keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Natsien kätyri?

 

Ajan sietämätön tytär

 

Knut Hamsun, Ruohottuneilla poluilla. Suomentanut Olli Virtanen. Kiuas 2022, 241 s.

 

Norja oli aikoinaan kirjallisuuden suurvalta. Ibsen kuului koko länsimaisen kirjallisuuden ehdottomaan kärkeen, kuten myös Björnson ja sitten Hamsun. Kaksi viimemainittua saivat Nobelin palkinnonkin. Kun tähän lisätään, että samaan joukkoon saatettiin ulkomailla lukea myös ainakin ruotsalaiset Strindbergeineen kaikkineen, hekin kun kuuluivat samaan valtioon, olikin mahtava joukko jo koossa.

Jopa toisessa kirjallisessa suurvallassa, Venäjällä alkoi todellinen Ruotsi/Skandinaviavillitys. Anton Tšehov kirjoitti kirjeessään Olga Knipperille kuvitelleensa henkilön, joka opiskeli ruotsia voidakseen lukea Ibseniä alkukielellä. No, sitten hän huomasi, että Ibsen oli mitätön kirjailija…

Niin tai näin, myös Ibsen oli historiallisesti tavattoman tärkeä kirjailija ja ainahan ruotsistakin jotakin iloa ja hyötyä ihmiselle on. Sen avulla voi muun muassa oppia ymmärtämään kirjoitettua tanskaa ja norjaa, kuten usein on syystä huomautettu. Itse en kadu lainkaan ruotsin parissa viettämiäni vuosia, vaikka lukemani norjan- ja tanskankieliset kirjat ovat kovin harvassa. Hamsunia olen kuitenkin lukenut käännöksenä.

Kuten voi ymmärtää, nobelisti Hamsun kuului Norjan kansallissankareihin. Sitäkin suurempi oli pahennus, kun hän kääntyi kannattamaan saksalaisia, jotka valloittivat Norjan vuonna 1940 ja perustivat verisen diktatuurin, johon kotimainen Quislingin nukkehallitus nojasi. Verrattuna Tanskan vastaavaan, Norjan vastarintaliike oli todellinen ja vakava vaihtoehto patriooteille ja myös uhka miehittäjälle.

Hamsun ei kuitenkaan kannattanut vastarintaa ja se tulkittiin valloittajan tukemiseksi. Itse asiassa hän ottikin vakavasti saksalaisten puheet siitä, että Norjasta ja nimenomaan itsenäisestä Norjasta tulisi muuan johtava germaaninen valtio uudessa Euroopassa.

Tässä nyt käsillä olevassa, arestissa kirjoittamassaan hajanaisessa kirjassa, joka jäi hänen viimeisekseen, kirjailija esittää muutamia sangen kiinnostavia ja kovia väitteitä.

Ensinnäkään hän ei tuntenut itseään lainkaan höperöksi ja tuskin sitä olikaan, vaikka oli jo vanha ja huonokuuloinen. Hän vakuutti, ettei koskaan ollut tukenut miehittäjää, jonka hirmuteoista koti- ja ulkomailla hän sitä paitsi ei tiennyt yhtään mitään. Tai tiesi hän sen, että kuolemantuomio uhkasi monia norjalaisia, jotka olivat osallistuneet vastarintaliikkeeseen.

Hamsun kertoo viettäneensä miehitysvuodet etupäässä kirjoittelemalla kirjeitä ja sähkeitä, joiden tarkoituksena oli pelastaa viattomien ihmisten henki. Ne oli osoitettu suurimmille potentaateille, aina Hitleriä myöten ja luultavasti ne myös olivat jotakin vaikuttaneet. Sopi siis kaivella arkistoja.

Natsihallinnon vastustaminen sen sijaan oli Hamsunin mielestä pelkkää mielettömyyttä, jolla ei voinut olla muita seurauksia, kuin onnettomuuksia sekä Norjalle että itse noille vastarintamiehille.

Tilanne oli siis analoginen sen kanssa, mitä tapahtui Suomessa sortokausien aikana ja erityisesti maailmansodan aikana. Jääkäriliike oli tietenkin valtiopetoksellista ja oli odotettavissa, että koko Suomi saisi maksaa siitä kalliisti. Niinpä sitä eivät vastustaneet vain Paasikiven ja Ståhlbergin kaltaiset miehet vaan monet muutkin Venäjän ikuiseen mahtiin ja ympärysvaltojen voimaan uskovat.

Jotkut menivät jopa niin pitkälle, että kehottivat suomalaisia nuoria miehiä liittymään vapaaehtoisina Venäjän armeijaan. Tämähän oli myös Mannerheimin kanta ja niitä muutamaa sataa nuorta miestä, jotka tekivät työtä käskettyä, nimitettiinkin Mannerheimin jääkäreiksi.

Kuten tiedämme, Mannerheim ei missään vaiheessa joutunut syytettyjen penkille epäiltynä yhteistoiminnasta sortajan kanssa. Suomessahan sortovallan kukistuminen meni toisin kuin Norjassa. Suomea sortanut Venäjä lyötiin ja hajosi ensimmäisessä maailmansodassa, mutta muut ympärysvallatsen sijaan eivät. Niihin oli vielä aikanaan pakko tukeutua.

Myös Mannerheimin vihollinen, Saksa, lyötiin, mutta vasta Venäjän jälkeen. Niinpä kenraalimme sai mahdollisuuden siirtyä Venäjän romahdettua aina voittajan puolelle, ensin Suomen valkoisten ja samalla pakostikin myös Saksan ja sen jälkeen ympärysvaltojen. Ympäri käydään, yhteen tullaan. Suomen valtionhoitajaksi päästyään hän yritti päästä taas auttamaan Venäjää ja perustamaan sen kanssa hyviä suhteita.

Hamsunin tarina oli yksinkertaisempi ja vailla noin kirjavia käänteitä. Saksalaismiehitystä hän näköjään piti väliaikaisena, mutta maalleen valoisaa tulevaisuutta lupaavana asiana, jota ei kannattanut sabotoida. Hitleriä hän ihaili suuresti.

Hamsunin puolustuspuhe on osa tätä kirjaa ja onhan se kaunopuheinen patriootin selostus toimistaan. Selvää tietenkin on, etteivät asiat tule kunnolla valaistuiksi, jos niistä esitetään vain yhden asianosaisen näkemys. Myös syyttäjän näkökohdat ja oikeuden päätös olisivat kiinnostavia.

Samalla voi miettiä, millaisia oikeudenkäyntejä Suomessa olisi voitu pitää, mikäli asiat olisivat menneet toisin. Ellei kansalaissotaa olisi ollut, mutta Suomi olisi silti päässyt itsenäiseksi valtioksi, olisivat sankarit ja konnat olleet toiset, kuin ne sitten olivat. Toisenlainen olisi tilanne ollut myös silloin, jos Venäjä olisi voittanut Saksan maailmansodassa, jos punaiset olisivat voittaneet kansalaissodassa, tai jos puna-armeija, Venäjän valkoiset, Saksa tai Britannia olisivat vallannut Suomen ilman kansalaissotaa.

On sanottu, että totuus on ajan tytär, veritas filia temporis. Näinhän se taitaa olla. Myös sellaiset asiat kuin sankaruus ja petos ovat, kuten tunnettua, hyvin suuressa määrin ajoituskysymyksiä.

Mainittakoon, että Norjan kirjailijoiden ja kääntäjien yhdistys, josta en sen enempää tiedä, valitsi vuonna 2017 tämän kirjan parhaaksi toisen maailmansodan jälkeen ilmestyneeksi non-fiktiiviseksi teokseksi.

Timo Hännikäisen johdanto kirjaan on hyödyllinen.

10 kommenttia:

  1. "Myös sellaiset asiat kuin sankaruus ja petos ovat, kuten tunnettua, hyvin suuressa määrin ajoituskysymyksiä."

    Miks valtiopetos harvoin onnistuu?

    Kas kun niin käy, on nimi muu.

    VastaaPoista
  2. Josephine Teyn kirja oli lukukokemus, ja tuo lause siitä jäi lentoon. Totuus on todellakin ajan tytär.

    Asiat eivät ole koskaan selviä silloin kun ne tapahtuvat, ja jälkikäteen niiden päälle liimattu tulkinta sijoittuu sitten ihan eri laatuisiin tajunnallisiin raameihin kuin mikään mikä aktuaalisesti on meneillään. Eipä ollut Konsta pahasti väärässä kun sanoi, että jälkiviisaus on makein viisauden laji.

    Toista maailmansotaa koskien ollaan natsien harjoittaman joukkotuhonnan paljastuttua menetetty trauman takia sekin vähä viisaus, jota totalitarismiin taantumisesta olisi ehkä voitu saada. Joukkotuhonnan paljastuminen aiheutti shokin, jota ei kaikesta aiheenkäsittelystä huolimatta ole toistaiseksi onnistuttu neutraloimaan.

    Se valtava sokean ja sumeaksi jääneen humanismin aalto, joka sai ilmauksensa esimerkiksi YK:n Ihmisoikeuksien Yleismaailmallisessa Julistuksessa, jossa muotoilut fokusoituivat nimenomaan yksilöön, riivaa yhä maailmaa. Toki on ollut niitäkin, jotka tohtivat lähestyä totalitarismia yhteisöllisenä taantumailmiönä, jossa yhteisövoimat ja yhteisöominaisuudet näyttelevät ratkaiseva roolia -- mutta nämä näkökulmat eivät koskaan saavuttaneet mitään sellaista asemaa, johon "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" moraalisen leimaamisen kyvyssään nousivat.

    Nyt meillä on sitten yhä maailma, jossa esimerkiksi inhimillisen kehityksen ja kehittymättömyyden tosiasioista ei pystytä puhumaan. Ja tämä maailma on tekemässä -- Murrayn sanoin -- "outoa itsemurhaa".

    Meillä on edelleen vallalla sama sokeus, joka salli Saksan sotaeskalaation, koska kukaan ei ymmärtänyt, ettei sosiopsyykkisellä taantumalla ole itsessään mekanismeja, jotka muodostaisivat negatiivisia eskalaatioaskelmia. Taantuma voi vain syvetä -- ja koska taantuman keulakuvaksi säännönmukaisesti nousee narsisti, väkivallan kierre jatkuu niin pitkälle kuin sen on käytännössä mahdollista jatkua. Vaikka Putin Venäjällä toistaa yksi yhteen Hitlerin narsistista uhriajattelua, juuri kenenkään hälytyskellot eivät tätä nimenomaista piirrettä hänen hyökkäyssotansa tragediassa korosta.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari sanaa puun takaa.

      "Asiat eivät ole koskaan selviä silloin kun ne tapahtuvat, ja jälkikäteen niiden päälle liimattu tulkinta sijoittuu sitten ihan eri laatuisiin tajunnallisiin raameihin kuin mikään mikä aktuaalisesti on meneillään. Eipä ollut Konsta pahasti väärässä kun sanoi, että jälkiviisaus on makein viisauden laji."

      Kun katsoo mitä tahansa ihmiskuntaa kohdannutta menestystä tai onnettomuutta, niin siitä on aina etukäteen annettu joillekin tietoa tai vihiä.

      Kristikansaan kuuluvat eivät voi mennä sen taakse, ettei olisi kerrottu tai varoitettu tulevista tapahtumista.

      "Toista maailmansotaa koskien ollaan natsien harjoittaman joukkotuhonnan paljastuttua menetetty trauman takia sekin vähä viisaus, jota totalitarismiin taantumisesta olisi ehkä voitu saada. Joukkotuhonnan paljastuminen aiheutti shokin, jota ei kaikesta aiheenkäsittelystä huolimatta ole toistaiseksi onnistuttu neutraloimaan."

      Historioitsija kaiketi noin yleensä katsoo eri näkökulmasta tapahtumia kuin niin sanotut tavalliset ihmiset.

      Minä väitän, että natsien valtaantulo tapahtui sallimuksesta. Alkusyy sille löytyy Saksan hengellisyyden historiasta: saksalaisten luopumuksesta.

      Natsien sallittiin päästä valtaan. Minä en tarkastele ihmisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä taantumisten kautta. Ne eivät riitä selitykseksi, koska kyse on kansojen kohtaloista, joita eivät hallitse psykologiset ihmismielen lainalaisuudet.

      En tiedä, aiheuttiko joukkotuhonnan paljastuminen oikeasti shokkia. Natsit tappoivat juutalaisten lisäksi miljoonia muita ihmisiä, joita niin harvoin halutaan muistaa. Ilmeisesti nuo muistamattomat olivat niitä ali-ihmisiä.

      "Meillä on edelleen vallalla sama sokeus, joka salli Saksan sotaeskalaation, koska kukaan ei ymmärtänyt, ettei sosiopsyykkisellä taantumalla ole itsessään mekanismeja, jotka muodostaisivat negatiivisia eskalaatioaskelmia. Taantuma voi vain syvetä -- ja koska taantuman keulakuvaksi säännönmukaisesti nousee narsisti, väkivallan kierre jatkuu niin pitkälle kuin sen on käytännössä mahdollista jatkua. Vaikka Putin Venäjällä toistaa yksi yhteen Hitlerin narsistista uhriajattelua, juuri kenenkään hälytyskellot eivät tätä nimenomaista piirrettä hänen hyökkäyssotansa tragediassa korosta."

      Putin ei ole Hitler. Ja yksi yhteen -yhteyden rakentaminen Putinin ja Hitlerin (uhri)ajattelun välille on kyllä aika heikolla pohjalla. kun miettii mitä yksi yhteen -vastaavuus sanatarkasti tarkoittaa. Sanoilla voi aina yrittää operoida, mutta sanat eivät koskaan kykene kuvaamaan todellisuutta yksi yhteen -operaatiolla.

      Vaikka Putin ei ole Hitler tai edes hänen kuvansa, niin Putinin on sallittu epävakauttaa (huonoa suomea) Eurooppaa eurooppalaisten ihmisten pahuuden takia.

      Kun ihmisiä syytetään ilmaston muutoksesta (mutta ei kaiketi kuitenkaan ilmastonmuutoksesta), niin miksi sitten ihmisiä, muitakin kuin vain venäläisiä, ei saisi syyttää myös Ukrainan sodasta?

      Korona, Ukrainan sota, energiakriisi ja muut kriisit ovat sallittuja.

      M

      Poista
    2. "Josephine Teyn kirja oli lukukokemus"

      Melkein yhtä hyvä kuin Robert Gravesin Claudius jumala. Pani miettimään, että tuon miehen natsit olisivat tarvinneet puolustusasianajajakseen Nurnbergissä.

      Poista
  3. Sanotaanko vaikka näin, että vastarintaliikkeen jäseniä on aina yhtä paljon kuin Woodstockissa tai Kultsan Jimi Hendrix -konsertissa käyneitä. Varsinaisia sankareita varsinkin Ranskassa nämä naistenhiustenleikkaajat ja vastaavaa kävi myös Norjassa.

    Niijoo. Natsien vainot eivät suoranaisesti liity sotaan, nehän alkoivat jo vuosia ennen sotatapahtumia ja jatkuivat sitten kyllä sodan aikana, mutta vainot eivät olleen sodan syy eivätkä seuraus. Vaikka tiedustelutietoa asiasta oli niin eipä liittoutuneiden vastatoimet kovin ponnekkaita olleet.

    VastaaPoista
  4. Vierivä kivi ei kerää kastiketta.

    VastaaPoista
  5. "Anton Tšehov kirjoitti kirjeessään Olga Knipperille kuvitelleensa henkilön, joka opiskeli ruotsia voidakseen lukea Ibseniä alkukielellä. No, sitten hän huomasi, että Ibsen oli mitätön kirjailija…" Eikö se huomannut, että Ibsen oli norjalainen?

    VastaaPoista
  6. Maksimilian Forsberg22. tammikuuta 2023 klo 7.37

    Mannerheim ja Saksa eivät olleet vihollisia. Mannerheim oli vain suuri mies, joka osasi ajallaan ajaa maansa kysymystä: pelastaa kansa. Tätä K. Hamsun halusi. Hieno mies. Ja myös toinen suuri mies Hamsunin ajalta, Sven Hedin. Molemmat kunnioittivat Hitleriä ja kansallissosialismia. He eivät halunneet brittiläistä tai neuvostoimperialismia ovelleen.

    Itse asiassa Hitler kunnioitti molempia. Se ei vähennä Hamsunista ja Hedinistä. Ja hänen sitoutumisestaan ​​Hitleriin Hamsunia kohdeltiin huonosti demokraattien ja voittaneiden liittolaisten (oikeiden rikollisten) toimesta ja sairaus, joka sai Norjan paskiaisen: demokratia.

    Mitä minä tiedän, herra Vihavainen, mistä te. Kerro mielipiteesi Pat Buchananin kannasta toiseen maailmansotaan. Koska tiedetään hyvin, että Pat Buchanan ei pidä paljoa kiinni ortodoksisesta historiografiasta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.