaiden antaneen oman tärkeän panoksensa.

Miten oli yleensä mahdollista, että lähes kouluttamattomat suomalaiset pärjäsivät niinkin hyvin lähes ammattisotilaina pidettäviä, kokeneita venäläisiä vastaan? Heidän taistelumoraalinsa säilyi yleensä hyvin, jos kohta karkuruuskin lisääntyi toivottomaksi kääntyneen, raskaan sotaretken lopulla.

Venäjän vuoden 1812 sodan merkittävä sankari ja sissipäällikkö Denis Davydov, jonka hahmo esiintyy myös Tolstoin Sodassa ja rauhassa, toteaa muistelmissaan lyhyesti, että pistintaistelussa suomalaiset olivat venäläisten veroisia. Tämä on merkittävä tunnustus, sillä venäläiset olivat oppineet pitämään sitä omana lajinaan ja myytti voittamattomasta venäläisestä käsikähmästä (rukopašnyi boj) elää yhä.

Danielson siteeraa luutnantti Brakelia: nämä pelottavat viholliset… eivät koskaan säikähdy ampumista. R***** seisoo tahi astuu tyynenä eteenpäin niin kauan kuin hänen vihollisensa ei tee muuta kuin ampuu; hän on paremmin harjoitettu kuin sotamiehemme. Mutta kun hän tavanmukaisella huudollaan kävelee eteenpäin -jos me seisomme, ei hän koskaan juokse -hyökkäämme me umpimähkään hänen päällensä, ja enimmän se vie perille… r***** kanssa muu menettely ei koskaan auta.

Suomalaisista joukoista etenkin savolaiset ja nimenomaan Savon jääkärit saavuttivat kuuluisuutta. Muuan nuori ruotsalainen vänrikki kuvasi kohtaamistaan tämän valiojoukon kanssa näin: …nuoko olisivat savolaisia, joiden urotöitä tässä sodassa hän oli niin suuresti ihaillut? Rumat kasvot lyhyet, tanakat vartalot, repaleiset, nokiset röijyt ja viheriät, rutistuneet päähineet, saattoivatko nuo miehet olla mainehikkaita Savon jääkäreitä?

Niitä he joka tapauksessa oloivat ja tavatessaan myöhemmin muita suomalaisia, hän huomasi, että ne olivat enimmäkseen saman näköisiä, vaikka olihan siellä myös joitakin kauniita kasvoja. Mutta eihän koiraakaan ole karvoihin katsominen.

Sotahan sitten toki hävittiin ja tuskin muuta vaihtoehtoa olikaan odotettavissa, vaikka otetaan huomioon, että myös Ruotsin puolella oli hyvin merkittävä suurvalta: Englanti.

Englanti oli luvannut Ruotsille paitsi laivastonsa apua, myös 10000 miehen armeijan. Voi vain spekuloida, mitä olisi voinut tapahtua, jos tämä armeija olisi iskenyt venäläisten selustaan yhdessä Viaporista vapautuneiden 6000 miehen kanssa.

Toki Aleksanterilla oli sopimuksensa Napoleonin kanssa, mutta suuri vastoinkäyminen muutenkin varsin epäsuositussa sodassa olisi voinut painaa vaa’an toiseen asentoon, kukapa tietää. Venäjän ylhäisö oli erittäin tyytymätön mannermaansulkemukseen, joka katkaisi sen tuottoisan ulkomaankaupan ja ylellisyystavaroiden tuonnin. Parin vuoden kuluttua taistelu Napoleonia vastaan alkoi joka tapauksessa.

Suomellehan kausi keisarikuntaan kuuluvana autonomisena suuriruhtinaskuntana oli hyvin myönteistä aikaa. Sen upseeristokin palkittiin ylenpalttisesti ja Suomen uusi asema tarjosi sittemmin tuhansille aatelispojille mahdollisuuden liittyä Venäjän armeijaan ja yletä siellä.

Vain Suomen sodan unohdetut sankarit Anders Perssonin termiä käyttääkseni eli miehistö sai tuskin mitään vaivojensa palkaksi. Kunniaa ja kunnioitusta sentään löytyi sitten ja vasta sitten kun Runeberg oli julkaissut teoksensa.

Runebergin runouden magia on niin suurta, ettei sen hahmoihin pysty mikään kriittinen historiankirjoitus. Ne jatkavat urhoollista taisteluaan ylevässä runouden maailmassaan.

21 kommenttia:

  1. On: "Runebergin runouden magia on niin suurta, ettei sen hahmoihin pysty mikään kriittinen historiankirjoitus. Ne jatkavat urhoollista taisteluaan ylevässä runouden maailmassaan."

    Pitäisi olla: "Runebergin runouden magia on niin suurta, ettei sen hahmoihin pysty mikään kriittinen historiankirjoitus. Ne jatkoivat urhoollista taisteluaan ylevällä suomalaisella sisulla."

    VastaaPoista
  2. Eikö tuo Ruotsi-Suomen ruotuarmeija ollut tavallaan ammattiarmeija myös, palkkattujahan nuo miehet olivat sotatehtäväänsä.
    Kovin ammattitaitoinenhan se ei taas ollut harjoituksen yms. puutteen takia.

    VastaaPoista
  3. Eivät olleet, vaan palvelukseen otettuja osana veronmaksua. Ns. vapaajoukot kuten jääkärit saivat rahapalkkaa ja harjoituksia oli 2 viikkoa vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotusotilaan palkka oli torppa.

      Poista
    2. Se oli hänen elantonsa, jonka sai itse kiskoa. Sotilaan pitäminen oli ruodun veroon verrattava velvollisuus.

      Poista
    3. "Ammattisotilas" = ammattiarmeija.

      Ei tuo ollut mikään miliisijärjestelmäkään.

      Poista
    4. Leikkiä sanoilla: ammattisotilaalla kaksi merkitystä:

      - ammattimaisesti ts pätevästi toimiva sotilas, joka on päätoimisesti harjoitellut tehtäviinsä

      - toimeentulonsa sotilaana toimisesta saava, ei välttämättä edellytä ammattimaista ts päätoimisasta harjoittelua

      Ruotusotilaat olivat jälkimmäisiä, eivät edellisiä kuten venäläiset tuolloin. Siihen nähden pärjäsivät hyvin ja olivat Vänrikkinsä ansainneet.

      Poista
    5. Se perustui talonpoikien asevelvollisuuteen, joka hoidettiin maanomistuksen mukaisen ruotujaon kautta asettamalla sivutoiminen sotilas ja myöskin varaväkeä. Lisäksi oli palkkaa saavia sivutoimisia vapaajoukkoja.

      Poista
    6. Mikäli haluaa käyttää aivan harhaanjohtavaa termiä, voli tietenkin puhua myös ammattiarmeijasta.

      Poista
    7. Asettamalla sotilas, eli palkkaamalla sotilas rengin tapaan.

      Poista
    8. Niin, ellei kykene ymmärtämään eroa palkka-armeijan ja ruotujakoisen armeijan välillä, tämän ajatteleminen saattaa helpottaa asiaa. Ruotu antoi sotilaalle mahdollisuudet tulla toimeen. Itse hän sai leipänsä hankkia omalla työllään.

      Poista
    9. Niinkuin muutkin ammattilaiset ;-)

      Poista
    10. Ero ammattisotilaisiin oli juuri siinä.

      Poista
    11. Missä?
      Ruotusotilas oli "vapaaehtoinen" ja ruodunsa palkkaama. Hänen tehtävänsä ja ammattinsa oli olla sotilas.

      Poista
  4. "R***** seisoo tahi astuu tyynenä eteenpäin niin kauan kuin hänen vihollisensa ei tee muuta kuin ampuu; hän on paremmin harjoitettu kuin sotamiehemme. Mutta kun hän tavanmukaisella huudollaan kävelee eteenpäin -jos me seisomme, ei hän koskaan juokse -hyökkäämme me umpimähkään hänen päällensä, ja enimmän se vie perille"

    Tuohon on hyvä todeta, että tuo vika korjattiin taktiikalla eli yhteislaukauksilla, jolloin yksittäisen sotilaan epätarkkuus korjaantui yhteislaukauksilla vastapuolen tiivisteen massaan, vähän kuin haulikon laukauksella. Lyhyen ampumamatkan syynä oli pikemminkin musketinkuulan nopeasti hidastuvan nopeus, joka alensi laukauksen tehoa (energiaa). Hitaasta uudelleen lataamisesta johtuen asiaa ei voitu korjata tulinopeudella. Sen vuoksi tehokkain taktiikka 1700-luvun sodissa oli ampua yhteislaukaus 50-80 metrin etäisyydeltä - joka vaatii joukolta hyviä hermoja/kuria - ja sitten tehdä raju pistinhyökkäys yhteislaukauksen horjuttamaan vastustajaan. Tuota taktiikkaa käytivät Kaarle XII, Fredrik II Suuri ja Suvorov.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi, että Kaarle ja Suvorov korostivat pistimen ensisijaisuutta ja jopa kielsivät ampumasta.

      Poista
    2. Totta, pääpointtini oli se, että muskettituli ei riittänyt vastustajan murskaamiseen tai pysäyttämiseen vaan siihen tarvittiin liike eli pistinhyökkäys. Ehkä preussilaiset osasivat parhaiten yhdistää yhteislaukauksen tulivalmistelun ja pistinhyökkäyksen liikkeen. Napoleon taas yhdisti tulivalmistelun tykeillä ja jalkaväkikolonnan/ratsuväkiatakin liikkeen. Vasta 1800-luvun lopussa savuttomalla ruudilla takaaladattavien kiväärien pidennetty kantomatka, tulinopeus ja tarkkuus riittivät hyökkäävän jalkaväen pysäyttämiseen tulella. I maailmansodassa konekivääri ja piikkilanka viimeistelivät asian.

      Poista
  5. "Rumat kasvot lyhyet, tanakat vartalot, repaleiset, nokiset röijyt ja viheriät, rutistuneet päähineet, saattoivatko nuo miehet olla mainehikkaita Savon jääkäreitä?" Hieno kuvaus, kelpaisi varmaan hyvin kuvaamaan talvi- ja jatkosodan kavereita, jotka olivat maanviljelijöitä, metsätyömiehiä ja yleensä luonnossa tottuneita liikkujia. Stalinkin sanoi heitä ehkä maailman parhaiksi sotilaiksi, mutt heissä oli yksi vika: Heitä oli liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ajatellaan vaikka Talvisodan torjuntavoittoa Raatteen teineen, niin tärkeä tekijä siinä oli suomalaisten sotilaiden tottumus tulla toimeen lumessa ja pakkasessa viikkokausia.

      Ei eteläisten maiden väki ymmärrä, miltä tuntuu olla ja pelätä pimeässä korvessa paukkupakkasessa keskellä metristä hankea. Siinä alkaa taistelukyky pahasti heiketä aika äkkiä.

      Vaikeaa se voi olla nykynuorisollekin, vaikka jonkinlainen tuntuma ja perimätieto veressä onkin. Toivottavasti.

      Poista
    2. Taisi tuo jossain toisessa yhteydessä (Puna-armeija Stalinin tentissä) sanoa, ettei Suomen armeija pysty hyökkäämään. Tiedä häntä sitten, muuttiko jatkosodan hyökkäysvaihe käsitystä...

      Poista
    3. "Vaikeaa se voi olla nykynuorisollekin, vaikka jonkinlainen tuntuma ja perimätieto veressä onkin. Toivottavasti."

      Sielä 20-asteen pakkasessa itärajan tuntumassa seisoskellessa (vanhat juoksuhaudat löytyy vielä läheltä kun käy mustikoita keräilemässä), totesin että lähtisin kotia.
      Ottaen huomioon nyky-yhteiskunnan missä koneet tehnee suurimman osan töistä ja nykyisessä sodankäynnissäkin niillä tupannee olemaan suurin merkitys. Ei vain näe sitä järjellistä selitystä pistää 2 eri kielialuetta vastakkain toisiaan tapattamaan. Lähinnä ettei sillä ole millään tasolla järkevää selitystä nyky ajattelun kannalta että miksi toisten pitäisi henkensä antaa? Vaikka sille liberaalille voittokululle. Eteenkin kun se tupannee värittymään markkinoiden toimesta sillä amerikkalaisuudella, missä taas ei ole sijaa valkoiselle lihaa syövälle heteromiehelle, niin ihmettelen kummasti miksi he sellaista edes puolustaisivat?

      Poista

Kirjoita nimellä.